Miehet ovat NIIIIN tyhmiä.
Ajattele kun ne rikastuu, niin mitä ne tekee?
Joo, ne juo viinaa ja menee huoriin, siis juo ja nai.
Sitä ne tekee kun niillä on varaa tehdä mitä ne tahtoo.
Se siitä miehen mielikuvituksesta ja henkisestä kehityksestä.
Menestyvä mies juo ja nai
42
897
Vastaukset
- Samovarius
En tiedä mistä olet noin tyhmiä päähäsi saanut, mutta minun tuntemani rikkaat (kuten setäni) ostavat rahoillaan auton, vaimolleen oman, käyvät ulkomailla, sijoittavat, ja juhlivat ansaittua saavutusta. Tuo kaikki tietenkin vaatii paljon rahaa, mutta jos on saanut aikaan jatkuvan tulonlähteen eli toimivan bisneksen, miksei sitä saisi juhlia jos kerran voi? Miehet kyllä juovat viinaa, minä itse jopa ylpeänä siitä. Vaikka häviänkin siinä parille tuntemalleni naiselle.
Naisten mielikuvituksesta ja henkisestä kehityksetä taas kertoo tämä oma, naurettavan lapsellinen provokaatioviestisi. Kovin moni tämän foorumin naisista ei osaa tämän pitemmälle ajatella lainkaan.- Peppi
Nainenhan se aina on pitkälle joutunut ajatelemaan kun miehet ovat juhlineet ja häipyneet omille teilleen milloin mihinkin ja kenen kanssa kulloinkin.
Oletko varma ettei tuo rikas setäsi käynyt vielä huorissakin?
Niin, aivan itsehän nyt olet todistanut väittämäni todeksi:
" Miksei saisi juhlia kun kerran voi?"
No siinähän se miehen henkinen taso ja mielikuvituksen puute tuli taas todistettua. - Tytsy
Miksei mies menestyttyään ota komeaa purjevenettään ja mene viikoksi lukemaan merille runoja yksikseen?
Eikö sekin olisi pelkkää juhlaa? - Jokke
Tytsy kirjoitti:
Miksei mies menestyttyään ota komeaa purjevenettään ja mene viikoksi lukemaan merille runoja yksikseen?
Eikö sekin olisi pelkkää juhlaa?menepä itse purjeveellä yksikses merelle seilaamaan viikoks, niin vois olla että jäis runot lukematta.
Voipi olla ettei takasi enää löytäskään kun viikon verran runoja vaan lukis. Kerropa mulle kuka sitä venettä käsittelis sillä runojen lukuhetkellä.
Kylläpä on Tytsyn ympyrät kovin pieniksi jääneet.
Herää pahvi tähän todellisuuteen. - Tytsy
Jokke kirjoitti:
menepä itse purjeveellä yksikses merelle seilaamaan viikoks, niin vois olla että jäis runot lukematta.
Voipi olla ettei takasi enää löytäskään kun viikon verran runoja vaan lukis. Kerropa mulle kuka sitä venettä käsittelis sillä runojen lukuhetkellä.
Kylläpä on Tytsyn ympyrät kovin pieniksi jääneet.
Herää pahvi tähän todellisuuteen.No eikös tyynellä voi ankkuroida johonkin lahdenpoukamaan ja lukea runoja vai?
Ainakin minä olen voinut. - Samovarius
Peppi kirjoitti:
Nainenhan se aina on pitkälle joutunut ajatelemaan kun miehet ovat juhlineet ja häipyneet omille teilleen milloin mihinkin ja kenen kanssa kulloinkin.
Oletko varma ettei tuo rikas setäsi käynyt vielä huorissakin?
Niin, aivan itsehän nyt olet todistanut väittämäni todeksi:
" Miksei saisi juhlia kun kerran voi?"
No siinähän se miehen henkinen taso ja mielikuvituksen puute tuli taas todistettua.On teillä feministeillä uskomattoman paikoilleen jähmettynyt ajatusmaailma.
Ensinnäikin: Leimaat setäni huorissakulkijaksi. Tiesitkö että komeat ja älykkäät miehet saavat muutenkin. Eikö sinulle tullut selväksi että ko. mies on naimisissa?
Jos tyyppi kerää miljoonaomaisuuden pelkällä metsurin ammattitutkinnolla, sisulla ja älyllä, eikö se ole juhlimisen arvoinen saavutus?
Mikä sinun mielestäsi sitten on juhlinnan arvoista? Uuden värisen huulipunan osto?
Ja vielä tärkeämmin: mikä on "oikeaa" juhlimista?
"Hei, mennään joukolla Kiasmaan katsomaan radoista liimattua tornia!! Vähän se on JÄNSKÄÄ!!!" 10-vuotiaan tunneäly hoi... - Jokke
Tytsy kirjoitti:
No eikös tyynellä voi ankkuroida johonkin lahdenpoukamaan ja lukea runoja vai?
Ainakin minä olen voinut.ihanko yksin isolla purjeveneellä?
niin no kyllähän se jollalla onnistuu.
mutta vietäpä jollalla viikko. - femme
Jokke kirjoitti:
menepä itse purjeveellä yksikses merelle seilaamaan viikoks, niin vois olla että jäis runot lukematta.
Voipi olla ettei takasi enää löytäskään kun viikon verran runoja vaan lukis. Kerropa mulle kuka sitä venettä käsittelis sillä runojen lukuhetkellä.
Kylläpä on Tytsyn ympyrät kovin pieniksi jääneet.
Herää pahvi tähän todellisuuteen.Sehän oli vertauskuvannollisesti vain.
Niitä runojahan voi lukea myös muualla,kauniissa
ajatuksia herättävässä paikassa ja silloin
mies olisi vain häiriöksi.
- Vihannes
Oiiihh...aaahh..lisää piiskaa!!!!
- naima-aslak
Voiko parempaa tapaa pitää hauskaa olla? Ja huoratkin on tyytyväisiä kun saavat rahaa. Eli kaikki on tyytyväisiä, paitsi tietysti te pihtaripillu-femakot. Mutta kukas teiltä kysyisi?
- Tytsy
Onnea vaan valitsemallasi tiellä.
- Rikas mies
Täällä taas joku köyhä nainen itkee, että miehet on tyhmiä. Katsos siihen usein tarvitaan järkeä, että ensin rikastuu. Siksi kovin harva nainen siihen kykenee muuta kuin naimalla rikkaan miehen. Ja saahan sitä jokainen juhlia just niin kuin haluaa. Tyhmät naiset vaan kerää rahoillaan helvetisti turhanpäiväistä krääsää ja vaatetta itselleen, mikä on myös aivan järjetöntä. Mutta ei se mua haittaa. Jos, on rahaa, niin sitä on hauska käyttää just niinku itse haluaa. Vaatii todellista henkistä (ja ilmeisesti myös taloudellista) köyhyyttä valittaa tollaisista asioista.
- Samovarius
Eiköhän tuolla yritysmaailmassa ole ennakkoluuloja sen verran ettei naisen ole yksityisyrittäjänä helppoa saada asiakkaita. Tai merkittävää asemaa yhtiön hierarkiassa. Näitä epäkohtia vastaan voi taistella käytännössä vain yksilötasolla, sillä jokainen tapaus on omansa.
- Rikas mies
Samovarius kirjoitti:

Eihän naisen vielä varsinkaan metalliteollisuuden puolella ole kovin helppoa pärjätä. Tämäkin asia on kyllä korjaantumassa pikku hiljaa, mutta siihen vaaditaan tietenkin myös sitä, että naiset itse kiinnostuvat opiskelemaan ensin kyseistä alaa. Opiskellessani huomasin, että ainakin (eräässä) teknillisessä korkeakoulussa konetekniikan puolella oli selkeästi alle 5% naisia, eikä kyse luonnollisestikaan ollut mistään kiintiöistä. Naisia ei vain vielä kiinnosta kyseinen ala kovinkaan paljon, minkä seurauksena naispuolisia johtajiakaan ei ole edes mahdollista vielä olla hirveitä määriä.
- Tytsy
Rikas mies kirjoitti:

No kait niitä nyt muitakin aloja on kuin metallialat?
Onhan tämä tietokonekin jo keksitty. - Tytsy
No ei tuo sinunkaan päättelykyky mitenkään maailman huipputasoa lähentele.
Katsos kun kaikkea ei voi ostaa rahalla.
Voit ostaa kirjan muttet viisautta.
Voit ostaa seksiä, mutta et rakkautta.
Voit ostaa talon, mutta et kodikkuutta.
Et voi saada rahalla hyvää makuakaan.
Etkä henkistä kypsyyttä.
Jne jne... - Jokke

Jne jne...just tätä naisten logiikkaa "Rikas voi olla köyhä". Kuinka ihmeessä sellainen voi olla köyhä jolla on rahaa miljoonia.
Eikös se mene näin että rikas voi olla onneton. - Jokke
Tytsy kirjoitti:
No ei tuo sinunkaan päättelykyky mitenkään maailman huipputasoa lähentele.
Katsos kun kaikkea ei voi ostaa rahalla.
Voit ostaa kirjan muttet viisautta.
Voit ostaa seksiä, mutta et rakkautta.
Voit ostaa talon, mutta et kodikkuutta.
Et voi saada rahalla hyvää makuakaan.
Etkä henkistä kypsyyttä.
Jne jne...tyhmä
- Jokke

Jne jne...kusipää

Jne jne...hullu

Jne jne...ei koskaan köyhä

Jne jne...Sinun ajatusmaailmasi on ehkä yksi surkeimpia, mitä löytyy. Silti sinun pitää kommentoida joka asiaan aina jotain. Sullakin varmaan noita kirjoja löytyy, muttei viisautta. Mitä sitten, jos kaikkea ei voi ostaa rahalla? Kuka niin on väittänyt? Kovinpa on suppea ajatusmaailmasi, vedät ilmeisesti naismaisia EPÄloogisia päätelmiäsi vain siellä. Tippaleipäaivot parhaimmillaan.... Se, mitä ei saa rahalla, hankitaan muuten, jos tarvitaan. Mutta sinä taas, kellä ei ole rahaa, et voikaan ostaa juuri sitä, mitä mielesi tekee. Et ainakaan aina. Parempi olla rikas kuin köyhä.
- Sandra
Jokke kirjoitti:
just tätä naisten logiikkaa "Rikas voi olla köyhä". Kuinka ihmeessä sellainen voi olla köyhä jolla on rahaa miljoonia.
Eikös se mene näin että rikas voi olla onneton.Henkisesti köyhä, rahallisesti rikas.
- Jokke
Sandra kirjoitti:
Henkisesti köyhä, rahallisesti rikas.
päätellään kuka on henkisesti köyhä!
- Sandra
Jokke kirjoitti:
päätellään kuka on henkisesti köyhä!
Siinä sulle mietittävää!Mitenköhän!
- Jokke
Sandra kirjoitti:
Siinä sulle mietittävää!Mitenköhän!
jokainen yleensä ole omasta mielestään henkisesti rikas ja eikö se oikeus jokaiselle suoda.
En ymmärrä tuollaisia itsensä ylös nostajia jotka arvostelevat muiden ominaisuuksia ja pitävät omia arvojaan parhaimpina. Arvaapa mikä sinä minun mielestäni olet. - Sandra
Jokke kirjoitti:
jokainen yleensä ole omasta mielestään henkisesti rikas ja eikö se oikeus jokaiselle suoda.
En ymmärrä tuollaisia itsensä ylös nostajia jotka arvostelevat muiden ominaisuuksia ja pitävät omia arvojaan parhaimpina. Arvaapa mikä sinä minun mielestäni olet.Kyllä ne on mielestäni miehiä, jotka täällä
itseään ylistelevät.Suutuitko sä?Pojat ärsyyntyy
kyllä helposti. - Samovarius
Sandra kirjoitti:
Kyllä ne on mielestäni miehiä, jotka täällä
itseään ylistelevät.Suutuitko sä?Pojat ärsyyntyy
kyllä helposti...mistä tämä koko keskustelu on alkanut...
On kyllä melkoista itsensä ylistämistä kun ei kestä minkäänlaista kritiikkiä mutta jaksaa kyllä haukkua muita.
En minä nyt varsinaisesti kannusta ketään juhlimaan ryyppäämällä tai naimalla tai pidä sitä mitenkään sivistyneenä mutta jos joku tekee niin se on mielestäni kyllä ihan henkilön oma asia johon ei tule puuttua, kuhan tekee niin omissa oloissaan eikä julkisella paikalla. - Sandra
Samovarius kirjoitti:
..mistä tämä koko keskustelu on alkanut...
On kyllä melkoista itsensä ylistämistä kun ei kestä minkäänlaista kritiikkiä mutta jaksaa kyllä haukkua muita.
En minä nyt varsinaisesti kannusta ketään juhlimaan ryyppäämällä tai naimalla tai pidä sitä mitenkään sivistyneenä mutta jos joku tekee niin se on mielestäni kyllä ihan henkilön oma asia johon ei tule puuttua, kuhan tekee niin omissa oloissaan eikä julkisella paikalla.Joo, ryypätköön niin ettei siitä ole haittaa
ympäristölle.Siinä olet kyllä oikeassa!HYVÄ. - Samovarius
Sandra kirjoitti:
Joo, ryypätköön niin ettei siitä ole haittaa
ympäristölle.Siinä olet kyllä oikeassa!HYVÄ.Monen nuoren vakio toimintamalli. Jos saa kämpän käyttöön viikonlopuksi, ei oikein tee mieli pistää ihan överiksi jotta sen saa uudelleen käyttöön. Eli stereoiden volyymi hirtetään 1/3 teholle maksimista ettei naapurit saa iha sydänkohtausta, ja osallistujien määrä rajoitetaan kuudesta kahdeksaan. Ja baarithan ovat julkisia paikkoja juhlimista ja ryypiskelyä varten. Niissä käyminen ei liene mitenkään moraalitonta?
Ikävä kyllä on monta surullista esimerkkiä epäsosiaallisita yksilöistä joilla on hinku rähinöidä päissään (ja muutenkin)kylillä ja uhota kyllästymiseen asti vaikka putkaan olis jo korjattu. Rattijuopoista nyt puhumattakaan.
Ja onhan sellaisiakin joille valta,raha ja menestys vain kilahtaa päähän ja alkavat jupeiksi.
Huoh. Minä taidan mennä kahville. - Sandra
Samovarius kirjoitti:
Monen nuoren vakio toimintamalli. Jos saa kämpän käyttöön viikonlopuksi, ei oikein tee mieli pistää ihan överiksi jotta sen saa uudelleen käyttöön. Eli stereoiden volyymi hirtetään 1/3 teholle maksimista ettei naapurit saa iha sydänkohtausta, ja osallistujien määrä rajoitetaan kuudesta kahdeksaan. Ja baarithan ovat julkisia paikkoja juhlimista ja ryypiskelyä varten. Niissä käyminen ei liene mitenkään moraalitonta?
Ikävä kyllä on monta surullista esimerkkiä epäsosiaallisita yksilöistä joilla on hinku rähinöidä päissään (ja muutenkin)kylillä ja uhota kyllästymiseen asti vaikka putkaan olis jo korjattu. Rattijuopoista nyt puhumattakaan.
Ja onhan sellaisiakin joille valta,raha ja menestys vain kilahtaa päähän ja alkavat jupeiksi.
Huoh. Minä taidan mennä kahville.Oi kiva, nyt susta löyty viisautta.
- Jokke
Sandra kirjoitti:
Kyllä ne on mielestäni miehiä, jotka täällä
itseään ylistelevät.Suutuitko sä?Pojat ärsyyntyy
kyllä helposti.Suutuinko minä?
- Tytsy
Jokke kirjoitti:
Suutuinko minä?
Vois olla itsetuntemusterapia paikallaan.
- Tytsy
Rikas mies kirjoitti:
Sinun ajatusmaailmasi on ehkä yksi surkeimpia, mitä löytyy. Silti sinun pitää kommentoida joka asiaan aina jotain. Sullakin varmaan noita kirjoja löytyy, muttei viisautta. Mitä sitten, jos kaikkea ei voi ostaa rahalla? Kuka niin on väittänyt? Kovinpa on suppea ajatusmaailmasi, vedät ilmeisesti naismaisia EPÄloogisia päätelmiäsi vain siellä. Tippaleipäaivot parhaimmillaan.... Se, mitä ei saa rahalla, hankitaan muuten, jos tarvitaan. Mutta sinä taas, kellä ei ole rahaa, et voikaan ostaa juuri sitä, mitä mielesi tekee. Et ainakaan aina. Parempi olla rikas kuin köyhä.
Oletko sinä koira?
Koirahan haukkuu kaikkea mikä liikkuu.
Mistä epäilet, että olen rahallisesti köyhä, kun puhun henkisen kehityksen tärkeydestä.
En ole myöskään sanonut ettei rikas VOI olla henkisestikin rikas, vaan että rikaskin voi olla henkisesti köyhä.
Siinä on ero.
Usein ihmiset, jotka ovat haalineet tavaraa tarpeeksi rupeavat vasta tajuamaan että heiltä puuttuu henkinen rikkaus, jos nyt eivät ehdi juoda ja knarkata itseään hengiltä sitä ennen. - zeppelin
Tytsy kirjoitti:
Oletko sinä koira?
Koirahan haukkuu kaikkea mikä liikkuu.
Mistä epäilet, että olen rahallisesti köyhä, kun puhun henkisen kehityksen tärkeydestä.
En ole myöskään sanonut ettei rikas VOI olla henkisestikin rikas, vaan että rikaskin voi olla henkisesti köyhä.
Siinä on ero.
Usein ihmiset, jotka ovat haalineet tavaraa tarpeeksi rupeavat vasta tajuamaan että heiltä puuttuu henkinen rikkaus, jos nyt eivät ehdi juoda ja knarkata itseään hengiltä sitä ennen.olet kovasti eksyksissä. Lukemani perusteella sinun mielestäsi henkisesti ei voi kehittyä kuin runoja lukemalla/tulkitsemalla.
Huomaa ainakin millaisia runoja sinä olet lukenut -> kaikille naisille jokin ase, kaikki miehet ovat (potentiaalisia) raiskaajia, miehet ovat jälkeenjääneitä, ja sinähän olit parempi kuin yksikään mies vai oliko se että aina on miestä parempi nainen, miehet ovat sikoja.
Pidät siis itseäsi henkisesti kovinkin korkealla? Minusta et ole muuta kuin todella katkera.
Mene tuonne islamilaisten palstalle sepittämään noita juttujasi koska siinä uskonnossa nuo saattaavat pitää paikkaansa, vittuako täällä jostain tasa-arvosta paasaat, kun taitaa olla sellainen asia josta et tajua tuon taivaallistakaan. - Tytsy
zeppelin kirjoitti:
olet kovasti eksyksissä. Lukemani perusteella sinun mielestäsi henkisesti ei voi kehittyä kuin runoja lukemalla/tulkitsemalla.
Huomaa ainakin millaisia runoja sinä olet lukenut -> kaikille naisille jokin ase, kaikki miehet ovat (potentiaalisia) raiskaajia, miehet ovat jälkeenjääneitä, ja sinähän olit parempi kuin yksikään mies vai oliko se että aina on miestä parempi nainen, miehet ovat sikoja.
Pidät siis itseäsi henkisesti kovinkin korkealla? Minusta et ole muuta kuin todella katkera.
Mene tuonne islamilaisten palstalle sepittämään noita juttujasi koska siinä uskonnossa nuo saattaavat pitää paikkaansa, vittuako täällä jostain tasa-arvosta paasaat, kun taitaa olla sellainen asia josta et tajua tuon taivaallistakaan.Ja tuossa viestissäsi et mielestäni käsitellyt naisten ja miesten välistä tasa-arvoa laisinkaan vaikka oletat olevasi expertti tällaisen asian suhteen.
Voi voi....vai pitäisikö puhua kieltä mitä ymmärrät: HAUHAU!! - zeppelin
Tytsy kirjoitti:
Ja tuossa viestissäsi et mielestäni käsitellyt naisten ja miesten välistä tasa-arvoa laisinkaan vaikka oletat olevasi expertti tällaisen asian suhteen.
Voi voi....vai pitäisikö puhua kieltä mitä ymmärrät: HAUHAU!!sama mitä sinulle sanoo
tulkitse ihan rauhassa vaan niitä runojasi. - Ron Jeremy
Tytsy kirjoitti:
Ja tuossa viestissäsi et mielestäni käsitellyt naisten ja miesten välistä tasa-arvoa laisinkaan vaikka oletat olevasi expertti tällaisen asian suhteen.
Voi voi....vai pitäisikö puhua kieltä mitä ymmärrät: HAUHAU!!Tuntuu, että aina kun joku sanoo sinulle jotain hankalaa, johon et kunnolla osaa vastata, niin unohdat sitten koko asian. Sen sijaan rupeat vain vittuilemaan. Ja muistaakseni se olet sinä, joka täällä eniten räksyttää. Ei kukaan muu kommentoi joka palstalla joka asiaa. Toi HAUHAU taitaa olla siis omaa kieltäsi? Vai tuliko Tytsylle taas pieni virhe ja tuli puhuttua asiat ristiin?
- Sandra
Jokke kirjoitti:
jokainen yleensä ole omasta mielestään henkisesti rikas ja eikö se oikeus jokaiselle suoda.
En ymmärrä tuollaisia itsensä ylös nostajia jotka arvostelevat muiden ominaisuuksia ja pitävät omia arvojaan parhaimpina. Arvaapa mikä sinä minun mielestäni olet.Olen vain nuori nainen.Ja varmaan mielestäsi
lehmä, joka on päässyt navetasta vapaaksi.
Hahahaa!!
- Samovarius
Jokaisella on oma tapansa palkita itsensä menestyksestä, eikä muilla pitäisi olla asiaan mitään sanomista. Yksi ryyppää, toinen käy huorissa, kolmas molempia, neljäs lukee runoja, viides käy lomalla, kuudes luovuttaa verta ja joku lahjoittaa rahaa Unicefille. Mitä siitä? Kenelle se kuuluu? Tässä maailmassa jokainen vastaa omista tekemisistään. Ja vain niistä. Jos joku vaihtoehto on omasta mielestä parempi kuin toinen, miksei saisi tehdä niin kuin haluaa? Tässä maassa on oikeus mielipiteeseen, mutta sitä ei tarvitse ruveta tuputtamaan muille.
Kenelläkään ei oikeastaan ole oikeutta ruveta määräämään sitä miten pitää juhlistaa sitä että menestyy. Se on jokaisen oma asia.- Tytsy
No voihan sitä henkisestä rikkaudesta ja rahallisesta rikkaudesta ja niitten puuttumisesta silti keskustella.
Ei minusta ryyppääminen ja naiminen riitä elämän juhlistamiseksi pitemmän päälle, ja jos jollekin riittää, on minulla oikeus olla sitä mieltä, että hän on henkisesti köyhä. - Samovarius
Tytsy kirjoitti:
No voihan sitä henkisestä rikkaudesta ja rahallisesta rikkaudesta ja niitten puuttumisesta silti keskustella.
Ei minusta ryyppääminen ja naiminen riitä elämän juhlistamiseksi pitemmän päälle, ja jos jollekin riittää, on minulla oikeus olla sitä mieltä, että hän on henkisesti köyhä.Ota toki huomioon, että tuo ryyppääminen ja naiminen voi olla vaikka pelkkää paineiden purkamista. Monet hengellistä työtä tekevät (taiteilijat) ovat juoppoja. Etpä taida silti sanoa heitä henkisesti köyhiksi.
Henkilö voi viettää suurimman osan ajastaan tehden mitä hienointa taidetta, käyttäytyen kuin herrasmies ja olla mitä kohteliain ihminen. Hän voi olla ystävä joka lohduttaa, joka kuuntelee, joka ymmärtää. Jos hän kuitenkin juo, mahdollisesti jopa säännöllisesti, onko hän ehdottomasti henkisesti köyhä? Alkoholi voi olla pakokeino. Se voi olla ainoa keino poistaa paineita. Ja tiedä häntä mitä kaikkea päihtyneenä sattuu tekemään. Lakikirjankin mukaan humalatila on "itse aiheutettu sieluntoiminnan häiriö". Ei ihminen ole silloin oma itsensä.
Sitten on rapajuoppoja, jotka juovat pelkästä juomisen ilosta, jotka uhoavat ja räyhäävät muutoinkin kaikille itseään heikommille. He ovat kyllä henkisesti köyhiä.
Aiheesta on tuossa ylempänä toinen viestini.
Maailma ei ole mustavalkoinen, tyttöseni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192156Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392045Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä221930Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma461357- 731297
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46863Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56782Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8721- 52703
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32688