Lauantaipussi! Muistatteko??

Principessa

Hei!

Oon jo kauan miettinyt, että kun mielestäni lauantaipussi oli ennen niiiiiin paljon parempi (vaikka vielkin ihan jees) niin millaisia karkkeja siellä olikaan aikaisemmin? Veikkaan, että itse aloin lauantaipussia napostelemaan vuoden 1990 kieppeillä. Muistan itse ainakin jeejee-karkit joihin sisältyi myös salmiakkeja. Ja xylitolhedelmäkarkit. Bring it on! Tää on vaivannu mua vaik miten kauan :D

56

19216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Livia..

      En ikinä unohda punaisia, soikeita hedelmäkarkkeja joiden kääre oli läpinäkyvää sellofaania, jossa oli turkooseja pilkkuja. Ne oli ihan sairaan hyviä ja niitä oli pussissa joskus 90-luvulla.
      Sitten siellä oli niitä vaahtosieniä, mutta erilaisia kuin nykyään, ennen ne oli jotenkin vaahtoisampia.
      Ja sitten siellä oli jotain mustia hämähäkin mallisia karkkeja, mutta ne oli pahoja.

      Kai siinä paremmuudessa on nostalgiaakin mukana, kaikki oli hienompaa kersana.

      • naminam

        Kaikki nuo karkit kuulostavat ihanan tutuilta. Jossain vaiheessa näissä vähän uudemmissa pusseissa oli punaisia apinoita, ne ei olleet hyviä. Itse olen lauantaipussien suurkuluttaja niiden ihanien salmiakkiautojen takia (onneksi ne ovat pysyneet mukana). Lauantaipusseissa vaan on tapahtunut yksi erittäin suuri muutos: ne ovat epätasaisia karkkien määrältä. Ennen karkkeja oli joka pusissa suunnilleen samassa suhteessa, mutta nykyään joitakin karkkeja on ihan miten sattuu. Pitää yrittää bongata pussin läpi mitä juuri siinä pussissa on. Riemu on tietysti suuri, jos pussissa on sattumalta enemmän näitä salmiakkeja.


      • Nudu
        naminam kirjoitti:

        Kaikki nuo karkit kuulostavat ihanan tutuilta. Jossain vaiheessa näissä vähän uudemmissa pusseissa oli punaisia apinoita, ne ei olleet hyviä. Itse olen lauantaipussien suurkuluttaja niiden ihanien salmiakkiautojen takia (onneksi ne ovat pysyneet mukana). Lauantaipusseissa vaan on tapahtunut yksi erittäin suuri muutos: ne ovat epätasaisia karkkien määrältä. Ennen karkkeja oli joka pusissa suunnilleen samassa suhteessa, mutta nykyään joitakin karkkeja on ihan miten sattuu. Pitää yrittää bongata pussin läpi mitä juuri siinä pussissa on. Riemu on tietysti suuri, jos pussissa on sattumalta enemmän näitä salmiakkeja.

        Nämähän ovatkin melkein parasta lauantaipussissa ja onnekseni niitä saa ostettua irtokarkkina ainakin makuuneista :) täydellistä!!! Mieheni rakastaa niitä mustia nalleja ja valitettavasti niitä ei löydy mistään muualta...


    • ja sit oli

      ainaskin jossain vaiheessa suklaanappi (tai sellainen melkein neliön muotoinen pieni suklaa), joka oli kääritty violettiin paperiin jossa oli lehmän kuva! Muistatteko? =)

      • Hansku83

        Jos oikein muistan niin se oli Milka suklaata tai jotain. Pikkusiskon kanssa tapeltiin siitä suklaasta että kumpi sen saa kun mummo oli erehtynyt ostamaan vain yhden lauantaipussin, eikä tajunnut että samat namit pitää olla molemmille tytöille.


    • Ennen oli lauantaipussi paljon parempi. Nykyään on hirveästi vaahtokarkkeja (sieniä ja sitten niitä vaaleanvirheitä, mikäköhän se kuvio nyt olikaan), viimeksi ostamassani pussissa näitä oli yhteensä yli 10. Karkkiaski ei ole vaihtunut aikoihin, ennen karkkiaski vaihteli mielestäni useammin, tosin Jee Jee taisi olla aika pitkään ja oli kyllä hyvän makuinen. Nyt on jo vuosia ollut se sama Siiri, Lassi, Minttu ja Aleksi -aski, jossa ei ole edes salmiakkia. Sitä ennen oli se aski, jossa oli hedelmää ja salmiakkia, karkit oli muistaakseni ruudun muotoisia.

      Minulle ei nyt tule mieleen mitä kaikkea lauantaipussissa aiemmin oli, mutta paljon parempi se tosiaan oli. Muistaisikohan joku tosiaan paremmin?

      Ainakin ne tarratkin oli parempia, niissähän oli vaihtelua. Yhtenä vuonna oli mäkihyppääjien kuvia, joita pystyi keräämään. Oli ainakin Toni Nieminen, Ari-Pekka Nikkola, Matti Nykänen, Risto Laakkonen ja Vesa Hakala.

      Nykypussin parhain karkki on se salmiakkiauto tai ihana hedelmän makuhan siinä myös maistuu.

    • ellusive

      Nykyäänhän niissä pusseissa on melkein enemmän muovia ja paperia kuin syötävää.

    • minukiN

      kysymykseen. Olen samaa mieltä sisällön suhteen on köyhtynyt.
      Askeina mm.
      Jee Jee
      tutti-frutti
      miniaakkoset
      Tikkari oli aina mukana ja joskus lakritsejakin.
      eriväri hedelmäkarkkeja kääreessä.
      Sitten oli pienessä pussissa suklaata.
      Salmiakkina ylensä lätkäsalmiakkia ja hämähäkki karkkeja.
      Jossain vaiheessa oli jotakin purkkaa hampaitten hyväksi. Vaahto karkkeja, liitulakuja, aakkoset jossain vaiheissa englannin lakuja pienssä pussissa ja minitupla. Voi juku ne vaihteli niin paljon, että vois sanoa et koko leafin lapsille sopiva valikoima käytiin läpi.

    • Principessa

      Noi salmiakkihämähäkit olinkin unohtanu ja miniaakkoset! Ne oli molemmat just hyviä. Ja ne kääreessä olevat hedelmät...ja lätkäkarkit. Boohoo. On ne asiat huonommin nykyään. Ostin aina pienempänä vuorotellen lauantaipussia ja tom ja jerrya...vaik en muista mitä siinäkään kyllä oli :D Pitäs tehä reklamaatio leafille. Ainakin skidisti enemmän vaihtelua pussiin!

      • Anonyymi

        Eikös se ole nykyään Cloetta Suomi Oy? (vuoteen 2013 asti Leaf Suomi Oy)


    • Lauantaipussukka

      Hei!

      Mulle on jäänyt erityisesti mieleen lauantaipussissa joskus olleet kokakolan makuiset isot krokotiilit! Muistan kun veljen kanssa aina joka viikonloppu saatiin omat lauantaipussit ja niistä sitten syötiin aina samaan aikaan samanlainen karkki. Kerran veli sanoi että söi sinä aikana kun kävin vessassa, yhden kolakrokon. Tottakai uskoin häntä, ja hymy huulilla maistelin oman eläimeni suun kautta vatsaan. Sitten pikkuveli yllättäin alkoi nauraa ja otti krokon taskustaan ja ilmoitti ilkeästi, ettei ollutkaan syönyt sitä, ja oli nyt voitolla, multa tulisi loppumaan pussi ennen häntä! :(
      Oon vieläkin hieman katkera tapauksesta. :D

      • lkjnjhjn

        Kiva että muillakin ollu samanlaiset tavat syödä karkkeja lapsena!! Ma myös vaihdeltiin karkkeja keskenämme, isommasta joutu maksaa useamman pienen jne. :D Kivoja muistoja!!


    • ....

      oli tupla-patukka myös pussissa mukana...Nyt vaan on kamalasti kaikkee kovaa pureskeltavaa mistä ainakaa miedän muksut ei tykkää...Mut äippä(siis minä) sit saa ne ;)

    • muistelen

      Milka -suklaata, se pieni violetissa paperissa.

      Tikkarit ei ollu Chupa chupseja tai mitänenytonkaan. Sit ne autot, nams! Ja hedelmäkarkki pilkkukääreessä, ja sit oli punasia tutti frutti -karkkeja. Ne oli alunperin eri kuin sit ne moniväriset.

      Vaahtosienet oli niitä "alkuperäisiä" vaaleanpunavalkoisia.

      • Hansku83

        toistelen. En malttanut lukea viestiketjua loppuun


    • Dremeli

      Sitä ihmettelen et miks niissä on nykyää tarrat valmiiks liimattuna karkkiaskin kylkeen. Tikkareita sais olla muutakin makua ku mansikkajugurtti.

    • Voi että kun niitä lauantaipussissa olevia salmiakin makuisia autokarkkeja myytäisiin irtokarkkeina. Ne ovat aina olleet mun suosikkeja koko pussista.

      Voihan se olla että niitä irtokarkkeina myös saa, mut ei vain oo osunu kohdalle. Joku jos tietää että mistä saisi, niin oisin kiitollinen jos kertoisi!

      • Principessa

        Mäkin oon yrittäny niitä autoja turhaan etsiskellä, mutta kai ne on vaan lauantaipussin erikoisoikeus :D Joskus niitä on kuulema saanut askissa. Hui. Mun mielestä malacoleaf vois tehä jonkun nostalgiapläjäyksen ja palauttaa kaikki vanhat hyvät karkit pussiin ees jokskuks aikaa. Yhyy.


      • lonksu

        Ne autot on minunkin suosikkeja, vaikka niihin liittyykin ikävä muisto. Joskus varmaan 15 v sitten fiksusti pureskelin sellaista karkkia, "rusautin" leukani ja se jäi jumiin. Siitä lähtien toinen leukanivel on lonksunut ja kipeytyy joskus. Mutta on ne silti hyviä :P


      • toinen lonksu
        lonksu kirjoitti:

        Ne autot on minunkin suosikkeja, vaikka niihin liittyykin ikävä muisto. Joskus varmaan 15 v sitten fiksusti pureskelin sellaista karkkia, "rusautin" leukani ja se jäi jumiin. Siitä lähtien toinen leukanivel on lonksunut ja kipeytyy joskus. Mutta on ne silti hyviä :P

        Heh, minäkin rusautin leukani autokarkkia purressa n. 20 vuotta sitten ja siitä lähtien on lonksuttu ;)


    • MiNNi^

      Muistanko ihan väärin vai oliko aikoinaan lauantai pussissa semmoi kuningasleijona karkkiaski? kenties tarra?

      Tikkareissa oon bongannu ainakii mansikkajugurtin, mansikan ja colan. :D

      Omat suosikithan on mustat karkit...

    • ItämaanTietäjä

      Hyvät ihmiset! Ettekö muista lainkaan kyseisessä pussissa esiintyneitä vaahtoukkoja, joita oli ainakin harmaan ja vaaleanpunaisen värisiä! Nämä ukot maistuivat huomattavasti paremmilta kuin nykyiset sienentekeleet ja muut tilpehöörit. Mielestäni olisi asiallista järjestää asian tiimoilta pienehkö manifesti Leafin tehtaan edessä. Jos kiinnostaa, ottakaa yhteyttä numeroon 358 41 5462 064!

      • lauantai.

        HUOMHUOM autoja saa irtokarkkeina ainakin meijän tokmannilta, jonka irtokarkki-hylly on muistaakseni karkkikatu -niminen! nams.

        ne on ehdoton ykkönen kyllä.

        ja itsekin muistin nuo vaahtoukot, parhaita ♥


      • aleksimoi
        lauantai. kirjoitti:

        HUOMHUOM autoja saa irtokarkkeina ainakin meijän tokmannilta, jonka irtokarkki-hylly on muistaakseni karkkikatu -niminen! nams.

        ne on ehdoton ykkönen kyllä.

        ja itsekin muistin nuo vaahtoukot, parhaita ♥

        jeps itse olen -94 syntynyt ja muistan 99-02 vuoden lauantaisussit ( ne joissa kolmen lapsen pää) ja joka lauantai sain pussin... nykyään ainoat hyvät on autot,suklaanapit ja askit :)
        ja kyllä se manifesti ois iha jees idea ;)


    • ESSUU

      Ennen siellä oli: VAALEANPUNAISIA sieniä, vihreitä kilpikonnia, pussi missä oli niitä pyöreitä suklaakarkkeja, hedelmäkarkkiaski, salmiakki nallet, autot. ,punaisia apinoita,tikkari, liitulakuja, aakkoskarkkeja ....hmm olikos siinä kaikki? : DD hehe

      ja joo suuri virhe tosiaan on että pusseissa on ihan väärät määrät kaikkia karkkeja! Kerran mulle kävi niin ETTÄ, pussissa oli neljä tikkaria, kolme karkkiaskia, sieniä ainakin 20 autoja tosi paljon purkkia jotain neljä ja kaikkia muitakin ihan älyttömästi ! o_O huhhuh

      • Karkkii!!

        Mul on just sattumoisin lauantai pussi nenän ees luettelen mitä tästä löytyy...

        -xylitol hedelmä pastilleja 1kp
        -junior jenkki 1kp
        -vihreitä sieniä 8kp
        -salmiakki autoja 3kp
        -sakmiakki formuloita 3kp
        -salmiakki eläimiä 4kp
        -hedelmä karkkeja 4 kp
        - punasia apinoita 5kp
        - jotain hedelmä eläimii 2 kp
        -jotakin ihme hedelmä karkkei 2kp
        -tikkari 1kp
        -malaco truly 1kp


      • Karkkii!!
        Karkkii!! kirjoitti:

        Mul on just sattumoisin lauantai pussi nenän ees luettelen mitä tästä löytyy...

        -xylitol hedelmä pastilleja 1kp
        -junior jenkki 1kp
        -vihreitä sieniä 8kp
        -salmiakki autoja 3kp
        -sakmiakki formuloita 3kp
        -salmiakki eläimiä 4kp
        -hedelmä karkkeja 4 kp
        - punasia apinoita 5kp
        - jotain hedelmä eläimii 2 kp
        -jotakin ihme hedelmä karkkei 2kp
        -tikkari 1kp
        -malaco truly 1kp

        Jatkan vielä edellistä viestii, että mihin ihmeeseen ne hyvät suklaa napit on kadonnu :O


      • NoobMaster
        Karkkii!! kirjoitti:

        Jatkan vielä edellistä viestii, että mihin ihmeeseen ne hyvät suklaa napit on kadonnu :O

        Tänään ostin neljä lauantai pussii, ja kaikki syön tän päivän aikana =). Pakko myöntää että on kyllä aika suppea yhden karkki pussin sisältö.


      • Dremeli

        Kannattaa muistaa että Lauantaipussit täytetään painon mukaan, siksi siellä voi välillä olla yllätyksiä.


      • Jmk.
        NoobMaster kirjoitti:

        Tänään ostin neljä lauantai pussii, ja kaikki syön tän päivän aikana =). Pakko myöntää että on kyllä aika suppea yhden karkki pussin sisältö.

        Nykyinen lauantaipussi hyvä karkkipussi pienille lapsille, mutta eipä enää näin vanhempia jaksa kiinnostaa.. kaikki parhaat karkit viety, tylsän tasainen hedelmäsekoitus nykyään. Yhdestä pussista löytyi vain 2 salmiakkia.


      • nipsuneiti
        Dremeli kirjoitti:

        Kannattaa muistaa että Lauantaipussit täytetään painon mukaan, siksi siellä voi välillä olla yllätyksiä.

        lauantaipussin mukana tulleet tarrat joissa oli piirretyn leijonan kuva?sen lauantaipussin kuvana oli iso joukko lapsia joista ainakin yksi oli tummaihoinen.Muistan myös lauantai pussien mukana tulleet pyöreät tikkarit joissa oli läpinäkyvä kääre,tikkareiden väreinä taisi olla keltainen,punainen,vihreä..muistan että tikareiden tikku oli paperia ja hajosi inhottavasti suuhun:D muistan hyvin nuo vaahto-ukot jotka joku jo tässä mainitsikin.


      • eikkä!!!!!
        nipsuneiti kirjoitti:

        lauantaipussin mukana tulleet tarrat joissa oli piirretyn leijonan kuva?sen lauantaipussin kuvana oli iso joukko lapsia joista ainakin yksi oli tummaihoinen.Muistan myös lauantai pussien mukana tulleet pyöreät tikkarit joissa oli läpinäkyvä kääre,tikkareiden väreinä taisi olla keltainen,punainen,vihreä..muistan että tikareiden tikku oli paperia ja hajosi inhottavasti suuhun:D muistan hyvin nuo vaahto-ukot jotka joku jo tässä mainitsikin.

        suututtaa ja suututtaa ja ja..kokoajan enemmän ja enemmän alan ostamaan ulkomaalaisia makeisbrändi karkkeja..

        vaahtoukot oli aaaaaaaaaiiiiiiiiivaaan ihania! eikai nalleja ja autoja ole otettu pois, en ole maistanu sitä uusista uutta pussia..

        ja miksi se on kallistunut? >:(


      • öynöy
        nipsuneiti kirjoitti:

        lauantaipussin mukana tulleet tarrat joissa oli piirretyn leijonan kuva?sen lauantaipussin kuvana oli iso joukko lapsia joista ainakin yksi oli tummaihoinen.Muistan myös lauantai pussien mukana tulleet pyöreät tikkarit joissa oli läpinäkyvä kääre,tikkareiden väreinä taisi olla keltainen,punainen,vihreä..muistan että tikareiden tikku oli paperia ja hajosi inhottavasti suuhun:D muistan hyvin nuo vaahto-ukot jotka joku jo tässä mainitsikin.

        Leijonatarrassa oli teksti:haluan tulla suuhusi..Jäätävää.. muistaako kukaan muu tätä?


      • Anonyymi
        NoobMaster kirjoitti:

        Tänään ostin neljä lauantai pussii, ja kaikki syön tän päivän aikana =). Pakko myöntää että on kyllä aika suppea yhden karkki pussin sisältö.

        Laittakaa kehitysideoita tänne:

        https://www.cloetta.fi/palaute/


    • petterixo

      Vuosi on 2010 ja Lauantaipussi on nyt IHAN HUONO.

      Tuntui siltä että kaikki karkit oli samankaltaisia... eikä löytynyt lätkäkarkkeja ja mustat autot eivät ole samanlaisia kun ennen...

      iso pettymys :(

      • SquareX

        Et ole tosissasi? Nythän tämä uusittu lauantaipussi on melkeinpä tai lähes kokonaan parhaimpia. =) Enemmän hedelmäkarkkeja, vähemmän niitä mustia, en pitänytkään karhuista enkä autoistakaan. Suklaanapit kyllä saisi tuoda takaisin... =/ Jos minä päättäisin niin tarra jäisi kokonaan pois koska ei niillä mitään oikeasti tee, muutenkin ovat monesti imenyt rasvaa.


      • SquareX
        SquareX kirjoitti:

        Et ole tosissasi? Nythän tämä uusittu lauantaipussi on melkeinpä tai lähes kokonaan parhaimpia. =) Enemmän hedelmäkarkkeja, vähemmän niitä mustia, en pitänytkään karhuista enkä autoistakaan. Suklaanapit kyllä saisi tuoda takaisin... =/ Jos minä päättäisin niin tarra jäisi kokonaan pois koska ei niillä mitään oikeasti tee, muutenkin ovat monesti imenyt rasvaa.

        Oh, unohdin että kestosuosikki, suklaapäällysteinen Choco toffee on tullut takaisin, en muistanut viime kerrasta. Leafin sivuilla lukee: "Suosittuja mustia Lauantai-autoja löytyy pussista aiempaa useampia, kun taas Päärynävaahdon määrä vähenee."

        -Minulla oli niitä mustia viimeksi vähemmän, ajattelin että ne ovat tajunneet vähentää niitä, itse kyllä nuo päärynät oli paljon parempia.


      • Anonyymi

        Vuosi 2021 ja aika huono nytkin tuo makeispussi. Kaikki pitää aina muuttaa... :(

        Ja eikös ennen ollut isompia ne lauantaimakeispussit? Nykyään liian pieni...


    • LEAF TAKAISIN

      Mielestä todella suuri notkahdus laatuun tapahtui kun malaco osti leaffin. Malaco osaa tehdä yhden karkkipussin ja se on : hyvää makumaasta. Pakko oli tulla vinkumaan tänne koska juuri söin lauantaipussin. Vähä sama fiilis kuin darrassa, ei koskaan enää :D. LEAF TAKAISIN KOSKA MELKEIN KAIKKI MITÄ NE TEKI OLI HYVÄÄ !

      • Anonyymi

        LEAF takaisin!


      • Anonyymi

    • Lauantaipussi

      Ruotsissakin on Lördag karkkipussi. En ole katsonut mitä sisältää, pitäneekin ostaa ja katsoa sitten kun seuraavan kerran Ruotsin kaupassa käyn.

    • fdfdfdf
    • Entisettakasitaijotai

      Mä muistan et on ollu niitä salmiakkiautoja, sit niitä suklaanappeja, sit niitä sieniä, aakkosia, niistä lapsista en muista melkeinpä mtn ja tikkarit on iha metästä, ainakin nykyään. Ennen oli parempia, sen voin itekki myöntää. Ja purkat liian imeliä nykyään.

    • Ulfdeköööhty

      Ennen tikkari oli chupahup merkkinen ja pienessä pussissa olevat suklaanapit olivat pehmeitä

    • Anonyymi

      Kaikki laittamaan palautetta, että palauttavat sen vanhan lauantai karkkipussin?

      Onko tuo nykyään Malacon valmistama?

      • Anonyymi

        Joo, vanhoja poistettuja makeisia voisivat palauttaa takaisin :p

        https://www.cloetta.fi/palaute/

        Ja nimen voisi vaihtaa takaisin lauantaipussiksi nyt on pelkkä lauantai :)


    • Anonyymi

      Ennen oli myös isompia ne Lauantaipussit :)

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kuka haluaa ostaa Lauantaipussin vuodelta 1990? Löysin kellaria tutkiessani, lähtöhinta sata euroa, en vastaa hammas- enkä leukavaurioista.

    • Anonyymi

      Hassua miten moni kaipaa niistä mustia autoja. Omasta mielestä ne on pahoja ja jää lapsiltakin syömättä. Taitavat silti sopia suomalaiseen makuun kun niitä vuodesta toiseen myydään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6063
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3836
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      249
      2188
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1860
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1303
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe