Roolipeli I

Olen nimetön ameebakummitus. En osaa lukea toisten ajatuksia,mutta osaan kuiskata toisten sieluun. Siis yritän muuttaa ajatusmaailmaa,mutten välttämättä onnistu.

Toivottavasti tähän ei ihan yhtä paljon perseilyä tule kuitenkaan...

Keksin hahmon, kun muitakin on osallistunut.

Hyvä, että osallistujia löytyy. Minä vielä suunnittelen hahmoani.

Otan "pahis"-tyylisen roolin hahmolleni.

Nimi: Odenor (kylläpä oudon nimen taas keksin...) M
Rotu: Ihminen
Sukupuoli: Mies
Ikä: 67v
Kyvyt: Taitava mustan magian käyttäjä. Fyysisesti mitättömän heikko. Loitsut ovat pääasiassa lumouksia, joilla on helppo huiputtaa muita. Taistelutilanteessa melko mitätön vastustaja, ellei lähellä ole hänen alaisiaan ja jos vastustaja ei anna huijata itseään.
Omaisuus: Synkimmän Okkultismin Akatemiana tunnetun laitoksen rauniot ja kaikki raunioiden sisäiset taikakalut. Hän on myös "kietonut parin kylän ihmiset pikkusormensa ympärille" ja hallitsee heitä lumouksen voimalla.
Taustaa: Nuorena Odenor oli elinvoimainen miehenalku, joka oli hyvässä kunnossa. Jo teini-iässä hän kuitenkin alkoi osoittaa vahvan maagisen osaamisen merkkejä. Odenor lähetettiin velhon oppipojaksi pohjoiseen. Mitä enemmän Odenor sai kuulla mustasta magiasta, sitä enemmän hän siitä kiinnostui. Lopulta Odenor opetteli itse pari pimeää loitsua, jolloin hänen oppi-isänsä ajoi hänet pois peläten, että pimeys veisi nuorukaisen sielun. Odenor oli luopua toivosta, kunnes eräs noita huomasi, kuinka mahtava Odenor oikeastaan oli ja otti tämän oppilaakseen. Odenoria opettanut noita kasvatti hänet uskomaan, että kaikkein eniten saa valtaa, jos osaa huijata ja lumota ihmisiä omiksi alaisikseen. Keski-ikäisenä Odenor murhasi opettajattarensa ja vei tämän voimat. Sen jälkeen Odenor kierteli pitkään vajoten yhä syvemmälle pimeälle puolelle ja lopulta hän keräsi rohkeutensa ja lähetti pari lumoamaansa ihmistä vanhan oppi-isänsä kimppuun. Kyseinen velho pakeni, mutta Odenor sai vietyä suurimman osan hänen taikakaluistaan ja niiden voimasta. 65-vuotiaana Odenor alkoi valloittaa nykyistä tukikohtaansa. Käytyään pitkän henkisen mittelön raunioita riivaavien mustien aaveiden kanssa, Odenor voitti. Tämän jälkeen hänen tavoitteensa on ollut alistaa koko maailma valtansa alle.

Missä on assassin, kun häntä tarvitaan?

Ehkä otan sittenkin osaa...

Aloitetaanko

Ai kahdella pelaajallako? Ei ehkä vielä...

Nimi: Noora Rose
Laji: ihminen
Sukupuoli: Miksi se teitä pervoja kiinostaa? (nainen)
Ikä: 20
Ulkonäkö: ruskeat keskipitkät hiukset, vihreät silmät, normaalin pituinen, keskisuuret rinnat, unohtuvat, mutta ihan nätit kasvot, muutenkin erittäin normaalin näköinen...
Luonne: ujo, ystävällinen, pelkää ihmisiä, surumielinen, rauhallinen, joskus masentunut tai väliinpitämätön
Tietoa: Nooran lapsuus on ollut hyvin traumaattinen, joten hän ei muista siitä mitään. Niin kauan, kuin muistaa, on hän elänyt mielisairaalassa. Nooran bestis on Jones, mielikuvituskaveri, josta on kehittynyt tulpa. Jones on "hieman" häiriintynyt, ja pitääkin harrastuksenaan temppelien vandalisoimista, lääkeyrttien väärinkäyttöä, sekä ihmisten kiduttamista. Jones tykkää myös okkultismista ja onkin onnistunut manaamaan kehoon kolmannen persoonan: Saasta- nimisen hengen, joka osaa mustaa magiaa, mutta ei kykene hallitsemaan Nooran kehoa.

(Jokutyyppi, hahmosi luonne on naisversio minusta. Varsinkin tuo mielikuvituskaveri ja sen tekemä ''Kolmas persoona, joka on paha''. Sori vaan mutta kyllä sitä pitää olla tekemistä kun on aina yksin. Jotten sekoa :)

Nyt pannaan tämä roolipeli risaiseksi!

Nimi: Sean Eer
Ikä: 37
Sukupuoli: mies
Luonne: huumorintajuinen, kateellisuuteen taipuvainen, äkkipikainen
Ulkonäkö: ruskeat hiukset, ruskeat silmät, rähjäinen, rähjäiset vaatteet
Erikoiskyky: ilmaantua paikalle ärsyttämään ihmisiä
Ammatti: ei ole
Muuta: on alkoholisti

Onko neljä pelaajaa riittävä?

nimi: Mark Leonen
ikä: kolmissa kymmenissä
laji: ihminen
ammatti: palomies
ulkonäkö: lyhyet mustat hiukset ja viikset. keskipitkä ja hyvässä kunnossa. ruskeat silmät ja iso palohaava poskessa. otettuaan voimat käyttöön, silmien väri muuttuu punaiseksi ja käytön jatkuessa iho punertuu, hiki nousee pintaan, pupillit kutistuvat ja verisuonet kiehuvat.
palomiehen puku: liekkejä hylkivät ja huonosti punaiseksi maalatut rintapanssari, polvi-, sääri-, käsivarsi- ja olkapääsuojat. muuten musta liekkejä hylkivä rengashaarniska ja saappaat. käsissä huivin kaltaista lakattua suojakerrosta kuumuudelta ja nyrkeissä teräshanskat. naamaa peittää koko ajan musta huivi, josta näkyvät vain silmät.
kyvyt: pystyy heittelemään räjähtäviä tulipalloja käsistään, tai käyttämään niitä liekinheittiminä. täydessä voimassaan, Mark voi nousta ilmaan tarpeeksi voimakkaalla liekillä, tai sylkemään lieskoja suustaan. liian kauan kestäneen voimien käytön jälkeen, Mark ylikuumenee ja saattaa polttaa itsensä hengiltä voimien liian kauan kestäneen käytön seurauksena. vesi ei tuhoa hänen kykyjään, vaan viilentää Markin kehoa. voimien käytön ajan kasvaessa, aggressiivisuus lisääntyy ja voimat nousevat. voimien liikakäyttö äärimmäisen kivuliasta.
luonne: voimiensa käytön aikana Mark muuttuu paljon aggressiivisemmaksi kuin tavallista ja mielipuoliseksikin. muuten hän on reilu, kohtelias ja työnsä ensimmäiseksi asettava mies, joka hankkii ystäviä tarpeen tullen. juo, ellei polta viinoja naamalleen.
muuta: kouluttautui toisessa maassa kaupunkia suojelevaksi palomieheksi, joiden tehtävä oli hankkiutua eroon pedoista, rikollisista ja vihollisista. hänellä oli siellä perhekkin, mutta he lähtivät Markin voimien tullessa esiin samassa huoneessa lastensa kanssa. maan hallinnon kaatuessa, Mark päätti lähteä etsimään töitä muualta ja matkasi Sarkoniin.

(Mä aloitan jo, mutta siis onko maasto Helsinki vaiko ennaltasuunnittelematon? Helsingin kohalla google maps auttaa tosi paljon. Ite asun lappeenrannassa mutta helsinki on sen verran iso :) Jäytän ensimmäistä persoona enkä kaikkitietävää kertojaa)

Kuljen Sarkonissa kädet taskuissa. En kerta kaikkiaan ymmärrä kreiviä, joka seuraa minua varuillaan. Mitä vaaraa voisi muka sattua keskellä kirkasta päivää? Ja miksi? Kuitenkin kreivi sanoi että hänet pitää pikein viedä vankkurikeskukseen (Olkoot se vaikkapa Helsingin juna-asema)

Istun toimistossa punomassa juoniani. Olen taivuttanut jo kolme pikkukylää valtani alle. Uskon, että minun pitäisi yrittää saada Sarkon-nimisen kaupungin asukkaat valtani alle. Pelkään, että jos en pidä kiirettä, joku äkkää juoneni ennen, kuin olen valmis konfliktiin. Nousen työtuolistani ja nappaan lohikäärmekuvioisen mustan puisen kävelysauvani mukaani. Lähden kävellen kohti Sarkonia.

Istun tapani mukaan kaupungin kapakassa tuoppinikaa. Käyn täällä niin usein, että saan jo kanta-asiakasalennusta.
"Mites siskosi voi?" kysäisen mikolta jo kymmenennettä kertaa.
"Usko jo, että siskoni on papitar! Et voi naida häntä vaikka kuinka kärttäisit isältäni!"

Tämähän oli melkein keskiaikaa, eikö vain? Niinpä. Käytän erikoisia kielioppirakenteita tahallani.

yritän pitää katseeni tutkimassa ympäristöä kärryjen ikkunaluukusta. huomasin jo edessäni istuvan pariskunnan kalmanvalkeat ja kauhun täyttämät kasvot, ja siitä pystyy päättelemään vain, että menetin taas malttini; kärryjen kimppuun hyökkäsi matkalla joukko katurosvoja, jotka taisin grillata vähän turhankin perusteellisesti.
kärryt pysähtyvät. "Perillä ollaan. Sarkonissa." ajurin ääni kuuluu ulkoa ja nousen. pariskunta ynähtää ja kietoutuu toisiinsa pelokkaasti, kun avaan oven ja astun ulos. "Eipä kestä sitten." totean hieman ärtyneenä ja nostan huivin naamalleni. lähden kävelemään katuja pitkin, etsien värväystoimistoa.

Kreivi astuu vankkureihin. "Oletteko varma, herra, että Mardonissa on teille turvallista?", kysyn hiukan huolissani. Ei nyt huvittaisi oikein alkaa selvittämään mitään murhaa. "Enköhän minä selviä, Valador.", kreivi sanoo hiukan haikeilevasti ja nytkäyttää äkisti päätään kuin muistaisi jotain. Sitten hän ottaa vierestään päätäni isomman rahapussin tai rahasäkin oikeastaan. Hänen ojentaessaan sitä minulle katson pussia silmät pyöreinä ilosta. "Täällä on viisituhatta kultaproosaa, käytä niitä säästeliäästi. No, tavataan sitten ensi keväällä!" Kreivi huikkaa ja vossikkakuski heilauttaa piiskaa. Työnnän käteni pussiin ja imen kullan sisälleni. Oikea käteni muuttuu kyynärtaipeeseen saakka ja vedän hihaa edemmäs piilottaakseni käteni. Siirrän kullan syvemmälle vartalooni ja suuntaan asuntooni.
Avaan talon oven ja astun sisälle. Lukitsen oven ja heittäydyn sängylle. Pienen lepotauon jälkeen menen keittiöön, otan sieltä kulhon ja kerään voimani. Oksennan ison kultapötkylän kulhoon. Kakon ja lysähdän polvilleni lattialle. Hengitän raskaasti ja hapuilen vyötäni. Otan sieltä yrttipussin ja laitan suuhuni pari yrttiä. Huimaus lakkaa mutta väsymystä on edelleen. Otan kaapista ison veitsen ja leikkaan kultakimpaleen pieniksi hipuiksi. >Kai ne kolikosta menevät

(Kuihtuiko tämäkin rope näin nopsaan?)

Leijailen mukavasti näkymättömänä. Kuljen seinien läpi. Hah! Ilkeitä juonia punova mies. Yritän aiheuttaa hänelle päänsärkyä,jolloin hän olisi heikko,silloin on helppo iskeä ja alkaa hallita tätä omituista henkilöä. Hän näyttää vaikutusvaltaiselta.

Saavun kapakkaan niskaani hieroen. Istahdan tiskin ääreen ja tilaan tuopillisen mallasta. Siemailen juomaani ja kuuntelen tarkkaavaisena ympäristöäni. Kolmen tuolin päässä minusta taitaa olla väittely meneillään. Siirryn viereiseen tyhjään tuoliin tiskin päälle sammuneen miehen viereen. Muutama metriä kauempana pari naista ohjaavat rikkaan aatelisen kohti jotakin koristellista ovea. Ovessa lukee ''Asiakkaille''.
Pyörittelen silmiäni ja käännyn taas keskittymään kahteen väittelevään mieheen.

Yht'äkkisesti päätäni alkaa särkeä. Murahdan ärtyneenä, mutten anna sen muuttaa suunnitelmiani. Sarkon ei ole kovin kaukana. Pääsen nopeasti perille. No niin. Missä olisi paikka, josta mahdollisimman moni kuulisi minut? Marssin kohti keskustaa. Alan jo hyvissä ajoin tukea karismaani mustalla magialla, jotta saan varmasti kaikki pauloihini. Alan näyttää hurjalta ja vahvalta johtajalta. Voimistan ääntäni ja poistan silmistäni viimeisetkin sumeuden rippeet.
Hakeudun paikkaan, josta minut nähdään ja kuullaan mahdollisimman hyvin. Miten aloittaa puhe? Pikkukylissä eläviä on helppo höynäyttää miten vaan, mutta tämä on suurkaupunki. Täytyy aloittaa... Iskevästi.
"Hyvät kansalaiset! Voin antaa teille kaiken!" sanon kuuluvalla ja mahtipontisella äänellä. Jotkut jäävät kuulemaan, mitä minulla on sanottavanani kun taas toiset pitävät minua hulluna ja jatkavat matkaansa.
"Oletteko koskaan ajatelleetkaan, kuinka kurjaa teidän elämänne on??" kysyn. Pari ohikulkijaa pysähtyy jälleen. Joku huutaa myöntävän vastauksen.
"Te teette työtä! Hyvää työtä, mutta etenettekö elämässänne koskaan?? Onko teillä oikeasti mahdollisuutta koskaan olla rikkaita ja hyvinvoivia? Vastaus on ei!" jatkan. Yhä useammat kiinnostuvat kuuntelemaan alkupuheeksi huutamiani itsestäänselvyyksiä.
"Ja mistä tämä johtuu!?" karjaisen. Kukaan ei osaa vastata. Eipä tietenkään.
"Siitä, että kaikki rikkaudet ovat kuninkaalla ja aatelisilla!" vastaan omaan kysymykseeni. Kuulijakunnastani kuuluu hyväksyvää mutinaa. Hyvä, että nämä typerykset ovat jaksaneet kuunnella tänne asti.
"Mutta minä voin viedä teidät parempaan elämään ja ikuiseen onneen! Teidän on noustava kapinaan! Minä annan teille voimaa ja taitoa syöstä pahat aateliset vallastaan! Kokoontukaa luokseni ja kootkaa kaikki ystävännekin tänne! Antakaa minun siunata teidät mahdillani ja tuntekaa, kuinka voima ja usko virtaavat suoniinne!" mesoan. Puheeni ei välttämättä olisi näin vakuuttava muuten, mutta mustan magian ansiosta, sanani uppoavat ihmisiin, kuin veitsi voihin. Ihmiset alkavat koota ystäviään luokseni, kun minä itse alan lausua loitsua. Loitsun tarkoitus on antaa kaikille kuulijoille voimaa ja taitoa ryhtyä taisteluun, mutta samalla myös lumota heidät täysin valtani alle. Loitsu on mahdollista välttää, mutta kuinka moni tajuaa edes yrittää?

"Keskity heiluriin. Anna sen hallita..."
Tohtori aloittaa suggestion. Hän haluaisi tietää lapsuudestani, mutta minä en vain muista. Jones muistaa, mutta ei halua puhua siitä.
"Lasken alaspäin: viisi, neljä..."
Heilurin ollessa kaarensa alaosassa, kääntyy sen liike äkkiä päinvastaiseksi. Tämä lienee sen eilen saapuneen tyypin lupaama pakosuunnitelma. Jatkan puhetta tohtorin puolesta:
"Luomesi ovat raskaat, kätesi, jalkasi. Tunne silti keveys..."
Vaivutan hänet uneen, mutta en jatka siitä eteenpäin, vaan lähden juoksemaan käytävää pitkin.
Ovella seisoo vartija hilparin kanssa. Hän on selin, mutta alkaa kääntyä kuullessaan askeleeni. Tunnistan kyseisen kusipään. Itse en ole hänestä joutunut kärsimään, mutta olen kuullut, kuinka ilkeä hän on potilaille. Siispä en vastusta, kun Jones ottaa käteni hallintaan ja lyö sen läpi vartijan vatsasta.
Vakuuttavaa työtä. Käteni ei näytä erilaiselta, mutta Saastan ansiosta lävisti nahkahaarniskan ja selkärangan.
Jones nauraa katsellessaan raatoa. Minä mietin verestä likaantunutta mekkoani.
Saasta on hiljaa. Tarkkailee.

Sarkonin porteilla ei ole vartijoita. Johtuu kuulemma "poliittisesti epäselvästä tilanteesta". Kukaan ei halua kertoa tarkemmin.
Pitäisi löytää ruokaa, koti ja pesula. Ja rahaa.
Tilanne vaikuttaa aika toivottomalta, mutta Jones vakuuttaa, että kaikki päättyy hyvin. Onhan meitä sentään kolme...

Jotain parisuhdeasiaa on näemmä tekeillä, ajattelen kuulemieni perusteella ja sitten kapakkaan astuu nuorukainen joka sanoo että keskustassa on vanha mies joka pelastaa meidät kurjuudelta. Minulla ei nyt ole kurjaa viiden kultaproosatonnin kanssa mutta uteliaisuuttani lähden vilkaisemaan että mitä on tekeillä.

("Jones nauraa katsellessaan raatoa."
LMAO
Jatkan vielä tänään, mutten ihan vielä.)

Hän ei näytä välittävän päänsärystä. Hän kävelee jonnekin aukealle ja puhua papattaa. Yritän uudestaan. Kuiskaan hänen ajatuksiinsa:
-Sano,että he nousevat kapinaan! Sano! Sano että nostat heidät kurjuudesta! Sano! Sano että vapaus tulee koittamaan! Sano! Nosta nyrkkisi ilmaan ja huuda että heillä on mahdollisuus parempaan!
Tämä on kovapäinen tapaus. Hän ei näytä välittävän. Katson kumminkin toimiiko tämä. Kyllä hän nuo asiat jotenkuten sanoi. Pitävät minua hirviönä. Eivätpähän näe minua! Papit tai kuninkaat eivät voi minulle mitään! Paitsi vain papittaret. Ne kurjat ihmisnaiset näkevät minut. Vaihdan uhria ja menen muutaman ihmisen luo.
-hän puhuu kuninkaitten tavoin! Sano se! Sano!
-hänellä on kykyjä selvästi! Sano se!
-kapina! Sano!
He toistavat sanomani. Hymyilen ilkeästi. Mutta muistan,että eihän tästä ole minulle hyötyä,jos en pääse tuon miehen pään sisään. Yritän vielä kerran aiheuttaa päänsäryn ja mietin yksinkertaisen käskyn. Heilauta kättäsi! kuiskaan.

Mies keskellä keskustan toria hölisee jotakin kapinasta ja kurjista oloista ja muut mumisevat hyväksyvästi. Luultavasti tuo mies on jonkin sortin kansankiihkoilija ulkomailta tai vakooja. Ei kiinnosta. Yhtäkkiä kuitenkin mieleeni juolahtaa että tuolla miehellä saattaisi sittenkin olla kykyjä. Ajatus tuntui pikemminkin toisen ajatukselta omassa päässäni. Ei. Kyllä se oli omani. Silmäilen ympärilleni. Erotun selvästi jättiläisenä ihmisjoukon seasta. Sitten mieleeni juolahtaa että joku on voinut käyttää magiaa tai mikä vielä pahempaa, hölöttäjä onkin maagi. Tartun pikaisesti vireiseen marmoripylvääseen ja imen siitä pienen osan itseeni. Päällystän itseni kiiltävällä marmorinahalla jotta ainakin valotaiat kimpoaisivat minusta. Sitten suuntaan kapakkaan.

Havaitsen mustan magian lisäksi jossain taiankäyttöä. Suuntaan katseeni henkilöön,joka nojaa pylvääseen. Lähden leijuman hahmoa päin. Yhtäkkiä hän lähtee kapakkaan. Kiintoisaa. Seuraan häntä. Yleensä en tunne mitään,mutta kurkkuani alkaa kuivamaan (vaikka minulle ei edes ole kurkkua...) kuiskaan miehelle:
-Tuopillinen. TILAA JUOTAVAA.
Voisin nimittäin kokeilla uutta loitsua,jonka opin tuolta mieheltä ja jota juuri muuntelin. Kosken häneen. Kokeilen toimiiko tämä. Kyllä. Tunnen kuin ottaisin askelia.

kun olen ilmoittautunut toimistossa, henkivartijaksi, lähden ulos ja kuulen mesoamista. käännyn viereiselle kadulle ja näen miehen kiihottamassa kansaa kapinaan. hän ainakin menettää tässä kaupungissa ensimmäisenä päänsä, mutta hän vaikuttaa sen verran vauraalta, että hänellä olisi käyttöä henkivartijalle. lähden kiertämään väkijoukkoa ja kävelen miehen luokse.
"kapinaa nostamassa vai?" kysyn ja jatkan samantien.
"siinä hommassa saattaa sattuakkin joitain pieniä ongelmia. ja teidän olisi syytä hankkia joku palvelukseenne, hoitamaan ne pienet ongelmat." ehdotan ja lasken huivia naamaltani.

Tunnen jonkun oudon tunteen ja yhtäkkiä minulla on kauhea jano. Istahdan tiskin ääreen ja tilaan kolpakon.

(Jaa. No kai minäkin voisin jossain vaiheessa liittyä?)

(Suosittelen sitä lämpimästi)

Janoni sammuu. Tarjoan taskuuni jääneen hopeataalerin. Sen jälkeen huomaan että päänahkani ja käteni ovat marmorisen kerroksen päällystämät. Suuntaan kotiini ja oikaisen keskustan kautta. Väkijoukon keskuudessa näyttää olevan hälinää meneillään. Yritän olla välittämättä hölöttäjästä. Pian valtion sorilaat saapuvat teloittamaan hänet, aivan varmasti. Hällä väliä, ajattelen ja menen sisälle kaksiooni.

(Hei, missä teidän roolipelihenkenne on, ystävät? Joudunko pelaamaan itsekseni?)

Hmm...voisiko siitä tosiaan olla apua,jos on henkivarija? Ei. Tuo tyyppi osaa mustaa magiaa! Ei,en voi sallia kenenkään puuttuvan minun uhriini. Jos tämä olisi paikalla ja katsoisi yöllä peiliin? Se on toinen tapa nähdä minut. Jos hänet palkataan,niin mitä hyötyä siitä olisi? "Sano että vain päiväsaikaan töitä! Sano se! Sano,että yöllä häntä ei tarvita! Sano!"

(Minulla on tylsää. Haluan osallistua, mutten keksi hahmoa. Kirjoitan siis kuvauksen myöhemmin tai jätän pariin viestiin, mutta lainaan jotain kaupunkilaista kuitenkin. Aivan sama.)

Herään heinäpuskasta. Suussani maistuu lanta ja nenäni edessä näen ulkopaikakuntalaisen jalkaparin. Puhuiko joku henkivartioista?
"Mhe khuule tiiän palijo hhenkivartijoit. Mheil oli shellainen ikkunas, ku sisko pelekäs pahoja unia." Selitän ihmisille. Syljen heinänkorsia suustani. Mukana lentää jotain epämääräistä, jonka toivon olevan nuuskaa, eikä mitään pahempaa. "Unisieppariksi sanottiin, muistaakseni."

(No äläs nyt!)

Mies vilkaisee minua aavistuksen negatiivisen oloisesti. Tosin se on yleistä vanhoilla ihmisillä.
"Olen pahoillani, hyvä vanha herra." sanon koittaen kuulostaa kohteliaalta. "En suinkaan herää joka päivä heinäkasasta suussani jotain epämääräistä, eikä tapoihini kuuluisi raportoida siitä, mutta tämä lienee ensimmäinen kerta, kun joudun noin ylhäisen herran ylikävelemäksi. Toivottavasti se oli herralle nautinnollinen kokemus, mutta minä en siitä oikein välittänyt." hölpötän juurikaan mitään ajattelematta. Kaivan taskustani pullon kirkasta ja avaan korkin. Lemahdus vie minulta melkein tajun.
"Yh." ähkäisen ja heitän pullon kauaksi. "Viina olikin jo kertaalleen juotu. Kuinkas tässä näin kävi?"

On yö. Nousen sängystä, otan mukaani bowie-veitseni (Valadorilla ei ole miekkaa vielä) ja haukkaan jotakin syötävää. Sitten lähden talostani ulos pimeään yöhön. (Toivottavasti tämä yöhön siirtyminen ei sen pahemmin tuhoa suunnitelmianne)

Kumarrun ja painan käteni maahan. Imen graniittia ja päällystän itseni graniittisuojuksella. Tunnen kuinka voimani kasvavat. Sitten kuljen kaduilla nahka punaisena graniittina kuin kuka tahansa kaupunkilainen.

On yö ja murjotan huoneen nurkassa kaukana peilistä. Henkivartijalla on vain metri väliä minuun,hän seisoo ikkunan vieressä. Päätän häätää hänet ja kummitella vähän. Leijun kohti peiliä. Toivottavasti hän katsoo peiliin. Katso peiliin! kuiskaan

vilkaisen hölisevää sekopäätä lievästi huvittuneena, mutten halua antaa liian leppoisaa kuvaa itsestäni tässä tilanteessa. "riittävästi kattoon pään päälle ja hengissä pysymiseen." heitän ja sytytän pienen tulipallon kämmeneeni. "kärvennänkö?"kysyn herralta ja osoitan kädelläni hullua.

Kuljeskelen kaduilla ja tutliskelen ympäristöäni.

(Meidän kik ropemme sujuu ihan hyvin. Halukkaat ottakaa yhteyttä minuun! :D)

Huomioni kiinnittyy erääseen ikkunaan jossa näkyy liekkejä. Ihmettelen hetken ikkunaa ja näen liekkien sammuvan mutta valonkajoja on edelleen. Päätänpä mennä vilkaisemaan. Viskon pikkukiven aluksi ikkunaan.

Tuijotan hämmentyneenä miestä, joka oli yrittänyt polttaa minut. Nyt he esittäytyvät. Pitäisikö minun sanoa jotain?
"Kiitos, hyvä herra." sanon kumarrellen. "Jos jotenkin voin kiittää teidän hyvää ylhäisyyttänne, niin sanotte vain." sanon mielistellen.

Liittyä kapinaan? Virnistän itsekin. Tekemistä. Muutakin elämää kuin taskujen tyhjentely ja viinapullot. Lisäksi minua ilmeisesti luullaan mieheksi. (Vaatteet nyt ovat mitä ovat, koska hameväki on liian haluattua seuraa baarissa ja hiukset piti kyniä syöpäläisten takia.)
Kumarran niin syvää, että nenäni lähes osuu maahan.
"Kiinni veti, teidän ylhäisyytenne." sanon. "Kapinaan mitä vastaan?"

Kommunisti???
"Teidän ylhäisyydellänne on arvattavasti jokin nerokas suunnitelma sen toteuttamiseksi?" sanon ja ihailen sitä, kuinka paljon vaikeita sanoja sain suustani krapulassa.

"Millaisia taistelutaitoja teidän ylhäisyytenne on lahjoittamassa?" kysyn hiukan epäillen. "Selvinpäin osaan käyttää veistä ja hiukan miekkaakin..." Sekä tyhjentää taskut, mutta siitähän ei puhuta.

(Sopikaammeko, että herään katuojasta?)

Hitonmoinen krapula. Nyt täytyy ottaa loiventavaa, joten suuntaan kapakkaan, minkä jälkeen etsinen jonkun, jota ärsyttää.

Herään sängystäni. Yöllinen kierrokseni oli yhtä tyhjän kanssa. Nousen yloös ja alan tekemään aamuaskareita.

"Wuhuu!" hihkaisen ja lyön nyrkillä ilmaan. "Eiku... siis... Kiitos teidä ylhäisyytenne."

"Kuunnella hiljaa?" varmistan ja virnistän.

Kuuntelen pää kallellaan jännittyneenä. Olikohan tämä sittenkin virhe? Myöhäistä nyt valittaa...

Katson ulos ja huomaan nukkuneeni vain pari tuntia. Aamu on sarastamaisillaan. Päätänpä mennä eilen merkitsemäni talon ovelle. En halua että kaupungissa tehdään koirankujeita. Otan metsästysveitsini ja lähden kohti kaupungin koillislaitaa. Saavun merkitsemäni talon juureen ja koputan ovea. Sitten muistan että en ole päällystetty. Mutta enää on liian myöhäistä.

Jostain repäisen aivan helkatisti rohkeutta ja käyn paljain käsin yhden sotilaan naamalle. Lyön häntä turpaan. Lyön toistakin. Lennän nurin ja potkaisen kolmatta nivusille. Alan hihittää hysteerisena. Nappaan tajuttomalta sotilaalta miekan ja olen leikkaamassa sillä hänen kaulaansa poikki, kun aivoni taas toimivat.
Hetkinen likka.
Et sinä ole tappaja.
Epäröidessäni eräs sotilas lähtee juoksemaan minua kohti. Hönkäisen vanhan viinan hajua hänen naamalleen ja sotilas kaatuu tajuttomana maahan.
Hihitän. Mikä ninja minusta on tullut? Jalkojani väsyttää ja lysähdän lähes voimattomana maahan istumaan. Pitäisiköhän minun pestä hampaat?

Koitan saada hihitykseni loppumaan. Kurkkuani kuivaa inhottavasti.

(En voi olla täällä viikonloppuna, kuin ehkä pikaisesti puhelimella, joten hienovarainen autohittailu on sallittua)

ja toiminta alkoi äijän lopettaessa puheensa. sytytän lieskan ja huomaan kohti lentävät nuolet tarpeeksi ajoissa polttaakseni ne tuhkaksi. suojaan herraani lentäviltä nuolilta liekeillä ja viskaan pari tulipalloa kohti juoksevia sotilaita päin ja he syttyvät kuin kuivat viskillä valeltuina. väkijoukot hoitanevat lopun, joten keskityn herran suojelemiseen nuolilta. huvittava se hörhö tosiaan on, pakko myöntää, totean nähdessäni tytön riehumassa ja lopulta pyllähtämässä persukselleen. sytytän hänen ja lähestyvien sotilaiden väliin liekkimuurin vasurillani.
"pidä varasi pikkulikka. täällä alkaa olla kuumat paikat." totean hänelle ja pyyhkäisen hikeä punertavilta silmiltäni.

(Ei yhtäkään viestiä tänään? Eikai roolipelausintonne ole alkanut hiipumaan?)

Nimi: Helion III
Rotu: Haukkaihminen
Sukupuoli: Mies
Ikä: Haukkaihmiset elävät pisimmillään 300-vuotiaiksi joten he ovat normaaleja ihmisiä huomattavasti pitkäikäisempiä (varsinkin kun ottaa tämän aikakauden ja terveyden tason huomioon) jaaaa Helion on iältään 89, nuorukainen siis.

Ulkonäkö: Haukkaihmiset ovat haukan ja ihmisen risteytyksiä (obviously). Pää on haukan ja sormet ja varpaat haukan kynnet, kädet ja jalat ovat mitälie rustoainesta linnuilla jaloissaan on sellaista jännää luumaista tsydeemiä, selässä haukan siivet ja rinnassa höyheniä. Ryhti on hieman kumara. Sulkien väri: Päässä valkoisia, muualla vaaleanruskeaa. Käyttää likaisia pussihousuja. Yläkroppa tyylikkäästi paljaana. Kantaa vyöllään spathaa.

Luonne: seikkailunhaluinen ja äkkipikainen, hieman ehkä ylpeä ja turhamainen

Ammatti: nuori haukkaihminen Vapaan Linnun Valtakunnasta (sijaitsee kaukana idässä). Haukkakuningas Horakhinin vanhin poika, eli siis Vapaan Linnun Valtakunnan prinssi tämä Helion.

Kyvyt: suurimmasta osasta kansastaan poiketen osaa puhua Yleistä Kieltä ja siis ihmisten kanssa.

(Tervetuloa peliin Horus! Minäkin pidän mytologiasta.)

Tuijotan liekkimuuria hämmentyneenä. Likka. Mies sanoi likka. Mistä hän huomasi...?

Pysähdyn ja jään tuijottamaan sitä hävitystä ja liekkimerta mitä on aikaan saatu. Maassa makaa valtakunnan sotilaita ja jotkut niistä ovat osittain palaneita. Huudan raivoissani tulen rätinän yli: "Kuka paholainen vastaa tästä?!"

Joku karjuu keskeltä liekkimerta jostain paholaisista.
"Kuka täällä on paholainen?" kimitän. "Itse seisot siellä kuin tuomionpäivän roviolla."

hiton sivuvaikutukset alkavat. "paholainenpa hyvinkin ja nyt on helvetti irti!" huudan nauraen ja poltan lisää sotilaita. yritän olla osumatta muihin ihmisiin, herran tarvitessa heitä vielä. polttaessani, odotan hänen käskyjään ja koitan hillitä itseäni.

Mies sekoaa ja konttaan hänestä kauemmaksi. Pitäisikö minun sanoa jotain? Parempi kai olla hiljaa...

"Mitä helvettiä te teette?!", kysyn raivoissani. Vihaan tappamista. Kumarrun, imen maasta kiveä, muodostan siitä ison järkäleen käsissäni ja lauon sen liekkien keskellä seisovaa miestä kohti. Sitten syöksyn liekkeihin. Kivinahkani suojaa minua tulelta.

Näen jonkun ruipelon nostavan miekkaa minua päin. Hymyilen sille ja viittoan häntä jatkamaan. (Muista että tuon ajan miekat murtuivat helposti. Ainoastaan katana tai tachi voisi katkaista graniittia)

hyppään maahan kiven järkäleen lentäessä ohitseni ja nousen sytyttäen molemmat käteni. "no nyt yrittää." totean herralleni ja näen sen tytön käyvän kivihirviön kimppuun. "annetaanko olla vai hoidanko tuonkin? se ei näytä seisovan sotilaitten puolella." kysyn herralta ja viskaan pari palopommia otusta kohti. se näyttää vähän ihmiseltä...

(En tarkoitakaan että tachi voisi katkaista graniittimöhkäleen. Mutta ainakin kolmen tuuman paksuinen graniittilaatta ei olisi paha pala tachille)

Huudan liekin pauhun ylitse: ''Keitä olette? Kuka kuningas teidät on lähettänyt maatamme tuhoamaan?'' Samalla soi Sarkonin hälytyskellot. Kaksi hilparirykmenttiä ilmestyy ympärillemme ja niiden perään kaksikymmentä ritaria ratsuineen. Muurin torneihin ilmestyy varsijousimiehiä.

Liekkiheppu viskoo tulipalloja minuun. Ei edes kutita. Näen edessäni riehuvaa naista ja nappaan hänen ranteestaan kiinni. Yksi nopea liike ja hän on niskalenkissä. Huomaan kuitenkin että nainen on epätavallisen vahva mutta nyt taitaakin olla myöhäistä...

(Adrealiinin ja Siiliön antamat voimat, joten kyllä voi hajota!)

Mies nappaa minut niskalenkkiin ja alan rimpuilemaan irti. Prkl. Lyön häntä nyrkillä silmään (?).

(Hahmoni kaikki lihakset ja luut ovat graniittimaista ainetta joten jos iskit Valadoria silmään, ainakin rystysesi murtuvat)

Nainen laittaa alakoukun silmääni. Horjahdan taaksepäin. Silmämunaani kohdistunut isku oli paha. Päästän naisen irti ja otan veitseni vyöltäni. Muodostan oikeasta kädestäni graniittisen patukan ja sen päähän lekamaisen ulokkeen. Juoksen päin liekkiheeboa ja yritän mojauttaa siltä aivot tielle. Kuulen kun varsijouset laukaistaan...

Putoan maahan kuin räkä. Paniikkini alkaa nousta, mies on kovaa kuin kivi. Kuinka kivelle voi pärjätä?? Menenkö hönkäisemään hänenkin naamalleen...?

no nyt se rynnistää jo kohti. ja nuolikuuron saattelemana. annan käsieni sylkeä lieskoja nuoliin ja niitä palaa, mutta kivihyyppä hyökkää tulen läpi. yritän väistää tämänkin iskun, mutta myöhästyn ja lennän rintakehään osuneesta iskusta metrejä taaksepäin. panssariin tulee melkoinen lommo ja haukon henkeä. "oletkos ikinä nähnyt mitä nuotion vieressä seisovalle kivelle käy?" nousen ja otan huivin naamaltani. "se halkeaa." sytytän lieskat nyrkkeihini ja kuumennan niitä miltei sinisiksi. hyökkään, yrittäen osua lyönnillä kivikalloa päähän.

Katson tyytyväisenä pyromaanin lentoa. Sitten kuulen mitä se sanoo ja ymmärrän että hän on oikeassa. Ennen kuin ehdin keksiä puolustuskeinoa, minuun osuu. Tunnen kuinka nyrkki osuu kaualan ja hartian alueelle. Kuuluu räsähdys kun kivinen panssarini antaa periksi kuumuudelle. "Yeeaaagh!", huudahdan (opin ton huudahtuksen The Walking Deadista) ja lennähdän taaksepäin kyljelleni.

(käytän itse samaa. kuulostaisi huvittavalta jos joku huutaisi: AAAARGH!!!)
se näyttää toimivan. "oletkos kunnossa?" kysäisen siltä tytöltä, joka äsken, ah, niin urheasti kävi tämän lohkareen kimppuun. rusautan sormiani kipinöistä ja puristan ne nyrkkiin uudelleen. "saa nähdä miten tappelet siruina." totean ja hyppään otusta kohti valmiina antamaan seuraavan liekehtivän lyönnin sen poskelle.

Kierähdän nyrkin tieltä ja takanani kuulen kun jalkaväkirykmentti käy hyökkäykseen. Nousen nopeasti ylös ja esitän pakenevani. Piiloudun jalkaväen taakse ja otan vyöltäni yrttipussin valmiiksi. Melkein tyhjä. Oksennan graniittipaloja ja istahdan maahan. Syön yrtit ja tarraan yhtä sotilasta haarniskasta.
Imen haarniskan itseeni ja teen samoin nopeasti viidelle mulle sotilaalle. Olen kuitenkin heikko.

isken nyrkkini mukulakiveen ja ärähdän otuksen paetessa. sotilaitten rynniessä kohti, joudun keskittymääm heidän torjumiseen, sen hirviön sijaan. "tiedän tunteen." totean tytölle ja pyyhin liekeilläni sotilaita matalaksi. ihoni alkaa punertamaan jo melkein kiljuvana ja sisuksiani polttelee. "herra, en voi torjua armeijaa yksin." pyydän herralta jotain tukea. kansalaiset saattavat pystyä hoitelemaan muutamia sotilaita, mutta eiväthän he pärjää jos puolen kaupungin panssaroidut houkot ovat vastassa.

Pyromaanilla on ongelmia, joten loikkaan ylös ja alan huitoa sotilaita aurakepillä.
"Teidän ylhäisyytenne. Ehdotan, että vetäydymme jonnekin suunnittelemaan kostoa, jottei kapinanne tyssää alkuunsa." sanon.

Lepo saa riittää. Alan kävelemään uhkaavan näköisenä puromaania kohti. Muutan käteni kaksipäisiksi kirveiksi. Pyromaani puhuu jotakin samalle kapinahepulle. Olisi pitänyt tappaa hänet jo, ajattelen ja alan hölkkäämään. Metalli antoi lisää tervetulleita voimia.

näenkö väärin, vai onko kivikasasta tullut metallimöykky? sen sulattaminen onkin hankalampaa kuin kiven halkaisu, mutta kestävällä liekillä saatan saada sen sulamaan maahan. kohdistan molempien liekinheittimieni suunnan olioon ja paahdan lujempaa sen lähestyessä. "BURN BABY, BURN!!!" nauran voimissani.

Kuumuus on melkein pyörryttävää. Muutan tottuneesti vasemman käteni tuuman paksuiseksi kilveksi ja luut ja osa lihaksista muuttuu normaaliksi. Kilven kuumetessa ja pikkuhiljaa sulatessa valmistelen oikeasta kädestäni varsijousen jossa on metallinen jousi ja vasama. Kilpi sulaa koko ajan. Yht'äkkiä katkaisen kilpipalan ja viskon sen pyromaania päin. Sitten osoitan häntä varsijousellani.
"Tätä vasamaa ei hevillä sulateta!", huudan voitonriemuisena.

lopetan liekinheittimien käytön, kun arvaan mitä otus aikoo tehdä. kerään loput mahdolliset voimani käsiini ja kilven lentäessä kohti, lyön käteni yhteen. räjähtävä kaariaalto halkaisee kilven, mutta pysähtyy siihen. polvistun hiestä ja pitelen vatsaani, kuin sen sisältä voisi hetkellä minä hyvänsä alkaa valumaan laavaa. otus osoittaa minua metallisella varsijousellaan ja huomaan sen toisen käden olevan tavallinen ihmiskäsi.
"eipä niin. aplodien arvoiset voimat sinulla." yritän pelata aikaa ja näytän miltei huomaamattoman liikkeen sormillani tytölle, jotta hän tajuaisi iskeä miehen haavoittuvaan käteen.
"mikset liittyisi kapinaan? et vaikuta miltään linnanherralta saatikka sellaisen koiralta."
"eipä taideta.

Osoitan varsijousella miestä ja katson häntä epäluuloisena. ''Saavutanko mitään jos teihin liityn?'', vastaan ovelasti. ''Tämä on kotikaupunkini ja en tiedä edes keitä olette''.

Pyromaani viittoilee minulle ja katseeni kääntäessäni näen kivimiehen toisen käden olevan paljaana. Kaivan toisen pudonneen miekan esiin ja lähden hyvin hiljaa, hyvin, hyvin varovaisesti ja hyvin, hyvin, hyvin krapulassa hiipimään kivimiestä kohden.
Toivottavasti hän ei huomaa.

"kun pomoni tuosta saa vanhan vallan kaadettua, pääsisit varmaan nykyistä parempaan asemaan uudessa." jaarittelen viiletessäni. "ja olet varmaankin mieluummin kansan puolella, kuin rahasta tappavien paskiaisten."

(Siiliö se käy kuumana. [Oli ihan pakko])

Pysähdyn, kun minun ylitseni kävellyt mies suvaitsee avata suunsa.

"miltä kuulostaa? en itse ainakaan jättäisi näin hyvää tilaisuutta käyttämättä." suostuttelen ja nousen seisomaan. kohta voin jatkaakkin. annan vasurini alkaa kuumentua hitaasti selkäni takana ja huivin suojassa.

"Ei mitenkään huono tarjous muuten... Mutta..." Sanon ja käännyn puhuttelemaa kansankiihottajaheppua (siiliö). "Mutta miten voit vakuuttaa minut siitä että et katkaise kaulaani heti kun tämä paskanmyrsky on ohitse?", tiuskaisen ärtyneenä ja muodostan kehoni lopustakin raudasta toisen varsijousen ja osoitan sillä maagia. "Liityn puolellenne jahka todistatte olevanne sen arvoisia", sanon pyromaania mulkoillen.

valmistelen tulipallon selkäni takana olevaan käteen, voidakseni estää rautajätkän nuolen osumisen herraani. olisi muuten turha reissu tämäkin. "ja todistuksesta kävisi?" tiedustelen ja yritän toisella kädelläni osoittaa tyttöä miehen kimppuun.

(En ole perehtynyt sulkeiden järjestykseen enkä tottele irokeesihippejä.)

Näen merkin, mutta en uskalla liikkua. Jos hänestä tulee uusi liittolainen... Katson epätietoisena ylikävelijääni (=Siiliö).

(No voi teidän kanssanne. Sulkusääntöä käytetään yleensä matematiikassa. Sääntö menee seuraavasti: {[()]} eli ensin aaltosulut, sitten hakasulut ja vasta viimeiseksi kaarisulut. Matematiikassa avataan (lasketaan) ensiksi kaarisulut auki, sitten hakasulut auki ja vasta sitten aaltosulut auki.
Esim. {47:2[ 35-1(-13 0,75) 36]:11}

Ei ole tarkoitus laskea tota matikkapähkinähirviötä vaan se oli esimerkki siitä että missä järjestyksessä tuo täytyy laskea. Äikässä tuota tosin käytetään siten että käytetään VAIN normisulkuja. Eli unohtakaa haka-ja aaltosulut.
Esim. Minä olen metsästäjä Eijo Mäkitörmä ja minulla on kolme (sairasta(osteoporoosi)) lasta.
Tyhmä esimerkki mutta esimerkki kuitenkin.
Oppikaahan tuosta ;))

Pudotan itsekin miekan maahan ja nyökkään mahdolliselle liittolaiselle nuivasti.

"Okei, autan teitä mielelläni jos saan ainakin pyromaanin aseman luotanne. Mutta älkää sitten yrittäkö minua vahingoittaa, varsinkin tuo tytönheppana tuolla", sanon ja ammun olkani yli liekkimuurin läpi yhden sotilaan pään läpi. Sitten ammun toisen nuolen yhtä varsijousimiestä kohti ja kumarrun maahan muuttamaan itseni takaisin graniitiksi. "Mikä tahansa kiinteä aine riittää rakenteelleni, paitsi jää", sanon ja viittoan pyromaania perääni. Hyökkään ratsuväen kimppuun...

Tytönheppana? Pyötäytän silmiäni ja jatkan sotilaiden muksimista. Voimani alkavat tosin ehtyä, päätäni jomottaa ja reaktiokykyni heikkenee...

Isken nyrkilläni yhdeltä sotilaalata pään irti ja viilläin kiviveitseksi muokatuilla sormillani toisen sotilaan kurkkuun triplaviillot. Muokkaan kämmeneni kivipalloiksi ja isken maahan molemmilla nyrkeilläni jolloin paineaalto iskee sotilaita metrien päähän. Pidän tyttöä silmilläni koko ajan. "Varo neiti!", huudahtan kun eräs sotilas viskoo keihään työn selkään. Teen pikaisesti kivilevyn käsistäni ja laukaisen sen tytön selän taakse. Kuuluu pamahdus kun keihäs osuu kiveen ja murskaantuu. Vajoan polvilleni. Kyky vaati veronsa. Imen lisää kiveä maasta ja tunnen kun minua hakataan. Mutta pelkkiä naarmuja tulee aikasiksi ja naarmut voi parantaa itse.

Nyt se stanan pallopää kutsuu minua jo neidiksi.
Jotten jäisi velkaa, ryntään pieksämään kivimiestä kiusaavia sotilaita. Kun saan suurimman osan hätistettyä, läimäytän kivimiestä päähän (?).
"Pysy ylhäällä, olen krapulassa ja oksennan kohta suoleni ulos, minulla ei ole aikaa leikkiä lapsenvahtia." ärisen.

"samat sanat molemmille." pyyhkäisen liekeilläni miestä ja tyttöä lähestyvät sotilaat tuhkaksi ja kuumennan käsiäni seuraavien varalta. isken käteni takaa hyökkäävän sotilaan haarniskan läpi ja annan sisusten valua ulos hänen kiljuessaan. tartun seuraavan hanskasta kiinni ja sulatan sen hänen käteensä. yksi sotilas onnistuu lyömään miekkansa käteeni, mutta sekin katkeaa mössöksi maahan ja annan vasurini alakoukun lässähtää miestä leukaan.

"Minä olen eri asia!" julistan. "Kykenen tällä hetkellä tyrmäämään hengitykseni hajulla!" Se ei välttämättä ole ylpeyden aihe, mutta nooh...
Aivastan erään sotilaan naamalle ja hän lähtee suosiolla kauemmaksi.

Purkahdan nauruun samalla kun nousen ylös ja murskaan yhden sotilaan pään nyrkilläni. "Kuules nytten, jos näillä sotilailla olisi kaivostyövälineet niin silloin olisin vaarassa mutta nyt... miekka ei minuun tehoa", hykertelen ja survaisen kyynärpääni yhden sotilaan kurkun läpi samalla kun viillän toisen sotilaan silmät mössöksi ja jätän sen hevosten jalkoihin. Kuulen nuolisateen tulevan ja muutan itseni isoksi kivilevyksi ja sulaudun maahan kiinni. "Kaikki suojaan!", huudahtan samalla kun näen nuolien lähestyvän...

Maastoudun ja nappaan kuolleen sotilaan ruumiin itseni suojaksi. Kuolleen. Kuinkahan monta olen tappanut? En kyllä ketään tahallani....

huomaan nuolisateen ja olen juuri sytyttämässä suojakseni liekkiä, kun yksi sotilaista tarraa kaulaani ja yrittää viiltää sitä auki puukolla. painan käteni hänen kypäräänsä ja metalli valahtaa miehen kasvoille. aion kääntyä polttaakseni nuolet; mutta tunnen, kun seitsemän terää osuu haarniskaani ja pari rikkookin sen. käännyn jousimiehiä kohti ja kaivan irti ne harvat nuolet, jotka pääsivät lihaan asti. ytimeni ovat liekeissä ja tunnen päästeleväni suustani liekkejä,, kun nousen hypyllä ilmaan ja lähestyn jousimiehiä, leijuen käsistäni tulevien liekkien voimalla. "ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön." murahdan ja hyppään voltilla jousimiesten keskelle, sylkien liekkejä suustani ja käsistäni. "tervetuloa helvettiin!!!" huudan nauraen ja vetäisen liekkimuurin jousimiesten ympärille, etteivät he pääse pakoon.

Huomaan että kukaan ei tarvitse suojaa. Alan kiermään isona kivirenkaana ja jyrään sotilaat tieltäni brutaalisti murskaten.

(tähän tarvitaan antagonisteja. muuten kaikkien samalla puolella oleminen tulee tylsäksi. lisää pelaajia vai hahmoja?)

Kömmin ylös ruumiin alta, mutta pääni tuntuu tonnin painoiselta. Hieroskelen päätäni ja nappaan pudonneen miekan maasta ja huidon kömpelösti yhtä eksyneen näköistä sotilasta. Hän näyttää olevan yhtä selvin päin kuin minäkin.

nimi: Dante Savage
ikä: 42
skp: mies
laji: vähemmän ihminen
ammatti: Sarkonin vartija, tappaja
ulkonäkö: pää peitetty T-visiirisellä sarvekkaalla kypärällä, jottei kansa näkisi runneltuja ja psykoottisia kasvoja. kantaa yllään miltei aukotonta paksua mustaa haarniskaa, minkä olkapääsuojuksissa ja polvisuojuksissa on piikkejä.
kyvyt: pysäyttämättömäksi suunniteltu Dante kestää miltei minkä tahansa haarniskan lävistävän iskun ja on opetettu taistelemaan puolitoistametrisellä sotakirveellään suuria vihollismääriä vastaan. Dante on myöskin tarpeeksi vahva kaatamaan talon tahtoessaan, mutta on hidas, eikä osaa uida tai lentää.
aseet: teräksestä valmistettu puolitoistametrinen sotakirves, minkä toinen pää on paksu nuija ja toinen terä.
muuta: rituaalein ja taioin vuosien ajan vahvistettu Dante on yksi Sarkonin vartijoista, jotka on tehty tuhoamaan kaupungin hallinnolle haitallisia uhkatekijöitä esim. vaarallisia rikollisia, petoja tai kapinan alun. toimii myös hallisijapiirin henkilökohtaisena vartijana.
Danten hengitys haisee mädälle lihalle ja haarniska on valmistettu vartaloon kiinni kivuliaissa prosesseissa.

tänne siis piti vaivautua tulemaan. nahanvaihtaja, pyromaani ja velho joka ei näemmä osaa taistelutaikoja paljoakaan, vaan vain antaa puolulaisilleen voimia. sen lisäksi joitain kapinallisia, mutta he eivät ole pieninkään uhka. tartun kirveeni varteen ja hyppään talon katolta alas, hyökkäävien sotilaiden taakse. pyöräytän asettani kerran ympäri ja lähden astelemaan velhoa kohti, voidakseni sammuttaa kapinahengen.

(ette te pärjää peliäkään ilman minua ;) hahmon saa tappaa, keksin kyllä uuden, mutta sanokoon jos sitä yrittää)

käännyn huutoon ja näen astetta suuremman vihollisen lähestyvän herraani. jätän loput jousimiehet kiljumaan haavoissaan ja lähetän seuraavan tuliaallon kohti mustahaarniskaista... miestä. hyppään liekkieni avulla herran ja miehen väliin. "tsot tsot! ei saa koskea. poppa!" nauran ja annan liekinheitinten paahtaa päin miestä.

Katselen etäältä jonkinlaista mellakkaa. Sotilaita vain vyöryy paikalle kuolemaan. Jones haluaisi mukaan, mutta emme voi liittyä kummallekaan puolelle. Viranomaisten kanssa emme halua tekemisiin, mutta emme voi taistella heitä vastaankaan, sillä Saasta ei usko voivansa päihittää tuota mustahaarniskaista tyyppiä.
Toivon, ettei taistelu sytytä tulipaloa. Tällä kadulla ei tosin ole puutaloja, mutta tuo tuli vaikuttaa olevan aika elinvoimaista ilmankin palavaa materiaa... No, paras keino varautua tulipaloon lienee odottaa tässä tarkkailemassa, syttyykö sellaista. Siispä otan hyvän asennon, nappaan hylätystä myyntikojusta oudon sinisen hedelmän ja jään katselemaan.

oho. ei tepsikkään. hyppään iskun tieltä, päästäen miehen jatkamaan ja yritän hyökätä takaapäin. heitän tulipalloja hänen selkäänsä, otan vauhtia ja hyppään liekeillä ilmaan. sytytän nyrkkini siniseen liekkiin ja yritän lyödä kypärän läpi vauhdissa.

Kuulen kun velho huutaa apua. Käännyn katsomaan vain nähdäkseni elämäni oudoimman ilmestyksen.

Näen itseni kokoisen miehen (Valadorkin on kaksimetrinen) rähinöimässä pyromaanin kanssa. Näyttää varjosoturilta, niiltä joista karhuisäni puhui. Aina tuhoa ja vahinkoa aiheuttamassa.
Näen soturin olevan pyromaania vahvempi. Ainakin voitolla. Taitaa aikoa mestata hänet. Otan vauhdit ja alan kierimään kivirenkaana kohti soturia. Juuri kun välillämme on muutama metri matkaa, irrotan kaiken kiven kehostani ja paison ison kivijärkäleen kohti soturia. Paiskaudun maahan ja jään sinne makaamaan. Nostan päätäni kuitenkin nähdäkseni työni tuloksen ja imen hitaasti maasta lisää kiveä.

Ne vaan jatkaa ja jatkaa.
Minä taas mietiskelen, miksi tämä paikka näyttää niin tutulta. Jones maalailee vierelleni sinkoutuneen kuolleen tyypin verellä katuun outoja symboleja.

ikävä sanoa, mutta onneksi se kivikasvo oli paikalla. ja taidanpa maksaa samalla mitalla takaisin, nähdessäni panssarin repeytyneen miehen selästä. hän yrittää iskeä kivikasvoa, mutta nousen ylös ja isken tulikuumat nyrkkini panssarin aukoista sisään. "eikö äiti opettanut että tulella ei saa leikkiä?"

Suljen silmäni soturin heilauttaessaan asettaan ja odotan surmaniskua. Parin sekunnin päästä kuulen mylväisyn ja avaan silmäni. Pyromaani näyttää olevan pelastajani. Ihmeellistä. Imen loputkin kivet käsiini ja kuulen kun itse kapinahenki mölisee jotakin outoa. Sitten se ojentaa kätensä ja jotain sinistä ryöppyää soturia kohti. Salaperäiset maagit, ajattelen. Nousen ylös ja imen kaiken kiven antaman voiman itselleni.

se tehoaa! ihme kyllä... mies saa käteni irtoamaan hänestä ja iskeen kirveensä rintasuojusteni läpi. ne pirstoutuvat ja teräs puree lihaankin, mutta onnistun nojautumaan taaksepäin sen verran, että isku ei pääse koskemaan luihin. kaadun selälleni ja minut sokaisee tummansininen valo

"hidasta häntä!" huudan nahanvaihtajalle, pidellessäni rintaani ja yrittäessä nousta. työsopimushan ei pääty tähän! yritän saada liekit käsiini ja lähden niiden avulla roihuamaan kohti herraani.

Huomaan että taika tehosi. Nyt kyllä kunnioitan maagia enemmän. Eipä ole ainakaan poppamies. Muutan muotoani isoksi kivilevyksi (renkaaksi) ja alan kierimään kohti soturia. Samalla kun kierin, laukaisen luiteni kivimassasta muodostamani kivisateen kohti soturia. Toivon että ei osu myös maagiin.

(Anteeksi)

Olin pökrännyt hetkeksi ja herätessäni paikalle oli ilmestynyt toinen kaksimetrinen jättiläinen, joka tappeli kuin irti päässyt piru. Hoippuroin ylös ja koitan saada selkoa tilanteesta.

(kuollaan sitten molemmat. jatkathan vielä toisella? omani oli vain hetkellinen vastus teille)

yhtäkkiä tunnen suunnattoman helpotuksen tunnetta. pyromaani suolet lässähtävät naamalleni, mutten itse pysy enää pystyssä. hän taitaa hajota kahteen osaan naamaltani, kun rysähdän mukulakiville. liu'un metrin tai kaksi ja jään makaamaan. verta valuu kypärästäni, enkä näe enää mitään. pääni tuntuu hajonneen kymmeneen osaan ja se tuntuu hyvältä. vuosien kipu on poissa.

(Dante on kuollut)

Olin myöhässä. Pyromaani näyttää kuolleelta. Samoin soturi. Muutun ihmiseksi, kävelen soturin yläpuolelle ja isken keihäsmäisen kivikäteni hänen päänsä lävitse. Sitten katson pyromaania, tai sitä veristä lihasoosipaistosta, mitä hänestä on jäljellä ja pudistan päätäni. ''Kuolleita molemmat'', sanon.
''Mitä nyt teemme?'', kysyn ihmeissäni. Jos tuo maagi ei vie minua suojaan, hän on mennyttä.

Taistelu on ohi, ja voittajat alkavat lähteä jonnekin. En uskalla puhua kenellekään heistä, mutta seuraan heitä varovasti. Kukaan ei näytä huomaavan, että en kuulu joukkoon. Hyvällä tuurilla saamme heiltä väliaikaisen suojapaikan.

"Sopii!", sanon ja lähden seuraamaan uutta johtajaani.

Nyökkään ja suussani masituu kummalta.
"Valtaosaa alaisistasi?" kysyn hämmentyneenä. Mikä teurastaja minusta on tullut? Se siitä, ei viinaa enää tällä viikolla.
"Teidän ylhäisyytenne, saanen kysyä teiltä, ettehän valtaosalla alaisistasi tarkoita meitä?"

nimi: Harold Brock
ikä: 52
skp: mies
laji: ihminen
ulkonäkö: valkoisia, pistäviä silmiä koristaa pedon raatelemat arvet, jyrkkäpiirteisellä naamalla. hiukset harmaat, pystyt ja lyhyet. vähän alle kaksimetrinen, eikä ikä ole rappeuttanut miehen kuntoa saatikka ulkonäköä ollenkaan. pukeutuu useimmiten tummansini-mustaan taisteluhaarniskaan ja suojuksiin, muttei suosi kypärää.
ammatti: keirasillisen kaartin komentaja
kyvyt: keisarin palvelukseen useissa taistelulajeissa koulutettu Harold, on opetettu tappamaan kaksoimiekoillaan, sekä paljain käsin. erikoiskykynä komentajalle on annettu taian tuhoava amuletti, mikä estää kaikki häneen kohdistuvat maagiset iskut.
harrastukset: vankien kiduttaminen ja ihmisen biologian opiskelu
muuta: Harold Brock on annettu jo pienenä keisarin palvelukseen, hyväkuntoisena ja vammattomana lapsena. hänestä on vuosien ajan koulittu irti paskapuheet, empatia ja sosiaalinen kanssakäyminen. edeltävät korvattu kurinalaisuudella, lojaaliudella ja sadistisuudella. Brock eteni kenraalin urallaan keisarin suosioon, liittäen monia kaupunkeja keisarin valtakuntaan ja näin kohoten ikääntyessään kaartin komentajaksi. hänellä on omat erikoiskoulutetut sotilaat käytössään sekä muutama Sarkonin vartija.

(Harold)
"miehet. keisarin kaiken kuuleviin korviin, on kulkeutunut tieto leviävästä kapinasta." aloitan puheen kävellessäni rivissä seisovien ja hampaisiin asti aseistettujen miesteni ohitse. "kapina ei ole tavallinen. joukkoon on liittynyt varsin voimakas nahanvaihtaja ja voimaa kannattajilleen jakava velho." selostan ja pysähdyn seisomaan selkä sotilaitani päin. "tämä kapina on onnistunut kukistamaan jo Sarkonin kaupungin vallan ja sen vartijan, Savagen. huomatkaa siis, vihollistamme ei pysäytä tavallinen sotilasjoukko. ja suuremmalla taas kokisimme liian suuria tappioita, nahanvaihtajan voidessa pyyhkäistä heitä joukoittan vain käden heilautuksella." katselen ulos ikkunasta ja ihailen pääkaupunkimme, Eleveran(hitot nimistä, keksikää parempi jos haluatte!), loistoa. "siksi siis... meidät on kutsuttu pysäyttämään kapina, ennenkuin se leviää tänne." käännyn tarkastelemaan miesten jäykkiä kasvoja. "ja mehän emme tyydy siihen. kitkemme viimeisetkin kapinan rippeet tästä valtakunnasta, rankaisemalla jokaista, joka on tuota velhoa seurannut. ja teemme näin heistä esimerkin, kaikille jäljelle jääville toisin ajattelijoille." päätän puheeni. "poistukaa. lähdemme auringon laskettua."

(Mulle kelpaa kaupungin nimi)

"Kuule, maagi, et tainnut kertoa nimeäsi. Ja minäpä en sinulle mitään tiiliskiviä siirrä, olen taistelija", sanon kuin ohimennen.

"Kivimies ei siirrä tiiliskiviä." totesin nuivasti. "Olen krapulassa, hei. Vaatteissani on jotain oksennuksen näköistä. Maisema aaltoilee, oletteko nyt aivan varma, että haluatte minun tekevän jotain tärkeää?"

"Hyvä, herra", sanon ja jatkan: "Valador Pimeämieli palveluksessanne", sanon.

(Käy)

hevoset on satuloitu ja nousen ensimmäisen selkään. viisikymmentä miestä hevosineen odottaa merkkiä selkäni takana. yötaivas on avoin ja kuu sekä tähdet voivat valaista matkaamme vuorelta, läpi autiomaan ja sitten metsään. "lähdetään." kajautan ja lyön lähden ratsastamaan aukeavista porteista. miehet seuraavat ja matkaamme tietä pitkin kohti Sarkonia. muutama jo eteenpäin lähettämäni vakooja on kertonut kapinajoukon suuntaavan sen lähellä sijaitsevaan torniin.

Nimi: Adrien Doomes
Ikä: ei määritetty
Laji: muodonmuuttaja
Ulkonäkö: kalju, miltei kokonaan ihon menettänyt ja sekava ihmiskeho. Silmät punertavat ja ruskeat. Pukeutuu harmaaseen haarniskaan, muttei käytä muita kuin tärkeimmät elimet suojaavia suojuksia. Suojatakseen ulkonäkönsä julkisesti, käyttää mustaa kaapua.
Luonne: sairas rikollinen, ja pahasti hakoteillä elämän arvostamisessa. Raha kelpaa, valta kelpaa, veri kelpaa.
Kyvyt: oman ja muiden ruumiin hallitseminen. Pystyy korjaamaan kehoonsa kohdistuneita iskuja, sotkuisesti ja voi muokata sitä haluamallaan tavalla. Jos menettää tärkeän elimen, etsii uuden joltain toiselta. Keho kykenee siis muuttamaan muotoaan, kuljettamaan tavaraa ja aseita, sekä muodostamaan uusia ja erittäin vahvoja lihaksia, tarpeen mukaan.
Muuta: Adrien syntyi tavalliseen perheeseen, mutta oli kirottu kaikkea muuta kuin tavallisilla voimilla. Tappoi vahingossa siskonsa ja karkotettiin kotikylästään lapsena. Vaelsi, ryösteli, tappoi ja kasvoi näin vailla myötätuntoa ja kotia. Ei muista enää muuta menneisyydestään, kuin siskonsa veriset kasvot ja joitain välähdyksiä. Elinten tarvitsemisen myötä, tekee murhaajan hommia elämänsä turvaaville tahoille, pitääkseen itsensä kasassa.

(Uusi antagonisti siis.)
Odotan huoneen ulkopuolella ja pian ovi avataan. Tohtori kutsuu minut vastaanotolleen ja seuraan häntä. "Istukaa toki. Mikä on siis herralla vaivana?" Hän kysyy ja istahtaa pöytänsä taakse. Istun itsekkin, ottamatta huppua päästäni. "Kärsin todella ikävästä taudista, tohtori. Pystyisitteköhän helpottamaan tuskiani?" Kerron ja otan veitseni hihani suojissa nyrkkiin. "Mikäköhän tämä tauti siis mahtaisi olla? Uskon pystyväni auttamaan jotenkin." Silmälasipäinen vanhus esittää. "Tauti? Kyltymätön verenhimo." Virnistän niin että posketon suuni näkyy hupun alta. Tohtori jähmettyy tuoliinsa ja heilautan hihaani salamannopeasti. Viilto ilmestyy hänen kaulaansa ja tohtori kaatuu tuolilta.
"Kiitos herra tohtori. Tuska lieveni minuutiksi." Totean ja kävelen tutkimaan työpöydän laatikoita. Otan pienen säihkyvän kiven sieltä ja sen lisäksi avaimen kassakaappiin. Kummallista että joku haluaa minun tappavan tuollaisen vanhan hölmön. Avaan maalauksen takaa löytyvän kassakaapin ja kerään sieltä sisäelimiä purkeissa. Laitan kaikki tohtorin laukkuun ja häivyn huoneesta. Sotkuista jälkeä, mutta eivät tilanneet viiden tähden salamurhaajaa.
Astelen Sarkonin kaduille ja lähden kävelemään työnantajani talolle päin.

Tornissa huokaisen helpotuksesta, vihdoinkin jossain, jossa voin nukkua. Löydän mukavan nurkan ja rupean nukkumaan krapulaani pois.

Katselen tornia arvioiden samalla kun nousen portaat ylös. "Mestari, eikö olisi järkevää asentaa muutama ballista linnan ikkunoihin?", kysyn ihmetellen linnan haavoittuvaisuutta. "Tällaisen tornin tuhoamiseen ei tarvittaisi edes katapulttia", selittelen ja valitsen itselleni mukavan nurkkauksen. Täällä voisin levätä.

Astelen työnantajani talon viereiselle kujalla, missä hän jo odotteleekin. Ojennan kiven hänelle ja mies tutkii sitä hetken. Sitten hän pudottaa rahapussin käteeni ja tungen sen taskuun. Mies painelee sisälle taloon ja minä lähden matkoihini. Tiedänkin yhden hyvän elinkauppiaan, jolta löytyisi terve maksa.

Raotan silmiäni kuullessani sanat "okkultismi" ja "musta magia". Normaalioloissa olisin juossut karkuun ja helvetin äkkiä, mutta nyt en.
Suljen silmäni, kuin en olisi hereillä käynytkään.

ratsastamme Sarkoniin ja pysähdymme porteilla. kaupungin kaudt ovat sotkuiset ja siellä täällä näkyy vielä ruumiinosia taistelun jäljiltä. kierrämme toiselle reunalle, missä vakoojani tapaavat minut ja kertovat kapinan keräävän voimiaan vanhan akatemian tornin raunioissa. velho löysi itselleen aika vahvan linnoituksen. ratsastamme muurin viereen ja miehet alkavat pystyttämään telttoja. jousimiehiä juoksee kaupungin torneihin ja muurille, suojaamaan leiriä ja muut valmistautuvat hyökkäykseen. komennan vakoojat selvittämään velhon sekä nahanvaihtajan sijainnit tornista jotta voimme antaa keskitetyn iskun, joka tuhoaa kapinan johdon

Matkalla tornille alan tuntea outoa kihelmöintiä. Johtuu kuulemma mustasta magiasta, joka reagoi jotenkin Saastan kanssa. Lähellä on ilmeisesti paikka, jossa hänen voimansa kasvavat entisestään, joten päätämme suunnata sinne.

Ja tietysti myös nämä kapinalliset olivat matkalla juuri sinne. Paikka on jonkinlainen torni, jossa on jopa enemmän magiaa, kuin osasimme odottaa. Olo tuntuu jotenkin utuiselta. Kehoni näyttää hohtavan, mutta ilmeisesti niin ei tapahdu oikeasti, sillä kukaan ei kiinnitä siihen huomiota.
Suurin osa ihmisistä alkaa korjata tornia. Hiivin sisätiloihin ja etsin mukavan nurkkauksen, jossa alan nukkua.

"Eiköhän tämä torni sitten kestä. Muuten, missä on teidän levähdyspaikkanne? Jos olen henkivartijanne, minun täytyy pitää teitä silmällä koko ajan", sanon ja muistan että olen edelleen kiveä.

"Onko täällä metallia?", kysyn ja sitten alan kakomaan. Yökkäisen ja suustani putoaa kivenmurikoita. Vajoan väsymyksestä polvilleni ja pistän viimeiset yrtit suuhuni. Olo paranee hiukan ja sitten sanon: "Tämä nahanvaihto siis tapahtuu silleen että kun olen ottanut jonkun aineen muodon, silloin olen ominiasuuksiltani samanlainen kuin se aine. Mutta tarvitsen aina tietyn määrän ainetta rakenteisiini imettäväksi. Jos aine on orgaaninen, kuten puu, saan siitä elinvoimaa. Erittäin paljon elinvoimaa. Silloin kaikki haavani paranevat. Kivi ja metalli tekevät minusta väkivahvan, metalli tekee minusta myös joustavan". Vedän henkeä ja ravistelen päätäni. Nousen toisen polveni varaan ja sitten seisomaan. "Pystyn muuttamaan muotoani, kuten taistelussa muutuin kivenjärkäleeksi ja isoksi kivilevyksi. Pystyn myös pidentämään raajojani aineen avulla, mutten voi hallita ainetta ilman koskettamista. Nahkani, lihakseni ja luuni pystyvät vahvistumaan, mutta sisäelimeni, vereni ja silmäni sekä suuni ei ime ainetta. Aineita voin imeä itseeni vain käsieni imukanavilla, jotka sain pienenä".
Hengähdystauko.

"Joka kerta kun poistan aineen kehostani, menetän suuresti voimaa. Jos poistan aineen, yleensä oksennan sen, kuten nyt. Se vie vähiten voimaa. Pystyn poistamaan ainetta myös pienissä osissa, jolloin voimaa ei tarvita yhtä paljon. Mutta se on hitaampaa. Yrtti, jota juuri söin, oli kaukopeili. Onko teillä sitä lisää? Silää kaukopeili vähentää huimausta. Pystytkö muutenkin muokkaamaan kykyjäni niin että en väsy kun muutan ainetta? Ja myös että voisin sekoittaa aineita kehossani".
Odotan vastausta.

(Sori kun venyi pitkäksi mutta piti antaa kattava tieto nahanvaihtajista.)

Nyökkään ymmärtäväisesti. Sitten seuraan velhoa. Mutta en luota maagiin edelleenkään. Siksi myöskin pidän yhdeltä sotilaalta nappamaani siroa tikaria hihani suojissa. Toivottavasti en tule tarvitsemaan sitä, toivottavasti.

Ostettuani maksan kauppiaalta, otan sen paljaaseen käteeni ja sulautan sisään. Ohjaan sen paikoilleen, rintasuojuksen taakse ja lähden kävelemään. Kaupunkiin on ilmestynyt joukko sotilaita, kuin tyhjästä. Ovat varmaankin sen kapinan perässä, mikä täällä sattui vähän aikaa sitten.
Kapinan johtaja taisi olla velho. Tai jokin maagikon tapainen... Hän voisi kenties parantaa kehoani! Tiedän joittenkin muiden muodonmuuttajien kykenevän ottamaan rajattomasti ylimääräisiä osia itseensä, mutta omani ei sitä vielä kestä. Haluan tavata tämän velhon. Ja nopein tapa, saattaa olla seurata näitä tyyppejä ja estää heidän aikeensa.
Menen läheisen majatalon ovesta sisään ja kiiruhdan katolle, tappaen siinä samalla pari kirkumista yrittänyttä asukasta. Jään odottamaan harjalle heidän lähtöään.

tutkin hetken amulettiani, kuin se olisi paras suojani tässä hyökkäyksessä. vakooja saapuu telttaani ja kertoo velhon olevan kirjastossa ja nahanvaihtajan vartioimassa. otan kaksoismiekkani ja laitan ne vyötärölleni. kävelen ulos, miesten odottaessa käskyä. "lähdemme heti. yhtäkäön soihtua ei saa sytyttää, yhtäkään ääntä ei saa päästää. jos sen teette, se on viimeinen tekonne." ilmoitan ja näytän jalkaväelle paikat, mistä jousimiehet tekevät heille tien torniin. se ei ole vielä kokonaan kunnostettu ja joistain raoista pääsee sisään ilman ääntä. rynnäkköryhmä odottaa ulkona, että saamme portin avattua ja sitten voimme aloittaa teurastuksen. Sarkonin vartijat hoitelevat nahanvaihtajan ja minä velhon, amulettini avulla. pakoon yrittävät tapetaan ulkona odottavien miesten avulla ja torni poltetaan lopulta, estäen minkään siellä elävän, nousemista. odotan suunnitelman toimivan, kapinan jäsenten ollessa vain kansalaisia, velhon vallan alla. annan merkin ja lähdemme marssimaan metsään, ja kohti tornia. hajanaisesti. kuin piirittäen.

En olekkaan ollut mukana pitkään aikaan. Sovitaan että kuolin.

"Vain niin", sanon pikemminkin seinälle kuin velholle. Sitten nyökkään ymmärtäväisesti ja seuraan velhoa kirjastoon. Mahassa kurnii. "Onko ruokaa?", kysyn velholta. "Ja metallia?", lisään.

Herään pää hiukkasen selvinneenä (sovitaan, että Siiliön antamat voimat selvittävät krapulasta superäkkiä) ja seuraava huolenaiheeni onkin nälkä. En tiedä, missä Odenor ja Valador ovat ja lähden hortoilemaan johonkin suuntaan.

saavumme tornille ja komennan jousimiehet läheisiin puihin. kolmekymmentä sotilasta jää ulos odottamaan, piiloihin, ja muut valmistautuvat menemään sisään. jousimiehet ampuvat korkealta oksista köysiin kiinnitettyjä nuolia muutaman raunion raon yläpuolelle. köydet sidotaan oksiin ja miehiä liukuu sisään jousien avulla. menen itsekkin mukana ja yritämme pysyä kapinan jäseniltä näkymättömissä ja päästä portille.

Vain tänne se kapina on kokoontunut, ajattelen sotilaiden piirittäessä tornia. Itse seuraan tapahtumaa korkeasta männystä ja päätän pilata tapahtuman, hälyttämällä kapinajoukot hereille. Tietysti nämä käyvät kimppuuni, mutta saanpahan myötämielisen tervetulotoivotuksen siltä velholta. Tätä paikkaa ei saa polttaa, jos täältä löytyy keino voimieni vahvistukseen.
Lipsahdan alas ja vien viillä tikarillani lähimmän sotilaan kurkun auki. Raahaan hänet puuhun ja otan jousen. Tähtään ja ammun muutaman ikkunan rikki tornista (jos siellä siis on. Jos ei ammun vartijaa.). Sen pitäisi riittää. Ja sitten valmistaudun puolustamaan itseäni.

Mussutin ruokaa. Eipä vedä vertoja hunajalle mutta menee kuitenkin alas. Kuulen äänen ja kumarrun heti imemään metallin sisälleni. Luiteni ytimiin saakka. ''Säästä loitsu myöhempään käyttöön, mestari'', sanon ja juoksen kauhusta kankean vartijan perään.

Matkalla muokkaan metallisen nahkani pienten ja tylsien piikkien ympäröimäksi. Ainakin haaaminen sattuu. Sitten teroitan kaikki kynteni muistuttamaan lyhyitä tikareita ja muutan silmieni eteen ristikon. Silmiäni, ainoat haavoittuvat osat suuni lisäksi. Tosin suuta suojaa metalliset huulet.

(Siiliö, montako npc-hahmoa linnassasi on?)

"portti auki!" karjun miehilleni, joista kymmenen alkaa vääntämään porttia auki ja toiset kymmenen suojelevat heitä kapinoitsijoilta. kuka ikinä heitä auttoi, maksaa siitä vielä, mutta nyt on muuta tehtävää. otan miekkani esiin ja suojaan aukeavaa porttia. kunhan vartijat ovat sisällä, hyökkäystä ei voi estää.
ulkopuolella olevat miehet valmistautuvat hyökkäämään ja muutama jousiampuja tähtäilee puuhun, josta nuolet torniin lähtivät. he ampuvat, mutta öisessä metsässä näkyvyys ei ole kummoinenkaan.
(taidan vielä tiivistää amuletin voimat. sen säde on viisi metriä eikä mikään taika tai erikoisvoima, voi vaikuttaa säteen sisäpuolella. amuletti itsessään on kestävää kuin lasimöykky, mutta suojassa rintapanssarin takana.)

(Sarkon oli joo.)

Ikkuna räsähtää rikki juuri minun kohdallani. Voi vittujen vittu kun taas on mahtava päivä. Saan järjettömän vihanpurkauksen ja heitän käytävällä olleen tuolin ikkunasta ulos.
Sen jälkeen nappaan miekan ja lähden taas riehumaan.

saamme oven auki viime hetkillä, kun kapinalliset hyökkäävät ja omat joukkomme pääsevät sisään. "älkää jättäkö yhtäkään pettureista henkiin!" huudan joukoilleni ja annan heidän hyökätä ohitseni. "kymmenen teistä, mukaani, sekä vartija. velho ja nahanvaihtaja on löydettävä." komennan ja lähden puskemaan tietä taistelun läpi, syvemmälle torniin. yksi vartija jää leikkaamaan kapinallisia siivuiksi ovelle ja antamaan näin lyömättömän edun muille.

(Ai pari tuhatta? Sitten onkin oikea sota tiedossa)

Katselen maagia ja kysyn: ''Olen luultavasti voimakkain sotureistasi, miksen voisi taistella. Meidän on taisteltava''. Katson ikkunasta ulos ja kumarrun juuri kun nuoli suhahtaa ylitseni. ''He eivät pärjää.Tee jokin ihme loitsu tai taika. Jos hyökkään nyt, mahdollisuutta voittoon on. Mutta jos odotan heidän massa-aaltoaan, olemme kuseessa'', sanon.

Ai en tiennytkään että te leikitte täällä. ?

miehieni avulla, raivaamme tietä kapinallisten läpi. vartija jyrää tietä ja luulen saavuttavamme pian velhon. kapinallisten ylle langetettu taisteluloitsu haihtuu läheltäni ja he ovat voimattomia miekkojeni edessä. "he tulevat esiin, kun huomaavat joukkojensa hupenevan. jos eivät, tuhoamme kapinan ja jäämme piirittämään." annan ohjeet ja järjestämme verilöylyä, ajaen kapinallisia alas portaita ja porteille, suoraan miehieni armoille.

(Kyllä se olin minä, en vain tainnut kiinnittää huomiota viime viestiin)

''Tule, langeta jokin loitsu ja heti!'', melkein huudan ja irrotan palasen huoneen tukipilarista. Nakkaan sen yhtä tyyppiä kohti, tyyppiä, joka näytti voittamattoman vahvalta. Tähtäsin päähän. (Tarkoitin sitä vartijaa)

Valmistan käsilläni varsijousen ja siihen kivisiä vasamia. (Valador osaa käsitellä kahta ainetta kehossaan, muttei samaan aikaan ja samlla kehonosalla). Alan ampumaan. Pari menee huti mutta suurin osa osuu. Metallinen varsijousi kantaa kilometrin päähän joten pari vasamaa lentää kauloista läpi ja jatkaa matkaansa.

Juoksen päämäärättömästi käytävillä ja tukin ovia parhaani mukaan, jotteivät randomit hyökkääjät pääsisi sisään. En tiedä, onko siitä mitään hyötyä.
Pysähdyn miettimään, mitä voisin tehdä.

(todella. pahoittelen siiliö. luulin kirjoitusvirheeksi.)
pääsen ovelle ja isken miekkani siihen. liian jämäkkää. vilkaisen nahanvaihtajan kimpussa olevia vartijoita, mutta niillä on kiire. "ovi auki!" heilautan pari miestäni tänne seipäitten kanssa ja he alkavat kampeamaan ovea auki, minun puolustaessa. katkon kurkkuja, leikkaan raajoja, kuristan hengiltä, taitan niskoja... tulee vanhat hyvät ajat mieleen. "vauhtia! hän ei saa päästä pakoon!" karjun miehilleni, jotka puskevat naamat punaisina ovea irti.

Takana olevasta ovesta kuuluvista äänistä päätellen joku on tulossa läpi. En tiedä mitä tehdä. Kävelen kuin transsissa oven luo ja huudan:
"Kuka siellä?"

Nostan sisältäni pari tikaria käsiini ja viskaan ne alla ammuskelevien jousimiesten rintoihin. Pudottaudun alas ja pääsen nopeasti muutamalla hypyllä yhteen puista, joista torniin on ammuttu köysi. Otan kaavun päältäni ja annan sisuksissani möyrineiden veitsien ja puukkojen nousta pintaan valmiiksi. Tarraan köydestä ja lähden kiipeämään pitkin sitä torniin. Hyökkäys näyttää mahdottomalta torjua, joten yritän pelastaa sieltä jotain.
Pääsen kiivettyä sisään ja huomaan kapinallisten ja sotilaiden keskittyvän enemmän toisiinsa kuin mihinkään muuhun. Nostan muutaman käyrän veitsen sormiini ja lähden kiipeämään seiniä ja kattoa pitkin eteenpäin. Lähellä näkyy tyttö juoksemassa käytäviä pitkin sulkemassa ovia sotilailta. Hän pysähtyy ja taitaa kuulua kapinaan. Kiipeän hänen luokseen ja pudottaudun selän taakse. "Missä on kirjasto? Äläkä käänny. Näkisit painajaisia." Suosittelen, ujuttaessani yhden veitsistä hänen kaulalleen.

(Anteeksi epäaktiivisuus)

Kamppailen kahden vartijan kanssa. Isken toiselta aivot pellolle (en autohittaa, npc-hahmo) hyvin tähdätyllä ja rautaisella, kirjaimellisetsi rautaisella, nyrkiniskulla. Mutta toinen kolauttaa minulta ilmat pihalle. Viiltohaavoja ei onneksi tule, mutta kipua tunnen. Väännän toisen vartijan niskalenkkiin ja juuri kun murran sen niskat, huomaan mestarin olevan jossakin. Murran vartijan niskat ja alan juoksemaan pitkin käytäviä. Kunnes jähmetyn. Edessäni on joku elävä kuollut, joka pitää kiinni humalatytöstä. Traumani nostavat päätään. Elävä kuollut, juuri sellaine mistä metsässä puhuttiin... muokkaan taas varsijousen käteeni ja asetan siihen tällä kertaa seinästä repimäni hopeahelystä valmistetun vasaman. Sitten tähtään häntä päähän vapisevin käsin ja sanon mahdollisimman karheasti: ''Päästä tyttö jos elää haluat''.

Vapisen kauttaaltani. Mieleeni nousee kuva hautausmaalla. Kun isäni oli vasta tapettu ja koko metsä tuhottu. ajattelen painaa liipasimesta mutta järki saa minut pysähtymään. ''Kuka olet ja mitä haluat?'' kysyn karheasti ja lisään: ''Palveletko Sarkonin hallitusta?''.

Yhtäkkiä lattia jalkojeni alla tärisee ja isken kantapäistäni metallipiikit maahan jotta pysyisin vakaana.

"Herää!"
Tosiaan. Tämä on unta. Jones seisoo edessäni huolestuneen näköisenä. Hän ei yleensä ole huolestunut...
"Vai tällaisia unia sinä näet," hän sanoo katsellessaan edessäni makaavaa ruumista, jonkinlaista ylipappia.
"Torni romahtaa. Sinun pitäisi hankkia meidät ulos."
"Eikö Saasta voisi suojata meitä?" kysyn.
"Hän keskittyy keräämään tornista vapautunutta magiaa," Jones vastaa.

Havahdun kovaan ääneen. Torni tosiaan on tuhoutumassa. Juoksen ulos, missä näyttää olevan meneillään jonkinlainen taistelu.

"Mä en palvele mitään hallitusta." Tuhahdan ja vilkaisen ympärillä putoilevia tornin osia. Lipsautan veitsen pois tytön kurkulta ja huomaan tornin alkavan murentua. "Ei." Inahdan ja jätän miehen ja tytön siihen. Lähden juoksemaan taistelun keskellä, mutta eteen kaatuva seinä pysäyttää minut. Kirjat ovat varmasti mennyttä, jos niitä ikinä olikaan. Tapan veitsilläni leikaten vieressä seisoskelevan kapinallisen ja otan hänen moukarinsa. Heilautan ja murskaan sillä viereisen seinän, ikkunoiden puutteessa, ja hyppään ulos. Paras etsiä se velho myöhemmin.

yhtäkkiä tärähtää ja kattoa romahtaa. mieheni katsovat hetken toisiaan ja sitten minua. "kukaan ei poistu! kukaan ei jää henkiin!" huudan heille. "pelkurit kokevat pahemman kohtalon kuin kuolema!" karjun muutamalle uloskäynnille lähteneelle. he pysähtyvät ja jatkavat taistelua. kapinalliset näyttävät menettäneen taistelukykynsä ja putsaan itselleni tien ulos heidän lävitseen, ennenkuin käy pahempaa. nahanvaihtaja näkyy sivukäytävällä ja käännyn häntä kohti. hän ilmeisesti selvisi vartijoista, mutta amulettini mitätöi hänen voimansa. "nahanvaihtaja! valmistaudu!" huudan ja pyöräytän miekkojani, putoilevien katon palasten keskellä

Torni todellakin sortuu. Epäkuollut karkaa ja viuhtaisen äkkiä tytön pidennetyllä kädelläni itseäni kohti. Sitten ympäröin tytön muuttumalla metallipalloksi. Ontoksi metallipalloksi. Muodostan tylsiä piikkejä ylleni ja kuulen jonkun haastavan riitaa. Nostan pääni ylös ja näen saman kenraalin. "Ota kiinni jos saat!" Huudan pauhun yli ja kerään vauhtia. Sitten alan kierimään ja hyppään kivien sekaan. Kiviä paiskautuu ylleni mutta kuori kestää. "Kyyti ei ole pehmeä, varsinkin pudotessa", kuiskaan tytön korvaan ja tömähdän maahan minuuttia myöhemmin.

Osa sotilaista hyökkää kimppuuni. Luulevat kai minuakin kapinalliseksi. Annan Jonesin hallita kehoani, ja katselen, kun hän teurastaa sotilaita yli-inhimillisillä kyvyillä, kunnes jokainen on joko kuollut tai paennut. Tavalliset ihmiset eivät selvästikään pärjää meille.
Kapinalliset jäävät vain seisoskelemaan ja miettimään, mitä tehdä. Päätän jäädä heidän kanssaan ainakin toistaiseksi.

Pyörin vähän matkaa kunnes arvelen olevani tarpeeksi kaukana tornista. Avaudun ja päästän tytön irti (kurpizza, päätä, pysyykö hahmosi pystyssä).
Tyttö parka, kokenut liian kovia...
Nousen seisomaan, venyttelen ja sanon: ''Pysy elossa, minulla on kana kynittävänä sekä minua pelkuriksi haukkuneen paskiaisen että sen velhonturjakkeen kanssa''.
Sitten siirrän käsisitäni metallia kaulaan, kumarrun ja imen viereisen siirtokivilohkareen palasia käsiini. Teen kivestä itselleni päällystyksen, jonka alla metallinen panssarini on. Sitten lähden juoksemaan.

Matkalla otan puolentoista käden miekan kuolleelta sotilaalta, sekä kaksi tikaria, jotka kiinnitän ranteisiini. Biologinen piiloterä.
Sitten lähden juoksemaan kohti henkilöä horisontissa, jota luulen kenraaliksi. ''Nyt nähdään, kuka on pelkuri!'', huudan kiven vahvistamalla äänellä, joka muistuttaa tornin sortumisen ääntä.
Sitten pysähdyn nähdessäni kenraalin kaikessa loistossaan edessäni, kahden vartijan kanssa.

(no joo siis; tapoit vartijat ja hahmonu jäi tornin alle, mutta mitä sitä nyt hidastelemaan. epäaktiivisuus hahmoni sijainnin takia, sillä en uskonut sen kohtaavan vähään aikaan ketään.)
pääsen ulos kivikasasta, mutta ikäväkseni huomaan joukkojeni harventuneen. molemmat vartijat ovat mennyttä, joten täydennystä pitänee lähteä hakemaan.
kuulen mylvivän huudon ja huomaan nahanvaihtajan palaavan. kymmenisen miestä kerääntyy ympärilleni ja otan valmiusasennon miekkojeni kanssa. "tervetuloa kuolemaan."

(No, muunnetaan äskeinen kommentti muotoon: ''Näin kenraalin kaikesa loistossaan sotilaiden ympäröimänä)

Mulkoilen kenraalia kuin saastaa. Nostan miekkani tervehdykseen: ''Vain pelkurit antavat muiden tappaa oman vihollisensa. Todista kaksintaistelulla, että sinut valittiin johtajaksi syystä'', kerron halveksuva sävy karheassa äänessäni.

"En mä mitään tiedä," aion sanoa, mutta puheeni peittyy kovan huudon alle. Käännyn katsomaan, ja näen nahanvaihtajan haastavan riitaa kenraalille ja parille sotilaalle.
"Saastan mukaan suuri osa magiasta lähti metsään," Jones ilmoittaa minulle. Kai sen voisi tuolle hyypiöllekin kertoa...
"Velho lähti kai tuonne," sanon. Annan Jonesin osoittaa kädelläni suuntaa, sillä hän on yhteydessä Saastaan, ja voi siksi näyttää oikean suunnan täsmällisemmin. Tämän jälkeen käännyn katselemaan alkavaa taistelua.

(Teen uuden hahmon ja arska saa tiivistää missä mennään)

"ei hätää. kyllä minä sinut tapan ihan omin käsin. joskus." viittaan sotilaitani peruuttamaan. medaljonki riistää häneltä kiven voiman, joten lopulta hän jää alakynteen. otan lievästi vauhtia ja syöksyn viistosti leikkaavaan iskuun nahanvaihtajaa kohti

Vilkaisen metsään ja sitten kahta miestä, jotka aloittavat taistelun. Toinen onkin se komentaja, joka hyökkäsi torniin ja toinen mies, joka uhkasi rei'ittää pääni. Enpä välitä kummastakaan, joten lähden metsään. Tervehdin siinä sivussa molempia käden heilautuksella ja virneellä. Ja sitten velhon perään.

Huomaan epäkuolleen virnistävän. Kaikkea sitä... Kenraali näemmä hyväksyi tarjoukseni. Yhtäkkiä kivipansaarini murenee ja puotaa maahan. Vurnistän kenraalille. Kai jokin typerä taika. Mutta kuitenkin, koko kehoni on täyttä terästä. Kenraali tekee hienon poikkiviillon. Tai ainakin yrittää tehdä. Juuri kun terä on riittävän lähellä, nostan käteni ja miekka pysähtyy käteni tilalle syntyneeseen teräspalkkiin, ja jättää siihen näkyvän loven. Kipua on, mutta onnistun silti sulattamaan loven umpeen imeten miekan terän kiinni käteeni. "Etkö tiedä että nahanvaihtajien kanssa ei leikitä?", kysyn ilkikurisesti ja upotan oman miekkani piiloon kehooni. Se jättää selkääni näkyvän "harjan".

(Aiemmat tapahtumat tiivistettynä:
Peli alkoi Sarkon-nimisestä kaupungista. Siiliön hahmo (Odenor, voimakas maagi, joka osaa loitsia suuriakin ihmismassoja puolelleen.) tuli paikalle ja aloitti kapinan hallitsijoita vastaan. Kapinallisten ja armeijan välille tuli pieni taistelu, jolloin myöskin Kurpizzan hahmo (hän ei edes tehnyt hahmoesittelyä, mutta on joku känniläinen, jolle Odenor antoi yliluonnolliset kyvyt) tuli kapinallisten puolelle. Puolta vaihtoi myöskin Halfelffin hahmo (Valador. Nahanvaihtaja, lue ominaisuudet hahmoesittelystä).
Kapinalliset pakenivat Odenorin tornille, jolloin heidän kimppunsa hyökkäsi Kanegriffinin hahmo (Harold, Keisarillisen Kaartin komentaja) armeijoineen. Nyt taistelu päättyi siihen, että Odenor romahdutti torninsa ja pakeni metsään.

Markkarin hahmo (Adrien, muodonmuuttaja) ja Jokutyypin hahmo (Noora) eivät varsinaisesti ole kenenkään puolella, mutta ovat kuitenkin muiden kanssa samassa paikassa, eli tornilla/metsässä tornin ympärillä.

Minulla taas ei ole hahmoa.
Kannattaa lukea kaikkien hahmoesittelyt, jos jaksat etsiä ne tuolta.


Tässä oli suunnilleen kaikki aiemmin tapahtunut tiivistettynä.

(äh! en huomannut teräs-kohtaa. siis amuletti tuhoaa kaikki erikoisvoimat ja taikuuden viiden metrin säteellä. sori)

(noh. mun virhe. jatketaan.)
hänellä olikin sisällään vielä lisää voimaa, mutta jo näin lähellä, sen pitäisi murtua. ja kun se murtuu... "lopetetaan leikki sitten saman tien." yritän survaista toisen miekkani hänen päänsä läpi. vetäisen miekan takaisin ja heilautan sitä, leikatakseni jalan

Nappaan matkalta mukaani kaapuni ja siirrän käsien lihaksia jalkoihin. Koukut purskahtavat jalkapohjista ulos ja pöytä imeytyy sisään varpaiden kanssa. Muodonmuutos on aina kivulias, mutta siihen on jo tottunut. Lähden juoksemaan ylivoimakkailla ja nopeilla, sekä hyvin maahan pureutuvilla jaloillani.

Ei aikaakaan, kun huomaan velhon metsässä ja muutan jalkani takaisin normaaleiksi. Paitsi että haluan yllättää hänet, ja lisään koukut sekä jalkoihini että käsiini. Kaapu ei roiku tiellä, kun puhkaisen sen selästä veitsillä ja sidon suolilla. Lähden kiipeämään puitten runkoja ja oksia pitkin häntä kohti korkeuksissa.

Tunnen kuinka panssarissani alkaa jokin mennä vikaan. Se alkaa kovettumaan... Ja kovettumaan... Muokkaan teräksestä kaksi varsijousta ennen kuin teräspanssarini putoaa maahan. Ojennan pääni jotta miekka ei osu ja kenraali tekee mielettömän nopean liikkeen kohti jalkojani. Hypähdän ja annan miekan osua teräskuoreen, joka putoaa maahan. Jos miekassa ei ole loitsuja, se murtuu, ajattelen.

Ai niin, miekkani! Kumarrun nopeasti ja laitan samalla toisen varsijousen nopeasti vyöhöni ja nappaan samalla miekan. Sitten nousen ylös. (Voit iskeä ylösnousun aikana).

(Voin ylpeänä esittää, ettei kuollut minun takia!)
"Tapaamme kahden päivän päästä Raxusin kaupungissa. Armeijasi odottaa siellä." Vahvistan huomaamattomasti lihaksiani ja ponkaisen latvustoon. Häviän oksien sekaan ja laskeudun takaisin maahan vasta satojen metrien päässä. Käännän jalkojen koukut esiin ja lähden juoksemaan kohti Raxusia.

Miekka menee poikki, mutta kun kumarrun ottamaan miekkaani, kenraali viiltää miekantyngällä rannettani, muttei osu ihan verisuoneeni. Pyörähdän potkun lentäessä vain tuumien päästä poskeani ja tunnen, kuinka kylkiluuni murtuvat vahvan saappaan osuessa vatsaani. Lennän taaksepäin muutaman metriä ja haukon henkeä. Yritän imeä maasta kiveä ja onnistun vaivalloisesti (talismaanin vaikutusalueen ulkopuolella). Muodostan kivestä viidentoista kivivasaman kuuron ja lähetän sen viimeisillä voimillani kohti kenraalia.

(Pahoittelen poissaoloani, se ei ollut minun vallassani.)

Kivi/metalli/mikäliemies haalasi minut ystävällisesti ulos sortuvasta tornista. Katson raunioita tuumien, että Hänen Ylhäisyytensä kapina taisi kokea lievän takaiskun.
Nyt tekisi mieli ryyppyä. Montaakin sellaista.

Sivummalla on joku tyttö, joka näyttää olevan väärässä paikassa teurastettujen sotilaiden keskeltä. Heilautan toverillisesti kättäni matkan päästä ja jatkan toiseen suuntaan.

(Hahmoni hyppää seuraavaan iltaan matkan takia, vaikka taittaakin sen kaksi kertaa nopeammin kuin hevonen.)
Jaloistani vuotaa verta, mutta sinnikkyys on palkittu. Raxusin korkeat muurit siintävät edessäni ja niiden takana odottaa kaupunki. Kierrän porteille, mitä vartioi leirillinen sotilaita. Muutama torni valaisee sisäänkäyntiä valtavien rautaporttien edessä ja näyttää siltä, että pääsen heti testaamaan voimiani.
Leiriä lähestyy metsästä vankkureita ja miehiä. Piiloudun heidän reitilleen kallion taakse ja pyörähdän vankkureitten alle, niiden tullessa kohdalle. Tapan kuristamalla vankkureiden sisällä lastia vartioivat miehet ja leikkaan heidän rintansa auki koukuilla. Isken sormeni lihaan ja tunnen voivani ensimmäistä kertaa muodostamaan uusia hermoja, valtimoita ja raajoja. Vedän miesten sisukset omiini ja panssarini muuttuu käyttökelvottomaksi. Kipu on sokaiseva, mutta silti haluan vain lisää.
Tunnen vankkureiden pysähtyvän, mutten voi liikkua. "Tarkistakaa kuorma." Kuulen vakaan sotilaan äänen ja sitten joku tarttuu vankkureiden peitteeseen. Selästäni purskahtaa neljä kolmimetristä ja kolmesormista raajaa, joista jokainen iskeytyy seipään lailla peitteen ja sen takana seisovien miesten läpi. Hetkeen ei kuulu mitään, mutta sitten joku alkaa huutamaan. Raajani päästävät irti miehistä ja kuin vain vaiston varassa, heittävät minut vankkureista suoraan seuraavien uhrien kimppuun. Hälytyskello alkaa soimaan ja sotilaat juoksevat ulos teltoistaan aseet käsissä. Vartiotornit osoittavat valoillaan sitä kohti, minkä piti olla minä, ja kuulen kuinka jokainen kykenevä virittää varsijousensa.
"Helvetti... Taitaa tulla pitkä yö..." Virnistän kivuissa ja alan teurastamaan.

(Ei se mitään. Kunhan tämä vain pysyy pystyssä...)
Kun sotilaista ei ole jäljellä enää, kuin kasa ruumiita, voin alkaa keskittyä porttiin. Siinä on tietty rako, josta uusien voimien avulla voisi ehkä ujuttautua, mutta miten estäisin ihmisten pakenemisen kaupungista? Kerään käs... lonkeroillani ruumiit kasaan ja levitän ne porttiin, kuin hämähäkin verkon. Se on kiinni muurissa ja torneissa niin tiukasti, ettei muurinmurtajallakaan menisi läpi. Tosin siinä tilanteessa he murtaisivat muurin, mutta hällä väliä; kunhan eivät pakene heti.
Ujutan elimeni yksi kerrallaan raon läpi ja kokoan itseni päästyäni toiselle puolelle. En aio heti lietsoa paniikkia ja pakoyrityksiä, joten alan edetä talolta talolle.
Kävelen ensimmäisen talon ovelle ja vetäisen sen sijoiltaan. Sisällä nukkuu vain nainen ja pari kersaa. Tartun naista kaulasta niin, ettei hän voi huutaa ja isken lonkeroni hänen päähänsä. Katkaisen muutaman solun aivoista ja sosiaalisen kanssakäymisen osan ja päästän irti. Nainen on nyt kuin zombi, mutta tottelee jokaista käskyäni. Kuorin häneltä vielä kämmenet ja vähän lihaa, jolloin jäljellä ovat vain terävät luupiikit. Sitten meinaan siirtyä lapsiin, mutta huomaan siskoni nukkuvan sängyssä jonkun pojan vieressä. Jos voisin tirauttaa kyyneleen kuivuneesta silmästäni, tekisin sen. Hän nousee ja katsoo minuun. Hymyilen niin lempeästi kuin osaan, mutta sitten hän alkaa huutamaan. Yhtäkkiä huomaan ettei tyttö olekkaan siskoni ja heilautan lonkeroa. Likka menee kahtia ja poika siinä samalla. Siirrän molempien elimet äitiin ja ensimmäinen sotilas on valmis. Tietty niitä voimakkaampiakin tulee, mutta pienestä pitää alkaa. Ja sitten seuraavaan taloon...

Vasamat tekevät tehtävänsä mutteivät kuitenkaan tapa kenraalia. Kuitenkin olisin kuollut vaikka ne olisivatkin tappaneet kenraalin. Kenraali nousee verta valuen ylös ja tulee kohti kivivasama kädessään. Yuijotan kenraalia murhaavasti ja mutisen: "Anteeksi isä". Sitten suljen silmäni kuoleman lähestyessä.

Huomaan, että minut pelastanut kivimies on pulassa. Voi helvetti. En halua jäädä velkaa. Nappaan kiven ja heitän sen kenraalin päähän(?).
"Hei Rumilus!" huudan. "Etkö pärjää taistelussa, kun pitää lähes kuolleita vastustajia listiä?"
Hyvästi julma maailma. Mutta velkani on maksettu. Haluaisin sen ryypyn kuitenkin.

Kolmasosa kaupungista on jo käännytetty ja jotkut ovat jo alkaneet järjestää etsintöjä katoamisten selvittämiseksi, ja olen nähnyt harvojen yrittävän lähteä kaupungista.
Töilläni on Sarkonin vartijaan verrattuna kaksinkertaiset voimat ja ne ovat reilusti yli kaksimetrisiä. "Epäkuolleideni" asearsenaaliin kuuluvat katkaistut värttinäluut, muutama asrvarastosta viety miekka ja ne tappavat suurimmaksi osaksi purren, käsillä tai kylkiluiden rutistuksella. Lisäksi ne kiipeävät kaikkia seiniä pitkin ja taittavat matkoja hevosen vauhdilla. Kestävyys on erinomainen, sillä pitää tuhota kolmen ihmisen elimet, voidakseen tappaa epäkuolleet. Ongelma jota en ole osannut parantaa, on uiminen tai hengen pidätys. Niitä ne eivät tunnu pystyvän tekemään.
Aikaansaannoksilleni ei ole löytynyt piilopaikkaa, joten komennan ne muureille. Sotilaat siellä lopetetaan ja muokkaan niistä vielä lisää joukkoja. Pakoreitit kaupungista tukitaan, eikä ihmisillä sisällä ole enää mitään toivoa.
Mietin kuinka joukkoja voisi kasvattaa, lähtemättä kaupungista. Mieleeni tulee likainen ajatus, mutta siihen menisi liian kauan. Pitää tyytyä tähän ja vallata toinen kaupunki kokonaan itselleni myöhemmin.

Se ryyppy olisi tosiaan pitänyt hankkia.
"Päivän pituus on 24 tuntia." totean typerästi. Päässäni alkoi taas se sama surrealistinen surina kuten aiemminkin... "Suosittelisin laittamaan hammastikkusi pois, ennen kuin joudut kaivamaan sen suolestasi ulos...."

"Pelkuri!" huudan kenraalin jälkeen. Tuijotan sotilaita murhaavasti. "Kenraalinne on pelkuri, kuulitteko? Otatteko tosissanne käskyjä tuollaiselta neropatilta, joka tarvitsee armeijan yhden vangin ottamiseen?" Nyt vielä jotain ärsyttävää pitäisiä keksiä. "Ehkä teidän pitäisi sittenkin ottaa hänet kiinni, ettei hän vain karkaa äitinsä helmoihin!"

Iskua ei tullutkaan. Avaan silmäni ja huomaan että kenraali pitää takaraivoaan. Näen tytön, jonka pelastin, mölyämässä jotakin kenraalille. Liikuttava typerys. Urhea mutta silti typerys. Yht'äkkiä mieleeni tulee karhuisäni sanonta: "Jos kykysi lakkaa toimimasta, magia on silloin vaanimassa". Katson ympärilleni ja en huomaa velhoja. Eikä kenraali näytä miltään velholta. Yritän imeä kiveä ja onnistun. Kenraali raudoittaa tytön ja alkaa lähestymään minua kohti. Eli kenraalilla on jokin taikakalu. Imen itselleni kiveä ja tällä kertaa muodostan kolme tusinaa nuolia, joiden päät muistuttavat kananmunia. Tarkoitettuja murskaamista varten. Nousen vaivalloisesti istumaan ja varaan lähes kaikki voimani vasamien laukomiseen. "Kirottu olkoon epäoikeudenmukaisuus!", huudan ja lisään lihasvoimaani kiven antaman voiman. Sitten laukaisen kädet ojennettuna ylävartalostani tiheän vasamakuuron. Sitten lysähdän maahan puoli-istuma-asentoon. (Niiden vasamien kärjet on kivimöykkyjä).

En voi uskoa hyvää tuuriani. Kivimies selvisi hengissä ja minäkin selvisin hengissä. Hihkaisen ja olen juuri aikeissa tuulettaa, kun sotilaat lähtevät taluttamaan minua kiukkuisen oloisena muualle.
Anyways, olen elossa.

Päätän kerrankin käyttäytyä ihmistenlailla, säästän voimiani siihen, kunnes kuulen mihin minut tungetaan. Toivottavasti saan vankeusrangaistuksen tai vastaavan, teloitus ei anna aikaa levätä tai suunnitella hyvää pakoa.
Riiputan päätäni ja katson silmäkulmastani raunioitunutta tornia. Hämmästyttävää, kuinka paljon tuhoa on mahdollista saada aikaiseksi.
"Mitä minulle tapahtuu?" kysyn, kun hermoni eivät enää kestä.

"Enhän minä sitä...?" älähdän. Joku kuiskaa kiitoksen. Ehken olekaan niin kusessa.
"Onko vielä pitkä matka?" kysyn.

(Tarkoituksenani oli vain tuhota talismaanisi, mutta anyway :D)

Pari sotilasta kumartuu herransa ylle ja kenraali oksentaa. Imen kiveä maasta ja huomaan tyytyväisenä kykyni toimiessa. Teen itselleni kivipanssarin mutta murtuneet kylkiluuni sallivat minun vain nilkuttaa. Yskin verta ja minua pyörryttää. Olo on heikko kuin poikasella ja en siksi pysty kuin vain katselemaan kaihoisasti ja itsesäälin ja itseinhon sekalaisella tuulella, kun minua niin kovasti auttanut nuori neito viedään. Sitten herään ajatukseen että tämä kaikki paska onkin velhon syytä. Viha ottaa vallan mutta kun käännyn, kylkiluuni ratisevat ja rojahdan maahan. Irvistän tuskasta. Täytyykin löytää parantaja ja pian, ellei heti. (Otaksun ettet lähettänyt ketään kimppuuni, kanegriffin, vai lähetitkö? En ihan tajunnut, kuka ääHänää oli, joka tuomittaisiin myös madoille).

"ratsastimme tänne puoli yötä ja olemme vasta alkutaipaleella." ensimmäinen sotilas vastaa. "älä tee tuttavuutta. voimme kaikki menettää päämme." hän sihahtaa vielä.
(amuletti olisi mennyt ja Brock olisi voinut jatkaa. haluan pitää hyvin suunnitellut hahmot pelissä, joihin omasi kuuluu. näin saadaan ainakin juonta.
eikä kukaan Valadorin perään lähtenyt. vielä. taidan suunnitella liikaa näitä pelejä, mutta tarkoitus olisi ottaa Brockin veli uudeksi hahmoksi.)

Sotilaitten poistuttua jäljellä olevat ihmiset rentoutuvat hieman. Nahanvaihtaja vaikuttaa tekevän kuolemaa. Hänestä voisi kyllä saada hyvän ystävän...
"Viekää nahanvaihtaja..."
Keskeytän huutoni. Tuskin nuo tietävät sellaista sivistyssanaa.
"Viekää kivityyppi metsän reunaan! Ne pystyvät kai imemään elinvoimaa puista!"
Pari entistä kapinallista lähtee viemään häntä metsää kohti. Katson muita haavoittuneita. Niitä on paljon. Sekä sotilaita, että kapinallisia. Pitää kai noitakin auttaa...
"Onko kenelläkään lääkeyrttejä!? Osaako joku ensiapua!?"
Minunko tätä pitää johtaa? Enhän minä edes tule toimeen ihmisten kanssa.

Huokaisen. En pidä ratsastamisesta enkä voi edes puhua ihmisille, ettei heitä tapeta. Silmäni eivät ole pysyä auki. Nyt olisi hyvä tilaisuus nukkua, tarvitsen kaiken energiani perillä.
Päästän silmäni painumaan kiinni ja vaivun horrostilaan, jossa olen kuitenkin niin hereillä, etten tipu hevosen selästä.

Huomaan muutaman kapinallisen lähestyvän. He nostavat minut, vaivoin, ja raahaavat metsän laitaan jonkun tytön käskystä. Kapinalliset viittoavat minua puita kohti. Tarraan kiinni puun matalasta oksasta ja kuihdutan puun kuivaksi muutamassa henkäyksessä. Tunnen kuinka elinvoimaa hyökyy sisälleni. Sulautan sillä kylkiluuni yhteen kivisillä saumoilla ja toivon niiden pitävän. Yskäisen taas verta mutta ainakin pystyn kävelemään, vaikken juosta. Viittoan tytön luokseni, kiitän kapinallisia ja lähden kävelemään kohti tyttöä. Aika kaunis, ajattelen.

Ihmiset ovat jo kokonaan tietoisia minusta. He eivät pääse ulos ja joutuvat tyytymään piileskelemiseen muurien sisäpuolella. Epäkuolleeni marssivat kaduilla etsien eläviä, mutta löytävät vain harvoin uutta muokattavaa. Joudun itse etsimään ihmiset piiloistaan, mikä hidastaa hommaa, kaupungin ollessa kilometrejä halkaisijaltaan. Mutta saan työni päätökseen kahdessa päivässä ja sitten voin keskittyä omaan ruumiiseeni ja valtaan.
Ihme, kun apujoukkoja ei ole lähetetty...

Ihmisiä alkaa kerääntyä luokseni. Ei kiva. Käsken heitä haavoittuneiden luokse. Joku vanhahko mies ojentaa lääkerasiaa, ja kysyy, mitä tekee sillä. Nappaan rasian, ja käsken hänet jakamaan siitä lääkkeitä. Mies lähtee, rasia jää minulle. Samapa tuo. Kuolkoot ihmiset, jos ovat kuollakseen. En jaksa palauttaa sitä.
Valikoin rasiasta parhaita yrttejä syötäväksi. Tai oikeastaan Jones valitsee. Minä en tiedä yrteistä mitään. Samalla hän selittää minulle, että kaikki tornista tullut ylimääräinen magia on haihtunut Saastasta. Sen säilyttämiseen olisi tarvittu enemmän maallista valtaa.
Pureskellessani lehtiä, joiden vaikutuksista minulla ei ole mitään tietoa, huomaan nahanvaihtajan viittovan minulle. Lähden kävelemään häntä kohti, ja hän minua.
"Taistelit hyvin," sanon ollessani puhe-etäisyydellä. Paskat minä mistään taistelemisesta mitään oikeasti tiedä, mutta yritän olla kohtelias. Tarvitsen majapaikan ja rahaa, joten minun täytyy tutustua johonkuhun, vaikka en sosiaalinen olekaan.

Eleveran portit näkyvät jo sotilaille ja ratsut hidastavat. portit avataan sotilaiden tehdessä tervehdyksen ja he ratsastavat tyttö mukanaan palatsin edustalle, keskelle kaupunkia. sotilaat laskeutuvat ja viimeinen heistä lähtee kävelemään palatsin korkeita portaita.
"nyt voimme vain toivoa. Brockin kuolema saatetaan sysätä meidänkin niskoillemme." tunteja sitten tytölle kuiskannut selittää, ensimmäisen mulkaistessa vihaisesti.

kaksi miestä pysäyttävät ratsunsa kylän reunalle päästessään. he kävelevät vanhan ja ränsistyneen talon ovelle ja ovat koputtamassa, kun ovi napsahtaa auki. pimeässä mies tuijottaa vihaisin silmin, kun toinen sotilas ojentaa amuletin sirpaleen miehen käteen. "otan osaa." mies änkyttää ja meinaa kääntyä, miehen tarratessa hänen hartiaansa. sotilas käännetään ympäri ja mies vetää hänet lähemmäs. "kuka?" hän kiristää otettaan ja sotilas vinkaisee. "nahanvaihtaja. kapinallinen, joka toimii jonkin pimeän maagin alaisuudessa. järjestivät kapinan Sarkonissa, minkä pysäytimme, mutta kovalla hinnalla." sotilas selittää, miehen heittäessä hänet kadulle. ovi pamahtaa kiinni ja toinen sotilas menee nostamaan ystävänsä. "kirottu erakko." nouseva sotilas sylkäisee oveen ja he lähtevät ratsuille.

Olen vielä hiukan unenpöpperössä. Räpyttelen silmiäni hämmentyneenä. Menin muistaakseni heinäkasaan nukkumaan...
"Eiku olenkin täällä!" mutisen valaistuneena.
Kaikki näyttävät vain odottavan. Minua hermostuttaa, eikä sotilaan supinat paranna tilannetta yhtään.

"Kiitos!", huikkaan ja lisään: "Luovuttaisitko nimesi, neitonen?".

"Olen Noora Rose. Entä sä?"

sotilas palaa portaita hymy huulillaan. muut tuijottavat odottavasti, kun hän pysähtyy ratsujen eteen. "neidille keisarilla ei ole käyttöä, mutta hän sanoi, että meidän pitäisi saattaa sinut komentajan veljen talolle. kuulemma Damon saa päättää kidutuksen määrän." sotilas toteaa hilpeänä. "entäs me muut?" ensimmäinen tivaa. "keisari sanoi meidän kukistaneen kapinan hienosti, eikä komentajan kuolema ole kuulemma meidän syy. siirrymme barrakkeihin odottamaan uutta tehtävää." sotilas esittää ja muut katselevat toisiinsa. "kävipä helkkarin hyvä tuuri." ensimmäinen toteaa ja kääntyy muihin päin. "vien tytön Damonille ja liityn sitten seuraanne. keisari on korkein!" ensimmäinen tervehtii ja karauttaa sitten laukkaan tyttö mukanaan. muut lähtevät valumaan barrakkeihin päin (mistä tuleekin heidän viimeinen leposijansa.)

Damon Brock
ikä: 45
skp: mies
laji: rappeutunut varjo ihmisestä
luonne: pitää varjoja oikeana perheenään ihmisten sijaan, mutta yrittää tulla toimeen elävienkin kanssa. vanhasta perheestä muistuttaminen tekee vihaiseksi ja surulliseksi. arvostaa elämää hiukan enemmän kuin veljensä
ulkonäkö: mustat pitkät hiukset ja parran sänki. näyttää huomattavasti vanhemmalta kuin on. iho joistain kohdista mustilla railoilla kuin jää. silmät kellertävän harmaat, joissa on ikuisesti kutistuneet pupillit. veljensä pituinen, muttei yhtä lihaksikas ja pukeutuu pitkään tummanruskeaan takkiin, repeytyneeseen mustaan paitaan, likaisiin ruskeisiin housuihin ja saappaisiin.
kyvyt: muuttuminen näkymättömäksi pimeässä. salamannopeat refleksit ja vahvuus, jota ei ulkonäön perusteella huomaisi. voima hallita muita varjoja ja puhua niille.
muuta: Damon syntyi epäpuhtaana ja pimeän magian siunaamana, minkä vuoksi hänet hyljättiin. tämä tapahtui Haroldin keisarille antamisen jälkeen. orpokotiin joutunut Damon sai häntä piinanneelta manaajalta amuletin, joka piti pitää hänet erossa varjoista. Haroldin löydettyä veljensä muutaman vuoden kuluttua, Damon sai häneltä kodin ja ruokaa, mistä orpokodissa oli pulaa. Damon antoi vastineeksi Haroldille amulettinsa ja alkoi vuosien myötä häviämään enemmän varjoksi. hän lähti veljensä luota tullessa riitaa hänen voimistaan, mutta lupasi kostaa, jos veli kuolisi. Damon elää erakkona kylässä, muutaman kilometrin päässä Eleverasta, missä häntä kartetaan ja pelätään. Damon käy nimittäin puhumassa hautausmaiden varjoille öisin ja viettää aikaa metsissä päivisin.
aseet: varsijousi, sekä pitkäjousi. niihin nuolia ja pullo myrkkyä, jos sadistiselle tuulelle sattuu, sekä pitkä veitsi

Okeis. Kidutusta. Ja minä kun ei ole koskaan pitänyt masokismista...
Ja taas joudun olemaan hevosen kyydissä. Tämä on kerrassaan paska päivä. Toivottavasti matka ei kestä kauaa. Yritän vääntää käsiäni vapaiksi, mutta se ei oikein onnistu. Noh, kun sitten olen tarpeeksi epätoivoinen, voin vaikka jyrsiä käteni poikki. Paitsi jos keisari kiskoo hampaani irti. Sitten minun pitäisi murtaa käteni tai vain sinnillä kiskoa se vapaaksi. Huokaisen ja riiputan päätäni.
Alkoholi kelpaisi.

"Valador Pimeämieli olen.", vastaan. "Minne velho meni, pystytkö antamaan osviittaa?", kysyn.

(Ei-kirjautuneena olen inspector)

(Damon)

puristan sirpaletta kädessäni ja se aukaisee kämmenen. verta tippuu pimeään huoneeseen ja sihisevät ystäväni yrittävät nuolla sitä lattialankuilta. "antakaa olla. etsitään lisää tänä yönä." tuhahdan varjoille, joiden punaiset silmät tuijottavat. 'teidän pitäisi ryhtyä laihdutuskuurille. ahnaat pikku pirut.' ajattelen, minkä ne lukevat kuin puhekuplan pääni päältä ja marisevat jotain.
kuulen laukkaa ulkopuolelta ja huomaan taas yhden sotilaan lähestyvän. "maltti loppui jo viime visiitillä. nyt saatte ruokanne." ärähdän varjoille ja lähden ovelle, pistäen amuletin sirpaleen taskuuni. pudotan tikarin hihasta käteeni valmiiksi, mutta sitten huomaan sotilaan ottavan tytön (?) ratsunsa selästä ja taluttavan häntä (?) tänne päin. laitan veitsen piiloon ja kuulen miehen koputtavan siihen.
"keisari on lähettänyt osanottonsa ja komentaja Harold Brockin kuolemaan syylliseksi todetun kapinallisen. avatkaa!" sotilas ilmoittaa ja napsautan salvan auki. varjot karkaavat pimeimpiin nurkkiin ja kävelen esiin.
"mitäs minä tytöllä?" nostan kulmakarvaani kysyvästi, kuin en välittäisi vähempääkään, ja mies ottaa ryhtiä. "tyttö on tuomittu alaisuuteenne, keisarin armosta. saatte tehdä hänellä mitä tahdotte." sotilas selostaa ja irroittaa kahleet. vilkaisen tyttöä kuin tutkien kelvollisuutta ja sitten nyökkään sotilaalle. "keisari on korkein!" sotilas tervehtii ja lähtee.
"keisari on tämän perseen reikä." tuhahdan ja astun oviaukosta sivuun, jotta tyttö kävelisi sisään. erittäin kiintoisaa.

Saatte tehdä hänelle mitä tahdotte. Onneksi näytän pultsarilta. Kävelen sisään koittaen näyttää mahdollisimman vähän murhaajalta.
"En minä tappanut veljeänne." änkytän kauhuissani. Pakko kuitenkin odottaa, en voi paeta, jos sotilas on paikalla.

"Metsään päin kai. Mutta hän on kai jo ehtinyt pitkälle. Et sä häntä saa kiinni tossa kunnossa. Mitä sä hänestä edes tahdot? Ei hänellä ilman tornia voi kovin paljon voimaa olla."

(tiedän sinun, kurpizza, olevan harvinaisen aktiivinen pelaaja, joten pahoittelen näitä tuntien välein (joskus päivienkin) ilmaantuvia viestejäni.)

"en uskoisi, vaikka väittäisit." lyön oven kiinni ja avaan ikkunaluukut, jotta valo pääsisi sisälle. "itsellänikin oli vaikeuksia panna vastaan, joten uskon ennemmin sen olevan tämä "nahanvaihtaja", joka kuului teidän kapinaanne." jatkan. varjot eivät uskalla astua valoon kiusaamaan tyttöä, joten häntä on aivan turha pelotella mainitsemalla niistä. "ja sinä, neitiseni, autat minua löytämään tuon murhaavan paskiaisen." astelen hellan yläpuolella olevalle kaapille ja nostan sieltä pullon. "vinkkua?" kysyn ja otan vielä kupin

(Ei haittaa. Minulla ei ole elämää, joten on aikaa notkua koneella. Yritän syrjäytyä hei!)

"Ei kiitos." sanon kurkkuni kuivaamisesta huolimatta. Tuijotan talon pimeitä nurkkia epäluuloisena eikä talon omistaja, tavattoman ruma hevarikaan, kovin luotettavalta näytä.
"En ymmärrä, kuinka voisin auttaa teitä."

(Kurpizza, oletko tosissasi? No, jos koituu ongelmia määränpääsi saavuttamisessa, kysy minulta. Nimittäin minä se varsinainen syrjäytynyt olenkin, 10/24 h joko pelaamassa, lukemassa tai opiskelemassa, ja tuo oli vähimmäismäärä.)

"Ei minun kunnossani ol-erh-ole mitään vikaa, kunhan vain kylkeen (ysk) koskee jokseenkin pistävästi. Se paskiainen, joka kutsui itseään maagiksi, se hintti huijasi minua! Tapoin Sarkonin, kotikaupunkini päävartijan sen maagin yllyttämänä, ja nyt koko kaupunki haluaa pääni vadille.", selittelen jo raivosta punaisena ja siirrän kasvojani peittävän kiviristikon olkapäihini, jotta kasvoni olisivat näkyvissä.
Katson ympärilleni. Velhon jäljellä olevat kapinalliset, joita on hieman päälle 300, vaeltavat ympäriinsä kuin epäkuolleet, mutta eivät mene 100 metriä kauemmas tornin raunioista.
"Hohooi! Kuulkaa ihmiset, tulkaa tänne!", huudan ja huomaan että kapinalliset lähestyvät minua. "Noora, jos haluat, tule mukaani. Minulla on suunnitelma", saanon viekkaasti.