noin 2 viikkoa sitten kävelin reippaasti kukkakauppaan ajatellen juhlistaa alkanutta kevättä hommaamalla vihdoinkin viherkasvin niin tylsään talouteeni. kukkakauppias suositteli minulle helppohoitoisempia, kyseessä kun nyt oli ensimmäinen "hoidokki" mikä oli tarkoitus pitää hengissä. ihastuin kuitenkin vaaleanpunaiseen hortensiaan ja niinhän se päätyi tuohon lipaston päälle..
nyt kuitenkin jo pitemmän aikaa kasvi on näyttänyt enemmän ja vähemmän pahoinvoivalta.. aluksi se vaan "nuupahti", eli rupsahti alaspäin.. asia kuitenkin korjaantui veden annilla.. nyt kuitenkin jouduin leikkaamaan suurimman osan kukkia pois, kun olivat niin rumasti kuivahtaneet, vaaleanpunaisten kukkien reuna oli ihan ruskea.. joitakin vihreitä lehtiä tuo on myös tiputtanut..
kukkien karsinnan yhteydessä huomasin että mullan pintaan on kerääntynyt jotain kasvuston tapaista, ehkä hometta? sitä ei ole valtavasti, mutta huomattava määrä kuitenkin. voiko tämä johtua kukalle antamistani lannoitepuikoista? (ostin tavallisesta kaupasta punaisia lannoitepuikkoja jotka työnnetään kukkamultaan ja nämä ravitsevat kasvia sitten 2 kk)
mikä meni vikaan, kastelinko sitä liikaa? lorautin vettä aina aamuisin melko reippaasti, kukkakauppias kun sanoi että hortensia rakastaa vettä.. aurinkoa se saa kohtalaisesti/paljon, on lähellä ikkunaa josta aurinko paistaa sisään n. klo 7 - 15.. lämpötila huoneessa lienee 23-24'C..
rehellisesti, onko kasvillani enään toivoa?
operaatio Eläköön Hortensia!!
7
39914
Vastaukset
- varjoon
Hortensia viihtyy varjoisassa ja viileässä paikassa ja vaatii paljon vettä. Jos hortensialla on lämmin kasvupaikka, tulisi sitä kastella kaksi kertaa päivässä.
Hortensia viihtyy viileässä ja varjossa, ei siedä aurinkoa. Se tarvitsee paljon kosteutta ja sitä joutuu kastelemaan jopa kaksi kertaa päivässä. Kasvi ei siedä kuivahtamista, jos näin käy voit kokeilla pelastaa sen upottamalla koko ruukun kädenlämpöiseen veteen pariksi tunniksi.
Kesällä voit siirtää hortensian ulos, upotettuna omaan ruukkuun. Kukinnan jälkeen kasvi kannattaa leikata voimakkaasti ja istutetaan uudelleen happamaan turvemultaan. Kasvi siirretään ulkoa sisälle kellariin tai autotalliin (lämpötila 4-8 astetta) talvehtimaan syksyn tullessa.
Hortensia viihtyy viileässä ja varjoisessa paikassa. Se vaatii paljon vettä. Jos on lämmin kasvupaikka, sitä tulisi kastella jopa kaksi kertaa päivässä. Vettä voi pitää myös aluslautasella. Jos kasvi pääsee kuivahtamaan, se ei palaudu helposti ennalleen. Jos näin on päässyt tapahtumaan, niin siihen auttaa juuripaakun kokonaan veteen upottaminen. Kesän hortensia viihtyy ulkona, ruukku maahan upotettuna, varjoisassa paikassa. - vettä,vaan
Kyllä se on saanut liikaa vettä,ei näin talvella tarvi kastella edes joka päivä ja aina sinne lautaselle,ei juurelle.Mieluimmin kuitenkin laittamalla se veteen puoleksi tunniksi ja sitten pois.
Kyllä sen huomaa koska se tarvii lisää vettä,varmaan kuolee liiasta vedestä.Tuo 'home' voi tulla niistä lannoitepuikosta,mutta myös liiasta märkyydestä.Ei se haittaa kukkaa. - rosmariini
Tietääkseni hortensia viihtyy valoisassa paikassa mutta paahtavalta auringonsäteiltä pitää suojata, tosin sitä vaaraa ei vielä ole. Valoisassa sen pitäisi kukkia kauan.
Hortensia tarvitsee runsaammin vettä kuin moni muu kasvi. Joten lämpimänä päivänä sitä on tosiaan syytä kastella parikin kertaa. Kasvin ruukun voi vielä laittaa suojaruukkuun jossa on aina vettä pohjalla. Yksikin kuivuminen saattaa lakastuttaa kasvin niin, että sen pelastaminen on vaikeaa.
Nuo lannoitepuikot ovat helposti liian vahvoja. Jos haluaa lannoittaa niin nestemäinen on paljon parempi. Lannoitushan tehdään vain kasvukautena, tosin sehän on juuri alkamaisillaan.
"Home" voi olla veden kalkkia, ei ole vaaraksi kasville.- Irma
Hortensiaa lannoitetaan Rodo-lannoitteella, koska se viihtyy happamassa maassa.
- ensia
Hei Tässä ongelmavyyhdessä voisi aloittaa niin että kutoo sukat ja pudottaa huonelämpötilaa. Hortensia tarvitsee paljon vettä, mutta älä anna veden seisoa aluslautasella. Kastele multa litimäräksi ja kaada aluslautaselta vesi pois. Mullan pintaan tulee helposti hometta, mutta en ole huomannut että kasvi siitä kärsisi.
- rento oto
Kun luvin noita viestejä, huomasin tehneeni kaikki virheet mitä ei olisi pitänyt tehdä hortenssiani kanssa.
Hortenssiani kuitenkin kasvaa ja kukkii neljättä vuotta.
En pidä sitä suoranaisessa auringossa.
Kastelen juureelle, mutta jos on luvassa lämmin päivä ja lähden töihin lorautan vettä sen alusasiaankin.
Lannoitan roto lannoitteella ja joskus annan sille kahvia veteen laimennettuna.
Ainakin on vielä voinut hyvin tälläisellä hoidilla.
Talveksi leikkaan vanhat kukat pois ja talvetan valoisassa ja viielässä tuulikaapissa.
Ei ilmeisestikään ole kovin nirso kukka kun vain muistaa kastella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482519Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742507Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732382Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.612175Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321887Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1031739Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231185Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71034Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön57922