Pia Viitanen syrjäyttämisen tiellä

Helinä-keiju3

Pia Viitanen (sd) edesauttaa syrjäytymistä ja syrjimistä ministerinä ja päättäjänä evätessään rahallisen avustuksen nimenomaan nuorten syrjäytymisvaarassa olevievien miesten ja poikien nuorisojärjestöltä, joka perussuomalaisten nuorisojärjestö on. Eikö Viitanen tajua, että estämällä näiden nuorten toimintaa ihan virallisella päätöksellä ja sortamalla hän nimenomaan edesauttaa suoraan toimintaan ja anargiaan johtavaa yhteiskunnan ulkopuolelle vievää radikalisoitumosta ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta. Lisäksi jokainen näkee, että Viitasen vastuualueella syntynty päätös on poliittinen ja ajatuksenvapauden vastainen. Haluaako Viitanen oikeasti, että nämä nuoret rupeavat toimimaan yhteiskunnan ulkopuolella. Jos ei rahoitusta ja oikeudenmukaisuutta löydy yhteiskunnasta, niin sitten ei ole syytä myöskään toimia yhteiskunnan normejen mukaisesti itsekään. Pikkusen aikuisuutta toivoisin jo aikuiselta naisministeriltä.

Linkki asiaan ja Pia Viitasen vastuunpakoiluun.
http://yle.fi/uutiset/perussuomalaisten_mamu-kannat_ministerion_hampaissa_kokoomuslaisten_syrjintapuheisiin_ei_puututa/7555059

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajatuksenvapaus

      Nuo pöljäthän toimii jo yhteiskunnan ulkopuolella. Niillä on käytössä kaksoisstandardi, mikä tarkoittaa että niiden ei tarvitse käyttää omia aivojaan. Vain toisilla on perusteluvelvollisuus ja aivojen käyttämisen pakko.

      Mites muuten sulla. Käytätkö usein aivojasi?

    • Kyllä me demarit olemme viisaita?

    • viitanen vastuussa

      SOSDEMMINISTERI SAA VASTAANSA SYRJINNÄN

      http://www.ps-nuoret.fi/uutiset/perussuomalaiset-nuoret-valittaa-korkeimpaan-hallinto-oikeuteen
      Web of Trust










      Perussuomalaiset Nuoret valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen opetus- ja kulttuuriministeriön antamasta tukipäätöksestä. Järjestö vaatii OKM:tä myöntämään haettu tukisumma täysimääräisesti. Asianajajan laatimasta valituskirjelmästä käy ilmi, että OKM ei ole perustellut tekemäänsä tukipäätöstä lainkaan, vaikka hallintolaki 45 § näin edellyttää. Näin tukipäätöksestä on mahdoton arvioida, minkä perusteella Perussuomalaisille Nuorille ei ole myönnetty haettua avustusta kokonaisuudessaan ja minkä perusteella muut nuorisojärjestöt saavat moninkertaisia avustussummia. Kaiken julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja päätösten tulee olla kontrolloitavissa ja arvioitavissa perusteluiden kautta. Perustelematon päätös ei mahdollista asian saattamista kunnolla edes tuomioistuimen arvioitavaksi, mikä loukkaa valittajan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

    • puolueellinen yle
    • Tuomio&

      Kyllä Viitanen nimenomaan haluaa, että "nämä nuoret" aloittavat toimintansa yhteiskunnan ulkopuolella. Nimittäin puolueella SDP on "hallintopuolella" riittävästi niitä kukkahattuilijoita, jotka tarjoavat sitten verorahoilla apua niille, jotka sitä osaavat / haluavat hakea.
      Demareitten perusperiaatehan on nimittäin sellainen, että ensin ajetaan kansalaiset "kuralle" ja sitten hyvää hyvyyttään annetaan vähän apua "takaisinpäin". Tosin avun ensisijaiset nauttijat tulevat Syyriasta.

      http://yle.fi/uutiset/tuomioja_suomi_voisi_ottaa_lisaa_syyrian_pakolaisia/7571637

    • Halla-ahon äänestäjä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      13442
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe