Keskustelut ja todellisuus!

marttiluukas

Eikö, hyvät toverit ja kaverit, totuus ole se, että hallitus, Kokoomus, demarit vassarit vihreät, kd ja RKP, ole johtaneet Suomen tasavaltaa. Tuloksella, että olemme historian syvemmässä ahjossa, ja ulospääsyä ei ole.

Ihailitte kokoomuksen Jyrki Kataista ja demarien Jutta Urpilaista, jotka veivät suomen tähän tilaan, nyt on keskusta noussut ja hyvä niin, mutta! onyksi hyvä kysymys, miten Keskusta pitää roolinsa, vai vaipuuko samaan, mihin se vajosi Mari Kiviniemen johtaessa puoluetta.

Tärkeintä on se, miten jatkossa pääsemme yli tämän aiheutetun laman, Kreikka pyytää lisää ahaa ja se on merkki siitä, että kreikka putoaa yhä syvemmälle velkasuohon. Maksettavahan velat on ja jos ne velat puolitetaan anteeksi annolla, niin ma on siinä pisteessä, että kaikki mikä on niin se on mennyttä eilistä!

Joku vielä uneksii saavutetusta mahdollisuudesta, kutenkin maailmalta kuuluu yhä selvemmin se ääni, joka olisi pitänyt kuulua jo vuosia sitten. Joku lähtee EU:sta tai eroaa eurovaluutasta.
Saksa on jo puhunut siihen malliin, että sielläkin alkaa olla hätä, tavaraa ei saada myytyä ja talous kun lähtee Saksan tapaisella valtiolla, on siinä tosi kysymyksessä.

Turhaa on rienata perussuomalaisia mistään, he ovat täysin sivussa ja on aivan sama, jos puolue putoaa Suomen kartalta pois, niin ei se paranna mitenkään tilannetta. Päinvastoin se pahentaa. nykytilanteessa. Tuskin kuitenkaan näin tapahtuu, koska syy on hyvin yksinkertainen ja se on se, Soini sanoi ja sanonut, että EU ei toimi, ja joka voi vielä uskoo sen toimivan, on fundamentalisti, elää toivossa mitä ei ole.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • betonipylvään henki

      Parahin veli "marttiluukas", olet käsittänyt väärin.
      Eihän me ihailla Kokoomusta ja sen harhaanjohtajia. Eikä me ihailla Urpilaisen Juttaa ja demareitakaan. Junkerillekin ollaan naurettu päin näköä.
      Soinin Timoa me ihaillaan. Kas siinäpä vasta mies vailla vertaa (syvä kumarrus).
      Jo pelkästään se on sankariteko, että vaikka persut on Timpan hellässä ohjauksesa vastustanut ankarasti puoluetukia (ainakin joskus ). On Soinista kuitenkin kuoriutunut ihka uusi puoluetuki miljonääri (lisää kumarruksia säätiön suuntaan).

    • Persu haaveilia

      Illan tullen otan esiin palhoveneen ja lähden sillä lammelle soutamaan siinä edestakaisin suodellessa alkaa venes hiljaaa vuotamaan ja tyytyväisenä veneretken vedän palhon kaislanreuneunaan kuivumaan . Eikö ollut kommari Mari ihana suoturetki .

    • nurinkurin persut

      No nytpä on lopulta marttikin tullut rehelliseksi (ainakin hetkeksi) ja myöntää että persut on turhakepuolue!
      Mutta kuules! Ei me tosiaankaan kannateta kokkareita taikka demuja taikka kepuja vasureista puhumattakaan. MUTTA Luukas! Pöljyydestään huolimatta nämä kuitenkin on jotakin yrittäneet yhteisen eteen. Sitä yritystä arvostetaan vaikkei edes onnistuisi.
      Sinusta ja persuista sanoo paljon kun pidät saavutuksena sitä että ei ole ollut mitään päättämässä! Luuseri!

      • Mutta kun luulin,

        että suutasoittamalla.
        45 vuotta yrittäjänä on opettanut sen, että vastuu pitää kantaa, vaikka se välillä ei itseäkään miellytä.
        Sama se on politiikassa vastuu pitää kantaa vaikka päätökset ei kaikkia miellytäkään.
        Yrittäjänä olen huomannut sen, että välillä on joutunut lähtemään
        ns. " pystymetsään"ja tulos ei aina ole miellyttänyt, mutta paskaiset hommatkin on hoidettava.
        Sama se politiikassa.
        Jonkun on kannettava vastuuta vaikka se ei kakkia miellytäkään.

        Mutta marttiluukas, nämä 45 vuotta on opettanut sen, että tuvansoittajat ja tyhjän lupaajat saavat juosta suolle ja niihin kuuluu myös perussuomalaiset.
        Suuri suu ja vähän tuloksia.


      • 20 vuotta ja s...
        Mutta kun luulin, kirjoitti:

        että suutasoittamalla.
        45 vuotta yrittäjänä on opettanut sen, että vastuu pitää kantaa, vaikka se välillä ei itseäkään miellytä.
        Sama se on politiikassa vastuu pitää kantaa vaikka päätökset ei kaikkia miellytäkään.
        Yrittäjänä olen huomannut sen, että välillä on joutunut lähtemään
        ns. " pystymetsään"ja tulos ei aina ole miellyttänyt, mutta paskaiset hommatkin on hoidettava.
        Sama se politiikassa.
        Jonkun on kannettava vastuuta vaikka se ei kakkia miellytäkään.

        Mutta marttiluukas, nämä 45 vuotta on opettanut sen, että tuvansoittajat ja tyhjän lupaajat saavat juosta suolle ja niihin kuuluu myös perussuomalaiset.
        Suuri suu ja vähän tuloksia.

        Siis vihreät ja vasemmistoliitto ovat siis pelkureita kun luovutti pelin kesken hallituskauden?
        Minulla tuota yrittäjän uraa ei ole kuin 20 vuotta mutta siinä olen huomannut että sellaiset yhteistyökumppanit jotka puhuvat paljon mutta eivät saa mitään muuta kuin häiriöitä ja reklamaatioita aikaan tulee hylätä. Tämän näkisin nykyhallituksessa toteutuneen. Sote ja kuntauudistus, työllisyyden kasvattaminen sekä velkaantumisen taittaminen ovat epäonnistuneet. Maailmassa saa epäonnistua mutta ei sillä tule leveillä. Nykyhallitus lähti kantamaan vastuuta ja sitä oikein torvisoittokunta täälläkin säesti. Vastuunkantoon liittyvät päätökset on tekemättä ja talous ja työttömyys mennyt huonompaan suuntaan.
        Soinihan olisi mennyt hallitukseen jos EU vastaisuuteen olisi annettu mahdollisuus. Itse asiassa hallitusneuvottelija Katainen Soinilta eväsi hallituspaikan. Olisihan Katainen voinut kunnioittaa kansan mielipidettä ja päästää eurokriittinen persut hallitukseen.

        Nämä 20 vuotta on opettanut että liikeneuvotteluissa, urakkaneuvotteluissa ym. on oma tavoite ja jokin tulostavoite. Jos nämä eivät neuvotteluissa kohtaa niin silloin ei synny sopimusta. Muutamalla kilpailijalla on tuo "pystymetsään vastuuta kantamaan asenne" vienyt yrityksen saneeraukseen ja yksi on konkurssissa. Heiltä tuli meillekin hyviä työntekijöitä. Mutta ilkeästi todeten, kilpailijalla oli tyhmä pää ja vähän tuloksia. Juuri kuten sinulla!


    • Halla-ahon äänestäjä

      Kataisen esiintymiselle sopi melankolinen ns. ymmärtäminen
      joten hän ei herättänyt intohimoja vaikka ei osannut oikeastaan
      mitään (vertaa heittopussi Esko Aho)

      Stubb on narsistinen sporttisuuteen vetoava mannekiini
      jonka puhetyyli on raaka
      ihanaa, ollaan kavereita, olet pasha
      manipulointia, raakaa puhetta jossa on ystävällistä hölöä kuorrutuksena

      Siksi moni on pelästynyt Stubbia vaikka Kataisen kärsivä
      surumielinen jupina ei pelästyttänyt niin

      Selvä on se, että kun EU:n pankit sidotaan yhteen roskapankkiin
      ECB eli keskuspankkiin
      me maksamme sen tappiot ja kaikkien velat

      Lisäksi alamme ottaa yhteisesti vastuun pakolaisista joita tulee
      Välimeren yli me maksamme ne asuivat ne missä hyvänsä

      http://www.google.fi/publicdata/explore?ds=ds22a34krhq5p_&met_y=gd_pc_gdp&idim=country:it:fr:es&hl=en&dl=en#!ctype=l&strail=false&bcs=d&nselm=h&met_y=gd_pc_gdp&scale_y=lin&ind_y=false&rdim=country_group&idim=country:it:es:el:fi:de&ifdim=country_group&hl=en_US&dl=en&ind=false

    • Halla-ahon äänestäjä

      Oletko jo tutustunut soinituubiin?

      Soinin Juutuubi
      http://www.youtube.com/channel/UCvwp7SayUo5VjUF8Kit0hmg
      http://www.youtube.com/channel/UCvwp7SayUo5VjUF8Kit0hmg

      Oletko jo tutustunut soinituubiin?
      http://www.youtube.com/watch?v=7FJ94ECaNTo

      Rasismi on sitä, että sortaa ihmistä rodun, ihonvärin, uskonnon tai jonkin fyysisen ominaisuuden perusteella. Kaikissa suomalaisissa puolueissa on yksiölötasolla ihmisiä, jotka voidaan luokitella rasisteiksi. Näin pohtii perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini Juutuubi-videosarjansa ensimmäisessä osassa.

      • Putti Matkonen

        Persuilla on oikein puolueena rasismia. AA-kerho suoltaa rasistisia Putkos-lausuntoja ja laskelmia maahanmuuton kustannuksista ja laskelmat perustuvat rasismiin, ei tietoon.


      • Halla-ahon äänestäjä
        Putti Matkonen kirjoitti:

        Persuilla on oikein puolueena rasismia. AA-kerho suoltaa rasistisia Putkos-lausuntoja ja laskelmia maahanmuuton kustannuksista ja laskelmat perustuvat rasismiin, ei tietoon.

        Soinituubi tulee, oletko valmis?

        Soinin Juutuubi

        http://www.youtube.com/watch?v=T1QhGVo0ACo


    • Halla-ahon äänestäjä

      VÄHÄINENKIN TUONTIMÄÄRÄ EKSOOTTISIA TAUTEJA TUHOAA
      SUOMEN TERVEYDENHUOLLON

      Afrikassa syntyy lähes varmuudella uusia hallitsemattomia sairauksia
      mm. sen yhteiskuntaolojen kehittymättömyyden takia, erittäin tunnettuja
      ovat hiv ja ebola

      Afrikassa on myös satoja miljoonia ihmisiä, jotka ovat valmiita
      muuttamaan Välimeren yli Eurooppaan

      Ne tuovat siis mukanaan kalliisti hoidettavia muitakin eksoottisia
      tauteja joiden parantamiseen ei Suomessa ole valmiutta
      ja jotka söisivät suomalaisten terveysrahat

      KAKSI EBOLATAPAUSTA SULKISI KOKO HYKSIN
      ja silti anarkistihörhöt puhuvat mamuista ja niiden
      sopeuttamisesta

      http://yle.fi/uutiset/kaksi_ebola-potilasta_sulkisi_hyksin_infektio-osaston/7576952

      Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ei kestäisi montaa Ebola-potilasta kerrallaan.

      Jo yksi Ebola-potilas tarkoittaisi sitä, että infektio-osastolla jouduttaisiin sulkemaan useita potilaspaikkoja ja siirtämään muita potilaita pois. Isompi epidemia vaatisi kovempia toimia.

      – Kahden potilaan vuoksi osasto menisi luultavasti kokonaan kiinni, kertoo Anttila.

    • Pelkuri kun on

      Halla-aho pakeni sivarin laukalla.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe