AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / Perunkirjoitus

Perunkirjoitus

39 Vastausta 56 492 Lukukertaa
Missä olette yleensä hoitaneet perunkirjoituksen ja mitä olette siitä maksaneet? Vaikuttaako sen hintaan kuinka paljon on selvitettävää vai onko hinta suurinpiirtein sama aina. Nordea pankki ei hoida perunkirjoitusta vaikka näin luulin, että myös pankit sen hoitavat. Olisivat vaan lähettäneet laput itse täytettäviksi vain. Olisi edessä perunkirjoitus ja vainajalla ei ollut ns maallista omaisuutta esim taloa eikä asuntoa. Säästöjä muutamia tuhansia euroja jotka meneekin hautajais kustannuksiin.

itse

Jos vainaja on noin varaton, niin perunkirjoitus kannattaa hoitaa itse. Perunkirjoituksia tekee monet tahot a 400 euroa. Voit kysyä vaikkapa hautaustoimistosta. Ne osaa suositella.

Luultavasti en edes osaisi

Luulen etten sitä oikein osaa tehdä. Soita sinne ja tänne ja selvittele sitä sun tätä. Taidan sitten kuitenkin antaa sen jonkun ammattilaisen tehtäväksi niin tulee oikein tehtyä. Siis 400 euroon pitää varautua?

Hinnat (vertailu)

http://www.perunkirja.info

Tee itse

Jos tilanne on se mitä kuvailit, niin säästät sen 400 euroa tekemällä itse. Netistä löytyy hyviä valmiita pohjia yms.

lomake.fi

Löysin ainakin lomake.fi sivuston, mutta eihän se sivu toimi. Siellä olisi varmaan ollut jonkun sortin pohja sen tekoon.

Tässä hyvä linkki

www.lakineuvo.net/pdf/Perukirja%20perunkirja%20perunkirjoitus%20lomake.pdf

Itse käytin tuosta osoittesta löytyvää perukirjamallia. Tein viime vuoden keväällä itse perunkirjoituksen ensimmäistä kertaa ja verotoimisto hyväksyi mukisematta aikaansaannokseni. Lomake on helppo täyttää, onnistut takuuvarmasti.

helppo tehdä itse

Perukirja on helppo itse tehdä. Kun noin kuukausi sitten perukirjan tein myös ensimmäistä kertaa, otin mallin toisten perukirjoista. Varmasti joltain sukulaiselta tai ystäviltä löytyy perukirja, josta voit ottaa mallia. Oikeusaputoimisto tekee myös perukirjoja ja hinta määräytyy tuloista. Suosittelen tekemään itse.

Kiitos vastaajille

Kiitos vastaajille. Ehkä koitan sitten sen itse tehdä ja säästää ne sataset mitä siihen muualla menisi. Toivottavasti oma tekele sitten kelpaa verottajalle. Mitä tapahtuu jos verottaja sitä ei hyväksy ja se maaginen 3 kk täyttyy jos pitää tehdä uudelleen. Antaako jotain lykkäystä että saa sen väsätä uudelleen ja kenties tulleet virheet korjata vai vaatiiko verottaja sen olevan kerta laakista kunnossa ja oikein tehty?

verottaja auttaa

Jos paperissa on jotain epäselvää, verottaja pyytää lisätietoja ja neuvoo.

keräät

ensin kaikki tiedot ja sitten teet sen perukirjan askel askeleelta valmiiksi. Aloita heti että voit edetä rauhassa.
Jos kuitenkin annat sen jonkun tehtäväksi säästät rahaa keräämällä itse kaikki tiedot eli dokumentit nipuksi ja pyydät vain jotain toimistoa kirjoittamaan ne puhtaaksi perukirjan muotoon.
Ja kysy hinta etukäteen. Voi muuten maksaa enemmän kuin sen 400€. Voi maksaa pari tuhattakin jos et kysy etukäteen.
Itse keräsin kaikki tiedot ja laskin esim. pankkisaldot ym. ynnättävät valmiiksi luonnoksen muotoon. Kaveri kirjoitti paperin puhtaaksi ja tarksisti että tulee oikein tehtyä. Maksoi joo parisataa mutta olsin osannut tehdä sen ehkä itsekin.
Vaikeammassa tapauksessa pulitin lakimiehelle 3000 € kun oli paljon epäselvää. Mutta mielestäni hän veloitti aivan kohtuuttomasti. Siinäkin tapauksessa keräsin itse kaikki tiedot.

Kirjastosta saat perukirjaoppaan. Ei ole vaikeaa mutta vie aikaa.Jos osaat tehdä veroilmoituksen osaat tämänkin.
Kyllä kannatta tehdä itse. Pulitettiin myös 1560,00 euroa. Oli vain pankkitili (pieni) ei mitään muuta omaisuutta.....törkeitä ovat nuo asianajajat rahastuksessaan

muista virkatodistukset

On sekin hommaa, soitella virkatodistuksia. Jos pesä on varaton, sano se myös kirkkoherranvirastoihin, niin ne voi lähettää sulle ilmaiseksi. Muuten ne maksaa 3.35 kappaleelta.

Hinnat tiedän virkatodistuksille

Hinnan kyllä tiedän kun isäni kuollessa pari vuotta sitten jouduin ne hommaamaan. Olikin iso urakka isän kohdalla kun oli asunut elämänsä aikana niin monessa paikassa. Menen tänään käymään vielä muutamassa hautaustoimistossa kysymässä heidän veloitustaan perunkirjoitukseen ja päätän sitten mitä teen sen kanssa lopullisesti. Pesä äitini tapauksessa ei ole täysin varaton vaan säästöjä on muutamia tuhansia euroja jotka tosin menee hautajais kustannuksiin lähes täysin.

Jos tila n.300 ha

ei velkoja, ei rahaa eikä arvoesineitä mitään nk.irtainta jaettavaa. Miten perunkirjoitus? Tarkoitus on pitää tila edelleen kiinteistöyhtymänä eli miten juttu menee ja jos yksi sisaruksista luopua osuudestaan lastensa hyväksi pitääkö ko. asia hoitaa perunkirjoituksen yhteydessä.

perunkirjoitus

Ei voi luopua perinnöstä lapsiensa hyväksi.
Perintö menee sitten muille sisaruksille.

Pernnöstä luopuminen

Käsittääkseni ei ole mitään estettä luopumiselle lastensa hyväksi. Jos sen tekee taiten, perintö voidaan siirtään vaikkapa ulosottovelallisen isän ohi lapsille.

halpoja perunkirjoituksia

Raikko Salo Hämeenlinnasta tekee perunkirjoitukset edulliseen hintaan, voin suositella.
p. 040 8356000, meillä maksoi 400€ , vaikka siihen kuului paljon työtäkin, alkaen kuulemma 250€ , riippuu työmäärästä.

"Ei voi luopua lapsiensa hyväksi"

Sanoo joku idiootti joka ei tiedä TÄSTÄKÄÄN hevonvittua.Pitäisi tuollaiset turpansa kiinni asioista joista ei ole MITÄÄN käsitystä.No onneksi ei kukaan kai oikeasti ota täältä näitä lakineuvoja tämän palstan "neuvoksilta".

Calma Joosef

Kyllä minä ainakin täältä sain apua niin, että säästin 1300 euroa. Eli otahan takasin toi typerän vihamielinen aikaansaannoksesi. Suosittelen sinulle vihanhallintaterapiaa.
4,50
Miten ei Nordea pankki hoida perunkirjoituksia? Tässä itse olin juuri ko pankissa yksissä perunkirjoitus tilaisuudessa. Hinta ei ollut halpa... yli 1000€!
On ihan älytön hinta haitari perunkirjoilla.
Halpa tai kallis! Ei itse perukirja ole se ainoa, mistä perunkirjoituksessa maksetaan. Kuolinpesän osakkaiden selvittäminen saattaa maksaa jo enemmän, kuin 1.000 eur, jos on laaja suku (itseni selvittämässä oli lähes 40 kuolinpesän osakasta). Samoin omaisuus, velat ym.

Itse keräsin kaikin aineiston valmiiksi. Kilpailutin perukirjoituksen vahvistajan, eli ulkopuolisen henkilön ja toisen todistajan sovin itse.
TÄH!!!!!!!.

kun mun mummo kuolee sen tietää samana päivänä koko kylä omasta suvusta puhumattakaa.

eli mun pointti on mummon tyttäret itse tietää olevansa mummon munimia.
niimpä yks perijä voi kirjoittaa ne nimet paperille niin säästyy 1.000 eur.
siis voisko yks perijä tienata 1000 ekua per nimi.
jos jotain perijää ei löydetä niin ei sillä lakimiehellä mitään vastuuta oo siinä.

vähä ihmeellistä teit raskaan työn mutta kilpailutit enter näppäimen painamisen.

VIIMEISIMMÄSTÄ VEROKIRJASTA NÄKEE AIKA HYVIN MAALLISEN OMAISUUDEN.
tee sitten itse.
Me maksettiin 800 Euroa asianajajalle, velaton pesä. Kiinteistö ja vähän käteistä jotka upposi hautajaismenoihin.
Itse tein noin 5 miljoonan euron pesästä, työpaikalla kutsuin pari ensiksi tullutta uskotuiksi miehiksi.

Tuohan on pelkkä omaisuuden luettelointi jossa pitää arvioida esim. asuntojen arvo parhaan tietämyksen mukaan. Kannattaa arvioida yläkanttiin, verottaja ei valita ja myyntivoittoveroissa säästää melkein kome kertaa sen mitä perintöverossa menee.

Toki virkatodistuksien hankkimisessa on hieman vaivaa, samoin siinä että saa pankeista todistukset talletusten määrästä. Kumminkin melko vähäistä ja parempi tehdä itse kuin pistää lakimies tekemään sen parinsadan euron tuntipalkalla.
Jos pesässä on varallisuutta jonka aikoo myydä pian perinnönjaon jälkeen kannatttaa sellainen varallisuus arvostaa perunkirjassa todennäköiseen myyntihintaan. Silloin ei mene luovutusvoitonveroa perintöverotusarvon ja myyntihinnan erotuksesta. Perintövero menee pienemmällä prosentilla kuin luovutusvoiton vero.
ihan helppo tehdä itse.

yks tärkee juttu ONKO EDESMENNEELLÄ HENKIVAKUUTUSTA, tarkista asia.
Kysy ihmeessä hinta etukäteen, isäni perinnönjako oli ihan pieni ja helppo - mutta maksoikin yllättäen 800 eur. sen teki joku pieni paikallinen tilipalvelu... ja silti noin kallis. katselin sitä kirjaa ja olisin sen kyllä osanut itsekin jos olisin tiennyt mitä siinä pitää olla....
Perukirjoitus ja perinnönjako, tai voihan ne tietenkin yhdistää samaan käsittelyyn mutta teknisesti 2 eri asiaa.
Meillä oli viime kesänä perunkirjoitus, jonka hoiti Nordea ja hinta oli 900 eur + kopiosta ja puheluista 150 eur. Nyt on toinen perunkirjoitus edessä ja Osuuspankki hoitaa sen ja hinta on 350 eur. Mikä maksoi Nordean tekemässä
perunkijoituksessa, kun me jouduimme vielä jokainen perillinen itse hankkimaan virkatodistuksetkin lakimiehelle..... ja kiinteistön arvot yms.
kauanko menee purunkirjoituksen käsittely verottajalla siitä kun se heille lähetetty
Riippuu paikkakunnasta, pääkaupunkiseudulla voi mennä jopa yli vuosi, muualla Suomessa 1-8kk.
Pesän ilmoittaja oli tilannut yhdessä joidenkin osakkaiden kanssa arviolausuntoja likemmäs 1000 eurolla kysymättä siitä muilta. Itse perunkirjoituskulut suunnilleen 800 € ja lisäksi ilmeni, että oli pyydetty lakitoimistolta ohjausta verotukseen näille arviolausuntojen tilaajille. Kaikki pesän laskuun.
Ei muiden osakkaiden tarvitse kaikkia laskuja hyväksyä, pesähän on yhteishallinnossa, ellette ole valtakirjoja antaneet, eikätkä nekään rahanhaaskaukseen oikeuta.

Otappa selvää, mitä arviolausuntoja olisi todellisuudessa tarvittu ja mitä niistä olisi kannattanut maksaa.
Verottajalta saa ilmaisia neuvoja.
Mistä saa henkivakuutus tiedot. Mikä yhtiö yms?
Minä teetin oikeusaputoimistossa, maksoi vähän yli 500 euroa. Jos kuukausituloni olis olleet pienemmät, niin olisin päässyt halvemmalla. 0-tuloilla kait ilmaista, oikeusaputoimiston sivuilta löydät ohjeita ja hinnaston. Käy verotoimistossa hakemassa jatkoaikaa, niin ei tarvitse stressata.
Lähipiirissä ottivat perunkirjoituksen hiljan hautaustoimiston kautta ja maksoi 230e. Tarvittavat asiakirjat pitänyt toimittaa toimistolle. Jos ei paljon selvitettävää, ei omaisuutta niin aika vähällä selviää.
 /   /  /  / Perunkirjoitus

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta