itselläni tälläisia:
Siellä tulee kyllä tunne, kuin olisi Jumalan maja ihmisten keskellä ja myöskin ihan sellainen käsinkosketeltava yhteenkuuluvuuden tunne.
On ilo vaan katsella sitä ihmisjoukon hyörinää, vaikka minne katsot, joka puolella kulkee ihmisiä ohitse moneen suuntaan, useimmiten aivan nuoria vanhempia rattaineen ja vaunuineen ja monella vielä liuta lapsia rinnalla.
Iloinen puheensorina täyttää koko kentän. Ystävät tapaavat toisiaan suuressa suven juhlassa.
Lauantaisin illansuussa on aivan mahtavaa, kun ilta-auringon kajossa (jos auriko paistaa,aina ei ole sää suosinut, mutta sekään ei haittaa tahtia) näkyy valtava ihmismeri jokapuolella, on pitkät jonot, ehtoolliselle menijöitä, nuoria ja kaikenikäisiä. Niitä on niin paljon, että ehtoollinen kestää useita tunteja. Koko ajan kuuluu siionin lauluja ja virsiä. Iloinen puheensorina täyttää kentän.
Erityisesti on jäänyt mieleeni Petäjäveden lauantai-ilta. Silloin oli kaunis, aurinkoinen päivä ja kun ehtoollinen alkoi, katselin, kun teltan yllä oli poutapilvestä muodostunut yli taivaan niinkuin enkelin siivet.
Lauantai-illalla piha-alue ja teltta on aina ääriään myöten täynnä, pääasiassa nuoria, mutta myös kaikenikäisiä laulamassa yömyöhälle.
Päivisin kuuluu koko ajan puheita ja siio
nin laulut ja virret raikaa voimallisesti:
"Herra Jeesus verellänsä maksoi syntivelkani..."
"Ovat syntini anteeksi suuret,
koko velkani maksettu.
Ole kiitetty Herrani Jeesus,
ole kiitetty, kiitetty."
Siellä tulee kyllä tunne, kuin olisi Jumalan maja ihmisten keskellä ja myöskin ihan sellainen käsinkosketeltava yhteenkuuluvuuden tunne.
On ilo vaan katsella sitä ihmisjoukon hyörinää, vaikka minne katsot, joka puolella kulkee ihmisiä ohitse moneen suuntaan, useimmiten aivan nuoria vanhempia rattaineen ja vaunuineen ja monella vielä liuta lapsia rinnalla.
Iloinen puheensorina täyttää koko kentän. Ystävät tapaavat toisiaan suuressa suven juhlassa.
Lauantaisin illansuussa on aivan mahtavaa, kun ilta-auringon kajossa (jos auriko paistaa,aina ei ole sää suosinut, mutta sekään ei haittaa tahtia) näkyy valtava ihmismeri jokapuolella, on pitkät jonot, ehtoolliselle menijöitä, nuoria ja kaikenikäisiä. Niitä on niin paljon, että ehtoollinen kestää useita tunteja. Koko ajan kuuluu siionin lauluja ja virsiä. Iloinen puheensorina täyttää kentän.
Erityisesti on jäänyt mieleeni Petäjäveden lauantai-ilta. Silloin oli kaunis, aurinkoinen päivä ja kun ehtoollinen alkoi, katselin, kun teltan yllä oli poutapilvestä muodostunut yli taivaan niinkuin enkelin siivet.
Lauantai-illalla piha-alue ja teltta on aina ääriään myöten täynnä, pääasiassa nuoria, mutta myös kaikenikäisiä laulamassa yömyöhälle.
Päivisin kuuluu koko ajan puheita ja siio
nin laulut ja virret raikaa voimallisesti:
"Herra Jeesus verellänsä maksoi syntivelkani..."
"Ovat syntini anteeksi suuret,
koko velkani maksettu.
Ole kiitetty Herrani Jeesus,
ole kiitetty, kiitetty."
Vastaukset 33
Vanhimmat
meillä oli majapaikka kirkonkylän liepeillä rannalla.
Jonakin aamuna kun menin ulos, tyyntä järven pintaa pitkin kantautui seurakentältä saarnan alkusanat:" Armo teille ja rauha Jumalalta..."
Kaunein näky, minkä tiedän, on valtavan pitkä ehtoollisjono, joka kiemurtelee pitkin kenttää. Siinä on paljon nuoria, jotka syntejään anteeksi pyydellen menevät Herran pöytään. Kaiuttimista kajahtaa "Jeesus luona armopöydän sinut löydän..."
Tuollaiset kuvaukset sopivat vaikka Porin jatseihin tai Kuhmon kamarimusiikkiin, substanssi vaan on vähän toisenlaista.
Herätysliikkeen tilaisuuksista kuulisi kaikkein mieluiten tietoa siitä, montako ihmistä on ao. tilaisuudessa saanut parannuksen armon. Laumailmiöihin kuuluvat jutut voisi jättää vähemmälle.
Tuohon lienee vaikea kenenkään antaa tyhjentävää vastausta, sillä mitään tilastoja ei em.asioista ole olemassa eikä kukaan voi tuntea kaikkia ihmisiä. Henkilökohtaisesti tunnen pariskunnan paikkakunnaltani, joka on nimenomaan noissa mainituissa Petäjäveden suviseuroissa saanut parannuksen armon.
Pelkäätkö, että on liian kauniita kuvauksia ja joku ulkopuolinen innostuisi sinne pian lähtemään.
Paljon ennemmin tälläista lukee,kuin jatkuvaa vl:ien parjausta. Hoitokokouksistakin on jäänyt levy päälle.
Suorastaan yllättävän usein olen minäkin kuullut vl-porukoiden lähtevän satojen kilometrien päähän vain tunnelmoimaan. Mitään muuta sellaista ei ole tarjolla, mitä ei paikkakunnan rauhanyhdistys pystyisi tarjoamaan.
Noista eri klikkien kokoontumisajoissa minua viehättää enempi körttien tapa kokoontua taivasalla ja ottaa vastaan kaikki mitä ylhäältä annetaan. Sääkin on jumalan lahja...
Katsopas muuten:
http://tori.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000007&conference=4500000000001219&posting=22000000016320122
Aivan asiallista numerotietoa, ei tunnelmilla hehkutusta!
Niinpä, jokakesäisiä kerrontoja ovat jäätelön, makkaroiden, spaghetin, kahvin, sämpylöiden, jne. menekit. Senhän nyt jokainen tietää, että paljon menee, kun on runsaasti väkeä koolla.
Koskaan ei kumminkaan kerrota tupakan menekkiä.
Seuravierasmäärätkin ovat vakiintuneet jo melko tarkkaan 60 - 70 tuhannen välille.
Mutta mitä oikeastaan suviseuroista voisi uutisoida?
Parhaimpia juttuja ovat jonkun perheen haastattelut seurakentällä.
Lehtimiehille ehdottaisin juttua kuuluisasta, paljon parjatusta tupakkakioskista ja tupakkaringin haastattelua, yöelämästä ja työntekijöiden kokemuksista vartiovuoroista vessansiivouksiin.
Suviseuroissa äläkä muissakaan seuroissa tuijota liikaa ihmiseen. Älä tee ihmisestä epäjumalaa. Syntisiä ovat kaikki, niin uskovat kuin epäuskoisetkin. Luota sen sijaa Herran Jeesuksen sovitustyöhön. Jeesus on ollut synnitön ja hän elää yhä. Jeesus kuoli ristillä, mutta Jeesus nousi kuolleista. Jeesus nousi taivaaseen. Nyt Jeesus on taivaasa ja Jeesus auttaa ihmisiä täällä maan päällä..
on kaikenlaisia muistoja kaikenlaisista tapahtumista, joihin olemme osallistuneet. On kauniita ja mieleenpainuvia samoin kun on myös vähän ikävämpiä.
Minä vaan en ymmärrä, miksi niitä pitää keskustelupalstalle tulla kertomaan. Eihän omakohtaisiin muistoihin voi toisilla olla mitään kommentoitavaa.
Toivoisin, että moppi poistaisi tämän avauksen heti ennenkuin tämä palsta täyttyy novelleista.
lukea sata vuotta vanhoja hoitokokous novelleja,voi mahdoton mitä oikein tehtiinkään .voi meitä ihmispoloisia.
Rumiako juttuja pitäis olla. Pitäiskö täyttää palsta vl:ien haukkumisesta.
Olet paha poika. PAHA.
on monelle vanhoillislestadiolaiselle vuoden kohokohta. Kyllä tällainen avaus ilman muuta voipi olla palstalla.
Minua ihmetytti Nivalan suviseuroissa kenttäalueella tupakka hampaissa vastaan tulleet ihmiset. Vastaavaa ilmiötä ei tapaa missään muussa hengellisessä kesätapahtumassa. Toki voi olla uskomattomia Nortti huulessa, mutta suviseuroissa nämä kessuttelijat olivat mitä suurimmalla todennäköisyydellä veeälliä. Olihan siellä tupakan riittävyys turvattu erillisellä kioskilla, josta myytiin syöpäpötköjä.
Seuraavassa raportti, jonka aikanaan tein Nivalan suviseuroista:
Suviseuroissa Nivalassa
Kirjoittanut: Melperi 5.7.2004 klo 17.14
Tämän vuoden vanhoillislestadiolaisten suviseurat pidettiin Suomen tasavallan neljännen presidentin Kyösti Kallion kotipitäjässä Nivalassa. Olin elämäni ensimmäistä kertaa mukana suviseuroissa ja esitän seuraavassa hajanaisia ajatuksia ja huomioita tapahtuman tiimoilta.
1. Suviseurojen nettisivut
Suviseurojen nettisivut olivat erittäin hyvät, asiantuntemuksella laaditut ja nopeasti ajantasaistetut (mm. puheet nettiin). Nettisivuilla annettu informaatio tapahtumasta kuvien ja sanojen kera oli todella laadukasta.
Melperin arvosana nettisivuista: KIITETTÄVÄ.
2. Toteutus Nivalan pelloilla
Tapahtuman puitteet oli rakennettu Nivalan pelloille vuosien antaman asiantuntemuksen ja rutiinin pohjalta. Vaikka väkeä velloi paikalla kymmentuhansittain, niin mihinkään paikkaan ei muodostunut jonoja tai ruuhkia, koska myyntipisteitä yms. oli rakennettu niin paljon, että kaikki sujui varsin juohevasti.
Tämän suuruusluokan tapahtuma vaatii työtä työn päälle. Arvelen, että talkootyön määrä kokonaisuudessaan liikkuu useissa kymmenissä miestyövuosissa.
Melperin arvosana puitteista: KIITETTÄVÄ.
3. Ihmisten käyttäytyminen isossa teltassa
Kun eri tilaisuudet lähtivät käyntiin, niin aika pian teltta rauhoittui ihan kohtuullisesti liialliselta ja häiritsevältä liikehdinnältä. Toki lapset pitivät jossain määrin omaa ääntelyään, mutta se on ymmärrettävää.
Ainoa miinusmerkkinen asia teltassa oli se, että monet penkit oli kurattu sellaisiksi, että istu nyt siihen valkoisilla housuillasi! Tästä varmasti melkoinen osa menee lasten piikkiin, mutta ei kaikki. Näin siellä joitakin aikuisikäisiä, jotka surutta nostivat kinttunsa edessään olevalle penkille. Myöskin lasten osalta vanhemmat voisivat opettaa omiaan tässä asiassa.
Melperin arvosana telttakäyttäytymisestä: HYVÄ.
4. Osallistujien yleisilme
Ei ollut tietenkään mikään yllätys, että melkoinen osa osallistujista oli lapsia ja nuoria. Mahtuihan sekaan toki myös monenlaista papparaa ja tanttaraa.
Erään kerran seurasin teltassa melko nuorta avioparia, jolla molemmilla oli vaunut ja kummassakin vaunussa oli kaksi lasta. Tämän lisäksi naisen masussa oli hyvää vauhtia varttumassa viides pikkuinen. Tätä katsellessa Melperi ajatteli, että HUH HUH!
Ei arvosanaa yleisilmeestä.
5. Seurapuheet
Yksi selkeä punainen lanka kaikilla puhujilla oli se, että puheessa korostettiin toistuvasti termiä "Jumalan valtakunta" ja kuinka tärkeää on, että ihminen on sisällä Jumalan valtakunnassa.
Puhujat eivät korostaneet, kuinka tärkeä asia on ihmisen uudestisyntyminen elävään uskoon ja se, että ihmisestä tulee Jumalan lapsi. Sen sijaan on tärkeää olla Jumalan valtakunnassa. Vanhoillislestadiolaiset opettavat, että vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta. Kun lasketaan yhteen 1 1, niin saadaan summaksi se, että puhujien mielestä kaiken A ja O on kuuluminen vanhoillislestadiolaisuuteen.
Vaikka "vain me" -oppi ei suoranaisesti puheissa tullut korostetusti esille, niin rivien välistä se oli selvästi luettavissa.
Melperin arvosana vanhoillisten "vain me" -opista: HYLÄTTY.
6. Keskustelu erään puhujan kanssa
Menin erään tilaisuuden jälkeen ison teltan takana olleen sakastin luo ja tiedustelin mahdollisuutta keskustella siinä tilaisuudessa puhuneen, teologisen koulutuksen saaneen henkilön kanssa. Hän suostui ilomielin pieneen juttutuokioon. Yksi toinen mies tarjosi autonsa meille rauhallisemmaksi juttelupaikaksi.
Olimme puhujan kanssa suuresti yhtä mieltä siitä, että usko Jeesukseen on numero 1. Edelleen puhuja vastasi esittämääni suoraan kysymykseen, että vain Jumala - tuo suuri sydänten tuntija - näkee jokaisen ihmisen sydämeen ja Hän myöskin loppupelissä ratkaisee jokaisen ihmisen iäisyyskohtalon.
Samoin olimme yksimielisiä siitä, että meidän jokaisen on syytä ottaa vakavasti Raamatun sana "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi".
Parikymmentä minuuttia kestänyt jutustelumme sujui varsin leppoisassa ilmapiirissä ja sen päätteeksi kättelimme ja toivotimme Jumalan siunausta toinen toisillemme.
Melperin arvosana keskustelusta: KIITETTÄVÄ-.
7. Majapaikka
Majapaikkani ei sijainnut Nivalassa. Sain majapaikassani paljon tietoa ns. lattiatason vanhoillislestadiolaisuudesta ja vl-käyttäytymisestä. Isäntäavioparini toisen osapuolen toinen vanhempi on vl. Heillä oli siis sitä kautta kosketuspintaa vanhoillislestadiolaisuuteen. Samoin heillä oli useita lapsia, joilla on ja on ollut vl-kavereita. Käytin tietenkin tilaisuutta hyväkseni ja kyselin monenlaisia asioita.
En tässä kerro sen enempää kuulemastani. Sen verran voin todeta, että isäntäaviopari totesi, kuinka heitä suorastaan huvittaa tietyissä tilaisuuksissa - esim. vl-häissä - se, miten heitä ulkopuolisia kohdellaan kuin ilmaa ja miten vain veeällät ovat jotakin...
Samoin uutta minulle oli heidän kertomansa siitä, miten vanhoillislestadiolaisten ikä vaikuttaa suhtautumiseen ei-veeälliin jne.
Melperin arvosana majapaikan hinta- ja laatusuhteesta: KIITETTÄVÄ.
Lähestyimme seura-aluetta, seurateltan tultua näköpiiriimme, kolmevuotias tyttäremme alkoi laulamaan "Matkalle lähdin taivaaseen niin ,että puku musta ,puhtaaksi valkenee " Lapsen laulusanoitus toi herkän kuvauksen seurojen tärkeimmästä sanomasta.
Loistava raportti suviseuroista. Siitä kiitos Melperille. Tällaisia raportteja olisi mukava lukea jatkossakin.
Sain innostuksen ja annanpa minäkin oman raporttini.
Vanhana suviseurakonkarina on suviseurainnostus vuosien myötä hiipunut pikkuhiljaa.
Olen jo väsynyt jokakesäisiin matkoihin suviseuroihin ja haluaisin olla kotona kaikessa rauhassa.
Nuoret tietysti tykkäävät kovasta menosta ja hälinästä ja se on täysin ymmärretävää, pitäähän nuoren elämässä olla menemisen meininkiä.
Nuorille on jännitystä etsiä sitä elämänkumppania, mutta kun on kaiken kokenut, sitä haluaa jo rauhoittua, eikä massiiviset seurat jaksa innostaa.
Suviseuroissa oleminen ei ole lomaa, vaan täyttä työtä. Edes sanaa ei pysty keskittyneesti kuuntelemaan, kun aina pitää mennä sinne ja tänne.
Suurperheisille suviseurat ovat enemmän kuin normaalit arkirutiinit, työntäyteisiä.
Se, että kaikki sanoo sen olevan silti yhtä juhlaa, johtuu siitä, kun uskoon kuuluu nähdä kaikki negatiivisetkin asiat positiivisina. Kärsimykset ja vaivat ovatkin uskovalle vain pelkkää iloa, rauhaa ja rakkautta.
Olen kanssasi samaa mieltä tupakasta, kuinka estottomasti sitä viljelläänkään suviseuroissa.
Eikö Jumalan sana yhtään rauhoita maailmallisesta himosta ja orjuudesta kärsivää tupakoivaa, vaan hänen täytyy vetää sitä siellä jatkuvasti.
Suviseurojen ulkoista ilmettä voisi helposti parantaa lopettamalla tupakanmyynti keskuskentällä ja kieltämällä tupakointi 100.n metrin etäisyydellä suviseurateltasta.
Järjestysmiesten pitäisi kerätä tupakat aivan lapsilta pois sitä mukaa, kun havaitsee, aivan kuin poliisi kerää pullot alaikäisiltä.
Ehtoollispuoli on kehittynyt. Enää ei tarvitse tuhansien ihmisten juoda samasta maljasta, siis hygieenisyys on huipussaan.
Vessat ovat kyllä aika ikäviä paikkoja. Parhaita vessoja ovat valmiskopit, joita vois lisätä, sillä niissä saa olla parhaiten rauhassa omassa yksityisyydessään. Muutenkin vessojen määrä on aivan liian pieni tarvittavaan kapasiteettiin verrattuna.
Ulkoruokailu on onnetonta sateella, kovalla helteellä ja tuulella. Pitäisi hommata toinen iso teltta nimenomaan ruokailua varten. Puhujilla kun on ollut oma siisti ja viihtyisä ruokailuteltta kautta aikojen..
Sellaisiä pienempiä kahvi ja piknik telttoja vois olla eri puolilla seurakenttää, eikä vaan pelkästään keskuskentällä.
Ison teltan lankkuistuimet vaihtaisin selkänojallisiin penkkeihin. Lankulla istuminen on niin rasittavaa, etten viitsi siellä usein istua.
Uudeksi ohjelmanumeroksi laittaisin kysymyslaatikon esirukouspyyntöjen jatkeeksi.
Iltaisin voisi olla isossa teltassa teemana vastata kysymyslaatikon kysymyksiin.
Tietenkään kaikkia kysymyksiä ei ehdittäis käsitellä, mutta voisi valikoida parhaimpia.
Esirukouspyynnöt ovat kaikki samanlaisia. Siellä pyydetään, että käsittäisi parannuksen armon, ja pääsisi irti alkoholista, mutta jos pyydän esirukousta vaikkapa tupakan orjuudesta kärsivän lähimäisen hyväksi, sitä ei varmasti lueta.
mun mielestä suviseurat on just hyvät noin..
sinne tiesti sain jotain parannusta tulla vessoihin ja näin mut liika on liikaaa.. tupakan poltto kentällä ei ainakaan mua haittaa... oon sitä mieltä et jos ei tykkää ulkoruokalasta nii miks ei voi syödä vaunussa? tai teltassa? tai missä ikää sit yöpyy..tai oleskelee...
Minä olen joskus pudonnut parivuotiaana asuntovaunun ikkunasta (tätä nyt en varsinaisesti itse muista).
Yksiä parhaita suviseuramuistoja ovat ehtoollisella käynnit rakkaiden ystävieni kanssa, toisiamme siunaten.
Suviseuroissa on ihana laulaa isossa teltassa ja kentälläkin, mutta etenkin isossa teltassa. Siellä monen tuhannen ihmisen kanssa laulaessa on niin pohjattoman turvallinen olo, aivan uskomaton fiilis! :)
Tykkään kuunnella puheita vaikka kentällä kävellessäkin. Ei välttämättä joka sanaa, mutta jotenkin se on ihanaa, kun lähes joka hetki kuuluu Jumalan Sanaa sieltä niin virvoittavana.
Iltaisin on ihanaa olla kavereiden kanssa, kierrellä kentällä ja tervehtiä kaikkia tuttuja ja jutella heidän kanssaan. Päivisin suviseurakentällä on hauskaa istua nurmikolla kavereiden kanssa ja jutella.
Alustukset myös ovat jääneet mieleen liikuttavina hetkinä. Se on uskomaton tunne, kun monta tuhatta nuorta on aivan hiljaa ja kuuntelee alustusta!! Sitten kun lauletaan, niin laulu kajahtaa, ja kyllä siinä minullakin tulee usein sellainen tunne, että se todellakin on Jumalan maja ihmisten keskellä. Ja esimakua Taivaasta jopa. :) Vaikka onhan suviseuroissakin joskus ikäviäkin hetkiä, jos tulee vaikka erimielisyyksiä jonkun kanssa, mutta joinakin hetkinä on sellainen olo, että tämä on kuin Taivaan esimakua (siellä vielä moninkertaisesti ihanampaa).
Odotan kovasti suviseuroja! Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita sinne minunkin puolestani!
Jrt vl-nuori
yleensä hienoa käyä isos teltas, vaikkaki aina vähä maisteis, siel sellanen hyvä olla.
Meidän nuoret vuosien mittaan ovat kertoilleet toisilleen vitsikkäitäkin seuramuistojaan. Aamulla kun herää aivan märkänä ja hikisenä kuumassa teltassaan ja kaijuttimista kuuluu siioninlaulu " Kaunis aamuaurinkomme kuinka paistat kirkkaasti " vähänpä ärsytti... " No yöllä on vähän satanut vettä kun pojat heräävät teltassaan patjalta , joka oli yöllä muuttunut vesilautaksi huh huh!.... ja eikun seuraavana kesänä jälleen taas kilvan suviseuroihin. Eihän me pienistä säikytä...
aurinkoinen suvis sunnuntai-aamu. Kun heräsin teltassa siionin lauluun:
"Taas siion kiittää ja riemuitsee,
kun armon taivas on täällä
ja siksi vapaana laulelee,
maan kylmän, pimeän päällä."
"On Jeesus alhaalla antanut
taas armonvirtansa juosta
ja heikoimmallekin siunannut
on vettä virrasta tuosta."
"Ja itse kirkkaana Hengessään
on valon majaansa tuonut
näin vielä aikaamme pimeään
on kirkkaan alttarin luonut."
Oli mahtavat fiilikset herätä.
Tämä tapahtui ammoisina aikoina vuonna -62 Raahen suviseuroissa. Olin silloin vähän toisella kymmenellä. Kiertelimme ystäväni kanssa seurakentällä, oli joku väliaika. Yhtäkkiä kuulutettiin, että jostakin sairaalasta oli tullut tieto, että eräs tunnettu vanha puhuja oli nukkunut pois. Ehdotettiin veisattavaksi virttä "Rauhan saivat pyhät herran...". Virsi alkoi, ja ihmiset myös seurakentällä yhtyivät siihen. Virren pauhu tuntui kaikuvan niin voimakkaana yli tienoon, että suorastaan putosimme istumaan ojanpenkalle ystäväni kanssa. Kuuntelimme itku kurkussa. Tajusimme hämärästi, että eivät nämä tuhannet ihmiset laula pakosta jonkun maan mahtavan muistolle, vaan omasta halustaan yksinkertaisen puhujapapan muistolle. Se uskomaton virren humina ei unohdu.
Eräs ihanimmista muistoistani: Olin viikko sitten saanut parannuksen armon ja pääsin ensi kertaa suviseuroihin. En ollut ennen parannuksentekoani tiennyt vl juuri mitään.
Kun sitten siellä alettiin laulaa: Nyt vapaa olen synnin, kuolon alta, oon puhdas veres veljen, Jeesuksen..." vaikka en vielä laulua osannut, se kosketti niin, että tunsin suorastaan taivaan koskettavan - kaikki Jumalan lapset näyttivät enkeleiltä!
Samoin laulu: ovat syntini anteeksi suuret, kävi suoraan sydämeen ja jäi rakkaaksi.
Rukoillaan rakkaat sisaret ja veljet, että Jumala varjelisi meitä uskomassa tämän vieraan maailman keskellä. Kun monia kirjoituksia on lukenut, tuntuu kauhealta, millaiseen sieluntilaan Isän kodin jättäneet ovat saattaneet joutua. Heillekin rukoilemme palaamisen armoa.
Yksi ihana muisto: kokoonnuimme suviseuroissa me isovanhemmat kaikki lapset perheineen - yli neljäkymmentä lastenlasta. Oli siinä iloa ja hyörinää ja suuren suuri kiitollisuus Taivaan Isälle, joka on meidät kaikki uskomassa varjellut.
Nauru raikui ja oli onnellisia suurperheen äitejä ja isiä ja mukavia lapsenlapsia. Suviseurat ovat keidas erämaan matkalla.
tavattiin kavereita, vedettiin röökiä ja katteltiin tyttöjä. Näin siis nuorena. Nyt ison sakin kanssa ei millään viitsisi raahautua paikanpäälle, liian hikistä hommaan. Ja kallista.
Vieläkö sitten vedät röökiä ja miten ovat lapset säästyneet tupakan kiroilta.
Eivätkö omat lapsesi halua nyt mennä sinne vuorostaan röökiä vetämään ja tyttöjä katselemaan.
Mutta totta puhut, että useimmille suviseurat ovat vain tapa mennä sinne katselemaan ja seurustemaan, sekä röökiä vetämään.
Mutta , eikö olekin kiva , että tulevat seuroihin. Kun usko menee , eivät tule seuroihin. Jos se paha pysyiskin röökin vetämisessä vaan,niin me kaikki päästäis taivaaseen.
Minullekkin tulee juuri samanlainen tunne kuin useammale teistä kirjoittajista..yhteenkuuluvuuden tunne... sen vuoksi on odotan innolla suviseuroja..ja myös tietenkin on hyvä mennä kuuntelemaan puheita.
Seurat on niinkuin keidas erämaassa. Toisinaan olen lähtenyt sinne hiukan
apeana ja arjen kovettamana. Suviseuroissa tulee kaiken muun hauskan
ohella aina kiinnitettyä katsetta päämäärään. Aina on jäänyt päällimäisiksi
upeita muistoja.
Pari vuotta sitten pääsin suviseuroihin vasta lauantaina. Pyörittelin
mielessäni vielä työhön liittyviä juttuja, kun päätimme sitten kavereiden
kanssa liittyä ehtoollisjonoon. Jonotimme teltan sisällä, kun seuraväki
lauloi seuraavaa virttä:
"Tässä näyttää tahraiselta, saastaiselta kaikki
oma hurskaus. Kristuksesta vuotaa vastaan,
ainoastaan, Isän suuri rakkaus!"
Nämä sanat koskettivat aika vahvasti kovaa sydäntä, ja antoivat kyllä
ajatuksilleni oikean suunnan. Rakkaiden ystävien kanssa saatiin keventää
matkan takkoja ennen kun kumarruimme Herran pöytään. Ehtoollisen jälkeen
liityimme onnellisina pitkään pizzajonoon :D
Odotan jo suurella innolla suviseuroja!!
Suviseurat olivat parasta vuodessa kun itse vielä olin uskomassa. Viisi vuotta sitten kielsin uskon enkä ole sen jälkeen suviseuroissa käynyt. Vanhat kaverit ovat jo naimisissa ja perheellisiä tai muuten vain hajaantuneet melkein kaikki - mitenkä sitä sinne yksin viitsisi lähteä.
Eniten kuitenkin pelottaa se, miten paha olo itselle tulisi kuunnellessa kovaäänisistä siionin lauluja ja virsiä. Ja kun näkisi muiden nuorten viattoman uskomisen ilon. Itsellä tullut tehtyä sellaisia asioita, ettei tuohon joukkoon ole enää takaisin menemistä, vaikka kuinka armosta syntinsä anteeksi uskoa saisikin.
Te, ei-lestadiolaiset nuoret, jotka jaksatte käydä täällä haukkumassa ja jauhamassa paskaa: uskaltautukaa edes kerran itse paikalle katsomaan meininkiä. Hiljaiseksi se tunnelma vetää kovemmankin tyypin. Minusta ei enää päällepäin kukaan voisi arvata, että olen joskus ollut uskomassa, mutta sisimmässäni on aina pieni kaipuu tuohon yhteisöön.
paljon rakkaita suviseuramuistoja. Eräskin ihana kuva piirtyy silmiini kun muistelen Nivalan suviseurojen lauantai-iltaa. Olimme kuuntelemassa nykyisen mieheni kanssa lauantai-illan alustusta kentällä. Olimme juuri hetki sitten pujottaneet kihlasormukset sormiimme. Olo oli onnellinen ja juhlava. Taivaalle piirtyi sateenkaari ja viimeiset sadepisarat ripsahtelivat maahan. Aurinko kultasi kentän.. Olo oli aivan mahtava!
Ei niin suurta syntistä, etteikö Jumala anteeksi antaisi. On ollut kaikki synnit meillä, laidasta laitaan, murhat ja huoruudetkin anteeksi annetaan. Niin oli Daavidillakin. Miksi vetää syntikuormaansa "raskailla vaunujen valjailla" perässään, kun voi sen Jeesuksen verellä pois pestä. Tule takaisin isän kotiin. Niin minäkin palasin.
Ketä ikinä Jumala kutsuu.
Niin sai ristin ryövärikin anteeksi kyselemättä, kun uskoi Jeesuksen päälle.
Kuin syntinen nainenkin. Jeesus sanoi, mene äläkä enää syntiä tee.
Ja moni muu.
Voin iloissani laulaa laulun:
"Herra Jeesus verellänsä/
maksoi syntivelkani./
Golgatalla kuollessansa,
täytti lainkin tähteni."
"Syntikuormani hän kantoi, /
kuolon kärsi eestäni,/
rikokseni anteeks antoi7
iäksi ne hukutti."
"Suuruus minun syntieni/
tutkien ei vähene,
ansioon vain Jeesukseni/
pois ne kaikki hälventyy."
Oli suuri elämys nuorelle päästä ensimmäisiin suviseuroihin. Joensuun seuroihin matkattiin seurajunalla muistaakseni peräti 15 tuntia.
Ensimmäinen suviseuratauko tuli vanhimman lapsen syntymän aikoihin. Kaiho oli suuri.
Usein seurapaikalla herättiin rakkaisiin siioninlauluihin. Erityisesti muistan myös ison teltan iltalaulamiset.
Järkyttävä seuroistapaluumuisto Alajärveltä on vuodelta -70. Eräs nuori vuolijokinen tyttö jäi auton alle muutamia kilometrejä seurapaikalta. Puolisoni näki tapahtuman todennäköisesti ainoana ulkopuolisena automme peruutuspeilistä. Palasimme onnettomuuspaikalle ja hälyytimme apua. Vielä tuolloin elossa ollut uhri oli viety seurapaikan ensiapuun, mutta myöhemmin hän kuoli.
Jouduimme viipymään turmapaikalla melko pitkään poliisikuulustelujen vuoksi. Aamuaurinko oli jo noussut kun palasimme mummulan kasteiselle pihamaalle.
Viimeisin seuramuisto ja -kokemus on Haapajärven suviseuroista -77...
aloittaja