Avecra työnantajana

junatarjoilijaksi?

Olisko ketään, jolla kokemusta tästä työstä?
Viihdyitkö ja jos et, niin mikä oli syy?`

Plussia ja miinuksia?

Kiitos!

56

15493

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asemalla töissä

      Itse olen aseman toimipisteessä töissä ja tykännyt olen. Junatyöhän on tietysti erilaista. Sivusta olen sen verran seurannut että siinä työvuorot saattavat olla tosi pitkiä. Riippuu ilmeisesti siitäkin mistä päin Suomea olet. Osa työstä on yksintyöskentelyä. Henkilökuntalehdestä saa joskus aina lukea junaemännistä, jotka jäävät eläkkeelle 35 vuoden Avecralla olon jälkeen, joten ei kait se hassumpi homma voi olla.
      Avecra on iso talo ja hoitaa hommat kunnolla. Joten ongelmia ei tule palkanmaksuista eikä tes:n noudattamisistakaan niin kuin pienissä paikoissa. Palkat on tes:n mukaiset. Huom. Junahenkilökunnanlla on erillinen palkkataulukko jne. sen sopijaosapuolihan on juuri Avecra Oy.

      • Kaisa6969

        Todella huonolla tolalla. Kireä työilmapiiri ja esimiehiä kohdellaan todella kaltoin tässä pajassa.


      • asemalla töissä
        Kaisa6969 kirjoitti:

        Todella huonolla tolalla. Kireä työilmapiiri ja esimiehiä kohdellaan todella kaltoin tässä pajassa.

        olen tuon viestin nimimerkillä "asemalla töissä" joskus 5 vuotta sitten kirjoittanut.
        Mielipiteeni on muuttunut aika rajusti näiden vuosien aikana enkä enää ole Avecralla ja monta muuta on lähetenyt jo jälkeeni :(
        Harmi, että hommat saadaan lyhyessäkin ajassa huonolle tolalle. Edelleenkään en tarkasti tiedä junapuolen asioista, mutta enpä uskon se paremmissa fiiliksissä olevan.


      • tsuh-tsuh
        Kaisa6969 kirjoitti:

        Todella huonolla tolalla. Kireä työilmapiiri ja esimiehiä kohdellaan todella kaltoin tässä pajassa.

        Ko. puljussa useamman vuoden töissä olleena ei kyllä kovin hyvä kuva ole syntynyt yrityksen henkilöstöhallinnosta.Keski -ja alemman tason päälliköitä "kierrätetään" aina uusiin tehtäviin kun joku ottaa loparit/siirtyy uusiin tehtäviin yrityksessä.Välillä on aina sisäinen haku,välillä palkataan suoraan ulkoa ilman hakua,välillä palkataan vuokratyöfirman kautta,välillä vaan ilmoitetaan jonkun siirtyvän uusiin tehtäviin yrityksen sisällä ja sitten taas avoimeksi jääneeseen esimieshomaan arvotaan rekrytointitapa (tai palkataan ilman hakua joku "sopiva") jne. jne...Ei mitään logiikkaa vaikka ylin johto kai kuvittelee toisin.
        Porukka vaihtuu tiuhaan tahtiin ja ylemmät päälliköt tuntuvat siunaavan alaistensa uudistuspäähänpistot sitä mukaa kun niitä tulee.Ja niitähän tulee kun koko ajan saadaan uusia eri tason päälliköitä.
        Firmaa ei tunnu oikein kukaan johtavan,tehdään vaan uudistuksia toisensa perään ja useimmiten päädytään muutaman uudistuskierroksen jälkeen takaisin lähtöpisteeseen,muutama uusi esimies/päällikköposti vaan lisääntynyt matkan varrella.
        Eipä ihme siis jos ei kukaan kauaa viihdy paikassa,itsekin pois lähdössä em. syistä heti kun löydän muuta.Harmi sinänsä,paljon mukavia työkavereita eri puolilta Suomea,VR:llä myös mukavaa porukkaa paljon.


    • ertyuiopopo

      Jos suinkin saat jotakin muuta työtä jätä väliin.

    • ___enni

      Mä olen ollut junatarjoilijana ja työssä oli paljon hyviä ja huonoja puolia, niinkuin kaikissa muussakin töissä.

      Hyviä puolia olivat tosi mukavat työkaverit ja se että sai reissata ja nähdä eri paikkoja ympäri Suomea. :) Työpäivät monesti todella pitkiä, mutta palkkaakin sai sitten ihan hyvin kun perustuntipalkka, vastaavalisät, iltalisät, matkaraha, paljon tunteja yms.

      Pitkät vuorot kuuluu samalla myös huonoihin puoliin, koska oleskeluajat joillakin paikkakunnilla voivat olla pitkiä, jopa viisi tuntia. Työajat vaihtelee laidasta laitaan.
      Melko usein (työskentelepaikkakunnastasi riippuen) yövyt jossakin muualla kuin kotona, esim. Oulussa, Kuopiossa tai Helsingissä.
      Huonoja puolia myös se, että tavallaan ei pääse työpisteeltään mihinkään tauolle, vaan olet kokoajan asiakkaan silmien alla.

      Joskus yksin ollessa myös TODELLA kiire, kun juna on täynnä :/

      • kisko...

        Juu asiat ihan poskellaan tavaraa ei saada juniin. Asiakkaat tyytymättömiä. Myyntejä menetetty hurjasti. Juu raskasta on...


    • koli koli

      Ja kallista..

    • mietityttää

      Onko asemilla sama tilanne?

    • Ei enää!

      Huono työilmapiiri! Vuoden jaksoin katsella ja sitten onneksi löytyi muita töitä. En voi suositella kenellekään!

    • 3+8=?

      Avecra todella huono työpaikka,esimieheksi mennää ns.nuolemishommalla.Ei oikeaa otetta koko hommaan.Porukkaa pistetään pihalle ilman syyytä ja kohta haetaan taas uusia.

    • Heluna___

      Mitä tuo matkaraha tarkoittaa? Miten sen siis lasken?
      Yritin nsitä etsiä, mutta en löytänyt?

    • kea

      http://www.pam.fi/fi/tyo/palkat/Sivut/Default.aspx, luettelosta löytyy Avecran työehtosopimus. Itse olin tein töitä junissa Helsingistä, meillä yöpymisiä ei ollut kun sillon tällöin Oulussa, muilla paikkakunnilla niitä on enemmän. Työ oli ihan ok, itse pidin pitkistä päivistä ja useammista vapaista. Työkaverit mukavia, mutta työntekijöiden kohtelussa ja työolosuhteissa kuitenki paljon parantamisen varaa. Toivottavasti asiat on muuttuneet viime syksystä jo nyt, tai ainakin viimeistään sitten kun palaan suomeen ja tarvitsen työpaikan :)

    • -Lauri-

      Avecra on iso firma, josta muistaakseni 40% omistaa VR. Palveluita on asemaravintoloissa sekä junissa jonka lisäksi on täydennyspisteet Helsingissä, Oulussa ja Turussa. Työvuorot ovat melko paikkakuntakohtaisia ja voivat sisältää paljonkin yöpymistä ulkopaikkakunnalla. Korvausta tästä "työnantajan laskuun" yöpymisestä saa ainoastaan tuon naurettavan 0,60e/h matkarahan, matkaraha raksuttaa käyntiin siitä hetkestä kun työaika alkaa kotipysäkillä ja päättyy silloin kun pääset kotiin. Muutama hassu kymppi tuosta tulee kuukaudessa siis hyvitystä, kun vietät monta yötä pois kotoa, perhe- ja kaverisuhteet takuulla tykkää ja lastenhoitoon on parasta olla erinomainen tukiverkosto. Keskinmäärin junatarjoilija toki tekee sen noin 40 tuntia viikossa mitä muutkin duunarit, mutta työvuorot ovat 5-18-tuntisia, eli jos tuuri käy ja sattuu viikolle 2-3 15-tuntista päivää niin lopun ajan voikin sitten lepäillä kotona. Työvuoroja kuitenkin rukataan niin että kääntymispaikkakunnalla ei tarvitsisi maksaa siitä tauosta ollenkaan, eli voidaan laittaa työntekijä työskentelemään paikasta A paikkaan B 3 tuntia, sitten siellä paikassa B taukoa 5 tuntia (palkatta, pelkkä tuo 0,60e/h), jonka jälkeen paluumatka lähtöpaikkaan 3 tuntia, sitten pääsee kotiin. Palkkaa tuosta kuitataan siis 6 tuntia, poissa kotoa olet 11 tuntia ja noita "6 tunnin" päiviä saakin sitten hinkata kuutena päivänä viikossa että pääsisi tienesteille. Vai miltä tuntuisi olla töissä 8:00-19:00, saada tuosta palkkaa kuudelta tunnilta? Tai tehdä 5 tunnin työpäivä, yöpyä vieraspaikkakunnalla palkatta 16 tuntia, sitten 5 tunnin työpäivä takaisin kotiin? Tällaisia nerouksia siellä keskiportaassa keksitään, vaikka tuollaisenkin vuoron voisi muuttaa muotoon "3h töitä, tunti taukoa, 3h töitä takaisin", jolloin Avecra maksaa 7 tunnin palkan. Vaan ei, onhan se nerokkaampaa kusettaa työntekijää, makuuttaa vieraspaikkakunnalla jossain kusisessa taukotilassa keskellä ei-mitään ja saada henkilökunta kypsymään koko hommaan. Tai sitten vaihtoehtoisesti "tauko" kutistetaan johonkin 30-45 minuuttiin, äkkiäkös sekin "tauko" sitten palaa kun juna on myöhässä, tuskin ehdit edes mikroa lämmittää kun taas pitää juosta paluujunaan. Työ vaatii ns. seurapiirirakkoa, koska voi hyvin olla että vessaan ei pääse moneen tuntiin, kesällä etenkin tämä on hirveää kun kuumassa vaunussa pitäisi muistaa juoda paljon ja sitten taas pidätellä kusihätää. Kun joka paikasta pitää pystyä vaan "säästämään", vaikka firma tahkoo ennätyssuuria tuloksia vuosi vuodelta. Isot pomot rikastuu, mutta eipä taida johtoportaassakaan hommat luistaa kun koko ajan johtokin vaihtuu ja pyörii. Tuo on totta mitä joku jo sanoi, ei tuota firmaa kukaan oikeasti johda ja organisoi, rahat vaan kääritään taskuun ja käsketään pikkupomoja suorittamaan lisää säästöjä ja leikkauksia.

      Potkut on ennätyshelppoa ottaa Avecralta, varoituskäytäntö on naurettava ja kireä. Ekan huomautuksen jälkeen onkin jo parasta etsiä se uusi duunipaikka kuten minä tein, koska toisesta varoituksesta lennät pihalle. Varoituksen voi saada jos jättää kuuluttamatta ravintolavaunun palveluista (aivan sama vaikka ravintola olisi täynnä ja jono kolmen vaunun mittainen, kuuluttaa täytyy silti välittömästi aseman jälkeen), jos tupakoi työajalla, jos tilaa täydennystä liikaa/liian vähän, jos ilmoittaa sairaslomasta "väärällä tavalla", jos tulee vaikka vaan viisi minuuttia myöhässä töihin, oikeastaan ihan mistä vaan. En liioittele, yksi vanha rouva sai potkut siitä kun oli illan päätteeksi syönyt yhden roskiin menevistä pasteijoista! Keinot kyllä keksitään kun halutaan "huono" työntekijä savustettua pihalle! Sen sijaan sukulaisia suositaan estoitta ja muiden yli ja annetaan sunnuntaivuorot luonnollisesti vain heille, varoituksia näille ei anneta vaan mieluummin haukutaan joku syntipukki. Liittoa ei kiinnosta pätkääkään ja työehtosopparit maksetaan hiljaisesti niin minimaalisen huonoiksi kuin mahdollista.

      . . . . . .

      • -Lauri-

        . . . . .


        Hirveintä junatarjoilijan työssä oli kuitenkin jatkuvasti epäkunnossa oleva kalusto, vaunuja ei ehditä huoltaa yhtikäs missään ja tietyn vaunutyypin kanssa oli enemmän sääntö kuin poikkeus että kun kyytiin kiipesit, niin korkeintaan kassa ja kahvinkeitin toimii. Tai sitten ei toimi yhtikäs mikään ja myyt pelkkää karkkia, kun kahvinkeitin ja kassakin on hajalla. Sitten jokaiselle asiakkaalle saat erikseen pahoitella kun ei ole ruokaa, ei ole edes täytettyjä leipiä ja kaljakin on lämmintä, kun mikään kylmälaite ei toimi. Osta vaikka karkkia ja lämmin limsa, ei muuta ole tarjolla. Täydennystä ei saa oikein mistään, korkeintaan pari kahvipakettia vastaantulevasta junasta, jos sieltä henkilökunta ehtii juoksemaan asemalla vastaan. Talvella lämmityslaitteen hajotessa hytiset tiskin takana kunnes lämpötila laskee alle 10:n, vasta sitten saa laittaa puljun kiinni ja itse paeta jonnekin lämpimämpään vaunuun, parempi siis kuskata villasukkia ja pitkiä kalsareita laukussa kaiken varalta jos vaunun lämpötila olisi koko matkan ajan 12. Kesällä puolestaan 35 asteinen ravintolavaunu on hyvinkin tavallista, ilma ei kierrä yhtään ja nihkeä, iljettävä hiki on päällä koko ajan samalla kun kaljahanan jäähdyttäjä puhaltaa kuumaa ilmaa, mikro pauhaa ja kahvinkeitin töhisee vieressä, tauolle ei pääse minnekään ja samapa tuo, koska todennäköisesti koko juna on yhtä kuuma ja nihkeä. Ravintolavaunun ikkunoitakaan ei saa auki pitää koska joku tärkeä hygienialaki sen kieltää, kun tulee pölyä ja kaikkea p*skaa sisään ruokalautasille, asiakkaat kiukustuvat kuumassa ja huonossa hapessa ja taas on niin mukavaa. Työvuorot paukutat enimmäkseen yksin ja mikäs siinä yksin työskennellessä, kun ylläkuvatun kaltaisissa tilanteissa ei juuri muuta voi tehdä kuin pahoitella ihan kaikkea mahdollista ja sitä kahvia kaataa. Junatarjoilija on lisäksi se joka on aina siellä ravintolavaunussa paikalla haukuttavaksi, konduktööri saattaa piiloutua taukokoppiinsa karkuun (konnareilla on taukokoppi, junatarjoilijat tekevät nonstop-duunia ravintolavaunussa ollessaan, mitään taukotilaa EI ole...), joten kun junat laukkaavat viittä tuntia myöhässä niin ravintolavaunussahan se on kätevä räksyttää ja valittaa. Että kun ei tämä VR toimi ollenkaan, taasko me ollaan myöhässä, mikä teillä oikein on vikana. Kamelin selkä napsahtaa yleensä jos kahvi tai kaljakin jää saamatta kaiken hyvän lisäksi ja silloin asiakas takuulla haukkuu koko maailman paskimmaksi työntekijäksi ja ihmiseksi ikinä, missään. Purkaa tietysti vain pahaa oloaan lähimmälle sylkykupille, halveksittavalle "VR:n" työntekijälle. Nuoret perheettömät junatarjoilijat ryyppäävät vapaa-ajallaan paljon keskenään koska ei tuota paskaa kukaan täysijärkinen kestä eikä ymmärrä, joten jos haluaa duunin josta takuulla saa riivattua kollegan/muijan baariseuraksi niin junat on se paikka.

        Palkkaus on aivan surkea noinkin fyysiseen ja rasittavaan työhön. Vapaa-aikaa voi toki suhteessa ollakin enemmän, mutta "yksi työpäivä, yksi vapaapäivä, kaksi työpäivää, yksi vapaata" -sekarytmillä ne "vapaapäivät" meneekin vain nukkumiseen ja seuraavaan työpäivään valmistautumiseen. Itse nautin tällä hetkellä tylsääkin tylsemmästä 9-17:00 duunistani, josta pääsen aina illaksi Salkkareiden ääreen ja omaan, puhtaaseen petiin nukkumaan. Kaikki entiset työkaverit sanovat että vaihtaisivat heti itsekin, jos voisivat. Silloin kun juniin itse töihin menin niin kaikki vielä toimi, oli henkilökuntaa riittävästi työvuoroissa ja kalustoakin huollettiin, hämmästyttävää miten vaikea luminen talvi ja v*tuilleen mennyt henkilöstöpolitiikka saakin hyvin lyhyessä ajassa ryssittyä hienon työpaikan. Jokainen siis ymmärtää että työ VOISI olla oikeasti todella hienoa, monipuolista ja vaihtelevaa, mutta niin... Ne mielikuvat mitä junatarjoilijan työstä ensimmäisenä voisi tulla pitivät tietysti joskus paikkaansa, mutta eivät enää.

        Jos siis näette jonkun erinomaisen asiakaspalvelija-junatarjoilijan niin kyselkää tältä millä paikkakunnalla hän asuu ja toivoisiko hän uutta duunipaikkaa, ravintolavaunusta on helppoakin helpompaa kalastella uusi työntekijä.


      • Gondarg
        -Lauri- kirjoitti:

        . . . . .


        Hirveintä junatarjoilijan työssä oli kuitenkin jatkuvasti epäkunnossa oleva kalusto, vaunuja ei ehditä huoltaa yhtikäs missään ja tietyn vaunutyypin kanssa oli enemmän sääntö kuin poikkeus että kun kyytiin kiipesit, niin korkeintaan kassa ja kahvinkeitin toimii. Tai sitten ei toimi yhtikäs mikään ja myyt pelkkää karkkia, kun kahvinkeitin ja kassakin on hajalla. Sitten jokaiselle asiakkaalle saat erikseen pahoitella kun ei ole ruokaa, ei ole edes täytettyjä leipiä ja kaljakin on lämmintä, kun mikään kylmälaite ei toimi. Osta vaikka karkkia ja lämmin limsa, ei muuta ole tarjolla. Täydennystä ei saa oikein mistään, korkeintaan pari kahvipakettia vastaantulevasta junasta, jos sieltä henkilökunta ehtii juoksemaan asemalla vastaan. Talvella lämmityslaitteen hajotessa hytiset tiskin takana kunnes lämpötila laskee alle 10:n, vasta sitten saa laittaa puljun kiinni ja itse paeta jonnekin lämpimämpään vaunuun, parempi siis kuskata villasukkia ja pitkiä kalsareita laukussa kaiken varalta jos vaunun lämpötila olisi koko matkan ajan 12. Kesällä puolestaan 35 asteinen ravintolavaunu on hyvinkin tavallista, ilma ei kierrä yhtään ja nihkeä, iljettävä hiki on päällä koko ajan samalla kun kaljahanan jäähdyttäjä puhaltaa kuumaa ilmaa, mikro pauhaa ja kahvinkeitin töhisee vieressä, tauolle ei pääse minnekään ja samapa tuo, koska todennäköisesti koko juna on yhtä kuuma ja nihkeä. Ravintolavaunun ikkunoitakaan ei saa auki pitää koska joku tärkeä hygienialaki sen kieltää, kun tulee pölyä ja kaikkea p*skaa sisään ruokalautasille, asiakkaat kiukustuvat kuumassa ja huonossa hapessa ja taas on niin mukavaa. Työvuorot paukutat enimmäkseen yksin ja mikäs siinä yksin työskennellessä, kun ylläkuvatun kaltaisissa tilanteissa ei juuri muuta voi tehdä kuin pahoitella ihan kaikkea mahdollista ja sitä kahvia kaataa. Junatarjoilija on lisäksi se joka on aina siellä ravintolavaunussa paikalla haukuttavaksi, konduktööri saattaa piiloutua taukokoppiinsa karkuun (konnareilla on taukokoppi, junatarjoilijat tekevät nonstop-duunia ravintolavaunussa ollessaan, mitään taukotilaa EI ole...), joten kun junat laukkaavat viittä tuntia myöhässä niin ravintolavaunussahan se on kätevä räksyttää ja valittaa. Että kun ei tämä VR toimi ollenkaan, taasko me ollaan myöhässä, mikä teillä oikein on vikana. Kamelin selkä napsahtaa yleensä jos kahvi tai kaljakin jää saamatta kaiken hyvän lisäksi ja silloin asiakas takuulla haukkuu koko maailman paskimmaksi työntekijäksi ja ihmiseksi ikinä, missään. Purkaa tietysti vain pahaa oloaan lähimmälle sylkykupille, halveksittavalle "VR:n" työntekijälle. Nuoret perheettömät junatarjoilijat ryyppäävät vapaa-ajallaan paljon keskenään koska ei tuota paskaa kukaan täysijärkinen kestä eikä ymmärrä, joten jos haluaa duunin josta takuulla saa riivattua kollegan/muijan baariseuraksi niin junat on se paikka.

        Palkkaus on aivan surkea noinkin fyysiseen ja rasittavaan työhön. Vapaa-aikaa voi toki suhteessa ollakin enemmän, mutta "yksi työpäivä, yksi vapaapäivä, kaksi työpäivää, yksi vapaata" -sekarytmillä ne "vapaapäivät" meneekin vain nukkumiseen ja seuraavaan työpäivään valmistautumiseen. Itse nautin tällä hetkellä tylsääkin tylsemmästä 9-17:00 duunistani, josta pääsen aina illaksi Salkkareiden ääreen ja omaan, puhtaaseen petiin nukkumaan. Kaikki entiset työkaverit sanovat että vaihtaisivat heti itsekin, jos voisivat. Silloin kun juniin itse töihin menin niin kaikki vielä toimi, oli henkilökuntaa riittävästi työvuoroissa ja kalustoakin huollettiin, hämmästyttävää miten vaikea luminen talvi ja v*tuilleen mennyt henkilöstöpolitiikka saakin hyvin lyhyessä ajassa ryssittyä hienon työpaikan. Jokainen siis ymmärtää että työ VOISI olla oikeasti todella hienoa, monipuolista ja vaihtelevaa, mutta niin... Ne mielikuvat mitä junatarjoilijan työstä ensimmäisenä voisi tulla pitivät tietysti joskus paikkaansa, mutta eivät enää.

        Jos siis näette jonkun erinomaisen asiakaspalvelija-junatarjoilijan niin kyselkää tältä millä paikkakunnalla hän asuu ja toivoisiko hän uutta duunipaikkaa, ravintolavaunusta on helppoakin helpompaa kalastella uusi työntekijä.

        Konduktööreillä ei ole junassa taukokoppia, vaan palvelupiste.


    • ent. junatarjoilija

      Jep jep, monet asiat on noin miten mainitsit... Työssä todella mättävät monet asiat, kuten työskentelyolosuhteet, kuten vaunujen lämpötilat ja tauotus. Työvuoron aikana pitäisi myös ehtiä tehdä monta asiaa, mitä vaaditaan ja pitäisi kuitenkin asiakkaitakin ehtiä palvella. Pitkät työvuorot ovat todella raskaita junissa ja sitten kun päivän mittaan pidät tauon ravintolavaunussa ja istahdat, niin eiköhän joku asiakas huikkaa ovesta että töihin siitä! Ja se yksi vapaapäivä tosiaan menee seuraavaan vuoroon valmistautuessa. Monista VR:n ongelmista saat myös syyt niskoillesi, vaikka et ole edes sen palveluksessa. Hyviäkin puolia toki on, mutta huonot puolet jyräävät ne alleen. Itse tykkäsin työskentelyssä vanhoissa sinisissä junissa, jossa yleensä oli rauhallisempaa ja leppoista (pois lukien Lapin reissut). Myös monia työkavereita on ikävä. Raskasta oli mielestäni myös tehdä tilitys pitkän työvuoron jälkeen. Iho ei myöskään tykännyt ravintolavaunussa työskentelystä ja kädet olivat jatkuvasti kuivat.

      • asemalle jäin

        Niin kuin sanoit pitäisi kuitenkin asiakkaitakin ehtiä palvella.(Sieltähän se raha tulee)Oi oi sitä sinisten vaunujen aikaa.


    • oli ja meni

      Ei taida olla hinkua kyseiseen työpaikkaan , jakuvastahan noita junaemännän paikkoja on joka puolelle Suomea auki.

    • junalainen

      avecalla pitäisi olla robotteja töissä. ei ole inhimillistä ollenkaan tuo touhu. työntekijää ei kohdella ihmisenä, vaan rahantekokoneena. noh, on noissa junissa meno sen verrsn hiljentynyt, että saa kait alkaa uutta työpaikkaa moni avecralainen etsiä...

    • 36

      Muutaman kuukauden jaksoin mutta onneksi sain muita töitä.

    • Onko noin?

      Useita vuosia ravintola-alalla (yökerho, á la carte, festarit jne) töitä tehneenä täytyy sanoa, että ei tuo taatusti ole se huonoin homma. Omasta päästä on iso osa näissä hommissa kiinni ja jostain syystä osasta tekstejä tulee mieleen vanha sanonta: "Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista". Osa taas vaikuttaa näiltä "asiantuntijoiden" lausunnoilta, jotka tykkäävät kommentoida aivan kaikkea.

      Yleensä jos jotain ei saa tehtyä, niin kyllä se on isolta osin työntekijästä kiinni. Ja mitä nyt junalla vuodessa kuljen (30-40 matkaa), niin ikinä vuosien varrella ei ole vastaan tullut tilannetta että olisi myyty "eioota" heti asemalta lähdön jälkeen. Joskus Tre-Joensuu välillä kalja taisi loppua kesken, mutta se taas johtui kulutuksesta. En tietenkään sano, etteikö olisi omallekin kohdalle sattunut joskus tilanne, ettei tavaraa ole ollut saatavilla kun sitä ei ole tilattu/toimitettu.

      Jos Avecra tosiaan olisi niin kammottava paikka kuin tässäkin keskustelussa väitetään, niin miten ihmeessä se enää on pystyssä? Tottahan toki VR (valtio) omistaa 40%, mutta ei se silti mahdollista kaikkea tuota mitä mainittiin. Jos esim tupakointi työajalla on kielletty, niin sitten poltetaan tauolla. Turha siitä on kitistä, että on rikkonut sääntöjä ja on saanut varoituksen. Enkä myöskään aivan purematta niele, että joku olisi saanut kenkää pelkästään sen takia että olisi syönyt tiskistä poistetun "vanhan" pasteijan. Olisiko taas kyse siitä, että esitetään asiat itselle edullisimmalla tavalla ja jätetään jotain kertomatta tai on vain kommentoinnin ilosta keksitty joku tornihuhu?

      • Näin on

        Eiköhän Avecralla työtään tekevät tiedä tilanteestaan hiukkasen enemmän kuin tuollainen mistään tietämätön urpo. Valta osa Avecrallakin työskentelevistä omaavat mittavan työhistorian tarjoilualalta, joten turha sinun on hehkuttaa sitä, että olet pari päivää väännellyt kaljahanaa festareilla tai kiikuttanut pitsoja rossossa. Avecran karmea tilanne on ollut arkipäivää rautateillä jo vuosia, joten sinun epäluulosi asiaa kohtaan on oikeastaan aivan yhden tekevää meille kaikille. Jos et usko, niin terve tuloa juniin töihin.


      • ihan jees
        Näin on kirjoitti:

        Eiköhän Avecralla työtään tekevät tiedä tilanteestaan hiukkasen enemmän kuin tuollainen mistään tietämätön urpo. Valta osa Avecrallakin työskentelevistä omaavat mittavan työhistorian tarjoilualalta, joten turha sinun on hehkuttaa sitä, että olet pari päivää väännellyt kaljahanaa festareilla tai kiikuttanut pitsoja rossossa. Avecran karmea tilanne on ollut arkipäivää rautateillä jo vuosia, joten sinun epäluulosi asiaa kohtaan on oikeastaan aivan yhden tekevää meille kaikille. Jos et usko, niin terve tuloa juniin töihin.

        Heippa! Olenpa minäkin työskennellyt junaemäntänä useamman vuoden. Ja täytyy sanoa että ravintolassa työskentelyyn verrattuna todella rattosaa ja helppoo. Junamatkustajat ovat mukavia. Asenne ratkaisee todella paljon! Kaikki ei vaan sovellu tähän työhön.


    • Joo. Kyllä tuo Laurin juttu ihan totta on. Ja melko varmasti tuo pasteijajuttukin on ihan totta. Nimimerkillä kokemusta on. Valitettavasti.Itsekin siellä reilailin n.10v. Melkein joka paikassa mihin junalla pääsi mutta joensuussa en koskaan päässyt käymään, harmi. Tsemppiä kaikille työntekijöille! t. 1ent av.lainen

    • Eipäpaljonhymyilyt

      Hymyä Tytöt . Kiitos.

    • Emo

      Avecra on tähän astisista paras työnantaja, hienot henkilöstöedut ja mahtava palkkiojärjestelmä! Palkkaan olen ihan tyytyväinen. Vielä vuoden työskentelyn jälkeen on ihanaa mennä töihin. Miinuksena on kaluston huono kunto mutta jos pakastin hajoaa niin sille ei voi mitään. Asenteesta kaikki on kiinni.
      Jos pitää vaihtelevasta työstä ja on perheetön nuori niin suosittelen junaemännän työtä! :)

      • emo6

        Mitäpä linjoja Emo ajellu? Pitkiä vai Pätkiä.


    • Leenalotta67

      Paljonko kk palkka keskimäärin, entä tarvitseeko paljon englannin kieltä. Mol:n sivuilla haku ja ajattelin hakea paikkaa.

      • Junatarjoilija

        Junatarjoilijan homma vaatii englannin kielen taitoa, ihan kuin mikä tahansa matkailu- ja ravintola-alan homma. Osa työkavereista ei osaa ja myötähäpeä on suuri, kun suomea solkkaavat kiinalaisparoille, ja kun nämä eivät ymmärrä, koittavat huutaa kovempaa. Perusenglannin kielen taito kuuluu mielestäni kaikkiin ammateihin, joissa voi ulkomaalaisia asiakkaita olla. Muistakaa se asiakaspalvelu :)

        Kk-palkka riippuu minun kohdalla siitä, kuinka paljon on tunteja., koska olen tuntityöläinen, en kuukausipalkkalainen.


    • nevadanight1

      reilu kolme viikkoa olen nyt itse ollut junatarjoilijana ja fiilikset on vielä näin alussa melko ristiriitaiset. Mut rekryttiin talon ulkopuolelta, hr-housen kautta ja tunteja on miten sattuu. Palkka on ihan kohtuullinen, 5 päivästä kuittasin 700€ nettona.
      Joku aikaisemmin valitti että on perseestä kun joutuu yöpymään vierailla paikkakunnilla, minusta on taas ihanaa kun päivän pituus menomatkalla on 8 tuntia, ilta ja seuraava aamu aikaa hiimailla omiaan ja seuraavana päivänä palata kotipesälle 8 tunnin vuorossa. Yhden päivän keikosta en niinkään pidä, pisin päivä on 18 tuntia, 6h meno, 6h tauko, 6h paluu ja tunnit todellakin katkeaa siinä välissä, eli palkkaa tulee vain 12 tunnista vaikka olet käytännössä koko päivän pois kotoa. (toki myös yön yli keikoista ei tule yö-ajalta palkkaa mutta se vapaa-aika korvaa rahallisen menetyksen ainakin omalla kohdallani)

      Aikataulu panikoijille, englanti-vammaisille, perheellisille ja säännöllisen päivärytmin omaaville en todellakaan suosittele tätä työtä.
      Matikka päätä ja kykyä toimia kiireessä vaaditaan. Tilitys tehdään jokaikisen matkan päätteeksi, eli omalla kohdallani joudun tekemään sen jopa 6 kertaa päivässä. Kassan laskemiseen ja tilitykseen on aikaa alle 10 minuuttia koska ravintola on pidettävä auki "hetken kuluttua kaupunki x" -kuulutukseen asti.
      Muutenkin koko matkan päätös on sitä hektisintä aikaa. pöytiä et voi siivota etkä roskiksia vaihtaa jos pöydissä istuu asiakkaita, puhumattakaan tilitysraporttien ulos ottamisesta. On niitä matkustajia jotka ihan uhallaan tulee just 10 minuuttia ennen määränpäätä tilaamaan sen ruoka-annoksen "kyllä mä kerkeen syödä"-asenteella. Ei siinä auta muu kuin ruveta sulattelemaan pakkasesta lihapullia ja muusia ja kasaamaan lautaselle.

      Omavalvonta heittelee työntekijöiden kesken miten sattuu. Osa merkkaa hyvinkin tunnollisesti millonka joku tuote on kuormassa tullut / otettu sulamaan / avattu, ja osa ei taas merkkaile mitään mihinkään. Todella turhauttavaa kun et tiedä että kannattaako itse tilata lisää tavaraa vai onko jo olemassa olevat tuotteet vielä järissään.

    • hygienia passi

      Omavalvontahan pitää olla kunnossa.

    • Entinen avecralainen

      No niin. Tässä työnantaja, jota ei kenellekään toivo. Älä sairasta KOSKAAN, koska jos sairastat, joudut simputuksen kohteeksi. Esimiehen taholta. Jos saat sairausloman todistukseen ns. F-koodin (esim. työuupuumus, masennus) alkaa systemaattinen ulossavustaminen. Itse olen näissä johtoryhmän kokouksissa aikoinaan istunut ja kauhuissani kuunnellut, kuinka näitä F-

    • entinen avecralainen

      - koodilla poissaolevia parjataan nimeltä. Yhtiön näkemys on, että F-koodi tarkoittaa tekosyytä olla poissa töistä. Koskaan aikaisemmin en ollut edes tiennyt työpaikka kiusaamisen olemassa olosta, mutta avecran jälkeen tiedän. Kun se ylin johto syyllistyy tähän, millaista mahtaa olla työskentely junissa ja ravintoloissa.

    • Piitula

      Joopa, voisimpa kertoa tuosta ulos savustamisesta hyvän esimerkin.
      Alkuun on mainittava että jotkut konnarit on ottaneet elämän tehtäväkseen käräytellä ravintolan työntekijöitä. Puhelin langat laulaa tupakoinnista, kielenkäytöstä, lehtien lukemisesta, puhelimeen puhumisesta, vääränlaisista kuulutuksista / kuuluttamatta jättämisistä, liian aikaisin sulkemisesta, ja luoja ties mistä muusta.
      Tässä tapauksessa oli kyse kielenkäytöstä. Eräs työntekijä oli keskustellut hiljaisessa myöhäisillan junassa (ravintolavaunussa) entisen avecralaisen kanssa firman epäkohdista, ja ent.av:laisen työhistoriasta. Keskustelu oli ollut ilmeisen yksipuolista -entinen työntekijä oli suureen ääneen morkannut ja tilittänyt katkerana omista potkuistaan, ja tämä vuorossa ollut oli myötätuntoisena kompannut tiettyjä aiheita. Seuraavana päivänä aluepäällikkö oli soittanut vuorossa olleelle ja antanut suullisen varoituksen sopimattomasta kielenkäytöstä "asiakaspalautteen" perusteella. Vaunussa ei tapahtuma hetkellä ollut muita kuin kyseiset henkilöt ja konnari ohi kävellessään ilmeisesti kuuli ärräpäitä.
      Pari kuukautta myöhemmin tämä tarjoilija erotettiin toistuvan kielenkäyttö ongelman vuoksi.
      Aluepomo oli soitellut ahkerasti tuntemiaan konnareita, ja muita samoissa vuoroissa työskenteleviä tarjoilijoita läpi ja "varmistellut" heiltä että kiroilua ja sopimattomia aiheita on kuulunut asiakkaiden ja muiden työntekijöiden korviin. Irtisanomis peruste oli "toistuvat asiakaspalautteet ja työkavereiden todistukset kiroilemisesta".
      ---- No liekkö mennyt asia ihan näin mustavalkoisesti, sitäpä tuskin kukaan voi todistaa, mutta aika paksua minun mielestäni tuollainen että soitellaan muille "eiks niin että se X on kiroillu sun kuullen, onhan jookos?" -tyyliin.
      Junatarjoilijan työ on kuitenkin stressaavaa, ja liikkuvassa kopissa tasapainoilu ilman mustelmia ja itsensä kolhimisia on mahdottomuus ellet sitten osaa leijua ilmassa. Ihmekkö tuo jos joskus ärräpäitä tai sadattelua kuuluu kun se kaljaa täynnä oleva vetolaatikko paukahtaa polveesi seitsemännen kerran saman matkan aikana, mutta tuskin kukaan on niin typerä aspa että tietentahtoen ja huvin vuoksi vittusaatanaperkeleitä asiakkaiden kuullen huutelisi.

      • joopasi joo

        Paljonhan siellä on junaemäntä konnari pareja.Äkkiäkös jutut tekemisistä ja tekemättä jättämisistä lentää.


    • Piitula

      en tiiä onko vaan huhupuhetta, mutta useat työntekijät on kertoneet että
      työvuoropäivystyksessä (josta hälyttävät porukkaa tuuraamaan jne) on värikoodattu lista kaikista työntekijöistä sillä perusteella kuinka luotettavia ja yhteistyökykyisiä he ovat työvuoroihin liittyvissä asioissa.

      Vihreä: sinuun luotetaan ja sinulle soitetaan ensimmäisenä kun tarvitaan tuuraaja, koska olet aina valmis vaihtamaan vuoroa, tai tekemään extraa.
      keltainen: olet ihan ookoo mutta parannettavaa olisi, lapsiperheellinen eli et välttämättä pysty joustamaan.
      punainen: sinulla on myöhästymisiä ja varoituksia, sinulle soitetaan jos tilanne on todella epätoivoinen ja muuta apua ei saada.
      musta: vain työvuorolistaan merkatut viralliset vuorot eikä yhtään enempää. ongelmia byrokratian kanssa, tai irtisanominen tulossa tai jo irtisanomisaika menossa.

    • nalli

      Tiesittekös, että kehitysjohtaja Närhinen on tj:n paras ystävä ollut jo kauan ennen tätä puljua. Närhinen siirtyi tj:n parhaana kaverina sihteeristä päälliköksi " jonain hyvänä" lainatakseni niemistä. Tämän nimityksen seurauksena johtoryhmä vaihtui. Silloinen johtoryhmä ei voinut käsittää niemisen järjestämää nimitystä. " hyviä tyyppejä töihin" siis mitä Nieminen, löytyisikö vielä jokin kummin kaima joka työllistää.

    • kuikaa1

      Jokos hymynaamat on oven pielissä.

    • extarjoilija

      Entisenä junatarjoilijana kiinnostaisi kuulla, kuinka uudessa ravintolavaunutyypissä sujuu? Kuvissa oli ainakin kivan ja modernin näköinen ja tilavaltakin näytti. Valmistetaanko siellä itse mitään ruokia edelleenkään vai ovatko kaikki valmiita? Mitä muuten tykkäätte vaunutyypistä? :)

      • se2

        Kirsihän kertoi eilen siinä video pätkässä, että lihapullat säilyy.Jono seisoo,käännät selän ja rupeat lihapullan tekoon.


      • Duplo

        Yleinen mielipide on, että vaunu on aika hanurista. On hienon näköinen asiakkaalle, mutta työntekijää ei ole ajateltu toteutuksessa yhtään. Keittiötilaa todella vähän, kaapit ei pysy kiinni jne. Vaarallinen, suoraan sanottuna. Eikä keittiötilan läheisyydessä ole edes mitään komeroa, johon saisi omat vaatteensa/kassinsa laittaa.

        Kuten joku aiemmin ketjussa totesi, robotit pitäisi Avecralle ottaa töihin. Lähden tästä firmasta heti kunhan voin.


    • riitta2

      Hei,
      Kuka voi auttaa Allegro junalle töihin? Kokemus on, mutta ei pääse en tiedä miksi

    • junis1

      puhutko venäjää? onko työkokemusta? onko suomen passia?

      • riitta2

        Puhun venäjän kyllä, kaikki anniskelu ja hygieniapassi on, mutta Suomen kansalaisuus olen nyt haenut, vastausta ei ole vielä (((, kokemusta on yli 4v.


    • junis1

      Itse olin Allegrossa vuosi sitten töissä, mutta lopetin koska juna heiluu ja minulle tuli siitä matkapahoinvointia.
      Minulla on suomen kansalaisuus, joten sain kaikki venäläiset työluvat helposti.
      Ehkä sinun pitää vain hakea uudestaan ja toivoa että joskus vielä onnistuu. :)

      • riitta2

        Kiitos paljon sinulle ))) Mutta mutta.... haen haen ja ei mitä (((, onko mahdllisuus suora pomolle soittaa tavata kuitenkin


    • kiskot

      Jos vaan mitään muuta vaihtoaehtoa , niin älkää tulko töihin Avecralle ikinä. Työntekijänä et ole minkään arvoinen , mitään lupauksia ei pidetä , jatkuvaa selkäänpuukottamista niin työkavereilta kun esimiehiltäkin.Esimiehet on isomman johdon perseennuolijoita.Laittomia irtisanomisia , kieroilua , valehtelua ,pitkiä päiviä joista saatat istua toisella paikkakunnalla koko päivän ilman palkkaa.Kalusto on huonoa ja jatkuvasti koneet ja kassat ym on rikki.Kukaan ei välitä.Olet paska työntekijä jos vaikka valitat ettei kassa toimi tai tavarat on loppu.Pakasteet sulaa ja jäätyy vuorotellen.Kukaan ei jaksa välittää koska esimiehetkään ei välitä.
      Nyt Avecralla menee huonommin kuin koskaan.Koko johtoporras on vaihtunut ammattitaidottomiin johtamiskyvöttömiin ihmisiin ,jotka ei välitä senkään vertaa kun edelliset.
      Meillekkin palkataan Hesasta lähteviin juniin kokoajan uutta porukkaa , vaikka vanhoillekkaan ei anneta riittävästi tunteja.koskaan et tiedä mistä huomenna tuulee.Jos työntekijöistä välitettäisiin ,ja niitä arvostettaisi vaihtuvuus ei olisi niin suurta.Palkka minkä tästä saa ,ei ole mikään korvaus siitä stressistä minkä tää työ tuo tullessaan.Ja kaikki vaan siksi et johtamispolitiikka koko yrityksessä on ihan syvältä.

    • Karlf

      Kävin puolvuotta, en mene enää. Edelleen kaikki päin vattua. Huono työehtosopimus, ei kunnon lisiä, työntekijöitä hyväksikäytetään ja firma todellakin kokee voivansa kusta alaisiaan silmään. Kokemuksena hyvä, jos ajattelee että kaikesta jotain oppii. Mutta ikinä en takaisin menisi niin kauan, kun asiat ovat tuolla tolalla.

    • Junatarzan

      Älkää hakeko.

      Työskentelin kaksi vuotta ja jokainen tunti ko. työpaikassa oli jotain aivan kauheaa. Miksi menin, kysyy joku tietenkin: perheen ja kahden elätettävän lapsen takia.

      Paikka täynnä pikkupomoja, turhia päälliköitä ja ennenkaikkea osaamattomia ihmisiä johdon päässä. Työntekijää ei arvosteta pätkääkään. Koko yritys pyörii nykyisen toimitusjohtajan sisäpiirillä ja jos menet ja kritisoit, tehdään sinusta silmätikku ja esimerkki muille työhön tympääntyneille.

      En ole missään paikassa kokenut niin törkeää kohtelua kuin Avecralla. Omat esimiehet ja työnjohto ovat täysin kykenemättömiä, epäpäteviä ja omien sanojensakin mukaan kyllästyneitä hommiinsa. Ei suojatyöpaikkalaisena voi muuta kuin valittaa ja tyytyä pieneen palkkaansa ja asemaansa.

      Palkka on paska. Kouraan jää vakkarina 1900€/kk. Mara-tes käytössä ja satunaiset sunnuntait saattavat nostaa liksanauhan hyvällä tuurilla kahteen kiloon kuussa - nettona. Veroprossa tällöin 10-15%. Hommia lyödään sitä mukaan lisää, kun työnjohto ja esimiehet niin päättävät.

      Älkää helvetissä hakeko. Älkääkä menkö. 👎

    • Anonyymi

      Nytkin haku päällä. Onko jäänyt pää vetävän käteen.
      Eikö ole enää tulijoita...

    • Anonyymi

      Siellä nykyään myy konduktöörit kahvia.🤣 Älkää menkö sinne.

    • Anonyymi

      Meinasin hakea tänään junatarjoilijaksi. Luin junatarjoilijoiden kokemuksia ja oli kyllä sellaista viihdettä, että taidan vielä etsiä muita töitä. Kiitos kokemusten jakamisesta !

    • Anonyymi

      Mikähän mahtaa olla kk-nettopalkka nykyään? Eli lisät ym mukaan laskettuna? Miten käytännössä esim Vaasa-Helsinki työvuorot menevät?

    • Anonyymi

      Yli neljä vuotta olen ollut ja viihdyn hyvin. Vaihtelevaa ja mukavat työkaverit, ja tykkään vuorotyöstä. Tykkään myös pitkistä tauoista, ehtii tehdä omia juttuja. Helsinki varsinkin täynnä mahdollisuuksia viettää aikaa. Palkkakin on hyvä. Kiire on välillä joten on hyvä olla luonne joka ei helposti säikähdä.

    • Anonyymi

      Työn organisointi, sisäinen tiedonkulku ja yhteisten käytäntöjen sopiminen ovat ainakin ihan lapsen tasolla tässä firmassa. Henkilökunnassa sekä etenkin esimiehissä myös paljon huonosti motivoituneita ja koulututtetuja ihmisiä jotka ovat ikään kuin päätyneet virkaansa sattumien summana tämän näkyessä väistämättäkin työn laadussa ja ilmapiirissä. Avecralla tehdään helposta vaikeata ja tyydytään ylpeästi minimiin. Kun tämä sitten onnistutaan satunnaisesti ylittämään, taputellaan itseä selkään niin kauan että voidaan jälleen palata alisuorittamiseen. Oikealla ja välinpitämättömällä asenteella Avecran voi kuitenkin nähdä ns. helppona tienestinä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1017
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe