Asumistuki muuttuu vuodenvaihteessa

"Yleinen asumistuki on uudistuksen jälkeen edelleen 80 prosenttia hyväksyttävien asumismenojen ja perusomavastuun erotuksesta. Jos hyväksyttävien asumismenojen määrä ylittää enimmäisasumismenot, lasketaan tuen määrä enimmäisasumismenojen mukaan. Jatkossa kuitenkin hyväksyttävien asumismenojen enimmäismäärään vaikuttavat ainoastaan asunnon sijaintikunta ja ruokakunnan koko. Siihen eivät enää vaikuta asunnon valmistumis- tai perusparantamisvuosi, pinta-ala eikä lämmitysjärjestelmä."

"Yleisen asumistuen uudistamisen vaikutuksesta noin 73 prosentilla tuensaajista tuen arvioidaan suurenevan tai pysyvän ennallaan ja noin 27 prosentilla tuen arvioidaan pienentyvän. Enimmäkseen tuen muutokset ovat kuitenkin vähäisiä."
http://www.kela.fi/asumistuki-uudistuu-1.1.2015

Itselläni on jonkin verran ylisuuri asunto (pieni kaksio), johon olen saanut tukea noin 65 %:n verran. Oma tukeni siis kuuluu nousevien ryhmään, mutta toisaalta taloyhtiömme vastike kaiketi pienenee ensi vuonna, joten euromääräinen laskeminen on vaikeaa. Uhka mahdollisesta työtoiminnan loppumisesta aiheutuvasta sosiaalitoimiston asiakkuudesta taitaa kuitenkin kohdallani väistyä.
1107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lämmitysjärjestelmä ei ole vaikuttanut meillä tähänkään asti. Sähkölämmitys. Ja saan vain 50€ asumistukea ja kuukauden sähkölasku oli 130€ kaksiosta.Jokin tässä mättää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pitkäaikatyötön kirjoitti:

"Yleinen asumistuki on uudistuksen jälkeen edelleen 80 prosenttia hyväksyttävien asumismenojen ja perusomavastuun erotuksesta. Jos hyväksyttävien asumismenojen määrä ylittää enimmäisasumismenot, lasketaan tuen määrä enimmäisasumismenojen mukaan. Jatkossa kuitenkin hyväksyttävien asumismenojen enimmäismäärään vaikuttavat ainoastaan asunnon sijaintikunta ja ruokakunnan koko. Siihen eivät enää vaikuta asunnon valmistumis- tai perusparantamisvuosi, pinta-ala eikä lämmitysjärjestelmä."

"Yleisen asumistuen uudistamisen vaikutuksesta noin 73 prosentilla tuensaajista tuen arvioidaan suurenevan tai pysyvän ennallaan ja noin 27 prosentilla tuen arvioidaan pienentyvän. Enimmäkseen tuen muutokset ovat kuitenkin vähäisiä."
http://www.kela.fi/asumistuki-uudistuu-1.1.2015

Itselläni on jonkin verran ylisuuri asunto (pieni kaksio), johon olen saanut tukea noin 65 %:n verran. Oma tukeni siis kuuluu nousevien ryhmään, mutta toisaalta taloyhtiömme vastike kaiketi pienenee ensi vuonna, joten euromääräinen laskeminen on vaikeaa. Uhka mahdollisesta työtoiminnan loppumisesta aiheutuvasta sosiaalitoimiston asiakkuudesta taitaa kuitenkin kohdallani väistyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu