Kuiva yskä on nyt vaivannut minua muutaman päivän. Kurkkua ja keuhkoputkea kutittaa ja ärsyttää. En ole ainakaan tähän asti ollut millekään allerginen. Nuhaa ei ole. Korvat tuntuvat myös kummallisilta, ei nyt ihan kipeiltä, mutta ei terveiltäkään. Ne siis tuntuvat ;o) (Olipas hienosti selitetty.) Ei aivastuta. Pää tulee yskimisestä kipeäksi. Syvään hengittäessä alkaa yskittämään. Aamuyöstä alkaa kova yskiminen ja nukkuminen on vaikeaa. Olisko ajatuksia mitä voisi olla? Tai millä auttaisi tilannetta? Ja skeptikoille tiedoksi: olen kyllä JUU soittamassa terveyskeskukseen, mutta mielummin hoitaisin itseäni homeopatialla.
kuivaa yskää
10
7601
Vastaukset
- vrrrr
Mulla on ollu varmaan kolme kuukautta tuo sama. Kaikkia mahdollisia lääkkeitä on koitettu. Ehkä vähän hellittänyt, mutta ei kuitenkaan kokonaan. Oireina on esimerkiksi se, että kun menee makuuasentoon, alkaa köhiminen. Suosittelen menemistä yksityiselle, arvauskeskuksessa ei lääkärit tiedä mitään. Olen käynyt tämän asian vuoksi muistaakseni neljä kertaa.
- Ihmettelijä
Mikset sitten käy homeopaatilla?
- *Valistunut*
"skeptikoille tiedoksi: olen kyllä JUU soittamassa terveyskeskukseen, mutta mielummin hoitaisin itseäni homeopatialla."
Kyseiselle ryhmälle selittely on lähinnä kuin painisi sian kanssa so. täysin hyödytöntä. Painissahan saa itsensä vain likaiseksi ja lisäksi sika pitää siitä.
Kannattaa siis jättää "Viattomat tiedustelut" (ne oppii suht nopeasti erottamaan aidosta tiedonhalusta) omaan arvoonsa ja keskittyä saamaan itse homeopatiasta "ilo irti".
Satutkos muuten tietämään, että Martin Walker niminen tutkiva journalisti sai selville, että järjestäytynyt skeptikkoliike sai huomattavan osan rahoitustaan mm. lääkeyhtiöiltä ja roskaruokayhtiöiltä. Edelleen hänen mukaansa skeptikot taistelivat vaihtoehtoisia hoitomuotoja, kuten homeopatiaa, vastaan. Vähän siis ilmiötä "Kenen leipää syöt sen lauluja laulat". Walker kirjoitti näistä kirjan "Dirty Medicine".
Tässä hieman lisälukemista, jos järjestäytyneet skeptikot aiheena kiinnostavat:
http://www.tricksterbook.com/ArticlesOnline/CSICOPoverview.htm - mie
Oli sitä mieltä, että olisi tästä siitepölystä johtuvaa. On niin paljon ilmassa. Mitä kannattaisi nyt sitten käyttää tähän homeopatiasta? Homeopaatille en nyt pääse on pitkään varattuna kun tiedustelin asiaa.
- vierailija x
Koska kukaan ei sinulle vastaa, niin minä vastaan.
Tunnustaudun ihmiseksi (kaikkien ammattilaisten kauhuksi) joka hoitaa itse itseään homeopatialla. Tässä mm. yksi linkki, jonka sivut ovat yleisesti olleet hyviä.
http://www.hpathy.com/diseases/cough.asp
Mutta kun luet, huomaat, että homeopatia on sangen monimutkaista.
Minä olen myös saanut lapsen pitkäkestoisen yskän loppumaan kolmessa päivässä valmiilla sekoiteellaa, sellaisella siirapilla (myös aikuiselle). Siinä on seuraavia aineita: pulsatilla, rumes, bryonia, ipec, sticta, spoingia, antimonium tart, drosera. - allergiaan liittyen
http://www.sci.utu.fi/aerobiologia/suomi.html
http://www.terkko.helsinki.fi/tervemenoa/hengityselimet.htm
http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_1999/8_1999/astma_ja_allergia_ovat_lisaantyneet_-_syyt_hamarassa/
ja googlella lisää. Kannattaa muuten käyttää lähdekritiikkiä myös nimettömänä esiintyvien "tietäjien" suhteen ;-) - mie
vierailija x kirjoitti:
Koska kukaan ei sinulle vastaa, niin minä vastaan.
Tunnustaudun ihmiseksi (kaikkien ammattilaisten kauhuksi) joka hoitaa itse itseään homeopatialla. Tässä mm. yksi linkki, jonka sivut ovat yleisesti olleet hyviä.
http://www.hpathy.com/diseases/cough.asp
Mutta kun luet, huomaat, että homeopatia on sangen monimutkaista.
Minä olen myös saanut lapsen pitkäkestoisen yskän loppumaan kolmessa päivässä valmiilla sekoiteellaa, sellaisella siirapilla (myös aikuiselle). Siinä on seuraavia aineita: pulsatilla, rumes, bryonia, ipec, sticta, spoingia, antimonium tart, drosera.Mistä tuota sekoitetta voi ostaa ja paljonko maksoi? Minkä nimistä se oli?
- vierailija x
mie kirjoitti:
Mistä tuota sekoitetta voi ostaa ja paljonko maksoi? Minkä nimistä se oli?
En asu Suomessa, joten en tiedä saako sitä sieltä. Valmistajan nimi on Boiron, tuotteen nimi Stodal.
Tulin ostaneeksi sitä, koska eräs Hakaniemen apteekin homeopaatti sanoi, että heiltä ostetaan tosi paljon homeopaattista yskänlääkettä. Sitä tilataan tuhansien pullojen erissä. En tiedä, onko se samaa kuin tämä minun hyväksinäkemäni.
- Kokeillut ja onnistunut
Hei!
Halpa, yksinkertainen ja hyvä lääke on huoneenlämpöinen puhdas vesi. Juo sitä kulaus kerrallaan usein. Yskä lähtee ilman mitään muita lääkkeitä. Kävin kerran virolaisen fysiatrin luona ja hän kertoi, että Virossa laitetaan astmalapsille vesipullo kaulaan ja siitä on otettava kulaus viiden minuutin välein. Sillä pidetään astma kurissa.
Minulla on kokemusta tästä hoidosta omassa perheessäni. Miehelläni oli usein yskää ja keuhko-oireita. Kun hän ryhtyi hoitamaan sitä ohjeeni mukaan, ei tarvittu mitään muuta lääkettä ja yskä ja köhä menivät ohi lääkärissä käymättä ja mitään lääkkeitä syömättä.
Kokeile, se kannattaa. - tärkeä
Yksi tärkeä asia on unohtunut näin siitepölyn aikana.
Huuhtele nenäsi vaikka pariin kertaan päivässä. Älä unohda pientä merisuolamäärää vedessä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k863821On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole382401Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi712363Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732272Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.362015Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma741605- 761507
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581071Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?691044Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r5985