Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Suomalainen upseerikoulutus

Puskafarssi

Sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Amnattipuolella tutkitusti heikkolahjainen aines, telttailua lisätty vuositolkulla jotta saadaan oikean korkeakoulun koulutusaika. Ja samalla varusmiespuolelta valmistuvat nöyrät telamiinankantajat ovat saman arvoisia jos tositilanne tulee. Ketä tässäkin luullaan petettävän?

76

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Avaus on pötyä!!

      Aktiiviupseerin koulutukseen perusvaatimus on ylioppilastutkinto ja reserviupseerikoulutus. Jäljelle jää teoriassa varusmiesten 8 % käsittävä parhaimmisto.
      Tänä vuonna pyrkijöitä oli yli 800. joista pääsykokeeseen valittiin noin 500. Kadettikouluun otettiin noin 135 opiskelijaa. Pääsykoe on erittäin monipuolinen ja karsii armotta alalle sopimattomat, joita tosin ei paperikarsinnan jälkeen juuri ole.

      Peruskoulutuksessa ( noin 3 vuotta) yhdistyy kandidaatintutkinto ja sotilastaidot komppanianpäälliköksi.Koulutus on erittäin vaativaa.
      Jatkokoulutuksena on muutaman vuoden kuluttua sotatieteen maisterin tutkinto ja myöhemmin sotakorkeakoulu. Jonkin verran opiskelee tohtoreiksi erillisillä ohjelmilla

      Upseeristomme on erittäin korkeatasoista ja hyvin koulutettua.

      "Ja samalla varusmiespuolelta valmistuvat nöyrät telamiinankantajat ovat saman arvoisia jos tositilanne tulee. Ketä tässäkin luullaan petettävän?"

      Sinä ainakin yrität pettää avuttomalla valehtelulla.
      Varusmieskoulutuksessa on miehistö-, alipäällystö- ja reserviupseerikoulutus.
      Meillä on kolme puolustushaaraa aselajeineen.
      Varusmiehet jaetaan lähes sataan koulutusryhmään, joista jokainen saa erikoiskoulutuksen.
      Kaltaisesi heikoin aines keskeyttää tai joutuu apupalvelusmieheksi ja purkaa pettymystään valehtelemalla netissä.

      • näin se on

        ei tarvii olla reservin upseeri.

        on olemassa monia karmivia esimerkkejä kun teknikot poistettiin ja tilalle tuli insinöörit. ei tollanen koulutus mitään takaa.

      • näin se on

        ja lisäksi kuka kandi on komppa ukko.

      • kuis on?

        Onkos tuo maisterintutkinto korvannut kapteenikurssin, joka ennen oli edellytyksenä kolmannen napin saamiselle?

    • Aina voi kokeilla

      "... Amnattipuolella tutkitusti heikkolahjainen aines, telttailua lisätty vuositolkulla jotta saadaan oikean korkeakoulun koulutusaika. ..."

      Voisit kokeilla pärjäisitkö!

    • Palikkatesti ei auta

      Tosipaikan tullen tilanteen kaameus ratkaisee. Ei siinä auta ylioppilastutkinto, kun tykistökeskityksessä tärähtää jokainen ennen pitkää.

      Eräs kaukopartiomies reilusti myönsi, että Ihantalan tykkitulessa ei hänkään olisi välttämättä selvinnyt.

      • Koeta järjestää

        tykistökeskityksessä pärjääminen rauhan ajan upseerikoulutukseen.

      • Einiinmitiä
        Koeta järjestää kirjoitti:

        tykistökeskityksessä pärjääminen rauhan ajan upseerikoulutukseen.

        Mitä teemme tulenjohtajavänrikillä, joka syöksyy takamaastoon, kuulee jyrinää.

      • Ne eivät syöksykään!
        Einiinmitiä kirjoitti:

        Mitä teemme tulenjohtajavänrikillä, joka syöksyy takamaastoon, kuulee jyrinää.

        Sen sortin tyypit ovat sivareita, jotka levittelevät valeita netissä.
        Koulutettu sotilas toimii taistelussa tehtävänsä mukaisesti.

      • Helppo sanoa
        Ne eivät syöksykään! kirjoitti:

        Sen sortin tyypit ovat sivareita, jotka levittelevät valeita netissä.
        Koulutettu sotilas toimii taistelussa tehtävänsä mukaisesti.

        Sinua ei olekaan ammuttu kenttätykillä.

      • Löysät
        Ne eivät syöksykään! kirjoitti:

        Sen sortin tyypit ovat sivareita, jotka levittelevät valeita netissä.
        Koulutettu sotilas toimii taistelussa tehtävänsä mukaisesti.

        Ne ovat autonomisen hermoston tahdosta riippumattomia lihaksia.

        http://www.hs.fi/kotimaa/a1418183505029

      • juo vähemmän
        Helppo sanoa kirjoitti:

        Sinua ei olekaan ammuttu kenttätykillä.

        Ja sinuako muka on. ahhaha

    • Skaffarit= roskaa

      Suomen upseeristo koostuu hyödyttömistä loisista. Näkihän tuon jo intissä millaisia alkoholisoituneita räähkiä ne enimmäkseen ovat. Ja työetuuksiin kuuluu mm. varhainen eläkeikä, viattomien poikien komentelu, sekä alkoholin vapaa nauttiminen työpaikalla.

      Voisi lakkauttaa koko armeijan, kun ei siitä tosipaikan tullen olisi mitään hyötyä. Tai sitten siirryttäisiin palkka-armeijaan, lempattaisiin koko (roska)sakki ja otettaisiin tilalle todellisia, maailman taistelukentillä ansioituneita sotilaita, eikä näitä juoppohulluja kirjeopisto-upseereita.

      • Upseeristo on

        hyvin valittua ja hyvin koulutettua erittäin vastuuntuntoista väkeä.

        Tuollaiset nimettömät valehtelut eivät vaikuta asiaan mitään.

      • Itse sen nähnyt
        Upseeristo on kirjoitti:

        hyvin valittua ja hyvin koulutettua erittäin vastuuntuntoista väkeä.

        Tuollaiset nimettömät valehtelut eivät vaikuta asiaan mitään.

        Eikä sinun nimettömät puolustelut muuta tosiasioita!

      • ja oikeastihan
        Itse sen nähnyt kirjoitti:

        Eikä sinun nimettömät puolustelut muuta tosiasioita!

        Sinä et ole mitään armeijaa käynyt, ne ei sinne mielisairaita ota.

      • Marokon kauhu
        ja oikeastihan kirjoitti:

        Sinä et ole mitään armeijaa käynyt, ne ei sinne mielisairaita ota.

        Itse et ole, sillä mielisairaus ei ole mikään este.

    • Osaaminen on

      Kansan upseerina tiedän, että upseeri osaa. Kiitos valtiolle hyvästä räjäytyskoulutuksesta. tai oikeammin yksityisille järkeville kouluttajille. Ikävä kyllä, ne kadettikoulun käyneet oli kaikki ylimielisiä tolloja, joita armeijassa vastaan tuli. Mutta oli siellä onneksi vanhan kansan toimiupseereita, joilta asiat hoitui.
      Huomasin nyt its. päivänä, ettei suomen anarkisteilla ollut upseerikoulutettuja siellä mielenosoituksessa - joten pieleen se menikin.
      Sentään vanhassa skdl -skp liikkeessä oli upseereita ja jopa moskovassa koulutettuja ( mm. everstin titteleillä ! ). Oli siis olemassa toimeenpanokykyä ja johtamis taitoja,, jos olisi tilanne vaatinut.
      Nykyisissä vas.vihreistä ei ole mitään vaaraa, ne on kaikki aivan naivisti-talliaisia ja varmaan jossain hasa pöllyssä aivot tuhoutunut....

      • he hehe

        Sekö sinun Tampereen paskapään uusi nimi on "Kansan upseeri". ah ha

      • pelle4
        he hehe kirjoitti:

        Sekö sinun Tampereen paskapään uusi nimi on "Kansan upseeri". ah ha

        Kansan upseeri hah ahah hih jij hoh hoh box

      • Osaamien on
        pelle4 kirjoitti:

        Kansan upseeri hah ahah hih jij hoh hoh box

        kansan upseerit on se ainoa tulppa, jumalatonta pervoa ahneutta vastaan.
        On estettävä ahneen pervon homoiluun pyrkivän tuppilahtarin tuhoava vaikutus.

      • Mene ihmeessä
        Osaamien on kirjoitti:

        kansan upseerit on se ainoa tulppa, jumalatonta pervoa ahneutta vastaan.
        On estettävä ahneen pervon homoiluun pyrkivän tuppilahtarin tuhoava vaikutus.

        terveyskeskukseen. Ne kyllä ohjaavat oikeaan hoitoon.

      • pervot on tavat
        Mene ihmeessä kirjoitti:

        terveyskeskukseen. Ne kyllä ohjaavat oikeaan hoitoon.

        uhkana suomessa on pervot tuppi lahtarit ja toisella sivustalla naivit pervot some anarkistit.
        Kyllä kunnon miesten pitää murskata noilta molemmilta idealisti- käärmeiltä se pervo pää !

      • Mene nyt vain
        pervot on tavat kirjoitti:

        uhkana suomessa on pervot tuppi lahtarit ja toisella sivustalla naivit pervot some anarkistit.
        Kyllä kunnon miesten pitää murskata noilta molemmilta idealisti- käärmeiltä se pervo pää !

        sinne terkkariin. Kyllä sieltä hoito järjestyy.

      • sairas hallinto
        Mene nyt vain kirjoitti:

        sinne terkkariin. Kyllä sieltä hoito järjestyy.

        tuppi ja haglund yms homo-profeetat pitä saada pian terkkariin,

    • oli kaatamassa venäj

      Siinä todellinen sankari taistelija Hannes Hynönen.

      • Bror-Erik

        Suomalainen upseeri-,samoin miehistökoulutus on ajantasaista ja oivaa.Blösöt kar-
        sitaan kättelyssä heikkomielisten kanssa takaisin äitin muoniin kasvamaan.
        Mutta valitut upseerikokelaat ja -kokelattaret,samoin kuin taistelijattaret ja
        taistelijat muodostavat armeijamme jäntterän rungon ja selkärangan.Ja!

      • ösää ösää
        Bror-Erik kirjoitti:

        Sämää mieltä ei öle superrateki, sehän ösää kaiken päremmin.

    • Räyhähenki

      Säähän sitä elellä räyhässäkin, jös hälyää.

      • Bror-Erik

        Saa toki räyhässäkin reuhtoa,siinä vain on paha puoli että sanan paino laskee!

      • Eli ei laske
        Bror-Erik kirjoitti:

        Saa toki räyhässäkin reuhtoa,siinä vain on paha puoli että sanan paino laskee!

        Sinun sanaasi ei minään pidetä.

    • oiskojokukiinnostunu

      -- telamiinasta kiinnostunut moppe ,- pitääkse miina tosiaan osua telan alle räjähtääkseen , -- mie oon ite kehittänyt ns. keinumiinan , siis räjähtää vaikkei osuis telan alle , jos maavaraa tankissa vaikka puoli metriä ,varmasti räjähtää alla -- siis sellanen kaari vänkä.

      • Miina räjähtää

        kyllä takapuolenkin alla. Pane sytytin paikalleen, istahda voimalla päälle ja pamauta samalla peräilmaa kaikin voimin.
        Kyllä lähtee. Naapurin poika kokeili.

      • moppe vaan
        Miina räjähtää kirjoitti:

        kyllä takapuolenkin alla. Pane sytytin paikalleen, istahda voimalla päälle ja pamauta samalla peräilmaa kaikin voimin.
        Kyllä lähtee. Naapurin poika kokeili.

        - panssari miina ei todellakaan saa olla liian yliherkkä ,sehän ois jalkaväelle jo vaarallinen , meinaan ....

      • leikki leikkinä
        moppe vaan kirjoitti:

        - panssari miina ei todellakaan saa olla liian yliherkkä ,sehän ois jalkaväelle jo vaarallinen , meinaan ....

        --" suomen kansan armeijan upseerit" -- sanonta saattaa aiheuttaa yliherkkyys oireilua erityisesti oikeistopiireissä ,missä armeijat ovat tietysti " suomen kuninkaalliset homo upseerit "

      • Valettahan tuo on,
        leikki leikkinä kirjoitti:

        --" suomen kansan armeijan upseerit" -- sanonta saattaa aiheuttaa yliherkkyys oireilua erityisesti oikeistopiireissä ,missä armeijat ovat tietysti " suomen kuninkaalliset homo upseerit "

        ei mitään leikkiä. Homoja ei Suomen armeijasta löydy, vaikka homot tällä palstalla jatkuvasti toisin toivovat.

      • tom of finland
        Valettahan tuo on, kirjoitti:

        ei mitään leikkiä. Homoja ei Suomen armeijasta löydy, vaikka homot tällä palstalla jatkuvasti toisin toivovat.

        sotilaissa, poliiseissa, palomiehiss - on hiton paljo homoja.
        - Vastaavasti taiteilijoissa vähemmän.
        vaikka on yleisesti yritetty väittä toisin.
        Ne Todelliset tom of finlandit on mies ammateissa ! - hikisiä miehiä....

      • siis het näkee
        Valettahan tuo on, kirjoitti:

        ei mitään leikkiä. Homoja ei Suomen armeijasta löydy, vaikka homot tällä palstalla jatkuvasti toisin toivovat.

        -- ainaki englannissa näkee het , että sitä lesboa varjelee ,siis niin homokaarti että...

      • Niinhän te homot
        tom of finland kirjoitti:

        sotilaissa, poliiseissa, palomiehiss - on hiton paljo homoja.
        - Vastaavasti taiteilijoissa vähemmän.
        vaikka on yleisesti yritetty väittä toisin.
        Ne Todelliset tom of finlandit on mies ammateissa ! - hikisiä miehiä....

        toivotte.
        Valitettavasti totuus on aivan toinen.
        Homojen arvot ovat naismaiset ja kaukana armeijan kovasta todellisuudesta. Siksi homot kieltäytyvät asepalveluksesta ja hakeutuvat aivan toisenlaisin ammatteihin.

        Poliittisesti homot keskittyvät vihreisiin ja vasemmistopuolueisiin, jotka ovat perinteisesti maanpuolustusvastaisia.
        Porvaripuolueista ei homoja löydy.

      • åeräsuolitup
        Niinhän te homot kirjoitti:

        tuppikokoomus on homomesta - peräsuoleen modernisti tupin ohjein,,,,
        ja mies-AMMatitI ON HOMOJEN maailmaa, . SE ON JUST SITÄ.

      • homovaltaa
        Niinhän te homot kirjoitti:

        toivotte.
        Valitettavasti totuus on aivan toinen.
        Homojen arvot ovat naismaiset ja kaukana armeijan kovasta todellisuudesta. Siksi homot kieltäytyvät asepalveluksesta ja hakeutuvat aivan toisenlaisin ammatteihin.

        Poliittisesti homot keskittyvät vihreisiin ja vasemmistopuolueisiin, jotka ovat perinteisesti maanpuolustusvastaisia.
        Porvaripuolueista ei homoja löydy.

        homot ja pervot ovat oikeistossa, ja etenkin raaka tom of finland homo sado-masokisti edustaa kokoomus arvoja ja pyrkii armeijaan ja väkivaltaan,- homous on raakaa miesten sadomiaa.. raakaa kok0omus sadomiaa-.myäs papit sekoilee poikiin....

    • Upseeristo vauhdissa
      • Sirenillä on yhtä

        suuri oikeus esittää mielipiteitäänkuin Tuomiojallakin.
        Siren on ye-upseeri ja VTT. Tietoa riittää. Tosin hän on aika kova suustaan.

    • näin se on

      "Tänä vuonna pyrkijöitä oli yli 800. joista pääsykokeeseen valittiin noin 500. Kadettikouluun otettiin noin 135 opiskelijaa. Pääsykoe on erittäin monipuolinen ja karsii armotta alalle sopimattomat, joita tosin ei paperikarsinnan jälkeen juuri ole."

      tämä tarkoittaa että kadis on suosittu kun 800 pyrki.
      niistä 500 pääsi kokeisiin miksi, no siksi ett pv. halusi saada laajan kirjon hakijoita.

      135 otettiin, kun prikaatin 1. kivääri komppanja ottaa lutin niin se vaatii paljon kyseiseltä komppanjalta ja niitä paikkoja ei ole paljoa.

      sinällään yleensä ja erikseen tuo 135 ei tarkoita yhtään mitää.

      • Bror-Erik

        Suomessa sotilaitten kuuluu pitää näppinsä ja turpansa erossa politiikasta vaikka
        kuinka natsittaisi.Jyrkkä myönteisyyteni UM Tuomiojalle ojennuksesta!

      • Voi raukkaa,

        vähänpä ymmärrät asiasta.

        Vuosittain koulutetaan noin 1400 reservinupseeria. Kun 850 pyrkii Kadettikouluun, niin se tarkoittaa erittäin tasokasta joukkoa, josta on parhaat seulottava opiskelijoiksi.

        Tuo 500 selvisi paperikarsinnasta.

        Kun 135 valitaan, niin se tarkoittaa, että 16 % pyrkijöistä hyväksytään.
        Lisäksi nämäkin pyrkijät ovat olleet jo varusmiesaikana useassa karsinnassa.

        "135 otettiin, kun prikaatin 1. kivääri komppanja ottaa lutin niin se vaatii paljon kyseiseltä komppanjalta ja niitä paikkoja ei ole paljoa."

        Palveluspaikat valitaan koulutuksen päättyessä paremmuusjärjestyksessä.

      • Tuomiojalla on
        Bror-Erik kirjoitti:

        Suomessa sotilaitten kuuluu pitää näppinsä ja turpansa erossa politiikasta vaikka
        kuinka natsittaisi.Jyrkkä myönteisyyteni UM Tuomiojalle ojennuksesta!

        tietysti oikeus huomauttaa, jos pitää Sirenin mielipiteitä asiattomina.

        "Suomessa sotilaitten kuuluu pitää näppinsä ja turpansa erossa politiikasta vaikka
        kuinka natsittaisi."

        Mitään natsimyönteisyyttä ei armeijassa ole. Sen sijaan esimerkiksi täällä riittää myönteisiä arvioita Venäjän sotapolitiikasta.

      • Lisätään vielä, että
        Voi raukkaa, kirjoitti:

        vähänpä ymmärrät asiasta.

        Vuosittain koulutetaan noin 1400 reservinupseeria. Kun 850 pyrkii Kadettikouluun, niin se tarkoittaa erittäin tasokasta joukkoa, josta on parhaat seulottava opiskelijoiksi.

        Tuo 500 selvisi paperikarsinnasta.

        Kun 135 valitaan, niin se tarkoittaa, että 16 % pyrkijöistä hyväksytään.
        Lisäksi nämäkin pyrkijät ovat olleet jo varusmiesaikana useassa karsinnassa.

        "135 otettiin, kun prikaatin 1. kivääri komppanja ottaa lutin niin se vaatii paljon kyseiseltä komppanjalta ja niitä paikkoja ei ole paljoa."

        Palveluspaikat valitaan koulutuksen päättyessä paremmuusjärjestyksessä.

        tuo 135 on arvio kolmen vuoden päästä auki olevien vakanssien määrästä. Siihen mahtuu myös muutaman % keskeyttäjiä.

        "sinällään yleensä ja erikseen tuo 135 ei tarkoita yhtään mitää. "

        Yleensä ja erikseen et ymmärrä mistään mitään.

      • näin se on
        Lisätään vielä, että kirjoitti:

        kadettikoulus ei ole koskaan koulutettu reservinupseereja.
        135 on jämpi luku ei se kolme vuoren pää siihen vaikuta.

        500 on paperi karsinta, voi taivahan talipää, ihanko niin.

        kadetti kouluun otetaan myös aliupseereja, että ei mainitsemasi reservinupseerit kaikki neroja ole.

        "Palveluspaikat valitaan koulutuksen päättyessä paremmuusjärjestyksessä. "
        mitä tämä liittyy 1400 reservin upseerin joista 135 valitaan joka on 16% 1400.

        oot kyllä tosi paskiaanen selittäjä. lisäät kaikkee muka tärkeetä jutskaa joka ei edes liity asiaan.

        reservinupseeri on ja pysyy reservinupseerina vaikka vois paistais.
        kantahenkilökunta ihan eri asia turhaa selittää ressuista.

        että oikeen luti on komppa ukko. missä semmoinen luti on.

        luti on harjoituksen johtaja tai korkeintaan kurssin"lue saapumis erän" johtaja.

      • Olet palstalle
        näin se on kirjoitti:

        tyypillinen hölmö jankuttaja.

        "kadettikoulus ei ole koskaan koulutettu reservinupseereja.
        135 on jämpi luku ei se kolme vuoren pää siihen vaikuta."

        RUK on pääsyvaatimus Kadettikouluun. Aliupseereja voidaan hyväksyä erityisistä syistä, mutta heidän on ennen pääsykoetta suoritettava RUK:ssa erityinen joukkueenjohtajakurssi.
        135 on samalla arvio vapaista vakansseista kolmen vuoden päästä. Kurssia ei voi koulutuksen aikana täydentää.

        "500 on paperi karsinta, voi taivahan talipää, ihanko niin."

        Ihan niin, talipää. On turha ottaa pääsykokeeseen yrittäjää, jonka papereista jo selviää heikko sopivuus upseeriksi.

        #"Palveluspaikat valitaan koulutuksen päättyessä paremmuusjärjestyksessä. "
        mitä tämä liittyy 1400 reservin upseerin joista 135 valitaan joka on 16% 1400#

        Liittyy siten, että valmistuvilla on virka odottamassa ja suurin osa pääsee haluamaansa palveluspaikkaan. 135 on muuten 16 % 850:stä eli halukkaista pyrkijöistä.

        "reservinupseeri on ja pysyy reservinupseerina vaikka vois paistais.
        kantahenkilökunta ihan eri asia turhaa selittää ressuista."

        Aktiiviupseerit koulutetaan erikseen valituista reservinupseereista.
        Taitaa mennä taas yli ymmärryksen?

      • Luutnantti saa
        näin se on kirjoitti:

        että oikeen luti on komppa ukko. missä semmoinen luti on.

        luti on harjoituksen johtaja tai korkeintaan kurssin"lue saapumis erän" johtaja.

        koulutuksen sodanajan komppanian (vast) päälliköksi. Rauhan aikana hän voi toimia sijaisena. Päällikkyys on kapteenin virka

      • näin se on
        Luutnantti saa kirjoitti:

        koulutuksen sodanajan komppanian (vast) päälliköksi. Rauhan aikana hän voi toimia sijaisena. Päällikkyys on kapteenin virka

        kuka on niin tyhmä että kuvittelee vasta valmistuneen insinöörin osaavan rakentaa ydinvoimalan tai lentotukialuksen tai semmoisen pellen yleensä osaavan tehdä yhtää mitää???????.
        tässä ote insinööri opiskelijan kirjasta, siinä on lampusta ja alla teksti tämä on lamppu ja kuva kaivinkoneesta ja alla teksti tämä on kaivinkones.
        turun sortunut kävelysilta on malli esimerkki siitä kun painotetaan vääriä asioita.

        koulutus ei tee lutista mitää komppa ukkoo, eikä luti ikinä ole mikää komppa ukko.
        saattaa olla että luti harjoittelee toisen yksikkö vuoden lopusta kolmannen vuoden loppuun vähän vara komppa ukon tehtävää.
        vasta yliluti voi olla mutta kapu on eka komppa ukko.

        koulutus ei tosiaankaan tee ketään osaajaksi.

      • näin se on
        Olet palstalle kirjoitti:

        tyypillinen hölmö jankuttaja.

        "kadettikoulus ei ole koskaan koulutettu reservinupseereja.
        135 on jämpi luku ei se kolme vuoren pää siihen vaikuta."

        RUK on pääsyvaatimus Kadettikouluun. Aliupseereja voidaan hyväksyä erityisistä syistä, mutta heidän on ennen pääsykoetta suoritettava RUK:ssa erityinen joukkueenjohtajakurssi.
        135 on samalla arvio vapaista vakansseista kolmen vuoden päästä. Kurssia ei voi koulutuksen aikana täydentää.

        "500 on paperi karsinta, voi taivahan talipää, ihanko niin."

        Ihan niin, talipää. On turha ottaa pääsykokeeseen yrittäjää, jonka papereista jo selviää heikko sopivuus upseeriksi.

        #"Palveluspaikat valitaan koulutuksen päättyessä paremmuusjärjestyksessä. "
        mitä tämä liittyy 1400 reservin upseerin joista 135 valitaan joka on 16% 1400#

        Liittyy siten, että valmistuvilla on virka odottamassa ja suurin osa pääsee haluamaansa palveluspaikkaan. 135 on muuten 16 % 850:stä eli halukkaista pyrkijöistä.

        "reservinupseeri on ja pysyy reservinupseerina vaikka vois paistais.
        kantahenkilökunta ihan eri asia turhaa selittää ressuista."

        Aktiiviupseerit koulutetaan erikseen valituista reservinupseereista.
        Taitaa mennä taas yli ymmärryksen?

        jos aliupseeri hyväksytään kadikseen on jj kuolutus automaatio. kyllä tämän tietää kaikki taas teet itsestäs tosi viisaan, kadikses on myös muita testejä.

        pistän muuten tähän ERÄS KADETTI KOULUN OPISKELIJA SANOI ETTÄ JJ KOULUTUS SAADAAN AUKISSA.

        "135 on samalla arvio vapaista vakansseista kolmen vuoden päästä. Kurssia ei voi koulutuksen aikana täydentää."
        filisofian opiskelijoita voi. witin pas-ka.

        16% prosentia saa olla mitä mistä vain wi-t-un väliä, samaa pas-k-aa ku 1400 reservin upseeria.

        "Aliupseereja voidaan hyväksyä erityisistä syistä, mutta heidän on ennen pääsykoetta suoritettava RUK:ssa erityinen joukkueenjohtajakurssi."

        on myös olemassa ikä raja mutta rehtori päättää loppu viimeks.

        "RUK on pääsyvaatimus Kadettikouluun."
        ei se mikää vaatimus ole koska kerran aliupseeri saa jj koulutuksen.

        "Liittyy siten, että valmistuvilla on virka odottamassa ja suurin osa pääsee haluamaansa palveluspaikkaan."

        totta helwetis niil on paikka ei ne ole mitään insinöörejä tai opettajia joita koulutetaan mielin määrin työttömiksi. katos prkle ku se koulutus jo maksaa puhumattakaa siitä harjottelu vaiheesta joita noilla sivareilla ei ole.
        kuka prkle jankuttaa.

        "Aktiiviupseerit koulutetaan erikseen valituista reservinupseereista. "

        toki ne on reservin upseereja ja myös aliupseereja kun he hakevat kadikseen mutta, ku he ovat opiskelijoita kadiksessa he eivät ole ressuja vaan he ovat opiskelijoita.

        kerros idiootti kumpi maksaa enempi rakentaa tietsikalla ilmastoidus huonees talo vai ampua tykillä tai ajaa panssari vaunulla.

      • Onko joku tuollaista
        näin se on kirjoitti:

        kuka on niin tyhmä että kuvittelee vasta valmistuneen insinöörin osaavan rakentaa ydinvoimalan tai lentotukialuksen tai semmoisen pellen yleensä osaavan tehdä yhtää mitää???????.
        tässä ote insinööri opiskelijan kirjasta, siinä on lampusta ja alla teksti tämä on lamppu ja kuva kaivinkoneesta ja alla teksti tämä on kaivinkones.
        turun sortunut kävelysilta on malli esimerkki siitä kun painotetaan vääriä asioita.

        koulutus ei tee lutista mitää komppa ukkoo, eikä luti ikinä ole mikää komppa ukko.
        saattaa olla että luti harjoittelee toisen yksikkö vuoden lopusta kolmannen vuoden loppuun vähän vara komppa ukon tehtävää.
        vasta yliluti voi olla mutta kapu on eka komppa ukko.

        koulutus ei tosiaankaan tee ketään osaajaksi.

        väittänyt?

        "kuka on niin tyhmä että kuvittelee vasta valmistuneen insinöörin osaavan rakentaa ydinvoimalan tai lentotukialuksen tai semmoisen pellen yleensä osaavan tehdä yhtää mitää???????."

        Kadetti saa siis koulutuksen sodan ajan yksikön päälliköksi. Hän harjoittelee siihen tehtävään toimimalla yksikön koulutusupseerina ja junailemalla päällikkönä erilaisissa harjoituksissa.

      • yhteistä on
        Tuomiojalla on kirjoitti:

        tietysti oikeus huomauttaa, jos pitää Sirenin mielipiteitä asiattomina.

        "Suomessa sotilaitten kuuluu pitää näppinsä ja turpansa erossa politiikasta vaikka
        kuinka natsittaisi."

        Mitään natsimyönteisyyttä ei armeijassa ole. Sen sijaan esimerkiksi täällä riittää myönteisiä arvioita Venäjän sotapolitiikasta.

        Välillä voi olla vaikea erottaa Pietarin trollia syrjäytyneestä kotipunikista. Kumpikin kuitenkin yhtä aktiivinen koohotuksissaan.

      • suunnittelu kukkanen
        Onko joku tuollaista kirjoitti:

        väittänyt?

        "kuka on niin tyhmä että kuvittelee vasta valmistuneen insinöörin osaavan rakentaa ydinvoimalan tai lentotukialuksen tai semmoisen pellen yleensä osaavan tehdä yhtää mitää???????."

        Kadetti saa siis koulutuksen sodan ajan yksikön päälliköksi. Hän harjoittelee siihen tehtävään toimimalla yksikön koulutusupseerina ja junailemalla päällikkönä erilaisissa harjoituksissa.

        TURUN SORTUNUT KÄVELYSILTA EI OLE MIKÄÄN TAE OSAAMISESTA. Sillan rakentamiseen vaikuttavat monet muutkin asiat ilman insinöörin osuutta siihen

        Urakkatarjouksista valitaan halvin ratkaisu, joka ei ole edes vältämättä hyvä, eli käytettävissä oleva rahamäärä. Konepajan valitsemat materiaalit ja työtavat, sekä valvoja joka valvoo teräsrakenteen valmistuksen.

        Valvoja saattaa olla joku tielaitoksen insinööri, joka ei ymmärrä konepajan työtavoista yhtään mitään.

        Muuttuvat sääolot, jotka kuormittaa ristikkorakenteita.

    • 57/55 J

      Kenraali Felix Steiner kysyi suomalaisilta alaisiltaan sotatilanteessa käynnillään: aber wo sind die waffen, niin samaa voi kysyä tämän päivän upseereilta, kun käy varuskunnissa, niin olo on kuin autopurkaamolla.

      • Aseet ovat käytössä

        harjoituksissa. Muuten ne ovat varastoissa tallessa ja huollettavina.

    • Surullista porukkaa
      • Tuo on todistamaton

        väite asiantuntemattoman henkilön väitöskirjassa. Se perustui Kadettikoulun pääsykokeen väärin ymmärtämiseen.

        Upseerikoulutusta on uusittu parinkymmenen vuoden aikana ja jälleen on tulossa tarkistus.

        Vaikeuksia ovat tuoneet suuret säästötavoitteet ja organisaatiomuutokset. Ne ovat lisänneet upseeriston työmäärää ja johtaneet jopa ennenaikaisiin eroihin. Siviilissä pääsee helpommalla.

      • Hummmm?

        "Suomalainen upseerikunta epäpätevöityy vauhdilla, todistetaan torstaina Aalto-yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassa. Kauppatieteen maisteri Mika Aalto on tutkinut suomalaisupseereiden strategisia valmiuksia ja hän on havainnut valmiudet köykäisiksi."

        Vai oikein kauppatieteen maisteri on tutkinut asiaa, onkohan oikea henkilö tutkimaan tällaista asiaa?

      • Hän siis arvioi
        Hummmm? kirjoitti:

        upseerien strataegisia kykyjä pääsykokeen perusteella tajuamatta, että siinä on kyse vasta peruskoulutukseen valinnasta.

        Strategiset osaajat selvitetään palveluksen ja koulutuksen mittaan. Perusteet valintaan saadaan eritoten Sotakorkeakoulussa. Sellaisia tarvitaan muutamia kymmeniä. Loput ovat pääasiassa valmiin järjestelmän toteuttajia ja käytännön toimien kehittäjiä.

      • Heikkolahjaiset

        vatipäät hakeutuvat ups.koulutukseen. No, se ei ole kyllä mikään uutinen.

      • Upseerit valitaan
        Heikkolahjaiset kirjoitti:

        vatipäät hakeutuvat ups.koulutukseen. No, se ei ole kyllä mikään uutinen.

        varusmiesten parhaimmistosta eli RUK:n käyneistä. Vaatimukset ovat kovat, mutta pyrkijöitä riittää.
        Palstan luuserit ovat niitä, joille peruskoulutuskin on liian vaativaa.

    • HYI V.I.T.T.U !

      90% upseereista Suomessa on valinnut alan homoseksuaalisen vietin ohjaamana, he tarvitsevat säälittäviä varusmiehiä fetissiensä toteuttamiseen. Heitä kiinnostaa alistaminen, tai alistetuksi tuleminen, sekä tietysti nämä kuumemittarilla runkkaamiset ja muu perverssi toiminta, joka on naamioitu epäonnistuneesti joksikin muuksi.

      Mikään suolistossa elävä loinenkaan ei ole niin vastemieleinen, kuin nämä ns. upseerit ihmisten joukossa, turpaan vaan sellaista saastaa, aina kun tilaisuus tulee ja mielummin hanskat kädessä.

      • jep jep

        Täysin totta, hinttareita ne on.

      • Turha toive, homo
        jep jep kirjoitti:

        Täysin totta, hinttareita ne on.

        Upseerin ura on isänmaallisen ihmisen kutsumustyö
        Hinttarit eivät sinne hakeudu. Heidän sukupuoliselle suuntautumiselleen on mikä tahansa muu työympäristö armeijaa suotuisampi.

      • homo-kapteeni
        Turha toive, homo kirjoitti:

        Upseerin ura on isänmaallisen ihmisen kutsumustyö
        Hinttarit eivät sinne hakeudu. Heidän sukupuoliselle suuntautumiselleen on mikä tahansa muu työympäristö armeijaa suotuisampi.

        Häpeä itseäsi univormuhomppeli.

        Kerro heti missä on enemmän nuoria poikia, jotka ei pääse karkuun? No ei sellaista paikkaa ole, asevelvollisuusarmeija on hinttariperverssin taivas, ihanaa nuorta poikasta laumoittain odottamassa käskijää.

      • täältä pannarista
        homo-kapteeni kirjoitti:

        Häpeä itseäsi univormuhomppeli.

        Kerro heti missä on enemmän nuoria poikia, jotka ei pääse karkuun? No ei sellaista paikkaa ole, asevelvollisuusarmeija on hinttariperverssin taivas, ihanaa nuorta poikasta laumoittain odottamassa käskijää.

        -- homot on soluttautuneet sekä upseeri koulutukseen , että poliisiopistoihin, silee amerikkalaisittain , -- ja tietysti mediaan ,että noita homojen naamoja joutuu katseleen päivittäin tuolta paskaluukusta - heterogeeniset rodut ovat sysätty pannuhuoneeseen ja heitetty kaljakori seuraksi.

      • Noita homofobioita
        täältä pannarista kirjoitti:

        -- homot on soluttautuneet sekä upseeri koulutukseen , että poliisiopistoihin, silee amerikkalaisittain , -- ja tietysti mediaan ,että noita homojen naamoja joutuu katseleen päivittäin tuolta paskaluukusta - heterogeeniset rodut ovat sysätty pannuhuoneeseen ja heitetty kaljakori seuraksi.

        ei usko kukaan täysijärkinen. Armeija on vihoviimeinen paikka homoille. Siksi ne kieltäytyvät asepalveluksesta. Ehkä sivari on se taivas, mistä homot haaveilevat.

        Myöskään poliisissa ei ole homoja. Ei kiehdo sekään porukkaa, joka lähinnä keskittyy mielenosoituksiin.

      • terapeutteeraaja
        Turha toive, homo kirjoitti:

        Upseerin ura on isänmaallisen ihmisen kutsumustyö
        Hinttarit eivät sinne hakeudu. Heidän sukupuoliselle suuntautumiselleen on mikä tahansa muu työympäristö armeijaa suotuisampi.

        -- kerro se tuolla isänmaallisuus -palstalla , siellä tosiaan tarvitaan terapiaa ja pikaista valistustoimintaa. --

      • man to man
        Noita homofobioita kirjoitti:

        ei usko kukaan täysijärkinen. Armeija on vihoviimeinen paikka homoille. Siksi ne kieltäytyvät asepalveluksesta. Ehkä sivari on se taivas, mistä homot haaveilevat.

        Myöskään poliisissa ei ole homoja. Ei kiehdo sekään porukkaa, joka lähinnä keskittyy mielenosoituksiin.

        homot on just siellä miesammateissa - ne on niitä hikisiä oikeita sadomasokisti homoja, tom of finland tyyliin.

      • Eipä ole tuollaisia
        man to man kirjoitti:

        homot on just siellä miesammateissa - ne on niitä hikisiä oikeita sadomasokisti homoja, tom of finland tyyliin.

        armeijassa näkynyt.

        Haastattelin aiheesta kotiutunutta kersanttia ja vielä vähän aikaa palvelevaa kokelasta.
        Molemmat olivat aivan ihmeissään. Ei havaintoja homoista kummallakaan.

        Palstan homoilla on tietysti haaveensa ja homofobikoilla samoin.

      • Se tiedetään
        Eipä ole tuollaisia kirjoitti:

        armeijassa näkynyt.

        Haastattelin aiheesta kotiutunutta kersanttia ja vielä vähän aikaa palvelevaa kokelasta.
        Molemmat olivat aivan ihmeissään. Ei havaintoja homoista kummallakaan.

        Palstan homoilla on tietysti haaveensa ja homofobikoilla samoin.

        Kun taas Lapinjärvellä on homoilla ihan tunnetut kaaderinsa.

    • Tutkitusti toopeli

      "Suomalainen upseerikoulutus… Amnattipuolella tutkitusti heikkolahjainen aines"

      Heikkolahjainen ei osaa näköjään edes kirjoittaa. Sitä paitsi Pirkkalan kokeilumonisteen tasoisia tutkimuksia ei lasketa miksikään. Paitsi ehkä syrjäytyneiden punikkien opintopiireissä Mutta sielläkin kannattaisi ihan ekaksi panostaa tuohon luku ja kirjoitustaitoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2317
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1530
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1447
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1419
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      66
      1234
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe