Jos talo tuhoutuu ja alueella on rakennuskielto?

kysyjä

Eli jos talo vaikka palaa perustuksia myöten, ja alueella on rakennuskielto jonka mukaan vanhaa saa korjata mutta uutta ei rakentaa. Niin saako silloin sen palaneen tilalle kuitenkin rakentaa uuden? Vai jäädäänkö sitten nuolemaan näppejämme?

5

244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Riippuu ihan rakennuskiellon syystä. Jos kyseessä on pelkkä kavaan päivittäminen, niin todennäköisesti saa. Maakuntakaavahan antaa jo viitteitä alueeen tulevasta yleiskaavasta, joka sitten määrää mahdollisen asemakaavan määräykset. Eli jos alueella uudessakin kaavassa on mahdollista rakentaa asuinrakennus, niin ongelmaa tuskin on.

      Sen sijaan esimerkiksi aiemmin vapaa-ajan asumisen sallinut kaava joka on muuttunut esim. maa- ja metsätalousalueeksi ei mahdollista vapaa-ajanrakentamista jos olemassa ollut rakennus tuhoutuu. Sama tietenkin pätee tilanteissa jossa AP kaava muuttukin teollisuusalueeksi jne.

      Eli kannattaa asia selvittää kunnalta tai kaupungilta.

    • kysyjä

      Kyse on siis siitä että haja-asutusalueen minimitonttikoko on muuttunut eikä enää mahdollista uuden rakentamista. Pitäisi saada yli puolet lisää maata. Alkup. talo vuosisadan alusta.

    • Jyitsi

      Kannattaa keskustella kunnan lupaviranomaisten kanssa

      venelilyn besservissereiltä ei kannata kysellä kaava ohjeita

    • lkh blbhih bilhhb hb

      Käsitys, palotapauksissa vakuutusyhtiö rakentaa samoilla piirustuksilla samanlaisen talon. Se on tietenkin uudisrakennus, mutta vastaa tuhoutunutta. Riippuu tietenkin viranomaisista. Tiedossa ikäänkuin samanlainen tapaus. Keskellä kylää hyvällä paikalla kioskirakennus, läpimätä. Ei kannattanut korjata, eikä uutta lupaa olisi saanut. Tiedä, mitä kommerverkkejä lie ollut, Mutta vanha purettiin ja samoilla piirustuksilla uudisrakennus tilalle.

      Sulla helpolla suojelutalo, se voi myös estää uuden rakentamisen, kokonaan.

      Että kaikki nyt riippuu kaikesta, kuitenkin tapauskohtaista ja kuntahan sen tavallaan loppupeleissä määrää. Ne kuitenkin voi joko ajaa asiaa, tai vastustaa sitä.

    • ole nöyrä ajattele t

      Ole vain nöyrää poikaa kunnan ja etenkin rakennusviranomaisten kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe