Usein näillä palstoilla keskustellaan "ainoasta oikeasta" seurakunnasta. Alla on L.L.L:n omia ajatuksia kyseisestä asiasta. Saarna löytyy alkuperäisenä saamani tiedon mukaan Oulun maakunta-arkistosta ruotsinkielisenä. Se on pitkä, toivottavasti se mahtuu tähän kokonaisuudessaan. Kopiokaa itsellenne, kenellä sitä ei vielä satu olemaan, ja kertokaa siitä ystävillenne.
Sen valossa on rakentavaa tarkastella omaa näkemystämme oikeasta Kristuksen serakunnasta.
Saarna on nro 413 uusimmassa postillassa:
KATEUS, RIIDAT JA SAARNAAJIEN VALIKOINTI HAJOTTAVAT SEURAKUNTAA
Tarkastussaarna
Vuonna 1844 Sorselessa
Alkuaan ruotsinkielinen
Joku teistä sanoo :”Minä olen Paavalin”, toinen taas :”Minä olen Apolloksen”, ”Minä Keefaksen”, ” Minä Kristuksen”. Onko Kristus jaettu? Ei kai Paavalia ole ristiinnaulittu teidän tähtenne? Vai Paavalinko nimeen teidät kastettiin? (1.Kor.1:12,13)
Apostoli Paavali oli saanut kuulla huhuja ja matkalla olleiden veljien kertomuksia, joiden mukaan Korintin kristityt olivat hajaantuneet moniin puolueisiin, ja kukin piti itseään muita viisaampana. Jotkut olivat kuullet Paavalin saarnoja ja pitivät eniten hänestä, Toiset olivat kuulleet Apolloksen ja toiset Pietarin saarnoja, ja oli muutamia, jotka olivat kuulleet myös itse Vapahtajan saarnaavan.
Korintin kristityille kävi juuri niin kuin meidänkin aikanamme usein käy, että yksi pitää enemmän yhdestä ja toinen toisesta saarnaajasta, sillä saarnaajat eivät ole aivan samanlaisia ilmaisultaan ja puhetavaltaan. Siihenkään aikaan eivät saarnaajat käyttäneet samanlaisia sananparsia ja sanontoja, vaikka he rakensivatkin työtä samalle perustukselle ja saarnasivat samasta asiasta, nimittäin ristiinnaulitusta Kristuksesta. Siitä korinttilaiset saivat syynä hajaantua puolueiksi ja sanoa:” Minä olen Paavalin, minä Apolloksen, minä Keefaksen ja minä Kristuksen.”
Näin tapahtuu vieläkin, kun kristittyjen hengenyhteys särkyy ja he alkavat punnita sanoja ja halkoa hiuksia. Silloin seurakunta hajaantuu ja syntyy puolueita, Näin on tapahtunut aina Paavalin ajasta alkaen, ja näin tapahtuu vielä tänäkin päivänä.
Nyt Paavali osoittaa tässä korintin kristityille, että sellainen opin hajaannus ei sovi oikeaan kristilliseen ykseyteen. Sen tähden hän matkii heidän sanojaan ja sanoo lopulta:” Ei kai Paavalia ole ristiinnaulittu teidän tähtenne? Vai Paavalinko nimeen teidät kastettiin?” Paavali kuvailee, kuinka hän on suuressa nöyryydessä ja yksinkertaisuudessa saarnannut vain ristiinnaulittua Kristusta, sekoittamatta saarnaansa maailmanviisautta. Hän jatkaa kolmannen luvun kolmannessa jakeessa:” Te olette vielä lihallisia, sillä niin kauan kuin teidän keskuudessanne on kateutta, riitaa ja eripuraisuutta, ettekö te ole lihallisia ja vaella ihmisten tavan mukaan?”
Lihallinen eripuraisuuden henki, joka jo Paavalin aikana ilmaantui korinttilaisten pariin, yleistyi yhä enemmän heti apostolien ajan jälkeen niiden joukossa, jotka kaikki kuitenkin uskoivat etsivänsä vakavasti Kristuksen armoa. Se oli suurin onnettomuus, jonka sielun vihollinen saattoi tuottaa kristilliselle seurakunnalle.
Vielä suuren vainon aikana, kun pakanoiden kirves vuodatti kristittyjen verta, oli varsin monta lahkoa ja puoluetta, jotka uskoivat olevansa parempia kuin muut, vaikka ne kaikki taistelivat saman asian puolesta. Ja vielä enemmän puolueita tuli vainojen päätyttyä. Silloin puolueet alkoivat tuomita, syyttää harhaoppisiksi ja jopa vainota toisiaan. Yksi sanoi :” Minä olen oikeassa”, ja toinen:” Minä olen oikeassa”, ja samoin kolmas ja neljäs:” Minä olen oikeassa.” Kuka oli oikeassa? Minä luulen, että se oli oikeassa, joka ei koskaan sekaantunut sellaisiin sanakiistoihin, vaan pysyi yksinkertaisesti Kristuksessa, kirjoitetun sanan mukaisesti. Usein taisteltiin hirmuisen vihan ja katkeruuden vallassa yhdestä ainoasta uskonkohdan kirjaimesta. Kuka oli oikeassa? Ehkä se, joka vähiten punnitsi sanoja ja vähiten saivarteli.
Vielä tänäkin päivänä on luterilaisessa kirkossa loputon määrä puolueita, jotka kaikki uskovat olevansa oikeassa. Ketkä ovat oikeassa: herrnhutilaiset, kveekarit, metodistit vai pietistit? Kuka on oikeassa? Kun he tuomitsevat toisiaan niin kuka on oikeassa? Ehkä se, joka vähiten huutaa ja kerskuu uskonopistaan.
Oikea kristillisyys ei ole tyhjissä sanoissa, vaan Hengessä ja totuudessa, sisäisessä ihmisessä, joka on hengen ykseydessä Jumalan mielen mukaisesti. Oikeassa kristillisyydessä ei ole kyse siitä, onko ulkoisessa tunnustuksessa yksi kirjain enemmän tai vähemmän. Kysymys on sydämen sisäisestä hengellisestä elämästä ja sen vaikuttaa Kristuksen sovintoarmo.
Oletpa sitten juutalainen, kreikkalainen tai luterilainen, oletpa katolinen, reformoitu, pietisti, herrnhutilainen, kveekari, uuslukija tai vanhalukija, tai kuka lienetkin, uskotko, että kuollut kirjainusko, jota sinun isäsi ovat tavailleet edellä ja sinä tavailet perästä, pelastaa sinun sielusi kadotuksesta ? Uskotko näin siksi, että luulet omistavasi kirjaimellisesti oikean tunnustuksen, vaikka sinulla ei ole oikeaa henkeä ja elämää sydämen sisäisessä salatussa ihmisessä? Oikea henki ja elämä ilmenee uskon ykseytenä ja rakkautena. Vai luuletko sinä, että Jumalan Henki antaa kuolleen kirjaimen telkien ja lukkojen kahlita ja sitoa itseään?
Kiitos ei , ystäväni! Kristillisyys ei anna sitoa itseään johonkin tiettyyn uskontunnustukseen, joka kuitenkin on ihmistekoa, olkoon kuinka puhdasoppinen tahansa. Ei, oikea kristillisyys on itse vapaa, ja se tekee vapaaksi, niin kuin myös se Henki on vapaa, joka herättää oikean kristillisyyden. Se vapauttaa kirjaimen pakosta. Teidät on nimittäin kutsuttu vapauteen, ei kuitenkaan lihalliseen vapauteen. Jota maailman lapset ylistävät ja tavoittelevat, vaan Hengen vapauteen, joka on itse elämä kristillisyydessä, sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
Ei ole siksi ihmeellistä, että apostolin täytyi kehottaa korintin kristittyjä välttämään turhia sanakiistoja, joka eivät tuota mitään hyvää, vaan päinvastoin turmelevat ja tukahduttavat kristillisyyden hengen ja elämän, Sen tähden Paavali sanoo:” Te olette vielä lihallisia, koska kukin teitä sanoo: ” Minä olen Paavalin, minä Apolloksen, minä olen Keefaksen ja minä olen Kristuksen. Onko Kristus jaettu tai onko Paavali ristiinnaulittu teidän edestänne?”
Vielä tänäkin päivänä voi olla tarpeen toistaa ja selittää samoja sanoja, sillä kristillisyyttä ovat sekoittaneet ja tallannet monet puolueet ja lahkot, jotka seisovat kuin kytketyt naudat kirjaimen vankeina ja sanovat: ”Minä olen galvinilainen, minä luterilainen, minä pietisti, minä kveekari, minä herrnhutilainen, minä uuslukija ja minä vanhalukija”. Luuletko, että Jumalan Henki antaa sitoa itsensä kirjaimeen eli ulkoiseen tunnustukseen? Luuletko, että oikea kristitty antaa sitoa itsensä kuolleeseen kirjaimeen, niin kuin koira sidotaan muurin pylvääseen? Luuletko, ettei Jumala voi herättää turkkilaista ja pakanaa yhtä hyvin kuin hän herättää luterilaisen tai kveekarin kauheasta synnin unesta etsimään vakavasti armoa? ”Minä sanon teille, että Jumala kykenee herättämään Aabrahamille lapsia näistä kivistä,” Näin sanoi Johannes juutalaisille, jotka myös uskoivat, että heillä on oikea usko, vaikka he olivat lain ja kirjaimen pakkovallassa.
Jos Paavali nousisi tänään kristinuskon kirkkaasta aamuruskosta tai Johannes Kastaja heräisi kristinuskon uudesta syttymisestä tai Luther nostaisi päänsä lähes sammuneen kristinuskon iltahämärän tuhkasta, mitä sanottavaa luulisitte näillä miehillä olevan, kun he saisivat nähdä, että koko kristikunta on hajonnut niin moniin lahkoihin ja puolueisiin, joista jokainen uskoo omistavansa oikean opin? Kyllä he varmaan valittaisivat ja vuodattaisivat moneen kertaan katkeria kyyneleitä sen kauhistavan sokeuden ja hirveän pimeyden tähden, jolla sielun vihollinen on hämmentänyt ja kukistanut maailman sokean joukon. Nyt maailman joukko ryntää kadotukseen kuin sikalauma, jota sudet ajavat takaa. Se on tarttunut saatanan verkkoihin kuolleen kirjaimen raskaan rautaikeen alla.
En halua sanoa kaikkea, mitä ajattelen siitä kauheasta orjuudesta, missä ilkeä vihollinen pitää ihmisparkojen omiatuntoja, kun niitä painaa kirjaimen pakkovalta. Siitä seuraa iankaikkinen orjuus. Juuri tässä saatanan orjuudessa riutuu moni, jolla on herkkä omatunto, kun hän ensimmäisen heräyksen jälkeen alkaa punnita sanoja ja halkoa hiuksia. Silloin syntyy eri seuroja. Silloin syntyy lahkoja ja opin hajaannusta. Silloin kristinuskon ydin sekoittuu ja elämä ja Henki sammuu. Elävä usko muuttuu kuolleeksi kirjainuskoksi, ja rakkaudesta Jumalaan tulee teeskentelijän kaapu. Hengellinen ylpeys, tuo sietämätön saatanan haju ja löyhkä, saastuttaa kalliisti lunastetun sielun teeskentelyn myrkyllä.
Perkele nauraa makeasti voittajana, kun ihminen hyppää armonjärjestyksen yli ja putoaa päistikkaa lihallisesta suruttomuudesta hengelliseen itsevarmuuteen. Silloin on saastainen henki tullut teeskentelijän sydämen eteiseen, ja sillä on mukanaan seitsemän muuta henkeä, jotka ovat seitsemän kertaa pahempia kuin se itse. Silloin saastainen henki ja sen mustat kumppanit saavat hallita vapaasti ja mellastaa kuin nälkäinen susi lammastarhassa, repiä ja raadella turvattomia lammasparkoja. Teeskentelyn kalvo kasvaa kuin lohikäärmeen suomut sen petollisilla silmäluomilla, ja se näyttää verenhimoisia hampaitaan jokaiselle, joka ei tahdo vapaaehtoisesti ryömiä sen veranpunaiseen kitaan.
Rakkaat lapset! Varokaa näitä lampaiden vaatteissa olevia susia, jotka tahtovat nielaista teidän sielunne elävältä. He tulevat hiipien ja käyttävät kauniita sanoja, mutta he tahtovat houkutella teitä pois Kristuksen opin yksinkertaisuudesta. He väittävät omistavansa sisäisen hengellisen valon , jota ei ole Sanassa. Mutta kun heidän tulisi osoittaa uskonsa ja rakkautensa Jumalaan ja lähimmäisiin joillakin pienillä maallisten etujen uhrauksilla, silloin he hiipivät pois ja vetävät häntänsä koipien väliin kuin häpeävät koirat. Varokaa heitä! He näyttävät paisuneilta rupikonnilta, sillä hengellinen ylpeys on paisuttanut heitä. He hyppäävät armonjärjestyksen yli ja tahtovat vielä pettää toisiakin tekemään samoin. Mutta hedelmistä te tunnette heidät, sillä suurimmasta teeskentelijästä tulee lopulta suurin kelmi.
Pidän tätä varoitusta aivan välttämättömänä tälle seurakunnalle. Täällä toinen joukkoon vajonnut lihallisen suruttomuuden kauheaan pimeyteen, ja toinen joukko, jota painaa kirjaimen pakkovalta, on saanut vaikeasti avattavan solmun omalletunnolleen,. Kukaan ihminen ei vois sitä avata, ellei Jumala, joka on armollinen hyvää tarkoittavia, mutta eksyviä sieluja kohtaan, avaa tuota vaikeaa solmua ja päästä herkkiä omiatuntoja kirjaimen pakkovallasta ja anna heidän maistaa hengellisen vapauden elämää ja ydintä.
Kyllä täällä varmaan moni tutkii sanaa vakavin ja vilpittömin mielin. Moni varmaan etsii armoa ja kääntyy yksin yön hiljaisuudessa Jumalan puoleen salaisin huokauksin ja rukouksin. Mutta vakavasti etsivän ei ole helppo löytää oikeaa keskitietä, ahdasta porttia, joka vie päämäärään, kun susilauma huutaa ja ulvoo ympärillä. Sudet ulvovat täyttä kurkkua, toinen toistaan pahemmin. Tuolla on suurkapakoitsija, tuolla suurjuomari, tuolla suurteeskentelijä, tuolla tappelija, tuolla saituri, tuolla huorintekijä, tuolla tanssimestari ja tuolla verenimijä eli verikoira.
Kaikki nämä kirjavat eläimet, jotka nousevat kadotuksesta, juoksevat toistensa ympäri ja huutavat toisilleen, yksi määkimällä, toinen raakkumalla, kolmas ulvomalla ja haukkumalla ja neljäs noitasävelillä ja synnillisillä kuiskutuksilla, niin että niiden ääni kuulostaa kadotuksen ulinalta ja meteliltä. Ne houkuttelevat yksinäistä, armoa etsivää ja taivaan ahtaalle portille pyrkivää. On suuri Jumalan ihme, jos yksinäinen, vakavasti armoa etsivä ihminen ei eksy jäljiltä ja kadota kapeaa polkua, joka lopulta vie taivaan ahtaalle portille.
Koeta pysyä tiellä, sinä rakas sielu, joka tosissasi etsit armoa ja pyrit taivaan ahtaalle portille. Älä anna synnin kauniiden kuiskutusten eksyttää sinua kapealta polulta. Pidä lujasti kiinni sanasta äläkä kuuntele korvaan kuiskuttelijan sanoja, kun se vääntää ja kääntää Jumalan selvintä sanaa omaksi kadotukseen. Pidä lujasi kiinni ankkurista äläkä irrota otettasi pelastuksen kalliosta, Kristuksesta. Älä päästä näköpiiristäsi sitä tähteä, joka johdattaa Betlehemiin ja luvattuun maahan. Jos sinä kadotat sen silmistäsi, silloin olet ikuisesti hukassa. Se tähti on nimeltään Jumalan ilmoitettu sana. Jos tahdot löytää Kristuksen, seuraa sitä tähteä, muutoin sinä te häntä löydä. Silloin sinä olet oma pappisi ja oma kuninkaasi.
Mutta en sano enempää. Se, jolla on hiukankin kokemusta armon tiestä, ymmärtää minua hyvin. Se taas, jolla ei ole, ei ymmärrä mitään, sillä saatana on hänet sokaissut.
Antakoon Jumala Jeesuksen Kristuksen tähden armonsa ja rauhansa ja iankaikkisen autuuden tämän seurakunnan harvoille yksinäisille sieluille, jotka vakavasti etsivät armoa. He vaeltavat kuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Yksinäisinä ja hengellisesti köyhinä he etsivät uutterasti, vakavasti ja vilpittömästi pelastavaa armoa, joka annetaan Herran Jeesuksen Kristuksen uskossa ja rakkaudessa. Aamen.
Sen valossa on rakentavaa tarkastella omaa näkemystämme oikeasta Kristuksen serakunnasta.
Saarna on nro 413 uusimmassa postillassa:
KATEUS, RIIDAT JA SAARNAAJIEN VALIKOINTI HAJOTTAVAT SEURAKUNTAA
Tarkastussaarna
Vuonna 1844 Sorselessa
Alkuaan ruotsinkielinen
Joku teistä sanoo :”Minä olen Paavalin”, toinen taas :”Minä olen Apolloksen”, ”Minä Keefaksen”, ” Minä Kristuksen”. Onko Kristus jaettu? Ei kai Paavalia ole ristiinnaulittu teidän tähtenne? Vai Paavalinko nimeen teidät kastettiin? (1.Kor.1:12,13)
Apostoli Paavali oli saanut kuulla huhuja ja matkalla olleiden veljien kertomuksia, joiden mukaan Korintin kristityt olivat hajaantuneet moniin puolueisiin, ja kukin piti itseään muita viisaampana. Jotkut olivat kuullet Paavalin saarnoja ja pitivät eniten hänestä, Toiset olivat kuulleet Apolloksen ja toiset Pietarin saarnoja, ja oli muutamia, jotka olivat kuulleet myös itse Vapahtajan saarnaavan.
Korintin kristityille kävi juuri niin kuin meidänkin aikanamme usein käy, että yksi pitää enemmän yhdestä ja toinen toisesta saarnaajasta, sillä saarnaajat eivät ole aivan samanlaisia ilmaisultaan ja puhetavaltaan. Siihenkään aikaan eivät saarnaajat käyttäneet samanlaisia sananparsia ja sanontoja, vaikka he rakensivatkin työtä samalle perustukselle ja saarnasivat samasta asiasta, nimittäin ristiinnaulitusta Kristuksesta. Siitä korinttilaiset saivat syynä hajaantua puolueiksi ja sanoa:” Minä olen Paavalin, minä Apolloksen, minä Keefaksen ja minä Kristuksen.”
Näin tapahtuu vieläkin, kun kristittyjen hengenyhteys särkyy ja he alkavat punnita sanoja ja halkoa hiuksia. Silloin seurakunta hajaantuu ja syntyy puolueita, Näin on tapahtunut aina Paavalin ajasta alkaen, ja näin tapahtuu vielä tänäkin päivänä.
Nyt Paavali osoittaa tässä korintin kristityille, että sellainen opin hajaannus ei sovi oikeaan kristilliseen ykseyteen. Sen tähden hän matkii heidän sanojaan ja sanoo lopulta:” Ei kai Paavalia ole ristiinnaulittu teidän tähtenne? Vai Paavalinko nimeen teidät kastettiin?” Paavali kuvailee, kuinka hän on suuressa nöyryydessä ja yksinkertaisuudessa saarnannut vain ristiinnaulittua Kristusta, sekoittamatta saarnaansa maailmanviisautta. Hän jatkaa kolmannen luvun kolmannessa jakeessa:” Te olette vielä lihallisia, sillä niin kauan kuin teidän keskuudessanne on kateutta, riitaa ja eripuraisuutta, ettekö te ole lihallisia ja vaella ihmisten tavan mukaan?”
Lihallinen eripuraisuuden henki, joka jo Paavalin aikana ilmaantui korinttilaisten pariin, yleistyi yhä enemmän heti apostolien ajan jälkeen niiden joukossa, jotka kaikki kuitenkin uskoivat etsivänsä vakavasti Kristuksen armoa. Se oli suurin onnettomuus, jonka sielun vihollinen saattoi tuottaa kristilliselle seurakunnalle.
Vielä suuren vainon aikana, kun pakanoiden kirves vuodatti kristittyjen verta, oli varsin monta lahkoa ja puoluetta, jotka uskoivat olevansa parempia kuin muut, vaikka ne kaikki taistelivat saman asian puolesta. Ja vielä enemmän puolueita tuli vainojen päätyttyä. Silloin puolueet alkoivat tuomita, syyttää harhaoppisiksi ja jopa vainota toisiaan. Yksi sanoi :” Minä olen oikeassa”, ja toinen:” Minä olen oikeassa”, ja samoin kolmas ja neljäs:” Minä olen oikeassa.” Kuka oli oikeassa? Minä luulen, että se oli oikeassa, joka ei koskaan sekaantunut sellaisiin sanakiistoihin, vaan pysyi yksinkertaisesti Kristuksessa, kirjoitetun sanan mukaisesti. Usein taisteltiin hirmuisen vihan ja katkeruuden vallassa yhdestä ainoasta uskonkohdan kirjaimesta. Kuka oli oikeassa? Ehkä se, joka vähiten punnitsi sanoja ja vähiten saivarteli.
Vielä tänäkin päivänä on luterilaisessa kirkossa loputon määrä puolueita, jotka kaikki uskovat olevansa oikeassa. Ketkä ovat oikeassa: herrnhutilaiset, kveekarit, metodistit vai pietistit? Kuka on oikeassa? Kun he tuomitsevat toisiaan niin kuka on oikeassa? Ehkä se, joka vähiten huutaa ja kerskuu uskonopistaan.
Oikea kristillisyys ei ole tyhjissä sanoissa, vaan Hengessä ja totuudessa, sisäisessä ihmisessä, joka on hengen ykseydessä Jumalan mielen mukaisesti. Oikeassa kristillisyydessä ei ole kyse siitä, onko ulkoisessa tunnustuksessa yksi kirjain enemmän tai vähemmän. Kysymys on sydämen sisäisestä hengellisestä elämästä ja sen vaikuttaa Kristuksen sovintoarmo.
Oletpa sitten juutalainen, kreikkalainen tai luterilainen, oletpa katolinen, reformoitu, pietisti, herrnhutilainen, kveekari, uuslukija tai vanhalukija, tai kuka lienetkin, uskotko, että kuollut kirjainusko, jota sinun isäsi ovat tavailleet edellä ja sinä tavailet perästä, pelastaa sinun sielusi kadotuksesta ? Uskotko näin siksi, että luulet omistavasi kirjaimellisesti oikean tunnustuksen, vaikka sinulla ei ole oikeaa henkeä ja elämää sydämen sisäisessä salatussa ihmisessä? Oikea henki ja elämä ilmenee uskon ykseytenä ja rakkautena. Vai luuletko sinä, että Jumalan Henki antaa kuolleen kirjaimen telkien ja lukkojen kahlita ja sitoa itseään?
Kiitos ei , ystäväni! Kristillisyys ei anna sitoa itseään johonkin tiettyyn uskontunnustukseen, joka kuitenkin on ihmistekoa, olkoon kuinka puhdasoppinen tahansa. Ei, oikea kristillisyys on itse vapaa, ja se tekee vapaaksi, niin kuin myös se Henki on vapaa, joka herättää oikean kristillisyyden. Se vapauttaa kirjaimen pakosta. Teidät on nimittäin kutsuttu vapauteen, ei kuitenkaan lihalliseen vapauteen. Jota maailman lapset ylistävät ja tavoittelevat, vaan Hengen vapauteen, joka on itse elämä kristillisyydessä, sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
Ei ole siksi ihmeellistä, että apostolin täytyi kehottaa korintin kristittyjä välttämään turhia sanakiistoja, joka eivät tuota mitään hyvää, vaan päinvastoin turmelevat ja tukahduttavat kristillisyyden hengen ja elämän, Sen tähden Paavali sanoo:” Te olette vielä lihallisia, koska kukin teitä sanoo: ” Minä olen Paavalin, minä Apolloksen, minä olen Keefaksen ja minä olen Kristuksen. Onko Kristus jaettu tai onko Paavali ristiinnaulittu teidän edestänne?”
Vielä tänäkin päivänä voi olla tarpeen toistaa ja selittää samoja sanoja, sillä kristillisyyttä ovat sekoittaneet ja tallannet monet puolueet ja lahkot, jotka seisovat kuin kytketyt naudat kirjaimen vankeina ja sanovat: ”Minä olen galvinilainen, minä luterilainen, minä pietisti, minä kveekari, minä herrnhutilainen, minä uuslukija ja minä vanhalukija”. Luuletko, että Jumalan Henki antaa sitoa itsensä kirjaimeen eli ulkoiseen tunnustukseen? Luuletko, että oikea kristitty antaa sitoa itsensä kuolleeseen kirjaimeen, niin kuin koira sidotaan muurin pylvääseen? Luuletko, ettei Jumala voi herättää turkkilaista ja pakanaa yhtä hyvin kuin hän herättää luterilaisen tai kveekarin kauheasta synnin unesta etsimään vakavasti armoa? ”Minä sanon teille, että Jumala kykenee herättämään Aabrahamille lapsia näistä kivistä,” Näin sanoi Johannes juutalaisille, jotka myös uskoivat, että heillä on oikea usko, vaikka he olivat lain ja kirjaimen pakkovallassa.
Jos Paavali nousisi tänään kristinuskon kirkkaasta aamuruskosta tai Johannes Kastaja heräisi kristinuskon uudesta syttymisestä tai Luther nostaisi päänsä lähes sammuneen kristinuskon iltahämärän tuhkasta, mitä sanottavaa luulisitte näillä miehillä olevan, kun he saisivat nähdä, että koko kristikunta on hajonnut niin moniin lahkoihin ja puolueisiin, joista jokainen uskoo omistavansa oikean opin? Kyllä he varmaan valittaisivat ja vuodattaisivat moneen kertaan katkeria kyyneleitä sen kauhistavan sokeuden ja hirveän pimeyden tähden, jolla sielun vihollinen on hämmentänyt ja kukistanut maailman sokean joukon. Nyt maailman joukko ryntää kadotukseen kuin sikalauma, jota sudet ajavat takaa. Se on tarttunut saatanan verkkoihin kuolleen kirjaimen raskaan rautaikeen alla.
En halua sanoa kaikkea, mitä ajattelen siitä kauheasta orjuudesta, missä ilkeä vihollinen pitää ihmisparkojen omiatuntoja, kun niitä painaa kirjaimen pakkovalta. Siitä seuraa iankaikkinen orjuus. Juuri tässä saatanan orjuudessa riutuu moni, jolla on herkkä omatunto, kun hän ensimmäisen heräyksen jälkeen alkaa punnita sanoja ja halkoa hiuksia. Silloin syntyy eri seuroja. Silloin syntyy lahkoja ja opin hajaannusta. Silloin kristinuskon ydin sekoittuu ja elämä ja Henki sammuu. Elävä usko muuttuu kuolleeksi kirjainuskoksi, ja rakkaudesta Jumalaan tulee teeskentelijän kaapu. Hengellinen ylpeys, tuo sietämätön saatanan haju ja löyhkä, saastuttaa kalliisti lunastetun sielun teeskentelyn myrkyllä.
Perkele nauraa makeasti voittajana, kun ihminen hyppää armonjärjestyksen yli ja putoaa päistikkaa lihallisesta suruttomuudesta hengelliseen itsevarmuuteen. Silloin on saastainen henki tullut teeskentelijän sydämen eteiseen, ja sillä on mukanaan seitsemän muuta henkeä, jotka ovat seitsemän kertaa pahempia kuin se itse. Silloin saastainen henki ja sen mustat kumppanit saavat hallita vapaasti ja mellastaa kuin nälkäinen susi lammastarhassa, repiä ja raadella turvattomia lammasparkoja. Teeskentelyn kalvo kasvaa kuin lohikäärmeen suomut sen petollisilla silmäluomilla, ja se näyttää verenhimoisia hampaitaan jokaiselle, joka ei tahdo vapaaehtoisesti ryömiä sen veranpunaiseen kitaan.
Rakkaat lapset! Varokaa näitä lampaiden vaatteissa olevia susia, jotka tahtovat nielaista teidän sielunne elävältä. He tulevat hiipien ja käyttävät kauniita sanoja, mutta he tahtovat houkutella teitä pois Kristuksen opin yksinkertaisuudesta. He väittävät omistavansa sisäisen hengellisen valon , jota ei ole Sanassa. Mutta kun heidän tulisi osoittaa uskonsa ja rakkautensa Jumalaan ja lähimmäisiin joillakin pienillä maallisten etujen uhrauksilla, silloin he hiipivät pois ja vetävät häntänsä koipien väliin kuin häpeävät koirat. Varokaa heitä! He näyttävät paisuneilta rupikonnilta, sillä hengellinen ylpeys on paisuttanut heitä. He hyppäävät armonjärjestyksen yli ja tahtovat vielä pettää toisiakin tekemään samoin. Mutta hedelmistä te tunnette heidät, sillä suurimmasta teeskentelijästä tulee lopulta suurin kelmi.
Pidän tätä varoitusta aivan välttämättömänä tälle seurakunnalle. Täällä toinen joukkoon vajonnut lihallisen suruttomuuden kauheaan pimeyteen, ja toinen joukko, jota painaa kirjaimen pakkovalta, on saanut vaikeasti avattavan solmun omalletunnolleen,. Kukaan ihminen ei vois sitä avata, ellei Jumala, joka on armollinen hyvää tarkoittavia, mutta eksyviä sieluja kohtaan, avaa tuota vaikeaa solmua ja päästä herkkiä omiatuntoja kirjaimen pakkovallasta ja anna heidän maistaa hengellisen vapauden elämää ja ydintä.
Kyllä täällä varmaan moni tutkii sanaa vakavin ja vilpittömin mielin. Moni varmaan etsii armoa ja kääntyy yksin yön hiljaisuudessa Jumalan puoleen salaisin huokauksin ja rukouksin. Mutta vakavasti etsivän ei ole helppo löytää oikeaa keskitietä, ahdasta porttia, joka vie päämäärään, kun susilauma huutaa ja ulvoo ympärillä. Sudet ulvovat täyttä kurkkua, toinen toistaan pahemmin. Tuolla on suurkapakoitsija, tuolla suurjuomari, tuolla suurteeskentelijä, tuolla tappelija, tuolla saituri, tuolla huorintekijä, tuolla tanssimestari ja tuolla verenimijä eli verikoira.
Kaikki nämä kirjavat eläimet, jotka nousevat kadotuksesta, juoksevat toistensa ympäri ja huutavat toisilleen, yksi määkimällä, toinen raakkumalla, kolmas ulvomalla ja haukkumalla ja neljäs noitasävelillä ja synnillisillä kuiskutuksilla, niin että niiden ääni kuulostaa kadotuksen ulinalta ja meteliltä. Ne houkuttelevat yksinäistä, armoa etsivää ja taivaan ahtaalle portille pyrkivää. On suuri Jumalan ihme, jos yksinäinen, vakavasti armoa etsivä ihminen ei eksy jäljiltä ja kadota kapeaa polkua, joka lopulta vie taivaan ahtaalle portille.
Koeta pysyä tiellä, sinä rakas sielu, joka tosissasi etsit armoa ja pyrit taivaan ahtaalle portille. Älä anna synnin kauniiden kuiskutusten eksyttää sinua kapealta polulta. Pidä lujasti kiinni sanasta äläkä kuuntele korvaan kuiskuttelijan sanoja, kun se vääntää ja kääntää Jumalan selvintä sanaa omaksi kadotukseen. Pidä lujasi kiinni ankkurista äläkä irrota otettasi pelastuksen kalliosta, Kristuksesta. Älä päästä näköpiiristäsi sitä tähteä, joka johdattaa Betlehemiin ja luvattuun maahan. Jos sinä kadotat sen silmistäsi, silloin olet ikuisesti hukassa. Se tähti on nimeltään Jumalan ilmoitettu sana. Jos tahdot löytää Kristuksen, seuraa sitä tähteä, muutoin sinä te häntä löydä. Silloin sinä olet oma pappisi ja oma kuninkaasi.
Mutta en sano enempää. Se, jolla on hiukankin kokemusta armon tiestä, ymmärtää minua hyvin. Se taas, jolla ei ole, ei ymmärrä mitään, sillä saatana on hänet sokaissut.
Antakoon Jumala Jeesuksen Kristuksen tähden armonsa ja rauhansa ja iankaikkisen autuuden tämän seurakunnan harvoille yksinäisille sieluille, jotka vakavasti etsivät armoa. He vaeltavat kuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Yksinäisinä ja hengellisesti köyhinä he etsivät uutterasti, vakavasti ja vilpittömästi pelastavaa armoa, joka annetaan Herran Jeesuksen Kristuksen uskossa ja rakkaudessa. Aamen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tänne ei ole tarkoitus kopioida saarnoja.
epäkohteliasta ja typerää. lyhyt sitaatti riittää.
Tämä on Abimelekin palsta, kukaan muu ei saa tänne kirjoittaa.
Hän haluaa yksin heitää lyhyttä kommenttia ja vastata itse itselleen.
Narsistin prototyyppi kun on.
Kiitos! Juuri tuota mieltä olen. Abimelek kaikkine nimimerkkeineen yrittää hallita tätä palstaa ja siten on pilannut koko palstan. Mitä hyödyttää yrittää keskustella, kun yksi ärjyy ja sylkee suustaan kauheuksia.
Ihmettelen, kun ei Matti ole vielä kommentoinut tätä. Melkein joka avauksessa hän on ensimmäisten joukossa tyrkyttämässä typeriä ajatuksiaan. Pysyis nyt ihmeessä pois tältä palstalta, niin voitaisiin saada aikaan jotakin järkevää keskustelua!
Jotakin siihen on vastattava, kun yksi inttäjä on jo monta päivää puhunut humpuukia Lestadiuksen seurakuntakäsityksestä.
Taidat olla juuri tuo inttäjä??
Jos joku on typerää niin tällaiset inttäjät, jotka eivät tiedä paljon mitään Lestadiuksesta, mutta kirjoittelevat julkiselle palstalle sitäkin enemmän omia plörinöitään hänen piikkiinsä.
Kaiken lisäksi joku rekisteröi ilkeyttään minun nimimerkkini. Varsin "hauskaa" porukkaa siis kaikin puolin, nämä "oikeassa" olijat.
Oli hieno saarna , on hyvä että jaksoit sen kirjoittaa . LLL. toi esille hyvin nykyaikaisen proplemattikan , Meidän itsemme .
Tarkoitus on Kristuksen kirkastaminen, ei ihmisoppi jota hän niin hyvin soumi,
Typerää se ei ollut
KIITOS JEESUS
... biteiksi.
Sen jälkeen bitit vain kopioidaan (copy) ja liimaillaan (paste) sinne missä niitä tarvitaan. :-))) Tämäkin saarna löytyy internetistä jos osaa hakea. Ja paljon muutakin mielenkiintoista löytyy. Näitä vain peitellään ja salaillaan, ihan tietyistä syistä.
Onko tämä joku sisäinen riita?
Minä en ole Abimelek. Tuo saarna on hyvä, mutta liian pitkästi lainattu.
Miksi te käytte yhden kirjoittajan kimppuun?
Opettavatko lapinvanhimmat tuollaista menettelyä toista kohtaan?
Eikö asiat pitäisi kumota asioilla? Jos siihen ei pysty, kannattaa olla vaiti ja opiskella
Täällä on joitakin sitkeitä riitelijöitä, jotka sanovat LLL:sta aivan perättömiä. Eivät ilmeisesti tunne Laestadiusta muuta kuin pintapuolisesti.
Lyhyesti sanoen, LLL ei ole lainkaan niin ahdas seurakuntaopissaan, mitä nykyisin väitetään. Allianssikristityksi nimittäminen lienee osuva ilmaus.
Laestadius tuo esille seurakunnallisia näkemyksiään kirjeenvaihdossaan ja seurakuntiin tekemissään tarkastuskertomuksissa. Kannattaa mennä arkistoihin tutustumaan.
Kohteliaimmin tiedustelen, mikä on humpuukia Laestadiuksesta? Haluaisin tutkia asiaa.
Tai se että hän olisi perustanut seurakunnan joka on erillinen luterilaisesta kirkosta ja tunnustuksesta. Sakraaliyhteydestä erotettu.
Se on jumalatonta.
Ei ole olemassa kuin yksi kirkko. Lutherkin aina piti kiinni siitä, että ilman katolista kirkkoa ei olisi uskoakaan. Siellä Jumala on sen säilyttänyt, ja sieltä hänkin on uskon saanut saarnatussa evankeliumin sanassa. Kirkko sitä on säilyttänyt apsostolien ajoista saakka. Hän ei halunnut kaataa katolista kirkkoa, vaan poistaa sinne tuodut uutuudet.
Tuo ehtoollisasiakin on kamala uutuus, se on tehnyt monet pyhät murheelliseksi. Heidät on uskoteltu luulemaan, että kirkon ehtoollinen ei olisi oikea ja sovelias. Kamala on eksyttäjähenki repii Herran laumaa. Jumalan sanasta ei ole tuollaiselle työlle mitään tukea. Siksi he ovatkin asian esille tullessa täysin hiljaa ja tyytyvät vain solvaamaan henkilöä.
Mutta, lahkolaisilla on oma jumalansa. He eivät Jumalan sanasta välitä. He ovat hurmahenkisiä.
Vaan peitellään ja salaillaan , Miksi ?
Tietyistä syistä .?
EN VAAN YMMÄRRÄ MIKSI .