Montelle Pillusta

Mover

Olit sitä mieltä, että raja on vittuilullakin. Viittasit EP:n nimellä kirjoitettuun, ko. henkilön seksuaalisesta suuntautumisesta kertovaan, kuvitettuun kommenttiin.

Oma näkökulmani.

Hän, joka ei kirjoita rekisteröidyllä nimimerkillä, ei koskaan identifioidu yhdeksi kirjoittajapersoonaksi. Vaikka hänen rekisteröimätöntä nimimerkkiä ei kukaan käyttäisikään, tätä on mahdotonta muiden tietää.

EP:lle puheenvuoroihin olen vastannut luultavasti kaksi kertaa, muutoin niissä ei ole ollut mitään kommentoitavaa.

Se, että keskustelupalstalla on mahdollista häiritä keskustelua, lakkauttaa yhdeltä osalta yksi palsta, syyllistyä jatkuvaan laittomuuteen ja pilata maahanmuuttokriittisten maine on hinta, jonka tällaisen tuoreen keskustelun kävijät joutuvat maksamaan. Kai joidenkin sitten pitää antaa päästää paineensa, etteivät riehu kadulla.

Se, että tuollaiselle "värifoobikolle" ilmestyy sivupersoon(i)a, on mielestäni aivan odotettua. Paskanheittäjä saa vain takaisin jakamaansa. Sitähän hän pitkälti on pyytänytkin - niin kuin olen jo aiemmin kirjoittanut.

Se, että kirjoittaa laitonta roskaa ja siihen vastataan niin kuin nyt pilakuvanpiirtäjät niin Tanskassa kuin muuallakin tekevät, on vähintä, mitä tuollainen ilmiö ansaitsee.

24

577

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KANNATETAAN

      Hyvä ! !

    • KANNATETAAN

      Minua EI haittaa, vaikka Eino onkin homo.

      Eihän Eino ole koskaan naisista puhunutkaan, siis miksi häntä edes joku voi feikata heteroksi...häh? Törkeää!

    • Vanha Verse

      Tuomitset pilakuvanpiirtäjät Tanskassa ja rinnastat heidän tuotoksensa laittomaan roskaan. T: Kadunlakaisija.

      • rinnastin EP:n terroristeihin ja pilapiirtäjät - tässäkin - laillisuuden kannattajiin.

        Et löytänyt siis oleellista.

        Se ei ole uutta. Traagisinta, sinunkin kannaltasi, on kuitenkin se, että tämä kummallinen retrospektio yli kahden vuoden taakse kuitenkin kertoo jostain yleisemmästäkin harhasta, joka tuhoaa kaiken hyvänkin, mitä ajaa.

        Kyseisessä aloituksessahan itse asiassa nimenomaan puolustan maahanmuuttokriittisyyttä. Sitä, että asioista ei puhuta oikeilla nimillä, ollaan poliittisesti korrekteja ja pimitetään tietoja.

        Sitä sinä et kuitenkaan tästä aloituksesta saa poimittua. Miksi? Onko arvostelu itseisarvo? Ja oikean kriittisyyden käyttäminen kuitenkin "teoreettista höpinää"?

        Jos minä oikein alan listaamaan syitä siihen, että "maahanmuuttokeskustelu" vasta kuluneen syksyn aikana on alkanut vastaamaan nimensä vaatimusta, niin hyvin korkealle sen aikaan saajia noteeraan sinun kaltaisesi kokit, jotka sotkevat ihan niitä aineksia, jotka sattuvat heidän silmälasiensa väriin mukavasti sointumaan.

        Olet - sinä ja moni "kriittinen" - täällä vuosikaupalla itse asiassa vain sahanneet itseänne jalkaan samalla sotkien keskustelua - ja antaen niille todellisille kukkahattumokuttajille aseita sylin täyteen.

        Silloin on hävinnyt niin keskustelu ja kritiikki. Ja kärsiä tästä ovat saaneet ihan kaikki. Esimerkkeinä tuossa aloituksessani maahanmuuttokritiikin vesittämisen lisäksi maahanmuuttajapalstan alasajo.

        Kannattiko?

      • vdvdvdvd
        Mover kirjoitti:

        rinnastin EP:n terroristeihin ja pilapiirtäjät - tässäkin - laillisuuden kannattajiin.

        tämän virkkeesi, kiitos?

        "Se, että kirjoittaa laitonta roskaa ja siihen vastataan niin kuin nyt pilakuvanpiirtäjät niin Tanskassa kuin muuallakin tekevät, on vähintä, mitä tuollainen ilmiö ansaitsee."

      • Oliver Hakalehto

        Aivan "säkeennyin" ennen näkemättömästä hyökkäyksestäsi lähes kaikkea liikkuvaa kohtaan.

        Ymmärsinkö Mover nyt oikein? Tarkoituksesi onkin ollut muuttaa maamme hallitsematonta maahanmuuttopolitiikkaa joka tarjoaa turvapaikkaa kaikille tulijoille jotka sitä vain älyävät pyytää järkevämmäksi.

        Jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin, khattia kanssa Mover. T: Kadunlakaisija.

      • vdvdvdvd kirjoitti:

        tämän virkkeesi, kiitos?

        "Se, että kirjoittaa laitonta roskaa ja siihen vastataan niin kuin nyt pilakuvanpiirtäjät niin Tanskassa kuin muuallakin tekevät, on vähintä, mitä tuollainen ilmiö ansaitsee."

        EP kirjoitti laitonta roskaa - niin kuin islamistit räjäyttelevät pommejaan väärissä paikoissa.

        Pilakuvat vastauksena kumpaankin edellä mainittuista ovat siis mielestäni hyvin perusteltavissa.

      • Juhani Murhe

        Mitkä ovat oikeita paikkoja islamistien pommeille Mover?

        Sinähän sen tiedät. T: Kadunlakaisija.

      • Oliver Hakalehto kirjoitti:

        Aivan "säkeennyin" ennen näkemättömästä hyökkäyksestäsi lähes kaikkea liikkuvaa kohtaan.

        Ymmärsinkö Mover nyt oikein? Tarkoituksesi onkin ollut muuttaa maamme hallitsematonta maahanmuuttopolitiikkaa joka tarjoaa turvapaikkaa kaikille tulijoille jotka sitä vain älyävät pyytää järkevämmäksi.

        Jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin, khattia kanssa Mover. T: Kadunlakaisija.

        Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan ollenkaan pelkästään muuttaa maamme hallitsematonta maahanmuuttopolitiikka järkevämmäksi, eikä edes ensisijassa, koska tällä palstalla ollaan - jonka tehtävä on erottaa maahanmuuttopolitiikan vatvomisesta rasismi ja tuomita se.

        Oletko samaa mieltä?

        Kiitos ei khatille, olen piintynyt omiin päihteisiini.

      • Oliver Hakalehto kirjoitti:

        Aivan "säkeennyin" ennen näkemättömästä hyökkäyksestäsi lähes kaikkea liikkuvaa kohtaan.

        Ymmärsinkö Mover nyt oikein? Tarkoituksesi onkin ollut muuttaa maamme hallitsematonta maahanmuuttopolitiikkaa joka tarjoaa turvapaikkaa kaikille tulijoille jotka sitä vain älyävät pyytää järkevämmäksi.

        Jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin, khattia kanssa Mover. T: Kadunlakaisija.

        Kerron täällä totuuksia. Siis totuuksia omalta kannaltani. En koskaan tuhoa ja paloittele ihmisiä. Mutta tarvittaessa heidän ajatuksensa kyllä. Sillä tiedätkö mitä, sinä runosielu? Se pelastaa ne ihmiset. Nekin.

        Minun totuuteni kävelevät edestakaisin pitkin mestauslavaa. Ne on ihan vapaasti myös paloiteltavissa.

        Säkeentyminen on pirun hyvä tunnetila, jos sen käyttää oikein.

        Ole hyvä.

      • Abraham Vapahtaja

        Kaikkihan ne täällä "totuuksia" kertovat.

        Toivon sinun myös pysyvän totuuksissa jos, poliisi tahtoo kuulustella sinuakin.

        "Totuutesi" palaako nekin tulessa? T: Kadunlakaisija.

      • Juhani Murhe kirjoitti:

        Mitkä ovat oikeita paikkoja islamistien pommeille Mover?

        Sinähän sen tiedät. T: Kadunlakaisija.

        rakennus- tai tietyömaat.

      • Abraham Vapahtaja kirjoitti:

        Kaikkihan ne täällä "totuuksia" kertovat.

        Toivon sinun myös pysyvän totuuksissa jos, poliisi tahtoo kuulustella sinuakin.

        "Totuutesi" palaako nekin tulessa? T: Kadunlakaisija.

        musta kuule välitä!

    • monte34

      ylös vain siksi koska mun nimimerkki on mainittu tässä, jännää et tarttee miehen logiikkaan linkitellä vanhoja aloituksia,en edes muista mistä asiasta oli alunperin kyse.
      moi mover ;)

      • näyttäis

        olevan,,siis mitä mieltä olet pillusta monte ?

      • monte34
        näyttäis kirjoitti:

        olevan,,siis mitä mieltä olet pillusta monte ?

        joka ennen täällä kirjoitteli,ei taida enää kirjoitella ku en muista nähneeni.
        mover voi toki varmistaa et onko se enää kirjoitellut tänne.

      • Ja minä kun ihan ajattelin taas, että ne minun vanhoja sanomisiani haluaa talikon piikeillä perkailla...!

        Kylläpä oletkin valpas kuin satelliittitutka, kun pidät matalaa profiilia - ja heti kun nimesi mainitaan pamahdat paikalle!

        Oikein hauska nähdä sinua (tai siis tekstiäsi) täällä taas!

      • Joku vain.
        Mover kirjoitti:

        Ja minä kun ihan ajattelin taas, että ne minun vanhoja sanomisiani haluaa talikon piikeillä perkailla...!

        Kylläpä oletkin valpas kuin satelliittitutka, kun pidät matalaa profiilia - ja heti kun nimesi mainitaan pamahdat paikalle!

        Oikein hauska nähdä sinua (tai siis tekstiäsi) täällä taas!

        Osallistuuko sheriffi täällä keskusteluun ja tekee asiattomia aloituksia?

        Esittää asiattomia ja loukkaavia kommentteja muista keskustelijoista, sinun tehtäväsi on noudattaa sääntöjä myös.

        Ilmoitan ylläpidolle aloituksesi asiattomaksi.

      • Joku vain. kirjoitti:

        "Osallistuuko sheriffi täällä keskusteluun ja tekee asiattomia aloituksia?"

        Sheriffi on yksi keskustelijoista. Minun aloituksistani on poistettu muutama. Yksi oli juuri tämän kyseisen EP:n elämästä kertova fiktiivinen tarina, jonka kautta halusin tuoda esiin lähinnä tällaisen nimettömän ja kasvottoman nettikirjoittajan moraalin (tai moraalittomuuden). Ylläpito katsoi sen ehkä liikaa aiheesta poikkeamiseksi.

        "Esittää asiattomia ja loukkaavia kommentteja muista keskustelijoista, sinun tehtäväsi on noudattaa sääntöjä myös."

        En ole esittänyt tietääkseni yhtään asiatonta tai ketään loukkaavaa kommenttia, jota en olisi pahoitellut. Mutta jos löydät sellaisen, niin vastaan mielelläni siitä myös täällä julkisesti.

        "Ilmoitan ylläpidolle aloituksesi asiattomaksi."

        Ole hyvä vaan - näkemyksesi tulee ihan varmaan punnituksi.

      • Joku vain. kirjoitti:

        Osallistuuko sheriffi täällä keskusteluun ja tekee asiattomia aloituksia?

        Esittää asiattomia ja loukkaavia kommentteja muista keskustelijoista, sinun tehtäväsi on noudattaa sääntöjä myös.

        Ilmoitan ylläpidolle aloituksesi asiattomaksi.

        - ja tämä kyseinen aloitus on tehty runsasta puolta vuotta ennen kuin tulin sheriffiksi.

        Mutta toki samojen sääntöjen alaisena on sekin.

    • Sivistynyt.

      Mikä tämä on?

      • Minusta tuntuu, että rekisteröimätön nimimerkki Eino P****sta kertominen ei sanottavasti sivistyneisyyttäsi syvennä.

        Tällä nimimerkillä oleva henkilö postasi uutisia tummaihoisten tekemistä rikoksista ympäri maailmaa ja lisäsi niihin sitten oman "hauskan" kommenttinsa.

        Ainoita ylläpidon poistamia omia kirjoituksiani oli tarina "Eino P:n erilainen elämä", jossa fiktioin hänen elämänmuotonsa hieman erilaiseksi miksi hän itse antoi sen ymmärtää.

        Juttu oli mielestäni hauska ja siinä tuli esiin aika havainnollisesti suomalaisen rasistisuuden rakennusaineita - kuvitteellisesti siis, mutta kokemukseni kautta varmaan aika lähelle maalia osuen kuitenkin. Ehkäpä sitten eivät tykänneet tällaisesta "henkilökohtaisesta kirjoittajien toisiinsa kohdistamasta fokuksesta.

        Kone, jonne se on tallennettuna, saattaa olla mulla vielä tallennettuna. Voisi laittaa jollakin rasismiviikolla vielä kokeeksi taas esiin...(!)

    • .

      ?????

    • aaaaahh!

      pillu uuh!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      82
      3193
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2905
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      53
      2162
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1605
    5. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      6
      1389
    6. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1379
    7. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      19
      1364
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      15
      1332
    9. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1331
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      35
      1285
    Aihe