Piipun pellitys Tampereella

Etsivä löytää

Tässä yhden tamperelaisen omakotiasujan kokemus pienen piipun pellityksestä. Kerron kokemukseni siitä, kuinka pienen työn tilaaja tuntee itsensä tyhmäksi kysellessään työn teettämisestä alan yrityksiltä. Tästä voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä siitä, kuinka paljon yrityksiä kiinnostaa tehdä ns. pikkutöitä. Onneksi on myös niitä yrittäjiä, joille kaikki asiakkaat ovat yhtä tärkeitä.

Kyseessä on kahden puolen kiven hormin kokoinen piippu, joka piti juuripellittää, laittaa piiipun ympärille pellit sekä sadehattu. ajankohta syyskuu 2014.

1. soitto Tampereen Peltityö Oy:ön (www.tampereenpeltityo.fi). Keskustelua puhelimessa n. 15 minuuttia. Kuulemma on nyt kiirettä mutta hoidetaan noin kuukauden päästä. Kun ei viiteen viikkoon kuulunut mitään, laitoin sähköpostikyselyä ja yritin soittaa, milloin työ tehdään. Ei vastausta kumpaankaan.

2. soitto, Metallityö Heinimaa Oy (http://www.metallityoheinimaa.fi). Esitin asian, tarvitsen piipun pellityksen. Vastaus: olen nyt syömässä, soita puolen tunnin päästä uudelleen. Soitto puolen tunnin päästä ja sama asia. Vastaus: Aha, no tänä vuonna ei kyllä ehdi.

Metallityö Heinimaa Oy:n tapauksessa hauskinta on, että heidän nettisivujen etusivulla lukee: Meille mikään työ ei ole liian pieni!

3-8 soitto eri peltialan yrityksiin, Vastaus oli kuudella muullakin firmalla sana tarkasti sama, kuin Heinimaalla!! Tästä voi jotain päätellä – ei ehdi = ei kiinnosta.

Soitto 9, www.metallityopoutanen.fi. Esitin asian, tarvitsen pellityksen. Kaveri tuli seuraavana päivänä mittaamaan piipun ja pellitys oli paikoillaan 4 päivän päästä.

Olen rakentanut ja remontoinut viimeiset 4 vuotta ja käyttänyt muutaman kerran eri alojen osaajia tiettyihin töihin, kuten em. pellitykseen ja mm. takan muuraukseen ja lämpöpumpun asennukseen. Olen tehnyt havainnon, että kaikkein parasta ja henkilökohtaisinta palvelua saa yksityisyrittäjiltä, jota tekee yksin töitä oman firmansa nimissä. Heillä on yleensä palveluasenne kohdallaan ja heille kaikki asiakkaat ovat oikeasti samalla viivalla. Heinimaan tyylistä " Meille mikään työ ei ole liian pieni!" jargonia voi kaikki kirjoittaa nettisivuilleen ilman mitään takeita. Tosiasia kuitenkin on, että totuus paljastuu kuitenkin aika nopeasti!

2

1130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Konttorikulut

      Niin - ja luulen että tulee edullisemmaksikin kun ei tarvitse elättää konttorihenkilökuntaa. Yhden miehen yrityksdessä konttori aina mukana.

      • etsivä löytää

        Totta, kustannuksissakin usein yllättyy positiivisesti.

        Mutta tästä suomalaisen rakennusalan palvelusta, tai lähinnä sen olemattomuudesta, voisi joku tehdä vaikka laajemmankin tutkimuksen. Monesti tuntuu, että pitää anteeksi pyytäen tiedustella, sopii työn tekeminen yritykselle. Ja jos reklamointia edes ajattelee, on yhteydenotto kuluttajavalituslautakuntaan tai kuningaskuluttaja-ohjelmaan ainut "uhkauskeino", jolla saa asioita eteenpäin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2635
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2233
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1957
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1685
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1671
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1636
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1616
    8. 91
      1563
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      125
      1432
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe