Yhteiseksi hyödyksi

yhteiseksi hyödyksi

Arvostetaanko seurakunnassamme Armolahjoja ja uskonpuhdistusta?
Sillä aika kuluu ja moni on toimettomana, kun tehtäviä ei jaeta; eikö nyt olisi jo korkea aika meidän yksilöiden herätä ja toimia ja koota voimamme yhteen ja alkaa rukoilemaan herätystä keskuuteemme ja lähteä liikkeelle julistamaan Jumalan tahtoa, niin että myös Armolahjat toimivat!

Oletko uskossa (ks.2.Kor.13:5) uskonmukaisesti kastettu omistatko sinä Pyhän Hengen Lahjaa;
Sillä; ”Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama; ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama; ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama. Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.
Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;
toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.
Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.” (Ks.1.kor.12.Luku)

Minkä Lahjan sinä omistat yhteiseksi hyödyksi?

4

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yhteinen hyvä

      Minun lahjani yhteiseksi hyödyksi: Minun ei tarvitse olla totuudentorvi muille ihmisille.Elämäni suurin helpotus oli kun tajusin ettemme me ihmiset voi tietää onko Jumalaa olemassa vai ei.Ei ole mun murheeni.

    • eepu*

      Ellen G. White kirjoitti:
      "Se on "iltasade", joka UUDISTAA heidät ja VAHVISTAA heitä kestämään ahdistuksen (vitsausten) ajalla.
      ”Kaikki, jotka ovat olleet kuuliaisia Jumalan Käskyille, ovat (silloin) saaneet Jumalan sinetin”!
      ”Se ihmisluokka, joka valitsee uskollisuuden merkin (sapatin) olemalla kuuliaisia Jumalalle, merkitään Jumalan sinetillä”!
      "Niiden , jotka merkitään elävän Jumalan sinetillä, heitä suojellaan ahdistuksen ajalla,”!

      Raamattu tukee tätä ajatusta:
      "Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
      Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan." (Ilm.22:11,12)

      *
      "Joka USKOO ja kastetaan”, hän saa lahjaksi Pyhän Hengen PYHITYKSEEN - Vapahtajan seuraamiseen muuttumiseen:
      "Mutta nyt, kun olette SYNNISTÄ VAPAUTETUT ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne PYHITYS, ja sen loppu on iankaikkinen elämä."
      "Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;"
      "Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki." Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;”
      ”Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua [meitä (Apt.2:38 mukaisesti kastettuja)] heitä veljiksi,” (Ks. Room.6:22; Heb.12:14; 2.Kor.3:18; Room.8:29; Heb.2:11)
      *
      --- Niinpä nyt vielä kaikille; sinulle/teille kasteveden (Apt.2:38; 4:12) tämä aamusateen/varhaissateen KUTSU kuuluu!
      …. Sillä; Tahallinen USKONMUKAISEN UPOTUSKASTEEN hylkääminen johtaa pyhityksen ja siten pelastuksen menettämiseen!!

      Niinpä pyhitykseen/uskonpuhdistukseen kuuluu myös SAPATTI, joka on JUMALAN ASETTAMA LEPOPÄIVÄ, mutta sunnuntai on taas paavin/roomalaiskatolisen kirkon asettama, siis kumpaa sinä toteutat/tottelet?

      Sillä näin ovat rehelliset vilpittömät apostolit vastanneet; "Enemmän tulee TOTELLA JUMALAA kuin ihmisiä. "
      …. älkää siis enää sulkeko Totuudelta ovea!

      Jumala/Luoja sanoo: ”Pitäkää minun SAPATTINI, sillä se on MERKKINÄ meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka PYHITÄN teidät.”
      ”Myöskin SAPATTINI minä annoin heille, olemaan MERKKINÄ minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka PYHITÄN heidät.”

      Katso lisää: Emme elä Lain alla, vaan "Laki sydämessä":
      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000022747477#22000000022747477

      *
      Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille

      minulle niin Rakkaassa
      Voittoisassa ja Voimallisessa
      JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä
      י ה וֹ שׁ ﬠ

      eepu
      *
      Jk.:
      ”Siis, jos joku on KRISTUKSESSA, niin hän on UUSI LUOMUS; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.” (2.Kor.5:17). Joko sinä omistat ”uudenluomuksen”?
      Sillä vain tämä: *Joh.3:16; Apt.2:38; 8:36, 37, 38 ja Room. 6.Luku*, Tie, On se kertakaikkinen se Oikea IANKAIKKINEN ELÄMÄNTIE, astu ja kastu siihen! ... aloita uusi ja voimallinen Elämä yhdessä Vapahtajamme kanssa! :)
      *
      ♥ MARANATA! ♥

    • yhteiseksi hyödyksi

      [ http://www.adventtikirkko.fi/uutisia/ ]
      "(29.08.2006) Adventistiteologit korostavat Raamatun merkitystä ja vetoavat teologisen ykseyden puolesta
      Kansainvälisen adventtikirkon teologeja, tutkijoita ja hallinnossa työskenteleviä päätti kirkon toisen kansainvälisen Raamattukonferenssin Efesossa, Turkissa 15.7. Kokous päättyi vetoomukseen teologisen ykseyden puolesta.

      Kohta 6.
      Me vahvistamme teologien tärkeän roolin kirkkomme lähetystehtävän täyttämisessä - tehtävä, johon kaiken teologisen toiminnan tulisi tähdätä, ja jota ilman vaivannäkömme on epätäydellistä.

      --
      Flinkin mielestä konferenssissa pitkän keskustelun ja hiomisen jälkeen yksimielisesti hyväksytyn asiakirjan merkitys Suomen Adventtikirkolla on selkeä.
      Se kutsuu jokaista seurakuntalaista ottamaan selkeän vastuun Jumalan antamasta lähetystyöstä ja teologisesta ykseydestä."


      Kysymyksiä:
      Kuinka monta Hengen täyttämää ns. maallikkosaarnaajaa ja diakonia Suomesta oli paikalla?

      Mitä Timo F. kaikkea merkitse lausumasi:
      "Se kutsuu jokaista seurakuntalaista ottamaan selkeän vastuun Jumalan antamasta lähetystyöstä ja teologisesta ykseydestä."

    • eepu*

      Yhteiseksi hyödyksi olen kirjoittanut;
      http://suomi24kristinuskomme.phpbb.fi/viewforum.php?f=2&start=0

      *
      - "Nyt on viimeinen aika." HERÄTKÄÄ!

      Tulkaamme Yhdeksi Jumalan Seurakunnaksi!

      --- Sillä; Oikea Kristillinen/Messiaaninen Sapattiyhteisö on; εκκλησια [ekklesia] = "ULOSKUTSUTTU" – SEURAKUNTA yhteisö! [ Ei siis kirkko - sana "kirkko" on paavin/katolisenkirkon hapatusta, kreikaksi; kyriekee, kyriakon, Kyriakee, = SUNNUNTAI ]

      Ja Oikea Sapatti/Lepopäivä on normaaliaikaan pe. illasta klo 18.00 - la. iltaan klo 18.00!
      [ SAPATTI alkaa päivämäärärajalta (180° pituuspiiriltä) perjantaina auringon laskiessa normaaliaikaan klo 18.00!]
      Jumala sanoo Sapatistaan: ".. SAPATTINI MINÄ annoin heille, olemaan MERKKINÄ MINUN ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että MINÄ olen HERRA, joka pyhitän heidät.
      " .. pyhittäkää MINUN SAPATTINI; ne olkoot merkkinä välillämme, MINUN ja teidän, että tulisitte tietämään, että MINÄ olen HERRA, teidän JUMALANNE." (ks. Hes.20.Luku)!

      Ja lisäksi Raamatun mukaan ymmärrämme, että;
      - Jumala on YKSI! (Room.3:30; Gal.3:20; Jaak.2:19), ja että;
      - Vapahtajan Oikea Nimi on; JAHSHUA MESSIAS = JUMALA PELASTAA (ks.Joh.5:43; 10:25) [ viewtopic.php?f=2&t=4#p12 ], ja että;
      - Kasteen, (jossa uskovalle Jumala antaa syntien anteeksiantamuksen), tulee tapahtua upottamalla kastettava veteen Vapahtajan (Apt.4:12) Nimeen [ei kolmeen ”arvoasema -nimeen”] ja että;
      - Kastetulle (uloskutsutulle) uskovalle on annettava tilaisuus toteuttaa saamaansa uskonkutsumusta, Pyhän Hengen Armolahjaansa!

      *
      Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille

      minulle niin Rakkaassa
      Voittoisassa ja Voimallisessa
      JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä
      י ה וֹ שׁ ﬠ

      eepu
      *
      Suomen Ekklesia Sapattiadventtiseurakunta

      ♥ MARANATA! ♥

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      533
      1753
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      853
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      711
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      687
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      65
      608
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe