Riitaa perinnöstä

pieni ongelma

Olen tehnyt testamentin, jossa jätän asunto-osakkeeni ja kesämökin kahdelle lapselleni puoliksi.
Voinko mitenkään etukäteen vaikuttaa asiaan, ettei mistään tyhjänpäiväisestä tule riitaa perinnönjaossa?
Poika on oikeudenmukainen ja ei varmasti ala riitelemään mistään, mutta tytär on hieman ahneen oloinen ja nyt jo näyttää merkkejä, ettei kaikki sujuisi aivan sovussa.

Ei kuulemma onnistu yhteinen omistaminen kesämökistä pojan kanssa, mutta ei edes suostu keskustelemaan asiasta miksi ei. Sanoo vain sen olevan sitten sen ajan murhe.
Eli hänen mielestään asiassa on joku ongelma, mutta ei ole valmis keskustelemaan edes asiasta minun tai pojan kanssa, että ongelmat voisi selvittää.
Pojan mielestä asiassa ei ole mitään ongelmaa ja hänelle kyllä sopii vuorottelut kumpi milloinkin mökkiä käytää ja on valmis joustamaan.

Onko mitään keinoa estää turha riitely etukäteen, ettei ne perinnöt kulu asianajo ja oikeudenkäynti kuluihin?
Poika on kyllä valmis sopimaan asioista ja neuvottelemaan ongelmista, mutta tyttärellä on tapana tehdä tikusta asiaa ja ei kuuntele edes järkipuhetta jos jotain saa päähänsä. Ja vielä vikana se pohjaton ahneus ja oman edun tavoittelu.

Voinko tehdä jonkinlaisen paperin, että jos tulee riitaa, niin pojan sana ratkaisee, koska tiedän ettei poika ole ahne eikä varmasti pelaa omaan pussiinsa?
Ja jos joku mahdollisesti osaisi neuvoa, mitä paperissa täytyisi olla, että se on myös pätevä vaikka oikeudessa asti jos riita niin pahaksi menee.
Jos siis joku tuollainen on edes mahdollista tehdä etukäteen.

13

318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juristi1

      Suurin ongelma tuossa testamentissa on se, että pakotat lapsesi yhteisomistajuuteen, vaikka jo nyt on selvää, ettei se tule onnistumaan.

      Halvin ja nopein tapa ainakin hiukan vähentää riitoja on repiä tuollainen testamentti.

    • pieni ongelma

      No millainen se pitäisi olla? Jätän pojalle kaiken ja tyttö saa lakiosan ja jos poika hyvää hyvyyttään jotain antaa?

    • easeaaae

      Teet testamentin jossa omaisuus on jaettu puoliksi,sellainen että kumpikin saa hallintaan omaa omaisuutta,ei yhteistä omaisuutta.
      Arvoltaan yhtäpaljon kummallekkin.

      Toiselle mökki,toiselle asunto..jos mökin arvo vähemmän kuin asunto niin lisäät toiselle hieman rahaa jotta se kompensoituu.

      Tai pojalle kaikki omaisuus ja tyttö vaatii lakiosuutta,toki poika voi luopua oikeudesta testamenttiin mikäli tyttö osoittaa kiitollisuutta niin silloin potti jaetaan puoliksi.

    • Kun kerran poikaan luotat, niin tässä tuohon perustuva ehdotus:

      Asunto kumpaisellekin puoliksi.

      Mökki pojalle omistusoikeuksin ja siihen tytölle sopivaksi katsomasi hallintaoikeus (esimerkiksi neljä viikkoa kesässä).

      Kun tytön lakiosa on 1/4 jäämistöstäsi, tällainen testamentti tuskin loukkaa hänen lakiosaansa.

      • hankala änkyrä

        "Mökki pojalle omistusoikeuksin ja siihen tytölle sopivaksi katsomasi hallintaoikeus (esimerkiksi neljä viikkoa kesässä)."

        Eli nyt poika ei voi myydä mökkiä eikä päästä eroon hankalasta kesävieraasta, joka ihan kiusallaankin haluaa itselleen Juhannus-viikon ja riitelee muutenkin kaikesta joutavasta kuten verhojen väristä :)

        Eiköhän parempi olisi testamentti jossa pojalle mökki yksin ja asunto puoliksi molemmille. Saa olla aika kallis mökki, että loukkaa lakiosaa.


      • hankala änkyrä kirjoitti:

        "Mökki pojalle omistusoikeuksin ja siihen tytölle sopivaksi katsomasi hallintaoikeus (esimerkiksi neljä viikkoa kesässä)."

        Eli nyt poika ei voi myydä mökkiä eikä päästä eroon hankalasta kesävieraasta, joka ihan kiusallaankin haluaa itselleen Juhannus-viikon ja riitelee muutenkin kaikesta joutavasta kuten verhojen väristä :)

        Eiköhän parempi olisi testamentti jossa pojalle mökki yksin ja asunto puoliksi molemmille. Saa olla aika kallis mökki, että loukkaa lakiosaa.

        Hallintaoikeuden asemesta tytölle voitaisiin antaa oikeus käyttää mökkiä lomailuunsa ja aikakin voi olla neljän viikon asemesta muu ("sopivaksi katsomasi hallintaoikeus esimerkiksi neljä viikkoa kesässä"), äiti päättäköön. Eipä voi tyttö puuttua verhoihin, jos ehdot ovat selvät.

        Ehdotus lähti siitä, että äiti nyt kuitenkin haluaisi olla mahdollisimman tasapuolinen lapsiaan kohtaan. Tokihan, jos hän ei tätä halua, on mahdollista testamentata tytölle vain lakiosa.

        Juhannus muuten kirjoitetaan pienellä - kuten joulukin.


    • maallikko3

      Koska yhteisomistus ei tule onnistumaan, tee testamentti, jossa jätät asunto-osakkeen toiselle ja toiselle mökin rahavaroja/muuta varallisuutta niin, että lopputulos on fifty-fifty.

      Koska poika on joustavampi, jätä mökki muita varoja hänelle. Tytölle osake. Jos poika haluaa, hän voi sitten sallia sisarenkin käyttää mökkiä. Vältytään kuitenkin yhteisomistuksen riidoilta.

    • Lakinainen

      Lapsesihan ovat lakimääräisiä perillisiäsi, joten jos haluat kaiken omaisuutesi menevän heille tasaosuuksin, et tarvitse testamenttia.

      Mutta jos pelkäät, ettei lapsilta onnistu kuolinpesän yhteishallinto, voit tehdä testamentin, jossa et poikkea lakimääräisestä perimyksestä, mutta määräät testamentillesi toimeenpanijan. Toimeenpanija syrjäyttää osakkaat pesän hallinnosta eli hän yksin selvittää pesän eli saattaa sen jakokuntoon maksamalla laskut ja realisoimalla omaisuutta sen mukaan kuin on tarpeen tai kuten olet määrännyt.

      Testamentin toimeenpanijana voi olla poikasikin, mutta ehkä sovun säilymistä edesauttaa paremmin ulkopuolisen henkilön valinta.

      Perinnönjako pitää vielä lopuksi toimittaa (ja ennen sitä ositus, jos olet naimisissa). Jollei sovintoa synny, voi testamentin toimeenpanija hakea tuomioistuimelta pesänjakajan, joka hoitaa jaon toimitusjakona.

      • Cityman499

        Olen sitä mieltä, että testamentti on syytä tehdä. Ja jakaa omistus selvästi vain toiselle, koska yhteisomistus on riski. Ei tarvita kallispalkkaisia pesänjakajia. Arvota asiantuntijan avulla asunto ja kesämökki tontti. Tasajakoon päästäksesi mieti tarpeelliset ratkaisut. Yhteisomistusta en kannata yleensäkään, koska siinä pitää aina olla yksimieliset päätökset, siinä tulee helposti erilaisia ongelmia kunnossapidon, käytön, maksujen ym takia. Ja elämäntilanteet muuttuvat.


      • Tasapeli toiselle
        Cityman499 kirjoitti:

        Olen sitä mieltä, että testamentti on syytä tehdä. Ja jakaa omistus selvästi vain toiselle, koska yhteisomistus on riski. Ei tarvita kallispalkkaisia pesänjakajia. Arvota asiantuntijan avulla asunto ja kesämökki tontti. Tasajakoon päästäksesi mieti tarpeelliset ratkaisut. Yhteisomistusta en kannata yleensäkään, koska siinä pitää aina olla yksimieliset päätökset, siinä tulee helposti erilaisia ongelmia kunnossapidon, käytön, maksujen ym takia. Ja elämäntilanteet muuttuvat.

        Aikooko jompi kumpi käyttää asuntoa omana asuntonaan? Jos ei, se on helppo myydä ja jakaa rahat niin, että mökin arvo hyvitetään tytölle rahana ja loput jaetaan tasan. Jos mökki on arvokkaampi, niin asia on hankalampi hoitaa.


    • 11+11

      Hyviä ohjeita olet saanut, mutta täysin järjetön on kyllä ajatus yhteisomistajuudesta, samoin (ja erityisesti) tuo, että mökki tulisi pojalle ja tytär saisi käyttää sitä määräviikot. Kun kerran eivät tule toimeen keskenään, niin asia pitää hoitaa niin, että mitään yhteisesti omistettua tai yhteisesti käyttettävää omaisuutta ei tule. Helppohan noita ajatuksia on heitellä, mutta oleellista on miettiä miten homma ihan oikeasti toimii.

      Siihen, miten tämä toteutetaan käytännössä, on useita eri vaihtoehtoja, kuten vastaajat ovatkin jo kertoneet. Yksi käyttökelpoinen vaihtoehto on se, että testamentilla määrätään omaisuuden menevän tasan, mutta kuitenkin niin, että mökki tulee pojalle. Tällöin voivat myydä asunnon tasata tilanteen rahalla. Jos mökki on asuntoa arvokkaampi, sinun pitää miettiä, haluatko että poika saisi kuitenkin enemmän kuin tytär.

      • Täysin järjettömältä vaikutat itse!

        Kun tyttö on nirppanokka, niin hänellä ei ole mökkiin määräysvaltaa, jos hän saa siihen 4 viikon käyttöoikeuden vaikkapa elokuussa. Käyttää sitä sitten tai ei. Toki mökin myyminen tuon käyttöoikeuden kera on hankalampaa kuin ilman, mutta eiköhän äidin tarkoitus ollut pitää mökki perillistensä käytössä. Asunnon taas perilliset voivat milloin tahansa jakaa joko niin, että sovitusta hinnasta toinen lunastaa toisen osuuden tai niin, että asunto yhteisomistuksen purkamiseksi myydään. Toki testaattori voi tasajaon tehdä siten, että pojan osuuteen kuuluu mökki. Se kuitenkin suosii tyttöä ehkä enemmän kuin äiti haluaisi. Tyttö saisi asunnon myymisestä poikaa huomattavasti enemmän rahavaroja, joilla voi tehdä mitä lystää. Poika sen sijaa huolehtisi äidille ehkä rakkaasta mökistä.


      • Juristi1
        nix_nax kirjoitti:

        Täysin järjettömältä vaikutat itse!

        Kun tyttö on nirppanokka, niin hänellä ei ole mökkiin määräysvaltaa, jos hän saa siihen 4 viikon käyttöoikeuden vaikkapa elokuussa. Käyttää sitä sitten tai ei. Toki mökin myyminen tuon käyttöoikeuden kera on hankalampaa kuin ilman, mutta eiköhän äidin tarkoitus ollut pitää mökki perillistensä käytössä. Asunnon taas perilliset voivat milloin tahansa jakaa joko niin, että sovitusta hinnasta toinen lunastaa toisen osuuden tai niin, että asunto yhteisomistuksen purkamiseksi myydään. Toki testaattori voi tasajaon tehdä siten, että pojan osuuteen kuuluu mökki. Se kuitenkin suosii tyttöä ehkä enemmän kuin äiti haluaisi. Tyttö saisi asunnon myymisestä poikaa huomattavasti enemmän rahavaroja, joilla voi tehdä mitä lystää. Poika sen sijaa huolehtisi äidille ehkä rakkaasta mökistä.

        Eivätpä nuo yhteisomistukset ja -käytöt tosiaan taida oikein toimia käytännössä, vaan aiheuttavat lisää riitoja ja välien kiristymistä. Jos esim. tyttären käytön aikana mökillä hajoaa jotakin tai jää tekemättä, on ongelmia tiedossa. Ihan yleinen elämänkokemus on opettanut, että nämä mökkiasiat ovat juuri niitä kaikkein vaikeimpia.

        Ja asunnon yhteisomistus on ehkä koulukirjaesimerkki tuhoon tuomitusta ratkaisusta. Siitä saa vaikka kuinka monta riitaa: vuokrataanko vai myydäänkö, jos myydään niin kenelle ja mihin hintaan ja milloin, remontoidaanko ennen myyntiä vai ei.

        Toimiva vaikkakin raaka ratkaisu on määrätä kaikki pojalle, jolloin tytär voi vaatia lakiosansa ja poika voi maksaa sen rahana. Taikka sitten testamentin toimeenpanijamääräys, jota joku taisikin jo ehdottaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      95
      2575
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1927
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1661
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1645
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1616
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1578
    8. 83
      1512
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      113
      1398
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe