Mikä helkkarin NAIRU?

Pitkän aikaa työtön

Miksi Suomessa on joukkotyöttömyyttä, miksi Ruotsissa on joukkotyöttömyyttä, miksi Tanskassa on joukkotyöttömyyttä, miksi Saksassa on joukkotyöttömyyttä (Saksassa yli 5 miljoonaa työtöntä, yhtä paljon kuin asukkaista Suomessa!)?

Kiittäkää siitä amerikkalaisia professoreja Milton Friedmania ja Edmund Phelspsiä. He keksivät 1968 teorian ”luonnollisesta työttömyydestä”. Sitä kutsutaan talouskielellä myös NAIRU-teoriaksi, ”Non inflation-accelerating Rate of Unempoyment”, ’Ei inflaatiota-kiihdyttävä työttömyystaso’ (minun käännös). Friedmanin ja Phelpsin mukaan on olemassa tarkka taso, jonka alle työttömyys ei voi laskea ilman että kiihtyvä kasvava inflaatio saa alkunsa. Missä tämä taso on, lasketaan monimutkaisten matemaattisten yhtälöiden avulla. Sen jälkeen on vain hallituksen ja valtionpankin pidettävä työttömyys sen lasketun tason yläpuolella (!). Jos työttömyys kuitenkin sattuisi laskemaan liian alhaiseksi, täytyy se nostaa tietyksi ajanjaksoksi reilusti yli NAIRU-tason että inflaatio laskee. Työttömyys nousee yli NAIRU-tason mm. kun valtionpankki nostaa ohjauskorkoa (valtionpankin pankeille lainatun rahan korkoa), koska silloin pankkien yrityksille lainaaman rahan korko nousee ja yritykset siirtävät investointeja tuonnemmaksi, työttömyys nousee.

Työttömyys ei siis ole Friedmanin ja Phelpsin teorian mukaan mikään epäonnistuminen vaan instrumentti, jolla ohjataan inflaatiota. Työttömien tehtävä on kerta kaikkiaan taistella jäljellä olevista vapaista työpaikoista niin raivokkaasti, että palkat pysyvät alhaalla.

Työläisten on siis voitava huonosti. Muuten he eivät kilpaile riittävän epätoivoisesti työpaikoista, mikä Friedmanin ja Phelpsin teorian mukaan johtaa siihen, että vielä useamman on jouduttava työttömäksi. Jos esim. 1000 työtöntä ottaa työttömyyskorvauksensa ja muuttaa metsään, elää kalastuksella, metsästyksellä ja marjoilla ja odottaa parempia aikoja, täytyy vielä 1000 lisää tulla työttömäksi ja ottaa niiden 1000:en paikka taistelussa työpaikoista. Muuten paine työmarkkinoilla laskee ja inflaatio uhkaa.

Friedman ja Phelps propagoivat markkinoiden on oltava täysin vapaat ilman valtiollista tai demokraattista kontrollia (= uusliberalismi). Teoria sai nimen ”Chicago-koulu”. Friedman sai NAIRU-teoriastaan Nobelin palkinnon. Mielenosoitukset olivat kuitenkin niin rajut, että hänet oli kuljetettava sinne poliisien saattamana.

Seitsemänkymmentäluvulla Friedmanin ja Phelpsin teoria sai heikkoa vastakaikua. Mutta kahdeksankymmentäluvulla tapahtui jotain. Yhä useammat taloustieteilijät alkoivat kannattaa Friedmanin ja Phelpsin teoriaa, myöskin Suomessa. Amerikassa Reagan ja Englannissa Thatcher olivat innokkaita Friedmanin ja Phelpsin teorian kannattajia.

NAIRU-teoria on kuitenkin hyvin kiistelty taloustieteilijöiden keskuudessa. Esimerkit osoittavat, että yhteys kiihtyvän inflaation ja alhaisen työttömyyden välillä ei pidä paikkaansa. USA:ssa on esim. työttömyys laskenut NAIRU-tason alapuolelle aloittamatta kuitenkaan kasvavaa inflaatiospiraalia. Monet taloustieteilijät ovat sitä mieltä, että NAIRU-tasoa ei ole olemassakaan. Koulukunta on saanut nimen post-autismi.

6

1158

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pitkän aikaa työtön

      Korjaus edelliseen: Kirjoitin "Työläisten on siis voitava huonosti. Muuten he eivät kilpaile riittävän epätoivoisesti työpaikoista."

      Siinä pitää tietysti lukea: "Työttömien on siis voitava huonosti. Muuten he eivät kilpaile riittävän epätoivoisesti työpaikoista."

      Sorry.

    • turiset

      Homma ei toimnut vielä 80-luvulla , kun oli aika hyvät oltavat työelämässä.

      Surullista nyt on se, että ne työelämässä pahoinvoivat mollaavat työttömiä siipeilijöiksi jne., vaikka harvassa tapuksessa on kysymys omasta haluttomuudesta.

    • Hans Kruger

      Hallitusnikkari, mees syömään välillä elälä netissä istu taas kokopäivää!

      • Pitkän aikaa työtön

        Oliko liian paljastavaa tekstiä kokoomuslaiselle uusliberaalille että pitää yrittää saada keskustelu pois aiheesta. Teiltä ei konstit lopu!


      • Masta
        Pitkän aikaa työtön kirjoitti:

        Oliko liian paljastavaa tekstiä kokoomuslaiselle uusliberaalille että pitää yrittää saada keskustelu pois aiheesta. Teiltä ei konstit lopu!

        No No "Ruugeri" eikö erotiikka kiinnosta vielläkään.Jätä työttömät rauhaan ja päästä työ-kaverisi pornosivuille.


    • qwerty

      näinhan se meni olen joskus vuosia sitten lukenut samasta teoriasta mutta olin kerennyt unohtaa.

      Vähistä työpaikoista tappeleva suuri työttömien määrä vetää palkkoja alaspäin ja pakottaa samalla työtätekevätkin pienempiin palkkoihin. Inflaatio pysyy näin kurissa ja Suomen kilpailukyky parempana.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 143
      1850
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      279
      1260
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      919
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      263
      666
    5. 33
      601
    6. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      249
      593
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      591
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      553
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      20
      492
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      42
      482
    Aihe