18.1.2007
Miljoonia emäspareja jo selvitetty.
DNA tuo vastauksia neanderthal-kysymyksiin.
Nykyihminen ja neanderthalin ihminen elivät Euroopassa rinta rinnan vielä 30 000 vuotta sitten. Risteytyivätkö lajit keskenään? Professori Mikael Forteliuksen mukaan se on ollut täysin mahdollista, mutta vastaus kysymykseen selvinnee piakkoin, kun neanderthalin ihmisen genomi saadaan selvitettyä.
Heidelberginihmisestä haarautunut neanderthalin ihminen asutti Eurooppaa yli 300 000 vuoden ajan. Noin 50 000 vuotta sitten saapuivat heidän rinnalleen afrikkalaisista heidelberginihmisistä haarautuneet nykyihmiset, Homo sapiensit. Suhteellisen lyhyessä ajassa, ehkä 10 000 vuodessa, nykyihmiset veivät elintilan neanderthaleilta. Pisimpään neanderthalit selviytyivät Pyreneiden eristämällä Iberian niemimaalla, josta esinelöytöjen perusteella on saatu viitteitä neanderthalin ihmisistä vielä 24 000 vuoden takaa.
Mikä sai neanderthalit katoamaan? Spekulaatioita ja hypoteeseja on lukuisia. Uusimmat vihjeet perustuvat DNA-tutkimuksiin. Tämänvuotisilla Tieteen päivillä neanderthalin ihmisistä luennoinut Helsingin yliopiston evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius arvioi, että ensimmäinen versio neanderthalin ihmisen genomista saadaan selvitettyä kahden vuoden kuluessa.
Yhteistä perimää 99,5 prosenttia
Saksalaisen Max Planck- instituutin genetiikan osaston johtaja, ruotsalainen Svante Pääbo julkaisi marraskuussa ensimmäisen tutkimuksensa neanderthalin ihmisen genomista. Tuolloin selville oli saatu miljoona emäsparia. Forteliuksen mukaan työ on edennyt ripeästi ja nyt emäspareja on selvillä jo useita miljoonia.
Alustavien tulosten perusteella 99,5 prosenttia neanderthalin ihmisen ja nykyihmisen genomista on identtistä. Sukulaisuussuhde on siis läheinen. Näyttää kuitenkin siltä, että geenistöä lajien välillä on siirtynyt vain vähän tai ei lainkaan ja vähäinenkin siirtymä on kulkenut nykyihmiseltä neanderthalin ihmisen suuntaan.
Tämä voisi viitata siihen, että sapiens on ollut neanderthalin ihmisten keskuudessa haluttu kumppani. Viettelyteoria tekeekin jälleen ajankohtaiseksi professori Björn Kurtenin ajatukset. Vuonna 1988 kuollut helsingin yliopiston professori Kurten esitti suositussa romaanissaan Musta Tiikeri risteytymisajatuksia. Kaunokirjallisen muodon hän valitsi siksi, ettei hänelle ollut riittävästi tieteellistä todistuspohjaa ajatuksilleen. Romaanin mukaan neanderthalit ja sapiensit saivat komeita jälkeläisiä, ”jumalten lapsia”, jotka kuitenkin olivat steriilejä.
Toinen ja paljon kamalampi vaihtoehto periytymissuunnalle löytyy neanderhalin ja sapiensin fysiologisista eroista. Se olisi Forteliuksen mukaan voinut johtaa siihen, että yhteisiä jälkeläisiä synnyttäneet neanderthaleja paljon kapealanteisemmat sapiensnaiset olisivat menehtyneet synnytyksiin. Sekin selittäisi geenien siirtymissuunnan.
Söikö sapiens neanderthalin eväät?
Muitakin vaihtoehtoja toki on ja ne voivat myös täydentää viettelyteoriaa. Erittäin mahdollista Forteliuksen mukaan on sekin, että lihansyöjiksi erikoistuneilta neanderthaleilta yksinkertaisesti loppui ruoka, kun kaikkiruokainen sapiens ilmaantui samoille riistamaille. Kilpailu riistasta koveni, mutta neanderthalin nähdessä nälkää söi kaikkiruokainen sapiens kasviravintoa.
Neanderthalin tappion syyksi on epäilty myös ilmaston kylmenemistä sekä keskinäistä sodankäyntiä, jossa sapiens olisi tappanut neanderthalit. Näitä vaihtoehtoja Fortelius ei pidä todennäköisinä. Hyvin epävarmalta vaikuttaa hänen mukaansa myös teoria kurkunpään rakenteesta, joka sapiensilla olisi mahdollistanut paremman kommunikaation. Pehmytkudosta ei ole säilynyt, joten kyse on fossiilisesta aineistosta johdetuilla hyvin epävarmoilla päätelmillä.
Ja lopulta, jonkin verran kulttuurivaihtoa näyttää lajien välillä tapahtuneen. Hybridifossiileja on vähän, mutta kuitenkin joitakin. Tai ainakin vahvoja kandidaatteja hybrideiksi. Löytöjä on tehty Portugalista, Tshekistä ja viimeksi Romaniasta. Marraskuussa Nature -lehdessä raportoitu romanialaisesta luolasta tehty luulöytö kuului vrviolta 30 000 vuotta sitten kuolleelle henkilölle. Hän on muistuttanut nykyihmistä, mutta takaraivon suuri kyhmy ja voimakas alaleuka viittaavat neanderthalin ihmiseen.
Ja on sapiensilla saattanut olla vielä yksi etu, pohti Fortelius luentonsa lopuksi. Nimittäin sapiensnaiset ovat saattaneet antaa sysäyksen sukupuolten väliselle työnjaolle, mikä taas on mahdollistanut tehokkaamman resurssien hyödyntämisen. Mielenkiintoinen spekulaatio.
Lähteet: Mikael Forteliuksen esitelmä Tieteen päivillä 13.1.2007; Nature, BBC
Nykyihminen ja
6
835
Vastaukset
- kiintoista
Riistan loppumisesta vaan miete. Tuntuu epätodennäköiseltä, kun ottaa huomioon ihmispopulaation silloisen pienuuden ja neitseellisen riistaluonnon suuruuden. Ja ne kalavedet. Ruoka, siis liha, olisi voinut loppua n:lta jos olisivat joutuneet koko laji piiritetyiksi vaikka jonnekin niemen nokkaan tai laaksoon, eikä sittenkään...
Miten olisi jokin lajikohtainen, neanderthalilaiset tuhonnut tauti, jonka myös sapiens olisi käynyt läpi, ja kokenut lajin harvenemisen, mutta selviytynyt.Kun jäätiköt vetäytyivät, tundramainen maasto metsittyi. Neandertalit ja sapiensit olivat erikoistuneet suurriistan metsästykseen. Sapiensit muuttivat ruokavaliotaan (kala, pienriista, kasviravinto), mutta neandertalit eivät osanneet sopeutua.
Ainakin jäännösten perusteella sapiens alkoi syödä enemmän kalaa, kun jääkausi loppui.Kiviluolia varhaiset eurooppalaiset esi-isämme tuskin olisivat selvinneet.
Nykyihmisen alkupopulaatio oli aluksi hyvin harvalukuinen.
Tulen 'keksiminen', käyttöön otto yhdessä luu- ja kivityökalujen kanssa
mahdollistivat suur-riistan metsästyksen.
Kiviluolat jopa puut antoivat suojaa kissapetoja ja susia vastaan.Nämä pelkäsivät tulta.
- "viettelyteoria"
"Näyttää kuitenkin siltä, että geenistöä lajien välillä on siirtynyt vain vähän tai ei lainkaan ja vähäinenkin siirtymä on kulkenut nykyihmiseltä neanderthalin ihmisen suuntaan.
Tämä voisi viitata siihen, että sapiens on ollut neanderthalin ihmisten keskuudessa haluttu kumppani."
Tai sitten se yksinkertaisempi ja helvetin paljon uskottavampi selitys, eli ihkut esi-isät raiskasivat neanderthalin naisia. Oikeasti. Kuka talipää kehittelee "viettelysteorioita" kun joka ikisessä konfliktissa siviiliuhreina ovat enimmäkseen naiset, ja naapurilaumojen naaraiden raiskaus on kivaa joukkohupia simpanssiuroksille.- Abo
Raiskaus täytyy löytyä historiastakin! Juurihan Fortelius esitti ajatuksenaan, että sotateoria on epätodennäköinen. Tutkija on talipää, kun hän ei ole nais"tutkija".
- PrometheusI
Luin jokunen vuosi sitten kotimaisen romaanin, jossa kyllä selkeästi annettiin ymmärtää, että Jeesus oli viimeinen neanderthalin ihminen. Ja sitä kautta Jumala olisi luonut neanderthalin ihmisen, ei meitä.
Tuosta kirjasta oli Kotimaa (!) lehden sivuilla artikkeli, joten eiköhän Paavikin ole jo tämän myöntänyt olevan totta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1544035On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412450Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742437Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732332Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512102Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl221826Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801653- 801610
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?811197Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581111