Kyllä Lieksassa kulttuuritulkille kyllä töitä löytyy!
Aivan sattumalta näkökenttääni sattui seuraavanlainen -toimittajiensa lehdeksi nimeämä sivusto. Sinälläänhän ihan mielenkiintoisia kirjoituksia vaikka olenkin niin äärettömän vanhanaikainen etten oikein tykkää sen nimestä vaikka yritänkin ymmärtää sen perimmäisen tarkoituksen. Siitäkin huolimatta mm.seuraavanlainen aihe on täysin aiheellinen esilletuotavaksi:
Lieksassa on työttömyyttä pilvinpimein mutta kulttuuritulkille töitä löytyy!!
Suomalaisia on aikaisemmin tunnettu maailmalla Nokia puhelimista, sekä Nokian Renkaista. Suomalaisia on pidetty myös luotettavina työntekijöinä ja toimijoina ympäri maailmaa, joihin on luotettu. On tietysti paljon muuta brändättyä huippuosaamista, mitä on viety ympäri maailmaa ja mistä jokainen on voinut olla ylpeä. Jokaisen työpanos on ollut tärkeä.
Nyt Suomessa puhaltaa uudet tuulet. Suomalaista yrittäjyyttä ja toimeliaisuutta ruoskitaan kun vierasta sikaa, eikä loppua näy.
Toimeliaisuus katoaa Suomesta kovaa vauhtia, kun kasvava byrokratia ja sääntely puuduttaa lainkuuliaisia suomalaisia. Vaarana on, että Suomeen kasvaa kadotettu sukupolvi, kaiken tämän korjaaminen tule olemaan erittäin vaikeata tulevaisuudessa.
Tilalle on tullut kukkahattu- ja suvaitsevaisten armeija, nämä taistelevat keinoja kaihtamatta omasta henkilökohtaisesta hyvinvoinnista ja kasvattavat Suomeen vähemmistöryhmiä, jotka lopulta vievät elintilan kantaväestöltä ja vie tämän maan rappiolle.
Mediassa on viime viikkoina voivoteltu ja ihmetelty miten on mahdollista, että Suomesta on lähtenyt Isisin riveihin taistelijoita suhteellisesti enemmän, kun muista Euroopan maista. Tätä ei kannata ihmetellä, tänne on luotu vähemmistöryhmien erityskasvattamo, missä vähemmistöryhmät hyppivät alkuväestön silmille.
Tässä esimerkiksi surullisen kuuluisasta Lieksasta. Vaikka kouluja lakkautetaan, luokkakokoja kasvatetaan, ihmisiä verotetaan entistä kovemmin ja raskas yt-aalto pyyhkäisi Suomen yli. Suomalaisten työtätekevien ruoskiminen ja piiskaaminen jatkuu entistä kovempana ja saa mitä erikoisempia muotoja.
Mikään ei estä näitä oman edun tavoittelijoita lobbaamasta ja lopulta palkkaamasta lastentarhoihin henkilökuntaa uudella ammattinimikkeellä somalikielinen ,,KULTTUURITULKKI,, Kun kysymyksessä ovat somalitaustaiset maahanmuuttajat, jotka kynsin ja hampain pitävät omasta kulttuuritavoista kiinni, eikä heille ole aikomustakaan integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan sellaisella tavalla, joka mahdollistaisi tämän tasoisen elintason myös tuleville sukupolville.
Tässä yhteydessä herää kysymys, onko jokaiselle vähemmistöryhmälle jatkossa luvassa kulttuuritulkki? Vai pelkästään somalialaiset ovat sellainen vähemmistöryhmä joka ansaitsee erityiskohtelun.
Yleisradion ja muun median lietsoman rasismin pelossa, tässä jälleen kulttuuritulkin palkkauksessa nähdään miten pitkälle ollaan valmiita menemään hyysäyksessä, joka rahoitetaan veronmaksajien selkänahoista revityistä rahoista. Muutama viikko sitten työministeri Lauri Ihalainen kävi jälleen pelottelemassa A-studiossa kansalaisia ja oli vaatimassa nollatoleranssia rasismille Lieksassa ja muualla Suomessa.
Hän ei kuitenkaan ottanut mitään kantaa siihen, että suurimmalla osalla tulijoita on vääristynyt kuva Suomesta ja tänne tullaan ihan muussa tarkoituksessa, kun ahkeroimaan koko perheen voimin. Hän ei ottanut myös lainkaan kantaa siihen törkeään käytökseen joka kohdistuu suomalaisiin, joka on erittäin yleistä ja joka alkaa siinä vaiheessa, kun maahanmuuttaja alkaa luomaan kontakteja kielikursseilla Suomeen saavuttua.
Sen sijaan hän syytti kaikesta pahasta suomalaisia ja voivotteli tilannetta.
Voi vaan ihmetellä, mitä tämä ministeri on tehnyt suomalaisten hyväksi, kun puhumalla vakuuttavasti tyhjäpäiväisistä asioista ja nostamalla ennen ministerikautta ammattiliitosta kahdensadan tuhannen euron vuosikorvausta.
Kirjoittaja: Arre Kougappi
Aiheeseen liittyvät
Nimesi... says:
21/12/2014 at 23:36
HYVÄ SOILE SYRJÄLÄINEN!
http://www.mitavittua.fi/2014/12/21/...-toita-loytyy/
=
=
=
Muistutetaanpa vielä kerran asiasta sillä varmasti se on sen arvoinen:
Sanomalehti Karjalainen 28.10.2011.
Lieksan somaleista on 80% alle 35 vuotiaita. Syrjäsen mielestä se on vain huhu, että somalit rakentavat elämänsä sosiaaliavustusten varaan. Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjänen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
"..ja asunto myös.. Ai niin, lisää mamuja tänne jotta asuntosijoitukseni arvo kasvaa.. jippii!
T. Lieksan Hyyskä.
koska puhutun ja kirjoitetun kielen lisäksi myös teot tarvitsevat tulkkausta.
Kun muslimi ryöstää ja pahoinpitelee suomalaisen vanhuksen, niin pitää osata tulkita se: "Muslimikulttuurissa vanhuksia kunnioitetaan".
Kun muslimi ryöstää kaupan tai rikkoo näyteikkunan ja kauhoo tavarat, niin pitää osata tulkita se: "Muslimi kritisoi varallisuuden jakautumisen epäsuhtaa".
Kun muslimi leikkelee tyttäreltään sukuelimet tai heittää tyttärensä parvekkeelta, niin pitää osata tulkita se: "Muslimille moraali on tärkeää".
Kun muslimi ajelee autollaan tahallaan jalankulkijoita päin allahia huutaen parta viuhuen, niin pitää osata tulkita se: "Muslimilla on hieman erilaiset liikennesäännöt".
Joko lieksalaiset somalit osaa sanoa kuten rahtihameet ja kulmahousut,
"Se kuuluu meijän kulttuuriin".
Kulttuuritulkkeja ja koneinsinöörejä. Vihdoinkin Lieksassa on saavutettu kunnon SDP:läinen sosialismi!
Maanpetoksellista toimintaa. Suomen kansan vastaiset "suvaitsevaiset" ovat vastaanottaneet maahan epäkelpoa ainesta, sellaista, jotka ovat valmiita leikkaamaan kurkkuja auki toisilta ihmisiltä.
Julkisen puolten sosiaalialojen armeija tulkeista perushyysääjiin kuppaa suomalaisten palkat pieniksi verojen kautta ja haukkuvat kriittistä kansanosaa rasistisiksi !
Kaiken lisäksi sosiaalisen maahanmuuton hintaa ei kyetä laskemaan (miljardeja vuodessa) ja Suomi velkaantuu. Lisäksi YK:n mieliksi (muiden maiden) lähetetään sitä kehitysapua, kun oma maa tarvitsisi kaiken, minkä saa.
Suomen kansa se vaan kituuttaa täällä pimeässä ja kylmässä. Moni säästää jo tarkkaan sähkössä ja ruoassa, elelee yksikseen ja masentuu.
Minkälainen ämmävaltuusto tuolla lieksassa oikein onkaan , kun ei tuota akkaa saa viralta millään , vaan saa jatkaa verorahojen älytöntä tuhlaamista.