Stasi lista

``````

Stasilista on tiedotusvälineiden tiedossa,mutta koska listalla ei ollut erään puolueen politiikkoja joiden siellä lehdistö odotti olevan. Siellä ei ollut U.Kekkonen eikä edes Väyrynen kuten niin monesti tiedotusvälineissä vihjailtiin,niin listasta ei ole enää puhuttu aikoihin.

Suurinpana (tai sitten toiseksi suurimpana)nimilistalla oli entinen pääministeri Kalevi Sorsa(SDP).

Tässä muutama listalla oleva nimi:

Suurlähettiläänä toiminut Kirsti Lintonen(SDP).Diplomaattina Itä-Berliinissä DDR:ssä 1973-76.(Sorsan ulkopoliittinen avustaja)

Alivaltiosihteeri Arto Mansala,(SDP) joka on toiminut Suomen Saksan
ja Venäjän suurlähettiläänä.

Alivaltiosihteeri Jaakko Laajava,(SDP?) Laajava olin 70-luvun alussa DDR:n tunnustamiskomitean hallituksessa,varapuheenjohtajana toimi Tarja Halonen.

En edes tiedä mitä virkaa oli DDR:n tunnustamiskomitean hallituksella,mutta niiden jäseniä on epäily
toimineen Stasin hyväksi.

Lasse Lehtinen(SDP) kirjoittaa erässä kirjassa,että Sosialistisen internationaalin aseriisuntapäätökset valmisteltiin yhteistyössä NKP:n kanssa. Sorsa luovutti asiakirjat NKP:n johdolle ennen niiden käsittelyä SI:ssä.Sorsa toimi Sosialistisen internationaalin johtajana!
Lisäksi Sorsa yritti epätoivoisesti lievittää suuttumusta SI:iin kautta kun Neuvostoliitto miehitti Afganistanin(1981)
Jopa KGB:n asiantuntijat olivat sitä mieltä että Sorsa meni toimissan liian pitkälle,tieto on peräisin kirjasta Sokea peili(1996)

Koko Stasi lista on kuin demareiden kukakukin on oopus.
Neittaanmäen kysymys on todella aiheellinen,mutta tuntien suomen demarisiotuneet tiedotus välineet niin asia käännetään Neittaanmäkeä vastaan.Sitä kautta keskustan Presidenttiehdokasta vastaa!
Halonen on Tuomiojan lisäksi ainoa varteenotettava poliitiikot.Kummankin yllä lepää vahvasti epäilys yhteistyöstä Stasin ja NKP:een kanssa.
Halosen toimia DDR:n tunnustamiskomiten hallituksessa olisi ilman muuta selvitettävä,mutta se on eri asia miten selvitys tapahtuisi,sillä Jaakko Laajava joka varmuudella on stasi-listassa ei tule antamaan
minkäänlaista todistusta Halosta vastaan koska hän samalla menettäisi virkansa.Enkä usko että muutkaan hallituksen jäsenet sahaisivat oksaa poikki jonka päällä he istuvat.Liian moni joka pystyisi todistamaan
istuu nykyään tukevasti Halosen rakentamalla "oskalla".

KGB ja Stasi vaikuttivat erittäin voimakkaasti Sosialistisen internationaalin ja DDR:n tunnustamiskomitean
kautta,kumpikin näistä poliittisista elimistä oli nimenomaan KGB ja Stasin "rakentamia".
Monet varmasti sortuivat kommunismin ihailussaan ja omanedun tavoittelussaan "auttamaan" kommunisti veljiään.

Kun saksalainen lehti Die Zeit kirjoitti suomettumisesta ja yhteistyöstä stasin kanssa niin Helsingin
sanomien toimittaja Heikki Aittokoski kirjoitti(HS 11.10.2002):
"Suomettuneessa Suomessa oli paljon mätää ja epätervettä. Ajan henki
haisee tänne asti niin, että toisinaan täytyy pidellä nenästään kiinni
tukevalla peukalo-etusormi-otteella. Nämä sosialismin ajajat, hyi
hitto, maansa myyjät ja hotsiminhin hoilottajat. Mutta eivät
pelkästään he. Ikävästi tuoksahtavat myös ne maton alle lakaisijat,
kassakaappeihin kätkijät, historian roskakorin himokäyttäjät, jotka
ovat sitä mieltä, ettei tunkio pöyhien parane."

Yle kertoi uutisissa(10.9.2002) siitä että on olemassa lista vakoiluista epäillyista niin Helsingin Sanomat vaati nimien julkaisemista.Kun sitten alkoi tihkua tietoja Stasi-listalla olevista politiikoista niin Helsingin Sanomat käänsi välittömästi kelkkansa. Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessa (Pentti Sadeniemi joulukuussa 2002?) että juttu on suomelle vahingollinen ja mollasi Die Zeitin jutun maanrakoon.
Sen jälkeen HS ei kirjoittanut stasi-listasta juuri mitään.Eikä Hs vaatinut enää nimien julkaistamista.
Ainoa poikkeus oli Alpo Rusi jonka nimi ei edes ole Stasi epäilyjen listalla.Hänen nimi paljastettiin kyllä jo kuulustelu vaiheessa!!
Miksiköhän? Ehkä siksi että hän oli "väärän puolueen" ehdokkaana,vaikkakin hän oli ollut vakoiluepäilyksen
tapahtuessa Demari.

Stasi käytti koodinimiä vakoilijoista,tässä muutama koodinimi Steffen,
Franke, Mantel, Pohlmann, Horn ja Dietrich.Sikälikö minä ymmärrän niin nimi Dietrich on naisen nimi.
Se on joko Tarja Halonen(SDP) tai sitten Kirsti Lintonen(SDP).
Koska Stasi-listalla on käsittääkseni vain kahden naisen nimet!!
(lista koodinimistä on toimitettu Supolle vuonna 1999.)
Pelkästään DDR:n tunnustamiskomitean kautta luovutettin stasille yli 300 salaista asiakirjaa!!
Luulisi että tuommoinen määrä kiinnostaisi toimittajia!!

Koodinimien takana epäillään olevan Ulf Sundqvist,(SDP) Erkki Liikanen (SDP) ja Ilkka-Cristian Björklund(SDP)

Ulf Sundqvist jäi joskus 70-luvulla tullissa kiinni kun hän yritti salakuljettaa lähes miljoona markkaa SDP:eelle.Rahat oli kuulemma saatu ruotsalaiselta aateveljiltä,mutta nyt kun tiedetään demareiden
yhteistyö itä-saksan kanssa niin voidaan olettaa niiden tulleen nimenomaan stasilta.
Eräät lehdet jälkeenpäin väittivät että rahat olisi tullee CIA:aalta Kekkosen kaatamiseksi!! Jos se on totta niin silloin demarit eivät muuta tehneet kun luovuttivat salaisia asiakirjoita milloin Stasille milloin KGB:lle ja välillä vaihtelun virkistämiseksi CIA:lle.    

28

1722

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kepulaiset salaavat

      Miksiköhän Kekkosen asettama Supon entinen johtaja Tiitinen salasi stasilistan, ja miksi pääministeri Vanhanen toppuuttelee listan julkiseksi vaatijoita?

      • salasi myöskin

        listan!!


      • ¤¤¤¤

        KOIVISTO salasi stasi-listan


      • suomettunut suomi
        salasi myöskin kirjoitti:

        listan!!

        Listalla on todennäköisesti koko suomettuneen suomen poliittinen kerma. Remonttimiesten, K-linjalaisten ja sorsalaisten lisäksi stalinistit.


      • avaus,

        alempaa, älykääpiö.


      • taantui
        ¤¤¤¤ kirjoitti:

        KOIVISTO salasi stasi-listan

        Koivisto menetti "bernstainilaisen" liike-energiansa jo -80-luvun alussa ja hänestä tuli hiirulainen.


      • Enpä vaivaudu
        avaus, kirjoitti:

        alempaa, älykääpiö.

        Sonnimiehellä ei ole annettavaa ihmisille.


      • ????+
        ¤¤¤¤ kirjoitti:

        KOIVISTO salasi stasi-listan

        Tiitisen esityksestä.


      • Lauri Leskenlehti
        salasi myöskin kirjoitti:

        listan!!

        Ilmeisesti Ilkka Kanerva oli liikaa remonttimies. Turun looshit ja temppeliherrat eivät olisi antaneet anteeksi ehkä Ilkan ryöpyttämistä.


    • salata

      outoa, kyllä siellä on satoja kokoomusnimiä...

      • satoja kokoomuslaisia

        demareita varmaan tuhansia :-))))


    • pointti..

      "...Sen jälkeen HS ei kirjoittanut stasi-listasta juuri mitään.Eikä Hs vaatinut enää nimien julkaisemista.
      Ainoa poikkeus oli Alpo Rusi jonka nimi ei edes ole Stasi epäilyjen listalla.Hänen nimi paljastettiin kyllä jo kuulustelu vaiheessa!!
      Miksiköhän? Ehkä siksi että hän oli "väärän puolueen" ehdokkaana,vaikkakin hän oli ollut vakoiluepäilyksen
      tapahtuessa Demari...."

    • JormaKKorhonen

      ...minkä ihmeen vuoksi muutamien mieli askartelee tuollaisissa asioissa niin, että noinkin suuren työn on tehnyt tuollaisen nimilistan kootakseen. Jolle kuitenkaan ei mistään löydy pienintäkään todistetta, kaikki on vain omassa pääkopassa askarreltua huuhaata.

      Mutta kai tuollaisten salaliittoteorioiden pohtiminen ja setviminen on kiinteä osa kepulaisuutta. Saatiinhan siitä surullista - tai iloista - näyttöä myös siinä Jäätteenmäen Irak-gate-jutussa.

      Kun siellä kepulandiassa ei tapahdu mitään mielenkiintoista,, niin ajnkuluksi täytyy ottaa mielikuvitus avuksi. "Köyhän paras huvitus on vilkas mielikuvitus", lauloi Junnu Vainio. Varmaan hän tarkoitti myös henkisesti köyhiä.

      Sen verran pirullinen olen luonteeltani, että melkeinpä toivoisin noiden listojen tulevan piankin julki. Niissä mitä todennäköisemmin olisi yllätyksiä, jotka vaientaisivat kepulaiset kerrasta. Tosin varmaan myös moni kepulainen poliitikko tulisi ihan liian hayarilla todisteilla teilatuksi. Mutta ilmeisesti Alpo Rusin tapaus ei ollut vielä riittävä opetus kepulaisille.

      • erikoisasiantuntija jörö

        taas kerran "ajnkuluksi" kertoo kepuleille totuuden ja vain totuuden kuten hän aina.

        Siinä ei edes todistella "hayarilla todisteilla".

        Pullo kossua riittää.


      • Ökyisäntä

        Kyllä se niin on, että keskustalaisa saa etsiä stasi-yhdyshenkilöiden listoilta lyhty kädessä. Sellaisia on, jotka tapasivat säännöllisesti derkkuja, mutta minä tiedän ainoastaan yksi taoi mahdollisesti kaksi, joiden yhteydenpito meni liian pitkälle niin että he antautuivat keskusteluihin sellaisista asioista, joista ei vieraan vallan edustajien kanssa puhuta. Demareita sen sijaan on kymmenittäin ja salaisia, jopa erittäin salaisiksi luokiteltuja luovuttaneita demareita on useita ja toiminta säännöllistä.

        Espanjan Sanomat-lehti julkaisi Stasi-listan nimet jo monta vuotta siteen, ja avaajan mainitsemat nimet olivat tuossa jutussa. Kukaan ei ole kiistänyt väitettä eikä ole kuulunut päätoimittajalle kutsua käräjille. Miksihän???


      • mieleistä listaa

        ja porukkaa, käyppäs lukemassa Turun Sanomien arkistosta ja viisastu.> Lisää...

        Sivut: 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | 32 | 33 | 34 | 35 | 36 | 37 | 38 | 39 | 40 | 41 | 42 | 43 | 44 | 45 | 46 | 47 | 48 | 49 | 50 | 51 | 52 | 53 | 54 | 55 | 56 | 57 | 58 | 59 | 60 | 61 | 62 | 63 | 64 | 65 | 66 | 67 | 68 | 69 | 70 | 71 | 72 | 73 | 74 | 75 | 76 | 77 | 78 | 79 | 80 | 81 | 82 | 83 | 84 | 85 | 86 | 87 | 88 | 89 | 90 | 91 | 92 | 93 | 94 | 95 | 96 | 97 | 98 | 99 | 100 | 101 | 102 | 103 | 104 | 105 | 106 | 107 | 108 | 109 | 110 | 111 | 112 | 113 | 114 | 115 | 116 | 117 | 118 | 119 | 120 | 121 | 122 | 123 | 124 | 125 | 126 | 127 | 128 | 129 | 130 | 131 | 132 | 133 | 134 | 135 | 136 | 137 | 138 | 139 | 140 | 141 | 142 | 143 | 144 | 145 | 146 | 147 | 148 | 149 | 150 | 151 | 152 | 153 | 154 | 155 | 156 | 157 | 158 | 159 | 160 | 161 | 162 | 163 | 164 | 165 | 166 | 167 | 168 | 169 | 170 | 171 | 172 | 173 | 174 | 175 | 176 | 177 | 178 | 179 | 180 | 181 | 182 | 183 | 184 | 185 | 186 | 187 | 188 | 189 | 190 | 191 | 192 | 193 | 194 | 195 | 196 | 197 | 198 | 199 | 200 | 201 | 202 | 203 | 204 | 205 | 206 | 207 | 208 | 209 | 210 | 211 | 212 | 213 | 214 | 215 | 216 | 217 | 218 | 219 | 220 | 221 | 222 | 223 | 224 | 225 | 226 | 227 | 228 | 229 | 230 | 231 | 232 | 233 | 234 | 235 | 236 | 237 | 238 | 239 | 240 | 241 | 242 | 243 | 244 | 245 | 246 | 247 | 248 | 249 | 250 | 251 | 252 | 253 | 254 | 255 | 256 | 257 | 258 | 259 | 260 | 261 | 262 | 263 | 264 | 265 | 266 | 267 | 268 | 269 | 270 | 271 | 272 | 273 | 274 | 275 | 276 | 277 | 278 | 279 | 280 | 281 | 282 | 283 | 284 | 285 | 286 | 287


      • Ökyisäntä kirjoitti:

        Kyllä se niin on, että keskustalaisa saa etsiä stasi-yhdyshenkilöiden listoilta lyhty kädessä. Sellaisia on, jotka tapasivat säännöllisesti derkkuja, mutta minä tiedän ainoastaan yksi taoi mahdollisesti kaksi, joiden yhteydenpito meni liian pitkälle niin että he antautuivat keskusteluihin sellaisista asioista, joista ei vieraan vallan edustajien kanssa puhuta. Demareita sen sijaan on kymmenittäin ja salaisia, jopa erittäin salaisiksi luokiteltuja luovuttaneita demareita on useita ja toiminta säännöllistä.

        Espanjan Sanomat-lehti julkaisi Stasi-listan nimet jo monta vuotta siteen, ja avaajan mainitsemat nimet olivat tuossa jutussa. Kukaan ei ole kiistänyt väitettä eikä ole kuulunut päätoimittajalle kutsua käräjille. Miksihän???

        Demarit hoitivat saksalaiset, kepulaiset ja kommunistit venäläiset.


      • Ökyisäntä
        ironcurtain kirjoitti:

        Demarit hoitivat saksalaiset, kepulaiset ja kommunistit venäläiset.

        Me kepulaiset sen sijaan tiesimme jo silloin, että derkkujen tiedot menevät suoraan KGB:lle. Demarit eivät siis sitä aina tajunneet tunnustamis-innossaan.


      • Ökyisäntä kirjoitti:

        Me kepulaiset sen sijaan tiesimme jo silloin, että derkkujen tiedot menevät suoraan KGB:lle. Demarit eivät siis sitä aina tajunneet tunnustamis-innossaan.

        Kun Rafael Paasio päätti kääntää demareiden kurssia pari piirua Kekkosen suuntaan, otettiin siinä samalla etäisyyttä kansalliseen itsenäisyyteen ja tannerilaiseen sosialidemokratiaan. Leskinenkin alkoholistina menetti nopeasti poliittisen selkärankansa.

        Itä-Saksa oli täysin Neuvostoliiton hallinnassa, joten demarit kiersivät ajatuksellista "kommunistista" yhteeistyötä rakentamalla suhteita "Uuteen Saksaan". Sorsa ja Paasio olivat eettisesti heikkoja poliitikkoja.


      • Elä itse kehtoo
        Ökyisäntä kirjoitti:

        Kyllä se niin on, että keskustalaisa saa etsiä stasi-yhdyshenkilöiden listoilta lyhty kädessä. Sellaisia on, jotka tapasivat säännöllisesti derkkuja, mutta minä tiedän ainoastaan yksi taoi mahdollisesti kaksi, joiden yhteydenpito meni liian pitkälle niin että he antautuivat keskusteluihin sellaisista asioista, joista ei vieraan vallan edustajien kanssa puhuta. Demareita sen sijaan on kymmenittäin ja salaisia, jopa erittäin salaisiksi luokiteltuja luovuttaneita demareita on useita ja toiminta säännöllistä.

        Espanjan Sanomat-lehti julkaisi Stasi-listan nimet jo monta vuotta siteen, ja avaajan mainitsemat nimet olivat tuossa jutussa. Kukaan ei ole kiistänyt väitettä eikä ole kuulunut päätoimittajalle kutsua käräjille. Miksihän???

        Päätoimittaja on kepulainen, juopottelun takia täällä syrjään joutunut kaunakekkuli. Ryynänenkö lie nimeltään. Todistusarvo tasan nolla. Samaa maata kuin teidän keppulien levittämä Halosen "Vappupuhe 1976." Pelkkää solvaamista, sen te osaatte.

        Stasi listan ykkösnimi on Sulo Suorttanen, Keskusta ja siitä pitäen siellä on pitkä lista k-linjalaisia, taistolaisia ja blombergilaisia vasemmistodemareita.


      • tunnustamiskomiteassa
        Ökyisäntä kirjoitti:

        Me kepulaiset sen sijaan tiesimme jo silloin, että derkkujen tiedot menevät suoraan KGB:lle. Demarit eivät siis sitä aina tajunneet tunnustamis-innossaan.

        Miksi ei olisi ollut, olihan 2 tasavertaista Saksaa Kekkosen ja K-linjan sydämenasia.


      • Lexiläinen
        Elä itse kehtoo kirjoitti:

        Päätoimittaja on kepulainen, juopottelun takia täällä syrjään joutunut kaunakekkuli. Ryynänenkö lie nimeltään. Todistusarvo tasan nolla. Samaa maata kuin teidän keppulien levittämä Halosen "Vappupuhe 1976." Pelkkää solvaamista, sen te osaatte.

        Stasi listan ykkösnimi on Sulo Suorttanen, Keskusta ja siitä pitäen siellä on pitkä lista k-linjalaisia, taistolaisia ja blombergilaisia vasemmistodemareita.

        Joku tolkku pitää olla valehtelussakin. Sulo Suorttanen oli 1940-luvun alussa Saksan puolesta sotimassa Kaukasuksella suomalaisten SS-pataljoonassa, joten enpä oikein usko hänen toimineen maanpetturina tämän kokemuksen jälkeen. Hänen elämäntyönsä ja -tarinansa on oiva osoitus siitä, että SS -pohjalta voi päästä ministeriksi. Ei siinä tarvitse suurta päättelytaitoa, kun ajattelee, minkä puoleen huippunimiä oli näissä Stasille tietoa vuotaneissa maansa pettäjissä. Jos siinä olisi ollut muita kuin demareita, niin lista olisi ollut jo monta kertaa julkisuudessa.
        Mielenkiintoisia listoja löytyy 60- ja 70 luvuilla esim. Rauhanlain puolestajissa tai muissa N-liiton alkuun laittamissa hankkeissa. Olen jälkikäteen ihmetellyt sitä, että miten niin sinisilmäiset ja hyväuskoiset hölmöt ovat nousseet maamme johtotehtäviin.
        Akateemisen loppututkinnon suorittaneista kaikkein tyhmimmät menivät politiikkaan, viisaimmat jäivät yliopistolle tai menivät liike-elämään. Monet vasemmistolaisissa piireissaä meuhkanneista ei olisi kunnon töitä mistään saanetkaan, joten pakko oli mennä politiikkaan. Kun siellä oli päässyt nimittäjien joukkoon, oli mahdollista nostaa toinen samalla tavalla meuhkannut sopivaan poliittiseen virkaan, mihin ei enemmän virkakelpoisilla ollut mitään mahdollisuutta päästä. Näihin vanhoihin yliopistoilla aikaansa kuluttaneisiin vasemmistolaisiin törmää joskus ja ihmettelee, miten niin harvinaisen heikkolahjainen yksilö onkin päässyt näin mukavaan virkaan, jossa palkka juoksee ja tehtäviä ei ole nimeksikään.
        Iloinen olen siitä, että takkia ei ole tarvinnut kääntää. Joku tiedemies voisi joskus tehdä tutkimuksen tästä taistolaisuuden ajasta ja sen vetovoimasta ja järjet sokeuttavasta tenhosta.


      • -Jäbä

        mikä hätä, mikä raivo. Viekää Niuvanniemeen tämä narsistipunikki.


    • olettaisija

      todistusarvoa kuin nimimerkilläsi!

      • ``````

        ".....Sen sijaan Halosen kommentti mainittuun huhuun ihmetyttää itseäni: vastaus oli suurin piirtein “70-luvulla vappupuheet pidettiin Mäntymäellä enkä ole ko vuonna ollut Hakaniemen torilla puhetta pitämässä”.

        Jos olisin Halonen olisin sanoutunut irti “vappupuheen” sisällöstä tyyliin “en ole koskaan ollut tuota mieltä”. Nythän jää epäilys, että “puheen” sisältö ei olekaan ongelma vaan esittämispaikka- ja aika.

        Ainakin Heidi Hautala on useampaan otteeseen vaatinut, että Halosen toimet DDR:n tunnustamiskomitean jäsenenä pitäisi käsitellä avoimesti. En ole kuitenkaan huomannut, että toimittajat olisivat tätä suoraan Haloselta kysyneet. Tai sitten on tyydytty ympäripyöreään vastaukseen “vanhoja ei pidä muistella vaan katsoa eteenpäin”.

        Uskoisin että Halosenkin edun mukaista olisi käsitellä nämä kysymykset mahdollisimman avoimesti...."


    • Näin on.

      Eiköhän siellä ole vas. ja kepun nimimiehiä "pilvin pimein". Halosen nimi jos siellä olisi, niin olen 100 varma, että viime presidentinvaaleissa se olisi varmastu "lipsahtanut" esille.

      Olen aivan varma, että siellä on kuumia nimiä maalaisliitto-kepu akselilta ja se on syynä siihen, että se salataan.

    • -Jäbä

      Agenttiromantiikan puitteissa on kiva rakennella salaiittoteorioita. Suomestahan on vaikea löytää yhtään poliitikkoa tai johtavaa virkamiestä, joka ei olisi 70- ja 80-luvuilla ollut tekemisissä sellaisten diplomaattien kanssa, joilla oli kgb- ja stasiyhteyksiä. Nämä poliitikkomme on tietenkin myös rekisteröity kgb:n ja stasin raportteihin, koska heitä on tavattu ja heidän kanssaan on keskusteltu. Keskustelemallahan ulkomaansuhteita hoidetaan.

      Mitä tuohon kuuluisaan, kassakaappiin laitettuun stasilistaan tulee, niin siinä olevat nimet on jokainen tutkittu ja tutkimuksen perustella todettu, ettei lisänäyttöä vakoilusta löydy. Rusi oli ainoa, mutta sekin velli kaatui munille.

      Tämä stasilistahan ei ollut mikään stasin lista, vaan Länsi-Saksan tiedustelupalvelun vinkkilista ihmisistä, joita tuo tiedotuspalvelu ehdotti supolle tutkittavaksi. Supo tutki ja pani listan kaappiin Koiviston siunauksella.

      Agenttiromantiikka näyttää olevan niin kivaa, että tuon listan varjolla riittää kirjoitettavaa niin paljon kuin mielikuvitus vain antaa myöden.

      -Jäbä

    • Controlman,

      Onhan se tietty, mitä punikkipiruja nämät sossut ovat ja ovat olleet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2186
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      39
      2075
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      28
      1980
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      47
      1386
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1326
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      873
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      56
      802
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      741
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      723
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      32
      708
    Aihe