Airo teki päätöksen, Viipuria ei voi puolustaa?

Pussinperä kirjoitti:

Olihan tuo selvä asia, paremmat mahdollisuudet torjua suurhyökkäys oli noissa Viipurin länsipuolen järvikapeikoissa. Miten Airo pystyi asian järjestämään, siinä onkin tutkijoilla työsarkaa selvitettettävänä. Tutkija Eeva Tammi kertoo varsin mielenkiintoisen näkökantansa.


VIIPURI OLI Suomen toiseksi suurin kaupunki 1930-luvun lopulla. Viipuri Suomen lukko, Karjalan lukko. Talvisodassa Viipurista taisteltiin ankarasti. Aseet vaikenivat, kun taisteltiin Patterinmäen tasalla. Viipurista menetettiin 1/3, mutta kaikin voimin ja valtavin tappioin se onnistuttiin pitämään hallussa.

Tästä ei ollut kuitenkaan mitään apua rauhanneuvotteluissa, uusi raja ei tullut seisomaan siinä, missä aseet vaikenivat. Miehetjoutuivat marssimaan kymmeniä kilometrejä uuden rajan taakse. Jatkosodan Viipurissa taisteltiin yhtenä päivänä 0.06.1944. Taistelut alkoivat aamuyöstä ja ne päättyivät käytännössä siihen, kun 16.45 Suomen lippu laskettiin Viipurin linnan salosta ja 16.50 Viipurin linnasilta räjäytettiin ilmaan.

Yläpäällikkö Mannerheim sanoi, että on apahtunut sotahistoriallinen skandaali. Viipurin menetystä ei ole varsinaisesti sotahistoriassamme kovinkaan tarkkaan tutkittu, koska vajaan yhden päivän taistelussa yhden prikaatin tappiot, 20.Pr., joka sinne viime hetkellä saatiin paikalle, olivat noin 120 miestä kaatuneina ja kadonneina. Eihän siellä ole edes kunnolla taisteltu. Viipurin menetystä on pidetty esimerkkitapauksena siitä, kuinka kaikki voi mennä pieleen.

Tästä on puhuttu Viipurin mysteerinä ja sitä on useissa tv-dokumenteissa käsitelty. Miten on mahdollista menettää Suomen toiseksi suurin kaupunki lähes ilman taistelua? Kaikkea meidän sotahistoriastamme ei ole löydettävissä painetuista lähteistä. Voi olla niin salaisia ratkaisuja, että niitä ei ole viety arkistoihin. Tekemissäni veteraanihaastatteluissa nousi Viipurin menetys uudelleen ja uudelleen esille.

Toistui lause, Viipuria ei aiottukaan pitää. Lauseen kertoja oli vaikeneva kenraali Aksel Airo. Hän toimi molempien sotien aikana päämajassa peratiivisena johtajana. Häntä pidettiin yleisesti päämajan aivoina. Mies, joka kantoi vastuun, kertoi sodan jälkeen ystävilleen, että katsomalla Suomen karttaa selkeästi näkee, missä on ainopistealue. Karjalan Kannakselta on lyhin tie Suomen sydämeen.

Ratkaisevat taistelut tullaan käydään Viipurin ja Kuparsaaren välisillä järvikannaksilla, Talin ja Ihantalan alueilla.
Ylipäälliköllä oli erilaisia näkemyksiä, hän oli Itä-Karjalan alueiden linnoitteiden kannattaja. Suomen tilanne jatkosodassa muuttui siinä vaiheessa, kun Leningradin saarto murtui. Saksan armeija joutui perääntymään ja Suomenlahden eteläpuoli Kannaksen puolella jäi viholliselle. Tämä tapahtui loppuvuodesta 1943. Karjalan Armeija lakkautettiin 1944 ja perustettiin kaksi armeijakuntaa. Airo ja eversti Nihtilä olisivat siirtäneet enemmän miehiä Kannaksen turvaksi. Siellä oli tuossa vaiheessa vain 75 000 miestä.

Painopistettä ja varustelua ei siirretty Kannakselle. Helmi-maaliskuun vaihteessa Mikkelissä kenraaliluutnantti Taavetti Laatikaisen kotona käytiin neuvotteluja. Hän oli tullut 4. Armeijakunnan komentajaksi. Siellä tapasivat Airo, kenraali Axel Heinrichs ja Eversti Valo Nihtilä. Otettiin kartta esille. Tapaamisessa keskusteltiin Puolustusjärjestelyistä.

Pääasema oli aivan rajan pinnassa. Sitten oli Vammelsuun-Taipale –linja ja VKT-linja, todellinen puolustuslinja, joka oli kaikessa hiljaisuudessa vedetty Kulkemaan Viipurin osalta kaupungin lnsipuolelle. Korkeat upseerit tekivät vertikaalitasolla yhteistyötä. Viipurin kohdalla oli kysymys siitä, että laitettiin uolustuslinja kulkemaan kaupungin pohjoispuolitse noudattaen luonnollista esiestettä. 09.06.1944 käynnistyi suurhyökkäys. Vihollisen päätavoitteena oli saavuttaa Viipurin kaupunki 10 päivässä.

Viipuri menetettiin 20.06.44. Suurhyökkäyksen alkaessa suurin osa joukoista oli Itä-Karjalassa. Ryhdyttiin siirtämään reservejä. Tilanne oli 10 päivänViipurin mystinen menetys jatkosodassa
Tutkija Eeva Tammi: vaikeuksia. Ammuspula juontui siitä, että prikaati sai oudon käskyn jättää omat ammukset Syvärille. Rakas patteristo 40:llä oli ammusvaunut mukana, matkan varrella tuli käsky, että vaunut oli heti jätettävä väliasemalle.

Komentaja jätti vain toisen ammusvaunun ja salakuljetti toisen vaunun Viipuriin. Eversti Kemppi johti prikaatia ja hänen kaikki aikansa meni ammushuollon järjestämiseen. Lähellä sijaitsi Rautakorven
ampumatarvekenttämakasiini, mutta siellä
noudatettiin ankaraa byrokratiaa: missään
tapauksessa ei saa luovuttaa ampumatarvikkeita,
ellei ole kirjallisia määräyksiä. Prikaati
aikana erittäin kaoottinen. VKT-asema murtui,
Kuuterselkä murtui.

Pääasemalta koko rintama lähti liikkeelle. Suomen armeija perääntyi viivyttäen ankarasti taistellen. Joukko
siirrettiin apuun Itä-Karjalasta. 15.06 tuli päämajan käsky, että Viipurin välittömään puolustukseen suunnataan kaksi divisioonaa ja 20.Pr. Viipuriin tuli ainoastaan prikaati. Pääosa tuli paikalle 19.06. Viipurissa ei ollut valmisteltuja asemia tai taisteluhautoja. Puolustus oli laitettu kaupungin rajalle.

Taistelut alkoivat 19.06 aamuyöstä. Kenraali
Lagus oli lähellä Viipuria ja kauhistui. Hän
esitti, että Viipurista luovuttaisiin aistelutta,
koska kaupunkia ei voitu puolustaa näillä joukoilla. Tähän ei suostuttu. Airo esitti jo ilmeisesti 1943 ylipäällikölle, että Viipurista luovuttaisiin taisteluitta, koska se sijaitsi väärällä puolella vesistöä. Airo sanoi, että jos Viipurista taistellaan tosissaan, kaupunki tuhoutuu, eikä kukaan tee sillä enää mitään.

Olen keskustellut usean kenraalin kanssa, että vaikka Viipuriin olisi keskitetty koko Suomen armeija, Viipuri olisi tuhoutunut. lipäälliköllä oli toinen näkemys. Hän ehkä katsoi, että koko maailma katsoo, kenellä on Viipuri ja se laitetaan rauhanneuvotteluihin. Toinen näkökohta oli Viipurin henkinen merkitys suomalaisille. Silloin ajateltiin, että Viipuri on mänt’, kaikki on mänt’. Mitä tapahtui Viipurissa noiden tuntien aikana? 20.Pr. oli uusi yhtymä, joka oli tehnyt varustelutöitä, se ei ollut juurikaan sallistunut taistelutöihin tai tottunut kaupunkisotaan.

Prikaati kohtasi ylipääsemättömiä sai vain pientä mmustäydennystä ja senkin liian myöhään. Vihollisella oli täydellinen ilmaherruus. Panssarintorjunta-aseistus oli erittäin puutteellinen. Vihollinen ampui tykistöllä ja oma tykistö oli hiljaa. Syntyi pakokauhu ja 20.Pr. poistui Viipurista iltapäivän aikana. Aivan viime hetkellä eversti Kemppikin poistui Viipurista.

Ylipäällikkö ei ole ollut tietoinen salaisesta suunnitelmasta. Viipurin menetystä seurasi oikeudenkäynti, joka oli hyvin erikoinen tapaus oikeushistoriassamme. Kemppiä syytettiin Viipurin menetyksestä. Syytettä muutettiin useampaan kertaan. Lopullisesti Kemppiä ei syytetty Viipurin menetyksestä, vaan siitä, mitä tapahtui menetyksen jälkeen. 20.Pr. miehet ovat tavallaan kantaneet syyllisyyttä menetyksestä. Korkeat upseerit kunnioittivat Mannerheimia suuresti.

Sen vuoksi tämä asia pysyi näin kauan salassa. Kenraali Airo kertoi, että hän ajatteli, että 50 vuoden kuluttua joku hoksaa, mitä todella tapahtui. Nyt on kulunut yli 60 vuotta, ehkä nyt on aika katsoa totuutta silmiin. Päätöksessä mukana olleet upseerit olivat isänmaallisia miehiä, heille oli tärkeintä, että itsenäisyys säilyi. Heillä oli vain huonoja ja erittäin huonoja vaihtoehtoja.

Kenraali Oesch mainitsee muistelmissaan, ettei Viipurin menetyksellä ollut strategista merkitystä, se oli vain pieni kauneusvirhe kokonaisuudessa. Suomen Itsenäisyystaistelu on ollut Davidin ja Goljatin taistelua. Se että itsenäisyys säilyi, on suunnaton ihme. Kiitos isänmaan puolustajille!
Tutkija Eeva Tammi ja Tarton rauha –tilaisuuden yleisöä.

http://kareliaklubi.com/emagazine/014/KareliaKlubi_014_1280_opf_files/hi/16_pdf_0.pdf

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä