Karjalan kaupunkien katujen nimet muutettiin neuvostoliiton toimesta sekä paikkakunnat saivat omat nimet.Tänään kun maailma on jo muuttunut voisi venäjän johto tehdä muutoksen ja aloittaa katujen nimeämiset alkuperäisin nimin.
Venäjän toivoisi palauttavan katujen oikeat nimet
Väkisin väännetyt nimet
171025
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Melkoinen dilemma Venäjälle NL:n valtaamilla alueilla: toisaalta Venäjä irtisanoutui Neuvostoliiton virheistä ja historiasta, ja keskeisillä paikoila Moskovassa ja Pietarissa bolsevikkinimet on poistettu sekä korvattu joko niitä edeltäneillä historiallisilla nimillä tai kokonaan uusilla.
Bolsevismi ei enää kuki Moskovan ja Pietarin kadunnimissä.
Toisaalta nimien palauttaminen vallatuilla alueilla Kannaksella takaisin suomalaisperäisiksi nimiksi olisi tunnustus sille, että alueet olivat alunperin Suomelle kuuluvia.
Johtopäätös: bolsevikkinimiä Kannaksella ei vaihdeta. Vaikka Venäjä pesi itsensä bolsevismistä, Kannas rypee siinä yhä.
Itseä on veli venäläisen syyttäminen. Siinäpähän eletään Pervomaiskojessa, Svobodnojeissa ja Kondratjevoissa. Ja Lenin istuu Viipurissa Punaisenlähteentorilla - vaikkei istukaan Moskovan toreilla.
Miehitetty Karjala on kehityskelvoton, bolsevikkiaikaan jämäytetty ja keskushallinnon tuhoon tuomitsema paska, joka Moskovassa haluttaisiin unohtaa. Niin paljon se muistuttaa NL:n porsastelusta.
"Venäjän toivoisi palauttavan katujen oikeat nimet"
Miksi alueen asukkaiden pitäisi alkaa tavaamaan suomenkielisiä nimiä? Eihän siellä edes ole suomalaisia niitä suomalaisia nimiä lukemassa muulloin kuin kesäisin ohi kulkevissa busseissa reissavia nostalgiamatkailijoita. Eiköhän he ne suomalaiset nimet muista itsekkin.
Kyseessä on toki kaupungin oma asia, millaisessa historiaympäristössä se haluaa elää.
Mutta säälittävää se on, että kun muu Venäjä on pessyt kätensä bolsevismin ihannoinnista, niin näillä reuna-alueilla se yhä jatkuu.
Viipurin kadunnimistöä:
Torkkelinkatu – Prospekt Lenina
Mallaskatu – Komsomolskaja ulitsa
Salakkalahdenkatu – Naberezhnaja 40-letija Komsomola (Kommunistisen nuorisojärjestön 40-vuotisjuhlan rantakatu)
Kalevankatu – Pervomaiskaja ulitsa (Toukokuun 1. päivän katu)
Suonionkatu – Ulitsa Kuibyseva
Tuomiokirkonkatu – Sovetskaja ulitsa
Mustainveljestenkatu – Krasnoarmeiskaja ulitsa
Possenkatu – Ulitsa Titova
Äyräpäänkatu – Ulitsa Akulova
Punaisenlähteenkatu – Ulitsa Ushakova
Keihäskuja – Kazarmennyj pereulok
Piispankatu – Podgornaja ulitsa
Maununkatu – Ulitsa Dimitrova
Torikatu – Pionerskaja ulitsa
Kannaksenkatu – Leningradskoje Shosse
Punaisenlähteentori – Krasnaja Ploshad (eli Punainen tori!)
Jotkin nimet Viipurissakin ovat toki alkuperäiselle maantieteellispohjaiselle nimelle uskollisia käännöksiä:
Etelävalli – Juzhnii val
Pohjoisvall – Severnyj Val
Linnankatu – Krepostnaja ulitsa
Rautatienkatu – Zheleznodorozhnaja ulitsa
Historian ja kulttuurin tajua osoittaa myös se, että Viipuriin haudatun suomenkielen isän Mikael Agricolan mukaan nimetty Agricolankatu on nimetty – ei kommunistisen neuvostosankarin, vaan – kansallisrunoilija Pushkinin mukaan!
Se, ettei Pushkin kai koskaan käynytkään Viipurissa ei merkitse mitään. Mutta lahjoittihan Pihkovan kaupunki Kuopiollekin Pushkinin patsaan. Mikäs siinä.
http://www.viipurikeskus.fi/kartta.html
Sen takia, koska nykyiset venäläiset keksityt nimet eivät MITENKÄÄN liity alueen historiaan. Alkuperäiset nimet pitäisi palauttaa, olkoon vaikka sitten kyrillisillä kirjaimilla myös kirjoitettuna.
"Mutta säälittävää se on, että kun muu Venäjä on pessyt kätensä bolsevismin ihannoinnista, niin näillä reuna-alueilla se yhä jatkuu. "
Bolsevismin ihannoinnista nykyään tuskin on kyse vaikka sieltä joku Prospekt Lenina nykyäänkin löytyy. Vaikka nimistö Neuvostoliiton aikaan viittaisikin niin mitä sitten? Sehän on paikallista historiaa sekin. Jos katu on ollut asukkaille se Prospekt Lenina viimeiset 60 vuotta niin miksi ihmeessä heidän nyt pitäisi nykäistä sen tilalle joku Torkkelinkatu joka ei edes taivu venäjänkielisen suussa?
Suomessakin paikat nimetään suomalaisille, ei alueella muinoin asuneille lappalaisille.
"Sen takia, koska nykyiset venäläiset keksityt nimet eivät MITENKÄÄN liity alueen historiaan."
Liittyy, alueella asuvien omaan historiaan, mikä on heille luultavasti merkittävämpää kuin yli 60 vuoden takaiset edellisten asukkaiden käyttämät nimet.
Olisihan se nyt melko koomista jos New Yorkin katujakin alettaisiin nimetä uudelleen intiaanien nimistön mukaiseksi :D
"Bolsevismin ihannoinnista nykyään tuskin on kyse vaikka sieltä joku Prospekt Lenina nykyäänkin löytyy."
Sinähän se tragedia onkin: bolsevismia ei ihannoida, vaan osataan jo tuomitakin sen aikaansaannokset.
Silti ollaan kykenemättömiä poistamaan bolsevismin symboleja välittömästä katukuvasta omasta ympäristöstä. Viitsimättömyyttä vai muutoksen pelkoa? Mielestäni ei kuitenkaan kumpaakaan, vaan syrjäseudun totaalista välinpitämättömyyttä.
Hitler ja Stalin olivat meidänkin historiaamme. ei meidän silti ole tarvinnut elää heidän mukaansa nimettyjen katujen keskellä.
Aivan, nimet liittyvät alueella NYT ASUVIEN historiaan, eivät alueen omaan historiaan.
New Yorkia vastasi Keski-Englannissa sijaitseva (Vanha) York.
Ihmetyttää vain, että bolsuhistoriaa on siivottu Pietarista ja Moskovasta mutta ei Kannakselta ja Viipurista.
Niin, ja Petroskoissa seisoo Leningradin sotilaspiirin sotilaskomentajan, sittemmin murhatunkin Kirovin patsas. No - nyt se on jo kuriositeetti. Ja onhan siellä Otto Wille Kuusiesnkin patsas. Ja olkoon vain.
Stalinit ja Dzherzinskit (valtiollisen poliisin perustaja) on sentään ensimmäisinä siivottu katunimistä. Stalin jo 1950-luvulla ja Dzherzinski paikoin vasta 1990-luvulla. Myös Molotovin mukaan nimetyt paikat muutettiin 1960-luvulla (Rybinsk ehti olla Molotovgrad).
Kymmenen pisteen kysymys: missä Suomessa sijaitsi Nikolaistad?
Nikolainkaupunki.Vahinko??? ettei nämä meidän heimoaktivistit saaneet aikoinaan tahtoansa läpi ja purkaneet Uspenskin katedraalia.
"Liittyy, alueella asuvien omaan historiaan, mikä on heille luultavasti merkittävämpää kuin yli 60 vuoden takaiset edellisten asukkaiden käyttämät nimet."
Kun eivät liity. Nimet ovat venäläisten sotasankereiden ym. nimiä, eivätkä liity alueella asuvien historiaan. Miten Kivennapa/Pervomajskoje=toukokuun ensimmäinen, liittyy alueen asukkaiden historiaan?
"Kun eivät liity. Nimet ovat venäläisten sotasankereiden ym. nimiä, eivätkä liity alueella asuvien historiaan. Miten Kivennapa/Pervomajskoje=toukokuun ensimmäinen, liittyy alueen asukkaiden historiaan? "
Ovatko alueen asukkaat venäläisiä eli ex. neukkuja vai eivät? Onko Neukkulan historia heidän historiaansa vai Suomen historia? HE niistä nimistä päättävät, eivät suomalaiset, jotka eivät ole edes asuneet alueella yli 60 vuoteen. Kypsy siihen ;)
"Ovatko alueen asukkaat venäläisiä eli ex. neukkuja vai eivät? Onko Neukkulan historia heidän historiaansa vai Suomen historia? HE niistä nimistä päättävät, eivät suomalaiset, jotka eivät ole edes asuneet alueella yli 60 vuoteen. Kypsy siihen ;)"
Eivät päättäneet, vaan NL:n keskusjohto ja puolue. Nämä nykyasukkaat muuttivat aivan muualta Karjalaan ja heidän historiansa on siellä, mistä ovat muuttaneet: Ukrainasta, Valko-Venäjältä tms.
Nimitykset ovat NL:n poliittista historiaa, ei asukkaisiin tai heidän historiaansa liittyvää.
karkoitetut etnisesti väärät ihmiset 50-v kuluttua muistavat kuinka ihanasti se käki kukahti siellä Karjalaassa. Olisiko se silloin meidän vuoro oikeudenmukaisuuden nimissä luovuttaa se sama alue heille takaisin.
"heidän historiansa on siellä, mistä ovat muuttaneet: Ukrainasta, Valko-Venäjältä tms"
Heidän historiaansa on viimeiset 63 vuotta Karjalassa. Käy vaikka kysymässä jos et usko ;)
Neuvostoliitto hajosi omaan mahdottomuuteensa 1990-luvun alussa. Poliittinen järjestelmä kaatui ja Suomessakin suhtautuminen asioihin muuttui. Puheissa ja julkisessa sanassakin Kamennogorskista tuli Antrea ja Primorskista Koivisto, ihan kuin ennenkin.
Viime vuosina on totuttu puhumaan Säkkijärvestä, Vahvialasta ja Raudusta, eikä moni enää muista niiden venäjänkielisiä nimiä.
Viime vuosien kartoissa on mainittu menetetyn Karjalan paikkakuntien sekä suomalaiset että venäläiset nimet. Svetogorskin kohdalla lukee suomeksi Enso, mutta virallisissa puheissa puhutaan edelleen sitkeästi Svetogorskista. Imatralla on tienviittoja Viipuriin - ja Svetogorskiin. Ei Ensoon. Ei Vyborgiin.
Enso oli ja on yksi Kannaksen merkittävimmistä paikkakunnista suurteollisuutensa takia. Siellä asui ennen sotia 10 000 karjalaista ja nykyisin venäläisiä asukkaita on suunnilleen yhtä paljon.
Enso oli Enso 1930-luvulla. Miksi se ei ole Enso 2000-luvulla? Sitä voisi kysyä esimerkiksi Imatran kaupungilta, joka tekee naapurinsa kanssa läheistä yhteistyötä. Kun kaikkien muiden rajantakaisten paikkojen nimissä on palattu suomalaiseen käytäntöön, niin miksi ei Enson kohdalla?
käytä.. Jotkut sijaitsevat Svetogorskissa..
http://www.internationalpaper.com/europe/Our Company/Environment/European_Paper_Profi.html
Siperiasta pakkosiirretty väestö on elänyt 63 vuoden ajan omaa histoiaansa ja vanhat muistot häipyy mielestä.
Kaikesta näki etteivät osanneet silloin asua kerrostalossa ja sen mukavuuksissa. Näky oli hirveä ja saastainen.
Taas on Venäjä kääntänyty heille selkänsä.