AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!
 /   /  / nettideitti, ei onnaa
31 Vastausta 11 219 Lukukertaa

nettideitti, ei onnaa

Monilla on varmaan kokemuksia nettideiteistä ja moni on kuullut juttuja, että netin kautta tavanneissa on ihan onnellisia pareja.

Mutta naisen hurmaaminen ja suhteen aloittaminen tuntuu olevan meikäläiselle kovin vaikeaa. Minulla on ollut monia omia ilmoituksia ja olen vastaillut monen tytön ilmoituksiin. Ollaan kirjoiteltu pitkäänkin monen tytön kanssa, ja tapaamisia on ollut.

Koen ongelmaksi lähinnä tämän nurinkurisen asetelman: kun normaalissa elämässä ensin kiinnostutaan ja ihastutaan ja sitten aletaan lähestyä ja yrittää tutustumista, niin nettideittihommissa on ikäänkuin sisäänrakennettuna oletus suhteen syntymisestä. Kun kirjoitellaan ja tavataan, pitää etsiä joskus jopa kissojen ja koirien kanssa niitä yhdistäviä asioita, harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita, jotta saisi edes aiheen ehdottaa toista tapaamista.

Miten nettideittitapaamisissa on ylipäänsä mahdollista ihastuminen ja rakastuminen kun kaikki lähtee aina niin asiapohjalta? Miten hurmaan nettideittiystäväni ensitreffeillä?

raadollista mutta totta, usko pois

"Miten nettideittitapaamisissa on ylipäänsä mahdollista ihastuminen ja rakastuminen kun kaikki lähtee aina niin asiapohjalta? Miten hurmaan nettideittiystäväni ensitreffeillä?"

Hurmaavalla ulkonäöllä :) Se riittää, ja ikävä kyllä ilman sitä hyvinkin alkaneesta tutustumisesta tulee korkeintaan kaverisuhde... Netissä tapaaminen ei muuta sitä tosiasiaa että fyysistä vetovoimaa täytyy suhteen pohjaksi löytyä.

Kovin pintapuolista...

siis jos kaikki perustuu vain siihen, että toisen pitää näyttää hyvältä ei suhteesta tuu kovin onnistunutta. Musta tärkeintä miehellä on kultainen sydän joka on varattu vain mulle. Sitten vasta katselen ulkomuotoja.

Glamour

Kyllä asia on niin, että mä en halua rumaa (ja mahdollisesti typerää) miestä itselleni. Eli samat pelisäännöt pätevät myös suhteeni mitä ulkonäköön tulee: rumat ja typerät miehet saavat jäädä rauhaan!!!
Onneksi nettideitti palvelut ovat vuosien saatossa kehittyneet huomattavasti, ja nyt monessa tehdään jo ilmaisen rekisteröitymisen yhteydessä kattava persoonallisuustesti.

Samalla kartoitetaan omia kiinnostuksen kohteita. Sillä tavalla saadaan jo etukäteen tehtyä melko hyvä "perus-match", eli toisille täysin sopimattomat parit saadaan erotettua toisistaan ;) jo ennen tapaamista.

Tällä tavoin pääsee mahdollisimman nopeasti ja helposti tutkimaan juuri niitä profiileja, mitkä parhaiten vastaavat omia toiveita.

http://seuraa.org/nettideitti/

Näin on!

Fyysinen vetovoima on erittäin tärkeää! Ei se silti sitä tarkoita, et pitää olla hurjan kaunis tai komea. Pitää vain löytyä sitä jotain.

ulkonäöllä ja karismalla

Eli siis ihan samalla tavalla kuin livedeittailusssakin. Nettideittailussa lähtökohdat vaan on muihin livetilanteisiin verrattuna siinä mielessä paremmat että on helpompi yhyttää muita sinkkuja. Eli kummatkin on ainakin jossain mielessä liikkeellä parinhakumielessä.

Mutta kuten joku edellinen jo sanoikin, jos kemiat ei pelaa, niin ei sitä mikään repliikki pelasta.

netti tapaamiseen

mikä teitä naisia vaivaa.. tapaatte miehen netissä sanotte että haluatte tavata kunhan eka tutustutte paremmin meilen tai tekstarein ja venyytätte tapaamistanne niin pitkään että löydätte baarista mukamas paremman miehen tapaamatta koskaan netissä tavattua.. miksi te pelleilette miesten kanssa.. miksi ette sano suoraan että en tapaa ketään netin kautta
vaan jatkatte ihanien meilien ja tekstareiden lähetystä kunnes löydätte toisen miehen...kohottaako se teidän itsetuntoa kun mies välittää sinusta ja lähettää ihania tekstareita ja meilejä.. vai mikä tässä mättää en ymmärrä naisen logiikkaa enkä tule koskaan ymmärtämäänkään ..nettitreffit voisi toimiakkin kun joskus sellaisille pääsisi!

noh...

Tapaamishaluun vaikuttaa ainakin se asuuko toinen kovin kaukana tai onko sillä paikkakunnalla omia tuttuja. Maileissahan voi kirjoittaa itsestään mitä tahansa, mutta sitten kun menee tapaamaan voi vastassa olla jotain aivan muuta ja sitten onkin vaikeaa päästä tilanteesta pois.

"Naisten kanssa tekemisissä....."

Olet pilan kohteena ja antaudut siihen omasta vapaasta tahdostasi, joten sorry vaan että viestisi herätti suorastaan päivän huvittuneimmat naurahdukset. Et kai sinä väitä olevasi tosissasi nettideittien suhteen ??? HAAHAHAHAHAHAHAH

Minut hurmaat näin...

Pitkälle pääset jo sillä, että olet kohtelias ja hyväkäytöksinen sekä aidosti kiinnostunut deittiseurastasi ja hänen mielipiteistään ja kiinnostuksen kohteistaan.

olen ollut kiinnostunut

Olen ollut kohtelias, hyväkäytöksinen, kiinnostunut. Olen lukenut kaikki mailit ennen tapaamista jotta muistaisin yksityiskohtia myöten mistä olemme keskustelleet ja mitkä ovat olleet tytölle tärkeitä asioita. Olen joskus jopa laskenut omaa "rimaani" ja ollut valmis uuteenkin tapaamiseen vaikka ensitreffeillä tytöstä on jäänyt vähän epävarma olo.

Joskus tuntuu siltä, että tapaamisen johdosta ja joskus jopa pelkän pidemmän kirjeenvaihdon jälkeen vastapuoli etsii jonkin yksittäisen kielteisen asian, jonka takia ei halua jatkaa tutustumista. Ilmeisesti se on sitä, että halutaan kokea jokin "kipinä", joku "kemioiden synkkaaminen" ensitreffeillä, ja jos se jää puuttumaan, innostus ja uteliaisuus lopahtaa.

Pitäisikö vaihtaa "strategiaa" ja yrittää tutustumisen aluksi sopia selkeästi, että lähdetään kaveruuspohjalta tutustumaan, ilman "tositarkoituksella"-mentaliteettia?

ehdottomasti

Ehdottomasti kannattaa aina lähteä kaveruuspohjalta. Ethän itsekkään haluaisi tilannetta jossa tavattuasi naisen hän olisikin sellainen jonka kanssa et sitten millään voisi kuvitella seurustelevasi, vaikka kuinka juttu luistaisi. Sittenhän sinä olisit se pakkien antaja.

hyvä idea!

Nimittäin näin myös lähtis molempien kohdalla ne pahimmat paineet. Itse olen nyt jo muutaman kuukauden ollut nettideitistä alkaneesta suhteessa. Ekat ja tokat treffit eivät tuntuneet miltään, mutta kun ihmiseen vähän tutustuin, meni polvet alta:)

Tässä minun lähettämäni maili deittailijalle

Tällaisia maileja olen lähetellyt seuraa hakeville naisille (nimet poistettu):

Heippa!
Eksyin tässä sikut.net:iin ja törmäsin ilmoitukseesi. Ajattelin sitten heittää sähköpostilla, kun kerran siellä osoitekin oli sitä varten :)
Minä pähkinänkuoressa:
Olen 23-vuotias 3.vuoden kielten opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Viime aikoina olen tosin kokeillut mm. Tietotekniikan kursseja ja kielten opiskelut on hiukan jäänyt taka-alalle.
Minulla on siniset silmät ja ruskea tukka, jakaus keskellä. Ruumiinrakenteeltani olen keskivertoisen ikäiseni kokoinen/muotoinen, eli en laiha, en lihava, en pitkä enkä pätkä. Voin halutessasi lähettää ajanmukaisen kuvan itsestäni. Ei niinkään että ulkonäkö olisi tärkeintä, mutta ei sitä täysin puuttuakaan saa. Naisen mielipide ulkonäöstäni on ollut "söpö". Ehkä minussa onkin sellaista "kiltin pojan" näköä. Olen kyllä muutenkin aika "kiltti". En polta, alkoholia en käytä juopumisseen, olen ollut suht hyvä koulussa, eikä tyyliini kuulu yhden illan pokaukset (ehkä myös senkin takia että olen aika ujo).
Olen kiinnostunut ilmailusta ja kaikesta siihen liittyvästä. Täällä Jyväskylässä harrastan Aikidoa, tietokoneilua ja Jazz-tanssia. Kesäisin harrastan myös purjelentoa, mikäli aikaa on. Olen myös jonkin verran musikaalinen. Olin harrastanut pianonsoittoa noin 10 vuotta kunnes päätin lopettaa lukioon mennessä. Lukiossa rupesin sitten laulamaan kuorossa (tenori). Nykyään musiikin harrastaminen rajoittuu siihen suihkussa laulelemiseen :).
Puhun suomen lisäksi (paremmuusjärjestyksessä) englantia, saksaa, ruotsia, tanskaa ja ranskaa. Joskus olin myös käynyt espanjan alkeiskurssinkin, mutta olen jo unohtanut siitä lähes kaiken. Maailmallakin on tullut käytyä, lähinnä vanhempien kanssa (pitäähän ne maksajat olla mukana! :)). Maat joissa olen viettänyt enemmän, kuin yhden päivän ovat kaikkki pohjoismaat Islanti mukaanlukien, Saksa, Itävalta, Sveitsi, Ranska, Iso-Britannia, Italia, Neuvostoliitto (vielä silloin), Yhdysvallat, Kanada, Espanja, Portugali, Israel, Egypti, Marokko, Kypros ja Kreikka ...unohdinkohan jotain?
Musiikkimakuni on aika monipuolinen. Pidän lähes kaikenlaisesta hyvästä musiikista. Kriteerit on kuitenkin että, sen täytyy olla melodista, ei saa olla räyhämusiikkia, ei ideologialla kyllästettyä, ja sen täytyy pystyä herättää tunteita.

Nyt taisi tulla siitä pähkinänkuoresta ainakin kookospähkinän kokoinen kuori! Säästetään loput myöhemmäksi. Kerro sinä välillä itsestäsi.

T. ####

...eikä YKSIKÄÄN vastaanottajista ikinä vastannut tähän! Missä vika?!? Sähköposti pelaa kyllä, kerroin suoraan rehellisen totuuden itsestäni, eikä minkäänlaista vastausta!!! Olisi nyt sentään edes torjunnan lähettänyt!

öhöm.

kuulosti melkein ala-asteen 'ystäväni -kirjan' tekstiltä.. ei millään pahalla ;). onko pakko luetella yksityiskohtaisesti kaikki maailman harrastukset? pienenä vinkkinä, ettei miespuolisen ihmisen jazz-tanssi tai kuorolauleskelu herätä suurempia intohimoja. ei näissä 'epämaskuliinisissa' harrastuksissa tietenkään ole mitään vikaa! mutta ensimmäisenä infona ne saattavat hieman hämmentää. ja minua ei ainakaan kiinnostaisi heti tietää, mitä kieliä puhut tai missä maissa olet käynyt. nuo kohdat pistävät aika pahasti silmään ja laittavat ihmettelemään, onko tuo elämäsi sisältö? vai yritätkö vain kehuskella? älä siis listaa mitään turhanpäiväistä. ole aidosti oma itsesi ja kirjoita persoonallisesti, mitä ajattelet itsestäsi, elämästä ja tulevaisuudesta. lykkyä!

----

Miehenä, mutta en silti lovedoctorina, olen samoilla linjoilla edellisen kanssa. Hieman liian yksityiskohtaista tekstiä. Välttämättä kaikkia ei kiinnosta nämä kieli/maajutut. Sanoisin myös, että tekstistä puuttui salaperäisyys. Vaikka avoimuus on hyvä asia, niin mielestäni ainakin ensimmäisissä posteissa on hyvä pitää pientä salaperäisyyden verhoa edessään. Tämä tietenkin mielenkiinnon herättämiseksi vastapuolessa. Good luck!

tota....

Suloinen oot, epäilen kuitenkin, että sähköpostissasi on VIKAA !!!

Tää on taas tätä

Minä miehenä kun lukasin ton sun ilmon niin olen ihan varma että et tuommoisella ilmolla saa aikaiseksi kuin pahan mielen itsellesi.Yleensä ilmoituksen mitä jättää niin kannattaa antaa itsestään semmoinen ns.puolihuolimaton vaikutus,pitäähän lukijalle jättää mielikuvitukselle tilaa ja sitä täällä netissä riittää.Pari semmoista täkyä laitat ilmoitukseen joka saa naisten mielenkiinnon heräämään etkä pamauta heti kättelyssä listaa missä maissa olet käynyt ja mitä kieliä puhut.Meinaan tosta sun ilmoituksesta saa semmoisen käsityksen että tossahan oli susta kaikki tiedot,mitään muuta sussa ei sitten olekkaan kuin nämä listaamasi asiat vaikka tiedän että se ei pidä paikkansa.
Tää nettideittaaminen on herkkä laji ja sitä pitää treenata että pääsee haluamaansa lopputulokseen oli se sitten kullakin mikä tahansa.Ei muutakuin ruuvaamaan ilmoitusta uuteen uskoon ja vinkkinä lue muitten miesten jättämiä ilmoituksia niinkuin vertailupohjana.Sieltä ne pelimiehet erottuvat kyllä hyvin joukosta

Ärsyttää

Noi "pelimiehet" on niitä, jotka pilaa nettideittailun kaikilta muiltakin. Tottakai profiilin ja viestin pitää olla sellainen kuin itse on. Mitä se hyödyttää, että antaa itsestään jonkun tosi mystisen kuvan, ja sitten kun tyttö lähtee treffeille niin vastassa on mies, jolla on jakaus keskellä päätä. Nice. Tunne siitä että on tullut vedätetyksi tuhoaa varmasti sen ainokaisenkin mahdollisuuden. Onko netti-ilmon kirjoittaja miettinyt, että millaisille tytöille viestiään laittaa? Tuollainen kiltti ja kunnollinen poika on varmasti unelmien täyttymys kiltille ja kunnolliselle tytölle. Onko viesti siis lähetetty vain profiilien "top 20:een"? Niillä tosi kauniilla ja tosi fiksuilla tytöillä kun on varaa valita tosi komea ja tosi fiksu mies. Vähempään huomioon tottunut tyttö joutuu valitsemaan -fiksu tai komea. Rakaa, mutta totta.

hyvä ystävä

Kekityt itseesi. Aivan pohjimiltaan ihminen on harvoin kiinostunut toisesta ihmisestä. Olemme kiinostuneet itsestämme ja haluamme että muutkin ovat kiinnostuneet meistä eli minusta. Kun vastaat kerro miksi hänen ilmoituksensa herätti mielenkiintoa. Yritä kirjoittaa hänestä jotakin kivaa mutta rehellisesti. Osoita kiinostuksesi häntä kohtaan. Jätä nuo luettelot cv:hen. Esitä vastapuolelle kysymyksiä. Jätä kaikki fraasit kuten heittää postilla yms. Älä toista mitää. Pähkinänkuori x3 antaa kuvan että jankutat. Kiltti x2 ja lisäksi ujo antaa vaikutelman pojata joka jää jalkoihin. Söpö kuvaa paremmin toy villakoiraa kuin miestä.
Älä masennu sinussa on hyvät ainekset. Vielä hiukan hiomista tekstiin ja muista että naiset saa todella paljon vastauksia verrattuna miehiin. Jos et erotu joukosta niin se on voi voi...
Pyydä nopeesti treffeille ja lähde muutenkin luotsaamaan suhdetta sillä naiset alkaa olla kyllästynyt miehiin joita pitää vetää perässä. Mies voisi / pitäisi olla aloiteen tekiä.

suhde

suhteeseen tarvitan rakkautta tunteita ja hyvyyttä.minä olen pihkassa itse asiassa aika moneen tyttöön koska he näyttävät söpöiltä ja kauneilta minun silmissäni. mä yritän hauskuuttaa heitä joka päivä ja joka tunti. kuulin tänään yhdeltä toiselta tytöltä josta en pidä että he rakastavat minua mutta ei vain uskalla sanoa sitä minulle.kuitenkin minä tiedän nytten että hän pitää ja rakastaa minua. ja siksi mun pitää tehdä hauskoja juttuja hänelle hurmaamisen takia. tässä vinkkejä jos haluat tyttöjä.1. hauskuta tyttöä kunnolla että hän nauraa,tee sitä noin kuukausi.2.kutsu tyttö synttäreillesi ja kotiisi kahdestaan olemiseen.3.lähesty tyttöä ja pussaa poskeen ensin,kun tyttö punastuu niin silloin hän suutelee sinua pitkään suuhun.
@abcdefghijklmn
Awww... tuo oli niin suloista... Anna kun arvaan, olet 12w?

@...ei sitten vastannut
Samoilla linjoilla muiden kanssa. Sun pitää unohtaa listat ja yrittää saada naisen mielikuvitus liikkeelle. Jos mainitset jonkun maan jossa olet ollut, se että äiti on ollut mukana ei ole ehkä se paras mainos. Kerro mieluummin mikä siellä on ollut kaikkein hienointa. Kerro se mielenkiintoisesti kuvaillen, käyttäen paljon adjektiiveja, jolloin nainen pystyy samaistumaan kokemukseen ja yhdistää ne paikan herättämät tunteet suhun.

Söpö on suunnilleen pahin asia, millä nainen voi sun ulkonäköä kuvailla. Kaunis on jo paljon parempi. Söpöllä miehellä voi olla sama naama kuin kauniilla miehellä, mutta söpön ruumiinkieli kertoo hänen olevan mammanpoika, selkärangaton tai muuten laumahierarkian pohjalla.

Netistä löytyy paljon materiaalia, joka auttaa selkärangan kasvattamisessa ja asian välittämisessä naisille. Suosittelen Hypnoticaa. Erilaisia naisteniskustrategioitakin voi tutkia, esimerkiksi näiltä henkilöiltä: Style, Mystery ja Ross Jeffries. Ainakin Jeffriesiä löytyy youtubestakin aika paljon. Olin aikoinani aika samassa tilanteessa sun kanssa, ja näiden opiskelu muutti mun elämäni ihan totaalisesti.
Äskeiseen vielä lisätäkseni, tällä hetkellä olen Ross Jeffriesin "leirissä", mutta kukin tyylillään. Kaikki mainitsemani tyypit osaavat asiansa ja he, sekä moni muu kauppaavat omaa metodiaan. Kannattaa tutustua vähän kaikkiin ja sitten aloittaa opiskelu siitä mikä lähestymistapa itseä kiinnostaa eniten. Naisten kirjoittamiin juttuihin en näissä asioissa koskisi ;)
hiukan on hajuton ja mauton (ei niin hyvässä mielessä) ilmoituksesi..
laittaisit vaikka edes, mitä haluat toisen kanssa kokea..
siis nätisti, törkeilyt useimmiten skipataan samantien.
ja listat on huonoja..
samoin mukamas hauskuus; "törmäsin ilmoitukseesi blaa-blaa.." näkyy yleensä viestirimpsussa, ja muutoinkin, missäs sitten, ei ole taaskaan työpaikasta kyse "viitaten ilmoitukseenne helsingin sanomissa.." ja kun tuo osoitekin siinä niin näppärästi.. *huoh* (no toki oli) sekä minä pähkinänkuoressa eikun kookospähkinässä heh-heh..
eikä tarvitse myöskään heti kättelyssä laittaa harrastehistoriaa päiväkodista lähtien, mieluummin niin, että harrastat jotain kamppailulajia, musiikkia jne.
kaikenlaisia "omaan pilkettä silmäkulmassani" tyyliset jutut kannattaa skipata, ovat hönttejä, ja kertovat oman ajatusmaailman ja/tai persoonan puutteesta, tai kyvyttömyydestä/haluttomuudesta tuoda sitä esiin.

ja anteeksi, vielä eräs asia.. keskijakaus ei kuulosta hyvältä, ikinä.
Ok, noi monet kommentit mitä muut on antaneet sisältää ainakin osittain heidän omia mielipiteitään esim. sun luonteesta ja harrastuksista. Ne voit jättää huomioimatta. Parhaimmat vinkit on siinä salaperäisyydessä, ja sinä kuulostat hemmotellulta pennulta kun luettelet missä päin oot käynyt ja vanhempien laskuun. Parasta olisi sanoa vain että olet matkustellut jonkin verran. Siitä sitten kerrot jos joku kysyy.

Ei toi esittely paha ole.
viestissä kannattaa korostaa naisen seksuaalisen haluun liittyviä asioita kuten otan joka vklp kännin ja yleensä kapakista lähtee mukaan pari naista. en käytä ehkäisyä enkä viagraa.
jos haluat maskuliinisen mihen joka kertoo sinulle misä paikkasi on kotona tule käymään. ja jätä alushousut kotiisi jo lahtiessä etten kännipäissäni revi niitä tms juttua
lukihäiriö?
Ei sinussa mitään vikaa ole todellakaan. Olet vain miehille hankalassa iässä: tunnetustihan naiset hakevat usein itseään vanhempia miehiä, mutta miehet itseään nuorempia naisia. Iän myötä naiset myös järkiintyvät arvostuksiltaan, varsinkin jos ja kun perheen perustaminen tulee ajankohtaiseksi. Kyllä sinulla vielä vientiä riittää. Itse olen kolmikymppinen nainen, joka on viimeisen vuoden yrittänyt löytää neulaa heinäsuovasta, ts. kaltaistasi miestä. Tässä vaiheessa sellaista vain ei enää ole tarjolla. Ikäisenäsi olin vielä kovin ujo ja seksuaalisestikin kypsymätön. Tsemppiä!
Minuun on nainen ihastunut parin sähköpostin perusteella.

En vastannut hänen kriteerejään, mitä hän etsi. Ilmaisin etsiväni vain seikkailua. En kirjoittanut pitkää vastausta ensimmäiseksi mutta laitoin siihen kuvan.

Sähköpostien jälkeen puhuttiin puhelimessa ja hän sanoi ettei meidän kannata nähdä. En antanut sen hämätä vaan vedin jutun miehenä läpi ja vaan keskityin viehättämään häntä.

Tapasimme pian sen jälkeen. Nainen oli hyytelöä ja olisi halunnut seurustella.

Ei kannata yrittää liikaa etsiä mielenkiinnon kohteita ja samanlaisuutta. Pikemminkin korostaa karismaa ja erilaisuutta ja sitä,. että SINÄ olet mielenkiintoinen eikä sinun mielenkiinnonkohteesi.
Mjaa.. tuosta on jo niin paljon aikaa etten tiedä miten nykyään tapahtuu, tästä mitään apua? http://ihanatseksitreffit.com/
 /   /  / nettideitti, ei onnaa

Keskusteluhaku

Laaja haku
Match.com

Aloita rakkaustarinasi

Löydä unelmiesi kumppani jo tänään! Etsi rakkautta satojentuhansien suomalaisten sinkkujen joukosta!

Facebookissa suositeltua