Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Sunnuntai on koko Raamatun paras

UnaFortuna

Harhaoppi: Sen puolesta taistellaan ja väännetään kovasti hienoja sanan sutkauksia. Jotka eivät kuitenkaan tee siitä mitään pyhää vaikka ihmiset sanovat sunnunntaita pyhäksi. Jos olet rehellinen, niin todista väitteesi Raamatulla. Tarkoitan ainoastaan Raamatulla.

15

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sunnuntaista

      Jeesus ei opettanut sunnuntaita demonisoimaan.
      Saatanan lapset harjoittavat demonisointia.
      Jeesus ei kiellä palvelemasta Jumalaa sunnuntaina, sapattina tai muunakaan päivänä.

      • UnaFortuna

        Väärille raiteille: Sinunhan piti vain vastata Ramatulla ja ainoastaan Raamatulla. Eihän tässä kysytty mitään Demonisointia. Pidädätlö sinä todella sunnuntaita Demonisena? Jos sunnuntai on Raamatullinen asetus, niin esitä aivan suoraan Raamatun sanat asiasi puolesta. Esimerkiksi Paavalikin lähti matkalle varhan sunnuntai aamuna. eikä hän jäänyt edes sunnuntai saarnaa pitämään.

      • saptti ja sunnuntai.

        Jos una tarkoittaa sitä monen suun tunnustusta, että sunnuntai on pyhä päivä, eli Raamatullinen pyhä, niin silloin tunnustaja on heikolla pohjalla.
        Jumalan pyhäpäivän ja ihmisen pyhän rinnastusta ei saa tehdä, se on epäjumalanpalvelusta.
        Että hieman voisit tarkistaa väittämääsi vaikka tähän perään.
        Ja jos rehellisesti tunnustat Isän edessä, tunnustuksesi voi merkitä sanoja, että Raamatullinen lepopäivä on sapatti, ja sunnuntai on päivä jolloin kokoonnutaan Jumalanpalvelukseen, mutta sille päivälle ei aseteta Jumalanlasten nimissä Jumalan pyhäpäivän arvoista painotusta.
        Olemme vain ymmärtämättämme sen koroittaneet joskus sanoillamme vastoin Raamattua pyhäpäiväksi, mutta sitä emme enää tee. Eli se on rehellinen vastaus Taivaan Isän edessä, kun peilataan Jumalan pyhää ja omaa pyhää.

      • Seraja-m55

        Harhaopeista, joita hänen Taivaallinen Isänsä ei ole istuttanut, Jeesus sanoi seuraavaa: "Mutta hän vastasi ja sanoi: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois." Matt. 15:13

        Kun luemme Raamatusta - ks. 2. Moos. 20:2 - 17 - Jumalan lain ja jakeista 8 - 11 tämän lain lepopäiväkäskyn, niin joudumme toteamaan, että sunnuntailla ei ole siinä mitään sijaa lepopäivänä.

        Me, jotka siis olemme repimässä tätä väärää lepopäivää, sunnuntaiat, irti juurineen, me olemme vain toteuttamassa Taivaallisen Isämme omaa työtä eikä mitään muuta.

        Ellette siis pysty Raamatusta osoittamaan SELVÄSTI, että Jumala on jälkeenpäin muuttanut lepopäiväkäskynsä, niin pyydän jopa aivan omaa parastanne ajatellen, että olkaa hiljaa ja tutkikaa tarkemmin Raamattunne.

        Saakoon Jeesus siunata Pyhän Henkensä kautta teitä kun hiljennytte tutkimaan tässä kohdin hänen pyhää ilmoitustaan nöyrän rukouksen hengessä.

      • eteenpäin...
        Seraja-m55 kirjoitti:

        20:22 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Sano israelilaisille näin: Te olette nähneet, että minä olen puhunut teille taivaasta.
        20:23 Älkää tehkö jumalia minun rinnalleni; hopeaisia tai kultaisia jumalia älkää tehkö itsellenne.
        20:24 Tee minulle alttari maasta, ja uhraa sen päällä polttouhrisi ja yhteysuhrisi, lampaasi ja raavaasi. Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua.
        20:25 Mutta jos sinä teet minulle kivialttarin, niin älä rakenna sitä hakatusta kivestä; sillä jos sinä kosket taltallasi kiveen, niin sinä saastutat sen.
        20:26 Äläkä nouse portaita myöten minun alttarilleni, ettei häpysi sen päällä paljastuisi."

        KAIKKI RAAMATUN ÄLÄ-KIELLOT OVAT IHAN SAMANARVOISIA :)

      • Seraja-m55
        eteenpäin... kirjoitti:

        Juuri sitä tarkoittaa Kolossalaiskirjeen 2:14, että juuri tuo VL:n seremonialaki, mikä juuri sisältyi ns. Mooseksen lain kirjaan, naulittiin ristille ja se näin lakkasi kaikkien määräystensä ja kieltojensa osalta olemasta voimassa siitä lähtien.
        Tämä teksti kuuluu seuraavasti: "ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin."

        Löydämme tuon "kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan" 5. Moos. 31:26 ja se kuuluu näin: ""Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne, liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan."

        Tuo Mooseksen lain kirja siis säilytettiin liitonarkin sivulla, kun taas Jumalan laki, jota tuo Kol. 2:14 ei koskenut, säilytettiin sisällä liitonarkissa.
        Tämän Jumalan lain käskyt kieltoineen ovat voimassa vähintään maailman loppuun asti, kuten Jeesus selvästi vahvistaa Matt. 5:17, 18 näin: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
        Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut."

        Esittämäsi raamatunkohdat ovat siis historiaa, joka ei millään tavoin enää velvoita meitä Kristukseen uskovia.

    • paasaaja

      Kuka on käskenyt adventistien viettää "neljännen käskyn sapattia"?

      Miksi raamatussa ei mainita mitään lauantaista eikä neljännestä käskystä?

      • UnaFortuna

        Kyllä sieltä löytyy Se patsaiden palvelemis käskykin joka on Jäänyt Katkismuksesta pois ja järjestyskin on ihan oikea, ettei tarvitse edes yhdeksättä käskyä jakaa kahtia kuten on tapahtunut katkismuksessa. Se lauantai tunnetaan Raamatussa Sapatin nimellä.

      • on!
        UnaFortuna kirjoitti:

        En löytänyt neljättä käskyä. Kenelle on annettu valta numeroida raamatun käskyjä? Eikö yhtään käskyä annettu ennen kuin vasta 2.Moos 20 luvussa? Yleensä numerointi aloitetaan alusta eikä keskeltä. Mistä tiedät, että raamatun sapatti olisi sama kuin paavin kalenterin lauantai?

      • UnaFortuna
        on! kirjoitti:

        Kysy varmuuden vuoksi heiltä: Heillä jos kellään on kunnon tietous mikä käsky on sapatti käsky.

      • uskoa?
        UnaFortuna kirjoitti:

        Kysy varmuuden vuoksi heiltä: Heillä jos kellään on kunnon tietous mikä käsky on sapatti käsky.

        Pitäisikö minun nyt ottaa joku juutalainen jumalakseni ja uskoa häntä?

        Raamattu onkin vain satukirja, johon kenenkään ei kannata uskoa. Todelliset tietäjät ovat paavi, Calvin, Luther, Ellen, juutalaiset, adventistit jne

        Raamatusta ei löydy neljättä käskyä, piste.

    • alex-kasi

      ainakin meille luterilaisille on ennenkaikkea kysymyksessä "lepopäivä". Ei siinä mitään jos joku haluaa pitää lepopäivänsä jonain muunakin päivänä kuin sunnuntaina - ei meille ole kysymys päivän palvonnasta vaikka niin usein kuulee väitettävänkin.

      Lepopäivä on Jumalan antama OIKEUS lepoon.

      Ihminen ei voi ajatella tai toimia JA PYSYÄ TERVEENÄ ilman että hän saa tarpeeksi lepoa. Lepopäivä on ihmistä varten ja hän tarvitsee sen - ehdottomasti.

      Ennen aikaan oli sunnuntai lähes jokaisen lepopäivä - Nykyajan yhteiskunnassa on kuitenkin erittäin vaikea pysäyttää kaikki kerran viikossa (esimerkiksi sairaanhoito ja monet muutkin asiat kuten liikenne ja niin edelleen) ja jos lepopäivän vietto rajotettaisiin vain yhdelle päivälle silloin monet eivät voisi levätä koska he joutuvat tekemään työtä lauantaisin.
      En minä ainakaan usko että olisi oikein kieltää heiltä lepopäivä muunakin päivänä kuin lauantaina tai sunnuntaina. Lepopäivä ON Jumalan antama oikeus lepoon joka viikko. Se että juutalainen viikko päättyi lauantaihin antaa tietysti lepopäiväksi lauantain ja eihän siinä ole mitään väärää. Lepopäivä ei ole minulle mikään pedon merkki vaan Jumalan antama oikeus lepoon.

      Pedon merkki on minulle enemmänkin osallistumista tätä maailmaa tuhoavaan systeemiin ja jattelutapaan kuin sunnuntai.

      Jumalan sinetti on minulle ehdottomasti Jumalan Pyhä Henki - Isä, Poika ja Pyhä Henki.

      • Evankeliumin hengessä

        Evankeliumin Hengessä ja kirjaimessa!
        Rauhan hengessä myös ja sävyisyyden.
        Kannattaa siis ottaa vakavasti.

        Siunaten

    • Vain valheella voit todistaa

      Emme puhu tietenkään juutalaisten sapatista. Se kuuluu juutalaiselle keskustelupalstalle.
      Mutta lepopäivästä - kristittyjen.

      Voitko osoittaa Raamatulla, että seitsemsätä
      hyvästä viikonpäivästä juuri sunnuntai on se
      ainoa, jota ei kenenkään sovi lepopäöiväkseen
      erottaa?
      Jeesuksen testamentti ei MISSÄÄN kohden aseta
      jotakuta viikkojakson päivistä yli muiden.
      ei myöskään diskaa kelvottomaksi yhtäkään.

      Raamattu takaa kovat sanktiot niille, jotka
      opettavat päivien erottelemista, valikoimista.

      • salama16

        Sapattia: APT: mukaan vielä Jeesuksen kuoleman jälkeen Paavali vietti sapattia. mistä kohtaa Raamattua löytyy selvä todistus, että Jeesus olisi muuttanut antamansa säädöksen, Joka kuului sukupolvesta sukupolveen. Miksi etsitte uutta säädöstä koska entistäkään ei ole kumottu. Jeesuksen Testamenttiin jäi vielä sapatti uudistettuna. Jeesus itse sanoo, että sapattinana on lupa tehdä hyvää.

        Jos Jeesus olisi halunnut muuttaa Testamenttinsa olisi hänellä ollut aikaa vielä 40 vuorokautta. kuitenkaan hän ei muuttanyt mitään mikä oli hänen huuliltaan lähtenyt. Voi teitä te niskurit teille ei kelpaa edes Jesuksen itsensä jättämä testamentti. Kaipa tiedätte sen, ettei henkilön testamenttia voida muuttaa henkilön kuoltua.

        Olette todella keittäneet hyvän sopan, jota koetatte tarjota muka jumalallisena versiona. Kai olette tietoisia, siitä että Kuolleen henkilön Testamentin muuttaminen on lainvastainen teko. Olkaa siis täysin varmoja siitä, ketä te palvelette! Palveletteko laillista Jumalan poikaa Jeesusta. Vai palveletteko te vallananastajaa, Joka oman valtansa mahtavuudella on mitätöinyt Jumalan antaman Testanentin. Taitava vallankaappaus on tapahtunut! Kuitenkin meille on jätetty vielä valinnan vapaus? Meillä on mahdollisuus vielä palvella taivaan ja maan luojaa Jeesusta Kristusta, Joka on maksanut meidän velkakirjamme. Kuulkaatte Kristuksen sotilaat. Huomioikaa kenen sotilaina te marssitte.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      87
      2305
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      51
      1997
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      89
      1837
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1628
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1562
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      25
      1432
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1392
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1390
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1351
    Aihe