Muistaako kukaan mihin/milloin ns. joo-mies perinne loppui? Tietääkö loorti?
Kuka muistaa joo-miehen tehtävät, sen lisäksi, että sanoi aina joo, kun puhuja kysyi?
Esim. puhuja kysyi: Oletko veli, samaa mieltä kanssani, tästä Raamatun kohdasta?
Joo-mies, (joka istui puhujan vieressä) vastasi:
Joo, kyllä veli puhuu kalliita sanoja.
Kuka muistaa joo-miehen tehtävät, sen lisäksi, että sanoi aina joo, kun puhuja kysyi?
Esim. puhuja kysyi: Oletko veli, samaa mieltä kanssani, tästä Raamatun kohdasta?
Joo-mies, (joka istui puhujan vieressä) vastasi:
Joo, kyllä veli puhuu kalliita sanoja.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Esikoislestadiolaisuuteenkiin kuuluu tämä perinne, tosin se on hiipunut paljon.
Muistin tämän tyylin, kun kävin kuuntelemassa ylistyslauluesitelmiä Ylöjärven helluntaiseurakunnassa. Sielläkin oli vastaava "joo-mies". Hän ei sanonut joo, vaan amen tai kiitos Jeesus.
Meidän kylällä joo-miehenä oli arvostettu suuren talon isäntä. Kiikkustuolissa istuskeli puhujan vieressä ja antoi hiljalleen huopasella tuolilleen vauhtia. Taisipa olla käyrä piippu kourassa ja silloin tällöin possautteli piipustaan sauhut seurapirttiin. "Veli puhuu kalliita sanoja... veli puhuu oikein.. kyllä veljelle avataan..." Näin hän hiljakseen puheli.
Puhujan lopetellessa puhettaan joo-mies teki parannusta ja sen jälkeen moni muukin uskaltautui nousemaan ylös armon alle.
Taisipa seurojen jo päätyttyä joo-mies pyytää puhujaa selittämään jotakin kohtaa raamatusta.
Siionin laulun jälkeen joo-mies yleensä jäi vielä puhujien kanssa "kahdenkeskisille."
Sellaista oli meidän kylässä 60-luvun alkupuolella.