Tunteiden tunnustaminen

Hukassaollaan

Olen ollut kiinnostunut naisesta jo vuoden ajan, tunteet kasvavat jatkuvasti ja tuntuu että halkean jos en kerro hänelle. Pelkään sitä että menetän hänet elämästäni täysin, hän ei ole antanut juurikaan vastakaikua mutta silti on välillä yhteyksissä.

Tilanteessa pahinta on se että olemme samalla työpaikalla ja olen häneen työajan ulkopuolilla yhteyksissä myös mutta emme ikinä nää koska hän on kiireinen. Olemme kyllä lähdössä Tammikuussa samassa porukassa juhlimaan erästä asiaa ja hän pyysi minua mukaan.

Ajattelen häntä jatkuvasti, yritän keksiä syitä jotta voisin jutella hänelle.
Entä jos kerron hänelle ja hän ei haluakkaan mitään, kuinka sitten alkavan ystävyytemme käy? Olen kirjaimellisesti hyvin hukassa.

31

1262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kielletty hedelmä

      Mulla on sama tilanne erästä miestä kohtaan, mutta itse en oikeasti pysty tunteitani tunnustamaan koska ollaan molemmat varattuja. Suosittelen siis että sinä teet asialle jotain kun ei ilmeisesti tällaisia esteitä ole. Se on riskin ottamisen arvoista!

      • hukassaollaan

        Olisikin noin helppoa, mietin vain mitä siitä seuraa jos hän ei olekkaan kiinnostunut.
        Pelkään että hän ei anna mahdolisuutta ees ystävyydelle, rupee karttamaan minua ja kertoo että turha tulla tammikuussa sinne juhliin heidän kanssa.

    • Ei pysty

      miten te ihmiset pystyisitte edes olemaan ystäviä jos toisella on kovatkin tunteet toista kohtaan ja toinen ei tunne mitään ? Minä en pystynyt siihen, se tuntui aivan inhottavalta kun oli toiselle tunteet sanonut ja ei mitään vastakaikua saanut, se meni sitten siihen että ajoin hänet pois, pahoittelin myöhemmin viestin kautta koko hommaa ja lupasin jättää hänet rauhaan ja toivotin onnea tulevaisuuteen, kaunis nainen kyllä löytää aina mieleisensä.

    • jahvat tulloo

      Tunteet on välillä vaikeita. Keksi jotain tekemistä että saat ajatukset irti tästä naisesta hetkeksi.Oot todennäkösesti aika nuori niin käy vaikka baareissa ja tapaat muitakin naisia ja juttelet ja tutustut.
      Ei sitä ihastusta kannata kuoleman vakavasti ottaa ei elämä sihen lopu vaikka se ei toimisikaan.
      Ja jos oikeasti haluat mennä sinne juhliin ja pelkäät kohtaavas sen naisen siellä pakkien jälkeen, niin suosittelen kertomaan tunteet sille vasta siellä juhlien lopussa.

      äläkä yritä liikaa keksiä mitään puhuttavaa vaan olet vain oma itsesi. vedät vaikka käteen pari kertaa ennen tapaamista.

      kyllä se siitä

      • hukassaollaan

        Olen itsekkin tota mieltä että odotan sinne tammikuulle enkä pilaa meidän reissua mihin olemme lähdössä pienellä porukalla..

    • Petyt

      Tunteet johtaa ihmistä usein harhaan. Elättelemme omia toiveita jostakin suhteesta toisen kanssa ja ne ovat useimmiten epärealistisia.

      Kun ihastunut ei pysty kertomaan kiinnostuksestaan mitenkään toiselle, ihastus tietenkin kasvaa, koska fantasia vain voimistuu. Fantasian ja reaalimaailman ero vain kasvaa entisestään mitä pitempi aika kuluu tässä sisäisessä toivemaailmassa.

      Lopulta tuossa ei voi käydä kuin huonosti. Valitettavasti kokemuksesta tiedän, että sinulla on pettymys edessäsi. Olisi kannattanut ilmaista jollakin tavalla kiinnostusta kohteelle aikaisemmin. Teit virheen.

      Jos odotat tammikuun reissusta jotakin ja vasta siellä osoitat kiinnostusta häneen, teet taas virheen. Ainoa oikea tapa toimia, on osoittaa kiinnostusta häneen ennen reissua.

      Toivottavasti selviät pettymyksestäsi tai jos olet onnekas, niin hänkin sitten kertoo tunteistaan sinua kohtaan.

      • jeesustelija

        3. käsky :älä opeta poikaasi olemaan tekemättä virheitä elämässään

      • hukassaollaan

        Olet niin oikeassa! Jännä ettei hän arvaa, kerran hän valitti kusipäisestä ex-miehestään kun viestittelimme. Sanoin hänelle että hän ei tiedäkkään mitä menettää jos pääset yli, hän punastelevien hymiöiden kera sanoi minua hulluksi.. Olin onneni kukkuloilla..

        Hän sanoi jotain, en muista mitä ja sanoin jotain että ''Jos olisin hän, olisin kaikkea muuta kuin kusipää'' vastasi nauruhymiöllä..
        Tuosta on kyllä aikaa jo kuukausi, ihme ettei arvannut koska hänen käytös ei muuttunut tai mitään.

        Tiedän että tulen pettymään pahemman kerran, pelkään sitä niin. Mietin vain että olisiko järkevintä odottaa sinne tammikuun loppuun ja katsoa mitä nämä parikuukautta ja se tuo tullessaan? Ehkä rupeisimme näkemään töiden ulkopuolella ja näkisin sitten mitä tapahtuu, ainut vaan että sydämeni ei kestä pitää tätä ihan hirveen kauan sisällä.

        Huomenna nään hänet kun käyn työpaikalla hoitamassa muutaman asian, toivottavasti ei jää pelkäksi tervehtimiseksi.. kerron jos mitä tapahtuu, toivon että juttelisimme edes jostain..

      • Petyt
        hukassaollaan kirjoitti:

        >>sanoin jotain että ''Jos olisin hän, olisin kaikkea muuta kuin *********'' vastasi nauruhymiöllä.. >>

        Kuulostaa todeltakin siltä, että hän ei osaa odottaa sinulta suuria tunteita, vaikka saattaa ymmärtääkin sen, että pidät hänestä. Näiden välillä on kuitenkin iso ero.

        >>Tiedän että tulen pettymään pahemman kerran, pelkään sitä niin. Mietin vain että olisiko järkevintä odottaa sinne tammikuun loppuun ja katsoa mitä nämä parikuukautta ja se tuo tullessaan? >>

        Ymmärrän, että haluat viivyttää lopullisen selvyyden saamista, koska pettymys on jo ovella, mutta ei ole mitään järkeä siirtää oikeasti asian selvittämistä nyt heti. On parempi tietää, mitä tulee kuin odottaa passiivisena sitä, mikä tulee kumminkin.

        Olen ollut samanlaisessa tilanteessa kauan sitten ja itse luulin, että nainen oli ymmärtänyt ainakin osittain minun kiinnostukseni häneen. Todellisuus oli kuitenkin täysin toinen. Kun sain sitten 9 kk kuluttua kysyttyä asiasta siten, että hänkin sen vihdoin tajusi, oli pettymys todellakin murskaava. Ihan varma en ole vieläkään siitä, olenko selvinnyt tuosta pettymyksestä täysin. Kannan sitä kokemusta aina mukanani ja mahdollisesti, jos kohtaisin vastaavia tunteita herättävän naisen uudestaan joskus, ehkä sitten toipuminen olisi saanut päätöksensä.

      • hukassaollaan
        Petyt kirjoitti:

        Enemmän mietittynä en voi kertoa hänelle vielä, pilaan kaiken muuten koska tässä on niin paljon muita seikkoja ja tapahtumia mitä en voi kirjoittamalla kertoa.

        Minun on nyt vain odotettava, siihen asti pitää järjestää kaksinkeskeistä aikaa vaikkapa tupakalle pyytämällä.

      • tyhjäcanvas

        oot luonu mielessäs tästä liian ison scenaarion. mitä tarkotat tolla että ootte yhteyksissä mutta ette ikinä nää? ootko pyytänyt häntä johonkin useammin kun kerran ja hän aina kieltäytyy sanoen olevansa kiireinen?

      • hukassaollaan
        tyhjäcanvas kirjoitti:

        Kyllä, viestitelemme välillä perus juttuja mutta harvoin hän sitä aloittaa mutta joskus hänkin. Löpisemme turhuuksia ja juoruamme, kerromme jos on tapahtunut jotain mullistavaa.. Keran hän on avautunut minulle siitä ex-miehestään ja sanoi minua ihanaksi kun kuuntelin häntä.

        MUTTA, me emme nää ikinä missään töiden ulkopuolella.. Kerran pyysin häntä tapaamaan joskus että voitaisiin jutella, hän sanoi olevansa hyvin kiireinen joka päivä ja vannoi ettei ole tekosyy.. Enpä tiedä, kummallista.

        tää nainen saattaa pitää sua jo liian hyvänä ytävänä jos ootte jo vuoden höpissy niitä näitä. itelle ei tulis mieleenkään avautua jollekkin exästä jos olisin vähänkin ihastunut, en tosin oo nainen....

        hyvin kiireinen joka päivä? onkse joku presidentti? kuka on hyvin kiiireinen joka päivä?
        toi on aika outoo, kysäse sitä viä uusiks ulos. kyllä se lähtee jos on kiinnostunut vähääkään ja sopii tilaa siihen kiireiseen aikatauluunsa.

        oot antanu ton ihastuksen nostaa ittes vaan liian korkeelle pilviin ja putoominen sattuu enemmän mitä korkeemmalta putoot.

        Ollaan oltu puolituttuja tää koko aika, lähempiä meistä on tullu vasta joskus alkusyksystä.

        Mäki vähän kummastelin tota, kyllähän sillä tiedettävästi kiireitä on mutta en keksi enään mihin voisin sitä pyytää.
        Kyllä, olen hyvin korkealla, täältä putoaminen sattuu enemmän kun mikään muu mitä olen ihmissuhteissa kokenut, tiedän sen ja pelottaa niin helvetisti.

        sä voit pyytää sitä mihin vaan...mieti vähän mistä sekin vois tykätä ja annat mennä vaan....

        ja se putoominen..se on samaa illuusioo kuin se nousukin. ei se satu

        "This is how magic is done. By hurling yourself into the abyss and discovering it's a feather bed.”

        Toivin todellakin sinulle jaksamista pettymyksesi jälkeen, joka tulee takuuvarmasti. :(

      • hukassaollaan
        tyhjäcanvas kirjoitti:

        sä voit pyytää sitä mihin vaan...mieti vähän mistä sekin vois tykätä ja annat mennä vaan....

        ja se putoominen..se on samaa illuusioo kuin se nousukin. ei se satu

        "This is how magic is done. By hurling yourself into the abyss and discovering it's a feather bed.”

        Eilen hän kertoi kuinka on kyllästynyt miehiin, kerroin että on hyviäkin vielä olemassa ja hän kysyi '' Mistä sellasia saa '' ja kerroin osotteeni, sanoi ottavansa heti muutaman. Keskustelu päättyi miltein siihen kun sanoin et mua on vaan yks eikä hän vastannut enään, outoa.

        En tiedä kolahtiko, ei vaikuttanut siltä kun tänään hänet näin, en tiedä enään mistään mitään. Huhhuh, odottaminen on hirveetä

      • hukassaollaan
        Petyt kirjoitti:

        Toivin todellakin sinulle jaksamista pettymyksesi jälkeen, joka tulee takuuvarmasti. :(

        Niimpä niin.. mitäköhän lie toi eilinenkin tapahtuma sitten tarkoitti josta kirjoitin ylemmäs..

      • tyhjäcanvas
        hukassaollaan kirjoitti:

        Eilen hän kertoi kuinka on kyllästynyt miehiin, kerroin että on hyviäkin vielä olemassa ja hän kysyi '' Mistä sellasia saa '' ja kerroin osotteeni, sanoi ottavansa heti muutaman. Keskustelu päättyi miltein siihen kun sanoin et mua on vaan yks eikä hän vastannut enään, outoa.

        En tiedä kolahtiko, ei vaikuttanut siltä kun tänään hänet näin, en tiedä enään mistään mitään. Huhhuh, odottaminen on hirveetä

        hän haikailee vielä sen ex miehensä perään.
        hitaampi lähestymistapa vois toimia paremmin kuin toi suora ehdottelu. hän tarvii vaan oman aikansa. älä luovuta äläkä painosta liikaa. kokeile sä esittää sitä kiireistä välillä. et viestittele ja annat hänen ihmetellä mikset o enää kiinnostunut.

      • hukassa ollaan

        Kokeillut tätä muutaman kerran, se on hirveää ja vielä hirveämpää kun olemme töissä. Kai se on laitettava suu suppuun, tiedän kuitenkin että hän tulee taas juttelemaan jostain..

      • tyhjäcanvas
        hukassa ollaan kirjoitti:

        Kokeillut tätä muutaman kerran, se on hirveää ja vielä hirveämpää kun olemme töissä. Kai se on laitettava suu suppuun, tiedän kuitenkin että hän tulee taas juttelemaan jostain..

        sori en selittänyt kunnolla mut en tarkoittanu siis mitään mykäks heittäytymistä ja välttelyä.... oot positiivinen oma ittes vähän niinkuin olisit löytäny jonkun toisen naisen eikä tää sun ihastus olis sulle se ykkönen.heität vaikka jotain pientä flirttia toisille naisille sen nähden....älä kuitenkaan vaikuta miltään kusipäältä...

      • hukassaollaan
        tyhjäcanvas kirjoitti:

        sori en selittänyt kunnolla mut en tarkoittanu siis mitään mykäks heittäytymistä ja välttelyä.... oot positiivinen oma ittes vähän niinkuin olisit löytäny jonkun toisen naisen eikä tää sun ihastus olis sulle se ykkönen.heität vaikka jotain pientä flirttia toisille naisille sen nähden....älä kuitenkaan vaikuta miltään kusipäältä...

        En usko että mihinkään johtaa, ei toimi tämän naisen kanssa varsinkaan tässä tilanteessa..

        Juttelimme tänään pitkät pätkät, muutun hänen seurassaan kyllä hyvin sanattomaksi ja oudoksi..

      • tyhjäcanvas
        hukassaollaan kirjoitti:

        En usko että mihinkään johtaa, ei toimi tämän naisen kanssa varsinkaan tässä tilanteessa..

        Juttelimme tänään pitkät pätkät, muutun hänen seurassaan kyllä hyvin sanattomaksi ja oudoksi..

        itsevarmuutta nyt sen seurassa.... helpommin sanottu kuin tehty, tiedän......
        oot menny luomaan jo liian ison "objektin" tästä ihmisestä mieleesi.
        tarvit itsevarmuuden kohotusta tai sit tän palvonnan kohteen vetämistä maahan sieltä kiertoradalta ennen kaikkea.

        jos oot tehny tästä naisesta elämäs tärkeimmän asian niin sun tarvii löytää jotain vielä tärkeempää tilalle. en pysty kyllä enempää auttaan. nyt vaikenen.

      • Petyt
        hukassaollaan kirjoitti:

        Niimpä niin.. mitäköhän lie toi eilinenkin tapahtuma sitten tarkoitti josta kirjoitin ylemmäs..

        Hän ei vastannut enää, koska ei ole kiinnostunut. :(

      • hukassaollaan
        tyhjäcanvas kirjoitti:

        itsevarmuutta nyt sen seurassa.... helpommin sanottu kuin tehty, tiedän......
        oot menny luomaan jo liian ison "objektin" tästä ihmisestä mieleesi.
        tarvit itsevarmuuden kohotusta tai sit tän palvonnan kohteen vetämistä maahan sieltä kiertoradalta ennen kaikkea.

        jos oot tehny tästä naisesta elämäs tärkeimmän asian niin sun tarvii löytää jotain vielä tärkeempää tilalle. en pysty kyllä enempää auttaan. nyt vaikenen.

        Olen ottanut itsevarmemman asenteen ja teen nyt kaikkeni, hän on iso objekti mielessäni mutta kaikki mitä haluan ja tarvitsen. Antaa päivien viedä, ehkä saan hänet ja ehkä en mutta sen näkee sitten. Haluan tehdä hänestä onnellisen olemalla kunnon mies, hän näkee sen vielä jos vain antaa tilaisuuden.

        Kirjoitelen tänne jos jotain tapahtuu ennen tammikuun loppua, mutta ensisiasesti aioin kertoa vasta sen reissun jälkeen jos enään on tarvis.

        Pysykää kuulolla sitten joku onnellinen tai murheellinen päivä!

    • http://www.listamedi
    • tykkään susta, s.

      Onko kukaan täällä käyvistä jättänyt kertomatta tunteista pelastaakseen kaveruussuhteen ihastuksen kohteen kanssa? Mietin ihastustani vähän väliä mutta en halua olla niin törppö että pilaan ystävyyden vain jotta itselläni olisi helpompi olla kerrottuani tunteistani. Ihastukseni kohde (nainen) on sinkku myös, mutta suhtautuu minuun kuin kaveriin vain. Näemme yleensä vain isommassa porukassa eikä tää nainen oo koskaan pyytänyt mua yksin mihinkään. Ujo hän ei ole, eli yksipuolinen taidan olla tunteiden kanssa.

      Toisaalta tiedän hyvin, etten välttämättä kestä säilyttää ystävyyttä hänen kanssaan jos hän löytääkin jonkun joka ei ole minä. Taidan olla itsekkyyden huipentuma :/

      • tyhjäcanvas

        ei se ystävyys siitä pilalle mene vaikka kertoisit tunteesi ilman vastakaikua, ellei se toinen ole törppö, ja pystyt hautaamaan omat tunteesi.

        nuorena tunteet pauhaavat lujaa ja koko elämä tuntuu loputtomalta...

    • tällainen ajatus

      En ole kohdannut vastaavaa tilannett tykkään susta,s. Mutta tilanteesi kuulostaa kinkkiseltä. Neuvoisin kertomaan tunteesi, sillä jos tuo nainen löytää kumppanin jostakin muusta sinua saattaa harmittaa isosti hukkaan heitetty tilaisuus. Ja tosiaan, jos tunteesi ovat suuret tuskin kuitenkaan pystyisit olemaan ystävä. Mutta tsemppiä.

    • plain and simple

      Jos olette ihastuneet kaveriin, hän ei ole sinulle enää "kaveri". Mitä helvetin pelastettavaa sellaisessa suhteessa on jos/kun hän sitten alkaa seurustelemaan jonkun kanssa, niin haluatko sinä olla siinä vieressä katsomassa ja kitumassa sohvan toisessa päässä kun ne parin viinilasin jälkeen nuolee toisiaan ja heittää läppää, että lähdetäänkö kotiin peuhaamaan? Vittu et halua.

      Eli jos on tunteet, niin homma on jo pilalla, ystävyys on jo pilalla, se on jo tuomittu päättymään joko rakkauteen tai eroon. Se pysyy vielä kasassa kuin korttitalo, koska sinä valehtelet hänelle tunteesi leikkimällä "kaveria". Mitä pidemmälle jatku, sen enemmän pahaa oloa on tiedossa. Puhaltakaa peli poikki!

      Miehistä ja naisista on vain harvoin aidosti vain ystäviksi.

    • plain and simple

      Vielä jatkoa…

      Se ystävyys päättyy joka tapauksessa kun toinen alkaa seurustelemaan. Ennen hän soitti sulle joka päivä, kertoi sulle kaikki jutut, halusi viettää aikaa sun kanssa. Luuletko, että se jatkuu hän rakastuu toiseen? Että sulle liikeenee aikaa ja huomiota samalla tapaa kuin ennen? My ass. Saat kerran kuussa kaverisoiton ja jaatte vähän kuulumisia, joskus istutte iltaa.

      Voit olla vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen paras kaveri vain sen aikaa kun hän ei ole parisuhteessa muualle. Sinulla on aloittaja vain voitettavaa, ystävyyden olet jo hävinnyt (ennen pitkää).

      Kuten sanottua: Tarinanne täällä on tuomittu päättymään joko rakkauteen tai eroon. Rakkauteen se voi päättyä vai pistämällä kaiken peliin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe