Yksi mieshenkilö kulkee Suomessa ja jujuttaa uskovia naisia, leipoen heistä itsestään sitten juorumyllyllä syntipukin.
Tuo mies osaa hengellisen sanaston ja tuntee aika hyvin Raamatun. Juuri tuolla Raamatun tuntemuksellaan hän tekee uskovaisiin naisiin vaikutuksen, ja kuka hänen lähipiiriin joutuu ei oikein pääse pois. Väliä ei ole onko nainen aviossa vai ei. Erityisen hyvää riistaa hänelle on eronneet taikka eron partaalla olevat naiset, jotka ovat henkisestikkin heikoilla elämäntilanteensa vuoksi.
Valehdellen ihmisille hän kärähtää kun vain kaksi kenelle hän on puhunut kohtaa. Eipä täsmää kerrotut jutut keskenään. Eli valeet paljastuu.
Naisen hylättyä tai toisinpäin astuu aina alkoholi kuvioon. Samalla taas parjauskampanja edellisestä partnerista.
Kuinka tuommoinen naisia hyväksikäyttävä, uskovaisena itseään pitävä, valehteleva alkoholisti voisi pelastua?
Vaarallinen yhdistelmä!! Varokaa!!
50
1280
Vastaukset
- Miksei ole moraalia
pitää ne jalat kiinni toisissaan.
- Moraaliakos
Joka viettelee yhden näistä pienistä > Jeesus UT:ssa.
- Amos7
Mies pitää itseään uskovaisena ja käy kokouksissa. Jotenkin tulee mieleen kuin hän haluaisi hyvittää Jumalalle jotain. Mutta kun hän rukoilee se on vain lihallista, ei muuta.
Mielyttävä ulkonäkö ja hyvä älykkyys on lisähöysteenä.- Auervaara?
Naiset on nenästä vedettävän tyhmiä.
- -linkkivinkki-
Auervaara? kirjoitti:
Naiset on nenästä vedettävän tyhmiä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruben_Oskar_Auervaara
On niitä huijattuja miehiäkin olemassa, että yhtä lailla miestä voidaan huijata... - tosin raiskata?
-linkkivinkki- kirjoitti:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruben_Oskar_Auervaara
On niitä huijattuja miehiäkin olemassa, että yhtä lailla miestä voidaan huijata...Vai voiko?
- teoriassa ainakin
tosin raiskata? kirjoitti:
Vai voiko?
Miksei joku homppeliporukka voi raiskata miestä? Onnistunee.
- raiskata miehen?
teoriassa ainakin kirjoitti:
Miksei joku homppeliporukka voi raiskata miestä? Onnistunee.
Teoriassa se on kyllä mahdollista. Eläähän se pikkuveli monesti ihan omaa elämäänsä.
- neronleimaus
????????????
- Amos7
Luulin meidän olevan sovussa. Taisikin olla yksipuolinen sopu minun taholta.
En puhu itsestä. Minulla riittää oma. - `???????
Amos7 kirjoitti:
Luulin meidän olevan sovussa. Taisikin olla yksipuolinen sopu minun taholta.
En puhu itsestä. Minulla riittää oma.En ymmärtänyt??? OK, siis vastaus oli ei.
Voitko valaista missä päin kyseinen keikari liikehtii? Kerro, niin huijari saa ansaitsemansa opetuksen. - tietää vai luulee
Amos7 kirjoitti:
Luulin meidän olevan sovussa. Taisikin olla yksipuolinen sopu minun taholta.
En puhu itsestä. Minulla riittää oma.MIten voi luulla olevansa sovussa: eikö sen tiedä jos on sovussa?
- Kadun-nainen
tarinat ovat siis totta tänäkin päivänä.
Toivottavasti tuo huiputtaja eksyy kohdalle
joskus sotilaan tai konduktöörin uniformu päällä. Ei vangin vaatteissa.Aapelin Siunattua Hulluutta. Kirjana en ole lukenutkaan mutta elokuvakin on ehdottomasti yksi suomalaisen elokuvahistorian huipputeoksista.
- Amos7
Työmies2 kirjoitti:
Aapelin Siunattua Hulluutta. Kirjana en ole lukenutkaan mutta elokuvakin on ehdottomasti yksi suomalaisen elokuvahistorian huipputeoksista.
Hulluus ei koskaan ole siunattua.
- Onhan hän
Amos7 kirjoitti:
Hulluus ei koskaan ole siunattua.
uskonveli.
- Amos7
Onhan hän kirjoitti:
uskonveli.
mutta jos hän on uudestisyntynyt silloin hän on uskonveli. Kaikesta huolimatta!
Kuolemantuomiota en hyväksy missään nimessä!
On se kumma kun kuolemaan tuomitulta korjataan jopa hampaat, hoidetaan syöpä ym, että saataisiin tappaa terve henkilö.
Bush sanoi kun kysyttiin syyttömien teloituksista; aina roiskuu kun rapataan.
Mikä on helpompi lavastaa syylliseksi kuin vähä-älyinen musta tai hankalanmiehen maineessa oleva musta?
Hitlerin aikaan myös minä olisin jo sukupuun ja muunkin takia ollut kaasukammiossa. - Hän on sorettujen
Amos7 kirjoitti:
mutta jos hän on uudestisyntynyt silloin hän on uskonveli. Kaikesta huolimatta!
Kuolemantuomiota en hyväksy missään nimessä!
On se kumma kun kuolemaan tuomitulta korjataan jopa hampaat, hoidetaan syöpä ym, että saataisiin tappaa terve henkilö.
Bush sanoi kun kysyttiin syyttömien teloituksista; aina roiskuu kun rapataan.
Mikä on helpompi lavastaa syylliseksi kuin vähä-älyinen musta tai hankalanmiehen maineessa oleva musta?
Hitlerin aikaan myös minä olisin jo sukupuun ja muunkin takia ollut kaasukammiossa.sankari ja pelastaja.
- Amos7
Hän on sorettujen kirjoitti:
sankari ja pelastaja.
Enpä hyväksy Bushin sotatoimia. Tietenkin on jälkiviisasta mutta typeryyden huippu oli hyökätä Irakiin.
Kaikki mikä menee sotaan on omalta kansalta pois. - uskonveljelleni
Amos7 kirjoitti:
Enpä hyväksy Bushin sotatoimia. Tietenkin on jälkiviisasta mutta typeryyden huippu oli hyökätä Irakiin.
Kaikki mikä menee sotaan on omalta kansalta pois.lojaali. Ja hän on saanut jo anteeksi syntinsä. Menneet ja tulevat uudestisyntymisen yhteydessä.
- Amos7
uskonveljelleni kirjoitti:
lojaali. Ja hän on saanut jo anteeksi syntinsä. Menneet ja tulevat uudestisyntymisen yhteydessä.
Miksi meillä usko on kuin rasite? USA: ssa presidentitkin pyytävät esirukousta ja heidät siunataan virkaansa.
- niin iloisia ja
Amos7 kirjoitti:
Miksi meillä usko on kuin rasite? USA: ssa presidentitkin pyytävät esirukousta ja heidät siunataan virkaansa.
ystävällisiä, eikä koskaan vihaisella päällä. Reippaitakin vielä ja sosiaalisia. Suomalaiset saisivat ottaa oppia heistä. He ovat hartaita kristittyjä. Bush on heidän esikuvansa. Hyvä mies. Maailman pelastaja.
- eräs uskonsisar
Tuollaisista lurteista kannattaa aina varoittaa. Ei silti, en olisi halunnut tuollaiseen tyyppiin tutustua millään muotoa. Hiihdelleetköön tuollaiset vain omia latujaan. Heidän on tehtävä täydellinen parannus elämässään. Sen verran tuollaiset ovat kieroja, että eivät itse kirjoittaisi tuollaisia varoituksia. Menis saumat ohi.
- Amos7
Kannattaa aina kulkea rukoillen ja jos tapaa sen *elämänsä kumppanin*, sen suuremmalla syyllä, ettei käy köpelösti.
Tuommoisen pedon matkassa voi suurella todennäköisyydellä menettää uskonsa tai vähintään langeta pahasti. On sitten häpeä nousta kun on jo seurakunnassakin esitellyt elämänkumppanin.
Mutta, jos olet langennut tuommoiseen, turvaa Jeesukseen ja huuda Häntä avuksi. Älä jätä kokouksia oli tapahtunut mitä hyvänsä.
Muista, Jeesuksen armo on puolellasi kun olet tosissasi. - se on lopulta naisen
Amos7 kirjoitti:
Kannattaa aina kulkea rukoillen ja jos tapaa sen *elämänsä kumppanin*, sen suuremmalla syyllä, ettei käy köpelösti.
Tuommoisen pedon matkassa voi suurella todennäköisyydellä menettää uskonsa tai vähintään langeta pahasti. On sitten häpeä nousta kun on jo seurakunnassakin esitellyt elämänkumppanin.
Mutta, jos olet langennut tuommoiseen, turvaa Jeesukseen ja huuda Häntä avuksi. Älä jätä kokouksia oli tapahtunut mitä hyvänsä.
Muista, Jeesuksen armo on puolellasi kun olet tosissasi.oma vika ja häpeä.
- hävetä
Amos7 kirjoitti:
Kannattaa aina kulkea rukoillen ja jos tapaa sen *elämänsä kumppanin*, sen suuremmalla syyllä, ettei käy köpelösti.
Tuommoisen pedon matkassa voi suurella todennäköisyydellä menettää uskonsa tai vähintään langeta pahasti. On sitten häpeä nousta kun on jo seurakunnassakin esitellyt elämänkumppanin.
Mutta, jos olet langennut tuommoiseen, turvaa Jeesukseen ja huuda Häntä avuksi. Älä jätä kokouksia oli tapahtunut mitä hyvänsä.
Muista, Jeesuksen armo on puolellasi kun olet tosissasi.seurakunnassa? Ei kait se ole petetyn oma vika ole jos on halunnut uskoa toisesta ihmisestä hyvää ja joutunut pettymään.
- Amos7
hävetä kirjoitti:
seurakunnassa? Ei kait se ole petetyn oma vika ole jos on halunnut uskoa toisesta ihmisestä hyvää ja joutunut pettymään.
Mutta uskovakin on vain lihaa ja verta.
- raakaa peliä ranualla
tollasilta kutaleilta. Impotenttina vaaraton.
- Kiinnostunut!
Eihän tuota muuten tiedä varoa. Missä päin tämä tyyppi vaikuttaa? Missä seurakunnassa voi tähän törmätä? Ikä, koko, tuntomerkit, vaatetus, ammatti, automerkki jne.
- tarkkasilmäinen
taas kerran.
- Amos7
tarkkasilmäinen kirjoitti:
taas kerran.
Täällä on vain riitaa haastavia ja hämmennyksestä pitäviä ihmisiä, jotka saavat aikaan yleistä sekasortoa. Yksi tai kaksi riidan haastajaa riittää pilaamaan monta keskustelua.
Aloitus ei ole provo! - Ei riitaa
Amos7 kirjoitti:
Täällä on vain riitaa haastavia ja hämmennyksestä pitäviä ihmisiä, jotka saavat aikaan yleistä sekasortoa. Yksi tai kaksi riidan haastajaa riittää pilaamaan monta keskustelua.
Aloitus ei ole provo!Liian epämääräinen varoitus! Pitää tarkentaa että tiedetään missä tuo varottava tapaus on! Tässä ei ole mitään riidan haastamista. Vähän selkeyttä varoitukseen!
- - AB -
Ei riitaa kirjoitti:
Liian epämääräinen varoitus! Pitää tarkentaa että tiedetään missä tuo varottava tapaus on! Tässä ei ole mitään riidan haastamista. Vähän selkeyttä varoitukseen!
tapauksesta kertoessaan, varoittaa muita asiasta, joka on laajemmissa mittasuhteissa, kuin vain tämä yksi tapaus. Monilla yhteisöillä on ne omat "aurvaaransa", joita kannatta karttaa heidän naisiin menevän lipevyytensä vuoksi. Amos7 ehkä ymmärtää sen, miten heikossa asemassa naiset ovat suhteessa näihin miehiin ja kaikki kääntyy lopulta naista vastaan, vaikka se onkin epäoikeudenmukaista. Luulempa Amoksen tarkoittaneen tässä vain hyvää ja naisten parasta.
- lienee
- AB - kirjoitti:

Tämä ei silti korvaa Amoksen vastausta, tuntomerkkejä odotellaan!
- Amos7
- AB - kirjoitti:
tapauksesta kertoessaan, varoittaa muita asiasta, joka on laajemmissa mittasuhteissa, kuin vain tämä yksi tapaus. Monilla yhteisöillä on ne omat "aurvaaransa", joita kannatta karttaa heidän naisiin menevän lipevyytensä vuoksi. Amos7 ehkä ymmärtää sen, miten heikossa asemassa naiset ovat suhteessa näihin miehiin ja kaikki kääntyy lopulta naista vastaan, vaikka se onkin epäoikeudenmukaista. Luulempa Amoksen tarkoittaneen tässä vain hyvää ja naisten parasta.
Asia on juuri kuten sanoit.
Tummoinen ja tuommoisia pyörii hengellisissä kuvioissa.
Puskajussi kyseli tuossa tarkempia tuntomerkkejä, mutta en ala puskajjusien kanssa millekään. - tarvinneeko suojelua moinen?
Amos7 kirjoitti:
Asia on juuri kuten sanoit.
Tummoinen ja tuommoisia pyörii hengellisissä kuvioissa.
Puskajussi kyseli tuossa tarkempia tuntomerkkejä, mutta en ala puskajjusien kanssa millekään.Eipäs moitita puskajusseja! Tässä ne ovat ihan hyvällä asialla. Tuntomerkkien paljastaminen palvelisi monta kohderyhmää joita olet varoittamassa luikurista. Vai oletko itse suojelemassa tuota päähenkilöä josta varoitat?
- salattua tietoa
Amos7 kirjoitti:
Asia on juuri kuten sanoit.
Tummoinen ja tuommoisia pyörii hengellisissä kuvioissa.
Puskajussi kyseli tuossa tarkempia tuntomerkkejä, mutta en ala puskajjusien kanssa millekään.Ethän sinä paljon poikkea puskajusseista galleriasivuinesi - jotka ovat salatut!
- Jass-Grippen
salattua tietoa kirjoitti:
Ethän sinä paljon poikkea puskajusseista galleriasivuinesi - jotka ovat salatut!
Vaikka Aamoksen galleria on salainen ei se ole ylläpidolta salattu.
Oletko taas humalassa? - C'est vrai?
Jass-Grippen kirjoitti:
Vaikka Aamoksen galleria on salainen ei se ole ylläpidolta salattu.
Oletko taas humalassa?Comment? Vous avez encore le culot de m'insulter.
- Kuinka?
C'est vrai? kirjoitti:
Comment? Vous avez encore le culot de m'insulter.
Olet yhä perusteetta solvannut minua.
Menikö käännös suunnilleen näin? - .............
C'est vrai? kirjoitti:
Comment? Vous avez encore le culot de m'insulter.
...........
- .......
Jass-Grippen kirjoitti:
Vaikka Aamoksen galleria on salainen ei se ole ylläpidolta salattu.
Oletko taas humalassa?..........
- solvattujen tuki
Kuinka? kirjoitti:
Olet yhä perusteetta solvannut minua.
Menikö käännös suunnilleen näin?solvaaminen on tuhmaa! Hyi hyi!
- Amos7
C'est vrai? kirjoitti:
Comment? Vous avez encore le culot de m'insulter.
Che tormeto che hai parlato. Sei stata credo da Gesu Cristo? Posso pensare che e tuo la vita...
- Aber das ist ernst!
Amos7 kirjoitti:
Che tormeto che hai parlato. Sei stata credo da Gesu Cristo? Posso pensare che e tuo la vita...
"Es ist, wie wenn du von deinem Gläubiger vor Gericht geschleppt wirst. Dann gibst du dir doch auch Mühe, die Sache mit ihm in Ordnung zu bringen, solange du noch mit ihm auf dem Weg bist. Wenn du erst einmal vor Gericht stehst, wird dich der Richter dem Gefängniswärter übergeben, und der bringt dich ins Gefängnis". "Ich sage dir: Dort kommst du erst wieder heraus, wenn du deine Schuld bis auf letzten Pfennig bezahlt hast!"
- Puhut kärsimyksestä.
Amos7 kirjoitti:
Che tormeto che hai parlato. Sei stata credo da Gesu Cristo? Posso pensare che e tuo la vita...
Kuusi uskontunnustusta Jeesukselta Kristukselta? Luulen, että sinun elämäsi ...
- Peku `
Kun joku toinenkin teikäläinen hakee itselleen uhreja.
Aika pahaahan se on mutta pienempi paha kuin pikkulasten pakottaminen noitarituaaleihin. - älä pihtaa
jos kerta tiedät, kerro edes missäpäin liikkuu.
Sinähän puhut jostain tietystä ihmisestä? Niin minä tuon ymmärrän.- heittää
versionsa Pekka ja susi sadusta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455150Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151519Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501436- 141215
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol19906Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827