Katsotaan mallia Brittien Cameronista

muutos tarvitaan

Hän ajaa isänmaansa etua. Hän ei suostunut maksamaan Eu:lle 2,1 miljardia euroa, hän ei piitannnut Merkelin uhittelusta. Britit saivat jo nyt voiton kun tuo summa puolitettiin ja annettiin puoli vuotta lisää maksu aikaa. Suomen arat nynnyt tollot päättäjät ovat pelkureita, epäisänmaallisuidessaan he ovat suostuneet kaikkiin eu:n vaatimuksiin, kaikki kriisimaat on pönkätty ja tänään on Rinne ollut Brysselissä neuvottelemassa Kreikalle lisää miljardeja. Sipilän oikea käsi on ex komissaari Olli Rehn joka kannattaa itsenäisen Suomen olemassaolon lakkauttamista. Sipilä näyttäisi gallupien mukaan jatkavan sateenkaarihallituksen ja nykyisen Stubin hallituksen suomalaisiin kohdistuvaa kurjistamispoilitiikkaa. Vain herääminen ja muutoksen äänestäminen voi Suomen pelastaa

17

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tervemenoa..

      Britit ovat tänään luvanneet maksaa jäsenmaksunsa EU:lle, lisämaksuun 2.1 miljardia euroa annettiin maksuaikaa elokuuhun 2015. Odotamme Soinin älykästä kommenttia asiasta. Nyt ei enää löydy piilopaikkoja, plokissa on Soinin älyvapaat kommentit.

    • mitä ihmettä..
    • Brirtit eroaa eusta

      Britti ministeri George Osborne tänään: maksamme vain noin puolet 2,1 miljardista ja senkin. 2
      .:ssa erässä. Ei
      britit ole niin tyhmiä että maksaisivat ollenkaan. Britit lähevvät eusta

    • että silleen..

      Britit maksavat lisämaksun 2.1 miljardia eurolleen, maksuaikaa annettiin.
      http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2014/11/07/cameronin-perjantai-britit-eivat-saa-alea-eusta/201415539/12?rss=4

      Nyt Cameron joutuu populistina selittelemään ja summa pienenee kun laskee brittien vuosittaisen EU-maksualennuksen mukaan josta Suomikin maksaa osansa. Tätä alennusta on persut vinkuneet jo pitkään mm. Jussi Niinistö blogissaan vuonna 2010. Soini taas yritti kalastella ääniä nuokemalla Cameronin persua.

      http://jussiniinisto.fi/index.php/2010/12/iso-britannian-eu-maksuhelpotus-poistettava/

    • faktaa kirjoitin

      YLE uutisten nettisivulla luki nyt illalla ennen muokkausta että britit maksavat vain noin puolet 2,1 miljardista !!! Toisaalta kun briteillä on keväällä vaalit ja gallupissa on keulilla eu vastainen puolue joka vaatii eroa eusta niin Cameronin on pakko hankkia helpotuksia eu maksuihin jotta pärjäisi kevään vaaleissa, tuskin pärjää..

      • ja miten kävi..

    • Tai Stubb/ Rinne mak

      Eikä Cameron maksa. Ehkä Sipilän johtama keskusta maksaa - Kiviniemi...

    • Suomi maksattaa

      Suomen eipersut maksattavat pieni ja keskituloisilla eu ja Kreikka paketti maksut

    • Cameron ei maksa

      Uskokaa että Cameron ei aikonut maksaa !!!

    • katsotaan mallia

      Tuo saarivaltio on osannut pitää puoliaan ja teettänyt orjilla töitä ja valloittanut maailman linkkiä . Eu politiikka niillä on hyvää

      • Typeryyden huiput

        Suomen jees-menttaliteetti ja hattukourassa neuvottelu ei johda mihinkään. Mutta onhan kaikki Suomen kavereita . . . . osto sellaisia.


    • terv

      Cameron pitää tasa-arvoista avioliittolainsäädäntöä
      merkittävänä saavutuksena Britannialle ja
      tärkeänä esimerkkinä koko Kansainyhteisölle.
      jotkut näistä maista yrittää yhä laittaa omat homonsa
      kaltereiden taakse kunhan kiinni saavat.
      Tiedoksi.

    • W.Oppes*^'¨¨''''¨¨'"

      Tottakai Suomi maksaa vaikka ylimääräisiä jäsenmaksuja
      eu:lle, saa sitten palkkiovirkoja, kuten katainen kuutosen matematiikalla vastaamaan 300 miljardin käytöstä.

      Nähkääs vaan että stuppi livahtaa vaalien jälkeen johonkin
      eu:n korkeaan virkaan, siksi ei haittaa vaikka kokoomusgallu-
      pit laskevatkin.
      Hyväveliverkosto toimii. katainen ja stuppi .

    • kadulle Jos ei muu..

      Suomen sorretut ovat kadulla mikäli sorto vielä jatkuu seuraavankin hallituksen aikana. Parempi kuolla kadulla hyvän asian puolesta poliisin luoteihin kuin olla kurjuudessa elävä nöyryytetty. Nöyryyttäjiä ovat muut paitsi PeeusS

    • Halla-ahon äänestäjä

      Tästäkin voitaisiin keskustella täällä

      nimittäin Cameronin puolue on hajoamassa
      ja Nigel Faragen UKIP on nousemassa

      Soini siirsi kuitenkin puolueen Cameronin joukkoon ymmärrettävästi
      koska maine Englannin pääministerin joukoissa on tärkeä

      mutta häiriköiden kanssa ei voi tästä keskustella
      odotan että MarttiLuukas jne. tulevat palstalle

    • Halla-ahon äänestäjä

      Toinen tärkeä asia on - mistä en kirjoita ennen kuin
      joku järkevä tulee tänne taas
      eli että tänään on tärkeä kokous Wienissä
      Opec kokoontuu

      Opec vastaa 33 prosenttia öljystä maailmassa
      Venäjä Gabon Meksiko eivät ole Opecin jäseniä

      Venäjä on kerjäämässä että Opec leikkaisi tuotantoa

      mutta siis en kirjoittele koska häiriköt lukeva iltalehdistä homotuksesta

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe