Rinne antaa 1,8 miljardia Kreikalle

Demarin hulluus

Uusi laki, joka mahdollistaa Kreikalle maksettavan 1,8 miljardin tuen myöntämisen ensi vuoden kahdelle ensimmäiselle kuukaudelle jäi pöydälle eduskunnan täysistunnossa keskiviikkona illalla.

Pöydällepanovaatimus tuli perussuomalaisten Kaj Turuselta.

Turusen mielestä Euroopan unionin valtiovarainministerien kokouksen sopima tuen jatko, joka vaati lain muutosta Suomessa, tuli kansanedustajille liian yllättäen.

Eduskunta pääsee käsittelemään asiaa torstaina illalla.

Euroryhmä päätti maanantaina, että Kreikan toista sopeutusohjelmaa pidennetään kahdella kuukaudella. Aiemman suunnitelman mukaan ohjelman piti päättyä vuoden loppuun.

Hallitus antoi keskiviikkona eduskunnalle esityksen pidennyksen vaatimista lakimuutoksista. Ohjelman pidentäminen varmistaa, että viimeisen lainaerän maksamisen Kreikalle ensi vuoden alkupuolella.

15

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sama Rinne

      Silmät kiiluen leikkasi Suomessa lapsilisät ja eläkkeet!

      • Metaxa*******

        Heh heh. Jo on aikoihin eletty, kun demarit menevät jo tulevien demariäänestäjien kukkarolle, vaikka suurella osalla ovat vielä vaipat märkänä.

        http://yle.fi/uutiset/lapsilisiin_tulee_vuodenvaihteessa_81_prosentin_leikkaus/7683130

        Jos tämä kansakunta nyt vähääkään ajattelee omaa ja tulevien veronmaksajien etua, niin SDP-puolueelle ensi kevään ek-vaaleissa sopivanoloinen tulos olisi samaa luokkaa, kuin Paavo Pöö Lipposen presidentinvaalien tulos n. 7%


    • Armelias Unto

      Me ollaan rikas maa. Kyllä täällä veronmaksajilla on lompsat auki. Voisi vielä laittaa veroilmoituksiin lahjoituskohdan tätä varten, jotta jokainen halukas saisi antaa vähistä rahoistaan lisää rahaa Etelä-Euroopan köyhille.

    • Työläisen vihollinen

      Mukavaa aiheuttaa lisää pahoinvointia suomalaisille.

    • sinne meni
      • urputan minäkin

        Kreikalla oli alkuperäistä velkaa 130 miljd euroa ja apua on nyt
        annettu yli 200 miljd euroa ja lisää tarvitaan.
        Näin 10 miljoonan asukkaan valtiossa jossa ei valtiola ole
        edes talven aiheuttamaa kustannusvaikutusta talouteen

        Suomen 4 miljoonan asukkaan vuosibudjetti on n. 50 miljd
        ja sillä hoidellaan talvenkin aiheuttamat kustannukset

        Näiden neljän vuoden aikana Kreikka lienee itsekin saanut
        50 miljd vuodessa kasaan eli yhteensä 200 miljd sekä
        avustusta toiset 200 miljd eli yhteensä Kreikan valtiolla
        on ollut käytössä 400 miljd euroa.

        Aika tehotonta auttamista rahaa syytämällä.


    • rosteros

      Rinteen viimeinne teko. SDP on petturi.

    • enemmän annettavakai

      Niin vähän.

      • lisää velkaa kun saa

        Otetaan velkaa. se on järkevää.


    • Halla-ahon äänestäjä

      juuri nyt
      KELLO 9 MAIKKARISSA perjantaina uusinta maanantaina
      ISÄNMAAN MIES
      JUKKA KUOPPAMÄKI
      TAISTOLAISEN LAULULIIKKEEN vihaama

      Taistolaisia edustavat politiikassa nykyisin sinnemäkiläis-hassilaiset eli vihreät
      ja tennilätaanilalaiset eli vasemmistoliitto

      Kuoppamäki
      Jälkeenpäin kuulin, että tämän laulun myötä taistolaiset vihasivat minua. He kokivat sen jollain tavalla vaaralliseksi.

      Kun festivaali oli ohi ja kaikki olivat lähteneet pois, niin yksi puolalainen toimitsija kertoi minulle, että Moskovasta oli tullut sähke; tämä laulu ei saa näkyä eikä voittaa. Vapaus oli asiana jo varattu heille. Moskova oli sitä mieltä, että tällaisia lauluja ei voida hyväksyä, jos laulaja ei ole kommunisti. Palkintojenjaossa olin jo vaistonnut jotain tällaista, mutta en osannut kuitenkaan kuvitella sitä. Laulu voitti Syksyn Sävelen ja moni muistaa sen siinä käytetystä hyppykepistä.

      http://www.elvisry.fi/artikkeli/kymmenen-laulua-elaman-valtatielta

      Sininen ja valkoinen

      – Minun piti lähteä puolustamaan edellisen vuoden voittoani Rostockiin. Mietin, että mitä kertoisin ja siitä lähti tämä teksti, halusin kertoa jotain Suomesta. Kotimaa kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin, mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin. Näin se alkaa ja vastaus on: Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen, valkoinen on hanki.

      – Topelius on isoäitini isoisä, joten minulla on topeliaaninen tausta. Topeliuksen ehdotus oli aikoinaan 1800-luvulla, että Suomen lippu olisi sinivalkoinen.

      – Sininen ja valkoinen voitti Rostockissa ja laulusta tuli minulle tietynlainen brändi. Jotkut luulivat, että laulu oli jotenkin poliittinen, mutta kyllä se on pelkästään kotiseuturakkaudesta syntynyt. Jälkeenpäin kuulin, että tämän laulun myötä taistolaiset vihasivat minua. He kokivat sen jollain tavalla vaaralliseksi.

      – Olin Kanadassa siirtolaisten satavuotisjuhlassa vähän aikaa sitten. Heille tämä on laulujen laulu. Jokaisella on kotimaa sydämessään, vaikka muuttaakin pois. Täällä asuva katselee asioita toisella tavalla, asiat ovat ikään kuin itsestään selviä. Itselleni hieno asia on se, että tämä tuli myös kansakoulun laulukirjaan.

      Kultaa tai kunniaa

      – Olin Sopotissa esiintymässä kesällä 1973. Minulla oli oma bändi mukana, ikään kuin rock-yhtye, ison festivaaliorkesterin keskellä. Laulut olivat hippi ja new age -henkisiä, Pieni laulu vapaudesta ja Siskot & Veljet, se oli sellainen kaikki yhdessä laulu, jossa me luomme paremman maailman. Lähetyksellä oli yli 60 miljoonaa katsojaa suorassa lähetyksessä ja kahdeksan-yhdeksän takaisinlavalle-pyyntöä. Kaikki kollegat hakkasivat selkään, että hieno homma, sä voitat tämän.

      – Tuli palkintojenjako, eikä nimeäni mainittu missään, ikään kuin minua ei olisi ollut olemassakaan. En voinut mennä juhliin, koska tuntui, että toiminta oli ollut falskia ja siinä oli jotakin mätää. Istuin huoneessani ja kirjoitin tämän laulun. Se tarkoittaa, että joko voitto tai kunnia, molempia ei saa, saa vain toisen.

      – Kun festivaali oli ohi ja kaikki olivat lähteneet pois, niin yksi puolalainen toimitsija kertoi minulle, että Moskovasta oli tullut sähke; tämä laulu ei saa näkyä eikä voittaa. Vapaus oli asiana jo varattu heille. Moskova oli sitä mieltä, että tällaisia lauluja ei voida hyväksyä, jos laulaja ei ole kommunisti. Palkintojenjaossa olin jo vaistonnut jotain tällaista, mutta en osannut kuitenkaan kuvitella sitä. Laulu voitti Syksyn Sävelen ja moni muistaa sen siinä käytetystä hyppykepistä.

      • osaavaa sakkia

        Topeliuksen isoäidin äiti oli juutalainen.


    • lisä happi

      Selvää on jos kreikalta otetaan letkut irti meno loppuu saman tien. Rinne ja muut demut tulevat vielä näkemään että mahdotnta ei saa mahdolliseksi. Rinteen olisi parempi keskittyä omaan maahan sillä letkujen tarve ei ole kaukana tässäkään maassa..

      • on se

        Keskittynyt omassa maassa leikkaamaan lapsilisiä ja eläkkeitä!


      • Rinne kusetti sinua

        Kreikkalaiset ovat varakkaampia kuin suomalaiset.


    • Oikee libertaari

      Tuo tosiaan on hullua. Kreikan talous romahtaa ennen pitkää, sillä tällaiset avustukset vain lykkäävät romahdusta. Romahdus on myös pahempi sitten kun se tapahtuu, kuin se olisi, jos Kreikan vain annettaisiin romahtaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe