Emmi Helle lupaa: "Toimintani jatkuu viimeistään syksyllä 2015"

Näinkö pian?

Ensin vakuutetaan viranomaiset siitä, että pikkulasten silpomiset tehtiin mielenvikaisena. Helppoahan tuo, koska vuotaneiden tietojen mukaan jäljet olivat sellaiset ettei tervejärkinen sellaista tee.

Sitten vakuutetaan viranomaiset siitä, että mielen pipi meni jo ohi. Helppo temppu sekin, jos ei ollut hullu missään vaiheessa alunperinkään.

Sitten vain jatkamaan "toimintaa" jo syksyllä 2015.

Tällainen viranomaisten pyöritys ja perusteellinen kusetus nähtiin jo Ior Bockin tapauksessa. Ja tullaan näkemään taas.

214

23845

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sekopää

      Kaikki kyseiseen henkilöön liittyvät linkit päättyvät virheilmoitukseen.

      • xxd

        juu, aikaisemmin ne näkyivät. Nyt on poistettu

      • ei poistettu
        xxd kirjoitti:

        juu, aikaisemmin ne näkyivät. Nyt on poistettu

        Kävijämäärä vaan ylittänyt sen mistä maksettu.

    • nhhhhh

      Onko tämä helle kuopion lapsi murhaaja?

    • gjhh

      IHMISSAASTAA KUN TAPPO VITTU OMAT LAPSENSA.
      sais tollaaset huorat palaa helvetin liekeissä

      • se vaan...

        Tuonkaan sivuston keskustelijat eivät ole sen parempia kuin keiden avulla tyydyttävät tirkistelyn haluaan ja lietsovat vihaa lapsista välittämättä.

      • SAIRAUSHISTORIAA

        POIMIN TUOSTA VANHEMMAT.COM LINKISTÄ SEURAAVAN VIESTIN TÄHÄN

        "Kumma ettei missään ole tullut esille sitä seikkaa, että Emmi on ollut useamman vuoden eläkkeellä kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppi 1:n takia, joka on vakava psyykkinen sairaus. Lisäksi hänellä on takanaan useita jaksoja mielisairaalassa. Hän aloitti yritystoimintansa vasta saatuaan lopullisen eläkepäätöksen. Raskaus ja imetysajaksi lääkitys on käsittääkseni lopetettava. Haloo! Eikö viranomaisten olisi pitänyt ymmärtää nämä riskit.
        Toinen tuntemani vastaava tapaus otettiin M1 perusteella kuukauksiksi Aurooraan ja lapsi isälle, kunnes lääkitys oli saatu pelittämään."

        Eipä mustamaalata reikiä ym. Kyseessä oli mieleltään sairas henkilö.

    • kuopiolainen1

      Hukutettiin lasten ammeeseen.

      • Mistäs tiedät ??????

    • Queen of Hearts

      Vielä vuosi sitten antoi haastattelun paikallislehteen elämän muutoksestaan. Oli hyvinvointipalveluja tarjoava yrittäjä. Luin jutun ja mietin, että rohkea päätös, mutta kuinka silloin lehtikuvissa näkyneen asunnon ja elintason voi tuollaisella jooga ym. hoidoilla ylläpitää. Tarina oli monella tapaa epäuskottava, vaikka uskoa sen aitouteen olisi halunnutkin.
      No, nyt tiedämme, että tarina oli tarua ihmeellisempi. Tuo nainen eli jo tuolloin jossakin omassa kuplassaan. Ja nyt, kaikki on mennyttä. Perhe, koti, koko elämä säpäleinä. Linkit surmia edeltäneeseen elämään on suljettu. Kiiltokuvakulissi on murskattu. R.I.P. te syyttömät pienokaiset.

      • Salaboliisi

        Jos osaisit edes vähän leikkiä internet-etsivää, niin tietäisit ko. akan olleen ennen mm. kovapalkkaisessa hommassa Brysselissä. Varmaan jäänyt sen verran sukanvarteen, että saa yhden asunto-osakkeen hommattua.

      • NiKun vuokratalo
        Salaboliisi kirjoitti:

        Jos osaisit edes vähän leikkiä internet-etsivää, niin tietäisit ko. akan olleen ennen mm. kovapalkkaisessa hommassa Brysselissä. Varmaan jäänyt sen verran sukanvarteen, että saa yhden asunto-osakkeen hommattua.

        Kyseessä on kaupungin omistaman vuokrataloyhtiön Niiralan Kulman vuokra-asunto. Talo on yhtiön uusimpia ja valmistui pari vuotta sitten. Vuokrat Nikun asteikon ylimmät, kun on ns hyvällä paikalla keskustan tuntumassa.

    • Tarot tulkinnat

      Katson korttien kautta mitä mukavaa ja hienoa maailman-kaikkeudella on tarjota Sinulle juuri nyt ja lähitulevaisuudes-sa. Kortit tarjoavat myös mahdollisuuden löytää avaimia ja voimia haastavien elämäntilanteiden ratkaisemiseksi tai tär-keiden valintojen tekemiseksi, esim. uranvaihdokset, ihmis-suhdepäätökset ja terveyskysymykset.
      Tulkintaani sisältyvät valokuvat korteistasi ja tiivistelmä nii-den pääviesteistä. Saat ne jälkikäteen sähköpostitse.
      Periaatteeni tulkinnoissa on hyvän palveleminen ja asiak-kaani onnellisuuden ja positiivisten voimavarojen löytämi-nen. Työskentelen Aleister Crowleyn (1875-1947) suunnitte-lemalla ja Lady Frieda Harrisin (1877-1962) kuvittamalla Thot-korttipakalla. Käytän tulkinnoissa itse kehittämääni sydämen muotoista deckiä eli korttien jakotapaa, joka tukee onnellisuusperiaatetta.
      Olen tutustunut tarotkorttien maailmaan suositun tulkitsi-jan Anja Toivasen opissa Helsingissä vuosina 2008-2009. Tarotkortteja ei kuitenkaan voi ”opiskelemalla opiskella”, vaan ne täytyy tuntea sydämen kautta.
      Järjestän myös tarot-tulkintakursseja 1-6 henkilölle yksityis-opetuksena kotonani Kuopion sataman tuntumassa tai suu-remmille ryhmille viihtyisässä vuokratilassa keskustassa. Kursseilla tutustutaan tarot-tulkinnan perusteisiin ja opetel-laan tulkitsemaan kortteja itselle ja muille.
      Katsotaan yhdessä onnenkorttisi!

      • Demoninen riivaus

        Ihminen on sekaantunut ennustamiseen ja hindulaisuuteen. Sitä kauttahan ne pahat henget usein ihmiseen tulevat, ja saavat sitten tekemään karmeita tekoja.

    • Kundalinijooga

      ja meditaatio

      Kundaliinijoogaa sanotaan tietoisen läsnäolon joogaksi, sillä se ohjaa olemaan läsnä nykyhetkessä. Sen tekniikat puhdis-tavat, avaavat ja vahvistavat kehoa ja tasapainottavat miel-tä. Kundaliinijooga on mainio stressin karkottaja.
      Kundaliinijoogaa kutsutaan myös alkujoogaksi, josta muut joogalajit ovat erikoistuneet. Siinä astanga- ja hathajoogan vahvistavat fyysiset harjoitukset yhdistyvät muista joogala-jeista tuttuihin tasapainottaviin hengitysharjoituksiin ja eheyttäviin meditaatioihin. Liikesarjat tehdään silmät suljet-tuina, omaan itseen ja hengitykseen keskittyen, ilman suo-rittamista tai hampaiden kiristelyä.
      Kundaliinijooga on tuhansia vuosia vanha joogamuoto, joka säilyi salattuna joogaperinteenä Intian ylhäistön keskuudes-sa aina vuoteen 1969 saakka, jolloin kundaliinijoogan mes-tari Yoghi Bhajan päätti tuoda sen länsimaihin ja alkaa opet-taa sitä kaikille ikään, sukupuoleen, terveydentilaan tai us-konnollisiin vakaumuksiin katsomatta. Hänen opetusperi-aatteensa oli se, että jokaisella ihmisellä on oikeus olla on-nellinen ja voida hyvin.
      Olen valmistunut sertifioiduksi kundaliinijoogaopettajaksi Helsingistä vuonna 2012.
      Teen myös meditaatio-ohjauksia, jotka perustuvat jooga-meditaatioiden lisäksi visualisointiin, affirmaatioihin, mind-fulness-harjoituksiin ja liike-energiaan. Päivittäisen meditaa-tion on useissa tutkimuksissa todettu olevan erittäin ter-veellistä aivotoiminnalle ja kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnil-le.
      Tarjoan jooga- ja meditaatio-ohjausta 1-4 henkilölle yksi-tyisopetuksena kotonani Kuopion sataman tuntumassa tai suuremmille ryhmille viihtyisässä vuokratilassa keskustassa.
      Tule vahvistumaan, tasapainottumaan ja hankkiutumaan eroon stressistä!

    • Reikihoidot

      Reiki on vanha, japanilainen energiahoitomuoto, joka pa-lauttaa kehomme ja mielemme tasapainon luonnollisesti ja kokonaisvaltaisesti. Reiki täyttää tyhjäksi käytetyt energia-varastomme ja antaa takaisin elinvoimamme sekä auttaa kehoamme saavuttamaan optimaalisen terveyden.
      Reikienergia välittyy reikihoitajan käsien kautta, joko kos-kettamalla tai siten, että käsien ja asiakkaan kehon väliin jää pieni tila. Sitä voi välittää myös etähoitona.
      ”Rei” (ray) tarkoittaa universaalia elämän energiaa ja ”ki” (kee) korkeamman itsen virtaavaa voimaa.
      Olen käynyt reikihoidon I- ja II-tason koulutuksen Helsingis-sä vuonna 2012 ja siten voin tehdä sekä lähi- että kaukohoi-toja.
      Henkilökohtaisessa hoitosessiossa käyn tasapainottavasti läpi asiakkaani kehon kaikki energiakentät, keskittyen mah-dollisiin ongelma-alueisiin.
      60 minuutin reikihoitoon sisältyy n. 15 minuutin mittainen intialainen päähieronta, mikäli asiakas sellaisen haluaa. Li-säksi on mahdollista tulla 30 minuuttia kestävään intialai-seen päähierontaan, jonka aikana annan myös reikihoitoa.
      Tule palautumaan ja voimaantumaan!

    • Kuningatarkurssit

      ja -valmennukset

      Tuntuuko että arkirutiineiden keskellä unohdat sisäisen ja ulkoisen naisellisuutesi ja kuningattaruutesi? Onko Sinun vaikea ottaa aikaa itsellesi ja pistää hetkeksi omat tarpeesi muiden edelle? Haluatko hemmotella itseäsi, kohottaa itse-tuntoasi, pitää hauskaa ja kiillottaa kruunuasi?
      Järjestän noin 3 tunnin mittaisia kuningatarkursseja 1-4 henkilölle yksityisopetuksena kotonani Kuopion sataman tuntumassa tai suuremmille ryhmille sopivassa vuokratilassa keskustassa. Kursseilla tehdään kuningattaruutta ja shakti- eli naisenergiaa kohottavia tanssi-, mielikuva- ja liikeharjoi-tuksia, joissa juhlitaan naiseuttamme.
      Kurssini sopivat mainiosti naisellisen itsetunnon kohotuk-seen, viehätysvoiman lisäämiseen, naisten iltoihin, naisval-taisten alojen hyvinvointipäiville ja polttareiden ohjelmaksi. Lisänumeroksi sopivat vaikkapa tarottulkinnat koko porukal-le.
      Onko kruunusi pahasti vinossa, elämänlanka häviksissä ja viehätysvoimasi tipotiessään? Tule juuri Sinulle räätälöityyn valmennukseen (5 x 1,5 h), jossa palautetaan feminiiniset voimavarasi ja positiivinen vetovoimasi.
      Olen käynyt henkilökohtaisen kasvun valmentajan koulutuk-sen tunnetun new age -kirjailijan Shakti Gawainin (mm. kir-jat Luova Visualisointi, Elä Valossa) opissa San Franciscossa vuonna 2011. Olen opiskellut myös Voice Dialogue- ja Cons-cious Body -itsetutkinta- ja hoitotekniikoita Judith Hendinin ja Niina Reinan opissa vuosina 2011-2012. Käytän heidän visualisointi-, affirmaatio- ja voimaantumistekniikoitaan osana kuningatarkurssejani ja -valmennuksiani.
      Kuningattaret, teidän oikeutenne on loistaa ja kukoistaa!

      • hupe

        Tuossa oli toinenkin samanniminen, ettei nyt vaan toisiinsa sotkeudu. Noissa kuvissa.

    • Hinnasto

      Tarot-tulkinnat
      50 € maaliskuun loppuun asti tehdyistä varauksista, sen jäl-keen 60 € / kerta (n. 60 min), hintaan kuuluvat valokuvat ja tii-vistelmä tarot-tulkinnastasi
      Reikienergiahoidot
      40 € / 60 min
      Tarot-tulkinta ja reikihoito samalla kertaa
      80 € maaliskuun loppuun asti tehdyistä varauksista, sen jäl-keen 90 € / 120 min
      Intialainen päähieronta
      25 € / 30 min, sisältää reikihoidon
      Kundaliinijooga
      Yksityisopetus
      50 € / 1,5 tuntia
      Ryhmäopetus
      10 € / hlö / 1,5 tuntia (opiskelijat ja eläkeläiset 8 € / hlö / 1,5 tuntia)
      Kuningatarkurssit
      Pienet ryhmät (max 10 hlöä)
      35 € / hlö / 3,5 tuntia
      Suuret ryhmät (yli 10 hlöä)
      30 € / hlö / 3,5 tuntia
      Henkilökotainen valmennus
      230 € / 7,5 tuntia
      Palveluiden yhdistäminen
      Voit yhdistää palveluita esim. naisteniltojen, hyvinvointipäivi-en tai polttareiden ohjelmaksi: pyydä tarjous emmi (at) emmi-helle.fi tai p. 045-164 3669

      • Kuolemantuomio voima

        Onpa mielisairas huijari.

    • Tapahtumat.

      Äitiyslomalla
      Haasteellisen raskauden vuoksi jään varhaistetulle äitiyslo-malle.
      Toimintani jatkuu viimeistään syksyllä 2015

    • Äänestäkää

      vaan demareita niin sillion asiat eivät ainakaan muutu.

      SDP oli viime vaaleissa ainut puolue joka ei kannattanut rangaistusten koventamista.

    • dead or alive

      Ne, jotka oikeasti tietävät tämän naisen harrastuksista (kundaliini, reiki...), tietävät myös teon motiivin. On paljon ihmisiä, jotka hurahtavat tämän lajityypin juttuihin ja iso osa harrastaa niitä täysin tietämättä, mistä on kyse. Kaikille ei käy huonosti, mutta on paljon ihmisiä, joille ON käynyt huonosti. Henkivallat ovat todellisia, vaikka se selviää ihmisille usein valitettavan myöhään. Tunnen ihmisen, joka on yli 10 vuotta elänyt maanpäällistä helvettiä kundaliiniin vihkiytymisen seurauksena. Vapautuminen on äärimmäisen vaikeaa, lähes mahdotonta. Raamatusta löytyy yksi tyyppi, jolta voi pyytää apua, kaikki muu apu on tässä tapauksessa turhaa.

      • sypäkkä

        hei
        Ei vaihtoehtohoitojen antaminen ole pahasta ja kundaliinireiki on ihan hyvää energiaa, eikä se vie ketään helvettiin. Hoitoihin pyydetään puhdasta kirkasta jumalallista kristus energiaa ja enkeleitä mukaan hoitoihin.

      • hui kamala

        Heti kiellettävä moinen kundalina-jooga. Todella synkät seuraukset moisesta huruopista.

      • vaarallista touhua

        Ei todellakaan ihme, millaiseen kuntoon nainen meni harrastaessaan tätä kaikkea okkulttismia, eli oli erittäin paljon demonien vaikutuspiirissä. Monissa"jkristillisissä" yhteisöissä käytetään mm. kundaliinivoimia jolloin ollaan yhteydessä sielunviholliseen, joka on tietenkin naamioinut itsensä lampaaksi.

      • höpöhöpöhöpöö
        sypäkkä kirjoitti:

        hei
        Ei vaihtoehtohoitojen antaminen ole pahasta ja kundaliinireiki on ihan hyvää energiaa, eikä se vie ketään helvettiin. Hoitoihin pyydetään puhdasta kirkasta jumalallista kristus energiaa ja enkeleitä mukaan hoitoihin.

        Niin raamattu kun kudaliini on kummatkin täyttä kusetusta ja humpuukia, harrastakaa cunnilingusta niin tulee hyvä olo.

      • Suuri nauraja

        Raamattu on vi-tun pas-kaa!!!:-):-):-)

      • jee..
        sypäkkä kirjoitti:

        hei
        Ei vaihtoehtohoitojen antaminen ole pahasta ja kundaliinireiki on ihan hyvää energiaa, eikä se vie ketään helvettiin. Hoitoihin pyydetään puhdasta kirkasta jumalallista kristus energiaa ja enkeleitä mukaan hoitoihin.

        Ei ihan terveeltä touhulta vaikuta.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Kundalini

      • kakkosta
        höpöhöpöhöpöö kirjoitti:

        Niin raamattu kun kudaliini on kummatkin täyttä kusetusta ja humpuukia, harrastakaa cunnilingusta niin tulee hyvä olo.

        mites anilingus?

      • eksytetty ihminen
        jee.. kirjoitti:

        Ei ihan terveeltä touhulta vaikuta.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Kundalini

        Kundaliinijooga näyttää olevan kaikkea muuta kuin sielun harmoniaa ja terveyttä edistävää. Olen aiemmin lukenut Joogasta mutta jos tämä Emmi Helle on harrastanut sitä ja lopputulos on tämä niin vältän kyseistä harrastusta. Nyt tuntuu ilmeisen oikealta eräs kirjoitus asiasta. Lukekaapa.

        "Pahan saatanan pettämä ihminen luulee, että joogan, meditaation, seitsemän chakran ja kundaliinivoiman kautta hän on yhtynyt universaaliin henkeen ja tietää pahan sekä hyvän ja on hyvän puolella. Todellisuudessa ihminen on kuitenkin eksytetty pahuuden lähettilään asiamieheksi."

        Ja lisää tuolta.

        http://www.kotipetripaavola.com/jooga.html#2

      • scully

        Samaa olen miettinyt kun muutamat tuttavat ovat muuttuneet noita joogia ja meditaatioita tehneenä paljon ja ei ole tervettä menoa sivusta seurata.
        Lisäksi kaikki asiat mitä tapahtuu ovat heidän mielestään kehitystä eli se negatiivisten asioiden miettiminen unohdetaan jo alussa ja siitä aivopesu alkaa.

        Onneksi jätin nämä huuhaat pois.
        Eräs hihhuli Kuopiossa pitää huolta ettei joogaa tai meditaatiota liikaa aleta harrastamaan. Sen verran on outo hihhuli ja tuntuu tosiaan uskovan kaikkiin asioihin joita oppii itse ja sitten opettaa (rahastaa).

        Joogan/meditaation perusidea on ettei siitä saa hyötyä, mutta onko se tärkein unohtunut tässä kavuyhteiskunnassa?

    • tiellä ikuisuuteen

      näin on mutta kristityt on koko maailman sylkykuppeja kun ne ei hyväksy kaikkea "kivaa" niinku . jooga, mediaatio,astrologia , reiki, steinerismi, ennustaminen, homojen "avioliitot" , ouija, kaiki nuo new age = saatanan kanssa leikkiminen joka ottaa kovan hinnan. osalta menee terveys, raha,t ystävät, työ, puhdas seksi , harva selviää selville vesille.
      Vain maailmankaikkeuden Herra voi vapauttaa täysin.

      • Tolkun ihminen

        Kaikkein leppoisinta on valttää kaikkea hihhulointia.

      • kaikkeahan löytyy...
        Tolkun ihminen kirjoitti:

        Kaikkein leppoisinta on valttää kaikkea hihhulointia.

        Samaa mieltä. Nämä sekoittaa herkkää ja haavoittunutta mieltä entisestään. Toki uskonnosta voi saada rauhaa, hihhulointi porukoissa tai lahkoissa usein vaikeuttaa asioita. Hankkikaa oikeaa hoitoa, hyvät ihmiset jos sairastutte tai pelottaa jaksaminen.

      • ikiaikainen totuus
        Tolkun ihminen kirjoitti:

        Kaikkein leppoisinta on valttää kaikkea hihhulointia.

        Kun siinä leppoisasti välttelet kaikkea "hihhulointia" saattaapi sinulle siinä leppoisuuden lopputulemana käydä samoin kuin tuolle Emmi Helteelle. Ei nimittäin hänkään välittänyt tuon taivaallista "hihhuliopeista" vaan päätti ruveta gundaliinijoogaamaan, reikihoitamaan jne. ja mites kävi. Sitä sitten viedään ja kovaa kun pääsee oikein siihen pahuuden ytimeen ja sitten vain ihmetellään että mitenkäs tässä näin kävi. Miten ihminen joka on hyvin koulutettu, sivistynyt jne. voi tehdä tällaista. Ihan hyvin voi käydä. Toinen tapa päästä samaan lopputulokseen on kun käyttää jotain mielen arviointikyvyn lamaannuttavaa esim. alkoholia, huumeita. Ja taas ihmetellään, että mitenkäs se ihan tavallinen ja mukavan oloinen Pekka voi tehdä tällaista. Sama voima eri vaikutuskanava.

        Kannattaa siis miettiä sitä mikä todellisuudessa on oikein ja mikä väärin. Se on meille ilmoitettu jo aikojen alussa mitä pitää välttää että pysyy terveenä mieleltään ja sielultaan.

      • Sanonpa vaan
        ikiaikainen totuus kirjoitti:

        Hihhulointia se on joogahihhulointikin.

    • Crazy World

      My God, what idiots!

      • .....

        Johtotehtävät kansainvälisellä tasolla ja loppuunpalaminen. Ja sitten onkin jo äitiysloman aika!
        Ei se äitiyden onni tulla tupsahtanutkaan noin vaan. Eikä edes erilaiset luontaishoidot auttaneet, vaikka kuinka hyvin ne hallitsi!
        Surullinen perhetragedia.

      • bibo nuoresta alkaen
        ..... kirjoitti:

        Monen tekijän summa, mutta taustalla lienee mielenterveysongelmat jo nuoruudesta. Ainakin yksi tuttunsa/koulukaverinsa väittää että E H:lla ollut bibo jo nuoruudesta ja se on näkynyt hänen käytöksessään. Vuoron perään nousua ja laskua...
        Mikä osuus sitten sillä, että hankki lapset ja perusti perheen vasta 40v hujakoilla?

      • romahdus 2011 !

        Liian nopea aikataulu, kun palanut loppuun v 2011 !!

        - Vuonna 2011 nainen lopetti työt EU-rahoittesessa organisaatiossa. Omin sanojensa mukaan HÄN PALOI LOPPUUN.-

        Ja heti perheenperustaminen, eka lapsi ja hurahtaminen joogaan, reikiin sun muuhun...
        Kaiken päälle ( oli alla) bipolääri. Kaksisuuntainen mielialahäiriö.

      • Päivärantalainen vm. -73
        bibo nuoresta alkaen kirjoitti:

        Monen tekijän summa, mutta taustalla lienee mielenterveysongelmat jo nuoruudesta. Ainakin yksi tuttunsa/koulukaverinsa väittää että E H:lla ollut bibo jo nuoruudesta ja se on näkynyt hänen käytöksessään. Vuoron perään nousua ja laskua...
        Mikä osuus sitten sillä, että hankki lapset ja perusti perheen vasta 40v hujakoilla?

        Muistanko oikein, että E. H. seurusteli teini-iässä erään kuopiolaisen opettajan vuonna 1972 syntyneen pojan kanssa ja vedätti häntä siihen malliin, että (jo ennestään) vähän tasapainoton poika teki itsemurhan? Pojan nimeä mainitsematta.

      • sukunimi?
        Päivärantalainen vm. -73 kirjoitti:

        Onko Helle naisen tyttönimi vai tullut avioliiton kautta? Jossain oli alkuun eri sukunimi, vai muistanko oikein?

      • Päivärantalainen vm. -73
        sukunimi? kirjoitti:

        Onko Helle naisen tyttönimi vai tullut avioliiton kautta? Jossain oli alkuun eri sukunimi, vai muistanko oikein?

        Joo, mua kiinnostaisi myös tietää Helteen tyttönimi. Kertokaa te, jotka tiedätte.

      • keskusta
        Päivärantalainen vm. -73 kirjoitti:

        Muistanko oikein, että E. H. seurusteli teini-iässä erään kuopiolaisen opettajan vuonna 1972 syntyneen pojan kanssa ja vedätti häntä siihen malliin, että (jo ennestään) vähän tasapainoton poika teki itsemurhan? Pojan nimeä mainitsematta.

        Kuulin että Emmi löysi poikakaverinsa narun jatkeena. Oliko lukioaikaan?

    • zdnyznnrnrzn

      jaa. että sellanen vispiläpää. tais mystiikka ja hihhulointi lopulta naksauttaa mielen lopullisesti. kerrankin syytän miestä ja viranomaisia kun ei huomannut sekopään suunnitelmia ajoissa. vaikka kuka sitä tietää nykynaisista että mitä sulakeosastolla vilkkuu. nykypäiväna kun tuntuu vähän kaikenlaista sumusilmää ja ruttujoogasukkaa pitävää varttivajaata olevan liikenteessä. mikä lie bibolaaripää maanis depressiivikko. ja se on tunnettu totuus että hullut saa ajatuksia toisten hullujen teoista joten eiköhän taas viikon parin päästä seuraavalla aikapommi matamilla jossain päin naksahdan ja päästään lukumaan lööppilehdestä....

      • zznrznyznr

        .... olis edes tehnyt kunniakkaasti ja päästänyt itsensä päiviltä samalla. nyt menee turhaan yhteiskunnan varoja sen tutkintaan, vangitsemiseen, hoitoon..... tuntuis olevan sille omiaan kun lähtee siriusmatkalle tuonpuoleiseen mystiikkaa tutkimaan.

      • itämaiset pahasta

        Jos hihhuloinnilla tarkoitat juuri tuota itämaista mystikkaa, joogaa ja reikiä niin varmasti sekoitti mielen oikein tehokkaasti. Kristinuskoon ei kuitenkaan kuulu missään tapauksessa edellä mainitut asiat. Niistä raamattu kehottaa vakavasti pysymään erossa. Eli kristitty uskovainen tuo Helle ei siis ole.

      • JaGGe
        itämaiset pahasta kirjoitti:

        Noh noh pojjaat... Onhan meillä kristinuskossakin vahva gnostilainen traditio! Sitä paitsi, löytyyhän tuo kundaliinivoima Raamatustakin:

        4. Moos: 21:4-8 Kiertääkseen Edomin maan israelilaiset lähtivät Horinvuoren luota Kaislamerelle vievää reittiä. Matkalla kansa kävi kärsimättömäksi ja alkoi puhua Jumalaa ja Moosesta vastaan: "Miksi te toitte meidät pois Egyptistä tänne autiomaahan kuolemaan? Täällä ei ole leipää eikä vettä. Aina vain tätä samaa kurjaa ruokaa!" Silloin Herra lähetti kansan kimppuun myrkkykäärmeitä, ja niiden puremiin kuoli suuri joukko israelilaisia. Kansa tuli Mooseksen luo sanomaan: "Me teimme synnin, kun puhuimme Herraa ja sinua vastaan. Rukoile Herraa, että hän ottaisi nämä käärmeet pois meitä ahdistamasta." Mooses rukoili kansan puolesta, ja Herra sanoi Moosekselle: "Tee käärmeen kuva ja pane se tangon päähän. Jokainen pureman saanut, joka katsoo siihen, jää eloon." Mooses teki pronssista käärmeen ja pani sen tangon päähän. Kun ne, joita käärmeet olivat purreet, katsoivat pronssikäärmettä, he jäivät eloon

        ...ja niin Mooses teetytti käärmeen kuvan tangon ympärille kiertyneenä, ja tätä käärmetä palvotaan vielä tänäkin päivänä kundaliinina. Käärmevoimat eivät siis ole lainkaan pahoja, sanoisin... (vrt. lääketieteen symboli)

        Taisi olla ns. prana, joka teki Emmille tepposet, ei kundaliini. Ja vaikka näin olisikin, kaikille varmaan kävi selväksi, että kundaliinishakti on voimas tie henkisyyteen eikä mikään lumehoito!

      • viekassusi

        Taas susi siellä lampaan villoissa!
        Kundaliini pohjautuu käärmejumalan palvontamenoihin.
        Palvonnan palkaksi palvoja tuhoutuu itse ja samalla tuhoaa
        tai yrittää tuhota ympärillään olevat.

    • Liian raastavaa

      Ihmisen mieli kun järkkyy siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää ihmiselle itselleen, saati kun tulilinjalla on vielä puolustuskyvyttömät lapset. Meidän maamme on vihkiytynyt kilpailulle ja jos siinä ei jaksa olla mukana, tai paras ja kaunein voi tapahtua ihan mitä tahansa. Ihminen ei todellakaan ole kone eikä koskaan voi koneeksi tulla vaikka meiltä niin vaaditaankin. Voimme vain toivoa, että inhimillisyys voittaisi ja lapsemme voisivat kasvaa turvatuissa olosuhteissa onnellista lapsuuttaan. Ei kenenkään pidä tuntea olevansa ongelmineen yksin, vaan aina on joku ihminen lähellä vierellä kulkemaan ja taakkaa kantamaan. Puhukaa ihmiset vaikeuksistanne toisille, että viattomat lapset eivät jäisi ongelmien jalkoihin maksamaan epäinhimillistä laskua hengellään.

      • ebyaerzbryezaby

        blaa blaa. elämä on aina täällä pohjolassa ollut rankkaa, nykyisin kun yhteiskunta tukee hoitaa ja tekohengittaa ja holhoaa niin uusavuttomat prinsessakompleksi muka masentuneet eukot tekee täysin järjenvastaisia tekoja. ennen sentään oli jokin järki ja moraali kuulunut jo kotikasvatukseen. nykyään kaikki on niin kovin kovin ahdistuneita ja minä minä minun. itseensäkäpertyneitä ääliöitä että oksettaa.

      • zaara<rtbv
        ebyaerzbryezaby kirjoitti:

        tulee pienikin vastoinkäyminen tai hikappi elämän polulla niin nykymiehet ja naiset on lahtaamassa itsensä ja jälkipolvensa mitä ihmeellisimmistä syistä. huomaa että nykypäivänä vain tyhmyys, itsekeskeisyys ja suora sekopäisyys lisääntyy.

      • Kiukkuinen äiti

        Kiitos tämän ketjun ainoasta järkevästä kommentista! On ilo nähdä miten asiallista keskustelua täällä käydään.

        Karu tosiasiahan on se että äidin mielentilaa ei varmasti täysin pysty kukaan ymmärtämään eikä motiivi ehkä koskaan selviä. Synnyttämättömät eivät koskaan voi tajuta synnytyksenjälkeistä hormonimyllerrystä joka yllättää äidin itsensäkin.JOKAINEN synnyttänyt nainen tietää että tuossa vaiheessa ollaan tiukilla vaikka vauva olisikin ns. helppo tapaus, saati sitten jos on itkuisempi vauva ja kaverina vielä uutta perheenjäsentä ihmettelevä mahdollisesti mustasukkainen esikoinen. Vaikka lastaan rakastaisi kuinka paljon niin väsymys tulee taatusti. Kaikki eivät vain tätä myönnä koska pitää olla täydellinen.

        Ennen oli tukena isompi perheyhteisö ja sukulaiset, ja vielä parikymmentä vuotta sitten sai kodinhoitajan. Nyt tarjolla on lähinnä keskusteluapua, kyttäämistä ja lääkehoitoa kun monen äidin toive tuossa vaiheessa on se että saisi joskus nukkua kaksi tuntia putkeen, saisi pientä apua kotitöihin tai tilaisuuden käydä yksin vessassa. Ihmisen kestokyky on rajallinen ja surullista kyllä (onneksi harvoin) joskus käy näin. Sitä, kenen kohdalle se osuu ei valitettavasti voi tietää. Surmaajia löytyy kaikista yhteiskuntaluokista.

        En ymmärrä naisen tekoa ja itkettää lasten ja koko perheen takia mutta kaikki tämä repostelu oksettaa. Mitä te tästä saatte? Sisältöä omaan surkeaan elämäänne? Lohtua siitä että jollain menee vielä huonommin? Poliisi tekee kyllä työnsä, opetelkaa te sillävälin esimerkiksi oikeinkirjoitusta ja asiallisuutta. Tai menkää peilin eteen ja katsokaa elämän epätäydellisyyttä.

      • Kolmen äiti
        Kiukkuinen äiti kirjoitti:

        Hieno kirjoitus. Mielestäni lastensuojelun olisi pitänyt toimia, kun ehkä huomasivat äidin sekoilun. Vaikka asiat näyttävät päälle päin hyvältä ei koskaan tiedä mitä oikeasti on. Minua itkettää ja harmittaa, että asiat voisivat olla toisin. Synnytyksen jälkeinen aika on todella rankkaa aikaa, toisena päivänä itkettää ja toisena naurattaa. Synnytyksen jälkeinen masennus on alidiagnisoitua, jos tilanne päätyy psykoosiin tulos voi olla tälläinen. Tämän valinnan äiti teki yksin ja kantaa siitä taakkaa lopun elämänsä.

      • lapsiraukat
        Kolmen äiti kirjoitti:

        minua harmittaa kun tiedän heidät ja ihan pieni etiäinen oli mutta en osannut puuttua asiaan kun luulin että asia kunnossa ja ammatti-ihmiset ja isä huomaavat jos huonompaan suuntaan menee. Nyt itsesyytöksiä yllä.

      • liisa3
        Kiukkuinen äiti kirjoitti:

        Kiitos tämän ketjun ainoasta järkevästä kommentista! On ilo nähdä miten asiallista keskustelua täällä käydään.

        Karu tosiasiahan on se että äidin mielentilaa ei varmasti täysin pysty kukaan ymmärtämään eikä motiivi ehkä koskaan selviä. Synnyttämättömät eivät koskaan voi tajuta synnytyksenjälkeistä hormonimyllerrystä joka yllättää äidin itsensäkin.JOKAINEN synnyttänyt nainen tietää että tuossa vaiheessa ollaan tiukilla vaikka vauva olisikin ns. helppo tapaus, saati sitten jos on itkuisempi vauva ja kaverina vielä uutta perheenjäsentä ihmettelevä mahdollisesti mustasukkainen esikoinen. Vaikka lastaan rakastaisi kuinka paljon niin väsymys tulee taatusti. Kaikki eivät vain tätä myönnä koska pitää olla täydellinen.

        Ennen oli tukena isompi perheyhteisö ja sukulaiset, ja vielä parikymmentä vuotta sitten sai kodinhoitajan. Nyt tarjolla on lähinnä keskusteluapua, kyttäämistä ja lääkehoitoa kun monen äidin toive tuossa vaiheessa on se että saisi joskus nukkua kaksi tuntia putkeen, saisi pientä apua kotitöihin tai tilaisuuden käydä yksin vessassa. Ihmisen kestokyky on rajallinen ja surullista kyllä (onneksi harvoin) joskus käy näin. Sitä, kenen kohdalle se osuu ei valitettavasti voi tietää. Surmaajia löytyy kaikista yhteiskuntaluokista.

        En ymmärrä naisen tekoa ja itkettää lasten ja koko perheen takia mutta kaikki tämä repostelu oksettaa. Mitä te tästä saatte? Sisältöä omaan surkeaan elämäänne? Lohtua siitä että jollain menee vielä huonommin? Poliisi tekee kyllä työnsä, opetelkaa te sillävälin esimerkiksi oikeinkirjoitusta ja asiallisuutta. Tai menkää peilin eteen ja katsokaa elämän epätäydellisyyttä.

        Itselläni ei ole ollut minkäänlaista tukea, kun lapset olivat pieniä, paitsi mies, joka oli koko ajan työssä tai työmatkoilla. Vauva-aika oli tosi raskasta, erikoisesti vauvan kanssa, joka itki yökaudet vatsavaivojaan ja yleensäkin yösyötöt olivat raskaita. Mutta kun on kerran lapset tehnyt on ne myös hoidettava.

      • JaGGe
        ebyaerzbryezaby kirjoitti:

        blaa blaa. elämä on aina täällä pohjolassa ollut rankkaa, nykyisin kun yhteiskunta tukee hoitaa ja tekohengittaa ja holhoaa niin uusavuttomat prinsessakompleksi muka masentuneet eukot tekee täysin järjenvastaisia tekoja. ennen sentään oli jokin järki ja moraali kuulunut jo kotikasvatukseen. nykyään kaikki on niin kovin kovin ahdistuneita ja minä minä minun. itseensäkäpertyneitä ääliöitä että oksettaa.

        Viimeisen 7 päivän sisällä taidettiin YLEllä näyttää ruotsinkielinen dokumentti / dokumenttisarjan osa, jossa todettiin kyllä ihan päinvastaista. 1800-luvun lopulla lapsimurhat olivat 50x nykypäivää yleisempiä :O

    • Saadaanpa nähdä

      että Joogatappaja (Finnish Yogi-Killer) tulee pysymään otsikoissa (ja veronmaksajan kukkarolla) vielä pitkään.

      Oikeudenkäynnit ja tappajanhoivaukset maksavat maltaita. Sitten syylliseksi leimataan mies.. Koska mies.

      Myöhemmin joogatappaja kirjoittaa kirjan, josta tehdään elokuva. Ja nousee okkultistifeministien messiaaksi.

    • VanhaTotuus

      Mihin ihmiset menee kun maailmassa tapahtuu jotain mieltä järkyttävää?
      Joogaamaan, reiki"hoitoon", tarot-ennustajalle...?

      Mitä, eikö?

      Siis kirkkoon!

      Hyvät ihmiset, kyllä ne oikeasti perimmäiset asiat selviävät ihan tämän tutun kristillisen Raamatun sanan äärellä eikä hindu-uskonnon monijumalisuuden ja sielunvaellusoppien ym. epämääräisen äärellä.

      Eikä Jeesus todellakaan asu vain luterilaisessa kirkossa, sitä on turha mustamaalata! Kristillisiä seurakuntia on monia, joissa kaikissa sama auktoriteetti - Raamattu (jossa mm. vakavasti varoitetaan ennustamisesta ym).

      • Suuri nauraja

        Jeesus on vi-tun kuollut!!!:-):-):-)

      • uusi totuus

        Ei ne kirkkoon mene vaan metsään kävelemään. Nåinhän teki mm. Mika Häkkinen, Seppo Räty ja Juha Mieto

    • Tässä taas nähtiin

      Ettei intialaisten rutramutra-jumalien kanssa touhuamisesta seuraa mitään hyvää. Joku voi tietenkin väittää ettei joogalla ole suoraa yhteyttä Intian demonijumalien palvontaan, mutta juuri näin se demoniansa onkin rakennettu. Monet harjoittavat tietämättään rituaaleja, joiden alkuperä on Intian viidakoiden kannibaalikulteissa, lasten uhraamisessa ja monikätisissä torahampaisissa demoneissa.

      • mustaa magiaa

        Kun luin Emmi Helteen oman kirjoituksen netistä, niin minullekkin tuli mieleen, että ei kai vain lapset olleet jonkinlainen uhraus pimeyden ruhtinaalle. Tarot ym. rajatiedon jutut muuttavat ihmismieltä salakavalasti. Varokaa niitä. Äidistä tuli omien lastensa murhaaja. Olisi saattanut murhata miehensäkkin, jos tämä olisi ollut kotona. Niin paljon itsestään tykkäsi, että päätti jäädä henkiin kaiken kauheuden jälkeen.

      • JaGGe
        mustaa magiaa kirjoitti:

        Minkä kirjoituksen? Linkkiä linkkiä =P

      • viattomuus

        Ilman muuta uhrasi lapsensa saatanalle, siis VIATTOMAT pienet lapsensa! Ensin antaa lapsille elämän ja sitten tekee julmista julmimman teon. Palakoon helvetin tulessa koko eukko.

      • Anonyymi
        mustaa magiaa kirjoitti:

        Kun luin Emmi Helteen oman kirjoituksen netistä, niin minullekkin tuli mieleen, että ei kai vain lapset olleet jonkinlainen uhraus pimeyden ruhtinaalle. Tarot ym. rajatiedon jutut muuttavat ihmismieltä salakavalasti. Varokaa niitä. Äidistä tuli omien lastensa murhaaja. Olisi saattanut murhata miehensäkkin, jos tämä olisi ollut kotona. Niin paljon itsestään tykkäsi, että päätti jäädä henkiin kaiken kauheuden jälkeen.

        Mies oli tuolloin tapahtuman aikana katsomassa jonkun kuopiolaisen jääkiekkoseuran matsia, ja män sit kottiinsa.

    • sitä saa mitä tilaa

      Eikö tällä viikolla käsitellä täysin Raamatun vastaista asiaa eduskunnassa.
      Suomen kansaa ei kiinnosta Raamatun periaatteet, niille nauretaan ja pilkataan.

      Seuraus siitä on Jumala ottaa varjelevan käden pois Suomen kansan yltä.
      Tälläiset järjettömät tapaukset vain lisääntyy.....

    • Etsivä Holkki
      • Vaahtoajat kyykkyyn!

        On täällä niin hyviä ja viisaita ihmisiä, se alkaa oksettamaan jos mikä!!

      • Se vasta oksettaakin
        Vaahtoajat kyykkyyn! kirjoitti:

        On täällä niin hyviä ja viisaita ihmisiä, se alkaa oksettamaan jos mikä!!

        Kun ihminen luulee olevansa suunnattoman viisas ja valaistunut, niin laajennetun tajunnan omaava ja kosmisten salatieteiden herra, että millään ei ole enää merkitystä taikka arvoa.

        Sellainen tappaa ja silpoo kenet tahansa. Vastaantulijan kadulla, mummon kaupan jonossa, omat lapsensa...

        Kun haet "viisautta" demonien salatieteistä, maksetaan se oppi kalliisti. Oman mielensä ja sielunsa säikeillä.

      • muori81
        Se vasta oksettaakin kirjoitti:

        Semmonen pieni tarkennus, että kyseinen äiti ei ole silponut ketään, vaan hukuttanut lasten kylpyammeeseen :( Aivan sairas ihminen ja ollut psykiatrisessa hoidossa monta viikkoa ennen tätä kohtalokasta iltaa.... Voimia enkeleiden isälle

      • varovaisuutta
        Vaahtoajat kyykkyyn! kirjoitti:

        On täällä niin hyviä ja viisaita ihmisiä, se alkaa oksettamaan jos mikä!!

        Jep ja näitä on vielä kaksi samannimistä ja nämä on jo sotkettu muutamassa riimussa keskenään,

      • liisa3
        muori81 kirjoitti:

        Semmonen pieni tarkennus, että kyseinen äiti ei ole silponut ketään, vaan hukuttanut lasten kylpyammeeseen :( Aivan sairas ihminen ja ollut psykiatrisessa hoidossa monta viikkoa ennen tätä kohtalokasta iltaa.... Voimia enkeleiden isälle

        Säälin lasten isää ja muita omaisia, äitiä en sääli, on niin hirvittävä teko.

      • viattomuus
        Se vasta oksettaakin kirjoitti:

        Kun ihminen luulee olevansa suunnattoman viisas ja valaistunut, niin laajennetun tajunnan omaava ja kosmisten salatieteiden herra, että millään ei ole enää merkitystä taikka arvoa.

        Sellainen tappaa ja silpoo kenet tahansa. Vastaantulijan kadulla, mummon kaupan jonossa, omat lapsensa...

        Kun haet "viisautta" demonien salatieteistä, maksetaan se oppi kalliisti. Oman mielensä ja sielunsa säikeillä.

        Minä kyllä kierrän sen naisenpirun kaukaa, jos vastaan sattuu!

    • 1415

      humpuukkia on nuo kaikki tarot ja reiki sun muut jutut... kukaan täyspäinen ei niihin sorru asiakkaaksi ei kä ole ihan järjissään sekään joka niitä alkaa markkinoida... no, määrätynsorttiset niihin erehtyy asioimaan..kas kun ei ennustus ja tulevan näkemistäkin.....

    • Yyyyyyy

      Kylläpä niitä surmia on tehneet muutkin kuin "taroteihin" hurahtaneet. Masennus taustalla, silloin voi tapahtua mitä vain. Tuntuu että monella täälläkin on niin paljon vihaa sisällään, toivottavasti ette tule sairastumaan masennukseen, se tauti ei katso ammattia eikä asemaa. Voimia heille joita asia oikeasti koskettaa, perhepiiriä yms.
      Taas tuli tapaus jossa kaikkitietävät luulevat tietävänsä miten asiat on.

    • Tajusihan se

      Lapset estävät puhtaimman Jumaluuden kokemisen omassa kehossaan chakrojen kautta, joten ymmärrettävä teko. Eikä tämän tietäminen ole mielenvikaisuutta. Mielenvikaisuutta on tehdä niitä (meitä) lapsia tähän kärsimyksen maailmaan.

    • niisevaao

      mitä se masennus sitten muka on...elikö kun vähän asiat ei mene niiku itte haluu nii tulee pahamieli ja se masennus....sellaisen masennuksen ymmärrän kun on puoliso kuollut tai vanhempi jos itse on vielä nuori.Nykyään masennutaan jos ei aurinko paista vapaapäivänä.

    • Surusilmä

      Itsekkyys, halu olla omassa rauhallisessa maailmassa. Se on vaan niin että näinkin pienten lasten kanssa se ei onnistu. On ruoka-ajat, leikit , kylvetys jne., et on se kumma jos kerkiää olohuoneen matolla istua joogaamassa. Tässäkin tapauksesassa melko varmasti nainen kaipasi vain sinne rauhalliseen kuplaansa, fantasiamaailmaan. Ja kun joku ottaakin hihasta kuvitelma hajoaa ja muuttuu vihaksi. Toivon , että pienokaiset eivät kärsineet kauan ja että tämä äiti saisi pitkän mahdollisen tuomion.

    • Joogamestareiden maa

      Intia. On tarinaperinteeltään varsin rikas. Eräskin tarina kertoo pikkulapsien tappamisesta ja syömisestä.

      Siinä muinainen kuningas Hanuman kiinnostuu jumalien tavoista, ja päätyy syömään "lihan puun hedelmiä" eli lapsia. Jumalat vihastuvat, koska lapsien syömisen oli pitänyt olla varattu vain heille. Mutta usean yrityksenkään jälkeen eivät saa hanumania surmattua. Lopulta hanuman valaistuu, ja hänestä tulee uuden lajin, ihmisen kantaisä.

      Vielä edelleenkin joogasuuntausten takana kummittelee oppeja, joista ei länsimaisissa oppaissa kerrota mitään. Usko lasten syömisen nuorentavaan, parantavaan, ja jopa henkisesti kohottavaan voimaan on yksi niistä. Syöväthän jumalatkin jopa toisiaan vahvistuakseen.

      • böööö

        Ja suomalaisessakin kansanperiteessä uskotaan vaikka mihin, voi luoja miten olet yksinkertainen"

    • sdfasdfsdf

      Vaikuttaa olleen eräänlainen joogalentäjä-elämäntapaintiaani-ituhippi.

    • Kimpi

      Vaikuttaa siltä, että henkisessä lukossa ollut nainen näki kuinka Rautavaaran lastenmurhaaja sai sympatiaa lehdistössä ja teki itse saman perässä.

      Kuka on tällä kertaa ensimmäinen murhaajan puolustelija? Saadaanko miehestä syyllinen? Feministipiireissä on varmaankin jo useampikin artikkeli työn alla?

    • KELLOKOSKI

      Silmä vältää tämäkin varmaa päätää päivänsä jossan vankimielisairaalassa?

      • Tarot-mainokset

        heti ketjun alapuolella???

      • Naiselle armahdus!

        Miksi tappaisi itsensä, nainenhan tappoi omat synnyttämänsä lapsensa, ja jos isää ei kiinnostanut jäädä lauantaina lastensa äidin kanssa vaan kaverin kanssa piti päästä ulos, meni nyt sitten minne meni, niin etenkin kun mies tiesi, että vaimo ja pikkulasten äiti oli masentunut ja ylirasittunut, niin olisi sitten auttanut, eikä lähtenyt itseään viihdyttämään tai minne nyt sitten menikään, aivan sama, poistui paikalta ja jätti epävakaan naisen lasten kanssa keskenään kotiin. Mies on aina osasyyllinen tälläisiin tapahtumiin oman toimintansa kautta, koska olisi mies voinut toimia toisinkin. Sama juttu Rautavaaran tapauksessa. Olisi siinäkin tapauksessa mies lähtenyt linja-autosta naisen mukaan, eikä jäänyt periaatteestaan vaan istumaan linja-auton penkkiin.

      • älytön syytös
        Naiselle armahdus! kirjoitti:

        Älä edes yritä syyllistää isää. Naurettavaa vierittää syy isän niskoille.

      • viisas femakko
        älytön syytös kirjoitti:

        Älä edes yritä syyllistää isää. Naurettavaa vierittää syy isän niskoille.

        Ei ole! Kaikki on täysin isän syytä,kuten kaikki paha tässä maailmassa on miesten vika.

      • Älyttömille isille
        älytön syytös kirjoitti:

        Älä edes yritä syyllistää isää. Naurettavaa vierittää syy isän niskoille.

        Lapset laitetaan yhdessä alulle ilolla ja nautinnolla, ja yhdessä lapset myös on hoidettava, ja jos toisella vanhemmista klippaa, niin silloin on isälläkin vastuunsa ottaa ohjakset käsiinsä ja hakea sitten apuvoimia, jos ei isällä resurssit riitä naistaan yhteisten lastensa huoltohommissa auttaa. Itse ole älytön, jos pidät naurettavana sitä, että isillä ei ole ollut mukamas osaa eikä arpaa näiden kahden viimeaikaisen surullisen lopputuloksen aiheutumiseen. Taidatkin olla mies, ja puolustella vaan miehiä.

      • koti-isä
        Naiselle armahdus! kirjoitti:

        Miksi tappaisi itsensä, nainenhan tappoi omat synnyttämänsä lapsensa, ja jos isää ei kiinnostanut jäädä lauantaina lastensa äidin kanssa vaan kaverin kanssa piti päästä ulos, meni nyt sitten minne meni, niin etenkin kun mies tiesi, että vaimo ja pikkulasten äiti oli masentunut ja ylirasittunut, niin olisi sitten auttanut, eikä lähtenyt itseään viihdyttämään tai minne nyt sitten menikään, aivan sama, poistui paikalta ja jätti epävakaan naisen lasten kanssa keskenään kotiin. Mies on aina osasyyllinen tälläisiin tapahtumiin oman toimintansa kautta, koska olisi mies voinut toimia toisinkin. Sama juttu Rautavaaran tapauksessa. Olisi siinäkin tapauksessa mies lähtenyt linja-autosta naisen mukaan, eikä jäänyt periaatteestaan vaan istumaan linja-auton penkkiin.

        isä tosiaan hoiti lapsiaan ja vaimoaan ja tarvitsi hänkin hengähdystauon. ei varmaan olisi lähtenyt jos olisi ollut epäilystä äidin toimista.

      • trollaajat pois
        viisas femakko kirjoitti:

        Ei ole! Kaikki on täysin isän syytä,kuten kaikki paha tässä maailmassa on miesten vika.

        Ällöttävä trolli olet. Miten saat tästäkin jonkun naisvihajutun aikaiseksi kun täällä keskustellaan jostain muusta kuin siitä, ettei äiti olisi syyllinen.

      • niinkö

        Emmihän itse pyysi isää lähtemään lätkäpeliin.

    • Sorgeporge

      Isä yritti pitää perheensä kasassa ja auttaa äitiä tämän mielenterveysongelmissa.Isää turha syyllistää,äiti huijasi naimisiin, sokaisi suorastaan mutta mielenterveysongelmat pahenivat yhtäkkiä.Isä rakasti lapsiaan yli kaiken,samoin sairasta vaimoaan.Ei mikään perheenhakkaaja juoppo vaan äärettömän hyväsydäminen ja kunnollinen mies.Todella surullista.Olivat tunteneet tuttujen ystäviensä kautta jo nuoruudessa.Tapasivat ulkomailla,jossa asuivat pitkään. Molemmat lapset toivottuja ja rakastettuja, äiti parantumaton narsisti ja itsekäs minä minä minä ensin ihminen.

      • isilläkin vastuunsa

        AI; AI; on helppoa miesten elämä, lasten hankinnoissakin miehillä on vain ja ainoastaan nauttijan rooli, ei fyysisesti rasita raskaus, eikä synnytys, ehkä psyykkeeseen vaikuttaa joillakin miehillä kuitenkin, että pitää lähteä parille "pitkälle" synnytyksen jälkeen laitokselta kotiuduttuaan, kun otti niin koville se sivusta katsominen kun vaimo synnytti ja tuntee kropassaan ne kaikkinaiset vaikutteet, joita jo lapsen odotusaika naisen kehoon aiheuttaa. Sitten kun nyyti tulee äidin kanssa kotiin, alkaa äidillä imetys yötä päivää, ja nukkuminen vauvasta riippuen sitä sun tätä, mutta kaikkinaisesti vauvat valvottavat jonkin aikaa öisinkin alkukuukausinaan, ja se on rankkaa, jos ei ole moiseen tottunut, vaan on saanut yönsä nukkua rauhassa tai silloin kun on halunnut ennen lapsen synnyttämistään. Sen takia olisi hyvä olla sellainen lapsen isä siinä kotosalla, että edes välillä ottaisi osaa vauvan hoitoon, kun imettääkään ei voi, niin muissa toimissa edes, ja ainakin minkä töiltään ehtisi isäkin älyäisi keskittyä jonkin aikaa ja myöhemminkin niihin omiin yhteisiin kullanmuruihin ja kodin hoitohommiin keittiöpuuhineen ruoanlaittoineen, eikä pitäisi niitä omia tärkeitä mukamas menemisiään etusijalla, eihän äitiyslomalla oleva äitikään voi lähteä enää omiin harrastuksiinsa tuosta vaan silloin kun nyyti on vauvaikäinen. Myöhemmin sitten kun lapset ovat kasvaneet vauva-ajan ohittaen, voivat jo molemmat vanhemmat vuorotellen tai yhdessä jatkeskella omia harrastuksiaan ja menojaan järjestelemällä lapsilleen hoitajan.

      • prk prk
        isilläkin vastuunsa kirjoitti:

        Olisipa isot lasten ruumiskasat jos kaikki väsyneet vanhemmat listisivät jälkeläisiään.
        Isähän se taas on syyllinen. Eikun vaan akka vapaaksi ja isä vankilaan.
        Jospa se ämmä kerkiäisi vielä lisää tehdä kakruja, vielä muutama vuosi aikaa.Listisi taas kun vähän väsyttää ja isi lähti prk töihin.

      • voihan femakko

        Ja mistä luulet tietäväsi minkä verran isä hoitanut lapsia, varmaan aika paljon oman työnsä lisäksi kun nainen kerran pyörittänyt huuhaa yritystään ja tehnyt "hoitoja" asiakkaille. Eiköhän lie päässeet molemmat käymään asioillaan kun toinen hoitanut.

      • Ämmänpiarut haisoo..
        voihan femakko kirjoitti:

        Ja mistä luulet tietäväsi minkä verran isä hoitanut lapsia, varmaan aika paljon oman työnsä lisäksi kun nainen kerran pyörittänyt huuhaa yritystään ja tehnyt "hoitoja" asiakkaille. Eiköhän lie päässeet molemmat käymään asioillaan kun toinen hoitanut.

        TAAS NÄÄ KYRPÄHUULET JAUHAVAT SONTOO TÄÄLLÄ.. TURPA NY KII ÄMMÄT!

      • hullut melskaa
        prk prk kirjoitti:

        Olisipa isot lasten ruumiskasat jos kaikki väsyneet vanhemmat listisivät jälkeläisiään.
        Isähän se taas on syyllinen. Eikun vaan akka vapaaksi ja isä vankilaan.
        Jospa se ämmä kerkiäisi vielä lisää tehdä kakruja, vielä muutama vuosi aikaa.Listisi taas kun vähän väsyttää ja isi lähti prk töihin.

        Mitä ongelmia sulla oikein on kun riehut täällä? KUKAAN EI TÄÄLLÄ OLE VÄITTÄNYT ETTÄ ISÄ ON SYYLLINEN. Paina se jo kalloos.

      • keskusta
        isilläkin vastuunsa kirjoitti:

        AI; AI; on helppoa miesten elämä, lasten hankinnoissakin miehillä on vain ja ainoastaan nauttijan rooli, ei fyysisesti rasita raskaus, eikä synnytys, ehkä psyykkeeseen vaikuttaa joillakin miehillä kuitenkin, että pitää lähteä parille "pitkälle" synnytyksen jälkeen laitokselta kotiuduttuaan, kun otti niin koville se sivusta katsominen kun vaimo synnytti ja tuntee kropassaan ne kaikkinaiset vaikutteet, joita jo lapsen odotusaika naisen kehoon aiheuttaa. Sitten kun nyyti tulee äidin kanssa kotiin, alkaa äidillä imetys yötä päivää, ja nukkuminen vauvasta riippuen sitä sun tätä, mutta kaikkinaisesti vauvat valvottavat jonkin aikaa öisinkin alkukuukausinaan, ja se on rankkaa, jos ei ole moiseen tottunut, vaan on saanut yönsä nukkua rauhassa tai silloin kun on halunnut ennen lapsen synnyttämistään. Sen takia olisi hyvä olla sellainen lapsen isä siinä kotosalla, että edes välillä ottaisi osaa vauvan hoitoon, kun imettääkään ei voi, niin muissa toimissa edes, ja ainakin minkä töiltään ehtisi isäkin älyäisi keskittyä jonkin aikaa ja myöhemminkin niihin omiin yhteisiin kullanmuruihin ja kodin hoitohommiin keittiöpuuhineen ruoanlaittoineen, eikä pitäisi niitä omia tärkeitä mukamas menemisiään etusijalla, eihän äitiyslomalla oleva äitikään voi lähteä enää omiin harrastuksiinsa tuosta vaan silloin kun nyyti on vauvaikäinen. Myöhemmin sitten kun lapset ovat kasvaneet vauva-ajan ohittaen, voivat jo molemmat vanhemmat vuorotellen tai yhdessä jatkeskella omia harrastuksiaan ja menojaan järjestelemällä lapsilleen hoitajan.

        Ehkä sulla on käynyt huono tuuri miesten suhteen! Olen nainen ja kolmen tyttären äiti ja voin kertoa sinulle, että meidän elämässä miehet eivät ole kuvaamasi kaltaisia! Pelkkää hyvää ovat miehestä puhuneet useat hänet hyvin tuntevat ihmiset. Toivottavasti narsisti Emmi tajuaa joku päivä tekonsa ja kärsii helvetissä.

    • cty

      En minä ainakaan tunne sympatiaa lapsen tappajia kohtaan. Eikö Rautavaaralla ollut nainen posautti suoraan rekkaa päin.

    • abortti on ratkaisu

      Mietin vain,miksi mies tekee lapsia mt-ihmisen kanssa,koska esim.bipo on periytyvä sairaus.Ihan turha syyttää aina lastensuojelua,kyllä vanhempien pitää suojella niitä ja tuskin jollain tunnin käynnillä selvisi,että muijalla vippaa noin pahasti.Mutta aina vaan uudestan tulee mieleen,että pakkosterkkaus olisi poikaa monelle,lapsia väännetään ja sitten ei kyetä huolehtimaan edes itsestään saati niistä lapsista.

    • minä vaan

      Antakaa olla.....ei asian "märehteminen" kannata .

    • Parempi olisi

      että saadananpalvojille porataan maahan iso reikä, ja heitetään ne siihen.

    • realisti2

      Haloo.
      Sosiaalihuolto ollut vastuuton.
      Prkle. Eikö vastuu viimekädessä ole vanhemmilla. Heti kun alkaa vähän väsyttämään, kun lapset itkee öisin, aletaan itkemään sosiaaliapua. Lapset kun tuppaa olemaan vaativia hoidettavia.
      Hitto, kun ihmiset on uusavuttomia. Ja sitten vielä sympasiteerataan äitiä. Olisko äidin tehtävä pitää huolta lapsistaan. Näin ainakin ennen.
      Kaikki sosiaalihuollon piiriin kuuluvien lasten vanhemmat voisi katsoa peiliin, vika löytyy sieltä.
      Nykyään syytetään yhteiskuntaa heti, kun lapsi kakkaa vaipan ohitse ja vaaditaan sosiaaliapua. Mihin on maailma mennytkään.

      • JaGGe

        Niin, tai mietis vähän mikä on toisin kuin vaikkapa 60-vuotta sitten. Olisiko, että nykyään ei ole isovanhempia ja muuta sukua hääräämässä ympärillä, vaan eletään yksinään isän, äidin ja kakrujen muodostamassa "ydinperheessä"? Ennen isovanhemmat osallistuivat lastenhoitoon ja asuivat samassa talossa, nykyään taas ei.

    • Voimia isälle

      Vaikka ollaan mitä mieltä, niin ei kukaan tervejärkinen ihminen, äiti tai isä tapa omia lapsiaan. Kyllä täytyy olla kylmähermoinen äiti että pystyy tappamaan noin pienet puolustuskyvyttömät lapset. Joku päivä siellä vankilassa tämä äiti herää ja tajuaa mitä tuli tehtyä jos ei ole narsisti. Se on rangaistuksena enemmän kuin vankila. Eniten toivon isälle jaksamista ja lähimmäisten tukea, että selviää noin kauheasta kohtalosta. Vertaistukea nyt nopeasti hakemaan. Olen myöskin sitä mieltä, että jonkun perhepiirissä on täytynyt huomata jotain poikkeavaa tämän äidin toiminnassa ja olen myös sitä mieltä, että pitää puuttua, naapurinkin, jos on aihetta. Olkoon sekin " matalan kynnyksen " malli. Mutta sekin on varmasti totta, että pelätään huostaanottoa. Miksi väsynyt äiti ei yksinkertaisesti mene lääkäriin ja sano, ettei jaksa, toimittakaa minut jonnekin lepäämään.eihän väsymys ole mielisairaita. Annetaan äidille varmuus siitä että lapset saavat olla kotona. Järjestetään sinne se apu ja levännyt, autettu äiti palaa kotiin ja on saanut toivomansa avun. Ei se, näköjään, että on ura ja parempi tuloinen takaa sitä, etteikö menisi huonosti.

      • äärimmäinen teko

        Isä tarvitsee tukea, samoin muu lähipiiri. Isovanhempiensa ainoat lapsenlapset ovat enkeleitä.
        Naisella on kaikesta päätellen ollut mielialahäiriö nuoruudestaan alkaen. Bipoläärinen.
        Nousuja ja laskuja ja lopulta romahdus. Mikä laukaisi lopulta, kun kertonut suunnitelleensa jonkun aikaa lastensa surmaamisen? Oliko suunnitellut myös itsensä surmaamista, siitä ei ole kerrottu tai miehensä?

      • Ei hulluille voimia

        Ai ei ole mielisairasta? HAH! No ei se kyllä ihan tervettäkään ole. Jos tuollaista ilmaantuu niin lapset samantien huostaan vaan.

      • BSDetector
        äärimmäinen teko kirjoitti:

        Isä tarvitsee tukea, samoin muu lähipiiri. Isovanhempiensa ainoat lapsenlapset ovat enkeleitä.
        Naisella on kaikesta päätellen ollut mielialahäiriö nuoruudestaan alkaen. Bipoläärinen.
        Nousuja ja laskuja ja lopulta romahdus. Mikä laukaisi lopulta, kun kertonut suunnitelleensa jonkun aikaa lastensa surmaamisen? Oliko suunnitellut myös itsensä surmaamista, siitä ei ole kerrottu tai miehensä?

        Oliko missä näin kertonut? :O Jos oli, niin missä? Kiitos. Otherwise? Bullshit.

    • Ettei vain synkkinä

      vatvottaisi tätä juttua, on syytä pohtia myös seuraavaa:

      Saako 172 senttinen saatananpalvojanainen uhrata pienet lapset koukkukyntisille intialaisille sielunsyöjäjumalille?

    • Uittu mikä ******
      • uskokaa huijareita?

        Niin siinä kävi Tarot- korttien kanssa häärääjälle, näki oman elämänsä niin, että pönttö sekosi ja tappoi omat lapsensa.

    • Mauttomat mainokset

      Ketjun alla ovat sitten mainokset:

      Harrasta Joogaa
      Ekstoottisissa Maisemissa Intiassa. Tutustu Heti!
      ayurvedayogavilla.com

      Vakuutus lapselle
      Vaivattomuutta ja turvaa arkeen. Hyödynnä keskittäjän edut!
      pohjola.fi/lapsen-vakuuttaminen

      Eli ensin lapselle mojova henkivakuutus. Sitten joogamatkalle intiaan, jossa lapsi voidaan kätevästi uhrata visnupisnu rutsamutsi -jumalille. Ja kotimaassa sitten kävellään nauraen pankkiin nostamaan henkivakuutus.

      • Järkyttynyt yh

        Joo, on se vaan sairasta kun lasten vanhemmat naureskelevat omien muksujen kuolemalle saatuaan rahallista korvausta :O

    • sonja___

      Uskon että jokainen äiti ja isä pystyy tappaman lapsensa, jos oikein viiraa päässä. Ei siinä tilanteessa ajattele ja moni asia voi tapahtua vahingossa. Tiedän perheen jossa kätkytkuolema ei ole ollut "kätkytkuolema". Väsymys tekee ihmeitä aivan "normaalille" ihmiselle.

      • livin Valheen vangit

        Telkussa oli hiljan Livillä tositapahtumaan perustuva jakso Valheen vangit, jossa äiti oli aiheuttanut lapsensa kuoleman ravistelemalla lasta. Kuoleman luultiin olevan selittämätön kätkytkuolema, mutta ei kai ollut ja äiti koki valtavia tunnontuskia ja tunnusti tekonsa. Ensin sisarelleen ja sitten mies sai tietää. Ero tuli.

      • äiti monelle

        Sinun uskosi on väärä. Tunnen ihmisiä joilla on viirannut tosi pahasti päästä mutta eivät pahimmassa mustassa mielensyöverissäkään suunnittele lapsensa murhaa eikä myöskään puolison. Itsensä murhaa saattavat ajatella mutta valtaosa hakeutuu itse hoitoon. Sairaillekin normaalisti perhe ja lapset on syy elää. Tuollainen hullu murhaaja ei ole tästä maailmasta ja eihän kukaan voisi hänen kaltaisesta uskoa että mitä suunnittelee. Nyt tästä otetaan opiksi. Joka ikinen meistä olemme vastuussa lähimmistämme ja mikäli huomaamme aihetta huoleen meidänvelvollisuutemme on asiaan puuttua ja pelastaa viattomat lapset.

      • Kerroppa

        Onkohan sama perhe jonka minäkin tiedän onko Kuopiosta?

    • Mikä lie höpötäti

      Nainen kerskaa "urallaan" mutta nimellä ei mitään tietoa löydy moisesta ohjuksesta.

    • Kummeli654789

      En tajua sitä, miten kukaan voi ajatella että nainen suunnitelmallisesti, julkisuutta saadakseen tai mistään muustakaan syystä harkiten tappaisi pienet lapsensa. Miksi se loogisin selitys ei kelpaa, että ihmisellä voi olla vakava mielenterveysongelma, jota imetykseen ja synnytykseen liittyvä hormonimyrsky ja mahdolliset yövalvomiset pahensivat niin, että päässä vippasi hetkellisesti niin pahasti, että kävi omien lastensa kimppuun? Se on sitten ihan sama mitä ihminen on aiemmin tehnyt työkseen tai mitä on kirjoittanut blogiinsa. Ja juu, olette ihan oikeassa siinä, että jokainen lopen väsynyt äiti ei ole potentiaalinen tappaja. Siihen tarvitaan muutakin, eikä se muu ole ilkeä luonne, liian suuret luulot itsestään, ahneus, julkisuudenkipeys tms. mitä näillä nettipalstoilla ehdotetaan... Ehkä tämä on niin vaikea asia ihmisille sen takia, kun tarvitsevat syntipukin ja jos kyseessä on psyykkisesti sairas ihminen, häntä on vaikeampi syyttää?

      Joka tapauksessa niitä lapsia ei enää takaisin saa, eikä sitä ahdistusta pois pyyhittyä, mitä tämmöiset tapahtumat ihmisissä aiheuttavat. Ainoa järkevä asia mitä jokainen meistä voi tehdä, on yrittää olla mahdollisimman hyvä ja auttavainen lähimmäinen muille tai ainakin olla lisäämättä muiden ahdingossa olevien taakkaa ilkeillä puheilla tai kirjoituksilla.

      • 153

        Se loogisin selitys ei varmaan siksi kelpaa, että monilla ihmisillä ei ole käsitystä siitä mitä mielisairaus voi olla, ja miten se voi laittaa ihmisen ajattelemaan tai tekemään aivan älyttömiä asioita. Ei sitä oikein voi käsittää jos sellaista ei ole läheltä nähnyt. Nämä ovat surullisia asioita.

    • roskapostirobotti3

      Siis kyllähän hänen nettisivunsa ovat pystyssä edelleenkin, ei tarvitse web arcivea käyttää.

      • 4566233

        Linkitä sitten, jos oikeasti on.

    • Minä vaan

      Jos oli lastensurmaajaäiti sekaisin päästään, niin kyllä vaikuttavat olevan monet täällä kommentoivatkin. On mukamas niin "varmaa" tietoa äidin motiiveista. Me ei kertakaikkiaan voida nähdä toisen pään sisälle, ja kyllä tällaiset teot tulevat yllätyksenä lähipiirillekin, jonka jos kenen olis pitänyt jotain merkkejä huomata. Sitten vaan voidaan todeta, että en olisi ikinä uskonut hänen tällaista tekevän. Tämä on varoittava esimerkki kaikille! Pidetään silmät ja korvat auki, ja kysytään läheisiltä ihmisiltä miten heillä menee ja tarjotaan apuamme. Näin toimimalla voimme mahdollisesti estää tällaisen tragedian toistumista tai jotain "pienempää pahaa" tapahtumasta.

    • Ei toimi

      nettisivut enää...

    • Surullista

      Toivon todellakin voimia lasten isälle ja perheen lähipiirille, voiko tällaista ihminen mitenkään kestää ja jatkaa elämäänsä

      • äitiparka

        Tämän päivän Aamulehdessä kerrotaan, että poliisitutkinnassa nainen kertoi suunnitelleen teko jo muutaman viikon! Suunnitelleen!
        Kyseessä ei sitten olekaan äkkipikainen, hetken sekoaminen! Siitä, kertoiko hän kenellekään suunnitelmastaa, ei mainita jutussa.

      • suunnitelu takana
        äitiparka kirjoitti:

        Tulee mieleen "eräs tietty nainen" ulvilasta. Alkoi suunnittelemaa jo puoli vuotta ennen miehensä surmaamista.

      • JaGGe
        äitiparka kirjoitti:

        Tämän päivän Aamulehdessä kerrotaan, että poliisitutkinnassa nainen kertoi suunnitelleen teko jo muutaman viikon! Suunnitelleen!
        Kyseessä ei sitten olekaan äkkipikainen, hetken sekoaminen! Siitä, kertoiko hän kenellekään suunnitelmastaa, ei mainita jutussa.

        Höpö höpö. Ei ole kerrottu mitään. Muuten olisit varmaan laittanut jo linkkiä jos olisi kerrottu. Hei, älä viitsi tulla tänne puhumaan p*skaa!

    • llkkhhgggg

      No pidempiaikainen sekoaminen sitten. Jossain sumussa tuon ihmisen on ollut pakko olla. Harmi vaan etteivät läheiset huomanneet, että häntä ei olisi saanut jättää kahden lasten kanssa. Läheisiä ei tietenkään voi tuosta syyttää, harmi kuitenkin että noin pääsi käymään :(

      • Taas

        HARMI ETTEIVÄT AMMATTILAISET HUOMANNEET MITÄÄN! Mielenterveyspotilas ja sossun asiakas.

    • Pahuuden määrä

      oli melkoinen, kun Emmi Helle pohti viikkokausia omien lastensa murhaamista. Punnitsi sen välillä mikä olisi helpoin tapa saada lapsistaan henki lähtemään, ja mikä tappotapa toisaalta tuottaisi eniten hekumallista tapponautintoa.

      Mahtoi olla sairaan elämän synkkä riemunhuippu, kun hän kohtalokkaana päivänä heräsi ja päätti: "Tää se päivä on. Tämä on se aamu. Tänään kuolee heistä jokainen".

      On vaikea varmuudella arvioida sitä tappamisen riemun määrää, kun hän nyhti elämän pienistä lapsistaan. Sillä hetkellä kun Emmi helle lakkasi olemasta pelkkä murhanhimoinen mystisiin NEW-AGE oppeihin ja rituaaleihin hurahtanut kahjo, ja hänestä tuli aivan oikea suunnitelmallinen, lasten henkiä riistävä tappaja. Oikea varsinainen MURHAAJA.

      Syytä ei voi vierittää kenellekään muulle. Murhaaja murhaa, koska hänellä on murhaajan mieli ja sielu. Murhaajan vaistot ja tahto.

      Mutta silti on syytä kysyä, olivatko hänen tekoihinsa osallisena aasialaisten nihilististen jumalmyyttien kieroutuneet uustulkinnat. Nuo narsismia ruokkivat NEW-AGE opit, joissa keskitytään miettimään omaa napaa. Oikein päivittäin opiskellaan oman navan tuijottamista ja mielen tyhjentämistä "tarpeettomista länsimaisista arvoista ja moraalikäsityksistä".

      On myös syytä selvittää, onko inhimilliset tunteet tuhoava SSRI-lääkitys myötävaikuttanut tekoon. Siihen että äiti kykenee suunnittelemaan viikkokausia lastensa murhaamista. Ilman että inhimilliset tunteet ovat tulleet väliin.

      • 7+3

        Vaikuttaa vähän siltä, että sinä tällä asialla hekumoit.

      • Tyrmään vaan

        Totta puhut. Teon motiivi on murhan himo ja tappamisen nautinto.

        Helle ei ole vielä käyttänyt auer-korttia eli kertonut, että huppumies tuli lasin läpi ja tappoi uhrit.

      • On sekin vielä
        Tyrmään vaan kirjoitti:

        Totta puhut. Teon motiivi on murhan himo ja tappamisen nautinto.

        Helle ei ole vielä käyttänyt auer-korttia eli kertonut, että huppumies tuli lasin läpi ja tappoi uhrit.

        mahdollista. Näin harhainen saattaa jossakin vaiheessa "muistaa" että vieras huppupää aineellistui keittiön komeroon, josta levitoi lasten kimppuun. Tämän jälkeen tappaja Emmin visioissa warppasi Q-dimensioon kera valkoisen jäniksen.

        Näinkin hurjaan visioon tarraudutaan mieluummin kuin kestetään totuutta omasta teosta.

        Etenkin kun murhaaja on jo entuudestaan laitoskamaa, ja Intian epäjumalien palvoja.

    • berthold

      Isä oli liian kiltti mies, joka yritti viimeiseen asti rakastaa vaimonsa terveiden kirjoihin.
      Valitettavasti naisen narsismi ja taito manipuloida oli voittamaton vastus.

      • OpenAllNight

        Tää on fakta. A on hyvä mies. Emmi oli sairas. Saattoi hyvin olla, että A pelkäsi jotakin. Sen vuoksi puhutaan juuri siitä, että mies ei ollut kotona. Emmi on voinut manipuloida. "Käy sinä vaan pelissä. Kaikki hyvin."

    • mitenteillekävi?

      Joopa joo, edelleen olen sitä mieltä. Että VAIKEASSA tilanteessa jokainen meistä voi käyttäytyä väärin ja idioottimaisesti. Kukaan ei ole siltä turvassa. Haukkukaa vaan, eikä surma ole oikein, mutta moni "vaahtoaja" siihen pysyisi kyllä samallalailla. Vaikka tekoa kauhisteleekin.

    • Aivan kauheaa!

      Jotain häikkä perheessä ollut,jos olivat lastensuojelun asiakkaita jo entuudestaan.Äiti itse kertonut kuulusteluissa miettineensä lastensa murhaamista VIIKKOJEN ajan eli vakaasti jo päättänyt julman tekonsa.Luulisi siinä ajassa jo etsivän apua ja jos heillä on käynyt samalla viikolla lastensuojelusta ihminen.luulisi ammattilaisen nähneen,jos aivan tasapainoton äiti ollut.Luulenpa,että tämä nainen on tunnevammainen narsisti,joka ei kestänyt,kun mies lähti iltaa viettämään eikä jäänytkään kotiin.Varmasti isä olisi jäänyt,jos olisi ollut merkkejä epätasapainosta äidin mielenterveydestä.
      En usko,että tämä nainen edes saa tuomiota.Todetaan,että hänellä synnytyksen jälkeinen masennus eikä ollut järjissään teon hetkellä.Saa terapia-apua menetyksiinsä ja jatkaa joogaohjaajana.Menkääpä kursiile!

      • Mä suvaitsen

        Tasapainoinen avioliittolaki olisi auttanut tuotakin naisparkaa. Miehet ovat niin sikoja.

      • Titok

        Tarot- kortteja ja kaiken maailman joogahumpuukia. Surullista mutta niin valitettavan yleistä nykymaailmassa jossa ihmiset etsivät henkistä turvaa. Sitten tapetaan lapset.

      • Kyseenalaistaja?

        P*ska puhetta. Missään noin ole sanottu. Ellet silmittä valehtelisi tällä foorumilla, niin varmaan olisit jo antanut lähteen. Etkö olisi?

      • keskusta
        Mä suvaitsen kirjoitti:

        Tasapainoinen avioliittolaki olisi auttanut tuotakin naisparkaa. Miehet ovat niin sikoja.

        Mene hoitoon!

    • Miksi?

      Synnytyksen jälkeinen masennus on alidiagnisoitu, eikä edes läheinen ihminen aina huomaa eroa jos henkilö osaa näytellä. Psykoosissa todellisuudentaju pettää lopullisesti, eikä realiteetit toimi. Henkilö voi luulla olevansa vaikka Jumala tai piru. Harhat niin kuulo- kuin näköharhat voivat käskeä ihmistä tekemään sitä tai tätä, vaikka tappamaan. En sen kummemmin tiedä mitä tämä kyseinen äiti on nähnyt tai kuullut, mutta järkyttävän teon teki. Kuitenkin oikeilla kysymyksillä, henkilöä tarkkailemalla ja kuuntelemalla psykoosin tunnistaa helposti. Tälläinen ihminen kuuluu psykiatrisen osaston hoitoon.

      Kovasti jaksan ihmetellä, jos äiti oli niin huonossa kunnossa, miksi pääsi pois hoidosta jos siellä oli tai miksi lapsia ei otettu lastenkotiin? Vai onko todellakin niin, ettei sosiaalityöntekijät tunnista, jos ihminen menee psykoosiin tai psyykkinen vointi enteilee tälläistä. Sosiaalitoimen kannattaisi siirtyä tälle vuosikymmenelle ja palkata psykiatrian sairaanhoitajia työparikseen. Paljon kysymyksiä vailla vastauksia. Luin viestiketjun läpi ja täältä suorastaan huokuu viha ja kosto. Se on täysin ymmärrettävää, minulla on suru kahden pienen lapsen turhasta kuolemasta, viattomat lapset joilta on viety elämä ja tulevaisuus.
      En pysty vihaamaan ihmistä joka ei tule saamaan enää ihmisarvoa tässä yhteiskunnassa, joka joutuu elämään ehkä eristyksessä vankilassa tai hoitolaitoksessa, koska joutuu pelkäämään elämänsä puolesta. Lapsen tappajat joutuvat alimpaan kastiin niissä paikoissa. Jos joskus tulee parempi hetki, hän joutuu vastatusten tekojensa kanssa, jääkö elämänkerran kirjoittaminen kesken?

      • Mä suvaitsen

        Täysin normaalia, kun ihminen synnytyksen jälkeen psykoosissa. Sitä tapahtuu jatkuvasti, mutta mieslääkärit alidiagonoivat. Miehet on niin sikoja.

      • Normaali nainen
        Mä suvaitsen kirjoitti:

        Täysin normaalia, kun ihminen synnytyksen jälkeen psykoosissa. Sitä tapahtuu jatkuvasti, mutta mieslääkärit alidiagonoivat. Miehet on niin sikoja.

        Kannattaiskohan sunkin hakea kiireesti apua miesvihaasi?

      • Diagnoosi

        Ei voi palkata psykiatrian sairaanhoitajia sossujen työpareiksi, koska silloin paljastuisi liian paljon työpareista...

      • Surumieli

        Lapsia on vaikea ottaa huostaan jos perheessä oleva toinen aikuinen on tasapainoinen ja huolehtiva vanhempi. Hänellä lienee kuitenkin oikeus toimia täysipainoisena vanhempana lapsilleen vaikka puoliso olisikin sairastunut. Se, että ihminen psykoosissa päättää tappaa jonkun, ei ole ennakoitavissa. Suurin osa psykoosipotilaista kuitenkin on täysin vaarattomia. Psykoottinen oireilu ei myöskään aina näy ulospäin hetkittäisissä kohtaamisissa, vaan sen esille tulo voi vaatia pitkää seurantaa ja arviota.

        Mielestäni tapauksessa turha etsiä syyllistä eri ammattikunnan edustajista - tuskin kukaan sosiaali- tai terveysalan ammattilainen tarkoituksellisesti jättää tällaisen henkilön "vapaalle jalalle" tekemään hirmutekoja. Kaikkea ei voi ennustaa.

      • Etkä ole
        Normaali nainen kirjoitti:

        Kannattaiskohan sunkin hakea kiireesti apua miesvihaasi?

        Hae sinä apua naisvihaasi, siskojen kuuluu pitää aina yhtä! Olet kuin katraasta eronnut lammas, sinua ei haluta siellä eikä enää täälläkään!

      • OpenAllNight
        Mä suvaitsen kirjoitti:

        Täysin normaalia, kun ihminen synnytyksen jälkeen psykoosissa. Sitä tapahtuu jatkuvasti, mutta mieslääkärit alidiagonoivat. Miehet on niin sikoja.

        Itse asiassa suurin osa gynekologeista, jotka muuten diagnosoivat oikein post partum psykoosin, ovat naisia. Enää ei miespuolisia gynekologeja juuri ole.

    • Tuli paha mieli kun näin kuvan hänestä ja lapsesta ,kaikki hyvin jokin vaan naksahti ,voimia Isälle ja sukulaisille tämä on koko Kuopion suru :(

    • lippo nen

      Voiko ihmistä lopulta syyttä jos se on tilassa jota ei tajua?
      Kamalaa on, mutta siinä tilassa "ymmärrettävää".

      • bipo itsekin

        Kumma ettei missään ole tullut esille sitä seikkaa, että Emmi on ollut useamman vuoden eläkkeellä kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppi 1:n takia, joka on vakava psyykkinen sairaus. Lisäksi hänellä on takanaan useita jaksoja mielisairaalassa. Hän aloitti yritystoimintansa vasta saatuaan lopullisen eläkepäätöksen. Raskaus ja imetysajaksi lääkitys on käsittääkseni lopetettava. Haloo! Eikö viranomaisten olisi ymmärtää nämä riskit.
        Toinen tuntemani vastaava tapaus otettiin M1 perusteella kuukauksiksi Aurooraan ja lapsi isälle, kunnes lääkitys oli saatu pelittämään.
        Me bipot ollaan muuten taitavia manipuloimaan ja puhumaan ympäri ihmisiä. Kyllä ammattilaisten olisi pitänyt tämä.

      • bipo itsekin
        bipo itsekin kirjoitti:

        Niin ja M1 tarkoittaa pakkohoitoonottoa.

      • bipo itsekin
        bipo itsekin kirjoitti:

        Niin ja M1 tarkoittaa pakkohoitoonottoa.

        Googlettakaa huvikseen lapsivuodepsykoosi. Eiköhän Emmillä ollut se.

      • kerroppa
        bipo itsekin kirjoitti:

        Kumma ettei missään ole tullut esille sitä seikkaa, että Emmi on ollut useamman vuoden eläkkeellä kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppi 1:n takia, joka on vakava psyykkinen sairaus. Lisäksi hänellä on takanaan useita jaksoja mielisairaalassa. Hän aloitti yritystoimintansa vasta saatuaan lopullisen eläkepäätöksen. Raskaus ja imetysajaksi lääkitys on käsittääkseni lopetettava. Haloo! Eikö viranomaisten olisi ymmärtää nämä riskit.
        Toinen tuntemani vastaava tapaus otettiin M1 perusteella kuukauksiksi Aurooraan ja lapsi isälle, kunnes lääkitys oli saatu pelittämään.
        Me bipot ollaan muuten taitavia manipuloimaan ja puhumaan ympäri ihmisiä. Kyllä ammattilaisten olisi pitänyt tämä.

        mistä tijät nämä asiat? Tunsitko perheen siis? Kerroppa sitten miksi isä ryhtyi perustaman perhettä mielisairaalassa olleen naisen kanssa? Jos sossu on ollut yhteydessä perheeseen, niin ilmeisesti huolta on ollut. jos nainen on eläkkeellä ja siten kykenemätön edes ansiootyöhön, niin miten on katsottu kykeneväksi huolehtimaan 2 pikkuvauvasta? Yksin?

      • bipo itsekin
        kerroppa kirjoitti:

        Eikös mun nimimerkki ole vastaus Emmin tuntemiseen. Samoissa hoidoissa siis. Muuta perhettä en tunne.

    • Miksi?

      Jos tuo on totta, mitä nimimerkki "bipo itsekin" kirjoitti, on tehty kamala hoitovirhe. Lapsia ei takaisin saa, mutta toivottovasti asiasta opitaan jotakin. Bibolaarinen eli kaksisuuntainen mielialahäiriö on kauan tunnettu ja hoidettu sairaus.

      • bipo itsekin

        Mielestäni lapsivuodepsykoosi olisi pitänyt tunnistaa kun Emmi kuuluu sen suurimpaan riskiryhmään eli diagnosioitu bipo 1 ja sen mukaiset mielisairaalajaksot.

    • Näin näppylät

      Eli äskeisten kirjoitusten mukaan Emmi on keskuudessamme ennen kuin huomaamme. Näin Suomi ni,minen yhteiskunta toimii.

      • Bipo itsekin puhuu...

        ...totta. Älkää hyvät ihmiset syyttäkö miestä. Kun he tapasivat, oli tilanne hyvä. Mies halusi uskoa rakastamansa naisen parantumiseen ja vuosiin mahtui myös paljon tasaisempiakin kausia.

      • mumelo
        Bipo itsekin puhuu... kirjoitti:

        ...totta. Älkää hyvät ihmiset syyttäkö miestä. Kun he tapasivat, oli tilanne hyvä. Mies halusi uskoa rakastamansa naisen parantumiseen ja vuosiin mahtui myös paljon tasaisempiakin kausia.

        Tänäpäivänä vaan näyttää olevan niin että jos ei itsekkyys ja toisen huomioiminen lopu, niin voi voi!!! Tämä on täysin itseensä keskittyneen ihmisen teko joka ei halua ymmärtää että hän on itse valinnut omat korttinsa.... Järkyttävää että tässä oli täysin puolustuskyvyttömät lapset kyseessä... Toivottavasti tämä nainen ei kuvittele olevansa nyt olevansa jotain suurta vaan tietää olevansa täysin paska ja tässä tapauksessa myös lopettaisi myös omat päivänsä !!! Kukaan ei tätä enää voi ymmärtää!!!

      • kaamos1
        mumelo kirjoitti:

        Olen täynnä juuri näitä uraohjuksia!!! Jos kaikki ei menekkään juuri niiden suunnitelmien mukaan niin tapetaan sitten vaikka esteet... Ei mitään mikä voi puollustaa tätä tekoa.. Ei sitten ollutkaan niin hepposta se ns... vain kotiäidin helppo päiväuni! Oli ehkä kovempi kuin URAohjuksena olo... Lapsia jos tekee niin niitä ei tehdä näyttääkseen muille vaan että niitä todella halutaan...

      • kahdet kasvot

        Sairas ihminen ei ole valinnut omia korttejaan! Niin järkyttävä tragedia kuin tämä onkin, ei äitikään voi sairaudelleen mitään. Raskausaikana ei ole varmaankaan voitu lääkitä ja sama koskee imetysaikaa. Ei ole monta vuotta aikaa kun sairas isä surmasi perheensä Laajasalossa. Kannattaa muistaa, että mielen sairaus on sairaus pahimmasta päästä.

      • Ei ollut "uraohjus"
        kahdet kasvot kirjoitti:

        höpöhöpö pikkuorganisaation vetäjä.. muutama alainen.. 850k koko organisaation budjetti.. eli tyypillinen ns. "naisen duuni järjestöalalla".. Lähinnä järjesteli seminaareja..

      • Piste ja loppu
        kaamos1 kirjoitti:

        Olen täynnä juuri näitä uraohjuksia!!! Jos kaikki ei menekkään juuri niiden suunnitelmien mukaan niin tapetaan sitten vaikka esteet... Ei mitään mikä voi puollustaa tätä tekoa.. Ei sitten ollutkaan niin hepposta se ns... vain kotiäidin helppo päiväuni! Oli ehkä kovempi kuin URAohjuksena olo... Lapsia jos tekee niin niitä ei tehdä näyttääkseen muille vaan että niitä todella halutaan...

        Niin, siis ovathan lapsisurmat huomattavasti yleisempiä alhaisten tuloluokkien keskuudessa. Niin..., etä se siitä argmuentista... Piste.

      • Höpö höpö
        Ei ollut "uraohjus" kirjoitti:

        höpöhöpö pikkuorganisaation vetäjä.. muutama alainen.. 850k koko organisaation budjetti.. eli tyypillinen ns. "naisen duuni järjestöalalla".. Lähinnä järjesteli seminaareja..

        P*aska puhetta jälleen kerran. Varmaan olisi löytynyt lähde tuollekin väittämälle jos olisi kerta totta. Mutta kappas kappas... ei löytynyt! Lakkaa jo tuo sonnan syytäminen hyvän sään aikana!

      • liisa3
        kahdet kasvot kirjoitti:

        Sairas ihminen ei ole valinnut omia korttejaan! Niin järkyttävä tragedia kuin tämä onkin, ei äitikään voi sairaudelleen mitään. Raskausaikana ei ole varmaankaan voitu lääkitä ja sama koskee imetysaikaa. Ei ole monta vuotta aikaa kun sairas isä surmasi perheensä Laajasalossa. Kannattaa muistaa, että mielen sairaus on sairaus pahimmasta päästä.

        Tiedän tapauksen, jossa sairas henkilö odotti lasta. Hän oli mielisairaalassa odotusaikansa ja sai myös jotakin lääkitystä. Synnytys suunniteltiin tarkasti etukäteen, keisarinleikkaus ja lapsi otettiin huostaan suoraan sairaalasta, on ollut huotaanotettuna siitä lähtien.

      • Bryssel expat
        Höpö höpö kirjoitti:

        P*aska puhetta jälleen kerran. Varmaan olisi löytynyt lähde tuollekin väittämälle jos olisi kerta totta. Mutta kappas kappas... ei löytynyt! Lakkaa jo tuo sonnan syytäminen hyvän sään aikana!

        W'ttu googlaa ite.. löytyy kyllä nykyorganisaatio (pikkuinen).. ja historia.. (julkisia dokumentteja).. En rupea Uusavuttomalle huutelijalle googlaajaksi! OSOITA VÄÄRÄKSI se, että kyseessä on ihan pikkutason seminaarien järkkäyspulju.. tommosia on kuule bryssel pullollaan.. ÄRSYTTÄÄ KUN NYKYÄÄN KAIKKI OVAT "URAOHJUKSIA"..

    • syysruno ?

      KELLE..............................VIHAINEN ON EMMI HELLE ?

    • lakisäätäjä

      Olisiko seuraava läpimenevä kansalaisaloite kuolemantuomion palauttaminen lainsäädäntöön? Kuinka moni allekirjoittaisi?

      • Breivik pois

        kAIKKI!

      • Kohmelo
        Breivik pois kirjoitti:

        kAIKKI!

        Tutkikaa lisää näitä "sairaita" niin johan löytyy syy mikä aiheuttaa niitä! Kova kilpailu ja aina pitää yrittää olla parempi kuin muut. Kannattaa vaan hyväksyä se tosiasia että tällaiset ihmiset sairastuu näyttämiseen ja ylistävät kuinka meillä kaikki on niin hyvin, muutaman ajan kuluttua sitten huomataan että takana on vaikka mitä... Näitä tapauksia meillä on jo liikaa. Sitten vaan pillerijonoon kun ei muuten enää jaksa, jätetään koko juttu muiden harteille eikä edes haluta tehdä selvitystä mikä sen kaiken aiheutti!!! Siinämielessä kun ja jos ihminen tekisi myös itse tätä oman pään tulkintaa niin totuus ehkä paljastuisi. Kaikki mitä nupissa tapahtuu ei ehkä kuuluisi sinne.... Myönnetään siis vaan että ei me olla täydellisiä niinkuin joku ehkäpä luulee, meissä kaikissa asuu pieni valehtelija joka ottaa silloin tällöin vallan...

      • Herätkää
        Kohmelo kirjoitti:

        No kukahan mahtaa valita kortit sille sairaalle ihmiselle???? Jos joku tietää niin sitten tämä henkilö täytyy laittaa vastuuseen teoistaan.. Onko ne sitten nämä lääkärit jotka syöttää niitä omia rohtojaan ... Olisi ehkä aika laittaa seurantaan että onko näillä tai jollakin lääkkeellä tekemistä näiden kamalien tapausten kanssa!!!!

      • Minä ite.
        Herätkää kirjoitti:

        Suunnitellut tekoa jo pidemmän aikaa!!!! Vaan ei hakenut apua lapsilleen! Aika kamalaa kun teki mieluummin näin, kun antoi lapsensa pois.

      • liisa3
        Minä ite. kirjoitti:

        Suunnitellut tekoa jo pidemmän aikaa!!!! Vaan ei hakenut apua lapsilleen! Aika kamalaa kun teki mieluummin näin, kun antoi lapsensa pois.

        Jos linnaan joutuu, on hänellä hikiset oltavat. Olen kuullut että lastentappajat ovat alinta kastia niissä ympyröissä.

    • ajattelepa sitä?

      emmin ois kantanut empiä pitempään...................... nyt aika menee lusiessa... ja linnasta tulee kovan luokan tappaja joka on hyvää polttoainetta esim ISIS-ryhmälle...

    • kamala kalman haju

      LÄÄKKEISTÄ On hyvä puhua. Olen valitettavasti huomannut että tuttavat ja läheisetkin, kun ovat hakeutunut ns. HOITOON.
      Lääkepilleripurkin saaneet.
      Yksi teki itsemurhan, toinen yritti. (muttei onnistunut)

      HYVÄ SIIS KYSYÄ TUOKIN; aiheuttaako joku lääke noita "oireita".

    • exjooga
      • sarol

        mun mieles ei kannata noi jooga juttui

    • Jorkospo

      Onko hänen miehellään sama sukunimi?

      • joo4

        mikä on miehen nimi, sitä ei lue missään??

      • ???????
        joo4 kirjoitti:

        mikä on miehen nimi, sitä ei lue missään??

        Mitä se sinulle kuuluu?

      • liisa3
        joo4 kirjoitti:

        mikä on miehen nimi, sitä ei lue missään??

        Ei tarvitse olla nero löytääkseen miehen nimen, ihan näillä tiedoilla, mitä on ollut julkisuudessa, eikä ole vaimonsa nimellä.

    • bipo itsekin

      Vittu. Eemmi osas manipuloida kaikki. Kokemusta on. Turha syytellä viranomaisia. Kaks suuntanen mt-potilas osaa nää jutut. Itekin osasin Auroorassa aikanaan ja pääsin pois.
      Nyt syön määrätyt lääkkeet ja elämä on suht Ok.

      • Järkyttynyt

        Jos nää mielenterveyspotilaat on näin vaarallisia kanssaihmisilleen, miksei niitä pidetä lukkojen takana tai jotenkin heistä varoiteta?

      • iygkufhtrd
        Järkyttynyt kirjoitti:

        Jos nää mielenterveyspotilaat on näin vaarallisia kanssaihmisilleen, miksei niitä pidetä lukkojen takana tai jotenkin heistä varoiteta?

        Suurin osa heistä on ihan ok muille ihmisille.

      • OpenAllNighy
        Järkyttynyt kirjoitti:

        Jos nää mielenterveyspotilaat on näin vaarallisia kanssaihmisilleen, miksei niitä pidetä lukkojen takana tai jotenkin heistä varoiteta?

        Siksi, että ennustaminen on harvinaisen vaikeaa. Myös lääkärille. Ei ole mitään yhtä merkkiä joka osoittaisi vaaraa. Päätös hoidon tarpeesta tehdään monia asioita punniten. Ja Emmi kyllä osaa manipuloida. Tunnen hänet ja hänen historiansa.

    • kukiah

      miee ei osallinenhen nim

    • Auerikin

      Olisikohan Anneli Auerkin ollut tekemisissä tälläisten pahojen voimien kanssa, kuten tämä E.Helle. Kun tapahtui niin kamalia asioita.

      • Satanismituntija

        Anneli Auer piirteli satanistia symboleita lapsilleen erääseen muistikirjaan, muistanko oikein?

    • exjoo
      • Joogaaja

        Tällä henkilöllä oli mielenterveyssairaus-historia.

        Turha yrittää vetää lokaan joogaa tähän. Jooga on voiman, notkeuden, rauhan ja eheyden hakemista fyysisesti ja kokonaisvaltaisesti voimistellen ja venytellen.

        Omaan tahtiin ja mieli mukana fyysisiten liikkeiden suorittamisessa, eli kehon kanssa yhteistyötä tehden.

    • runo ilja

      hiukan on
      vanha jo
      reikä hoitajaksi
      parasta ennen
      meni jo

    • ???

      vihervasemmistolainen sekos?

    • Voi tyhmyreitä

      Ilkeät lahkolaiskristityt yrittävät juhlia tuon inhimillisen kriisin johdosta, mutta ampuvatko he vain omille varpailleen? Sillä:

      http://blogs.phoenixnewtimes.com/valleyfever/2013/04/nina_koistinen_says_she_killed.php

      http://www.abc15.com/news/region-phoenix-metro/central-phoenix/phoenix-police-mom-admits-to-smothering-6-day-old-daughter

      Lisäksi tiedossa on, että Emmi Helteen vaikeudet olivat alkaneet jo aikaa ennen new agea, hänen ollessaan uraohjuksena. Mutta laholaisille kristityille tämä ei käy, koska he käyvät uskonsotaa, ja pyrkivät näkemään joka paikassa todisteita muidenlaisten maailmankatsomusten eksyttävästä vaikutuksesta unohtaen kokonaan sen, että suuri osa noista tapahtumista tapahtuu heidän omassa piirissään.

    • LissuLep

      Mikä on tämän murhatalon osoite. Olen etsimässä asuntoa Kuopiosta, enkä halua asettua samoille kirotuille kulmille.

      • Jå just

        Ties vaikka pirut pesivät sen talon nurkissa...

      • Elä mene sinne

        Sammonkatu 20

    • Kuopio

      Kylillä puhuvat että oli hukuttanut lapsensa suihkulla suuhun ja että olisi ollut täydessä ymmärryksessä teot tehdessään. Että sellainen sekopää.

    • OpenAllNight

      Jos Emmi höpöttää tuollaisia (missä?), niin eikö ole aivan selkeää, että hän ei oikein ole kiinni todellisuudessa?

      • Hullu-Emmi

        Hän kirjoitti sen nettiin ennen kuin tappoi lapsensa.

    • antipyhimys

      Poltettakoon se nainen roviolla! Niin on kautta aikojen tehty noidille. Ja palakoon helvetin tulessa...

    • IXF2

      Tästä voitte katsoa tämän kahden lapsensa murhaajan kotisivua.
      Oma mielipiteeni on joogaharrastajia tietävänä osa heistä on muuttunut niin paljon ettei enää tunne samaksi ja tämä on hieman pelottavaa kun 10v. tuntenut ja yhtäkkiä sieltä tulee aivan erilaista ajatusta kokoajan räikeämpänä.

      http://web.archive.org/web/20141124223219/http://www.emmihelle.fi/tarot.htm

    • EukotNyrkinJaHellanVäli

      Naiset on yksiä piruja.

    • syyttäjä

      Nyt oli sitten oikeudessa ja sai ns. hullunpaperit, ei siis joudu vastuuseen teoistaan! Ei kun uusia lapsia työntämään maailmaan ja sitten tappamaan. Emmi, emmi, älä yhtään emmi! Onhan sulla kokemusta.

      • Kristalli-ihmisenkeli

        Emmi on korkeammassa tietoisuudessa.

    • eiarmoa

      Raamatussa sanotaan:"Joka tekee pahaa yhdellekään näistä pienimmistä, olisi parempi että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyksiin." Ei kun kuolemanrangaistus voimaan Suomessakin!

    • PahaJooga

      Itämainen noituus sekoitti naisen pään. Juuri tämän takia okkultismin kanssa ei tulisi leikkiä, koska se avaa ovet demonien maailmaan.

    • Anonyymi

      SUUHUN JA PERSEESEEN POIKIA JA TYTTÖJÄ OOOOH!!! RRUISKKK!!!!

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4723
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      95
      4562
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      617
      4168
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3117
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2671
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2203
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2153
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      220
      2152
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1765
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1502
    Aihe