Valkoisten Teloituskomppanjat Vuoden 1918 sodassa

Ruotsalaisia ja ruotsinkieltä puhuvia on käytetty teloittajina.
Kyllä asia myönnetään. En vaan löytänyt linkkejä.

Olen joskus lukenut asiasta ja nähnyt valokuvia teloituksista.

http://www.suomalaisuudenliitto.fi/uhrit1918.htm


Länsi-Uudenmaan ja Forssan verilöylyt 1918
Tauno Tukkinen: Teloittajien edessä. Ihmiskohtaloita Karjalohjalla, Sammatissa, Nummella, Pusulassa, Nurmijärvellä, Vihdissä ja Inkoossa 1918. Omakustanne, 1999.
Tauno Tukkinen: Mäkeen mäkeen vaan. Punaisten henkilötappiot Forssassa, Jokioisissa ja Tammelassa 1918. TT Karjalohja 2001.
1918 muistomerkki Lahdessa

Suomen Mielessä 3/1999 oli Arto Pölläsen artikkeli Itsenäisyyssodan kääntöpuoli, joka käsitteli yleisellä tasolla niin Suomen kuin Ruotsinkin ruotsalaisten osuutta vuonna 1918 suoritetuissa teloituksissa. Pöllänen totesi, että osa ruotsalaisista tahrasi tuolloin kätensä pahasti suomalaisten vereen ja että nyt olisi totuuden sekä anteeksipyynnön vuoro.

Tauno Tukkinen käsittelee kirjoissaan kokeneen kotiseutututkijan varmuudella Forssan seudun sekä läntisen Uudenmaan tapahtumia vuonna 1918 yksityiskohtaisesti ja kiihkottomasti. Seurakuntien rippikirjat, aiemmin ulottumattomissa olleet päiväkirjat ja omaisten muistitieto yhdistettynä tutkimuskirjallisuuden laajaan tuntemukseen luovat hyvän pohjan. Kirjojen kuvitus on runsas ja hakemisto käyttökelpoinen esim. sukututkijoille.


Helsingin hellityt sotavangit
Tammi-helmikuun vaihteessa 1918 punakaartit olivat varmistaneet valtansa Helsingissä ja Etelä-Suomen tärkeimmillä paikkakunnilla. Uudellamaalla jäi punaisten selustaan kuitenkin suojeluskuntia, jotka kapinalliset pyrkivät tekemään vaarattomiksi.
Läntisellä Uudellamaalla pääosin ruotsinkieliset valkoiset ryhmittyivät Siuntioon ja Kirkkonummelle, Suitian ja Sigurdsin kartanoiden ympäristöön. Kahakoinnin jälkeen saarretut 467 suojeluskuntalaista antautuivat helmikuun lopulla Ruotsin suurlähetystön välityksellä. Heidät kuljetettiin sotavankeuteen Helsinkiin Liisankadulle ruotsalaiseen lyseoon, jossa heidän olonsa olivat varsin kohtuulliset. Useat vangit allekirjoittivat lupauksen, että he eivät enää taistele punaisia vastaan. Lupaus unohtui, kun vankeus päättyi huhtikuun puolivälissä saksalaisten vallattua Helsingin.


Teloitukset Länsi-Uudellamaalla
Entiset vangit muodostivat ruotsinkielisen Länsi-Uudenmaan pataljoonan rungon ja sen tukikohta sijaitsi Inkoon Västankvarnissa. Varsinaiseen taistelutoimintaan pataljoona ei näy osallistuneen. Pataljoonaa komensi ruotsalainen Edward Ward ja komppanianpäällikköinä toimivat Ivar Hast ja Ivar Ståhle. Pataljoonasta muodostettiin retkikuntia, jotka tekivät teloituskiertueita eri puolille Uuttamaata. Tähtäimessä olivat punaiset tai punaisiksi epäillyt ja eräät valkoisetkin suomalaiset. Vihdissä pataljoona teloitti yli 60 paikallista, ja kerrotaan paikallisen suojeluskunnan päällikön joutuneen ajamaan verenhimoiset västankvarnilaiset pois pitäjästä. Pataljoona kylvi kuolemaa ainakin Inkoossa, Vihdissä ja Nurmijärvellä. Kaikkiaan Länsi-Uudenmaan pataljoona teloitti toukokuussa vähintään 200 miestä ja naista, lähes kaikki suomenkielisiä.

Västankvarnissa istui myös kenttätuomioistuin, jonka johtoon halukkaasti hakeutui lehtimies ja kirjailija Erik Grotenfelt. Aatelismies G. ei ottanut osaa sotatoimiin, mutta teloituksiin sitäkin innokkaammin. Hän osoitti oman todistuksensa mukaan poikkeuksellista armottomuutta, jopa julmuutta toimiessaan punavankien kuulustelijana ja teloitusryhmän päällikkönä. Tunnontuskat lienevät heränneet, sillä seuraavana vuonna Grotenfelt tappoi – itsensä.




Teloitukset Forssan seudulla
Tukkisen uusin kirja Mäkeen mäkeen vaan käsittelee 1918 teloituksia Forssan, Tammelan ja Jokioisten alueella. Huhtikuun 1918 lopulla Forssaan saapui Saariston vapaaehtoisjoukko, jota johti ruotsalainen kreivi Carl August Ehrensvärd. Yksikkö muodosti omista lähinnä ruotsalaisista upseereistaan sotatuomioistuimen. Sotatuomioistuin määräsi yli 200 punaista teloitettavaksi, joista 13 oli naisia ja nuorin vain 16-vuotias.
Rippikirjojen tietoja yhdistämällä Tukkinen on selvittänyt teloitettujen todelliseksi määräksi 260, kaikkiaan kuolleita Forssan seudulla oli 590. Kun tähän lisätään Länsi-Uudellamaalla teloitetut yli 200 suomalaista, kaikkiaan ruotsalaiset teloittivat ainakin 460 suomalaista keväällä 1918.


Ylös

--------------------------------------------------------------------------------


ITSENÄISYYSODAN KÄÄNTÖPUOLI
Suomi itsenäistyi 6.12.1917, niin meille opetetaan. Venäjän valta väistyi pois ja hyvä niin. Mutta entä vuoden 1918 sota – vapaussota, itsenäisyyssota, kansalaissota, sisällissota ja punakapina?
Punaisten kapinan voi johonkin asti ymmärtää sitä taustaa vasten, että herraluokka kaikkialla oli ollut suurelta osalta etnisesti vierasta – niin kartanonherrat maalla kuin teollisuuden ja kaupan työnantajat kaupungeissa kuin myös ylemmät virkamiehet. Suomalainen torppari ja työläinen tunsi itsensä paitsi parempiosaisen herrasväen myös vieraan kansan sortamaksi omassa maassaan. Kapinalippu nousi ja sota alkoi.

Punaiset tappoivat valkoisia 3500 sodassa kaatuneen lisäksi 1650 eli vähän yli 5000 ihmistä yhteensä. Valkoiset voittivat sodan, jossa kaatui 5500 punaista. Sitten oli vuorossa kosto kapinasta ja terroriteoista. Vangitut punaiset joutuivat kenttäoikeuteen. Vain kapinan johtajat olisi vallitsevien lakien mukaan voitu teloittaa maanpetoksesta. Mutta miten kävi?


Kova kosto
Punaisten johtajat pakenivat Neuvosto-Venäjälle ja valkoiset teloittivat 8400 punaista heti. 80 000 punaista joutui vankileireille, joissa kuoli 12–15 000 punaista lisää nälkään, tauteihin ja tuhansia teloitettiin vielä leireilläkin. Lisäksi 3–4000 punaista katosi. Noin 10 000 punaisen arvellaan paenneen Venäjälle. Punaisten mieshukka kuolleina oli siis 25–30 000.
Voidaan sanoa, että niin siinä kävi, miksi nousivat kapinaan laillista esivaltaa vastaan. Mutta yhtä hyvin voidaan kysyä (vaikka kapinan kukistaminen olikin oikeutettu teko), että oliko pakko kostaa vangituille rivipunaisille niin ankarasti kun pahimmat syylliset, kapinajohtajat, olivat paenneet Venäjälle?


Tästä on vaiettu
Pakostakin nousee esille kysymys: olemmeko me Kainin sukua, joka tahrasi kätensä veljesvereen itsenäistyessään? Vastaus kuuluu: emme niin kokonaan kuin on luultu. Julkisuudessa täysin vaiettu tosiasia nimittäin on, että valkoisen armeijan komentoporras oli valtaosaltaan – ehkä peräti 90 prosenttisesti – Suomen ja Ruotsin ruotsalaisista koostuva.
Suomen armeija oli lakkautettu vuonna 1902 ja etupäässä vain maan ruotsinkielinen vallasväki lähetti poikiaan Venäjän armeijan upseerikouluihin, kuten Mannerheiminkin laita oli. Juuri he muodostivat valkoisen armeijan komentajien rungon.

Saksassa maailmansodan aikana koulutuksensa saaneista jääkäreistäkin huomattava osa oli Suomen ruotsinkielisiä. Valkoisten komentajissa oli myös huomattava määrä riikinruotsalaisia upseereja, jotka olivat tulleet Suomeen valkoisten puolelle sotaan. Noin tuhannesta Ruotsista tulleesta vapaaehtoisesta kolmisen sataa joutui päällystö-, alipäällystö- ja esikuntatehtäviin. Lähinnä vain Karjalan rintaman valkoisilla oli asemasotavaiheessa suomenkielisiä johtajia.

Kenttäoikeudet olivat joukko-osastojen komentajien vastuulla toimeenpantuja. Siis vastuu niistä yli 10 000 punaisen teloituksista ei olekaan kuin pienemmältä osin etnisillä suomalaisilla valkoisilla. Päävastuu on niillä etnisesti ei-suomalaisilla komentajilla, joiden herrakansan edut kapinassa olivat olleet suuressa vaarassa.


Teloitusryhmistä suurin osa ruotsinkielisiä?
Erään tutkijan esittämän epävirallisen arvion mukaan punaisia ampuneiden teloitusryhmien jäsenistäkin noin 2/3 oli ruotsinkielisiä. Tieto on toistaiseksi vahvistamaton, joten siihen on suhtauduttava varauksella. Asia selvinnee lähivuosina. – Siis pieni 10 % vähemmistö tai pieni osa heistä otti oikeuden omiin käsiinsä kostaessaan punaisille, joista valtaosa oli suomenkielisiä. Masentavimpia esimerkkejä ovat tapaukset, joissa teloitettavien punaisten etnisyys tarkistettiin: ruotsin kieltä osaavat otettiin sivuun ja pelkkää suomea taitavat ammuttiin.
Osa maamme ruotsinkielisestä vähemmistöstä tahrasi kätensä pahasti suomalaisten vereen keväällä 1918. Tässä olisi nyt sovittelujen ja anteeksipyynnön paikka juuri heille tai nykypolvelle heidän jälkeläisinään, kuten tietysti myös terroriin osaaottaneille etnisesti suomalaisille valkoisille. Silti on muistettava, että punaiset aloittivat paitsi kapinan myös terrorin ja murhat ja että valkoisten kostoterrorissa oli mukana myös paljon suomenkielistä väkeä. Ja että punaisen terrorin kohteena oli ollut melkoiselta osaltaan hallitseva ja omistava ruotsinkielinen yläluokka.

Jota asia kiinnostaa, voi lukea Jaakko Paavolaisen klassiset terroritutkimukset tai Pekka Kalevi Hämäläisen Luokka ja kieli vallankumouksen Suomessa (1978) tai Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle (1993) ja onhan jotain kerrottu F.E. Sillanpään Hurskaassa kurjuudessa ja Väinö Linnan Pohjantähti-trilogian toisessa osassa unohtamatta Joel Lehtosen, Ilmari Kiannon ynnä muiden teoksia.


Totuus tekee vapaaksi
Traagisia asioita, mutta vain totuus tekee vapaaksi. Punaiset menettivät kansalaiskunniansa vuosikymmeniksi. Mutta niistä ohi lakien annetuista yli 10 000 punaisen kuolemantuomiosta ei montakaan valkoista komentajaa vedetty oikeuteen, eivätkä he ole kunniaansa menettäneet. Mitähän se lienee vaikuttanut kansan moraaliin, onko sen oikeudentunto vahvistunut siitä?
Joku ehkä kysyy: mitä hyödyttää kaivella menneitä, ne on vain unohdettava ja annettava anteeksi.

Asia ei kuitenkaan ole niin. Rikokset ihmisyyttä vastaan eivät vanhene. Omaisiaan menettäneiden on vaikea noin vain unohtaa. Mutta jos tehdyt vääryydet ja rikokset tunnustetaan ja pyydetään anteeksi puolin ja toisin kun muutakaan ei enää yli 80 vuoden jälkeen voida tehdä, niin todellinen sovinto ja anteeksianto on mahdollinen. Aika ei paranna, jos rikkomuksia ei koskaan tunnusteta. Tämä olisi kansallisen eheytymisen ja sisäisen parantumisen asia. Sitä me kai itse kukin kuitenkin toivomme.


Arto Pöllänen
Kirjoittaja on toisen polven siirtokarjalainen
ja historianharrastaja Kemijärveltä.

Kekkonen osallistui vapaussotaan teloitusosaston käskyttäjänä.

kyllähän ruotsinkieliset kunnostautuivat näissä teloitus hommissa. johtuen siitä , että upseeristo oli useimmiten ruotsinkielisiä. esim toivo kuulan ampui ruotsin kielinen jääkäri. surullista on se kuula itse oli valkoinen ja sävelti jopa jääkäreille marssin. samoin viipurin massateloitukset jossa ammuttiin satakunta viipurin venäläistä , siiviliä joukossa jopa valkoisten kannattajia. sitten taas esim jämsässä ammuttiin useita kymmeniä kirkkotapulin seinää vasten teon suoritti paikalliset isännät.

Veijo Enteen nimihän se kirjaimellisesti oli enne.

oli kyllä suomenkielisiä. Ylempi upseeristo tosin oli vahvasti ruotsinkielinen.

"johtuen siitä , että upseeristo oli useimmiten ruotsinkielisiä. esim toivo kuulan ampui ruotsin kielinen jääkäri."

Toivo Kuulan ampui suomenkielinen jääkäri. Pääsyyllisiksi arvioitiin Pekka Heikka ja Eino Pirinen. Lopullista tietoa ei ole.

Kuulan ahdistelun aloitti ruotsinkielinen Edvin Nylund.

Ruotsinkieliset vietteli selvästi rauhalliset suomenkieliset germaaniseen raakuuten. Tosin pitää ymmärtää että moni tiesi mihin iivana pystyy. Venäläisiä vihattiin yleisesti. Tiedettiin että esim. kommarit ja kasakat oli samaa roskasakkia jotka eivät epäilisi surmata myös kätyreitään. Miksi esim. Linderin ja Mannerheimin olisi pitännyt vapaaehtoisesti suostua teloitettavaksi. Venäläiset oli suomalaisille sitä mitä saksalaiset juutalaisille. Rauhallinen aika jatkui vähän aikaa 1809 mutta siksihän ne raakalaiset tappoi Aleksanteri II:n. Tässä se taas nähdää yli sata vuotta myöhemmin miten haluavat Putinin syrjäyttää koska se on "liian pehmeä". Hyvä että Keisari Wilhelm antoi piiskaa maaorjille. Venäläiset jos ketkä ansaitsivat ensimmäisen maailmansodan, nälänhädän, taudit, punaisen terrorin ja sisällissodan.

Ei saa vetää hätäisiä johtopäätöksiä puhutun kielen perusteella. Ruotsin kieltä puhuvan ei tarvinnut olla ruotsalainen tai suomenruotsalainen. Koko suomen ns. sivistyneistö puhui ruotsia. Oma sukuni on täysin suomalaista perua mutta puhuivat tuohon aikaan sujuvasti myös ruotsia. Ruotsin kieltä suosittiin ja pidettiin jotenkin parempana tai hienompana pitkään vielä 1920 -luvulla. Ruotsia puhuva saattoi siis olla aivan supisuomalainen syntyperältään ja osata suomea mutta kulttuuri suosi ruotsin puhumista.

En niele näillä eväillä ruotsinkielisyyden syyllistämistä.

"...ei kysy kieltä, vaan mieltä..."

Jos ei ole otsikon asiasta tai muutenkaan mitään sanottavaa, niin voi kirjoittaa vaikka Joukupukille !

Mikä oli aloittajan tarkoitus tai sanoma ?