Täällä on usein ja pontevasti väitetty Ellen Whitea vääräksi profeetaksi. Jossain muualla olen kirjoittanut, että tiedän yhden ennustuksen, josta ei vielä ole uutisoitu. Nyt sekin on historiaa. Tosin joskus 1970-luvulla joku lääkäri esitteli sianlihan vaaralliseksi aineeksi ihmiselle, mutta ei sentään väittänyt siitä syöpäriskiä koituvan.
Tänään luin päivälehdestä:
"Liika punaisen lihan syönti lisää syöpäriskiä Suomen suolisyöpäluvut kovassa kasvussa"
Takana on eurooppalainen suuri tutkimus, jossa tarkkailtiin puolen miljoonan eurooppalaisen ruokatottumuksia. Tulos osoitti, että syöpäriski on yli kolmasosan suurempi niiden joukossa, jotka söivät vähintään kaksi 80 gramman annosta punaista lihaa päivässä.
Korkeampi riski johtuu siitä, että punaisen lihan sulaminen kestää pitkään. Mikä sen aiheuttaa? Tutkijat eivät voi varmuudella sanoa, mutta epäilevät lihan sisältämää hemoglopiinia ja myoglobiinia, jotka alkavat muodostaa karsinogeenisiä aineita suolistossa.
Lähde: Pohjalainen, 17.6.2005
Nyt noihin ennustuksiin. Ellen White sanoi, että liha sisältää "syövän ituja" (cancer germs). Tarkemmin hän ei maallikkona tietenkään asiaa osaa anasysoida, mutta tämä riittää minulle, sillä se on Jumalalta tullut varoitus. Hän tekijänämme tietää, mitä meidän on syöminen ja palvelijansa kautta anoi siitä tietoa.
"Minä anna teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi." (1 Moos. 1:29) Tämä oli ihanne, kun maailma oli puhdas ja saasteeton. Myöhemmin tätä ruokavaliota lisättiin siksi, että maan päällä ei siihen aikaan olut paljon vihantaa ruokaa. Nyt on, joten valitsen viisaasti.
Taisi se Israelille annettu veren syöntikieltokin sitten olla oikea, koska he vieläkin tappavat eläimen valuttamalla eläimestä veren pois. Meistä se tuntuu raakalasmaiselta, mutta terveysnäkökulman huomioon ottaen viisaalta.
Ellenin ennustukset
36
1592
Vastaukset
Antaa Adventistien terveysopin olla omassa onnessaan.
18.Hän sanoi heille: "Niinkö ymmärtämättömiä tekin olette? Ettekö käsitä, ettei mikään ulkoapäin ihmiseen menevä voi häntä saastuttaa.
19.Se ei näet mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin Jeesus teki selväksi, että kaikki ruoka on puhdasta*.
[Jumalan Kansan Raamattu: Mark. 7:18-19]
Sinun ei kannata loukaantua siitä että Ellen G. Whiteä on ryöpytetty täällä. Hän oli oman aikansa julistaja, ei tämän ajan jota elämme. Elämme nyt suuremmassa PYhän Hengen voimassa, joka on saatavilla uskoville ja sanan julistajille. Kaikki ruuat siis ovat puhtaita. Ellenin sana ei voi mennä Jeesuksen sanan ohi. ja jos niin tehdään. Silloin Ellenistä tehdänä epäjumala, joka on enemmän kuin Jeesus. Tämä ei ole totta. Näin ei ole. Ei voi olla. Siispä on hyvä lakata palvomastaa Ellen G. Whitea ja ottaa raamattu omana käteen ja advetistien keittokirjojen sijaan alkaa lukea itse oikeaa Raamattua. Sen uutta testamenttia ja ymmärtää että Jeesus täytti lain. Ei ole pakkosapattia enää. Jeesus paransi sapattina, teki hengellistä työtä sapattina. Sapattia ei voida kytkeä mukaan pelastuksen ehdoksi, joka on vääristynyt kohta adventistien opissa. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Kukin saa syödä niin kuin tahtoo.- terveellisesti
Nyt puhut palturia, juurihan Annu42 kertoi tutkimuksesta jossa todettiin että punainen liha "saastuttaa" vaikka se tulee ulkoapäin mahaan. Samoin tyydyttyneet rasvat ovat haitallisia, sekin on todistettu. Sinun logiikkasi mukaan voidaan kaataa suuhun vaikka moottoriöljyä, ilman että siitä on mitään haittaa, koska se tulee ulkoapäin. Ja kun luet koko Markuksen 7. luvun huomaat että kyse oli pesemättömillä käsillä tapahtuvasta ruokailusta. Ei se että kädet ovat seremoniallisesti pesemättömät saastuta ruokaa, kuten papit väittivät. Kaikki sallitut ruuat ovat puhtaita olpa kädet pesty tai ei.
Uskovaisen jos kenen tulisi huolehtia siitä mitä syö sillä hän on Pyhän Hengen temppeli. Jumala on antanut Raamtussa terveellisen ruokavalion, sama kuin luomisen jälkeen oli. Tätä Ellenkin on teroittanut aikanaan ja se sopii meidän aikaamme paremmin kuin hyvin (hullun lehmän tauti, liikalihavuus, lintuinfluenssa jne).
Kukin saa syödä kuten tahtoo, mutta toiset haluavat syödä Jumalan tahdon mukaan ja terveellisesti. Ja kunnioittaa Luojaa hänen siunaamana päivänään, sapattina. Ettei nyt vaan Jumalan-tulenkantajalla olisi jauhot ja vellit sekaisin?Niinkin voi käydä ,kun on liian innostunut kumoamaan kaiken mitä Ellen on esittänyt,tai mitä adventismi edustaa.Ja vielä kun kaiken sieltäpäin "tulevan"halua väärin ymmärtää.
Mark.7:18-19,ja vielä siitä muutama jae eteenpäin,Jeesus puhuu sydämmen saastumisesta.Lääketiede tänäpäivänä tusksilee monien ongelmien edessä.Yksi niistä on on monenlaiset syöpä-sairaudet. Jos nyt sitten tutkimus tulokset viittaavat siihen että,EGV onkisikin ollut oikeassa,niin miten hän on mennyt Jeesuksen edelle,niinkuin kirjoitat?Eihän hän kirjoita sydämmen saastumisesta,vaan siitä että jokin ravintoaine voi aiheuttaa syöpää!
Omassa kodissamme ruokavalioomme kuuluu myös liha ruoka,ja ehkä jotakin muutakin,jota EGV ei suosittele.Pidämme adventtikirkon niinsanottua terveyssanomaa nimen omeen terveyteen liittyvänä asiana,emme uskontona.Ja noudatamme sitä kohtuudella, mikäli noudatamme,kysymyshän on vain hyvinvoinnista,ei pelastuksesta.
Adventti kirkossa ja Ellenissä on löytyy varmasti ihan oikeetakin kritiikin aihetta,tarvitsematta sekoitella jauhoja ja vellejä sekaisin.- tehkää parannus !
Jumala sanoo sanassaan: Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu sanoo Herra. Tämä on Jumalan sanaa.
Jeesus sanoi kaikki ruuat puhtaiksi, mutta eihän Israelilaisissa lihakaupoissa saastaisiksi luokiteltuja eäinten lihoja myytykään, eikä Jeesus syönyt sianlihaa. Jeesus sanoi nimenomaan kaikki ruuat puhtaiksi, mutta eihän sianliha ruokiin kuulunut.
Pakanat taas syövät kaiken minkä kiinni saavat aina kärmeistä lähtien. Siinä menee suusta sisään kilpikonnat rotat, kissat, koirat, ravut, siat, myyrät, karhut, hevoset, etanat, siis kaikki saastaisiksi luokitellut eläimet.
Jeesus ei kumonnut kymmenen käskyn lakia. Jeesus itse sanoi: En ole tullut kumoamaan lakia ja profeettoja. Sapatista Jeesus sanoi: Sapatti on annettu ihmistä varten. Ihmisen tulee nöyrtyä Jumalan tahtoon niin adventistien kuin muidenkin, ja pitää sapatti pyhänäpäivänä. - potkut tuli
Kaikki on puhdasta ja kuitenkin potkut tulee on se kyllä kumma.
Iltalehti. 9.12.2010. Opiskelijaruokalan currysta löytyi rotan pää.
Bangladeshilaisen opiskelija ruokalan kokki sai potkut, kun kanacurrysta löytyi epämiellyttävä yllätys rotan pää.
Kun kerran kaikki on puhdasta rotat ja siat nehän ulkoapäin menevät ihmiseen ja sitten ulostuu ulos. On ihmeellistä, että potkut kuitenkin tulee. On tämä ristiriitaista.
- annu42
Jos oikein luit, kyse oli ennustuksesta, ei niinkään ruoasta. Elleniä haukutaan täällä niin monta kertaa vääräksi profeetaksi, joten on kohtuullista ilmoittaa aina, kun joku ennustus toteutúu. Sinun mielestäsi on toisin. Okei, saat syödä, mitä haluat, mutta on niitäkin, jotka haluavat tietää, mitä ruoka vaikuttaa.
Nyt on tutkittua tietoa saatavilla yllin, kyllin. Tutkitun tiedon lisäksi on olemassa Ellen Whiten kirja, joka koskee terveyttä. Sitäkin voisi lukea, niin ymmärrys lisääntyy... Sen sanoma taitaa yksinkertaisuudessaan olla yhä ajakohtainen ja oikea.- annu42
Tämä edellinen viesti oli tarkoitettu Jumalan tulenkantajalle!
- Tervehdyssanoma
Voi hyvä sylvi!!!
Sydämen kyllyydestä suu puhuu! Mitä on sydämellä, EGW, EGW, EGW. EGW.... Terveyssanoma... SAPATTI.. Pidä käskyt ja pelastu...Välillä on pakko mainita Jeesus, kun se vissiin littyy jotenkin asiaan.
Itselläni on kokemusta adventismista monelta vuodelta. Oli järkyttävää huomata olleensa niin sokea (Ellu sitä ja tätä ja Ellu vielä tuotakin). Adventismilla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Katolilaisilla on Maria ja Adventisteilla ELLEN G. WHITE.
Te, ette huomaa sokeuttanne, koska luette enimmäkseen Ellenin henkimaailman kirjoja. Toiseksi luulette Jumalan katsovan pieniä syntejä läpi sormien. Ette ole vielä joutuneet kadotuksen kauhuihin omine tekoineen. Vain syntinen tarvitsee Jeesusta !!!
Ellenin kirjoissa ei paljoa evankeljumista puhuta, tai jos puhutaan se tarkoittaa kolmannen enkelin sanomaa sapatin pitämisestä. Adventistina en koskaan ymmärtänyt evankeljumia ilosanomana, eikä minulla ollut pelastusvarmuutta. Adventistina halveksin Jumalan lain pyhyyttä, kun luulin pystyväni sen pitämään. Jumalan laki on kuitenkin pyhä ja hyvä, johdattamaan meidät ristin luo.
Miksi kirjoitan tätä: Toivon, että tekin löytäisitte Jeesuksen pelastajaksenne. Jeesuksen sovitustyö on täydellinen, ei osamaksu. Lopettakaa Ellun harhojen lukeminen, ne eksyttää pois evankeljumista. Rukoilkaa Jumalaa kirkastamaan Pyhänhenkensä välityksellä Jeesus Kristus ristiinnaulittuna. Ei ole synti pyytää Jumalaa avaamaan silmät ja johtamaan totuuteen joka on Jeesus Kristus. Tutki minua Jumala ja tunne minut, katso onko minun tieni vaivaan vievä ja johdata minut ikuiselle tielle, nimesi tähden.- Eppu
Kliffa juttu, että pääsit irti! Siunausta!
- vapauteen
Kiitos Jumalalle että olet vapautunut kulttiopista.
Ellen pyrki johdattamaan kuulijat Kristus keskeisyyteen, mutta jostain syystä niistä tulikin Ellen keskeisiä.
Oliskohan Ellenin sanomassa sittenkin tarkistamisen paikka?
Olemme päässeet sapatinlepoon Jeesuksessa Kristuksessa ja siittä iloitsemme.
Siunausta ja hyvää kesää! - varoittaa eksyneitä
vapauteen kirjoitti:
Kiitos Jumalalle että olet vapautunut kulttiopista.
Ellen pyrki johdattamaan kuulijat Kristus keskeisyyteen, mutta jostain syystä niistä tulikin Ellen keskeisiä.
Oliskohan Ellenin sanomassa sittenkin tarkistamisen paikka?
Olemme päässeet sapatinlepoon Jeesuksessa Kristuksessa ja siittä iloitsemme.
Siunausta ja hyvää kesää!Adventistit ovatkin ainoita todella vapaita kristittyjä. Meillä on koko totuus Jeesuksessa Kristuksessa ja totuus tekee meidät vapaiksi. Ei jokainen joka sanoo Herra Herra pääse taivasten valtakuntaan vaan se joka noudattaa Taivaallisen Isän tahtoa ja käskyjä, eivätkä ne ole raskaat. Sapatinlepoa tänäänkin saamme viettää Herrassamme Jeesuksessa ja Jumalan Hengen siunaksessa. Kiitos Jeesukselle totuudesta jonka hän on rakkaudessaan kansalleen antanut. Suuri osa kristikuntaa haluaa kuitenkin seurata viekkaasti sommiteltuja oppeja joilla ei ole Raamatun arvovaltaa eikä Jumalan siunausta. Me olemme huutavan ääni erämaassa. Jumala poimii yhden sieltä ja toisen täältä, mutta antaa vielä ennen loppua suuren Pyhän Hengen herätyksen, niin silloin Babylonista tullaan joukolla Jeesuksen puolelle.
- oppia
varoittaa eksyneitä kirjoitti:
Adventistit ovatkin ainoita todella vapaita kristittyjä. Meillä on koko totuus Jeesuksessa Kristuksessa ja totuus tekee meidät vapaiksi. Ei jokainen joka sanoo Herra Herra pääse taivasten valtakuntaan vaan se joka noudattaa Taivaallisen Isän tahtoa ja käskyjä, eivätkä ne ole raskaat. Sapatinlepoa tänäänkin saamme viettää Herrassamme Jeesuksessa ja Jumalan Hengen siunaksessa. Kiitos Jeesukselle totuudesta jonka hän on rakkaudessaan kansalleen antanut. Suuri osa kristikuntaa haluaa kuitenkin seurata viekkaasti sommiteltuja oppeja joilla ei ole Raamatun arvovaltaa eikä Jumalan siunausta. Me olemme huutavan ääni erämaassa. Jumala poimii yhden sieltä ja toisen täältä, mutta antaa vielä ennen loppua suuren Pyhän Hengen herätyksen, niin silloin Babylonista tullaan joukolla Jeesuksen puolelle.
Ei ole totuudenmukaisia kirjoituksia Ellenillä joissa sanotaan ettei Jeesus ei suorittannut työtään loppuun ristillä. Sellainen on raamatunvastaista ja harhaanjohtamista.
- Pepe
varoittaa eksyneitä kirjoitti:
Adventistit ovatkin ainoita todella vapaita kristittyjä. Meillä on koko totuus Jeesuksessa Kristuksessa ja totuus tekee meidät vapaiksi. Ei jokainen joka sanoo Herra Herra pääse taivasten valtakuntaan vaan se joka noudattaa Taivaallisen Isän tahtoa ja käskyjä, eivätkä ne ole raskaat. Sapatinlepoa tänäänkin saamme viettää Herrassamme Jeesuksessa ja Jumalan Hengen siunaksessa. Kiitos Jeesukselle totuudesta jonka hän on rakkaudessaan kansalleen antanut. Suuri osa kristikuntaa haluaa kuitenkin seurata viekkaasti sommiteltuja oppeja joilla ei ole Raamatun arvovaltaa eikä Jumalan siunausta. Me olemme huutavan ääni erämaassa. Jumala poimii yhden sieltä ja toisen täältä, mutta antaa vielä ennen loppua suuren Pyhän Hengen herätyksen, niin silloin Babylonista tullaan joukolla Jeesuksen puolelle.
En halua tulla Miikaelin puolelle? Pysyn Kristuksen puolella.
- totuuden puolella
Pepe kirjoitti:
En halua tulla Miikaelin puolelle? Pysyn Kristuksen puolella.
Jumala ei pakota ketään puolelleen, voit pysyä harhoissasi vapaasti.
- donovan
varoittaa eksyneitä kirjoitti:
Adventistit ovatkin ainoita todella vapaita kristittyjä. Meillä on koko totuus Jeesuksessa Kristuksessa ja totuus tekee meidät vapaiksi. Ei jokainen joka sanoo Herra Herra pääse taivasten valtakuntaan vaan se joka noudattaa Taivaallisen Isän tahtoa ja käskyjä, eivätkä ne ole raskaat. Sapatinlepoa tänäänkin saamme viettää Herrassamme Jeesuksessa ja Jumalan Hengen siunaksessa. Kiitos Jeesukselle totuudesta jonka hän on rakkaudessaan kansalleen antanut. Suuri osa kristikuntaa haluaa kuitenkin seurata viekkaasti sommiteltuja oppeja joilla ei ole Raamatun arvovaltaa eikä Jumalan siunausta. Me olemme huutavan ääni erämaassa. Jumala poimii yhden sieltä ja toisen täältä, mutta antaa vielä ennen loppua suuren Pyhän Hengen herätyksen, niin silloin Babylonista tullaan joukolla Jeesuksen puolelle.
..hyvinkin,mutta jos adventistit ei ala muuttaan dogmejaan voi käydä myös niin että adventistien joukosta siirtyy ihmisiä Jeesuksen puolelle,pyyhkien tomut jaloistaan epäjumalan palvelemisesta mitä harrastatte,ette tosin kaikki mutta huomattava osa,ehkä noi 10-15 prosenttia.
- liity Jumalan kansaan
donovan kirjoitti:

Todellisuudessa käy päinvastoin. Jeesuksen omat lähtevät Babylonista pois ja liittyvät yhteen Jumalan kansan kanssa. Ne jotka jäävät langenneisiin seurakuntiin hukkuvat niiden mukana. Jos meitä nyt on 15 miljoonaa, ja niitä jotka uskovat samoin kuin me mutta ovat vielä Babylonissa, sekä ne jotka saavat vielä kuulla totuuden ja liittyvät yhteen, miljoonia, lopulta pieni joukkomme on melko suuri, mutta pieni verrattuna luopiokirkkoihin. Piskuinen lauma, vain Jumalan armon varassa saatanallisten voimien vihan kohteena, mutta odottaen autuuden ilmestymistä taivaan pilvissä.
- donovan
liity Jumalan kansaan kirjoitti:

..nämä 15 miljoonaa on hatusta temmattu luku.
Suomessa esim.on noin 4700 jäsentä,mutta aktiiveja heistä on hädin tuskin puoltakaan.
Samassa suhteessa jos katsotaan tätä 15 miljoonaa,on heistäkään tuskin 7-8 miljoonaa aktiivijäseniä?
Miksi? Mikä on vialla? Onko teilläkin puheet rakkaudesta veljesseurassa,pelkkä fraasi?
Ja mitä suureen babyloniin tulee,on teilläkin suuren babylonin kaltaisia tuntomerkkejä.
Esim.Ilm.18:2-3.
"..sen porton viiniä,vihan viiniä,ovat kaikki kansat juoneet,kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästä".
Onko kirkkonne sormet olleet lainkaan mukana uskonnollisessa kaupankäynnissä,rahastuksessa?
Jos on,on adventtikirkko mukana suuren babylonin touhuissa.
Onko kirkkonne ottanut kantaa kuninkaiden hallitusten päätöksiin?
Ilm.18:3
"..kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet hänen kanssaan.."
Kahdella tuolilla istumista on teidänkin keskuudessa.
Siksi onkin ilmeistä,että jäännöksen on erottauduttava kaikesta järjestäytyneestä uskonnosta.Jäännös ei ole mikään yksittäinen uskonto,tässä tapauksessa adventtikirkko.
Mutta onneksi,uskon niin että teidänkin joukosta,löytyy niitä jotka eroavat yleisestä linjasta.Nämä tulevat ehkä vielä liittymään jäännökseen. - Aamen!
donovan kirjoitti:
..nämä 15 miljoonaa on hatusta temmattu luku.
Suomessa esim.on noin 4700 jäsentä,mutta aktiiveja heistä on hädin tuskin puoltakaan.
Samassa suhteessa jos katsotaan tätä 15 miljoonaa,on heistäkään tuskin 7-8 miljoonaa aktiivijäseniä?
Miksi? Mikä on vialla? Onko teilläkin puheet rakkaudesta veljesseurassa,pelkkä fraasi?
Ja mitä suureen babyloniin tulee,on teilläkin suuren babylonin kaltaisia tuntomerkkejä.
Esim.Ilm.18:2-3.
"..sen porton viiniä,vihan viiniä,ovat kaikki kansat juoneet,kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästä".
Onko kirkkonne sormet olleet lainkaan mukana uskonnollisessa kaupankäynnissä,rahastuksessa?
Jos on,on adventtikirkko mukana suuren babylonin touhuissa.
Onko kirkkonne ottanut kantaa kuninkaiden hallitusten päätöksiin?
Ilm.18:3
"..kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet hänen kanssaan.."
Kahdella tuolilla istumista on teidänkin keskuudessa.
Siksi onkin ilmeistä,että jäännöksen on erottauduttava kaikesta järjestäytyneestä uskonnosta.Jäännös ei ole mikään yksittäinen uskonto,tässä tapauksessa adventtikirkko.
Mutta onneksi,uskon niin että teidänkin joukosta,löytyy niitä jotka eroavat yleisestä linjasta.Nämä tulevat ehkä vielä liittymään jäännökseen.Tähän voisi lainata Johannesta.
- armonsanoma
donovan kirjoitti:
..nämä 15 miljoonaa on hatusta temmattu luku.
Suomessa esim.on noin 4700 jäsentä,mutta aktiiveja heistä on hädin tuskin puoltakaan.
Samassa suhteessa jos katsotaan tätä 15 miljoonaa,on heistäkään tuskin 7-8 miljoonaa aktiivijäseniä?
Miksi? Mikä on vialla? Onko teilläkin puheet rakkaudesta veljesseurassa,pelkkä fraasi?
Ja mitä suureen babyloniin tulee,on teilläkin suuren babylonin kaltaisia tuntomerkkejä.
Esim.Ilm.18:2-3.
"..sen porton viiniä,vihan viiniä,ovat kaikki kansat juoneet,kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästä".
Onko kirkkonne sormet olleet lainkaan mukana uskonnollisessa kaupankäynnissä,rahastuksessa?
Jos on,on adventtikirkko mukana suuren babylonin touhuissa.
Onko kirkkonne ottanut kantaa kuninkaiden hallitusten päätöksiin?
Ilm.18:3
"..kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet hänen kanssaan.."
Kahdella tuolilla istumista on teidänkin keskuudessa.
Siksi onkin ilmeistä,että jäännöksen on erottauduttava kaikesta järjestäytyneestä uskonnosta.Jäännös ei ole mikään yksittäinen uskonto,tässä tapauksessa adventtikirkko.
Mutta onneksi,uskon niin että teidänkin joukosta,löytyy niitä jotka eroavat yleisestä linjasta.Nämä tulevat ehkä vielä liittymään jäännökseen.Pieni on se joukko joka pelastuu suhteessa koko maailman ihmisiin. Mutta ne jotka aikovat pelastua, niiden on lähdettävä ulos Babylonista ja liityttävä Jumalan kansaan. Adventtisanaoma on viimeinen armonsanoma. Kolmannen enkelin sanoman voimallisen julistuksen aika on tulossa, näin on profeetta ennustanut yli sata vuotta sitten. Silloin Pyhä henki johdattaa uskovat ulos luopuneista seurakunnista yhteen Jumalan lapsien joukkoon.
- Uskova 1
totuuden puolella kirjoitti:
Jumala ei pakota ketään puolelleen, voit pysyä harhoissasi vapaasti.
Nimimerkki Pepe kirjoittaa:
"En halua tulla Miikaelin puolelle? Pysyn Kristuksen puolella."
Ja adventisti vastaa lausuen turhaan Jumalan nimen laittaen Jumalalle suuhun seuraavaa:
"Jumala ei pakota ketään puolelleen, voit pysyä harhoissasi vapaasti."
Pepe pysy vain Kristuksen puolella, Kristus on ainoa tie taivaaseen, muuta tietä ei ihmiselle ole annettu. Toivottavasti et ole ainoastaan puolella, vaan antanut koko elämäsi Kristukselle ja ottanut vastaan Hänet pelastajanasi.
Ja sinulle "totuuden puolella" sanon, että Jumala ei jätä rankaisematta tuollaista Hänen nimensä väärinkäyttöä. Enkelien palvonta on yksiselitteisesti Raamatussa kielletty, joten varokin kehottamasta ketään Miikaelin puolelle ja enkeliä kumartamaan! - itsekin
totuuden puolella kirjoitti:
Jumala ei pakota ketään puolelleen, voit pysyä harhoissasi vapaasti.
Vääristelet asioita, yhdistelet toisten ja Raamatun sanoja omien virheellisten käsitystesi mukaisesti, opetat Jumalan sanan vastaisesti, sinun syntiluettolosi on aika pitkä, olet itse vastuussa omista sanoistasi.
donovan kirjoitti:
..nämä 15 miljoonaa on hatusta temmattu luku.
Suomessa esim.on noin 4700 jäsentä,mutta aktiiveja heistä on hädin tuskin puoltakaan.
Samassa suhteessa jos katsotaan tätä 15 miljoonaa,on heistäkään tuskin 7-8 miljoonaa aktiivijäseniä?
Miksi? Mikä on vialla? Onko teilläkin puheet rakkaudesta veljesseurassa,pelkkä fraasi?
Ja mitä suureen babyloniin tulee,on teilläkin suuren babylonin kaltaisia tuntomerkkejä.
Esim.Ilm.18:2-3.
"..sen porton viiniä,vihan viiniä,ovat kaikki kansat juoneet,kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästä".
Onko kirkkonne sormet olleet lainkaan mukana uskonnollisessa kaupankäynnissä,rahastuksessa?
Jos on,on adventtikirkko mukana suuren babylonin touhuissa.
Onko kirkkonne ottanut kantaa kuninkaiden hallitusten päätöksiin?
Ilm.18:3
"..kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet hänen kanssaan.."
Kahdella tuolilla istumista on teidänkin keskuudessa.
Siksi onkin ilmeistä,että jäännöksen on erottauduttava kaikesta järjestäytyneestä uskonnosta.Jäännös ei ole mikään yksittäinen uskonto,tässä tapauksessa adventtikirkko.
Mutta onneksi,uskon niin että teidänkin joukosta,löytyy niitä jotka eroavat yleisestä linjasta.Nämä tulevat ehkä vielä liittymään jäännökseen.Olet Donovan oikeassa monessa asiassa.Adventismissa sekä yksilötasolla, että yhteisönä(kirkkona)on paljon kritiikin aihetta.Mutta onneksi meillä on havaittavissa myös itsekritiikkiä,joten ei meillä ehkä kuljetakkaan niin "pää" pystyssä ja rinta rottingilla,kuin joistakin tämän foorumin kirjoituksista voisi päätellä.
Ei myöskään koko maailman jäsenmäärällä ole syytä retostella.Sensiaan on syytä olla huolissaan pienenevistä jäsen luvuista koko euroopassa,ei vain adventistien keskuudessa,vaan yleensäkin.Ja sekin,että suomen ADV.kirkon noin 4700:sta on vain puolet aktiiveja jäseniä pitänee paikkansa.Mutta eiköhän tämäkin suuntaus ole yleinen,tietysti poikkeus aina vahvistaa säännön. Mitä sitten adventtikirkon koko maailman jäsenmäärään tulee,niin kuulin eilen yksityisessä keskustelussa,että viikottain kirkoissa kävijöitä on huomattavasi enemmän kuin jäseniä.Kuulin niin huikean luvun,etten sitä edes tässä mainitse,ettei tulisi retosteltua.Mutta tämäkin on varmaan yleinen ilmiö,kristinusko on vastatuulessa euroopassa,ja sitäkin suuremmassa myötäyuulessa jossain muuallapäin maailmaa.- El Diablo
Uskova 1 kirjoitti:
Nimimerkki Pepe kirjoittaa:
"En halua tulla Miikaelin puolelle? Pysyn Kristuksen puolella."
Ja adventisti vastaa lausuen turhaan Jumalan nimen laittaen Jumalalle suuhun seuraavaa:
"Jumala ei pakota ketään puolelleen, voit pysyä harhoissasi vapaasti."
Pepe pysy vain Kristuksen puolella, Kristus on ainoa tie taivaaseen, muuta tietä ei ihmiselle ole annettu. Toivottavasti et ole ainoastaan puolella, vaan antanut koko elämäsi Kristukselle ja ottanut vastaan Hänet pelastajanasi.
Ja sinulle "totuuden puolella" sanon, että Jumala ei jätä rankaisematta tuollaista Hänen nimensä väärinkäyttöä. Enkelien palvonta on yksiselitteisesti Raamatussa kielletty, joten varokin kehottamasta ketään Miikaelin puolelle ja enkeliä kumartamaan!Siitä: että te olette päässeet Jeesuksen asetuksista eroon. Nehän ovat teille hirveä rasitus. Kuinka tämä Jahve Jumala onkaan tallaisia käskyjä kehdannut antaa kansalleen rasitukseksi! Jos nyt olette yhtään Raha pulassa,
niin menkää hakemaan Catolilaiselta kirkolta sen lupaama suuri raha palkinto.
Tämä asiahan on teille hyvin helppo. Teidän ei tarvitse tehdä muuta kuin todistaa tälle kirkolle, että Tämä Jeesus on poistanut itse tämän Sapatin pyhyyden. Tää on hieno juttu kun olette antaneet varman todistuksen, Niin kassaholvin ovi aukeaa heti ja iso pino seteleitä tulee heti minun ystävieni pankkitileille. Uskon veljeni toimikaa nopeasti.
Tällä tavalla te tukitte harha uskoisten opit.
Tiedättehän te sen ettei näitä harhautuneita saa
millään järkiinsä. ellei näille anneta varmaa
Jeesuksen omakätistä allekirjoitusta näistä harhoista. Olisihan Paavlinkin omakätiset varmat
todisteet hyväksi vetonaulaksi.
Älkää missään tapauksessa lukeko Kirkkohistoriaa
se voi vahingoittaa teidän ajattelukantaanne, Teille on aina parempi, ettette tiedä liikaa
Se heikentää teidän uskoanne. Älkäätte koskaan ottako Raamattua vakavasti. Se heikenttää teidän
uskoanne. Mitä vähemmän tiedätte Sitä vapaampia te olette.
Kuitenkin tässä kirjassa on maininta, jota ei saa ottaa vakavasti. Kun se sanoo Että Jumala tuo kaikki teot koeteltaviksi, Kun näistä meidän teoista on kuulema pidetty kirjan pitoa.
Mutta emmehän me sellaiseen usko kun me kaikki mennään vaan suoraa päätä taivaan iloihin.
Koska meillä on oiko tie taivaaseen, Veljenne
El Diablo - Uskova 1
El Diablo kirjoitti:
Siitä: että te olette päässeet Jeesuksen asetuksista eroon. Nehän ovat teille hirveä rasitus. Kuinka tämä Jahve Jumala onkaan tallaisia käskyjä kehdannut antaa kansalleen rasitukseksi! Jos nyt olette yhtään Raha pulassa,
niin menkää hakemaan Catolilaiselta kirkolta sen lupaama suuri raha palkinto.
Tämä asiahan on teille hyvin helppo. Teidän ei tarvitse tehdä muuta kuin todistaa tälle kirkolle, että Tämä Jeesus on poistanut itse tämän Sapatin pyhyyden. Tää on hieno juttu kun olette antaneet varman todistuksen, Niin kassaholvin ovi aukeaa heti ja iso pino seteleitä tulee heti minun ystävieni pankkitileille. Uskon veljeni toimikaa nopeasti.
Tällä tavalla te tukitte harha uskoisten opit.
Tiedättehän te sen ettei näitä harhautuneita saa
millään järkiinsä. ellei näille anneta varmaa
Jeesuksen omakätistä allekirjoitusta näistä harhoista. Olisihan Paavlinkin omakätiset varmat
todisteet hyväksi vetonaulaksi.
Älkää missään tapauksessa lukeko Kirkkohistoriaa
se voi vahingoittaa teidän ajattelukantaanne, Teille on aina parempi, ettette tiedä liikaa
Se heikentää teidän uskoanne. Älkäätte koskaan ottako Raamattua vakavasti. Se heikenttää teidän
uskoanne. Mitä vähemmän tiedätte Sitä vapaampia te olette.
Kuitenkin tässä kirjassa on maininta, jota ei saa ottaa vakavasti. Kun se sanoo Että Jumala tuo kaikki teot koeteltaviksi, Kun näistä meidän teoista on kuulema pidetty kirjan pitoa.
Mutta emmehän me sellaiseen usko kun me kaikki mennään vaan suoraa päätä taivaan iloihin.
Koska meillä on oiko tie taivaaseen, Veljenne
El Diablo?Y tú eres? Yo habloy Mikael e Jesus, no sábado.
- donovan
PikkuKonna kirjoitti:
Olet Donovan oikeassa monessa asiassa.Adventismissa sekä yksilötasolla, että yhteisönä(kirkkona)on paljon kritiikin aihetta.Mutta onneksi meillä on havaittavissa myös itsekritiikkiä,joten ei meillä ehkä kuljetakkaan niin "pää" pystyssä ja rinta rottingilla,kuin joistakin tämän foorumin kirjoituksista voisi päätellä.
Ei myöskään koko maailman jäsenmäärällä ole syytä retostella.Sensiaan on syytä olla huolissaan pienenevistä jäsen luvuista koko euroopassa,ei vain adventistien keskuudessa,vaan yleensäkin.Ja sekin,että suomen ADV.kirkon noin 4700:sta on vain puolet aktiiveja jäseniä pitänee paikkansa.Mutta eiköhän tämäkin suuntaus ole yleinen,tietysti poikkeus aina vahvistaa säännön. Mitä sitten adventtikirkon koko maailman jäsenmäärään tulee,niin kuulin eilen yksityisessä keskustelussa,että viikottain kirkoissa kävijöitä on huomattavasi enemmän kuin jäseniä.Kuulin niin huikean luvun,etten sitä edes tässä mainitse,ettei tulisi retosteltua.Mutta tämäkin on varmaan yleinen ilmiö,kristinusko on vastatuulessa euroopassa,ja sitäkin suuremmassa myötäyuulessa jossain muuallapäin maailmaa...oikeassa pikku konna.
Sinun kaltaisia "jalat maassa"-tyyppejä tarvitaan adventtikirkossa enemmän.Silloin vasta syntyy keskustelua,todellista keskustelua,ei loan heittoa.
Ongelma vain kait on se että vielä enemmistö on niitä adventtikirkossa,jotka ei tunnusta olevia ongelmia.
Suihkutetaan vain "hyvin menee",ja jossain mielessä varmaan niinkin on.Esim.toisten heikkouksien sietäminen on hyvä asia,mutta rajansa kait silläkin.
Hyvää "jussia" sulle! - Albertti41
Uskova 1 kirjoitti:
Nimimerkki Pepe kirjoittaa:
"En halua tulla Miikaelin puolelle? Pysyn Kristuksen puolella."
Ja adventisti vastaa lausuen turhaan Jumalan nimen laittaen Jumalalle suuhun seuraavaa:
"Jumala ei pakota ketään puolelleen, voit pysyä harhoissasi vapaasti."
Pepe pysy vain Kristuksen puolella, Kristus on ainoa tie taivaaseen, muuta tietä ei ihmiselle ole annettu. Toivottavasti et ole ainoastaan puolella, vaan antanut koko elämäsi Kristukselle ja ottanut vastaan Hänet pelastajanasi.
Ja sinulle "totuuden puolella" sanon, että Jumala ei jätä rankaisematta tuollaista Hänen nimensä väärinkäyttöä. Enkelien palvonta on yksiselitteisesti Raamatussa kielletty, joten varokin kehottamasta ketään Miikaelin puolelle ja enkeliä kumartamaan!"Enkelien palvonta on yksiselitteisesti Raamatussa kielletty, joten varokin kehottamasta ketään Miikaelin puolelle ja enkeliä kumartamaan!"
Tässä sinulle vähän arkistosta koottua.
1. Seuraavan raamatullisen aineiston perusteella voimme päätellä, että nimi Miikael tarkoittaa Kristusta: a. Juud. 9 nimittää Miikaelia ylienkeliksi. b. 1 Tess. 4: 16 mainitsee, että kuolleet nousevat ylienkelin äänen kuuluessa. c. Joh. 5: 27-29 kertoo, että kuolleet nousevat haudoistaan kuullessaan Jeesuksen äänen . Jo näiden raamatunkohtien perusteella voimme siis todeta, että Miikael tarkoittaa Jeesusta. 2. Kristus on jumaluuden toinen persoona. Raamattu osoittaa selvästi, että hän on Jumala: Joh. 1: 1-3, 10, 14; Tiit. 1: 3, 4; Kol. 2: 9; 1 Joh 5: 20; 1 Tim. 3: 16. 3. Kristus ei ole luotu olento, vaan hän on ollut olemassa iankaikkisesti Isänsä kanssa: Joh. 1: 1-3, 10, 14; Joh. 6: 38; Joh. 17: 5, 24; Kol. 1: 15-17; Miik. 5: 1; Joh. 8: 58. 4. Kristusta kutsutaan ylienkeliksi ilmeisesti siksi, että hän on taivaallisten enkelijoukkojen ylipäällikkö. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että hän ei olisi Jumala, eikä se myöskään merkitse sitä, että hän olisi luotu olento. Kun Joosua kohtasi olennon, joka sanoi olevansa Herran sotajoukon päämies, Joosua heittäytyi kasvoilleen maahan ja kumarsi häntä. Tämä osoittaa, että kysymyksessä oli itse Herra (Kristus), Joos. 5: 14, 15. 5. Luotuja olentoja, kuten enkeleitä, ei tule palvoa, Kol. 2: 18; Ilm. 19: 10; Ilm. 22: 8, 9. Sen sijaan enkelit kumartavat Kristusta, Heb. 1: 6. 6. Nimitystä enkeli (sanansaattaja) käytetään Raamatussa useissa kohdin tarkoittamassa Kristusta: "Herran enkeli", 2 Moos. 3: 2; "Jumalan enkeli", 2 Moos. 14: 19; "Hänen kasvojensa enkeli", Jes. 63: 9; "Liiton enkeli", Mal. 3: 1; "Enkeli", Dan. 3: 28. Katsotaanpa vielä lähemmin joitakin raamatunkohtia, joissa enkeli tarkoittaa Herraa, Jumalaa: a. "Herran enkeliä", joka tuli Gideonin luo, Tuom. 6: 12-22, kutsutaan jakeessa 14 nimellä Herra. b. Simsonin isä Maanoah sanoi nähneensä Jumalan, Tuom. 13: 22, kun Herran enkeli oli ilmestynyt hänelle ja hänen vaimolleen, Tuom. 13: 3-21. c. Enkeli, joka tuli ylimmäisen papin Joosuan luo, Sak. 3: 1-10, poisti häneltä hänen pahat tekonsa. Vain Jumala voi sen tehdä. d. Kun Jaakob taisteli enkelin kanssa, hän taisteli Jumalan kanssa ja sanoi jälkeenpäin nähneensä "Jumalan kasvoista kasvoihin", Hoos. 12: 4, 5; 1 Moos. 32: 30. 7. Huolellinen vertailu osoittaa, että "ruhtinasten ruhtinas", Dan. 8: 25, "sotajoukon ruhtinas", Dan. 8: 11, "Miikael", se suuri enkeliruhtinas", Dan. 12: 1 ja "Voideltu ruhtinas" , Dan. 9: 25 viittaavat kaikki samaan olentoon, Herraan Jeesukseen Kristukseen. Katso myös Apt. 3. 15; 5: 31; Ilm. 1: 5.
07 Kesäkuu, 2002 19:56:54
Ylienkeli Miikael: Kristus vai enkeliruhtinas, siinäpä kysymys. Seuraavaa näkökulmaa ei keskustelussa ole vielä noteerattu, vaikka se voikin olla avain kysymyksen ratkaisemiselle. KOHTASIKO DANIEL KRISTUKSEN VAI ENKELIN? Daniel 10:5-21 kuvaa jumalallista viestintuojaa, joka ilmestyy Danielille. Profeettaparka menettää voimansa ilmestyksen myötä, mutta saa mielenkiintoisen taivaallisen viestin. Jos ja kun pystymme ratkaisemaan, kuka oli tuo viestintuoja, se poikii myös ylienkeli Miikaelista tärkeän lisätiedon, josta kommenttini lopussa. Tässä siis Danielin luo saapunut ihmeellinen viestintuoja: Daniel 10: 5. Minä nostin silmäni ja näin, ja katso: oli eräs mies, puettuna pellavavaatteisiin ja kupeet VYÖTETTYINÄ UUFAAN KULLALLA. 6. Hänen ruumiinsa oli kuin krysoliitti, hänen kasvonsa olivat kuin salaman leimaus, hänen SILMÄNSÄ KUIN TULISOIHDUT, hänen käsivartensa ja jalkansa kuin KIILTÄVÄN VASKEN VÄLKE; ja hänen sanojensa ääni oli kuin suuren KANSANJOUKON PAUHINA. Voisiko olla, että itse Kristus ilmestyi Danielille? Ilmestyskirjahan kuvaa Kristuksen vyötetyn kullalla, hänen silmänsä kuin tulen liekiksi jne. Ilm 1: 13. ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta KULTAISELLA VYÖLLÄ vyötetyn. 14. Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen SILMÄNSÄ NIINKUIN TULEN LIEKKI; 15. hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, KIILTÄVÄN VASKEN KALTAISET, ja hänen äänensä oli niinkuin PALJOJEN VETTEN PAUHINA. Ilm 19: 12. Ja hänen silmänsä olivat niinkuin TULEN LIEKIT… Daniel vaipui maahan, kuten Johannes ja Paavalikin Kristuksen ilmestyessä (Dan 10:9, Ilm 1:17, Apt 9:4). Ilmestyskirjan kuvauksen valossa Danielille siis ilmestyi Kristus, niin paljon samanlainen on Danielin kirjan kuvaus. Tähän päätyivät mm. Keil & Delitzsch maailman parhaimpiin lukeutuvassa VT:n kommentaarissaan sekä monet muutkin Raamatun selittäjät (John Gill, Mathew Henry, Adam Clarke, Spurgeon jne.). GABRIEL JA MUUT ENKELIT Aiemmin Danielille oli jo ilmestynyt enkeli Gabriel (Dan 8:15-16, 9:21), ja Ellen G. White selittääkin Aikakausien toivo-teoksessan, että Dan 10:ssa tuo viestintuoja on jälleen enkeli Gabriel. Mitä sitten tiedämme Gabrielista ja yleensäkin enkelien ilmestymisistä Raamatun perusteella? Ulkonäöltään enkelit saattavat olla miehen tai nuorukaisen näköisiä (1Ms 18:2,16, 19:13,15, Mk 16:5, Lk 24:4), mutta heidän ympärillään saattoi loistaa myös taivaallinen valo (Lk 2:9, Mt 28:3). Kertaakaan ei enkeliä kuitenkaan kuvata vastaavalla tavalla kuin Dan 10 ja Ilm 1 kuvaavat ”Ihmisen pojan muotoisen”. Vain neljä kerubia, jotka kannattavat Jumalan valtaistuinta, kuvataan jollain tapaa vastaavan tason olennoiksi (Hes 1). Gabrielista on neljä mainintaa Raamatussa: hän ilmestyi Danielille sekä ennen Jeesuksen syntymää Sakariaalle ja Marialle (Dan 8:16, 9:21, Lk 1:19, 26). Vaikka Gabrielin ilmestymiseen liittyi hämmästystä, pelkoa ja horrokseen vaipumista, ei hänen hahmoaan kuvata erikoiseksi (”miehen muotoinen olento”, Dan 8:15), ja Mariakin hämmästyi vain lähinnä hänen puhettaan. Dan 10:5-6 kuvaama taivaallinen viestintuoja on siten hahmoltaan aivan eri luokkaa. Lisäksi, jos olettaisimme tuon viestintuojan Gabrieliksi, miksi hän yhtäkkiä tulisi aivan eri hahmossa, kun Daniel oli jo aiemmin oppinut tuntemaan Gabrielin hahmon? Dan 9: 21. Ja kun minä vielä puhuin rukouksessa, tuli se mies, Gabriel, jonka minä olin nähnyt ennen näyssä, kiiruusti kiitäen minun tyköni ehtoouhrin aikana. Suurin ongelma Gabriel-hypoteesille on kuitenkin se, mihin jo viittasin: miksi hän olisi esiintynyt Danielille Kristuksen hahmossa (Dan 10:5-6)? Kuten jo aiemmissa kommenteissa on esitetty, Kristus on mitä ilmeisimmin ilmestynyt (Herran) enkelinä muutamissa aiemmissakin VT:n kohdissa kuten 2Ms 3:2-6,13-16, 13:21, 14:19, 20:20-23 (vrt. 1Kor 10:4), Joos 5:13-15 ja Tuom 2:1-5, 13:6-22. Herran kuvataan ilmestyneen myös Aabrahamille (1Ms 17:1,22). Tässäkään suhteessa Kristuksen ilmestymistä Danielille ei voi pitää poikkeuksellisena. ***
Dan.10: 1-17. "Eräänä kevätpäivänä Danielin seistessä Hiddekel- (Tigris-) virran rannalla taivaallinen olento, luultavasti itse Kristus, äkkiä ilmestyi hänelle (jae 5; vrt. Ilm. 1: 13). Hän ja hänen seurassaan olleet kaatuivat maahan tämän loistavan ilmestyksen voimasta. Sitten tuli enkeli ja puhui Danielin kanssa ja ilmoitti hänelle, mitä tulevaisuus toisi mukanaan Jumalan kansalle." Danielin kirja avattuna s. 28. (ISBN 951-629.212-7) Kirjatoimi 1979 Kirjeellisen Raamattuopiston opintokirjeessä 11. "Danielin kirja avautuu" s. 2 : Väliotsikon : "1. Näky Tigris-joen rannalla" 10 luvun jakeiden 4-6 jälkeen todetaan, että "Danielin näkemä mies muistuttaa kovin suuresti Johanneksen Patmoksella 600 vuotta myöhemmin näkemää (Ilm.1: 12-15). Vertailu johtaa päättelyyn, että kummassakin tapauksessa on kysymys jumaluuden toisesta persoonasta eli Kristuksesta. Daniel näki Jumalan Pojan ennen hänen maailmaan tuloaan, kun taas Johannes sai nähdä kuolleista nousseen ja taivaaseen astuneen kirkastetun Ihmisen Pojan. Jakeita 7-9. Kommentoidaan näin: "Jumalallisen ilmestymisen yliluonnollisuutta ja samalla ehdottomasti henkilökohtaista luonnetta korostaa se tosiasia, että muut läsnä olevat eivät nähneet mitään, vaikka kokivatkin pelkoa herättävän tunteen. Samantapainen oli Paavalin kokemus matkallaan Damaskoon" (Apt. 9:3-9). Sitten jakeiden 10-14 jälkeen: "Kenen käsi kosketti Danielia ja ravisti hänet hereille siitä horrostilasta, johon hän oli näyn rasittamana vaipunut? Sitä ei suoranaisesti sanota. Mutta jakeessa 14 oleva viittaus koskien "niitä päiviä", jotka on mainittu aikaisemmin (8: 26), antaa perusteen ajatella, että Gabriel "on nyt lähetetty" uudelleen Danielin tykö. Samaan päätelmään johtaa viittaus sydämensä ymmärrykseen ja nöyryyteen Jumalan edessä. Se tarkoittaa aivan ilmeisesti Danielin rukoustaistelua sekä Gabrielin hänelle tuomaa tervehdystä" (Dan. 9). Danielille paljastetaan näkymättömät voimat (jae 13). Ne vaikuttavat kansojen elämään ja kohtaloon. "Persian valtakunnan enkeliruhtinas" ei voine olla mikään muu kuin itse Saatana tai joku häneen liittyneistä enkeleistä, jotka kapinoivat taivaassa. Miikaelia, jota tässä kutsutaan enkeliruhtinaaksi, on ollut jo aikaisemminkin kokemusta taistelussa Saatanaa vastaan." Kirjatoimi, Tampere 1990. Vaikka Ellen G. White selittääkin Aikakausien toivo-teoksessaan, että Dan 10:ssa tuo viestintuoja on jälleen enkeli Gabriel, niin tuskinpa hän kuitenkaan tarkoitti ettei Daniel olisi nähnyt Jumalan Poikaa tätä aikaisemmin (jakeet 5, 6). Minulla ei ole sellaista hakemistoa jonka avulla löytäisin olisiko E. White jossain muussa yhteydessä kommentoinut suoraan näitä Dan. 10: jakeita 5 ja 6. - annu42
Uskova 1 kirjoitti:
Nimimerkki Pepe kirjoittaa:
"En halua tulla Miikaelin puolelle? Pysyn Kristuksen puolella."
Ja adventisti vastaa lausuen turhaan Jumalan nimen laittaen Jumalalle suuhun seuraavaa:
"Jumala ei pakota ketään puolelleen, voit pysyä harhoissasi vapaasti."
Pepe pysy vain Kristuksen puolella, Kristus on ainoa tie taivaaseen, muuta tietä ei ihmiselle ole annettu. Toivottavasti et ole ainoastaan puolella, vaan antanut koko elämäsi Kristukselle ja ottanut vastaan Hänet pelastajanasi.
Ja sinulle "totuuden puolella" sanon, että Jumala ei jätä rankaisematta tuollaista Hänen nimensä väärinkäyttöä. Enkelien palvonta on yksiselitteisesti Raamatussa kielletty, joten varokin kehottamasta ketään Miikaelin puolelle ja enkeliä kumartamaan!Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys on kustantanut kirjan "Elämänsanoja" 1800-luvulla. Se sisältää otteita Fredrik G. Hedbergin, 1834 papiksi vihityn herätysliikkeen perustajan, vuosina 1855-1868 julkaisemista "Kristillisistä sanomista". Sen sivulla 157 hän kirjoittaa:
"Minä kuulin, kuinka taivaassa sanottiin kovalla äänellä: -Nyt on pelastus tullut, meidän Jumalallamme on kuninkuus ja mahti ja hänen Voidellullaan valta. Nyt on Syyttäjä syösty alas, tuo, joka meidän Jumalamme edessä syytti veljiämme päivin ja öin." (Ilm. 12:10)
"Tässä kuulemme, mitenkä taivaassa ilohuudot kaikuivat, kun Miikael voitti lohikäärmeen ja heitti sen joukkoineen alas taivaasta. Johannes näki ilmestyksessä tämän sodan, josta hän kirjoittaa Ilmestyskirjan 12. luvussa."
Lohikäärme esitellään Paholaiseksi ja Saatanaksi, mutta kuka on Miikael?
Hedberg vastaa:
"Miikael ei ole kukaan muu kuin Jeesuksemme, Jumala ja ihminen, joka täällä vaelsi alennustilassa ja kuoli suuressa heikkoudessa, mutta joka nousi ylös Jumalan voimassa ja astui ylös korkeuteen "riisui aseista vallat ja voimat ja saatoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan" (Kol. 2:15)"
"---Lammas oli muuttunut jalopeuraksi, maailman syntien kantaja oli pyyhkinyt pois velkakirjamme verellään ja nousi nyt ylös riistääkseen voitetuilta vihollisiltamme heidän aseensa, joihin he luottivat. (Luuk. 11:22)"
"Millä voi saatana nyt syyttää meitä, kun Jumalan Karitsa verellään on sovittanut kaikki syntimme ja me turvaamme häneen? Jumala on se, joka vanhurskauttaa jne. (Room. (:33,34) Tämä Miikael, joka itse nyt on astunut Jumalan kasvojen eteen, puolustaakseen meitä siellä sovitusverellään ja varjotakseen meitä vanhurskaudellaan, on heittänyt syyttäjämme alas taivaasta. Meillä on puolustaja Isän tykönä - mutta meillä ei ole enää mitään syyttäjää - ja tämä puolustajamme on meidän hyväksemme vanhurskas(Joh. 2:1)."
Olavi Rouhe: Uskonpuhdistuksen perillisiä, s. 105,106
Kuten huomaamme, vielä 1800-luvulla oli selkeä käsitys, kuka Miikael oli, mutta ei ole enää. Miksi? Olen ajatellut, että elämme aikaa, jota Paavali kuvaa 2. Tess. 2. luvussa: "Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen."
Edellä tuossa luvussa kerrotaan vastustajasta, laittomuuden salaisuudesta, joka jo oli vaikuttamassa. Loppupuolella on kehoitus seisoa lujana ja pitää kiinni niistä opetuksista, joita oli opittu joko "meidän puheestamme tai kirjeestämme". Näin Paavali ja suuri herännäisjohtaja paljon myöhemmin, mutta Jokainen voi tosiaan pysyä "harhoissaan" vapaasti, minä myös. Jumalan sana on kuitenkin se, jonka mukaan minä vielä ajattelen, vaikka tässä muitakin siteeraan.
- Uskova 1
”Täällä on usein ja pontevasti väitetty Ellen Whitea vääräksi profeetaksi.”
Ellen on itse usein ja pontevasti todistanut olevansa väärä profeetta. Niinpä tuon kuolleen naisen väittämiä lukiessa ei jää epävarmuutta, etteikö näin olisi. Jo pelkästään lukematon määrä hänen Jumalalta saamikseen vakuuttamiaan tietoja, jotka olivatkin toisten kirjoista varastettuja, osoittavat hänen olleen väärä profeetta."Katso, sentähden minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka varastavat minun sanani toinen toiseltansa." (Jer. 23:30)
Saati sitten se lukematon määrä vääriä profetioita menneistä, sen hetkisistä ja tulevista tapahtumista. "Katso, minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka ottavat sanansa omalta kieleltään, mutta sanovat: ´se on Herran sana´." (Jer. 23:31)- laintaulut
Halveksit Jumalan profeettaa ja suoraan Jumalaa puheillasi.
"Pysykää laissa ja todistuksessa!" Elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa ole" Jes.8:20.
1.Ellen Whiten kirjoitukset ovat TÄYSIN sopusoinnussa Raamatun kanssa
2.Ennustukset toteutuvat tarkasti
3.Kristuksen lihaan tulemisen tunnustaminen ja hänen korottamisensa kaiken keskukseksi
4.Vaikutus - hänen kirjoitustensa lukijat tutkivat ahkerammin Raamattua, osallistuvat aktiivisemmin lähetystehtäviin, rukoilevat usaemmin toisten puolesta, pitävät perhehartauksia säännöllisemmin jne.
Profetian henki ja Raamattu
1. Raamattu on korkein normi - Adventtikirkon uranuurtajat päätyivät opillisiin peruskäsityksiinsä Raamattua tutkimalla. He eivät saaneet näitä oppeja Whiten näkyjen kautta.
2. Takaisin Raamattuun - todistukset johtavat ihmiset takaisin Raamattuun. Raamattuun on kiinnitetty aivan liian vähän huomiota.
3. Opas Raamatun ymmärtämiseen - Kirjoitettuja todistuksia ei ole annettu uudeksi valoksi, vaan teroittamaan ihmismieliin aikaisemmin annettuja innoitettuja totuuksia.
4. Opas Raamatun periaatteiden soveltamiseen - Vapahtaja lupasi Hengen avaamaan sanaa palvelijoilleen, valaisemaan ja selittämään sen opetuksia. Monet hänen kirjoituksistaan soveltavat Raamatun ohjeita jokapäiväiseen elämään. - Uskova 1
laintaulut kirjoitti:
Halveksit Jumalan profeettaa ja suoraan Jumalaa puheillasi.
"Pysykää laissa ja todistuksessa!" Elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa ole" Jes.8:20.
1.Ellen Whiten kirjoitukset ovat TÄYSIN sopusoinnussa Raamatun kanssa
2.Ennustukset toteutuvat tarkasti
3.Kristuksen lihaan tulemisen tunnustaminen ja hänen korottamisensa kaiken keskukseksi
4.Vaikutus - hänen kirjoitustensa lukijat tutkivat ahkerammin Raamattua, osallistuvat aktiivisemmin lähetystehtäviin, rukoilevat usaemmin toisten puolesta, pitävät perhehartauksia säännöllisemmin jne.
Profetian henki ja Raamattu
1. Raamattu on korkein normi - Adventtikirkon uranuurtajat päätyivät opillisiin peruskäsityksiinsä Raamattua tutkimalla. He eivät saaneet näitä oppeja Whiten näkyjen kautta.
2. Takaisin Raamattuun - todistukset johtavat ihmiset takaisin Raamattuun. Raamattuun on kiinnitetty aivan liian vähän huomiota.
3. Opas Raamatun ymmärtämiseen - Kirjoitettuja todistuksia ei ole annettu uudeksi valoksi, vaan teroittamaan ihmismieliin aikaisemmin annettuja innoitettuja totuuksia.
4. Opas Raamatun periaatteiden soveltamiseen - Vapahtaja lupasi Hengen avaamaan sanaa palvelijoilleen, valaisemaan ja selittämään sen opetuksia. Monet hänen kirjoituksistaan soveltavat Raamatun ohjeita jokapäiväiseen elämään.Olet jotenkin hellyttävä juhannusseuralainen, kun seuraat minua uskollisesti kirjoituksesta toiseen, tulee ihan oma Murre mieleen, joka odottaa ovella tohvelien kanssa ja tuo päivän lehden.
"1.Ellen Whiten kirjoitukset ovat TÄYSIN sopusoinnussa Raamatun kanssa"
- eivät olleet eivätkä ole. Esim. Jeesus ei ole enkeli Miikael ja sovitus täytettiin ristillä eikä jatku taivaassa. Raamatussa oli useita Herodeksia ja Ellen väitti heitä vain yhdeksi ja samaksi.
"2.Ennustukset toteutuvat tarkasti"
- eivät toteutuneet. Esim. mitään ei tapahtunut taivaassa 22.10.1844, ovi ei ollut suljettu muilta kuin 22.10.1844 mukana olleilta (muutenhan ovi olisi sinultakin suljettu).
"3.Kristuksen lihaan tulemisen tunnustaminen ja hänen korottamisensa kaiken keskukseksi"
- tämä ei ollut mikään Raamatun profeetan teksti, vaan se on: "Mutta profeetta, joka julkeaa puhua minun nimessäni jotakin, jota minä en ole käskenyt hänen puhua, tahi puhuu muiden jumalien nimessä, sellainen profeetta kuolkoon. Ja jos sinä ajattelet sydämessäsi ´Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?´ niin huomaa: kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä." (5Moos. 18:20-22)
"4.Vaikutus - hänen kirjoitustensa lukijat tutkivat ahkerammin Raamattua, osallistuvat aktiivisemmin lähetystehtäviin, rukoilevat usaemmin toisten puolesta, pitävät perhehartauksia säännöllisemmin jne."
- jaha, voisitko nyt todistaa tämän väitteesi!
"Profetian henki ja Raamattu"
- mikä ihmeen profetian henki, miksi pitää olla profetian henki, jonka nimi on Ellen White? Miksi häntä pitää raahata taakkanaan, kun hänen profetioihinsa ei ole luottamista?
"1. Raamattu on korkein normi - Adventtikirkon uranuurtajat päätyivät opillisiin peruskäsityksiinsä Raamattua tutkimalla. He eivät saaneet näitä oppeja Whiten näkyjen kautta."
- miksi pitää hokea Raamattua korkeimpana normina ja silti kynsin hampain pitää kiinnin Ellenistä?
"2. Takaisin Raamattuun - todistukset johtavat ihmiset takaisin Raamattuun. Raamattuun on kiinnitetty aivan liian vähän huomiota."
- Ellenin Testimonies eli todistukset eivät kyllä johda Raamattuun. Esimerkiksi:
Ellen oli Pensylvaniassa vanhemmistoveli Nathan Fullerin kotona 1869 ja 1870 matkoillaan yötä. Ellen ylisti Fulleria jumaliseksi mieheksi. Sitten eräs nainen seurakunnasta tunnusti, että Fuller oli vuosien ajan tehnyt kirkon 5-6 naisen kanssa huorin. Fuller myönsi tämän. Mutta Ellen ei tätä nähnyt eikä tiennyt, vaikka tunsi kaikki osapuolet. Näitä huorin tehneitä pappeja oli muitakin eikä Ellen tiennyt niistäkään, vaan vasta asian tultua julkisuuteen antoi "todistuksia". Samoin adventistien johtavassa kustantamossa oli niin paljon moraalittomuutta, että se oli tulossa koko paikkakunnalla huonoon maineeseen. Tutkimusten yhteydessä melkein kaksikymmentä työntekijää, joista osa oli uskollisia kirkossa kävijöitä ja kymmenysten maksajia, erotettiin huonon käytöksen takia. Eikä Ellen tiennyt. (Canright 2, luku 16)
"3. Opas Raamatun ymmärtämiseen - Kirjoitettuja todistuksia ei ole annettu uudeksi valoksi, vaan teroittamaan ihmismieliin aikaisemmin annettuja innoitettuja totuuksia."
- höpöhöpö, miksi ne sitten lisäsivät ympäröivät Raamatun kaikella väärällä? (Ellen White, Testimonies vol 2, s. 605, vol 5, s.664): "Minä otin kallisarvoisen Raamatun ja ympäröin sen lukuisilla Todistuksilla Kirkkoa varten, jotka Jumala antoi ihmisille. Tässä, sanoin, lähes kaikki tapaukset on kohdattu." Esimerkiksi tutkiva tuomio ja syntien Saatanan päälle laittaminen oli tätä ympäröimistä.
"4. Opas Raamatun periaatteiden soveltamiseen - Vapahtaja lupasi Hengen avaamaan sanaa palvelijoilleen, valaisemaan ja selittämään sen opetuksia. Monet hänen kirjoituksistaan soveltavat Raamatun ohjeita jokapäiväiseen elämään."
- niin lupasi ja tämä luvattu henki on Pyhä Henki, joka on jokaisessa uudestisyntyneessä ja uskossa pysyneessä uskovassa. Tästä syystä uskomattomat ja luopiot eivät ymmärrä hengellisiä asioita. - että,
Uskova 1 kirjoitti:
Olet jotenkin hellyttävä juhannusseuralainen, kun seuraat minua uskollisesti kirjoituksesta toiseen, tulee ihan oma Murre mieleen, joka odottaa ovella tohvelien kanssa ja tuo päivän lehden.
"1.Ellen Whiten kirjoitukset ovat TÄYSIN sopusoinnussa Raamatun kanssa"
- eivät olleet eivätkä ole. Esim. Jeesus ei ole enkeli Miikael ja sovitus täytettiin ristillä eikä jatku taivaassa. Raamatussa oli useita Herodeksia ja Ellen väitti heitä vain yhdeksi ja samaksi.
"2.Ennustukset toteutuvat tarkasti"
- eivät toteutuneet. Esim. mitään ei tapahtunut taivaassa 22.10.1844, ovi ei ollut suljettu muilta kuin 22.10.1844 mukana olleilta (muutenhan ovi olisi sinultakin suljettu).
"3.Kristuksen lihaan tulemisen tunnustaminen ja hänen korottamisensa kaiken keskukseksi"
- tämä ei ollut mikään Raamatun profeetan teksti, vaan se on: "Mutta profeetta, joka julkeaa puhua minun nimessäni jotakin, jota minä en ole käskenyt hänen puhua, tahi puhuu muiden jumalien nimessä, sellainen profeetta kuolkoon. Ja jos sinä ajattelet sydämessäsi ´Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?´ niin huomaa: kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä." (5Moos. 18:20-22)
"4.Vaikutus - hänen kirjoitustensa lukijat tutkivat ahkerammin Raamattua, osallistuvat aktiivisemmin lähetystehtäviin, rukoilevat usaemmin toisten puolesta, pitävät perhehartauksia säännöllisemmin jne."
- jaha, voisitko nyt todistaa tämän väitteesi!
"Profetian henki ja Raamattu"
- mikä ihmeen profetian henki, miksi pitää olla profetian henki, jonka nimi on Ellen White? Miksi häntä pitää raahata taakkanaan, kun hänen profetioihinsa ei ole luottamista?
"1. Raamattu on korkein normi - Adventtikirkon uranuurtajat päätyivät opillisiin peruskäsityksiinsä Raamattua tutkimalla. He eivät saaneet näitä oppeja Whiten näkyjen kautta."
- miksi pitää hokea Raamattua korkeimpana normina ja silti kynsin hampain pitää kiinnin Ellenistä?
"2. Takaisin Raamattuun - todistukset johtavat ihmiset takaisin Raamattuun. Raamattuun on kiinnitetty aivan liian vähän huomiota."
- Ellenin Testimonies eli todistukset eivät kyllä johda Raamattuun. Esimerkiksi:
Ellen oli Pensylvaniassa vanhemmistoveli Nathan Fullerin kotona 1869 ja 1870 matkoillaan yötä. Ellen ylisti Fulleria jumaliseksi mieheksi. Sitten eräs nainen seurakunnasta tunnusti, että Fuller oli vuosien ajan tehnyt kirkon 5-6 naisen kanssa huorin. Fuller myönsi tämän. Mutta Ellen ei tätä nähnyt eikä tiennyt, vaikka tunsi kaikki osapuolet. Näitä huorin tehneitä pappeja oli muitakin eikä Ellen tiennyt niistäkään, vaan vasta asian tultua julkisuuteen antoi "todistuksia". Samoin adventistien johtavassa kustantamossa oli niin paljon moraalittomuutta, että se oli tulossa koko paikkakunnalla huonoon maineeseen. Tutkimusten yhteydessä melkein kaksikymmentä työntekijää, joista osa oli uskollisia kirkossa kävijöitä ja kymmenysten maksajia, erotettiin huonon käytöksen takia. Eikä Ellen tiennyt. (Canright 2, luku 16)
"3. Opas Raamatun ymmärtämiseen - Kirjoitettuja todistuksia ei ole annettu uudeksi valoksi, vaan teroittamaan ihmismieliin aikaisemmin annettuja innoitettuja totuuksia."
- höpöhöpö, miksi ne sitten lisäsivät ympäröivät Raamatun kaikella väärällä? (Ellen White, Testimonies vol 2, s. 605, vol 5, s.664): "Minä otin kallisarvoisen Raamatun ja ympäröin sen lukuisilla Todistuksilla Kirkkoa varten, jotka Jumala antoi ihmisille. Tässä, sanoin, lähes kaikki tapaukset on kohdattu." Esimerkiksi tutkiva tuomio ja syntien Saatanan päälle laittaminen oli tätä ympäröimistä.
"4. Opas Raamatun periaatteiden soveltamiseen - Vapahtaja lupasi Hengen avaamaan sanaa palvelijoilleen, valaisemaan ja selittämään sen opetuksia. Monet hänen kirjoituksistaan soveltavat Raamatun ohjeita jokapäiväiseen elämään."
- niin lupasi ja tämä luvattu henki on Pyhä Henki, joka on jokaisessa uudestisyntyneessä ja uskossa pysyneessä uskovassa. Tästä syystä uskomattomat ja luopiot eivät ymmärrä hengellisiä asioita.luet Whitea, varmaankin enemmän kuin adventistit keskimäärin.
Oletko itse havainnut nuo kohdat, vai kopsaatko jostain?
Oletko entinen adventisti? - Outsider*
Olet tunnustanut itsesi vääräksi Profveetaksi. Voit olla minun puolestani, kuinka väärä haluat olla.
Mitähän lienet hyvä uskova-1 oikein Profetoinut. Minä en sinun Profvetoimistasi kuitenkaan Combrende.
- kristitty t
"Älä sano sitä epäpuhtaaksi, minkä JUMALA on puhdistanut!" Apostolien teot "Älköön kenkään tuomitko Teitä minkään ruuan, uudenkuun tai sabatin johdosta!"Apostoli Paavalin kirjeet, Uuden Testamentin mukaan
- Jeesus noudatti Isän
Jeesus julisti kaikki ruuat puhtaaksi, mutta huom ! Sianliha rotat, hiiret kärmeet, kissat, koirat, karhut, etanat, myyrät, sammakot, hevoset jne... Jumala laittaa hiiren ja sian samalle viivalle sanoessaan, että niistä kaikista tulee loppu sanoo Herra. Siis nämä edellä mainutut eivät ruokiin kuuluneetkaan silloin kun Jeesus sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.
Pietarin näky tarkoitti, että pakanoillekin tuli julistaa evankeliumia. Täytyy ymmärtää Pietarin näyn tarkoitus.
Oikea Juutalainen ja Israelilainen ei syö tänäpäivänäkään sianlihoja, ei myöskään Jeesus alentunut niin alhaiselle tasolle, että olisi sikaa suuhunsa pistänyt. - viisautta tarvitaan
Kaikista ei ole näkyjen ja unien selittäjäksi. Kaikki eivät siin ymmärrä näkyä joka pietarille näytettiin.
Samoin kuin kaikista ei ollut Nebukadnessarin unen selittäjäksi, vain Daniel osasi selittää unen merkityksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.324688- 343366
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833154- 102228
- 271790
- 121768
- 1611763
- 1011267
- 1371107
- 141029