Rasismia Norjan televisiossa

Ruijan kveeni

Norjan televisiossa pyörii viihdeohjelma,jossa suomalaiset leimataan taas kerran rikolliseksi
juoppokansaksi.

Ohjelmassa Pirkka niminen kuvitteellinen henkilö
edustaa "tyypillistä" suomalaista.
Pirkalla on hirvittävän pitkä sotkuinen tukka ja suussa jonkinlaiset torahampaat.Pirkka on koko ajan humalassa ja elää pikkurikoksilla.

Norskien mielestä siis rikollinen ja juoppo on tyypillinen suomalainen.Tämä on rasistista valetta
,koska suomessa ei juoda eikä tehdä rikoksia enempää kuin Norjassakaan.Tilastointitapa on erilainen ja voi antaa erilaiset luvut,mutta oleellista eroa maiden välillä ei ole.

Ruotsalaiset keksivät Jukka-veljekset kuvaamaan
tyypillisiä suomalaisia ja norskit pistävät Pirkalla vielä vähän paremmaksi.

Kyseessä on uusi ovela rasismin muoto "huumoriin"
piilotettu rasismi.

Eli kun suomalaisia ei enää uskalleta Ruotsissa ja Norjassa pilkata "mongoleiksi" niinkuin 1930 -
luvulla pilkattiin,koska se olisi suoraa rasismia,
niin nyt rasismi piilotetaan huumoriin.

Joka tapauksessa sanoma on selvä ja rasistinen.
Pirkalla ja Jukka-veljeksillä norjalaiset ja ruotsalaiset haluavat sanoa,että he pitävät suomalaisia kelvottomina ali-ihmisinä,jotka pitäisi sulkea keskitysleireihin ja polttaa pois
pilaamasta siirtolaisverellä heidän "puhdasta"
germaanista rotuaan.

Mitä tekee Suomen norjan suurlähettiläs?Vaatiiko
Pirkan poistamista suomalaisia loukkaaavana rasistisena ohjelmana?Ei tee mitään.
Suomen Oslon lähettiläs onkin suomenruotsalainen
ja se selittää välinpitämättömyyden.
Suomenruotsalaisetkin tunnetusti pitävät rasistisesti ja ilman tieteellisiä todisteita itseään suomalaisia parempana rotuna.

52

2658

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joo

      hohhoijaa, relaa :)

      • Anonyymi

        ryypätään, känni päälle...

        persujen rasismi on luonut suomikuvaa taas maailmalla persuilu-kansa suomalaiset...


      • Anonyymi

        Suomaalaiset on päidekansaa tai känsää 2025.


    • finne igen

      Totta puhut.Suomalaisiin lyödään Ruotsissa juopon ja rikollisen leimaa."Taas suomalainen" kirjoitetaan ruotsalaisissa lehdissä, kun suomalainen tekee rikoksen Ruotsissa.
      Muiden kansallisuuksien Ruotsissa tekemissä rikoksissa ei kansallisuutta mainita lehdissä.
      Juopon rooliin palkataan aina suomalainen ruotsalaisiin tv-ohjelmiin.
      Selvääkin selvempää suomalaisiin kohdistuvaa rasismia.

      • Jormapetteri

        jos ulkomaalainen tekis täällä saman
        niin kyllä mekin hehkutettais ihan yhtä paljon.
        Onhan meilläkin kaikki svantet ja göranit perushomoja
        telkussa ja Olof se siellä kalojen seassa hinaa vaan.


      • Anonyymi
        Jormapetteri kirjoitti:

        jos ulkomaalainen tekis täällä saman
        niin kyllä mekin hehkutettais ihan yhtä paljon.
        Onhan meilläkin kaikki svantet ja göranit perushomoja
        telkussa ja Olof se siellä kalojen seassa hinaa vaan.

        Ei se siit johu! :/
        Heteroa suomenruotsalaisnäyttelijää on vaa nii helvetin vaikeeta löytää! :P :D


      • Anonyymi

        ruotsissa muuten tiukat säännöt rasismia vastaan- esim mainoksissa ei saa olla pelkästään valkoihoisia.

        sama rasismihan toimii myös suomessa-

        esim kaikki tv-viihdesketsit esittää rasistista vitsiä suomalaiset pilkan kohteena- ja lappalaiset olleet myös-

        mutta ketään muita kansanryhmiä ei koskaan pilkata.

        tietysti mitään kansanryhmiä ei pitäisi pilkata- paitsi natseja.


    • lll

      Hyökätään ruotsiin ja norjaan! Ruotsin armeija on nykyään niin heikko, että se ei pärjäisi sodassa ellei nato tulisi apuun. Norjalla taas on taatusti suurinpiirtein tai ehkä pienempi armeija, kun asukaslukukin on pienempi. No sitä se homoilu tekeekin.

      • hyökätään!!!

        millä ja kenen kanssa ajattelit hyötätä.
        täällä olisi kyllä yksi vapaaehtoinen suomen armeijan sekä muukalaislegioonan käynyt mies joka on meriittinsä hankkinut aikoinaan bosniassa.
        vaan eipä taideta ihan kahdestaan pärjätä ja kun tuo isänikin (evp eversti) alkaa olla jo senverran ikämies ettei hänestäkään taida enää avuksi olla. pää sillä kyllä toimii erittäinkin hyvin,mutta jalat eivät oikein,varsinkaan epätasaisella maalla ja eikös norjassa niitä mäkiä ja vuoria ole riittämiin.
        tai kaiketi me jonkinverran näistä nykynuorista apuja saadaan,silllä kyllähän ne mummoja osaavat potkia,mutta ei niille minkäänlaista asetta kannattaisi minun mielestäni antaa,saattaisivat huumepäissään räiskiä vaan toisiaan hengiltä.


      • Se naapurin tyyppi
        hyökätään!!! kirjoitti:

        millä ja kenen kanssa ajattelit hyötätä.
        täällä olisi kyllä yksi vapaaehtoinen suomen armeijan sekä muukalaislegioonan käynyt mies joka on meriittinsä hankkinut aikoinaan bosniassa.
        vaan eipä taideta ihan kahdestaan pärjätä ja kun tuo isänikin (evp eversti) alkaa olla jo senverran ikämies ettei hänestäkään taida enää avuksi olla. pää sillä kyllä toimii erittäinkin hyvin,mutta jalat eivät oikein,varsinkaan epätasaisella maalla ja eikös norjassa niitä mäkiä ja vuoria ole riittämiin.
        tai kaiketi me jonkinverran näistä nykynuorista apuja saadaan,silllä kyllähän ne mummoja osaavat potkia,mutta ei niille minkäänlaista asetta kannattaisi minun mielestäni antaa,saattaisivat huumepäissään räiskiä vaan toisiaan hengiltä.

        Vai ihan legioonanlainen? Kirjoita sitten tuo sama viesti uudestaan, mutta ranskaksi kiitos. Jokainen muukalaislegioonassa ollut osaa ranskaa. Taidat olla niitä paskapuhujia joita löytyy jokaisesta lähiöräkälästä.


    • tosijuttu taaskin....

      ... että me suomalaiset ollaan annettu sillainen kuva maailmalle, että me olemme juoppoja. Tuo rikollisiksi leimaaminen taas onkin paha juttu.
      Sitä me ei olla.

    • sivistynyt

      Nooh sano norjalainen....
      norski tuli ma. aamulla töihin naama täynnä pieniä reikiä ja haavoja.....
      Mikäs sulle on käynyt kysyi Suomalainen.....

      Nooh yritin syödä veitsellä ja haarukalla !!!!

      et se a(no)rjalaisten tasosta.....

      ps. samaa harrastetaan meilläkin.. mannet, ja aslakit, nunnukalailaa...

    • missie

      siis tottahan on että norjalaiset ja ruottalaiset pitää suomalaisia tosi runkkuina mutta minä sitte keskiverto suomalainen pitää ruottalaisia ja norjalaisia, ja eix yleensä suomalaisissa hupiohjelmissa ruottalaiset oo hienostelevia perämiehiä? norjalaisia en kyllä muista et oltais hirveesti haukuttu (ne jää vähän unholaan?!) mutta eihän maailmassa olis yhtään televisiosarjaa jos kansakuntien stereotypiat kiellettäis, ainakin aina amerikkalaisissa sarjoissa ranskalaiset on haisevia, italialaiset vähän tyhmiä ja saksalaiset huutavia pervoja. ei sitä tartte ottaa niin vakavasti, ottaa sen vaan huumorilla eikä itte vahvista sitä negatiivistä kuvaa suomalaisista.

      • Anonyymi

        No pitää ny norskeille ainaki huulirasvasta ja muista luistovoiteista jaksaa muistuttaa! :P
        Ja siitä, ettei ne ainaka lätkää osaa pelata! ;)


    • väärää ole

      missähän ne sinunkin silmäsi ovat?
      ei tämä suomi mikään lintukoto enää ole pitkään aikaan ollut.
      juoppoja,ryöstäjiä,huumehörhöjä ja murhaajia ovat nurkat pullollaan.
      lapsia huostaan otettuina turvakodit turvoksissa.
      sanompa vaan,että HERÄÄ PAHVI ja pyyhi ne rähmät silmiltäsi,että näkisit,millaisessa suomessa me elämme.
      ihmisten piitaamattomuus on sanoinkuvaamatonta.
      ei välitetä minkäänvertaa,vaikka vieressä henkeä joltakin viedään,tai jos joku tunteja viruu bussipysäkillä...luullaan vain,että sammunuthan toi on.
      vanhuksistakaan ei edes omat lapset välitä,voivat olla kuolleena useita viikkoja,kunnes naapurit hälyttävät huoltofirman ja poliisit,kun rapussa haisee.
      joku saatanan mulkku väittää supisuomalaista elämäntyyliä rasismiksi,salli mun nauraa.
      en tiedä missä v...n korvessa nämä käsityksesi olet suomalaisista muodostanut,mutta ihmisten ilmoilla tuskin lienet paljoakaan liikkunut.
      katsellut vain suomileffaa,jossa tauno palo ja ansa ikonen juoksevat kesäisellä niityllä peräjälkeen,muutaman koivunkin kiertäen,kunnes tauno ottaa ansan kiinni hellään syleilyynsä.
      kaippa kohta keksit ottaa myös kantaa siihen,miten huonosti vankiloissamme noita kullanmussukoita kohdellaan.
      kaikesta tästä kitkerästä tilityksestäni huolimatta,toivotan sinulle hyvää kevättä ja toivoisin sinun kuuntelevan uutisia ja lukemaan päivälehtiä hieman tarkemmin.

      • Ruijan kveeni

        Mutta nyt olikin kyse siitä,että minua loukkaa
        tuo norjan tv:n ohjelma,jossa suomalainen roolihenkilö on juoppo ja varas.
        Tällä palstallahan on tarkoitus esittää omiin tuntemuksiin perustuvia mielipiteitä,eikä minkään
        SKP:n julkilausumia Suomen sosiaalisten ongelmien
        räjähdysmäisestä lisääntymisestä Lipposen "porvarihallituksen" vallassaoloaikana.
        Sinä esitit SKP:n julkilausuman,minä oman mielipiteeni norjalaisesta tv- ohjelmasta joka
        loukkaa minua suomalaisena ihmisenä.
        Miksi et vastannut loukkaako tuo norjalainen tv ohjelma sinua vai ei?Vaahtoat vain kuin SKP:n
        agitaattori jostain kuolleista vanhuksista,jotka
        ei liity mitenkään tähän aiheeseen.
        Esitä omia mielipiteitäsi äläkä vaahtoa minkään
        puolueen ohjelmajulistuksia.


      • hui kommari...
        Ruijan kveeni kirjoitti:

        Mutta nyt olikin kyse siitä,että minua loukkaa
        tuo norjan tv:n ohjelma,jossa suomalainen roolihenkilö on juoppo ja varas.
        Tällä palstallahan on tarkoitus esittää omiin tuntemuksiin perustuvia mielipiteitä,eikä minkään
        SKP:n julkilausumia Suomen sosiaalisten ongelmien
        räjähdysmäisestä lisääntymisestä Lipposen "porvarihallituksen" vallassaoloaikana.
        Sinä esitit SKP:n julkilausuman,minä oman mielipiteeni norjalaisesta tv- ohjelmasta joka
        loukkaa minua suomalaisena ihmisenä.
        Miksi et vastannut loukkaako tuo norjalainen tv ohjelma sinua vai ei?Vaahtoat vain kuin SKP:n
        agitaattori jostain kuolleista vanhuksista,jotka
        ei liity mitenkään tähän aiheeseen.
        Esitä omia mielipiteitäsi äläkä vaahtoa minkään
        puolueen ohjelmajulistuksia.

        Sinulla on vaikea "kommari tulee ja tappaa"-syndrooma. Vaikuttaa jo paranoidiselta. Suosittelen hoitoon hakeutumista.


      • Ruijan kveeni
        hui kommari... kirjoitti:

        Sinulla on vaikea "kommari tulee ja tappaa"-syndrooma. Vaikuttaa jo paranoidiselta. Suosittelen hoitoon hakeutumista.

        En minä sanonut, että "kommari tulee ja tappaa".
        Sinä vastasit noilla sanoilla,eli kyseessä on sinun harhaluulosi.
        Eli toistan oman neuvosi:Suosittelen hoitoon hakeutumista.

        PS: Et sinä pärjää minua vastaan.Luovuta ennenkuin
        joudut naurunalaiseksi.
        Minä olen vanha kettu näissä taistoissa.


      • Jormapetteri
        Ruijan kveeni kirjoitti:

        En minä sanonut, että "kommari tulee ja tappaa".
        Sinä vastasit noilla sanoilla,eli kyseessä on sinun harhaluulosi.
        Eli toistan oman neuvosi:Suosittelen hoitoon hakeutumista.

        PS: Et sinä pärjää minua vastaan.Luovuta ennenkuin
        joudut naurunalaiseksi.
        Minä olen vanha kettu näissä taistoissa.

        kyllä lopetetaan aika äkkiä.....


      • '''
        Ruijan kveeni kirjoitti:

        Mutta nyt olikin kyse siitä,että minua loukkaa
        tuo norjan tv:n ohjelma,jossa suomalainen roolihenkilö on juoppo ja varas.
        Tällä palstallahan on tarkoitus esittää omiin tuntemuksiin perustuvia mielipiteitä,eikä minkään
        SKP:n julkilausumia Suomen sosiaalisten ongelmien
        räjähdysmäisestä lisääntymisestä Lipposen "porvarihallituksen" vallassaoloaikana.
        Sinä esitit SKP:n julkilausuman,minä oman mielipiteeni norjalaisesta tv- ohjelmasta joka
        loukkaa minua suomalaisena ihmisenä.
        Miksi et vastannut loukkaako tuo norjalainen tv ohjelma sinua vai ei?Vaahtoat vain kuin SKP:n
        agitaattori jostain kuolleista vanhuksista,jotka
        ei liity mitenkään tähän aiheeseen.
        Esitä omia mielipiteitäsi äläkä vaahtoa minkään
        puolueen ohjelmajulistuksia.

        Kavereita joskus hommissa Norskeissa ja täytyy sanoa, että tuo Pirkka-hahmo on kovin siistitty versio näiden Suomalaisten vesseleitten edustamista käytöstavoista. Pah, toivottavasti saadaan sarja Suomeenkin, ei yhtään aiheuta stressiä tuo Norskien huumori.


    • väärää ole vastaa

      hakoteilläpä ruijan kveeni olet ja pahemman kerran kun väität minun olevan joku vitun kommari!
      nekin perkeleet joutasivat samaan sakkiin kaikenlaisten rikollisten,niin Uoti kuin kaikki saatanan huumehörhötkin,nimittäin polvilleen niskalaukausriviin.
      ja mitä noihin loukkaaviin tunteisiin jonkun vitun Pirkan takia tulee,niin vedä vaan herne nenääs ihan rauhassa minun puolestani...tanan mulkku!
      kurjuutta kyllä olen nähnyt kyllikseni,sillä
      olen hankkinut toimeentuloni ammattisotilaana ja nähnyt ja tehnyt asioita,joita ei kenenkään soisi tekevän,mutta puoluekantaani en tähän päivään mennessä ole muodostanut,enkä liioin hankkinut minkään puolueen jäsenyyttäkään,enkä hanki...pidä se mielessäsi.
      jatka sinä vain rauhassa niiden mustavalkoisten suomileffojesi katselemista ja elä siinä kuvitteellisessa maailmassasi miten lystäät.

      • *****

        ammattisotilas, jep..... ei tarvinne kommentoida enempää.....


      • Ruijan kveeni

        Olet hankkinut toimeentulosi "ammattisotilaana".
        Suomessa vai ulkomailla ja missä tehtävissä.
        Kouluttajana vai taistelutehtävissä jossakin
        sotatilassa olevalla alueella,kuten entinen Jugoslavia tai Afganistan.
        Anna vähän lisätietoa tai alan epäillä että valehtelet.


      • hyvinkin
        Ruijan kveeni kirjoitti:

        Olet hankkinut toimeentulosi "ammattisotilaana".
        Suomessa vai ulkomailla ja missä tehtävissä.
        Kouluttajana vai taistelutehtävissä jossakin
        sotatilassa olevalla alueella,kuten entinen Jugoslavia tai Afganistan.
        Anna vähän lisätietoa tai alan epäillä että valehtelet.

        olen saanut koulutukseni suomen armeijassa,josta siirryin reserviin kersanttina.
        hakeuduin ranskan suurlähetystössä legioonaan ja koulutus tapahtui korsikalla.
        niihin aikoihin jugoslaviassa alkoi kärhämöintiä ja meidän ryhmästä suurin osa siirrettiin bosnian alueelle,joten siellä olen nähnyt kaikenlaista ja tutustunut niihin mukaviin serbisetiinkin.
        jenkkien mentyä afganistaniin olisin halunnut mukaan,mutta eivät halunneet ulkomaalaisia.


      • Ruijan kveeni
        hyvinkin kirjoitti:

        olen saanut koulutukseni suomen armeijassa,josta siirryin reserviin kersanttina.
        hakeuduin ranskan suurlähetystössä legioonaan ja koulutus tapahtui korsikalla.
        niihin aikoihin jugoslaviassa alkoi kärhämöintiä ja meidän ryhmästä suurin osa siirrettiin bosnian alueelle,joten siellä olen nähnyt kaikenlaista ja tutustunut niihin mukaviin serbisetiinkin.
        jenkkien mentyä afganistaniin olisin halunnut mukaan,mutta eivät halunneet ulkomaalaisia.

        Voi olla tottakin tai sitten ei.Suomalaisia on
        ollut taistelemassa Jugoslavian hajoamissodissa.

        Afganistaniin pääset ainakin talibanien puolelle
        taistelemaan,kun matkustat ensin Pakistaniin ja otat siellä yhteyttä talibanien värvääjiin.

        Voi vaan jäädä lyhytaikaiseksi sodaksi kun B-52
        pommikoneet pudottaa vähän pommeja niskaas.

        Jenkit ei ota vapaaehtoisia ulkomaalaisia joukkoihinsa.


      • sotia,jos haluaa
        Ruijan kveeni kirjoitti:

        Voi olla tottakin tai sitten ei.Suomalaisia on
        ollut taistelemassa Jugoslavian hajoamissodissa.

        Afganistaniin pääset ainakin talibanien puolelle
        taistelemaan,kun matkustat ensin Pakistaniin ja otat siellä yhteyttä talibanien värvääjiin.

        Voi vaan jäädä lyhytaikaiseksi sodaksi kun B-52
        pommikoneet pudottaa vähän pommeja niskaas.

        Jenkit ei ota vapaaehtoisia ulkomaalaisia joukkoihinsa.

        en vaan ole niitä miehiä,jotka kannattavat vääryyttä missään muodossa,eli tuskin lähden talebaanienkaan avuksi.
        ei minua ne b52:t sinänsä pelota,on hengenlähtö ollut ilman niitäkin riittävän lähellä ja sitäpaitsi,eihän siinä mene kuin nussimalla saatu henki...näin on ajateltava,kun tällaisen ammatin itselleen on valinnut.
        suoraan sanoen,jos pelkäät kuolemaa,olet väärällä alalla,se on totuus,toisaaltaan en minä tappamisestakaan suuresti nauti,mutta toistaiseksi olen ollut hieman onnekkaampi,kuin vastustajani ovat olleet.
        paras kaverini astui bosniassa miinaan parinmetrin päässä ja meni,itse haavotuin,mutta vain lievästi,vaikka lääkintämiehet luulivat minunkin astuneen johonkin,senverran kuulemma lensin ja olin yltäpäältä kaverini veressä ja roiskeissa. jotta tällasta.


      • mihtään?
        Ruijan kveeni kirjoitti:

        Voi olla tottakin tai sitten ei.Suomalaisia on
        ollut taistelemassa Jugoslavian hajoamissodissa.

        Afganistaniin pääset ainakin talibanien puolelle
        taistelemaan,kun matkustat ensin Pakistaniin ja otat siellä yhteyttä talibanien värvääjiin.

        Voi vaan jäädä lyhytaikaiseksi sodaksi kun B-52
        pommikoneet pudottaa vähän pommeja niskaas.

        Jenkit ei ota vapaaehtoisia ulkomaalaisia joukkoihinsa.

        myö


    • kunniaan

      Jopas olet herkkähipiäinen. Minun itsetuntoni kestää kyllä Jukat ja Pirkat ja muutkin karikatyyrit suomalaisista. Lähinnä vaan huvittavat. En myöskään pidä norjalaisia niin tyhminä että luulisivat joka ikisen suomalaisen olevan jonkun tyypitetyn hahmon kaltainen. Sehän on todellakin vain fiktiota. Uskotko itse että kaikki mitä tuutista tulee on totisinta totta?

      • Ruijan kveeni

        Käyn keskustelua tästä samasta aiheesta tuolla
        Ilta-Sanomien nettisivulla.Tosin eri nimimerkillä.
        Poikkeapa siellä,niin saat vastauksen kysymykseesi.


    • ja muut

      No, eihän tuo mitään. Norjan "kuninkaalliset" ovat järkyttävämpi vitsi. Prinssi nai sukuun blondatun narkkarin ja toinen hyväkäs seurustelee miespuolisen hörhön kanssa. Pientä ne on meidän juomiset,sitäpaitsi Pohjoisen Alkothan on rakennettu viinanhimoisille norjalaisille.Turskanpurijat taitavat olla itsekritiikittömiä tai haluavat kiinnittää huomion muihin omasta surkeasta tilastaan. Millaisia vitsejä eo. tilanteesta voisikaan vääntää!

    • K

      Hei!

      Ole Norrback, entinen puolustusministeri ja nykyinen Norjan suurlähettiläs on tehnyt ainakin jotakin hyvää kohotakseen suomalaisten mainetta Norjassa.

      Kommandopipot kulkivat Norjassa pitkään nimellä "Finlandsluve", ja tästähän Ole ei tykännyt. Ei ollut hyvää, että joka ryöstön yhteydessä mainittiin Suomen nimi. Tarina tämän nimen takana on se, että kun Suomi oli sodassa, Norjalaiset naiset kutoivat pipoja suomalaisille miehille jottei tulis kylmää sotiessa.

      Nykyään pipot tunnetaan eri nimellä, ainakin lehdistössä. Kansalaisten mielipiteitä ja tottumuksiahan ei niin vain muuteta. Joten kyllä se suurlähettiläs välittää ja tekee parhaansa nostaakseen Suomen mainetta Norjassa.

      T: K

      • Anonyymi

        Jaa no pitäsköhän meijänki sit vastavuorosesti lopettaa kutsumasta ”norjalaista villapaitaa” moiseksi? :/ NÄÄÄH! toihan on just hyvä kiertoilmaus ni ainakaa kukaa skandinaavi ei tajuu hölkäsen pöläystä et mistä puhutaa! :P


    • Juuso

      Norja on öljyvarojensa takia tilanteessa, että sieltä on häviämässä teollinen tuotanto. Tuleeko kennellekään mieleen mitään norjalaista tuotetta? He ovat vajonneet raaka-ainetuottajiksi. Öljyä ja kalaa. Tämä hävettää heitä itseääkin ja siksi pitää edistyksellisempää Suomea lyödä navan alle.

      • Anonyymi

        Ai tuleeko!
        No kuis SULLE ei muka tule?!

        Ooks ikinä kuullu sellasesta ku: Norjalainen lohi? :D


    • meitä pilkataan

      Minäkin tapasin jokin aika sitten oikein hyvävaraisen venetehtailijan Norjasta, joka pikku päissään sanoi, että suomalaiset on mettäläisiä tolloja jotka sopivat mettään Norjassa, ei muuhun.
      Eikä hän laskenut leikkiä ollenkaan.
      Hän oli avoimen rasistinen, yksinkertaisesti.
      Ei niitten tarvitse pelätä saavansa takaisin, ei ruotsalaisten ja norjalaisten tarvitse ikinä asettua nöyristelemään ja lippalakki kädessä anella töitä Suomesta.
      Näin ainakin sekä norjalaiset ja ruotsalaiset ajattelevat ja syrjivät ja ivailevat meitä oikein olan takaa- riskittä.

    • Kökkö

      Mitäs pienistä, Suomalaiset onkin vähän juoppoja vaikka ei välttämättä rikollisia...Ihan oikeassahan ne Norjalaiset oli siinä sun ohjelmassa. Ota vaan Ruija-muija vastaan ja kumarra. Turha luulla että me Suomalaisetkaan yhtään parempia muita olemme, Joensuustakin kaikki Somalit ajettiin pois...ja se on TOTTA EIKÄ MITÄÄN TV OHJELMAA !

    • Möllö

      ...hermostua nyt tollasesta asiata!? Onhan suomalaisetkin tehneet pilaa venäläisistä Suomen tv:ssä ja antanut ihan yhtä huonon kuvan heistä kun Norjalaiset nyt antavat meistä.

      • Anonyymi

        Ai koska A on väärin, niin se oikeuttaa sen että Bkin saa olla väärin? :/

        Pettämätöntä logiikkaa!


    • suomenruotsalainen

      Hesarin artikelin mukaan TV-sarjan Pirkka on myös kova naistenmies. Sellaisen ominaisuuden sarjan käsikirjoittajat eivät olisi antaneet hänelle jos olisivat halunneet vakavissaan pilkata suomalaisia.

      Toinen juttu on, lopettakaa hyvät suomalaiset homovitsien kertomisen ruotsalaisista. Te teette niillä itsenne vain naurettaviksi ja säälittäviksi. Naapurikansan mieshenkilöiden nimittely homoksi osoittaa että itsetunto on luhistunut, ollaan luusereita joilla ei ole enää mitään mistä olla ylpeitä. Suomalaisten homottelu kuulostaa ruotsalaisten korvissa naapurin itkupilli-kakaralta joka ei sa muuta suustaan kuin että "KAKKA"!

    • näinhän se on!

      ollut II maailman sodassa mihinkään muuhun kuin piileskelemään vuorilla ja jotain pienen porukan arkaa vastarintaa esittämään!!
      Ja nuo ruotsalaiset ovat aina olleet suomalaisten suojaamina ja suomalaiset taistelleet puolesta että maa nimeltä Ruotsi ylipäätään on edes olemassa!
      Paskasakkia molemmat kansat tosipaikan tullen norskitkin lusmuavat nyt Naton suojissa!

      Suomi soti maailman mahtavinta armeijaa vastaan ja tavallaan voitti! Ei kyenneet ryssät maata valloittamaan!
      Ja ajatelkaapa mikäli ryssiä ei Amerikka eikä kukaan muukaan olisi auttanut mikä olisikaan ollut lopputulos!

      Suomen raja olisi toden näköisesti Ural vuoret idässä ja ainakin se vanha Suomi Karjala ja Petsamo olisi Suomea!
      Niin miksikähän Amerikankin piti auttaa ryssiä, mm Arkangelin rataa pitkin kulki yötä päivää loppumattomat junakolonnat Amerikan apua jäämeren kautta! Oli aseita panssareita ammuksia ja RUOKAA! Rintamamiehemme löysivät ryssien jäljitä mm amerikkalaisia säilyketölkkejä ym.

    • Anonyymi

      suomalaisuus on rasistisuus eli rasisteja on kaikki suomalaiset eli eikö maailman väki voi lopettaa suomalaiset pois elämästä

      • Anonyymi

        Kato HUSU prkl!! :D

        Ollako sinu paasu jo takkasi pedofilipuoluesi valttusttoryhmmä?


      • Anonyymi

        Afrikassa on tilaa monen Suomen verran. Kävele sinne. Ei sinua kukaan väkisin tänne tuo.


    • Anonyymi

      Eiku Suomes tehää paljo VÄHEMMÄN rikoksia ku Norjassa!
      Ainakin jos tot kaupunkitilastoa kattoo!
      Norjan kaupungeista peräti KUUS on ennen ensimmäistäkään suomalaiskaupunkia, joka on siis Oulu. Jossa rikoksia tapahtuu 100 000 asukasta kohden yli puolet vähemmän ku koko Pohjois-Euroopan kärkipaikkaa pitävässä Norjan Kristiansandissa!

    • Anonyymi

      Norskit vetelee päivittäin "huulirasvaa" kitusiinsa,siksi ovat hieman sekaisin.

    • Anonyymi

      Suomalaiset voisivat tehdä vastaavanlaisen ohjelman jossa norjalaiset kuvattaisiin surkeiksi juopoiksi ja varkaiksi.

      • Anonyymi

        Nii? Varsinki jos meit kiinnostais sen pätkän vertaa norksit, tai ketkään muutkaan skandit! :D


    • Anonyymi

      SE on vain ronskia huumoria, ja paras temppu on nauraa mukana, ja käyttäytyä fiksummin.
      'Kyllähän muut kansat sen tajuaa, että ne huonosti käyttäytyneet suomalaiset ovat kuitenkin harvoja paskiaisia, ja niitähän löytyy kaikista kansoista.
      Kyllä muut pohjoismaat tietävät, miten suomen kansa pisti neuvostoliiton ylivoimaa yksinään pataan, kun muista ei ollu kunnon apua, joka on kyllä häpeä heille.

      Olkaamme ylpeitä ja hyvinkäyttäytyviä veteraaniemme poikia, ja tyttöjä. Ainoa vaara on kansamme seassa olevat moraalittomat ja iljettävät paskiaiset, jotka eivät tajua, miten äärimmäisen tärkeää on aina pitää suomen kansan kulttuurista ja perinteistä hyvää huolta, että kansamme lapsillakin olisi hieno ja tervettä ylpeyttä tuntien puolustuksen arvoinen kotimaa. Muut kyllä huomaavat sen.

    • Anonyymi

      Aivan sama. Suomalaiset vittuilevat kaikille mailla. Meillä on monen monta vitsikirjaa Norjalaisista, Ruotsalaisista ja Venäläisistä. Kummeli, on tehnyt aikas rankkaa huumoria monen maan kustannuksella. Kaikki naapuri maat vittuilevat toisilleen, jos on vähänkään historiaa keskenään.

      Suomi, voi ihan hyvin ottaa vastaan naljailua ja näyttää että kyllä me huumoria kestämme. Maailmassa vingutaan ihan turhasta koko ajan, jokapäivä, antaa nyt perkele kerrankin olla.

    • Anonyymi

      Se Piirka oli sentään hauska edes vähän.
      Mitä ei voi sanoa yhdestäkään nykyisestä suomen viihdeohjelmasta.

    • Anonyymi

      Taasko enemmistö on mennyt pilaamaan suomalaisten absolutistien ja perhekristittyjen maineen. Tälläkin kertaa norjalaisten silmissä.

      Enpä kyllä ihmettele yhtään.

      • Anonyymi

        Aloitus on yli 23 vuoden takaa, joten suomalaisten maine on pilattu jo aikoja sitten.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jäätävä epävarmuus

      Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko
      Ikävä
      83
      1688
    2. Ainakin hän on elossa

      ehdin jo huolestua.
      Ikävä
      43
      1329
    3. En malta odottaa mies että tulet minuun

      Sykkivänä ja intohimon palossa ujutat hitaasti upean rakkauden miekkasi minuun, ja antaudutaan kiihkeään rakasteluun. Hu
      Ikävä
      89
      1031
    4. Siltojen varjoissa

      Siltojen varjoissa Yksinäinen susi kulkee, hiljaisuudessa sanoja punnitsee. Sydän auki, paljas liekki rinnassa, siltoja
      Ikävä
      202
      966
    5. Vanhemmalle naiselle

      Ihastuin sinuun kauan sitten. Luonteeseen, ulkonäköön ja iloisuuteen. Olen haaveillut sinusta sen jälkeen monet kerrat.
      Ikävä
      71
      958
    6. Mitä meille oikein

      Tapahtuu vai tapahtuuko mitään?
      Ikävä
      53
      892
    7. Mitä hellittelynimiä

      Sinulla on kaivatustasi?
      Ikävä
      61
      875
    8. Pitsaa selliiä

      Onko uudet pitsat hyviä, kannatteooko käyvä vai suosiollako pittää hilipasta sotkamoon
      Kuhmo
      20
      860
    9. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      34
      814
    10. Olet vain kiltimpi

      Ja rauhallisempi ja rakastavampi. Se vetoaa
      Ikävä
      37
      789
    Aihe