SYPRESSI ULOS VAI??????

JOULUKUUSI

Meillä on nyt jouluna ollut kuusena tuo sypressi.
Kuitenkin nyt on epäselvyytenä missä se säilyisi parhaiten kevääseen, niin että saisi sen istutettua maahan.
Ennen joulua kun pyydystin sypressiä joulukuuseksi, niin yhdessä liikkeessä sanottiin ettei se viihdy sisällä ollenkaan että ulkona vaan.
Kuitenkin ihmettelin sitä, koska joulukuussa ei ollut istutuskausikaan.
Kuitenkin tyyppi sanoi kiven kovaan että sisällä se kuolee että ulos heidän myymänsä sypressit on tarkoitettu.Varmaankin joku jouluapulainen joka näki ensimmäisen sypressin eläissään siellä pihalla.
Vielä kuusi(sypressi) on hengissä, mutta miten saan sen pysymään myös?
Laitanko ruukkuineen sen ulos, vai sisälläkö parhaiten?
Tosin ruukku varmaan halkee kun multa on märkää nyt.
Mikä avuksi?

9

39396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minulla myös

      Jos kyseessä on ns. joulusypressi eli Chamaecyparis lawsoniana 'Ellwoodii', niin se menestyy takuulla paremmin sisällä kuin ulkona talven ajan. Tärkeää vain on pitää kasvualusta kosteana koko ajan. Ei siis litimärkänä, mutta mullan on oltava aina tuoretta. Jos se pääsee rutikuivaksi, neulaset ruskettuvat ja varisevat äkkiä. Kasvi voi olla sisällä ympäri vuodenkin, mutta parhaiten se viihtyy kun viet kesäksi ulos puolivarjoon. Talvellakin lämmön pitäisi pysyä plussan puolella, joten kauppiaasi puhui vähän pehmeitä. Kannattaa myös istuttaa puu vuosittain vähän suurempaan ruukkuun hiekansekaiseen turpeeseen.

    • Irma

      Minullakin oli syöressi vuosia sitten sisällä talven. Kävi sitten niin kuin kävi, että se meni ruskeeksi, lähes kokonaan. Vein sen viileään tilaan odottamaan kevättä, noin 10 asteeseen.
      En lannistunut. Kun kevät tuli vein sen ulos varjoisaan paikkaan talon taaksen.
      Riivin siitä ruskeita neulasia pois melkein päivittäin, ja leikkelin oksia. Jouduin leikkaamaan siitä ainakin puolet pois.
      Se alkoi piristyä. Syksyn tultua siirsin sen maahan ja siellä se on nyt kasvanut ja vahvistunut noin 5 vuotta. Se on kuitenkin vielä niin pieni, noin 120 cm, että se taipuu aina talvisin hangen alle suojaan. Meillä on aina valtavasti lunta täällä Hyvinkään rajalla Nurmijärvellä.
      Kastelin sypressiä sopivasti ja se sai kyllä valoakin, syytä se ruskettumiseen en tiedä.

      • Jouluiloa

        Istutin jouluksi isoihin kesäkukkaruukkuihin kolme n. 1,2 metriä korkeaa sypressiä. Joulunajan niissä oli pienet kynttilät. Ne ovat yhä ulkona ruukuissaan, mutta nyt pelkään, etten saa niitä vietyä kevään yli. Tarkoitus on istuttaa ne puutarhaan kun maa sulaa.

        Nyt ne ovat vielä aivan hyvän näköisiä. Muuten, minä nimenomaan hain joulun alla ulos tarkoitettuja sypressejä multapaakuissa. Löysin ne aivan mainoksen perusteella ja joulu oli pelastettu! On minulla ollut samoin aiemminkin, mutta täällä Vaasan korkeudella sypressi ei oiken tahdo menestyä puutarhassa talven yli, pitäisi ainakin suojata.


    • espoo82W

      Ihme kyllä. Minulla on nyt 2 vuotta sypressi ollut pihalla kuten lähellä olevat valkokartiokuuset ja tästäkin talvesta tämä sypressi on selvinnyt, vaikka oli kovia pakkasia alkuun ilman lunta. Kauppiaan mukaan sen piti kuolla 100% varmasti talvella. Joten tätä sypressiä on ilo ihailla , se voi toistaiseksi erinomaisen hyvin puolivarjossa paikassa...

      • ex.kokki.nyk.puutarh

        minullakin ne menestyvät ulkona. ja aion istuttaa lisääkin.e


    • ex.kokkki.nyk.puutar

      Minä sain neljä sypressiä naapuriltani, joka sai ne lahjaksi anopiltaan. istutin ne ulos hiekkaiseen multamaahan. Siirsin ne myöhemmin tontin rajalle savihiekkainen maa. istutuskuoppaan laitoin hiekan ja mullan sekoitusta. Ne ovat kasvaneet siellä jo neljä vuotta. Sypressissä huomaan myös kuinka hienosti se kehittää muotonsa. ei ole kiusaustakaan leikkailla. kasvupaikka on puoli varjoinen. osan päivästä täysin aurinkoinen. Asun keski-uudellamaalla. hyvin menestyvät.

    • Anonyymi

      Vieläkö kirjoittajilla viestiketjussa on maahan istutetut sypressit hengissä ?

    • Anonyymi

      Hyvin kasvaa. Ovat jo noin 2 metrisiä. Naapurit käyvät jonossa ihmettelemässä.

      • Anonyymi

        Hyvin kasvaa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      41
      2460
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2447
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2342
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2102
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      22
      1826
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1663
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1098
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1004
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      959
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      55
      854
    Aihe