Avioero / kuolema

Kumman on helpompi kestää? Sen kuolleen vai eronneen?
Kumman itsellesi ottaisit? Jos saisit valita, niin ottaisitko itsellesi kuoleman vai avioeron?

Jos vainaja on ollut rakastettu , muisto jää elämään ja samoin kaipuu , ikävä . Ihmisen muisti loiventaa ajanmyötä . Avioero voi olla helpotus tai sitten aivan jotain muuta , siihenkin on vain aika sellainen laastari joka lievittää . Kokemuksena en kuitenkaan suosittele toisen kuolemaa siitä jää todellinen rupi sieluun .

Molemmat on koettu ja kyllä aviopuolison kuolema on paljon pahempi. Ainakin tänne jäävälle.

Puolison kuolema mullistaa koko maailmankuvan. Koko maailma rakentuu pikkuhiljaa uudestaan surevalle. Ero ja kuolema on ulkoisesti sillätavoin samannäköiset, että siinä toinen jää vaikka asuntoon asumaan yksin. Mutta siihen se sitten jääkin. Rakkaan kuolema menee syvälle sieluun, syvemmälle kuin mikään sitä ennen. Itsekin voi olla kahden vaiheilla oman elämänsä kanssa, että miksi hän, miksi en minä. Ehkä jopa, että se oli väärin, sen olisi kuulunut ennemmin olla minä. Ne ovat ajatuksina täysin uusia (yleensä kai).
Siitä sitten lähtee patikoimaan ylöspäin rinnettä, pikkuhiljaa, välillä leväten. Yön pimeydessä kuuntelee yön ääniä, puiden huminaa ja muistaa sen laakson, josta on lähtenyt pois. Jokaisesta askeleesta jää muisto, sen oppii ymmärtämään, kun rakastettu on kuollut. Hänen muistonsa elää kanssani, syvällä sielussani. Kaikki yhteiset hetkemme on kuolema lukinnut ikuisiksi ajoiksi elämän suurimpaan salaisuuteen.
Kun olen edennyt kauas noista tapahtumista, niin voin asettaa kysymyksen, mitä se oli. Ja kuin tunnen tutun puristuksen käsivarressani, kyyneleet vierivät poskilleni ja tiedän, hän ei lähde luotani koskaan.

Nämä asiat tulevat niin eri tavoin kohdattavaksi, että ei niitä voi mitenkään verrata oikein. Eihän kaikkea muutakaan verrata keskenään. Vertaisinko keskenään poutapilveä ja työvuotta? En, koska mitä noilla olisi yheistä, niitä ei saa vertailuun millään järkevällä tavalla, joten vertailu ei kannata.
Ennemminkin kysyisin, mikä on vertauksen tekijän motiivi. ?

Olemme ystäväpiirissämme paljonkin keskustelleet siitä, kumpi on helpompaa - jäädä yksin puolison kuoleman jälkeen vai avioeron jälkeen. Meitä on kuusi naista, osalla takana avioero, valtaosa on leskiä.

Eron kokeneet ovat sitä mieltä, että meidän leskeksi jääneitten osa/suru on jotenkin helpompi hyväksyä. Me lesket taas arvelemme, että avioerosta toipuu paremmin.


Yhteistä molemmille on, että on yksin jääneen kylki kylmenee ja arki jatkuu kummassakin tapauksessa ilman puolisoa.

Kuolema on niin ehdoton ja lopullinen tapahtuma, sitä ei voi muuttaa toiseksi eikä sitä voi yleensä ennalta aavistaa. Kun puoliso on kuollut, et enää koskaan häntä tapaa kuin korkeintaan unessa.

Avioero ei ole yhtä lopullinen. Jos on lapsia, niin entinen aviosuhde voi parhaassa tapauksessa muuttua aidoksi ystävyydeksi - mikä onkin lasten kannalta parasta. Harvoinkos sattuu sitäkin, että virallisestikin eronneet palaavat jopa vuosien päästä takaisin yhteen ja elävät onnellisina "elämänsä loppuun".

Avioeron tekee rankaksi se, että siihen usein liittyy arvottomuuden, mitättömyyden ja hylätyksi tulemisen tunne, etenkin jos avioerossa on kyse kolmansista osapuolista. Avioeron tekee tuskalliseksi myös se, että pahimmassa tapauksessa molemmat joutuvat luopumaan yhteisestä kodista ja omaisuus jaetaan.

Toki leskikin voi kokea tulleensa hylätyksi, mutta se on kuitenkin eri asia. Kuolema korjaa kyselemättä eikä sitä voi ennalta aavistaa. Taloudellisesti ajatellen leskeksi jääminen voi joskus tarkoittaa sitäkin, että taloustilanne jopa kohenee erityisesti tapauksissa, kun puoliso on ollut alkoholisti tai peliaddikti.

Kumpikin ovat elämää. Pahat sellaiselle tyypille, joka pitää elämää pahana ja aivan jotain muuta sellaiselle persoonalle, joka ymmärtää, että elämään kuuluu kaikenlaista. Joskus mukavaa, joskus vähemmän mukavaa, mutta elettäväksi tarkoitettua yhtäkaikki.

Siitä porukasta, josta Molempi pahempi kiroittaa. En missään porukassa tietenkään lähtisi eron kokeneita kavereita tyrmäämään. Missä porukasta ovat ne, jotka ovat löytäneet uuden rakkauden huonossa liitossa ja olleet itse aktiivisia eroajia?
Kaverien kanssa on tehtävä kipeitäkin kompromisseja. Jos keskustelusuhteet ovat lainkaan aitoja, niin asiat selviävät juuri siihen suuntaan kuin Järjetön kysymys viittaa.

Suhteista yksinjääneiden porukka taitaa perustua nykyisyyteen ja tulevaisuudentoiveisiin enemmän, kuin samoihin kokemuksiin.

" ... Mikään noista ei kuitenkaan päde hänen kohdallaan, kun häntä on kohdannut tuo suuri ja meille eläville tuntematon. "

Anteeksi nyt vain, mutta mistä sinä tiedät, vaikka hän eläisi paljon parempaa elämää nyt kun pääsi pois. Sen sijaan elämää maan päällä jatkaa se, joka tänne jää. Niitten äitien ja isienkin on jaksettava jatkaa, jotka menettävät kuololle lapsensa.

Kun sinä rukoilet ja toivot "jälleennäkemistä" niin toivo kuitenkin kaikista eniten itsellesi voimia uusiin suunnitelmiin, koska sinä elät vielä täällä etkä tiedä poistumisaikaasi ja -kohtaasi.