Jälleen mieluisia uutisia lastenvihaajille

orgastinen raivo

Ilmankos palstan surmansuosijat onkin tänään taas riehaantuneet sekoilemaan täällä kun murhanhimoisen kiiman hekuma senkun yltyy vaan ja saa täyttymystään näistä uutisista..

http://yle.fi/uutiset/kymmenia_lapsia_kuollut_iskussa_kouluun_pakistanissa/7691256

>Paikallisten viranomaisten mukaan ainakin 84 lasta on kuollut hyökkäyksessä Peshawarissa. Viranomaiset kertovat, että surmansa saaneita olisi kaikkiaan yli 120. Loukkaantuneita on ainakin 120. Sotilaslähteiden mukaan lapsia on vielä panttivankeina.

Koulu on tarkoitettu muun muassa armeijan työntekijöiden lapsille. Sen oppilaat ovat 10–18-vuotiaita. >

39

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinulle mieluista

      Sairas mässäilee tällaisilla uutisilla joten taidat itse riemuita siitä että SYNTYNEITÄ lapsia kuoli. Suurin osa noistakin varmaan tyttöjä joten mikäs vastustajille sen parempi kuin että mahdollisia tulevia abortöörejä kuoli ennenkuin ehti tekojaan toteuttaa. Miten vihaattekaan naisia ja tyttöjä noin paljon...

    • voi sääli XDD

      Epätoivonen uosijakiihkoraasupelle ei taas muutakaan voi kun hätäsyytellä naurettavia valheitaan kuinka lapsia suojelevat muka hinkuais tappaa niitä!!???? Ettäkö "itte tapat ja riemuitset!"? Ei järjen häivääkään... :DDDD kuten ei tosin missään muissakaan murhaskin traumaoksennuksissa.
      Sulle ja törkysakilles se on pääasia että lapset kuolee, mitä enemmän, sen parempi. Varsinkin femakkoraivoräyhien vihaamia poikalapsia.
      Sen sijaan lapsia suojelevat vihaa korkeintaan niitä mukavuusmurhaavia, joihin onneks enemmistö eli kunnialliset naiset (ja miehet) ei tosiaan kuulu.
      Että pöpelikköön pölisi taas kalmanpalvojan sekomieliset syytösharhat, että rytisi..

      • Iltalääkkeen aika

        Mikään ei kirjoita nopeammin kuin vihainen nainen ja sen huomaa vastustajan kirjoitusvirheistä ja huutomerkkien raiskaamisesta :D. Turha täällä muita syytellä omista traumoistasi, lakkaa lukemasta palstaa niin ei tarvitse raivostua muiden aborteista. Niitä nyt vaan kuitenkin tullaan jatkossakin tekemään, räksytit tai et. Oikeastaan onkin aika hauskaa katsottavaa miten sekoat traumaraivostasi entistä enemmän ja alat haukkua muita sekä plussailla omia törkyjäsi kun et enää muuhunkaan kykene. Raukka :)

      • ****
        Iltalääkkeen aika kirjoitti:

        100% samaa mieltä.
        Olen monesti ihmetellyt mistä noin hillitön raivo kumpuaa.
        Sehän on epäterveellistäkin kun elimistö on koko ajan hälytystilassa.

      • henkilö X

        "Epätoivonen uosijakiihkoraasupelle ei taas muutakaan voi kun hätäsyytellä naurettavia valheitaan kuinka lapsia suojelevat muka hinkuais tappaa niitä!!????"

        No itsehän sinä sen naurettavien valheiden hätäsyyttelyn aloitit, joten tuskin sen asiallisempaa vastakaikua voit odottaa saavasi, kuin mihin itse kykenet. Sinä määrittelit aloituksessasi itse sen, millä tasolla haluat tätä keskustelua käydä, joten miksi suutut, kun sinulle vastataan juuri toivomallasi tavalla?

      • antaa tulla vaan

        " itsehän sinä sen naurettavien valheiden hätäsyyttelyn aloitit,"

        Kuten missä kohtaa? Ihan loogistahan se on että lapsia vihaavat hinkuaa tappaa niitä ja tietenkin riemuitsee kuolemista.
        Tajuatko ettei sakkis "lasten tappamiselta suojelijat hinkuaa tappaa lapsia" -syytöksissä oo järjen häivääkään??

      • henkilö X
        antaa tulla vaan kirjoitti:

        " itsehän sinä sen naurettavien valheiden hätäsyyttelyn aloitit,"

        Kuten missä kohtaa? Ihan loogistahan se on että lapsia vihaavat hinkuaa tappaa niitä ja tietenkin riemuitsee kuolemista.
        Tajuatko ettei sakkis "lasten tappamiselta suojelijat hinkuaa tappaa lapsia" -syytöksissä oo järjen häivääkään??

        "Ihan loogistahan se on että lapsia vihaavat hinkuaa tappaa niitä ja tietenkin riemuitsee kuolemista."

        Niinkö on? Noinko sinä suhtaudut niihin, joita vihaat? Sinähän vihaat abortin tekijöitä, eikö? Hinkuatko sinä siis tappaa heitä ja riemuitsetko heidän kuolemastaan? Tunnetko sinä kaiketi oikein murhanhimoista kiiman hekumaa, jos kuulet abortin tehneen henkilön saaneen surmansa?

        Minä rohkenen väittää, että ylensä ihmiset eivät himoitse tappaa niitäkään, joita vihaavat eivätkö erityisesti riemuitse sellaisten kuolemasta. Tunnen itse esim. ihmisiä, jotka vihaavat kissoja tai koiria. Se merkitsee sitä, että he eivät itselleen halua kissaa tai koiraa eivätkä halua olla niiden lähellä muutenkaan. He välttelevät kissojen ja koirien seuraa. Yksikään heistä ei tunne himoa tappaa kissoja tai koiria eikä yksikään riemuitse niiden kuolemasta, puhumattakaan nyt mistään kiiman hekumoista sellaisesta kuullessaan. Tunnen myös erään lapsia inhoavan ihmisen. Ei hän toivo yhdenkään lapsen kuolevan, hänelle kyllä riittää se, ettei hänen itsensä tarvitse olla lasten kanssa.

        Miksi sinä uskot lastenvihaajien hinkuavan tappaa lapsia ja tuntevan riemua ja kiimaa kun lapsia kuolee? Miksi ylipäätään luulet ihmisten reagoivan tuolla tavoin sen vihan kohdetta kohtaan? Siksikö sellaista luulet, että sinun vihasi ilmenee tuollaisena murhanhimona ja kiimana niitä kohtaan joita vihaat?

      • niin miksi
        henkilö X kirjoitti:

        niitä halutaankaan tappaa aborteilla jos niitä niin hirveesti rakastetaan? Miksi täällä riemuitaan aborttien uhrien kuolemista, lapsia halvennetaan pilkaten ja heidän tappamiseen yllytellään, näitä tekoja puolustellaan ja tappamis"oikeutta" ylistellään? Ei mitään vihamielistä, eikä murhanhimoista?

    • säälipellet raivona

      tai siis pikemminkin suosijakiihko-multipersooniensa kans ;DDD jaksaa vaan vuodesta toiseen kytätä ja rääkyä terapeuttisella kuppatunkiollaan.. siinä se murhanpalvojan raivotraumaharhanen 24/7 elämä... Lapsista valtaenemmistö nyt vaan saa elää, räksytit täällä viekottelujas ja mainees mustaavia lastensuojelijoiden haukkumisia tai et. Lakkaa lukemasta, josko helpottas!
      Ja lopuks onneks tajusitkin taas kattella sinne peiliis... ;))
      Voi luoja :D Vieläkö tää sama abortintyrkyttäjä rouva S. Ekopää täällä jaksaa huudella! :DDDD Ei oo todellista!
      Oikeastaan onkin aika hauskaa katsottavaa miten sekoat traumaraivostasi entistä enemmän ja alat haukkua muita sekä plussailla omia törkyjäsi kun et enää muuhunkaan kykene. Raukka :)
      Olen monesti ihmetellyt mistä noin hillitön raivo kumpuaa.
      Sehän on epäterveellistäkin kun elimistö on koko ajan hälytystilassa.

      "sitä vaan v. ituttaa kun ei saa itse m. unaa. :) "

      Sinä et uskalla ottaa sitä ettei vaan pala pohjaan,.... vai siitäkö just kiikastaa ettei palakaan jos joku ukko sattuukin hairahtaan kalmankammioos ja lapsentappamishaudontas menee kuukaus toisensa jälkeen reisille, ja katkerana joudut tyytyyn pelkkiin verisiin murhanhekumafantasioihis?

    • R. Eps

      Pitäis ehkä tonne "yksinäisyys"-palstalle laittaa vinkkeliä tästä tyypistä .:) Se kun on paikalla ihan aina. :)

      • T: :DDDD

        DDDDDDDDD;))))))):=D=OOOOOOOOO(O)

    • puskapsykologille

      "Ei tuu yksinäiseks kun täällä meuhkaa."

      No sen uskon kyllä, sen takiahan sinä tällä hiekkikselläs asutkin.
      Fantasioi vaan niitä yksinäisen amatöörin analyysejäs kun et muutakaan voi ;)))) viihdyttäväähän niille on käydä naureskelemassa, mitä surkuhupaisaa se pikku harhapollas on tälläkertaa saanu kehiteltyä... :DD

      • ****

        R.Eps on oikeassa. ei tarvitse olla psykologi kun tietää mistä kohdallasi on kyse.
        Sinulle huomio on tärkeintä, sama millaista palaute on on, teet mitä hyvänsä että sinut huomataan. abortti on riekkumisessasi sivuseikka, sairas huomionkaipuusi on tärkein motiivisi,
        Aikamme jaksetaan huvitella kustannuksellasi, sitten alkaa kyllästyttämään ja tuntumaan yksitoikkoiselta.
        Nukutko ikinä?

      • R. Eps

        Ei toisiin ihmisiin samaistuminen oo kultaseni psykologiaa, se on empatiaa, jolla jokanen meistä on varustettu, sutkin. :*

        Vaikka jo sillon kauan sitten niin kovin kiihkeästi koetit kieltää, niin se miten paljon aikaas ja elämääs vietät tällä palstalla, iskee sen julman faktan pöytään, että sulla ei ole miestä jonka kainaloon illalla käpertyä. :(

        Ei perhettä jonka kanssa viettää aikaa. :(

        Ei ystäviä joille puhua murheista ja ongelmista, joiden kanssa jakaa mielipiteitä. :(

        Kaikki mitä sulla elämässä on, on tää palsta ja sen ihmiset, eli mm. minä. :) Musta on hirmu kiva olla jollekkin niin kovin tärkeä. :*

        Tänne tulinkin ihan vaan katsomaan että vieläkö sä täällä kaipailet. :) Ja heti tuli vastaus. :) Jokanen meistä tarvitsee välillä sun kaltasia ihmisiä elämäänsä, muistuttamaan siitä että asiat vois olla paljon huonomminkin... :(

        Etenkin tuolla yksinäisyys-palstalla on monia joille sun tapaaminen täällä vois olla hyvin opettavainen kokemus. :)

        Puspus :*

    • anna tulla lisää vaa

      Mitä voidaankaan sun harhasten tuotosten perusteella analysoida rikkinäisestä psyykestäs?

      "Sinulle huomio on tärkeintä, sama millaista palaute on on,"

      Kukahan täällä sen huomioohakevan riekkumisen alottikaan 1-2 viikon jo paremmalta näyttäneen, hiljasemman kauden jälkeen? Yksinäänkö täällä joku vastustaja riehu?
      Vai pääsitkö pois suljetulta ja eikun takasin rähiseen tänne vaikka tarpeeks sekasin olit jo muutenkin? Ja sun törkysyytöksiin ym. valheisiin sitten ei kenenkään pitäs vastatakaan? :D

      "sulla ei ole miestä jonka kainaloon illalla käpertyä. :("

      Voi pikku raasua, joudut sitten turvautuun tälläsiinkin fantasioihis, eiks se uni tuu muuten siellä yksinäisen synkeässä yössä niiltä ihtiriekkojen kiljunnoilta? :(

      "Kaikki mitä sulla elämässä on, on tää palsta ja sen ihmiset,"

      Aha. No misköhän sitten myös minä voin toivoo hartaasti että tää tunkio suljettas joku kaunis päivä lopullisesti (vaikka niin tuskin kovin pian käy), tai edes ettei ketään varsinkaan sunkaltasia kiinnostais koko aihe enää ja lopettasit vihdoin täällä häiriköintis?

      "Jokanen meistä tarvitsee välillä sun kaltasia ihmisiä elämäänsä, muistuttamaan siitä että asiat vois olla paljon huonomminkin... :( "

      Tätähän sä siellä pohjasakkas mutufantasioissa sitten joudut vaan haaveileen ja vakuutteleen.. ehkä se paha traumaolos sillä edes hetkeks helpottaa :))))
      Sullahan siitä yksinäisyys-palstasta näkyy kovastikin kokemusta olevan, voimme kyllä arvata miksi... mä kun en oo kyseisellä palstalla koskaan käynykään, kato ku ei oo tarttenu ;) mutta pitäskin varmaan tutustua jos riehut sielläkin.. ja kaipaa viihdykettä mille (kelle) naureskella sillon tällön ;D

    • *****

      Totuus on tämä, jos vakiohäirikkö lopettaisi räyhäämisen palsta muuttuisi abortista keskutelevien ja kokemuksia jakavien palstaksi, olivat sitten abortin kannalla tai vastaan.
      Minkälainen ajatusmalli tällä henkilöllä on kun ei tule ajatelleeksi että pysyisi poissa tältä sontaunkiolta kuten hän palstaa nimttää. Hän todellakin on jatkuvassa valmiustilassa, syöksyy kuin haukka saaliin kimppuun jos joku tänne viitsii kirjoitta.
      Nytkin tietää tarkkaan koska on kirjoitettu ja mitä, jos ei kirjoittele täällä, pitää kirjaa kävijöistä.
      Teepä neuvosi mukaa ja poistu, palsta puhdistuu alkuperäiseen tarkoitukseensa.
      Olet yksinäinen ja kokenut pahoja asioita elämässäsi, muuten ei ihmisestä tule tuollaista.

    • sehän sulle sopis

      "Teepä neuvosi mukaa ja poistu,"

      Johan täältä kautta aikojen onkin yritetty kiivaasti savustaa ulos kaikki "väärämieliset" vastustajat, mm jatkuvalla poistosabotaasilla ja haukkumaräksytyksellä, jotta suosijasakki sais koko hiekkiksen valhepropagandansa levitykseen, lastensuojelijoiden solvaamiseen, tappamisviekottelujen lässytykseen, jne. kuolemaa palvovaan ylistykseen! Vaan ei nyt ihan tuu onnistuun ;)) ja sekös se näitä räyhähäiriköitä korpeekin.

      "Nytkin tietää tarkkaan koska on kirjoitettu ja mitä,"

      Ihanko totta, niinkö "tiedät"? Oliko niitä todisteitakin? :)
      No niin, mutta niinhän tiedetään sustakin.

      " yksinäinen ja kokenut pahoja asioita elämässäsi, "

      Kerro lisää niistä pahan elämäs traumoista, miten susta on tullukaan tollanen.

    • jo tiedettiin

      Että ihanko hullu susta tuli... no siltä vaikuttaa joo. Tosin ainahan sä oot ollu.

    • Kysynvaan

      Millä stanan tavalla abortti on "lapsenmurha".... öö?

    • joko raksuttaa

      Millä tavalla ihmisen (vieläpä lapsen) suunnitelmallinen tappaminen EI ois murha... öö??

      • rix rax

        ööööhh uuuhh aaahhh oooohhh önk tönk

      • Mikä on pointtisi???

        Kokoajanhan kehotat ihmisiä täällä tappamaan itsensä!

    • kokoajan kehotetaan

      lapsia suojelevia tappamaan itsensä, toivotaan väkivaltasta kuolemaa jne., lapsiparkojen murhaamisyllytyksistä puhumattakaan! Mitä sitten odotit?

      • Edelleen pointti?

        Nuo kaksi ajatusmallia kumoavat toinen toisensa. Lapsi on jonain päivänä aikuinen, aikuinen on joskus ollut lapsi. Kehotat riistämään elämän sitten kun ihminen on aikuisiässä.

    • ei kumoa mitään

      "Kehotat riistämään elämän sitten kun ihminen on aikuisiässä."

      Vain siinä tapauksessa että se aikuisena ryhtyy huvikseen murhaileen muita, jopa suojattomia lapsia.

      • Mikä logiikka?

        Laillinen, lääkärin suorittama toimenpidekö oikeuttaa kehottamaan muita tappamaan itsensä? Tai no, eihän tähän oikeutusta tarvitse, mutta pitäisi vähän miettiä, mitä suustaan (tai näppiksestään) päästää ja kuinka mitättömän asian takia... Jos oikea murha (=syntyneen tappaminen) olisi laillista, tekisitkö sen? Tämäkö olisi oikein abortoijille? Missä vaiheessa heidän ihmisoikeutensa katoavat (kun ei oteta huomioon SINUN mielipidettäsi muiden ihmisoikeuksista)? Miksi sinun mielestäsi on oikein tehdä abortintehneille jotain paljon pahempaa kuin he abortoidessaan tekevät. Mielenkiinnosta jään odottamaan vastausta...

    • logiikka hoi

      "Laillinen, lääkärin suorittama toimenpidekö oikeuttaa kehottamaan muita tappamaan itsensä?"

      Ihan sama mitä kaunistelet terminologioillas.. aivan ilmeisesti sitten se pakottaa tekijät ja sitä puolustelevatkin kehottaan lapsia suojelevat tappamaan itsensä.. ja monen lapsentappajan kohdallahan on nähty ettei muiden tartte edes kehottaa. Ja hyvä niin.

      "kuinka mitättömän asian takia..."

      Minkä mitättömän? 10 tuhannen turhan tappamisen uhrin takia?

      "Missä vaiheessa heidän ihmisoikeutensa katoavat"

      Missä vaiheessa syntymättömän lapsen ihmisoikeudet katoaa? Ihan samoin kaikkien murhien uhrien ihmisoikeudet "katoaa" kun murhaaja sattuu olemaan 'sitä mieltä'.

      " Miksi sinun mielestäsi on oikein tehdä abortintehneille jotain paljon pahempaa kuin he abortoidessaan tekevät."

      Niinkun mitä? Mitä pahempaa se ois kun lapsenkaan tappaminen? Lapsihan on saattanu kokee jopa tuskia kuollessaan.
      Luultavasti kuolemakin on helpompaa kun loppuelämän syyllisyyshelvetissä kituminen.. moni aborttööri ainakin tuntuu olevan sitä mieltä.

      • Ei siis pointtia

        En todellakaan ole tuo mielenkiinnolla vastausta odottamaan jäänyt, tuollainen räkä-alapää-alaluokan kastiin kuuluva rääkkyminen on vain käsittämätöntä. Ja sitä on mahdollista jatkaa aivan loputtomiin saakka.

        Ensinnäkin et ole tainnut käsittää koko palstan tarkoitusperää. Ei täällä ole tarkoitus lakkauttaa mitään Suomen lakeja. Tämä on vastaavaa kun parisuhde-palstalla olisi rääkkymässä jatkuvasti parisuhteita vastaan. Tai lemmikki-palstalla lemmikeiden omistamista vastaan.

        Kun katsoo vanhempia keskusteluja, olet vastannut täällä lähes joka ikiseen kommenttiin. Jos joku ihminen käyttää noin järjettömän määrän aikaa elämästään johonkin keskutelupalstalla notkumiseen, luulisi todella keksivän toisenlaisia tapoja vastustaa aihetta. Tapoja joilla todella olisi jonkilaista merkitystä. Tuollainen räkäpääriekkuminen todennäköisesti vain kannustaa ihmisiä aborttiin ennemmin kuin lisäisi sen vastustusta. Et tuo näkökantaasi millään tapaa kunnioitettavasti tai ihailtavasti esille. Tuo ei saa ihmisiä ihailemaan ajatustapaa jota yrität täällä levittää. Pahalla ei saa kun pahaa vastaan.

        Jutuistasi paisuaa vain samaa ällöttävää veripaskaoksennustappakaakaikkiitsenne-asennetta. Ällöttävää lukea, ei jaksa edes lukea loppuun, eikä varsinkaan jäädä miettimään itse aihetta jonka tuolla alapäätyylillä esität. Tottakai ihmisiä alkaa kyrpimään tuollainen vihamielisyys, itse aihe vaan jää kakkossijalle.

        Vastustat murhaa, ja kehotat samalla murhaamaan, missä helkkarin välissä tuli se itse tarkoitusperä? Millä tapaa olet muita parempi, jos olet itekkin sen murhan kannalla.

        Kaikesta tästä päätellen podet todella suurta ihmisvihaa. Oletat aiheperän olevan sellainen jolla lyödä lyötyä. Ei vaikuta pätkääkään siltä että todella vastustaisit itse aborttia, vastustat vain ihmisiä. Ilmeisesti naissukupuolta, koska tämä palsta on vihasi kohde. En yllättyisi vaikka olisit miessukupuolta, ihmispoloinen joka on tuhannesti pettynyt naisten torjuntoihin. Tai muille naisille syvästi katkeroitunut nainen, joka et osaa enää keskittyä omaan elämääsi, vaan purkamaan vihaa muihin.

        En todella jää odottamaan uutta järjetöntä alapääverimurha-litaniaa, esitin jo useaan kertaan yksinkertaisen kysymyksen, johon en saanut vastaukseksi kun turhaa sisällötöntä toistoa edellisistä kommenteistasi.

    • hohhoijjaa...

      mutuhourepaskapaatostelua senku pärskyy vaan taas räkäreetalta :DDDD kukahan sitä palstan tarkotusta ei nyt oikein ollukaan tajunnu..?

      " Tuollainen räkäpääriekkuminen todennäköisesti vain kannustaa ihmisiä aborttiin ennemmin kuin lisäisi sen vastustusta."

      Sitähän sinä tietenkin hartaasti toivoisit :) ja jos kiero logiikkas pitäskin paikkaansa, niin eikös sitten sakkis traumoista varoittavat törkyräyhäsonnat kannustakin säästään lasten henkiä?

      Et tuo näkökantaasi millään tapaa kunnioitettavasti tai ihailtavasti esille. Tuo ei saa ihmisiä ihailemaan ajatustapaa jota yrität täällä levittää. Pahalla ei saa kun pahaa vastaan.
      Jutuistasi paisuaa vain samaa ällöttävää veripaskaoksennuspoistakaakaikkisolumönttinne-asennetta. Ällöttävää lukea, ei jaksa edes lukea loppuun, eikä varsinkaan jäädä miettimään itse aihetta jonka tuolla alapäätyylillä esität. Tottakai ihmisiä alkaa kyrpimään tuollainen vihamielisyys, itse aihe vaan jää kakkossijalle.

      "Millä tapaa olet muita parempi, jos olet itekkin sen murhan kannalla. "

      Sulleko on ihan sama tapetaanko viaton lapsi vaiko sen murhannu?! Ei mitään eroo vai?

      Kaikesta tästä päätellen podet todella suurta ihmisvihaa. Oletat aiheperän olevan sellainen jolla lyödä lyötyä. Ei vaikuta pätkääkään siltä että todella kannatat itse "naisten oikeuksia", vastustat vain ihmisiä. Etenkin lapsia.

      "En yllättyisi vaikka olisit miessukupuolta,"

      Nää harhas on nähty ennenkin ;DDD eikä ne todellakaan yllätä..

      "Tai muille naisille syvästi katkeroitunut nainen,"

      Miks naisille yleisesti sellasta pitäs olla? Ihan vaan korkeintaan niille omanapalortoille jotka tappaa huvikseen lapsiaan. Kuten on "katkeroitunu" (eli ei hyväksy) muutkin tervejärkiset, kunnolliset naiset.

      " esitin jo useaan kertaan yksinkertaisen kysymyksen, johon en saanut vastaukseksi kun turhaa sisällötöntä toistoa edellisistä kommenteistasi. "

      Niinkun minkä? Vai oliko vastaus taas liiankin kiperästi tyhjentävä eikä kelpaa.. sitten vaan juutut kun gramofonin neula hätäjankkaan sitä ja samaa? Ja kun toistetaan, väität ettei koskaan mitään oo vastattukaan :D

      En todella jää odottamaan uutta järjetöntä alapääveripakkosynnytys-litaniaa.

      • seksi rauhoittaa...

        Kyllä tarvitset kunnon panon, olit sitten mies tai nainen. Tyydyttämätön seksuaalisuus purkautuu sinulla äärettömän kierolla tavalla.
        En usko että kukaan tuollaista rääväsuuta viitsii edes panna joten joudumme lukemaan vielä kauan tällaista roskaa jos viitsimme täällä käydä.

      • Pointti?

        Montako alkiosolua koet pelastaneesi?

        Kysymystä joutuu näköjään toistamaan loputtomiin kun ei se mene muutoin ymmärrykseen: mikä on pointtisi (mitä koetat sanoa) sillä että olet samaan aikaan murhan puolesta ja vastaan?

        Mikä järki. Mikä tarkoitus. Mikä sanoma.

        Olet samaan aikaan murhan puolesta ja vastaan ja haastat riitaa kaikkien kanssa.

        Onko siis ihme että sua kutsutaan palstan pelleksi? Viesteissäsi vain toistetaan edellisen kirjoittajan kirjoituksia, ikään kuin niitä ei kertaalleen olisi luettu, sekä samoja alapääjuttuja joita kirjoitat joka ikiseen keskusteluun täällä.

        Luuletko ihan aidosti että joku jättää parisuhteen, lemmikin tai abortin hankkimatta sen takia kun joku randomi netissä käski.

        Ei noissa sun ongelmissa mistään abortista ole kyse.

      • pelle parkaa

        "Kyllä tarvitset kunnon panon,"

        Saan taatusti enemmän kun sinä uskallat koskaan unelmoidakaan ;))) joten ei hätää.. (toisin kun sulla näkyy olevan)

        "Tyydyttämätön seksuaalisuus purkautuu sinulla äärettömän kierolla tavalla"

        Miks sitten purat sitä täällä? Ainiin, et voi muutakaan kun ei kukaan tuollaista rääväsuuta viitsi edes panna...

        "Montako alkiosolua koet pelastaneesi? "

        Montako lasta koet että olet viekotellut lähettämään kuoleman kitaan?

        "mikä on pointtisi (mitä koetat sanoa) sillä että olet samaan aikaan murhan puolesta ja vastaan? "

        Moneskohan kerta...
        "Sulleko on ihan sama tapetaanko viaton lapsi vaiko sen murhannu?! Ei mitään eroo vai? "
        Mikä kohta tässä menee jatkuvasti yli vajavaisen ymmärryskykys? Mikset vastaa?

        "Olet samaan aikaan murhan puolesta ja vastaan"

        Koita nyt pikkuhiljaa painaa sinne kaaliis ne SYYT siellä taustalla :D

        "Onko siis ihme että sua kutsutaan palstan pelleksi? "

        Niin varmaan, SINÄ kutsut ;) ja muutama sivupersoonas..

        "sekä samoja alapääjuttuja"

        Niin, katos edelleen kun sitä saa mitä ihan ite ryhdyt joka paikassa tilaileen ;)

        "Luuletko ihan aidosti että joku jättää parisuhteen, lemmikin tai abortin hankkimatta"

        Tai tappaa lapsensa? Kuten ilmeisesti sinä luulet.

        Kyllä ne ongelmat on ihan pelkästään ruudun siellä puolen.. kuten jo tästäkin nähdään,
        "En todella jää odottamaan uutta järjetöntä alapääverimurha-litaniaa" :D
        ja kuitenkin oot kytänny vastausta kieli pitkällä ja kuolavana valuen koko illan..

      • huhuuuu
        pelle parkaa kirjoitti:

        ""Montako alkiosolua koet pelastaneesi? "

        Montako lasta koet että olet viekotellut lähettämään kuoleman kitaan?"

        Kysymys, -ja vastaus

        "oliko vastaus taas liiankin kiperästi tyhjentävä eikä kelpaa.. sitten vaan juutut kun gramofonin neula hätäjankkaan sitä ja samaa? Ja kun toistetaan, väität ettei koskaan mitään oo vastattukaan :D "

        Miten sekasin voi ihminen olla?

      • eivaantajuu
        huhuuuu kirjoitti:

        Noin yleisesti riehut täällä -muka- aborttia vastaan, kun samalla toteat että kumpa kaikki abortin teettäneet olisivat itse abortoitu.

        Olet myös kehottanut alaikäisiä tyttöjä, jotka ovat täällä kertoneet menevänsä teettämään abortin, tappamaan itsensä. Kehottanut lapsia siis tappamaan itsensä.

        Millä tavoin olet siis aborttia vastaan, kun kuitenkin on olemassa tilanteita joissa olet abortin puolesta?

        Olet myös jo syntyneiden lasten tappojen kannalla.

        Puhut itsesi jatkuvasti pussiin, etkä ole kykenevä selittämään edes jälkeenpäin aatoksiasi ja näitä hyvin sairaita kehotuksiasi lapsille.

        Nämä mielipiteesi kumoavat toinen toisensa, etkä näytä ymmärtävän sitä vaikka sitä toistaisi miten. Kysymykseni on kokoajan ollut se, että mitä ajat tuolla sekavalla hömpötyksellä takaa, jolla ei ole minkäänlaista tarkoitusta.

        Olet abortin sekä lapsenmurhien puolesta, sekä vastaan.

      • miten niin koen
        pelle parkaa kirjoitti:

        "Kyllä tarvitset kunnon panon,"

        Saan taatusti enemmän kun sinä uskallat koskaan unelmoidakaan ;))) joten ei hätää.. (toisin kun sulla näkyy olevan)

        "Tyydyttämätön seksuaalisuus purkautuu sinulla äärettömän kierolla tavalla"

        Miks sitten purat sitä täällä? Ainiin, et voi muutakaan kun ei kukaan tuollaista rääväsuuta viitsi edes panna...

        "Montako alkiosolua koet pelastaneesi? "

        Montako lasta koet että olet viekotellut lähettämään kuoleman kitaan?

        "mikä on pointtisi (mitä koetat sanoa) sillä että olet samaan aikaan murhan puolesta ja vastaan? "

        Moneskohan kerta...
        "Sulleko on ihan sama tapetaanko viaton lapsi vaiko sen murhannu?! Ei mitään eroo vai? "
        Mikä kohta tässä menee jatkuvasti yli vajavaisen ymmärryskykys? Mikset vastaa?

        "Olet samaan aikaan murhan puolesta ja vastaan"

        Koita nyt pikkuhiljaa painaa sinne kaaliis ne SYYT siellä taustalla :D

        "Onko siis ihme että sua kutsutaan palstan pelleksi? "

        Niin varmaan, SINÄ kutsut ;) ja muutama sivupersoonas..

        "sekä samoja alapääjuttuja"

        Niin, katos edelleen kun sitä saa mitä ihan ite ryhdyt joka paikassa tilaileen ;)

        "Luuletko ihan aidosti että joku jättää parisuhteen, lemmikin tai abortin hankkimatta"

        Tai tappaa lapsensa? Kuten ilmeisesti sinä luulet.

        Kyllä ne ongelmat on ihan pelkästään ruudun siellä puolen.. kuten jo tästäkin nähdään,
        "En todella jää odottamaan uutta järjetöntä alapääverimurha-litaniaa" :D
        ja kuitenkin oot kytänny vastausta kieli pitkällä ja kuolavana valuen koko illan..

        "Miten sekasin voi ihminen olla? "

        Kerroppa sinä se kun tiedät, vai unohtuko taas se peiliis vilkasu?

      • mutuvalhesyytökses
        huhuuuu kirjoitti:

        ""Montako alkiosolua koet pelastaneesi? "

        Montako lasta koet että olet viekotellut lähettämään kuoleman kitaan?"

        Kysymys, -ja vastaus

        "oliko vastaus taas liiankin kiperästi tyhjentävä eikä kelpaa.. sitten vaan juutut kun gramofonin neula hätäjankkaan sitä ja samaa? Ja kun toistetaan, väität ettei koskaan mitään oo vastattukaan :D "

        Miten sekasin voi ihminen olla?

        "Kehottanut lapsia siis tappamaan itsensä. "

        Ja tietenkin ne todisteet on taas pelkästään siellä pollas uumenien rinnakkaistodellisuuden joslandiassa :D

        "Millä tavoin olet siis aborttia vastaan, kun kuitenkin on olemassa tilanteita joissa olet abortin puolesta?"

        Ei herranjesta :DDDD montakohan kertaa tätäkin yksinkertasuutta pitäs vielä takoo sun kaaliis??!!

        "Olet myös jo syntyneiden lasten tappojen kannalla."

        Ja sairaita valhefantasioitas senku tursuilee. Kyllä se ainoa lasten tappamishinku (myös syntyneiden) rähisee siellä...

        "Puhut itsesi jatkuvasti pussiin,"

        Sitähän sä siellä oman pussis pohjalla toivoisit ;DDD se jankutus kun ei vaan edelleenkään auta.

        "Nämä mielipiteesi kumoavat toinen toisensa,"

        Mitään kumoutumisia kun et vieläkään vaan oo kyenny osottaan, etkä näköjään muuhun pystykään kun noihin naurettaviin oman totuutes jankkauksiin.

        "mitä ajat tuolla sekavalla hömpötyksellä takaa, jolla ei ole minkäänlaista tarkoitusta. "

        Jospa kerrot vaikka sen oman tyhjänhölisijän tarkotukses ensin.

        "Olet abortin sekä lapsenmurhien puolesta"

        Sama asia, ja haiseva VALHE. Muutahan sulta on turha odottaakaan.
        Näiden puolestahan SINÄ kalmansakkeines täällä kiihkoat.

      • Pysy puheissas
        miten niin koen kirjoitti:

        "Miten sekasin voi ihminen olla? "

        Kerroppa sinä se kun tiedät, vai unohtuko taas se peiliis vilkasu?

        Kiellätkö siis ettet ole tällä palstalla kehottanut mm 16-vuotiasta tyttöä tappamaan itsensä, kun hän kertoi aborttiaikeistaan?

      • kiirettä pitää
        Pysy puheissas kirjoitti:

        Kiellätkö siis ettet ole tällä palstalla kehottanut mm 16-vuotiasta tyttöä tappamaan itsensä, kun hän kertoi aborttiaikeistaan?

        Sillä on kiirus nyt käydä läpi vanhoja kirjotuksia, että näkee pystyykö ton nostaa vielä etusivulle. :)

        Ei se osaa pysyä puheissaan ja valehtelee minkä kerkeää, johan se on monesti nähty. :)

        Hohhoijjaa...

    • narunjatkoksvaan

      Mä en ole tehnyt aborttia, mut yksinkertasesti vaan vihaan lapsia. Pitääkö munkin tappaa itseni? :DDDDD

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe