Profetaalinen Todistua Aidosta Elämästä.

Ihanaa luettavaa meille.

... jatkuu ...

Itse ole oppinut jo pienestä kunnioittamaan vanhempia ihmisiä, vaikka joskus kokisikin että he olisivat väärässä, nielen tunteeni ja annan kunnioituksen heidän kokemuksilleen. En tallaa heitä käsityksilläni, vaan hieman peräännyn ja annan tilaa. Kunnioitan kaikkia ihmisiä itsenään, meillä kaikilla on omat tärkeät kokemuksemme ja oppimme tässä elämässä. Emme voi tietää kuinka tärkeä tehtävä esim. köyhällä kodittomalla on vaikka meidän elämään, vaikka vain kerran tapaisimme hänet elämämme aikana. Hänen vaikutuksensa meihin on tärkeä läksy, he voivat olla juuri niitä timantteja jotka hiovat meitä jos vain haluamme niin. Minulle annettiin kerran päivänäky jossa minulle näytettiin vilaus unesta jota en muista nähneeni, nyt se avattiin näkynä jossa kuljin enkelien kanssa jonossa. Olin

47.
matkalla tähän maailmaan, lähtö oli alkanut. Vähättelin itseäni ääneen:
- Olisiko minusta tähän elämään? Enhän ollut kovin viisas mielestäni, mutta lopulta sanoin enkeleille, että enköhän minä tästä selviä, ihan maalaisjärjellä, ei kai se niin vaikeaa olekaan, antaa mennä!
Oliko se uni jota en muistanut vai näky tänne elämään tulosta, juuri ennen syntymää?
Rakkaus on lain täyttymys, siihen on kätkettynä kaikki käskyt. Uskonkaste yhä kummittelee mielessäni. Puhuin ystävälleni uudelleen kasteesta, mitä mieltä hän olisi siitä? Minä joka tapauksessa, tavalla tai toisella haluan kasteelle, mutta olisihan mukavampi mennä ystävän kanssa. Hän oli edelleen innostunut asiasta ja kysellyt kirkonkin kantaa asiasta mutta kirkko ei ole valitettavasti halukas kastamaan. Kirkon mielestä lapsi/nimikaste riittää. Sana kyllä sanoo kasteesta muuta ja sana on totuus. Minä voisin tiedustella lisää asiasta ja hän myöntyi, eihän se kuitenkaan vielä mihinkään pakota. Laitoin taas Tunturipurolle postia ja sainkin vastauksen pian, jo samana iltana. Kysyin näin sähköpostissa:





Hei!

- Kyllä, todella haluan uskonkasteen ja olen samaa mieltä noista asioista kanssasi. Meitä on oikeastaan kaksi Jeesukseen uskovaa täällä ja ystäväni haluaisi myös kasteelle. Aivan sama vaikka yhdessä muiden uskovien kanssa, niinhän he menivät Raamatussakin kaikki uskovat yhdessä kasteelle, veden ääreen. Ystäväni on kolmen lapsen yksinhuoltaja, joten en tiedä miten hänelle sopii, mutta halu on kova. Koska teillä on kaste tilaisuuksia? Mitä pitää ottaa huomioon kasteelle tullessa?

48.
Pääkaste/kokokaste? Missä tämä tapahtuu?

Tietoa kaivaten*


Illalla sain tämän vastauksen:
Kristuksen Jeesuksen rauhaa, jonka Hän meille lupasi astuessaan Taivaaseen!
Koska käsitämme kasteen vanhan elämän hautaamiseksi, niin käytäntömme on upotuskaste (Joh. 3:22,23)
Koska seurakuntamme tiloissa ei ole tähän mahdollisuutta, jää kaksi vaihtoehtoa: joko erään mökin rannalla( sauna tietty lämmitetään) tai eräässä palvelutalon altaassa. Milloin, on ensisijaisesti sinusta ja ystävästäsi kiinni! Eräs sisar, joka on ammattiompelija, on tehnyt sellaisia kaste”mekkoja” joihin pukeutuneena asian voi hoitaa, ja niiden alla mielellään omat läpinäkymättömät vaatteet, kun märkä kangas on aika paljastava. Palvelemme myös tässä kasteasiassa mielellämme! Ajankohdan ehdotuksia odotellen, kaikkea Isän rakkautta ja hyvää elämääsi ja ystäväsi elämään, julistaen,

Tapani Tunturipuro


jatkuu ...

... jatkuu ...

Laitoin heti ystävälleni sähköpostia eteenpäin, että:
- Koska lähdetään?
Olisin ollut valmis vaikka siltä seisomalta, olin niin innostusta täysi.
- Jokohan tämä viimeinkin toteutuu?
Hetkenpäästä tajuntani heräsi, huomasin että vastauksessa oli kaksi vaihtoehtoa, mökin ranta tai palvelutalon allas. Muistin taas unen, jossa seisoin altaassa, aivan punaisessa vedessä. Nyt



49.
se allas on tarjolla! Tämä on siis suunniteltua tuolta ylhäältä, sen on todella tarkoitettu tapahtuvaksi. Vau! Halleluja! Mieletöntä mitä meille unien kautta kerrotaan.
- Olisi hyvä muistaa, että rukous on suora yhteys Jumalaan. Todella suora yhteys, vaikka usein unohdamme että se on suora yhteys. Aloin miettiä koska olisi sopiva ajankohta kasteelle. Tutkin kalenteria muttei löytynyt sopivaa aikaa. Oli jo Marraskuu. Ajattelin että Johanneksen päivä olisi ollut sopiva, olihan hän kastaja, Jeesuksen kastaja. Harmi, sillä se on vasta Juhannuksena. Halusin sen tapahtuvan pian. Rukoilin että näytä Sinä Herra minulle mikä olisi hyvä hetki toteuttaa se. Ehkä silläkin on tarkoituksensa koska se tapahtuu… juuri se oikea hetki, kaikkea muuta suunnitelmaa ajatellen. Katsoin tv7:ltä Reunalla ohjelmaa missä nainen kertoi kuinka meinasi kuolla synnytyksessä. Hän sai taivas kokemuksen. Häntä johdatti pitkä mies siellä. Hän yritti katsoa miestä kasvoihin, mutta tämä kielsi sen, sillä hän tulisi sokeaksi tämän kirkkaudesta. Nainen ymmärsi heti että oli Jeesuksen seurassa. Siellä oli kaunista kuin paratiisissa. Juokseva virta kulki heidän vierellään. Kauempana oli valkoinen kaarisilta. Kaksi miestä kulkivat sillan luona lukien Raamattua. Toisella puolella siltaa oli myös valkopukuisia. Eräs tuli sieltä heidän luokseen. Hän oli sen näköinen että tunsi naisen, mutta nainen ei tuntenut tätä miestä, jotain tuttua hänessä silti oli. Nainen ymmärsi että hänen pitää tehdä valinta, jäisikö hän tänne, tuonne sillan toiselle puolen, vai palaisiko? Jos hän päättäisi jäädä ei paluuta enää ollut. Sitten hän muisti vasta syntyneen poikalapsensa ja päätti palata. Hän oli hieman ennen pojan syntymää kysynyt mieheltään että voisiko heidän valitsemansa, Jani nimi muuttaa Jariksi? Hänelle oli tullut tunne että näin pitää tehdä. Mies suostui. Kun hän taas heräsi sairaalavuoteeltaan, lääkärit olivat kovin huolissaan:
- Sinä olet ollut hyvin sairas…
Nainen meinasi kertoa taivaskokemuksestaan, mutta ääni esti:
- Älä kerro, muuten he luulevat että olet mielisairas ja laittavat sinut mielisairaalaan.

50.
Nainen oli hiljaa tästä vuosia, kunnes hänen isoäitinsä kuoli. Kun omaiset tutkivat edesmenneen valokuvia löytyi sieltä kuva miehestä jonka nainen oli tavannut taivaassa. Tämä oli hänen isoisänsä, Jalmari nimeltään. Hänen pojallaan ja isoisällä oli samana päivänä nimipäivä… Jalmari, Jari. Ohjelman lopuksi hän kertoi, että hän on käynyt uskonkasteella ja houkutellut sinne myöhemmin muitakin, suositteli sitä meille katsojillekin. Menin katsomaan kalenterista koska oli Jalmarin ja Jarin nimipäivä? No, se on 20.11. Sinä päivänä meidän toinen pojanpoikamme syntyi, taisipa olla vielä ns. “työnimenä” Jalmari. Herra oli osoittanut minulle näin kastepäivän. Tänä päivänä myös pojanpoikamme täyttää kaksi vuotta, tänä 20.11. 2010. Meillä on yhteinen juhlapäivä. Olin paljon aikaisemmin katsonut erään ohjelman missä mies oli saanut Jumalalta kymmenen tärkeää sanaa tälle, 2010 vuodelle. Kaksi tärkeintä niistä oli tottelevaisuus, piti olla kuuliainen ja toinen sana oli salaisuudet. Tänä vuonna Jumala avaa salaisuuksia niille jotka ovat herkkiä profetioissa. Tämän vuoden jälkeen Jumala tulee sulkemaan ovia. Olin jo unohtanut tämän ohjelman, kun kerran olin pesemässä sähköuunia. Kesken uunin pesun muistin ohjelman ja ne kaksi sanaa.
- Mitkä ne olivatkaan?


jatkuu ....

... jatkuu ...

Minun täytyi keskeyttää työ, niin paljon se minua vaivasi. Etsin arkistoista tuon ohjelman ja löysin sen ja sain vielä vahvistuksen kasteesta. Minut oli kutsuttu ja minun piti olla kuuliainen, totella. En halunnut jäädä niiden ovien taakse kun ne sulkeutuu, halusin olla valmis. Se TÄYTYY toteuttaa tänä, 2010 vuonna, Marraskuussa 20.11. Jarin ja Jalmarin päivänä, meidän pojanpoikamme syntymäpäivänä! Päivä löytyi ja sain sovittua Tunturipuron kanssa kasteen juuri tälle päivälle. Olin kyllä harmissani kun ystäväni perui kasteelle lähdön. Mietin miten pääsisin täältä maalta kun ei linja-autotkaan kulje. Kaikilla oli omat kiireensä eikä he muutenkaan välitä näistä minun uskon asioista. Laitoin veljelleni viesti voisiko hän lähteä? Kuuntelin ylistysmusiikkia ja rukoilin itkien.

51.
- Herra, tämä on sinun kutsusi kasteelle, minä luotan että sinä myös järjestät minulle kyydin!
Kävin katsomassa tämän jälkeen sähköpostin ja veljeni oli laittanut viestin että voi lähteä, jollei vaimollaan ole muita suunnitelmia. Jippii! Olin onnesta sekaisin ja kiitin Herraa. Hain raamatun, aukaisin sen summamutikassa ja sain kohdan Psalmit 103 ja 104. Ne olivat kuin juuri minulle tarkoitetut ne sanat osuivat juuri siihen hetkeen. Olin taas kerran myyty, itkin rakkauttani Herraan ja Isään Jumalaan. Aamen! Vihtahousu todella yritti pelotella etten pääsisi kasteelle. Ensin se yritti nujertaa autokyydin, millä pääsisin sinne. Sitten se näytti minulle unen missä näin anoppini ja mieheni siskon, jotka ovat molemmat jo kuolleet. Miehen sisko sanoi minulle:
- Eikö sinua palele, laita enemmän päällesi?
Juuri tyypillistä puhetta häneltä, huolehtia toisista. Anoppi taas vastasi omalla tyypillisellä tavallaan:
- Eipä haittaa vaikkei puekaan, tekeepähän rivakammin töitä.
Johon minä vastasin:
- No ei se nyt ole ihan noinkaan, jos liikaa palelee, voi se mennä kokonaan hyppimiseksi.
En ollut aikoihin nähnyt unia kuolleista. Ensin ihmettelinkin mitä se tarkoitti. Sitten tulin siihen tulokseen että se mokoma vihtis yritti eksyttää minua, juuri kastepäivää edeltävänä aamuna. Lauantaina oli sitten se suuri päivä. Ennen veljeni tuloa ajattelin koko aamupäivän että onko tässä järkeä? Mennä nyt näillä läskeillä esiintymään vieraitten ihmisten eteen. Enhän osaa uidakaan. Nuo ajatukset liikkuivat päässäni kunnes vähän ennen veljeni tuloa tajusin että kuka niitä ajatuksia päähäni syötti:
- Älä yritä, sinut on huomattu!
Nauroin kun tajusin vihtiksen epätoivoisuuden. Sitten veljeni tuli ja lähdimme matkaan. Hänen autonsa oli vanha ja kitka renkaat näille maaseudun teille. Lunta oli satanut ja pakkastakin oli jonkun verran. Ajelimme rauhallisesti kun oli niin liukasta. Sitten alkoi hihnakin autossa vinkua. Sitä oli jo ennestään

52.
kiristelty ja alkoi olla lopuillaan. Veljeni sanoi:
- Piti nyt tuonkin alkaa vinkumaan, toivottavasti se kestää.
Vastasin:
- Kyllä se kestää, tämä matka on Herran kädessä. Hän on antanut minulle kutsun ja sinä toimit nyt Jumalan työkaluna että kutsu toteutuu. Jos Herra on todella kutsunut minut, niin kaikki onnistuu, ei huolta:
Ja niin onnistui, veljeni pääsi vielä hyvin kotiinkin vaikka hihna muistutti vähän väliä itsestään. Se oli taas se mokoma vihtis, kokeili että jos annammekin periksi. Lopulta pääsimme perille, meitä oli kolme naista kasteella. Altaan vesi oli ihanan lämmintä eikä allaskaan ollut liian syvä, olihan se tarkoitettu vanhusten käyttöön. Kaste sujui hyvin ja me kaikki kastetut olimme hyvin onnellisia. Kävimme kasteen jälkeen Ilmestysmajalla. Siellä oli todella lämmin ja henkevä tunnelma. Valitettavasti Johanna ei ollut paikalla, olisi ollut kiva tavata. Juttelimme Tapanin ja muidenkin seurakuntalaisten kanssa. Kukaan ei yrittänyt tuputtaa että liittyisimme seurakuntaan, kaikki oli ystävällisiä, aivan kuin vanhoja tuttuja. Pyhän Hengen läsnäolo oli valtaisa. Kävimme veljeni kanssa rukouspalvelun alkaessa kuuntelemassa profetioita. Neljä nuorta tyttöä oli piirissä ja he rukoilivat vuoron perään profetian. He rukoilivat kielillä puhuen se sai aikaan hauskan tunnelman. Veljelleni he kertoivat että hän oli niin kuin jossain rannalla palmun alla. Oli vihdoin lupa levätä. Veljeni takana seisoi todella suuri enkeli antamassa turvaa. Veljeni olikin käynyt todella vaikeita aikoja läpi. Nyt alkoi vihdoin näyttää paremmalta. Sanoinkin usein että nyt näyttää että paremmat ajat on tulossa. Masennus oli alkanut väistyä. Nyt tämä profetiakin vahvisti sitä. Sanoin:
- Nyt sinulla on oikeus ottaa rennommin, sinä olet läpikäynyt taistelusi.


jatkuu ...

jatkuu....

Sitten oli minun vuoroni. He kaikki näkivät paljon rakkautta:
- Jumala rakastaa sinua hyvin paljon. Näen kuinka Hän on kävellyt kanssasi käsikädessä, kuin pienen lapsen kanssa ohjaten ja opettaen. Sinulle on annettu paljon tietoa ja olet omaksunut

53.
hyvin kaiken sen tiedon… Rakastat Jumalaa ja Jeesusta aivan valtavasti. Olet lupautunut Jeesukselle loppuelämäsi. Rakkautta on paljon molemmin puoleisesti, jopa levossakin jaksat kääntyä Herran puoleen ja rakastaa… Olet jakanut paljon rakkautta, mutta nyt on sinun aika saada sitä takaisin… Sitten näen aivan kuin sinulla olisi ollut huonoja aikoja, sinua on ahdistanut jotkut asiat, niin kuin sinulla olisi liian ahtaat kengät… Nyt näen, juuri nyt, Jumala vaihtaa sinulle kengät, aivan itse. Ne on mukavammat, eivätkä purista. Nyt näen värinkin, ne ovat PUNAISET!…
Pienin tytöistä katsoi lopuksi minuun:
- Saanko minä halata sinua?
Vastasin:
- Totta kai saat! Olenkin nykyään monelle sanonut että olen antanut käsivarteni Jeesuksen käyttöön ja sitä kautta saan jakaa Jeesuksen halausta.
Halasimme ja muutkin tytöt halasivat minua, kiitin tyttöjä ja olin iloinen heille ääneen kuinka ihanan profetian heiltä sainkaan:
- Tai tuolta ylhäältähän se annettiin!
Se oli ihana päivä. Olin Pyhää Henkeä täysi. Kiitin veljeäni että hän oli toteuttamassa sitä, eikä minun tarvinnut olla yksin ventovieraiden kanssa. Mietin mitä ihanaa se profetia tuokaan tullessaan ja tietenkin kaste… Mitkä olivat ne ihanat punaiset kengät? Maanantaina töissä ystäväni ensi töikseen kyseli olinko minä kasteella. Kerroin innostuneena kaikki tapahtumat hänelle ja sen ihanuuden jonka sain kokea.
- Olin nyt uusi ihminen, vanha oli hukutettu!
Miehenikin kiusasi minua :
- Etkö enää olekaan se, jonka kanssa menin naimisiin?
Kesken työpäivän minut valtasi Pyhä Henki, niin ei ollut tapahtunut kuin vapaa ajalla, ei koskaan töissä. Ajattelin hiljaa:
- Herra, mitä nyt? Mitä jos menetän tajuntani? Mitä sinulla on mielessä?
Pian yksi asukeista alkoi puhumaan minulle kun toinen ohjaaja poistui huoneesta:

54.
- Risti… Sen päällä on lappu jossa lukee INRI.
Vastasin:
- Niin lukee.
Menin häntä lähemmäksi tuolini kanssa kun en meinannut kuulla hänen puhettaan. Hän kertoi:
- En ole kaikille kertonut että olen uskossa. Olin ennen alkoholisti. Toteutin kymmenen kohdan ohjelman ja parannuin uskon kautta.
Vastasin :
- Niin uskon minäkin, se on hyvä voima vara.
Työpäivän päätteeksi tämä kiitti minua vielä lähtiessä. Tämä oli se tarkoitus miksi minun piti olla sillä hetkellä hereillä, hengessä. Oli myös hauskaa että se punainen väri kummitteli minulle koko päivän kaikissa asioissa. Illalla, kun sinä maanantai iltana kävin nukkumaan ja laitoin silmäni kiinni, näin näyn kiinni olevine silmineni. Näin todella tummia, isoja myrsky aaltoja. Mietin että onkohan tällä jokin tarkoitus, sillä se ei ollut uni näky. Seuraavana aamuna kerroin töissä ystävälleni tästä näystä. Hänkin oli nähnyt unen. Hän oli aikaisemminkin saanut tällaisia unia muttei pitkään aikaan. Hän oli saanut virren sanat, jotka olivat jääneet soimaan hänen korviinsa:


..jatkuu....

jatkuu...

Ei siis alla kiusausten
Epäillä nyt tarvitse,
Eikä tiellä huokausten
Epätoivo vallitse,
Kun on täysi sovitus,
Sielun turva, pelastus.

Virsi 301:4

Sanoin heti hänelle että:
- Nyt sait vastauksen kun olet miettinyt näitä asioita ja epäillyt omaa uskoasi, oletko valmis? Nyt sinun ei tarvitse enää epäillä, olet saanut vastauksen. Ystäväni kertoi minulle että hänen

55.
nuorin tyttärensä oli taas nähnyt Jeesuksen:
- Ette te usko, te vain nauratte!
- Ei, kyllä me uskomme, mitä Jeesuksella on asiaa?
- No en minä tiedä kun ei Hän pääse kertomaan kun te ette ole hetkeäkään hiljaa!
- Missä Jeesus on?
- Tuossa puussa Hän istuu valkoisessa kaavussaan, sandaalit jalassaan, rukous asennossa, aivan samankokoisena kuin tekin. Hän heiluttelee varpailtaan lumia pois.
Olin ihastuksissani tähän ystäväni kertomaan. Kuinka ihana pieni tytär hänellä onkaan ja ihanista ihanin ystävä, Jeesus. Uskon täysin että tämä tyttö aidosti kokee ja näkee Jeesuksen olenhan itsekin pienestä ollut Jeesuksen ystävä.
Seuraavana aamuna kun olin kotona ja heräilin oli ulkona kova myräkkä, lunta tuiskusi ja oli mieletön tuuli ja kylmä. Sitä kesti pari päivää. Laitoinkin heti ystävälleni viestin:
- Tässäkö se myrsky näkyni on?
Hän vastasi:
- Ajattelin aamulla samaa kun nenäni sain ulos.
Sitten minut pysäytettiin, sairastuin vatsatautiini ja jouduin keskussairaalaan viikoksi tiputukseen. Tulehdus arvoni oli korkealla ja tauti ärhäkkä. Se vei todella voimani. Ihmettelin:
- Herra, Entä ne minun kenkäni…?
Huomasin kuitenkin pian että kaikella on tarkoituksensa, ihmeelliset ovat herran tiet. Tämän oli tarkoitus tapahtua. Kun pääsin kotia laitoin ystävälleni ja veljelleni sähköpostia:

- Moi, eilen illalla tulin kotiin. On heikko olo. Lääkkeitä pitää taas popsia. Nukuin tänään puoli kymmeneen, sairaalassa ei saanut oikein nukuttua. Muutkin valitti samaa. Yököt juoksi valvomassa niin ahkerasti ja lisäämässä tippaa. Mutta tuli tunne että tälläkin oli tarkoitus. Maanantai iltana kun tulin osastolle, toisessa sängyssä nainen ihaili kukkiaan. Olivat jo alkaneet jo vähän nuukahtaa. Otti niistä kännykällä kuvia kun vielä kerkisi. Ne olivatkin kauniita, puna/valkoisia. Aamulla ne oli ihme ja

56.
kumma todella terhakkaasti pystyssä! Nauroin että toin hyviä biokaasuja ja nyt ne terhakoituivat, meitä nauratti. Olin yöllä rukoillut meidän kaikkien puolesta joita huoneessa oli ja niin tein kaikkina iltoina ja öinä kun valvoin sairasvuoteellani. Mielestäni näin usein kirkkaita valon välähdyksiä huoneen seinissä ja katossa. Tunsin että koko tämän ajan oli huone enkeleitä täynnä. Ne kiertelivät sänkyjemme yläpuolella. Työkaverini kävi toisena päivänä katsomassa ja toi tullessaan joulukortin jonka oli aikonut antaa minulle työkeskuksen joululoma päättäjäisissä. Huomasin heti että kortti oli erikoinen, antaja sitä ei kyllä ymmärtänyt, mutta minulle se oli toinen merkki. Sen oli työtoverini käteen varmasti joku ohjannut, näkymätön. Yökkö, ihaili aina korttia yöllä. Siinä oli jotain erikoista, hymyilin että niin minustakin. Siinä kaksi ihmistä kulkivat ulkona keskenään. Taivas oli värjätty kauniin punaiseksi ja maa oli lumivalkoinen. Normaalisti tällaisissa olisi käytetty sinistä sävyä taivaassa mutta nyt se oli punainen, kaunis. Samat värit kuin kukissa, puna/valkoiset. se oli minulle merkki, minulla oli täällä tehtävä. Sitten sinne tuli eräänä päivänä vajaa nelikymppinen nainen joka oli pian uudelleen avioitumassa ja he halusivat yhteisen lapsen. Aloin rukoilemaan heidän puolestaan.

jatkuu ...

jatkuu ...

Kerran meidän keskustelumme ajautui keskenmenoihin, kerroin että minullakin oli ollut niitä kolme kertaa. Sanoin että heillä oli täysi mahdollisuus onnistua, ei pidä luovuttaa. Nainen sanoi ettei tiennyt mistä johtui, mutta hänelle tuli aivan pakottava tarve kertoa tästä minulle. Kerroin hänelle omia kokemuksiani ja läheisilleni ja tutuille tapahtuneita asioita näissä merkeissä. Kerroin myös uskonkasteeni ja muita vaikuttavia tapahtumia hengentielläni. Nainen kuunteli innoissaan. Hän pyysi että rukoilisin heidänkin puolestaan ja niinhän minä teinkin. Olin ensin päättänyt etten alkaisi puhumaan uskonasioista sairaalassa vaan keskittyisin omaan paranemiseeni ja lepoon mutta toisin kävi. Hän kertoi yllättäen että jo vuosia sitten häneltä oli kysytty, ottaisiko hän Herran vastaan elämäänsä, muttei kokenut olevansa valmis vaikka

57.
tavallaan uskoikin. Sanoin että tämä saattaa olla lähestymistä siihenkin asiaan, eikä nämä ole pelottavia asioita. Sanoin että se mikä tuntuu hyvältä on yleensä hyvää ja mikä tuottaa pelkoa on yleensä paha tie. Ennen kotia pääsyä hän sanoi minulle että tällä tapaamisella oli tarkoitus, hän koki sen todella vahvasti, minä myönsin hänelle saman, näin minäkin olin kokenut. Jumalan tiet ovat ihmeelliset. Mietin että ne minun punaiset kengät? Eikö minulla pitänyt alkaa helpompi vaihde? Mutta Jumala samalla pysäytti minut, ottamaan sitä rakkautta muilta, nyt oli minun vuoro saada sitä. Ehkä se oli keino pysäyttää läheiseni, etten ole kuitenkaan aivan yhden tekevä, että minutkin pitää ottaa huomioon. Oli ihanaa kuulla kuinka puolestani oli rukoiltu ja annettu rukous pyyntöjä, se on sitä rakkautta.

jatkuu...

Hymyilin, hiljaa niin kuin siellä unen altaassa:
- Olen nähnyt Hänet, Hän on pelastanut minut!
Näin sairaalassa unta usein kauniista vaalean turkoosista lähteestä johon hiljakseen tippui vettä, rauhoittavasti. Tästä tuli mieleeni psalmi 23:2
- Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään;
Virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.
Olin hyvin väsynyt, voimaton, mutta minulla oli todellinen rauha ja rakkaus. Mieheni sanoi kotona että oli parina yönä kuunnellut että pidän kummaa ääntä. Miettinyt että mistä se tulee ja päätynyt että jostain pään alueelta. Aivan kuin sisältäni kuuluisi hiljakseen kuuluvia vesitippojen ääniä. Sanoin että saattaa kuuluakin. Kerroin että jo sairaalassa näin rauhoittavaa unta vesilähteestä joka rauhoittaa minua… Olin todella rauhallinen en antanut minkään ulkopuolisen vaikuttaa minuun. Oli myös ihana tietää että puolestani oli rukoiltu paljon. Ystäväni pieni tytärkin oli rukoillut puolestani. Hän oli mennyt usein yksin saunan lauteille ja siellä rukoillut Jeesukselle omassa rauhassaan! Voi kuinka suloista ja rakasta. Tällä tytöllä on ohjat hyvissä käsissä. Kotona ollessa näin myös kumman unen. Enkelit tulivat luokseni ja alkoivat touhuta jotain kummaa:
- Tämä täytyy ottaa hänestä pois.
Olin ihmeissäni:
- Mikä otetaan minusta pois?
- Mitä se tekee minussa?
- En ole koskaan tiennyt että minussa onkaan sellaista?
Enkelit eivät vastanneet minulle eivät edes katsoneet minuun. He poistivat minusta jonkin vihreän säiliön jossa oli ikkunoita joka puolella pystyrivissä. En tiedä mikä se oli?
Sitten muutama ilta tämän unen jälkeen katsoin tv7:ltä, Elävä yhteys ohjelman jossa Juha Ketola piti hieman erilaisen ohjelman kuin yleensä olin tottunut näkemään. Hänellä oli henkilökohtainen viesti katsojalle joka oli hyvin sairas. Hän sanoi että hän näkee että tällä ihmisillä on sisällään kuin jokin säiliö ja se on todella täynnä erilaisia tunteita, nyt se
61.
säiliö täytyy saada pois, että se poistuu juuri tällä hetkellä, tässä yhdessä rukoillessa. VAU! Olisiko voinut olla sama säiliö jonka enkelit minusta unessa poistivat, ihana yhteen sattuma ja niitähän on taas piisannut, enkä niistä ole pahoillani vaikka voimia koittelevatkin, se on sitä uskoa ja rakkautta pyyteettömästi. Se on niin toisenlaista rakkautta mitä ihmiset ovat oppineet ymmärtämään. Se rakkaus on siellä ahdistuksen ja voimattomuuden keskellä, kun itse et enää jaksa kantaa mutta sinua silti kannettaan. Sinä vain luotat ja annat tapahtua, annat rakkauden pulputa omalla voimallaan voimattomuutesi keskeltä. Tämän olen nyt kokenut. Olen nyt pelastettu! Minulle unessa ollessa altaassa kuiskattiin myös nimi, kuka minä olin:
- Olenko minä Hän?
Saanko minä pian tietää tämänkin vai jääkö se salaisuudeksi? En valitettavasti muista mikä nimi minulle kuiskattiin, mutta olin hyvin yllättynyt. Minun eteeni on avattu elämää suurempia asioita. Olen ollut siitä hyvin otettu, toivottavasti olen sen arvoinen. Ollessani siellä sairaala vuoteella, aivan riisuttuna henkisesti. Olin todella voimaton, heikko. Täysin Herran luottamuksen varassa:
- Herra minä rukoilen tässä hiljaa, kaikkien näiden huoneessa olevien puolesta ja muidenkin tässä sairaalassa… sinä tiedät heikkouteni, en saa kaikkia sanoja ja ajatuksiani, en jaksa, mutta sinä tiedät ne, tiedät syvimmätkin ajatukseni joita itse en edes tunnista, kuule rukoukseni, ota ne vastaan, niin kuin olet luvannut. Tunnen että olemme nyt yhtä. Olen nyt täysin avoin sinulle tässä heikkoudessani, en pääse pakoon enkä haluakkaan. Tunnen että rakkaus on äärimmillään tässä ja nyt, kaikki turha pois riisuttuna. Sinä olet tieni tänne johdattanut, näytä sinä mitä minun tulee tehdä?
- Onko tämä täydellinen Usko?

jatkuu...

jatkuu ...

Sairaalassa muistin että olin marraskuulla puhunut miniän kanssa erään kirjan tilaamisesta, katselin esitettä ja ajattelin että tuo olisi hyvä kirja, se täytyy tilata, sanoinkin sen miniälle että jos tilaa jotain niin laittaa minullekin tämä kirja tilaukseen. Se

62.
kirja oli, Suomalaisia enkelikertomuksia. Nyt se sitten unohtui varmistaa, että se kirja tilataan, miksihän se sairaalassa tuli mieleen? No, jouluna se sitten näytettiin miksi, - se oli tilattu minulle joululahjaksi! Olipa kiva lahja ja joku antoi tulevia lahjavinkkejä tuolta ylhäältä sairaalan sängylläkin.
Tässä yksi koskettavin enkeli kokemus jonka luin kirjasta, koin että siinä oli viesti minullekin:

Päästyäni vapaaksi Uudenmaan Lääninvankilasta marraskuussa 1995 muutin asumaan Pelastusarmeijan asuntolaan Helsingin Kallioon. Eräänä päivänä palatessani asuinpaikkaani kuljin Kaisaniemenkatua juovuksissa ja itkien. Silloin viereeni ilmestyi nuorehko mies, joka alkoi puhutella minua nimelläni. Sanoin hänelle:
- Sinä et ole tästä maailmasta.
Johon hän vastasi:
- Se ei ole tärkeintä, vaan…
Hän oli erittäin lämmin henkinen, se suorastaan huokui hänestä. Ollessamme sillalla matkalla Hakaniemeen halasin häntä, mutta hän sanoi:
- Heikki, älä koske minuun.
Kun halusin polvistua, hän kielsi senkin. Yllään hänellä oli ruskea puku. Koska ilma oli kylmä, tarjosin hänelle omaa takkiani. Hän kuitenkin kieltäytyi sanoen:
- Heikki, ei minulla ole kylmä.
Sanoin hänelle muutamia kertoja melkein itkien:
- Älä jätä minua.
Hän lupasi ettei jättäisi. Tärkeintä mitä hän sanoi minulle, oli:
- Jumala on luonnut ihmiset vapaasti tahtoviksi olennoiksi ja sen tähden he lopulta joutuvat kaikista valinnoistaan ja teoistaan vastaamaan Hänelle.
Vastasin siihen:
- Niin se on, niin sen täytyy olla.
Sillä hänen kaikki sanansa upposivat minuun ihmeellisellä tavalla. Kello oli jo paljon, asuntola oli suljettu eikä yövartija

63.
päästänyt minua sisälle. Olin sitä paitsi humalassa. Enkeli kysyi asiaa vartijalta kahden kesken, ja minä odotin kadulla sen aikaa. En nähnyt vartijaa, mutta kuulin hänen äänensä. Kuljimme jälleen Siltasaarenkatua ja tiedustelin, saanko kysyä asioita, jotka minua askarruttavat. Hän vastasi myöntävästi. Niinpä kysyin, kuinka juutalaisten käy. Hän vastasi:
- Jumala pitää juutalaisista huolen.
Kysyin myös miksi en vapautunut alkoholista vankilassa lokakuussa 1992, kun Pyhän Hengen tulen liekki oli luonani. Tuolloin tapahtui valtavia asioita Jumalan ilmestyessä majesteettisella ja ihmeellisellä tavalla, hirmuisena, mutta myös Hengen liekin ihanuudella antaen Psalmin 118:22-29 sanat. Sen jälkeen kuulin vielä kahdesta lauseen:
- Noilla sanoilla on aloitettava työ, Herran Hengen työ Suomessa.
Enkeli pysähtyi, kun mainitsin tulen liekistä ja oli kummastuneen näköinen. Aivan kuin hän ei olisi tiennyt asiasta. Jälkeenpäin ajattelin, että vain Isä Jumala on kaikkitietävä eivätkä edes Hänen palvelijansa voi tietää kuin sen, minkä Hän tahtoo heille selväksi tehdä. Hetken kuluttua enkeli sanoi:
- Jumalan aika ei ole vielä tullut” tai “ Jumala ei ole vielä tahtonut niin tapahtuvan.
Huudahdin:
- Jumala on suuri!
Johon enkeli vastasi:
- Niin on Heikki, Jumala on suuri.
Saavuttuamme jälleen Kaisaniemen puiston kohdalle huomasin enkelin olevan jo toisella puolella katua. Hän kulki Fabianinkatua, kääntyi katsomaan taakseen, nosti kätensä ja hävisi näkyvistäni. Kuljimme nopeasti enkä enää koko matkan aikana asuntolaan ja sieltä takaisin huomannut yhtään ihmistä, autoa tai raitiovaunua. Näin vain Jumalan sanansaattajan, jonka lumoissa olin. Vasta kolmen päivän kuluttua asuntolassa ymmärsin tavanneeni enkelin. Kuljimme yhdessä noin puoli tuntia. Ihokarvani nousi pystyyn muistellessani asiaa, sillä minut

64.
valtasi hyvin voimakas tunne. Näitä kokemuksia Isä Jumala on
minulle antanut - aivan uskomattomia. Hän on valinnut ja kutsunut minut evankeliumityöhön. Hän on kouluttanut minua ja luonnut uutta, ei korjannut vanhaa.*
Tämä oli minusta aivan ihana tarina. Sitten kiinnitin ajatukseni tuohon Psalmiin 118:22-29, mitä se pitää sisällään, se pitää tutkia:

jatkuu...

jatkuu...

Se kosketti minua, kaiken tämän juuri kokemani lähellä, tunsin että tämä oli viesti myös minulle. Ilman tuota kirjan tarinaa en olisi saanut tätä tunnetta kokea. Itkin, rakkaudesta…
Sitten heräsin toiseen ajatukseen, oliko nyt, 2011 alkamassa, Herran Hengen työ Suomessa? Ja se alkaa juuri näillä Psalmin sanoilla.
- Oliko ehkä minullekin joku osuus tähän asiaan?
“ Koko elämämme iloineen ja murheineen on elävän Jumalan kädessä. Hän antaa, mitä parhaaksi näkee. Ja jos Hän näkee hyväksi antaa meille kärsimyksiä, niiden tarkoituksena on



65.
kasvattaa meitä rakastamaan Häntä ja Hänen Valtakuntaansa, nostamaan katseemme ajallisen elämän vaivasta siihen, mikä on ikuista ja pysyvää. Siksi Hän antaa meille myös voiman sälyttämiensä taakkojen kantamiseen. Kristitty uskoo kaikesta sydämestään, että elävä Jumala on jollakin salaperäisellä ja tuntemattomalla tavalla mukana kaikessa tapahtuneessa - kielteisessäkin. Hän on antanut elämän kaikelle, mikä elollista on, ja siksi Hänellä yksin on oikeus päättää myös sen poisottamisesta. On opittava kärsivällisyyteen, se on suuri haaste, joskus aika ylivoimainenkin. Se on kuitenkin pakko ottaa vastaan, kasvaa sen mukana, taipua paljoon, kasvaa pienemmäksi, tulla hetki hetkeltä köyhemmäksi. Meidän tulee oppia esirukoilemaan. Sana ei kuitenkaan ole vain sana, sanakin on teko. Ja niin kuin jokainen väärä sana on vahingollinen teko, niin myös jokainen oikea sana on hyödyllinen, hyvä teko, oikea teko. Jokainen Jumalalle toisen ihmisen puolesta puhuttu sana, jota sanomme esirukoukseksi, on tällainen hyvä teko ihmisten maailmassa. Jos sairauden tai onnettomuuden jälkeen olet enemmän kuin ennen sitä, henkisesti, ei se ollutkaan onnettomuus. Epäilenpä vahvasti että jos olisin terve, itsekkyyteni estäisi tekemästä sitäkään vähää, mitä heikkona sairasvuoteelta. Voittona on hengenterveys, joka voitti ruumiin sairauden.”
Monelle sairaus tai onnettomuus, sen pysäyttävä kärsimys voi aiheuttaa suurta vihaa, tuskaa, itsesääliä…
- Miksi juuri minä?
Uskokin voi olla kovalla koetuksella, kiukutellaan Jumalalle. Itse olen usein ihmetellyt omalla kohdallani etten koskaan mielestäni kiukutellut Jumalalle, itselle kyllä ja muille maallisille kohteille. Kaikki on Hänen tahtonsa mukaista, kaikella on tarkoitus. Itse olen vapaasti tieni saanut valita, kaksi tietä, Herran tai sen toisen kurjan… nytkin sairasvuoteella koin suurta rakkautta että herra käytti minua voimattomuuteni keskellä jakamaan rakkautta muille apua tarvitseville.*****

Tämä oli minun evankeliumini teille, jonka olen kokenut hyvin tärkeänä aikana elämässäni ja haluan jakaa sen teille, toivon sen antavan lohtua ja rohkeutta niille jotka vielä etsivät. Herran rauhaa ja Siunausta rakkaat sisaret ja veljet!

Tämä kaikki tapahtui paljon ennen, ennen kuin aloin täällä kirjoittamaan ja nyt tämän kautta olen päässyt osaltani vaikuttamaan edes pienellä osuudellani evankeliumin levittämiseen. ( nuo numerot ovat vain sivu numeroita, kun tiedostostani, jossa nämä ovat päiväkirjan omaisesti, olen näitä teille noukkinut.)

https://www.youtube.com/watch?v=857qHbMwtqM

Kiitos teksteistäsi Sinettisormus. Olivat henkeä ja mieltä kohottavia. Olit laittanut linkin Taisto Keväänrannan lauluun. Itse olen kotoisin Jalasjärveltä ja aikoinaan siellä oli Keväänrannan sukua ja serkkuni oli heidän koulutovereita ja heidän puolellaan kun heitä arvosteltiin. Onko Taisto mahdollisesti näitä Jalasjärven romaaneja. Tiedätkö.

Emme tulleet tänne toisia uskovia varten vaan syntisiä, jumalattomia varten, jakamaan Herramme sanaa, hänen ilosanomaansa ja hän on meidän kanssamme tänäkin päivänä, mutta kinaamaan ja riitelemään älkäämme ryhtykö.

Matt.9:9-13:
9. Ja sieltä kulkiessaan ohi Jeesus näki miehen, jonka nimi oli Matteus, istumassa tulliasemalla ja sanoi hänelle: "Seuraa minua". Niin tämä nousi ja seurasi häntä.
10. Ja kun hän aterioi hänen kodissaan, niin katso, tuli monta publikaania ja syntistä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa.
11. Ja kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: "Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?"
12. Mutta kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
13. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria'. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."

Herran Rauhaa ja Siunausta kaikille!

Tänä päivänä olen huomannut kuinka joistain seurakunnista puuttuu Pyhän Hengen läsnä olo ja joissain se on todella vahvasti. Kaste kysymys on askarruttanut paljon ihmisiä, niin kuin minuakin. Minusta pitäisi olla oikeus saada uskonkaste silloin kun ihminen
sitä itse sydämessään haluaa.
- Se joka uskoo, kastetaan ja pelastuu.
Näin sanotaan raamatussa, Jumalan sanassa ja juuri tässä järjestyksessä. Ensin tulee usko, sitten kaste ja pelastus. Ihminen ei tarvitse muuta valmiutta kuin uskon Jeesukseen Kristukseen, tunnustaa hänet omakseen ja tunnustaa synnit Jeesuksen ristin juurelle. Uskon pitää olla sydämestä tulevaa. On tärkeää saada toteuttaa itseään sanan mukaan jos niin haluaa, se on sitä oikeaa uskoa. Tuntuu pahalle jos oma seurakunta ei pysty tarjoamaan sitä mitä sanassa sanotaan.
Uskonnollinen ihminen rakastaa Jeesusta päällään, se on vain kirjoista luettua tietoa. Kirjain on kuollut, Henki tekee eläväksi. Uskova rakastaa Jeesusta sydämellään, siinä on meidän ero. Uskovasta loistaa rakkaus ja ilo muillekin ihmisille. Siellä missä on Herran Henki, siellä on vapaus. Uskomattoman luona on kireys. On siunattua saada olla enkelin kosketus jollekin joka päivä. Se mitä sinä kylvät sitä sinä niität. Uskova ei sodi ihmistä vastaan vaan henkivaltoja vastaan, yksi uskova ajaa pakoon tuhat, kaksi, kymmenen tuhatta. Uskossa on siis valtava voima, joka tulee Jumalalta, luottaessamme Häneen täydellisesti. Jumala asuu keskellämme ja Jeesus meissä. Herra ei asu käsin tehdyssä temppelissä vaan meissä ja Hän haluaa herättää meissä meidän sydämemme ottamaan vastaan Hänen sanansa ja elämään siinä. Uskovan ei tarvitse elää häpeillen eikä Raamattua tarvitse piilottaa pöydän alle, vaan voimme olla pää pystyssä. Syntinen kyllä elää häpeillen, pää puskissa. Me voimme elää Jeesuksen ristin töissä. Jeesus on ennalta raivannut meille tien, jota meidän on helpompi kulkea. Meidän ei tarvitse elää vanhaa liittoa, vaan saamme elää Jeesuksen valmistamassa uudessa liitossa, anteeksiantamuksessa. Se ei tule kuitenkaan itsestään vaan meidän tulee antaa ja tunnustaa syntimme Jeesuksen ristin juurelle. Vaikka syntimme olisi suuria on armokin ylenpalttinen. Armosta olemme pelastetut, emme itsemme kautta. Se joka tekee syntiä on synnin orja, vihollinen yrittää orjuuttaa meitä. Me
emme voi täyttää lakia syntisinä, mutta Jeesus täytti sen lain meidän puolestamme ristillä. Voimme ehkä sanoa, etten minä ole tehnyt syntiä. Toiselle ihmiselle me voimme näytellä vaikka mitä, mutta Jumala tietää meidän syntimme, Häneltä emme voi
niitä piilottaa. Meidän ei tarvitse olla täydellisiä, eikä etsiä vikoja itsestämme. Pahin ryövärikin saa anteeksi Jeesuksessa, kun vain antaa itsensä Jeesukselle täydestä sydämestä, - ei vain pään tietona, että Jeesus on. Me olemme unohtaneet oman Jumalamme. Kunnioitamme kyllä muiden Jumalia ja maahanmuuttajien jumalia, mutta oman olemme hyljänneet, tuskin moni enää Häntä edes tuntee. Olemme häätäneet Hänet pois koulu elämästä ja arkielämästä. Emme rukoile enää päivän avauksia, esirukouksia, iltarukouksia, ruokarukouksia, niin kuin ennen tehtiin. Jeesus on lasten ystävä:
- Sallikaa lasten tulla minun tyköni…

Todella hyviä todistuksia sinetiltä. Kiitos ja kunnia Herrallemme.. omani näyttää häipyneen mutta väliäkös noista.. Maallisuus on mennyt huippuunsa!, palvotaan jotain Tom of Finland homohahmoa, Finlayson on tehnyt aiheesta kankaita ja laajentaa aihetta tyynyihin, sänkyvaatteisiin, pullottavia sukuelimen kuvia homparin säestyksellä on kohta joka paikka täynnä. Jos tasa-arvoinen avioliittolakin menee läpi niin tästä maasta tulee johtava homouden ylistysmaa ja Jumalan vastaus on Sodoma... Nyt täytyy rukoilla ettei tuo aloite mene läpi, täytyy rukoilla vaikka muiden rukousten kustannuksella sillä aikaa on vähän, äänestys eduskunnassa on ensi viikon perjantaina.. Jeesus auta ettei se kauhistus mene läpi Aamen.

www.Finlayson.fi sivulta löytyy noita tom of finland homopainatuksia,ne on kiimaa pullollaan.