Myöhäinen gallup kysely, kun ei ole aiemmin kiireiden vuoksi ennättänyt kirjoittaa.
Järkyttävin uutinen viimevuodelta 2004?
Viimevuosi oli tosi järkyttäviä uutisia täynnä mikä nyt päättyi tosi järkyttävään katasrofiin aasiassa. Oli meillä suomessakin kaikkea oli konginkankaan bussiturma ja oli perheen äiti surmannut koko perheen ja itsensä ja paljoa muuta.
Mutta mikä oli järkyttävin uutinen teidän mielestä? Minusta oli kaikesta huolimatta järkyttävin uutinen se kun piispa siunasi punikkeja. Heitä joiden työn vuoksi ei olisi Suomessa edes piispoja tänäpäivänä ollenkaan jos olisivat voittaneen vuonna 1918. Heitä sitten piti oikein piispan siunata. Samaan sarjaan voidaan laittaa edellisvuosilta järkyttävimmät uutiset esim. homojen vihkiminen ja erkki-poika tuomiojan Israel lausunnot ja naispappeuden salliminen ym.
Positiivista oli viimevuonna esim. kun Luther-säätiö kielsi harhaoppisen piispan osallistumisen ehtoolliselle. Se oli tosi rohkea teko.
Järkyttävin uutinen viimevuodelta 2004?
4
975
Vastaukset 4
- Järtsy
Matti eristettiin!
- Kaino
>kun ei ole aiemmin kiireiden vuoksi
>ennättänyt kirjoittaa
Toivottavasti sinulla niitä kiireitä riittää tästä eteenkinpäin. - hermo1
No ehdottomasti paviaaniuutiset...
Et kai muuten taas yritä provosoida? Ja eikä aikaakaan kun veri lirisee.....paviaaniuutiset ovat oikea vastaus kun kuvataan sa(ar)namiehen taitoja tuoda ajatuksiaan julki kirjoitetussa muodossa. Ja tämä on ehdottomasti loukkaus paviaania kohtaan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7013768- 511197
Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E721173- 901085
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit95926- 103784
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi52777- 54766
Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k34757Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.121716
