Mustalaiset on ainutlaatuistaa

kansaa vailla verta

Mustalaiset on ainutlaatuistaa kansa vailla verta

Kuin mustalaiset on monessa suhteessa on hyvin ainutlaatuinen.EsiM:Mustalaiset on olut orjia maailmaan neljän suunan paikassa yhtä aikaa.
Joka selvästi on ainutlaatuistaa.Mustalaisa ollan metsäsätty kuin eläintä "Gypsy Hunt".Mustalaiset ovat kautta aikojen olleet toinen toistaan "rajumpien vainojen kohteena." Euroopassa
1300 1400 1500 1600 1700 1800-luvulla sillä mustalaisia alettiin hävittää sekä tulella että miekalla.
Vuosisadan vaihteessa alkoi "mustalaisten" järjestelmällinen, moderni vainoaminen Saksassa. 1200-luvulla säädettiin mm. laki
Jokainen mies saattoi vapaasti surmata alueellaan kohtaamansa romanit.Heidän pelkkä fyysinen olemassaolonsa paikkakunnalla tulkittiin rikokseksi ja rangastus oli kuolema , Ruotsissa, Tanska ,Saksa ,Ranska, Englandi,Koko Euroopa.

niin musta laiset on valkoisten mielestä jouto kansa eihhänne ole ihmisiä. mutta on asiat nyt monellatavalla toisin moni mustalainen tulee omillaan toimen ,on hyvät autot ja asunnot.

Mustalaisissa on ihan hienoja ihmisiä ja sitten niitä, jotka ovat jotain ihan muuta.Ja sama koskee valkolaisia.Rotu ei tee ihmistä.

Kyllä on valkolaisten mielestä niin.Mutta minun
mielestä tee olete Yli arvoinen kansa.Kun taas valkolaiset tai jokut muut kansat on Ali arvoinen.

Ja tee olete myös Jumalan silmäterä.

Pyydän anteeksi luulin että jätit suomen laskuista pois ,koska sieläkin tapettiin mustalaisia niinkuin muissakin maissa, vielä kerran anteeksi

49

9261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikkien kaveri

      EI IHMISEN LUONNE OO KIINNI SIITÄ MINKÄ MAALAINEN TAI VÄRINEN ON ! jotkut mustalaiset sattuu olemaan varkaita mutta kyllä yhtäpaljon varkaita on valkosissakin,mustalaiset on ihan jees jotkut on paljon kivempii ku valkoset sitä paitsi!

    • Eräs,,,

      Olen itsekin työskennellyt aina palvelualalla.Myöskin pitkään Helsingin keskustassa"kalliissa putiikissa".Mustalaisia olen elämäni aikana tavannut paljonkin.Suurin syy siihen,että mustalaiset käyttäytyvät miten käyttäytyvät,on meissä valtaväestössä.Itse olemme syypäitä siihen,miten he meihin reagoivat.Minua itseäsi ei häiritse ollekaan heidän upea vaatetuksensa,päinvastoin.Mustalaismiehet ovat olleet AINA herrasmiehiä,toisin kuin valkolaiset.Meidän kaikkien pitäisi olla suvaitsevaisempia.Mustalaisilla on kunnioitettavia tapoja paljon.Minä olen oppinut kunnioittamaan heitä lapsesta saakka.He ovat myöskin olleet minua kohtaan aina ystävällisiä ja luontevia.Ihminen kyllä näkee,kuka hyväksyy toisen aidosti.Pyydän mustalaisilta anteeksi kaikkien ajattelemattomien valkolaisten puolesta ja häpeän "meikäläisten"käytöstä.Rukoilen voimaa ja siunausta ja kunnioituksen palautusta kaikille mustalaisille.Te olette upeita ihmisiä!

    • niin metsä vastaa... ,,

      Aivan samanlaisia löytyy kaikista roduista - Hyviä/huonoja,ei voi yleistää.

      Eikö aina paha kello kuulu kauas,hyvä ei lainkaan!?

      Romaniystäväni ovat auttaneet minua silloin kun olen ollut apua vailla.Apua ei tarvinnut pyytää,vaan se tuli luontevasti ja edelleen jollen anna kuulua itsestäni aikoihin,alkavat huolehtia.

      Sain kaiken tarvitsemani ja tunsin todella olevani turvassa,missään ei ikinä minusta huolehdittu niinkuin ystävieni luona.

      Olen sydämestäni kiitollinen ja olen tosi pahoillani että tätäkin perhettä moititaan tuntematta,vain ulkonäön/rodun vuoksi.

      Nämä ihmiset ja lähipiirinsä useat ovat töissä tai koulussa.

      Ennakkoasenteet vaikeuttavat vielä 2000 luvullakin heidän elämäänsä.

    • Hevosmies...........

      Sekä hevostuntemustaan!Miehet ovat tosi miehiä mustalaisten joukossa.Siinä jää valkolaissällit auttamatta toiseksi.Niin komeata porukkaa ei toista olekaan.Sodassa palvelivat kuten valkolaisetkin.Voimakkaita ihmisinä.

    • vaan valtaväestöön kuuluvav...

      Itse en ole mustalainen vaan valtaväestöön kuuluvava valkolainen.Jota seikkaa saan hävetä muiden valkolaisten takia kun kohtelette huonosti mustalaisia.Onko suurempaa tyhmyyttä,kuin leimata kaikki ala-arvoisiksi.Milloin tahansa pystyisin esiin marssittamaan vaikka 20 komeaa,rehtiä ja moraaliltaan kunnioitettavaa mustalaismiestä.He mysö nauttivat toisten mustalaisten kunnioitusta omassa joukossaan.Ilmapiiri on täysin toisenlainen kuin valkolaismiesten.Tutustu,jos tilaisuuden saat,niin voit oppia jotain.

    • kateellisen miehen kuvatuksen.

      tyypillinen valtaväestöön kuuluvan kateellisen miehen kuvatuksen.
      Koskaan yksikään"manne"ei esiinny niin halveksittavan näköisenä julkisesti kuin
      valtaväestöön kuuluva känninen työtön.Tällaista "mannea"et näe missään.Paras olla solvaamatta.Kateus on suurin syy "mannejen"haukkumisessa ja fiksut ihmiset tietävät tämän.

    • Mietihän valkolainen

      Samat elämän mahdollisuudet sekä opiskelun että työpaikkojen suhteen kuin mustalaisille?kaikkialle minne pyrkisit aivan rehellisin mielin,kohtaisit vain tuon kaltaisia ihmisiä,mitä itse ehdustat?sinäkin tekisit mitä tahansa,selviytyäksesi tässä maassa.Mannet ovat sinunkin edestäsi sodassa taistelleet ja tuo on tulos.Suurin osa valkolaisista on halveksittavia paskiaisia.Tyhmiä!Ette ymmärrä mitään.Itse olen"valkolainen"mutta aina ollut hyvissä väleissä mustalaisten kanssa ja kunnioitan heidän peräänantamattomuuttaan.Heillä on ollut aina vaikeaa sinun kaltaistesi takia.Onneksi meitä toisin ajattelevia on paljon!

    • kysyttäessä vastanut,että h...

      Manne/Romaani/Mustalainen on asiaa kysyttäessä vastanut,että hänestä on aivan sama millä nimellä kutsutte,joten se siitä.
      Sehän riippuu myös sanojasta.Arvonantoa pitää heillekin osoittaa.Suomessa heitä on kohdeltu väärin liian kauan.Ovat kykenevämpiä moneen työhön,minkä valkolaiset ovat hoitaneet huonosti.He ovat hyviä ihmisiä.Suuri menetys teille,jotka ette halua avoimesti suhtautua.Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

    • eikös ole totta,,,,,,,,,,,,,

      Mustalaiset ovat Suomen suurin aartteemme

      EMME KOSKAAN ANNA PERIKSI, KOSKA NIIDEN YHTEYS MEIHIN ON TAATTAVA SEN ILON JA ONNEN TAKIA, JONKA SE MEILLE SUO.

    • joihin on sekoittunut

      suomessa on juutalaisia , joihin on sekoittunut
      mustalaisverta . Strauss esim. oli juutalaisen ja
      mustalaisen sekoitus . Juuri tämän mustalaisveren
      takia suomessa ei yksikään askenaasirabbi pysy täällä
      jatkuvasti , vaan vain silloin tällöin . sekoitus on niin rankka ja siksi juutalaiset ovat menneet
      huuhaa-kristittyjen kanssa naimisiin ja täällä on
      ainoastaan kaksi pientä hasidiryhmää , joiden voi
      katsoa olevan juutalaisia

    • Miekkonen.....................

      Jokainen asiaan perehtynyt tietää että juutalaiset ja mustalaiset ovat samaa kansaa.

      • exmister

        Se oli Romaaaanin kirjoittama tarina. Tarvitsemme
        toki romaaaaneja tarinoita kertomaan.KIITOS

    • toveri ww

      Mustalaisille oma valtio.

    • valehtelija

      -------Pyydän anteeksi luulin että jätit suomen laskuista pois ,koska sieläkin tapettiin mustalaisia niinkuin muissakin maissa, vielä kerran anteeksi----------

      miks´ keksit valheita

      • tuo on totta!

      • H guru
        tsigaan kirjoitti:

        tuo on totta!

        Maassa nimeltä Suomi ei moista ole tapahtunut. Ehkä maassa nimeltä Venäjä tai Ruotsi, mutta ei Suomessa.

      • H guru kirjoitti:

        Maassa nimeltä Suomi ei moista ole tapahtunut. Ehkä maassa nimeltä Venäjä tai Ruotsi, mutta ei Suomessa.

        Vainottu kansa

        Leirinuotion ympärillä ei ole aina ollut yhtä rauhallista. Mustalaiset ovat kautta aikojen olleet toinen toistaan "rajumpien vainojen kohteena."

        "Esimerkiksi" 1500-luvulla polttoroviot paloivat täysillä, sillä mustalaisia alettiin hävittää sekä tulella että miekalla.

        Sama hävityslinja jatkui vuonna 1637, jolloin kuningatar Kristiina määräsi kaikki Ruotsi-Suomessa tavattavat mustalaiset hirtettäviksi.

        Tuossa vain pieni palanen siitä kaikesta pahuudesta.

      • Pyritääs totuuteen
        tsigaan kirjoitti:

        tuo on totta!

        Katsoppas itse mustalaisten historiaa. Se on totta että laki säädettiin mutta historia kertoo ettei sitä kuitenkaan toteutettu.
        Esimerkiksi Suomen puolella ei hirtetty eikä tapettu yhtään mustalaista rotunsa vuoksi.
        Näin historiantutkijat kertoo. Mistä sinulla on parempi tieto.
        Yritä nyt pysyä totuudessa.

      • Tasapuolinen

        Eiköhän suomalsiakin ole vainottu, tapettu synty-
        peränsä ja kielensä takia. Viety jouklla kuoleman
        leireille Siperiaan. Tiedän tapauksia, eikä siihen
        ole viitäkäänsataa vuotta.

      • niin ole kilti ja laita min...
        Pyritääs totuuteen kirjoitti:

        Katsoppas itse mustalaisten historiaa. Se on totta että laki säädettiin mutta historia kertoo ettei sitä kuitenkaan toteutettu.
        Esimerkiksi Suomen puolella ei hirtetty eikä tapettu yhtään mustalaista rotunsa vuoksi.
        Näin historiantutkijat kertoo. Mistä sinulla on parempi tieto.
        Yritä nyt pysyä totuudessa.

        """""Katsoppas itse mustalaisten historiaa. Se on totta että laki säädettiin mutta historia kertoo ettei sitä kuitenkaan toteutettu.
        Esimerkiksi Suomen puolella ei hirtetty eikä tapettu yhtään mustalaista rotunsa vuoksi.
        Näin historiantutkijat kertoo. Mistä sinulla on parempi tieto.
        Yritä nyt pysyä totuudessa.""""""""

        Koska tunnut olevan niin varma asiasta, niin ole kilti ja laita minullekin se tieto. Ei vain omasta suusta. Koska minä olen 100% vama, että sinulla on värää tiedoa.

    • Pyritääs totuuteen

      Jollain nikillä voi kuka hyvään kirjoittaa mitä soopaa vaan eikä se tee siitä henkilöstä asiantuntijaa.
      Jos tuo alkup.raimo ei pysty todistamaan olevansa todella argeologian, raamatunhistorian ja vaikka itämaisten kielien tuntija niin mielipiteet ovat vain mielipiteitä, ilman mitään vakavasti otettavaa tosipohjaa.
      Ainakaan nuo tiedot mitä hän kirjoittaa ovat suurin osa puhdasta puppua.

      • entäs tätä

        jos osaat hebrean kieltä niin myös sinun pidää osaata helpompaa kieltä
        Kirjoittanut: simo 11.9.2004 klo 14.26

        svenska det måste du väl kunna bra .svenska är en lätt språk.jag kommer att ställa ett par frågor till dig svara på svenska ,om du inte kan det kan du inget hebreiska .sen kommer jag ställa frågor till dig på persiska .först vill jag beskriva dig vad araber tycker om zigenare och hur dom ser på dom .i sverige bor det 0mkringen en kvarts miljon araber.araberna själva säger att zigenarna är deras bröder dom ser att deras seder liknar mycket gammalt arbisk kultur.till exp blodshämnd är en slags herdersmord som alla araber praktiserar med många fler andra seder .zigenarna har alltid haft blodshämnd inte bara dom finska zigenarna flera andra nationers zigenare till exp ryssland ,baltiska länderna, spanska ,tyskland , italien med flera andra .om vi tittar på zigenare på genomsnitt hur dom ser ut ,då menar jag inte bara hud färgen .zigenarna ser ut som araber inte fan ser dom ut som indier ,avropa på indier dom är näst mörkaste mäniskor grupp i världen efter svarta mäniskorna .man kan säga att indier är en deras färg är en blanding mellan svarta och mycket mörk brun färg .. då pratar jag också om huvud form näsan och mycket annat ser zigenarna ut som araber.hur uppför zigenarna .zigenarna en väldigt våldsam pack dom har mycket våld i sig .hur är indierna är dom våldsama knappast indierna är en väldig fredfull ras hindi deras tro handlar om vara snäll mot alla inte bara till mäniskor också till djur man får inte död djur i deras tro .tror du att en sån våldsam gäng inte nytiden också i för i tiden kommer en sån grym våldsam zigenar pack ur stammar ur dom knappst tror du att jag köper det.svenskarna är livrädda för zigenarna araberna är räddä för dom ingen i sverige vill ha nåt att göra med dom .till exp föra sommaren knivmördade en zigenar barn en 19 årig latinsk man.denna lilla barnet knapp på 160cm hög på 12år .tänk bara .

        så här säger du . tai pelkkään ajatukseen että luoteis-Intiahan on vain 1200 km päässä Assuuriasta: kyllä ne jäljelle jääneet israelilaiset siis aivan varmasti vaelsivat Intiaan...tror du lilla med dina små hjärnceller att israelerna går tillbaks tills asyriska landet när fienden väntar där .om du blir jagat från väst vart går du går till väst nej knappast .eller är du så knäpp .svara på den?

      • sam,,,,

        Ja mikä tulee Romanit niin eivät ole Intiasta koska Geenit eivät valehtele.Romanilla on kaksi
        haplogroupia ja näiten perusteella päättä Intia-hihhulit loppupäätökset.Romaniten koko geneettinen maassa on arabialaista ja persialaista myös yli 27 kromosomia on Lähi- idästä.Geenit eivät valehtele!!!

        Olen itse opiskelut muutama vuosi geenitekniikka.
        Myös on eräs tutkimus osoittanut niin kulttuurisesti ja geneettisesti romanit ovat 5000-7500 vuotta vanhaa kansa lähi idästä.Myös on tutkimus osoittanut että romaniten kulttuuriset tavat menne vanhaan testamentin ja ainoa kansa jolla on tälläisiä tapoja.

        miksi toduus tekee kipiä'ä

      • asiantuntija

        Däremot vill jag säga att man har av rent slump hittat Genetisk samband till gamala Judiska prästskapen.Här har man igen inte velat testa närmare .

        "Nearly 86% of Y chromosomes belong to haplogroup VI-68, and a single lineage within that haplogroup, found across Romani populations, accounts for almost all of Romani males. A similar preservation of a highly resolved male lineage has been reported elsewhere only for Jewish priests (Thomas et al. 2003""

        Romska folket har uppfyllt var enda profet om Ephraim.Guds ord väger tyngre än allt annat.
        NEJ Romernas språk finns inte i Indien men vissa ord liknar sanskriten.Men Romerna har tusentals Persiska ord i sitt språk.Att Romerna har varit i Indien gör dom sig inte Indier.Men bibel experter vet när Ephraim var i slavar i Assyriska riket i dom tre städer längst Öst om Riket .Därifrän är det bara 900km Till den Indiska dalen.Att Ephraim måste ha vandrat till Indien.Dett håller rabbierna och Bibel experter.Indierna självä kallar Romerna för ASSHURA det vill säga ASSYRIANER.Romer har inte en enda hinduisk element eller någåt som liknar det. däremot går hela romska kultur tillbaka Bibelns tider.

        hoosea .9 17: My God will cast them away, because they did not hearken
        unto him: and they shall be wanderers among the nations

        11. Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, joka on hänet tehnyt: Kysykää tulevaisia minulta ja jättäkää minun haltuuni minun lapseni, minun kätteni teot.

      • sie tämmöstä kieltä

        Romska folket har uppfyllt var enda profet om Ephraim.Guds ord väger tyngre än allt annat.

        NEJ Romernas språk finns inte i Indien men vissa ord liknar sanskriten.Men Romerna har tusentals Persiska ord i sitt språk.Att Romerna har varit i Indien gör dom sig inte Indier.Men bibel experter vet när Ephraim var i slavar i Assyriska riket i dom tre städer längst Öst om Riket .Därifrän är det bara 900km Till den Indiska dalen.Att Ephraim måste ha vandrat till Indien.Dett håller rabbierna och Bibel experter.Indierna självä kallar Romerna för ASSHURA det vill säga ASSYRIANER.Romer har inte en enda hinduisk element eller någåt som liknar det. däremot går hela romska kultur tillbaka Bibelns tider.

        Däremot vill jag säga att man har av rent slump hittat Genetisk samband till gamala Judiska prästskapen.Här har man igen inte velat testa närmare .

        "Nearly 86% of Y chromosomes belong to haplogroup VI-68, and a single lineage within that haplogroup, found across Romani populations, accounts for almost all of Romani males. A similar preservation of a highly resolved male lineage has been reported elsewhere only for Jewish priests (Thomas et al. 2003""

        5

      • íhmettellään yhdessä
        sie tämmöstä kieltä kirjoitti:

        Henkilö ilmeisesti ymmärtää suomea, mutta ei osaa
        kirjoittaa suomeksi.Men ymmärrämme kyllä hyvin mi-
        tä yritit sanoa ja mistä on kyse

      • svenska är en lätt språk.
        sie tämmöstä kieltä kirjoitti:

        Romska folket har uppfyllt var enda profet om Ephraim.Guds ord väger tyngre än allt annat.

        NEJ Romernas språk finns inte i Indien men vissa ord liknar sanskriten.Men Romerna har tusentals Persiska ord i sitt språk.Att Romerna har varit i Indien gör dom sig inte Indier.Men bibel experter vet när Ephraim var i slavar i Assyriska riket i dom tre städer längst Öst om Riket .Därifrän är det bara 900km Till den Indiska dalen.Att Ephraim måste ha vandrat till Indien.Dett håller rabbierna och Bibel experter.Indierna självä kallar Romerna för ASSHURA det vill säga ASSYRIANER.Romer har inte en enda hinduisk element eller någåt som liknar det. däremot går hela romska kultur tillbaka Bibelns tider.

        Däremot vill jag säga att man har av rent slump hittat Genetisk samband till gamala Judiska prästskapen.Här har man igen inte velat testa närmare .

        "Nearly 86% of Y chromosomes belong to haplogroup VI-68, and a single lineage within that haplogroup, found across Romani populations, accounts for almost all of Romani males. A similar preservation of a highly resolved male lineage has been reported elsewhere only for Jewish priests (Thomas et al. 2003""

        5

        svenska det måste du väl kunna bra .svenska är en lätt språk.jag kommer att ställa ett par frågor till dig svara på svenska ,om du inte kan det kan du inget hebreiska .sen kommer jag ställa frågor till dig på persiska .först vill jag beskriva dig vad araber tycker om zigenare och hur dom ser på dom .i sverige bor det 0mkringen en kvarts miljon araber.araberna själva säger att zigenarna är deras bröder dom ser att deras seder liknar mycket gammalt arbisk kultur.till exp blodshämnd är en slags herdersmord som alla araber praktiserar med många fler andra seder .zigenarna har alltid haft blodshämnd inte bara dom finska zigenarna flera andra nationers zigenare till exp ryssland ,baltiska länderna, spanska ,tyskland , italien med flera andra .om vi tittar på zigenare på genomsnitt hur dom ser ut ,då menar jag inte bara hud färgen .zigenarna ser ut som araber inte fan ser dom ut som indier ,avropa på indier dom är näst mörkaste mäniskor grupp i världen efter svarta mäniskorna .man kan säga att indier är en deras färg är en blanding mellan svarta och mycket mörk brun färg .. då pratar jag också om huvud form näsan och mycket annat ser zigenarna ut som araber.hur uppför zigenarna .zigenarna en väldigt våldsam pack dom har mycket våld i sig .hur är indierna är dom våldsama knappast indierna är en väldig fredfull ras hindi deras tro handlar om vara snäll mot alla inte bara till mäniskor också till djur man får inte död djur i deras tro .tror du att en sån våldsam gäng inte nytiden också i för i tiden kommer en sån grym våldsam zigenar pack ur stammar ur dom knappst tror du att jag köper det.svenskarna är livrädda för zigenarna araberna är räddä för dom ingen i sverige vill ha nåt att göra med dom .till exp föra sommaren knivmördade en zigenar barn en 19 årig latinsk man.denna lilla barnet knapp på 160cm hög på 12år .tänk bara .

        så här säger du . tai pelkkään ajatukseen että luoteis-Intiahan on vain 1200 km päässä Assuuriasta: kyllä ne jäljelle jääneet israelilaiset siis aivan varmasti vaelsivat Intiaan...tror du lilla med dina små hjärnceller att israelerna går tillbaks tills asyriska landet när fienden väntar där .om du blir jagat från väst vart går du går till väst nej knappast .eller är du så knäpp .svara på den?

    • Suuttunut

      Jos suoma lapset on synnittömiä niin heittäkää ensimäinen kivi ja myös rehelli syydestä

    • Anonyymi

      Ei tuo mitään ainutlaatuista ole. Sardinian sakilla on eristäytymisen takia samat geneettiset vaivat kuin meidän heimolla.

    Ketjusta on poistettu 40 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      167
      12501
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4680
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      145
      3670
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2768
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      108
      1671
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      103
      1524
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe