Tutkimusten mukaan naiset tulevat hedelmällisiksi aikaisemmin kuin ennen, ainakin jos katsotaan historiaa riittävän paljon taakse. Aikaisemmin lähtökohdat lapsien hankintaan olivat ainakin osittain toisenlaisia kun maatalousyhteiskunnassa pelloille tarvittiin niin paljon työvoimaa kuin suinkin mahdollista, josta seurauksena suurperheet.
Johtuuko tämä oman kulttuurimme ulkonäön ja/tai ”henkisen kauneuden” painottamisesta parinvalinnassa ja miten ihminen määrittelee ylipäätään kaudeuden. Taustalla kummittelee myös poliittiset ja taloudelliset syyt kuten väestöpohjan ikääntyminen, jonka vuoksi lapsien hankkiminen nuorempana auttaa lisäämään työikäisen väestön määrää, johon taas media pyrkii tavalla ihannoida nuorta ulkonäköä.
Oletettavasti vanhemmat ihmiset ovat tunnetusti henkisesti kypsyneempiä tai ainakin heillä on elämänkokemusta enemmän. Kun evoluutiossa suurempi osa ihmisistä suosii nuorta ulkonäköä, niin on geneettisesti edullisempaa että naiset kypsyvät aikaisemmin sukuaan jatkamaan kuin he, jotka tekevät lapsia myöhemmin. Voiko laskenut hedelmällisyysikä olla siis nuoruutta ihannoivan kulttuurin ilmentymä - näin siis miehen näkökulmasta katsottuna?
Kulttuurin vaikutus naisten hedelmällisyyteen
6
624
Vastaukset
- ei geenit
Ei tässä ole kyse sen kummemmasta asiasta kuin ravinnon ja ympäristön muuttumisesta. Kun ruokaa on reilusti enemmän kuin vähimmäistarpeeksi, kaikki kudokset voivat kasvaa pikavauhtia, ja hedelmälliseen ikään pääseminen nopeutuu. Lisäksi on todettu että tyttöjen hedelmällisyysikään vaikuttaa hyvin paljon kasvuympäristön sukupuolijakauma, eritoten aikuisten miesten läsnäolo (vaikka mekanismi onkin vielä vähän epäselvä).
- on tullut luettua
Itse asiassa ei ole näyttöä, että kasvuajan sukupuolijakaumalla olisi suoranaisesti merkitystä. Sen sijaan merkitystä näyttää olevan isän sitoutumishalukkuudella. Sitoutumiskammoiset miehet jättävät usein taakseen yksinhuoltajaexvaimoja, ja nyttemmin on ilmeisesti löydetty yhtenevyyttä tuon isän sitotumiskyvyttömyyden ja lasten aikaisen hedelmällisyyden välillä.
- varhaisimpien
ihmisten sukukypsyysikä? Olikohan niin, että myöhään tuleva sukukypsyys oli etu. Että ensin osattiin jo vähän selviytymistaitoja ja vasta sitten hommattiin jälkeläisiä. Tietääkö joku mikä oli sukukypsyysikä naisella 100 000 - 150 000 vuotta sitten.
- on tullut luettua
Ihmisen sukukypsyysikä oli vielä jääkauden aikana sama kuin nykyisin, mutta on maanviljelyksen keksimisestä alkaen aina viime vuosisadalle se myöhästyi. Toisin kuin yleensä kuvitellaan, maanviljely toi mukanaan pysyvästi niukemman ravitsemuksen ja huonomman hygienian kuin metsästäjä- keräilijöillä oli ollut.
Nuorin äidiksi tullut uudella ajalla on synnyttänyt viisivuotiaana kolmekymmentäluvulla Perussa ja Suomessakin kahdeksanvuotiailla on todettu kuukautisia. Epäilen näin nuorilla tytöillä vielä olevan modernin ajan ulkonäkö- ja nuoruusihanteita.
Nykyään länsimaissa lapset tehdään paljon myöhemmin kuin ennen, samoin naimisiin mennään vasta reilusti täysi-ikäisinä, toisin kuin ennen, jolloin kaksikymppinen naimaton nainen oli toivoton vanhapiika ja koko kylän häpeä.
Hedelmällisyyden alkaminen ja ensimmäisen lapsen saannin väli on kasvanut, ja reilusti.- Almost 20years.
Minusta siinä ei ole mitään vikaa että lapset hankitaan myöhemmin. Sama juttu naimisiin menon kanssa. Parempi vain. Jos ensin kuitenkin pidettäisiin huolta siitä opiskelusta ja kasvettaisiin kunnollisiksi aikuisiksi, eikä miksikään tyhjäpäisiksi törpöiksi jotka eivät edes tiedä että helmet tulevat simpukoista.
Eihän siitä mitään tule jos nuoret ja tyhmät/sivistymättömät menevät ja hankkivat ipanoita. Tyhmyys senkuin leviää kun lapset eivät opi mitään järellistä vanhemmiltaan. Hävettää jo tarpeeksi muutenkin tämä suomen nuoriso.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi792598On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512580Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682523Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä742433Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl401955Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051779Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu271521Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271297Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve121283Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r81079