antimormoni huuhaa

sivusta seurannut jäsen

Aika härskiä noin vaan väittää koko mormonismia huuhaaksi. Ihmettelen tätä tyyliä täällä. mä olen seuraillut niinkun sivusta mutta nyt haluun sanoa jotain.Miksi te vainootte noin hirveesti?
Musta tuntuu koko antimormonismi aivan tosi huuhaalta.Aina vaan ne samat jutut uudestaan ja uudestaan.Moniavioisuus ja mukamas rotusorto, vaikka mormonit ihan oikeesti on varmaan maailman kilteimpiä ihmisiä eikä kyllä sorra ketään.
kun kaikki on tasa-arvoisia.
miksi ihmiset ei teidän mielestä saa ja voi uskoo niinkun ne haluu?
mitä se teitä painaa?
ja älkääkä tulko väittään että siks että ne on jostakin paholaisesta, ei se niin ole.
Musta tuntuu että tää koko lista on paholaisesta kun niin ilkeesti mormonikirkon jäsenistä kirjotatte.ja sit viel joku täällä on sanonut että se on kristitty.ja älä sano että mormonit ei haluu uskoa teitä ja teidän väitteitä, ei tieteskään haluu eikä voi, kun ne on vääriä.
Mitä muuta ne voi kun puolustaa ja kertoo mite ne uskoo.
Älkää Tapani, zappa, Cos ja Josefina ja troverdig ja keitä vielä onkin täällä, niin älkää lannistuko puhumaan , sillä on sanottu, että pienestä kasvaa suurta ja niin se on täälläkin.
kannattaa vaan yrittää kuiteskin kertoa totuutta, kyllä sitä monikin kuuntelee, vaikkei uskaltais tänne mitään kirjottaakaan,

27

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • P. Veli

      Miksi sinun täytyy niin kovasti puolustella mormonismia? Mitä väliä jonkun mielipiteellä on, kun itse tiedät olevasi oikeassa.

      • sivusta seurannut jäsen

        ja siltä se tuntuukin.yritän vaan korjata niitä monia väärinkäsityksiä ja harhaluuloja, väitteit' joita kirkosta puhutaan täälläkin niin paljon.
        on se kurjalta tuntuvaa kun vaan haukutaan mukamas kristillisyyden nimessä
        Etkö ite haluis kertoo miten asia on sun mielestä?
        ja eiks tää nyt olekin sellainen paikka , niinkuin ihan sitä varten.
        samalla tapaa vois kysyä miksi meist kirjotetaan niin paljon väärin jos ne kerran itse luulee olevansa oikeessa niin mitä väliä sillä on mitä me ajatellaan, antais olla rauhassa nekin.

      • sivusta seurannut jäsen kirjoitti:

        Muuan rakennusmestari sanoi ettei palkka uskovaisia eikä raivoraittiita työmaalleen. Heidän vanavedessä saa odottaa rettelöitä. Pitäneekö paikkaansa.

    • tiedoksesi
      • sivusta seurannut

        Ja .net tarjoaa lisää huu haata sitä etsiville.

    • Ev.lut.

      "Aika härskiä noin vaan väittää koko mormonismia huuhaaksi. Ihmettelen tätä tyyliä täällä. mä olen seuraillut niinkun sivusta mutta nyt haluun sanoa jotain.Miksi te vainootte noin hirveesti?"

      Mormonismi ON huuhaata. Se perustuu kirjaan, jonka tapahtumia väitetään tosiksi, mutta mistä ei ole mitään todisteita. Mormonin kirjassa kuvattuja ihmisiä ja tapahtumia ei ole koskaan ollut vaan ne ovat syntyneet Smitihin mielikuvituksessa.

      • Etsivä löytää

        Mormonin kirjan esiin tuleminen on profetoitu:
        Jesaja 29
        9 Hämmästykää ja ihmetelkää, tuijottakaa sokeiksi itsenne ja sokeiksi jääkää! He ovat juovuksissa, vaikkeivät viinistä, hoipertelevat, vaikkeivät väkijuomasta.
        10 Sillä Herra on vuodattanut teidän päällenne raskaan unen hengen ja sulkenut teidän silmänne-profeettanne, ja peittänyt teidän päänne-näkijänne.
        11 Niin on kaikki ilmoitus teille niinkuin lukitun kirjan sanat; jos se annetaan kirjantaitavalle ja sanotaan: "Lue tämä", niin hän vastaa: "Ei voi, sillä se on lukittu",
        12 ja jos kirja annetaan kirjantaitamattomalle ja sanotaan: "Lue tämä", niin hän vastaa: "En osaa lukea".
        13 Ja Herra sanoi: Koska tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa minua huulillaan, mutta pitää sydämensä minusta kaukana, ja koska heidän jumalanpelkonsa on vain opittuja ihmiskäskyjä,
        14 sentähden, katso, minä vielä teen tälle kansalle kummia tekoja-kummia ja ihmeitä, ja sen viisaitten viisaus häviää, ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa.
        15 Voi niitä, jotka syvälle kätkevät hankkeensa Herralta, joiden teot tapahtuvat pimeässä ja jotka sanovat: "Kuka meitä näkee, kuka meistä tietää?"
        16 Voi mielettömyyttänne! Onko savi savenvalajan veroinen? Ja sanooko työ tekijästään: "Ei hän ole minua tehnyt", tai sanooko kuva kuvaajastaan: "Ei hän mitään ymmärrä"?
        17 Vain lyhyt hetki enää, niin Libanon muuttuu puutarhaksi, ja puutarha on metsän veroinen.
        18 Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, ja sokeiden silmät näkevät vapaina synkeästä pimeydestä.
        19 Nöyrät saavat yhä uutta iloa Herrassa, ja ihmisistä köyhimmätkin riemuitsevat Israelin Pyhästä.

        Ilm. 14
        6 Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. [Ilm. 8:13 | Mark. 13:10 ]
        7 Hän kuulutti kovalla äänellä: "Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia - - hänen tuomionsa aika on tullut! Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet." [Ilm. 11:18]

        Miksi enkelin olisi vielä julistettava evankeliumi kaikille, jos Raamattu riittäisi?

      • M.E.L.
        Etsivä löytää kirjoitti:

        Niin kauan kunnes OIKEITA todisteita löytyy on koko mormonismi pelkkää roskaa!

      • to..

        Jes. 29 kuvaa aikaa ennen eksiiliä jolloin Asyyrina armeija piiritti Jerusalemia , mutta lähti pois valloittamatta kaupunkia, tapaus on historiallinen eli tosi. Jesajan luvut 36 ja 37 kuvaavat samaa tapahtumaa,samoin eräät kohdat kuninkaissa ja aikakirjoissa. Kohdalla ei ole yhtään mitään yhteyttä teidän uskontoonne tai minkään muun ajan tai paikan tapahtumiin , Jesajat puhuvat siitä mikä kuningaskuntia odotti, millainen oli kansan kohtalo kuningaskuntien tuhouduttua ja ennustuvat tai kuvasivat eksiilistä paluun.Syynä tuhoon pidettiin sitä että ei oltu eletty oikein, ts uskonnon vaatimusten mukaan, oli kansan oma vika että suurvallat sen voittivat.

        Miksi Ilmestyskirjan enkeli tarkottaisi tiedän kirkkoanne , ei se että Smith niin alkoi väittää, ole mikään todiste. Ajatus että Jeesus ei olisi elinaikanaan kyennyt sanomaan ja opettamaan kaikkea sitä mikä hänellä oli sanottavana ja tärkeää, on merkillinen, ei hän siinä tapauksessa olisi ollut kummoinenkaan julistaja, ja asiahan on niin, että Jeesus ja hänen jälkeensä tulleet ovat tehneet kristinuskosta maailman suurimman ja levinneimmän uskonnon. Yksin Raamatun avulla ja ilman teidän apuanne, mihin Raamattu ei siis riitä? Se on niin riittävä kirja että Smithinkin oli pakko vedota siihen silti vaikka muuttikin jopa pääasioita Raamatussa..

      • Etsivä löytää
        to.. kirjoitti:

        Oli ennustettu, että tapahtuu luopumus. Kristuksen kirkko hävisi maan päältä jo n. 150. Luopumus on yksilön, kirkon tai kokonaisen kansakunnan kääntyminen pois totuudesta. Tässä on Pyhien kirjoitusten oppaasta:

        Kristillisen varhaiskirkon luopumus: Tämä kansa lähestyy minua suullaan, Jes. 29:10, 13. Pimeys peittää maan, Jes. 60:2. Herra lähettää maahan Herran sanan kuulemisen nälän, Aam. 8:11. Vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, Matt. 24:24. Teidän joukkoonne tulee julmia susia, Ap. t. 20:29. Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, Gal. 1:6. Ennen toista tulemista tapahtuu uskosta luopuminen, 2. Tess. 2:3. Jotkut eksyvät totuudesta, 2. Tim. 2:18. Toiset ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman, 2. Tim. 3:5. Tulee aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia, 2. Tim. 4:3–4. Kansan keskuudessa esiintyy vääriä profeettoja ja vääriä opettajia, 2. Piet. 2:1. Joukkoonne on luikerrellut ihmisiä, jotka kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme, Juud. 4. Jotkut sanovat itseään apostoleiksi, vaikka eivät ole, Ilm. 2:2.

        Jesajat: edelleen on kyse tapahtumista ennen ja jälkeen eksiilin, huoh.
        UT:stä tai vaikka Heikki Räisästä lukemalla saa hyvän kuvan miten monimuotoinen kristinusko oli jo ensimmäisen sukupolven aikaan ja miten monia eri näkemyksiä siinä oli, ja vastustajia sisällä ja ulkona. Silti lukemalla UT:n voi nähdä että ne perusasiat joita Jeesus ja Paavali opettivat ovat säilyneet halki vuosituhansien ja erilaisten olojen ja kulttuurien joissa kristilliset kirkot ovat eläneet ja toimineet. Oma uskontonne , vaikka ei lähtenyt maailmoja valloittamaan, hajosi riiteleviin ryhmiin heti Smithin kuoltua omilla syntysijoillaan.

        Mormonismi markkinoi itseään palautettuna kirkkona, mutta joudutte itsekin myöntämään että teillä on uudet
        ilmoitukset eikä ole mitään mikä olisi kristinuskosta “puuttunut “ ja teidän toimestanne palautettu.

        Voi, voi, etteikö ole mitään, jota ei olisi palautettu! Tässä on jotain:

        1. Oikea tieto Jumalasta. Sen saamme ilmoitusten kautta eikä uskontunnustuksista.
        2. Ilmoitus on välttämätöntä, sillä omin keinoin ei voi saada varmaa tietoa tuonpuoleisesta.
        3.Evankeliumin ensimmäiset periaatteet: usko, parannus, upotuskaste syntien anteeksi saamiseksi ja Pyhän Hengen vastaanottaminen kätten päällepanon kautta.
        4. Valtuus tehdä evankeliumin toimituksia ja johtaa kirkkoa.
        5. Uusien pyhien kirjoitusten esiin tuleminen. Jumala ei ole kuollut eikä Raamattu ole ainoa mahdollinen pyhä kirjoitus.
        6. Kirkon organisaation tulee olla Jumalan hyväksymä. Siinä tulee olla apostolinen johto.
        7. Kirkon tulee tehdä lähetystyötä.
        8. Kirkossa tulee esiintyä Hengen lahjoja.
        9. Temppelit kuuluvat tosi kirkkoon.
        10. Sijaistyö kuolleiden puolesta

        Jokaista kohtaa voi perustella Raamatulla.

        Myönnät siis että Raamatun esittämä tieto jumalasta on väärää? Elohimia ja tämän naispuolista henkiruumiiden väsääjää Raamattu ei tunne, tieto ei siis ole palautettua vaan uutta. Raamattu on uskontosi mukaan väärässä ja se antaa itse uutta ja parempaa tietoa jonka Smith on saanut.

        "Ilmoitus on välttämätön" on oma väittämäsi jota et pysty todistamaan, ei myöskään ole mahdollista todentaa kaikkia uskontojen ilmoituksiksi väittämiä, osa voidaan tutkia jos ne on sijoitetettu historiaan tapahtuneiksi, muihin vain uskotaan.
        Raamattu opettaa muista listasi mainitsemista asioista toisin kuin sinun uskontosi, eli ette ole palautettu kirkko vaan aivan uusi. Poikkeuksena lähetystyö,se kuuluu kristinuskoon, mutta UT ei sano että "kirkkojen"( tuntematon käsitekin tuolloin) pitää sitä tehdä, vaan kristittyjen.

        Minusta on käsittämätöntä ettet näe että kuulut aivan uuteen uskontoon jolla ei ole teologista eikä historiallista yhteyttä vanhoihin uskontoihin, olette Smithin munima käenpoikanen joka yrittää hyötyä joistakin vanhempien uskontojen kirjoituksista.

      • M.E.L.
        Etsivä löytää kirjoitti:

        Voi, voi, etteikö ole mitään, jota ei olisi palautettu! Tässä on jotain:

        1. Oikea tieto Jumalasta. Sen saamme ilmoitusten kautta eikä uskontunnustuksista.
        2. Ilmoitus on välttämätöntä, sillä omin keinoin ei voi saada varmaa tietoa tuonpuoleisesta.
        3.Evankeliumin ensimmäiset periaatteet: usko, parannus, upotuskaste syntien anteeksi saamiseksi ja Pyhän Hengen vastaanottaminen kätten päällepanon kautta.
        4. Valtuus tehdä evankeliumin toimituksia ja johtaa kirkkoa.
        5. Uusien pyhien kirjoitusten esiin tuleminen. Jumala ei ole kuollut eikä Raamattu ole ainoa mahdollinen pyhä kirjoitus.
        6. Kirkon organisaation tulee olla Jumalan hyväksymä. Siinä tulee olla apostolinen johto.
        7. Kirkon tulee tehdä lähetystyötä.
        8. Kirkossa tulee esiintyä Hengen lahjoja.
        9. Temppelit kuuluvat tosi kirkkoon.
        10. Sijaistyö kuolleiden puolesta

        Jokaista kohtaa voi perustella Raamatulla.

        Eli Tapani on edelleen sitä mieltä että jos häneltä varastetaan auto ja hänelle palautetaan Jopo niin asiat menivät oikein!

        Kukaan ei ole koskaan uskonut mormonien tavalla ennen kuin Smith keksi itse mormonismin.

        Fakta on näin!

        On täysin järjetöntä paasata jostakin 'palautuksesta' koska mitään ei palautettu vaan keksittiin aivan täysin uusi uskonto.

      • M.E.L.
        Etsivä löytää kirjoitti:

        Voi, voi, etteikö ole mitään, jota ei olisi palautettu! Tässä on jotain:

        1. Oikea tieto Jumalasta. Sen saamme ilmoitusten kautta eikä uskontunnustuksista.
        2. Ilmoitus on välttämätöntä, sillä omin keinoin ei voi saada varmaa tietoa tuonpuoleisesta.
        3.Evankeliumin ensimmäiset periaatteet: usko, parannus, upotuskaste syntien anteeksi saamiseksi ja Pyhän Hengen vastaanottaminen kätten päällepanon kautta.
        4. Valtuus tehdä evankeliumin toimituksia ja johtaa kirkkoa.
        5. Uusien pyhien kirjoitusten esiin tuleminen. Jumala ei ole kuollut eikä Raamattu ole ainoa mahdollinen pyhä kirjoitus.
        6. Kirkon organisaation tulee olla Jumalan hyväksymä. Siinä tulee olla apostolinen johto.
        7. Kirkon tulee tehdä lähetystyötä.
        8. Kirkossa tulee esiintyä Hengen lahjoja.
        9. Temppelit kuuluvat tosi kirkkoon.
        10. Sijaistyö kuolleiden puolesta

        Jokaista kohtaa voi perustella Raamatulla.

        Ja mitä virkaa on mormonien 'ilmoituksilla' kun jo Mormonin kirja - puhumattakaan Aabrahamin kirjasta - ovat eittämästi historian ja tieteen perusteella täyttä mielikuvitusta?

        YHTÄKÄÄN oikeaa näyttöä ei koko mormonismin puolesta ole!

      • Raamattukin
        M.E.L. kirjoitti:

        Ja mitä virkaa on mormonien 'ilmoituksilla' kun jo Mormonin kirja - puhumattakaan Aabrahamin kirjasta - ovat eittämästi historian ja tieteen perusteella täyttä mielikuvitusta?

        YHTÄKÄÄN oikeaa näyttöä ei koko mormonismin puolesta ole!

        on valtaosin mielikuvitusta.

      • to..
        Raamattukin kirjoitti:

        on valtaosin mielikuvitusta.

        kerro se tapanille älä meille muille. Sen me kaikki tiedämme että mormonin kirja on myös vähintäin valtaosaltaan mielikuvituksen tuotetta, Raamattu sentään kertoo paljon asioita jotka ihan oikeasti ovat tapahtuneet.

      • Saattaa

        Tapanikin tuon lukea, sitä erikseen hänelle osoittamatta.

    • Ent. mormoni

      Jos puolisoni kertoisi saaneensa Jumalalta kehotuksen harjoittaa moniavioisuutta, en minäkään sanoisi sitä huuhaaksi. Minun sanavarastossani on sille ihan oma, täsmällisempi sana.

      • vapaa ihminen

        Olen usein miettinyt Emma Smithin kauhistuttavaa asemaa. Hän varmaan rakasti Joeta ihan oikeasti, vaikka mies oli sellainen h*orip*kki.
        Sen takia hän ei tietysti halunnut Joen kuoleman jälkeen avioitua (sitaateilla) Brigham Youngin kanssa eikä lähteä Utahiin.

    • 13+5

      Joseph Smithillä ei ollut sukupuolisuhdetta kenenkään muun kuin Emman kanssa. Hänellä ei ollut liioin lapsia kenenkään muun kanssa. Kaikki muut avioliitot ollivat ns. henkiavioliittoja, joita solmittiin jopa hänen kuolemansa jälkeen.

      • ...

        Älä viitsi Tapani hyvä aina valehdella!

      • Ent. mormoni

        Jos olisikin ollutSmithin kohdalla noin, niin joka tapauksessa Smithin saamasta "ilmoituksesta" seurasi yli puoli vuosisataa kestänyt polygamian kausi, jossa laittomista sukupuolisuhteista mormoninaisille syntyi satoja lapsia.

        Muun yhteiskunna paheksuma mormonien siveetön elämäntapa aiheutti mittaamattomasti kärsimystä ennen kaikkea naisille ja lapsille, jotka olivat Yhdysvaltain lakien mukaan jalkavaimoja ja äpärälapsia.

      • Oliko lapsia vai ei, sillä ei ole yhtään mitään merkitystä. Taas meidän on pohdittava Joseph Smithiä hänen persoonallisuusprofiilinsa kautta.

        Joseph Smith oli eroottisesti latautunut mies, hän tavoitteli yhdyntöjä myös muiden kuin oman Emmansa kanssa, tämähän on aivan helposti ymmärrettävissä.

        Ilmoituksensa avulla hän pääsi toteuttamaan omaa seksuaalisuuttaan ilman jonninjoutavaa ylimääräistä komplisoivaa ihmissuhdesälää. Ilmoitus palveli tässä tarkoituksessa nähtävästi molempia sukupuolia. Ainoa vitsaus naiselle tuohon aikaan oli- ei toivottu raskaus jolla tosin onneksi oli melko kattava mormoniyhteisön sosiaalinen hyväksyntä.

        Virtuaaliset henkiavioliitot ovat käsitettävissä eroottisina fantasioina, todennäköisesti itsetyydytyksen apukeinona.

      • 12+16
        lavanpalvelija kirjoitti:

        Oliko lapsia vai ei, sillä ei ole yhtään mitään merkitystä. Taas meidän on pohdittava Joseph Smithiä hänen persoonallisuusprofiilinsa kautta.

        Joseph Smith oli eroottisesti latautunut mies, hän tavoitteli yhdyntöjä myös muiden kuin oman Emmansa kanssa, tämähän on aivan helposti ymmärrettävissä.

        Ilmoituksensa avulla hän pääsi toteuttamaan omaa seksuaalisuuttaan ilman jonninjoutavaa ylimääräistä komplisoivaa ihmissuhdesälää. Ilmoitus palveli tässä tarkoituksessa nähtävästi molempia sukupuolia. Ainoa vitsaus naiselle tuohon aikaan oli- ei toivottu raskaus jolla tosin onneksi oli melko kattava mormoniyhteisön sosiaalinen hyväksyntä.

        Virtuaaliset henkiavioliitot ovat käsitettävissä eroottisina fantasioina, todennäköisesti itsetyydytyksen apukeinona.

        Ota selvää mihin moniavioisuus perustui. Nyt kuvittelet tällaista: "Taas meidän on pohdittava Joseph Smithiä hänen persoonallisuusprofiilinsa kautta." Sorrut psykologismiin, mutta kysymys oli tästä:
        Ol 132
        1 TOTISESTI näin sanoo Herra sinulle, palvelijani Joseph, että koska sinä olet pyytänyt minun kädestäni tietoa ja ymmärrystä siitä, miten minä, Herra, julistin syyttömiksi palvelijani Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin samoin kuin palvelijani Mooseksen, Daavidin ja Salomon, mitä tulee siihen periaatteeseen ja oppiin, jonka mukaan heillä oli monta a vaimoa ja sivuvaimoa;
        2 katso ja näe, minä olen Herra, sinun Jumalasi, ja vastaan sinulle tähän asiaan.
        3 Valmista sen tähden sydämesi vastaanottamaan ja noudattamaan ohjeita, jotka minä aion sinulle antaa, sillä kaikkien, joille tämä laki ilmoitetaan, on oltava sille kuuliaisia.
        4 Sillä katso, minä ilmoitan sinulle uuden ja ikuisen liiton, ja ellette te pysy siinä liitossa, te olette tuomittuja, sillä kukaan ei voi tämän liiton hylättyään päästä minun kirkkauteeni.

      • ...
        12+16 kirjoitti:

        Tapani hyvä. Ole jo vihdoin rehellinen itsellesi!

        Lainaat Josephin ITSENSÄ kirjoittamaa tekstiä, jossa hän valehtelee saaneensa käskyn itseltään Jumalalta.

        Uskotko myös David Koreshiin? Hän oli samanlainen huijari.

      • 12+16 kirjoitti:

        Ota selvää mihin moniavioisuus perustui. Nyt kuvittelet tällaista: "Taas meidän on pohdittava Joseph Smithiä hänen persoonallisuusprofiilinsa kautta." Sorrut psykologismiin, mutta kysymys oli tästä:
        Ol 132
        1 TOTISESTI näin sanoo Herra sinulle, palvelijani Joseph, että koska sinä olet pyytänyt minun kädestäni tietoa ja ymmärrystä siitä, miten minä, Herra, julistin syyttömiksi palvelijani Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin samoin kuin palvelijani Mooseksen, Daavidin ja Salomon, mitä tulee siihen periaatteeseen ja oppiin, jonka mukaan heillä oli monta a vaimoa ja sivuvaimoa;
        2 katso ja näe, minä olen Herra, sinun Jumalasi, ja vastaan sinulle tähän asiaan.
        3 Valmista sen tähden sydämesi vastaanottamaan ja noudattamaan ohjeita, jotka minä aion sinulle antaa, sillä kaikkien, joille tämä laki ilmoitetaan, on oltava sille kuuliaisia.
        4 Sillä katso, minä ilmoitan sinulle uuden ja ikuisen liiton, ja ellette te pysy siinä liitossa, te olette tuomittuja, sillä kukaan ei voi tämän liiton hylättyään päästä minun kirkkauteeni.

        Niin tässähän Joseph Smith hakee oikeutusta omien halujensa toteuttamiseksi (lmeisesti vielä jälkikäteen) yhteisön hyväksymällä tavalla. Me ymmärrämme tämän tarkoituksemukaisuuden Joseph Smthin persoonaprofiilin näkökulmasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2242
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      76
      2195
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      41
      2069
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      52
      1438
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1366
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      893
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      63
      892
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      781
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      753
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      33
      744
    Aihe