Wallen komitea

Yhteiskunnan romanipolitiikkaa

Wallen komitea 1900-luvun alkupuolella
5.1. Toimenpiteitä; ”jätettävä vapaehtoisen toiminnan ja ihmisrakkauden huoleksi”
1900-luvun alussa ns. Wallen komitea asetti tavoitteekseen romanien täydellisen sulauttamisen
pääväestöön. Komitean käsityksen mukaan oli vaikeaa ratkaista, kuka oikeastaan on luettava
mustalaiseksi. Huomattavasti helpompaa olisi ollut suunnitella toimenpiteitä kaikille maassa
kierteleville henkilöille kuin ainoastaan ”mustalaisille”. Komitean esittämät toimenpiteet tarkoittivat
”ainoastaan kuljeskelevia ja varsinaisia mustalaiselämää viettäviä, mustalaisheimoon kuuluvia
henkilöitä”. Komitea ehdotti mustalaisviraston perustamista helpottamaan mustalaisten rekisteröimistä
ja mustalaiskoulujen perustamista. Komitean mietinnössä sanotaan mm. seuraavaa:”Rodun kasvatus

tulee aloittaa lapsuudessa ja lapsi on otettava kuriin ennen kuin synnynnäinen rotutyyppi on tullut
yksilölliseksi luonteeksi, rotuvaisto tavaksi Y Mutta ei voi tulla kysymykseen, että valtio ottaisi huostaan
mustalaisten kasvatuksen ennekuin he ovat tulleet kouluikään, se on jätettävä vapaaehtoisen toiminnan
ja ihmisrakkauden huoleksi.”
Porvarissääty oli uskonut mietinnössään vuoden 1894 valtiopäivillä: ”Kun väestön mieleen juurtunut
mustalaisten halveksiminen on haihtunut, kun hekin kansan silmissä kohoavat ihmisasemaan ja kun
usko heidän maagisiin voimiinsa on kadonnut, muuttuvat myös mustalaisten omat käsitykset, tapahtuu
hajaantumista, ja kieli ja sen mukaan mustalaisille ominainen elintapa häviää.”
5.2. Erityistoimet
Wallen komitean mietinnössä ehdotettiin erityistoimia romanien ”aiheuttamien epäkohtien
korjaamiseksi”. Mietintöön sisältyneiden ehdotusten tavoitteina oli saattaa romanit mahdollisimman
tehokkaan julkisen vallan valvonnan alaiseksi. Heidän olisi mm. pakko henkikirjoituttaa itsensä. Lisäksi
ehdotettiin, että kun heidät pantaisiin kirkonkirjoihin, heidät saataisiin noudattamaan ”siveysohjeita”.
Tällä tähdättiin siihen, että romanit saisivat kirkollisen vihkimyksen. Ehdotettiin myös
ammattikoulutuksen antamista romaneille työsiirtoloissa sekä työpaikkojen hankkimista heille kuntien
toimesta. Mietinnössä ehdotettiin myös erityisen mustalaistoimiston perustamista.
Tyypillistä tuon ajan ajattelulle olivat komitean saamat useat ehdotukset. Niissä mainittiin mm.
seuraavia toimenpiteitä: romanien kiertely oli rajoitettava kotikuntiin, romaneilta oli kiellettävä hevosen
pito, kaikki romanit oli sijoitettava kruunun töihin, heidät oli kuljetettava johonkin saareen työleirille
tai ajettava pois maasta. Jopa kaikkien romanimiesten kuohitsemista ehdotettiin. Komitea ei kuitenkaan
onneksi kuunnellut neuvonantajiaan. Raino Vehmas pohtii väitöskirjassaan vuodelta 1961, että mietintö
oli aikakauteensa nähden aika vapaamielinen. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että komitean sihteerinä
toimi romanien kulttuuriin ja oloihin laajasti perehtynyt Arthur Thesleff. Thesleff oli kulkenut romanien
matkassa ja tutustunut heidän kieleensä. Hän julkaisi 1901 laajan ja kansainvälisestikin huomioita
herättäneen romanikielen sanakirjan Wörterbuch des Dialekts der Finnländischen Zigeuner. Komitean
esitykset ja ehdotukset hukkuivat kuitenkin pian maan poliittiseen sekasortoon ja mullistuksiin,
työsiirtoloita ei tosin voitu välttää aina silloinkaan:
”Vuonna 1943 Tampereen markkinoilta vietiin romanimiehiä työsiirtolaan Kihniölle, Aitonevan
turvetyömaalle. Muistan sen, kun miehet katosivat, isäni heidän mukanaan. Hän oli myös tuolloin
Tampereen markkinoilla. Naiset alkoivat kysellä miestensä perään. Ensi alkuun emme tienneet, mihin
miehet olivat kadonneet. Naiset saivat kuitenkin selvitettyä, että miehet vietiin Kihniön työleirillä.
Matkasimme sinne äitini ja muiden sukuni naisten kanssa. Silloin oli sota-aika ja pula kaikesta. Lapsen
mieleeni on jäänyt lähtemättömästi nälkä, jota koimme Kihniöllä. Asiasta vaiettiin monta vuotta eikä
siitä uskallettu puhua. Meitä elää vielä muutamia niitä ihmisiä, joilla on tämä työleirikokemus on
muistoissaan”, kertoo muuan romani.
Romanien tilanteeseen palattiin virallisella tasolla vasta toisen maailmansodan jälkeen. Muuten näiden
kysymysten esilläpito jäi ainoastaan yksittäisen kansalaisaktiivisuuden varaan.

6
Romanien Liitto B Romanengo Staggos kirjoittaa tiedotuslehtensä numerossa 1 (23.12.1953), että
yhdistys oli tehnyt seuraavan esityksen kirkkohallitukselle kesällä 1953. ”PAPINKIRJAT: Romanien
liitto lähetti kesällä Kirkkohallitukselle kirjelmän, jossa se pyysi, että romanien papinkirjoihin ei
vastedes tehtäisi merkintää ”romani” tai ”mustalainen”, koska se ei ole mikään ammatti vaan
kansallisuus. Tähän kirjeeseen ei tullut vastausta ja siitä syystä liitto lähetti 9.12 uuden kirjelmän, jossa
se huomautti, että mainitunlainen merkintä papinkirjaan on vastoin Suomen perustuslakia
(Hallitusmuodon 5 '). Tähän kirjeeseen tuli nopeasti vastaus, jossa kirkkohallitus ilmoitti lähettävänsä
kaikille seurakunnille tiedonannon, jossa kielletään tekemästä papinkirjoihin merkintää ”romani” tai
”mustalainen”. Tietääksemme tämä tiedoitus on jo saapunutkin seurakuntien Kirkkoherroille. @”
Seuraavan vuoden Romanien liiton B Romanengo Staggos tiedoituslehti n:o 2. 25.1.1954 kertoo
kirkkohallituksen päätöksestä seuraavaa: ”Romanien Liiton pyynnöstä Kirkkohallitus on kieltänyt
merkitsemästä papintodistuksiin sanaa ”romani” tai ”mustalainen”. Tämä kielto ilmoitettiin
seurakunnille vähän ennen joulua.” Kirkkohallitus sai huomautuksen siitä, että se oli toiminut vastoin
lakia, minkä se varmaankin tiesi, mutta ei pitänyt sitä kovinkaan merkittävänä ennen kuin siihen
puututtiin. Heille oli varmaankin uutta, että romanit itse puuttuivat asioihinsa ja huomauttivat niistä.
Romanengo Staggos -liitto oli aloittanut uraauurtavan työn romanipolitiikan saralla.
7. Mustalan komitean toimenpiteet
Sulauttaminen jatkuu v. 1953
Romanikysymystä käsiteltiin itsenäisen Suomen valtiopäivillä ensimmäistä kertaa vasta 1943.
Valtiovallalta vaadittiin toimia, joilla romaneista kasvatettaisiin ”hyviä ja paikoillaan asuvia
kansalaisia”. Toisen maailmansodan jälkeen tehtiin eduskunnassa romaniväestön asemaan liittyviä
aloitteita, jotka harvoin johtivat konkreettisiin toimenpiteisiin. Maaliskuussa 1953 valtioneuvosto asetti
köyhäinhoidon ylitarkastajan Paavo Mustalan johdolla toimivan komitean. Komitean tehtäväksi tuli
”mustalaisten sopeuttaminen normaaliseen yhteiskuntaelämään” (komiteamietintö 1955 n:o 7). Ernest
Gellnerin mukaan teollistuneen yhteiskunnan aika oli kansallisvaltion ja nationalismin aikaa.
Teollisessa yhteiskunnassa nationalismi saa aikaan tarvittavan yhtenäisyyden ja yhdenmukaisuuden.
1800-luvun maatalousyhteiskunnassa se, mikä formuloitiin ylevästi ja aatteellisesti ”yksi kansa! yksi
maa! yksi mieli! yksi laulu ja viisaus!” Bmuotoon, tuli todelliseen muotoonsa vasta toisen
maailmansodan jälkeen sotakorvauksia maksavassa teollistuvassa yhteiskunnassa.
Romaniväestön elinoloista puhuttaessa 1953 kansanedustajat havaitsivat jo silloin kansallisvaltion
sisäisen rakenteellisen väkivallan ilmiön. Nationalismin kyllästämä teollistuva kansallisvaltio pyrittiin
rakentamaan yhden kansan ja yhden kulttuurin varaan. Näin romanit vähemmistönä ja heidän rikas oma
kulttuurinsa jäivät yhteiskunnan marginaaliin. Romaneihin ja muihinkin vähemmistöihin vaikutettiin
niin, että niiden potentiaaliset resurssit oman kulttuurin kehittämiseksi ja ehjän identiteetin
7
7
suojelemiseksi eivät voineet toteutua. Vähemmistökysymystä pyrittiin hoitamaan köyhäinhoidon ja
kriminaalihuollon lähtökohdista. Näin romanit leimattiin ongelmalähtöisesti, ongelmalliseksi
alakulttuuriksi. Romaniväestön piti integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan köyhyyttä, poikkeavuutta
ja rikollisuutta säätelevien instituutioiden kautta.
Mustalan komitea otti itselleen myös kasvatustehtävän. Tehtävän mukaisesti romaneista pyrittiin
kasvattamaan ”yhteiskuntakelpoisia kansalaisia”, mikä merkitsi suomalaisten perinteiden, suomalaisten
tapojen ja suomen kielen täydellistä omaksumista. Romaniväestöön kuuluvan henkilön oli vaativaa ja
vaikeaa täyttää tuota yhteiskuntakelpoisuuden kriteeriä ilman jonkinasteista luopumista omasta
kansallisesta identiteettiään. Oman kulttuurin kehittämiselle ja vaalimiselle ei ollut kovin suopeita
edellytyksiä, kun vielä 1960-luvulla romaneja asui talvisinkin teltoissa, lauta-, pahvi- sekä havumajoissa
ja jopa maakuopissa.
Mustalan komitea jätti mietintönsä valtioneuvostolle keväällä 1955. Siinä mainitut toimenpideehdotukset
olivat jokseenkin samantapaisia kuin Wallen komitean mietinnössä mainitut.
Suvaitsevampaa ajattelua oli tullut mukaan vain sikäli, ettei ihan ehdotonta sulauttamista muuhun
väestöön enää pidetty ensisijaisena tavoitteena. Mietinnössä mainittiin, että ”ryhdyttäessä
toimenpiteisiin mustalaisiin nähden, olisi heidän annettava säilyttää omat erikoispiirteensä, mikäli ne
eivät ole ristiriidassa lain tai hyvien tapojen kanssa, samoin kuin myös oma kielensä”. Komitea tuli
kuitenkin siihen lopputulokseen, että mikäli sulautumista ilmenisi, olisi se ”silloin seurausta
mustalaisiin suunnatuista positiivisista toimenpiteistä ja mustalaisten sosiaalisen aseman yleisestä
paranemisesta”.
Toisen maailmansodan jälkeen asetettu Paavo Mustalan komitea on ollut eräs romanipolitiikan
merkkipaalu, josta lähti liikkeelle sellainen romaniasioiden hoito, mihin myös romanit itse tulivat
mukaan toimijoina eivätkä enää kohteina, joita he siihen asti enemmän tai vähemmän olivat olleet.
Vuonna 1956 saatiin valtionhallinnon yhteyteen virallinen Mustalaisasian neuvottelukunta, jossa alkuun
oli ainoastaan yksi romanijäsen. Kun etnisten suhteiden ymmärtämisen taso
kansainvälistymiskehityksen edetessä kasvoi ja neuvottelukuntaan tuli romaniväestön edustus, alkoi
neuvottelukunnalla olla merkitystä vähemmistö- ja romanipolitiikan suunnannäyttäjänä
kansainvälisestikin. Suunnannäyttäjän rooli tosin vahvistui vasta 1960-luvun loppupuolella.
8. Uusi vähemmistöpoliittinen ajattelu ja romanien oma osallistuminen
Vähemmistöpoliittisen ajattelun tuloa kuvaa eduskunnassa 1967 tehty Georg Backlundin ja Arvo Salon
toivomusaloite. Tuossa aloitteessa tuotiin ensimmäistä kertaa esille romaniväestön etujen valvominen
ja alleviivattiin vähemmistön oikeutta olla omien asioidensa toimijoita. Kansanedustajat esittivät, että
”hallitus mitä pikimmin asettaisi komitean johon tulee kuulua vähintään kaksi mustalaisten edustajaa,
mustalaisten ongelmien ratkaisemiseksi ja heidän etujensa valvomiseksi joka suhteessa; sekä että
hallitus jo vuoden 1968 tulo- ja menoarvioesitykseen ottaisi tarpeelliset varat asian käytännöllistä
toteuttamista varten.”
Vuonna 1968 uudistettu neuvottelukunta, jossa oli myös romaniedustus, on ensimmäinen vähemmistön
ja viranomaisten välinen yhteistyöelin. Neuvottelukunnan uudistuksen jälkeen se teetti heti selvityksen
romaniväestön asunto-oloista. Selvitysten seurauksena neuvottelukunta laati romanikysymyksen
hoitoon liittyviä näkökulmia koskettelevan periaatteellisen mietinnön. Mietintö valmistui vuonna 1971.
Siinä pyrittiin kiinnittämään huomiota yleisiin periaatteellisiin vähemmistöpoliittisiin linjoihin myös
muissa romaniväestöä koskettavissa kysymyksissä sekä toimenpiteissä, jotka kohdistuivat heihin.
Neuvottelukuntakin yllättyi tutkimuksen tuloksista. Mietinnössä ihmetellään: ”Kuinka on mahdollista,


9
Romaneihin kohdistuva syrjintä
Vieläkin romaniväestön taloudellis-sosiaalinen asema on historiallisista syistä, heikosta koulutuksesta,
yleisestä ennakkoluuloisuudesta sekä syrjinnästä johtuen heikko. Täyden ja tehokkaan tasa-arvon
toteutuminen taloudellisella, sosiaalisella, poliittisella ja kulttuurin alueilla on vielä puolitiessään,
vaikka edistymistä onkin tapahtunut. Romaneja on suhteellisen vähän yhteiskunnallisissa johto- ja
luottamustehtävissä. Romanien sosiaalinen ja taloudellinen tilanne, vaikka siitä ei ole olemassa
yksityiskohtaisia tilastoja, poikkeaa vahvasti muusta väestöstä. Valtion toimenpiteet tosiasiallisen tasaarvon
luomiseksi ovat olleet toistaiseksi riittämättömiä. Kaikinpuolisen tasa-arvon saavuttaminen
edellyttää huomattavaa panostusta romanilasten koulutukseen, pääväestön ennakkoasenteiden
vähenemistä ja viranomaisten perehtymistä kansallisiin vähemmistöihin. Romanien ja heidän
kulttuurinsa kannalta tasa-arvoisuus edellyttää malttia hyväksyä pääväestön hidas asennemuutos,
voimavaroja koulutukseen ja osallistumiseen yhteiskunnan toimintoihin sekä viisautta erottaa toisistaan
vaikuttaminen ja kulttuurin sulauttamisen karikot. Tulevaisuudessa romanien kulttuuri tulisi nähdä
entistä enemmän Suomen rikkautena, jota pyritään varjelemaan.
Myös romanien omasta panoksesta riippuu osallistuminen koulutukseen ja sitä kautta työelämään.
Suomalainen yhteiskunta on vielä työyhteiskunta, jossa jokainen pyrkii hankkimaan paikkansa työn
kautta. Suomen romaneille tämä on ollut hankalaa heikosta koulutuksesta johtuen. Tulevaisuuden tulee
olla tässä suhteessa parempi edellyttäen, että yhteiskunta antaa riittävästi voimavaroja, sillä romaneilla
itsellään on halu kouluttautua.
9.2. Syrjäytyminen
Suomen romaniväestön syrjäytymistä on pyritty ehkäisemään romanikulttuurin oman tuen ohella myös
yhteiskunnallisilla toimilla. Koulutus ehkäisee syrjäytymistä ja juuri siksi erityisesti sosiaali- ja
opetussektori ovat ottaneet huomioon romanien nykytilan sekä kehittäneet yhdessä heidän kanssaan
toimenpiteitä syrjäytymisen ehkäisemiseksi mm. pyrkimällä kehittämään romanien koulutusta ja sitä
kautta pääsyä työelämään. Esiopetuksen tärkeyttä on painotettu, sillä syrjäytyminen saattaa alkaa jo
lapsuudesta. Romanilapselle tulisi jo varhaisessa vaiheessa tarjota sosiaalinen ja kielellinen perusta.
Päivähoitoasetus (1336/945) tulee toteuttaa. Mahdollisuudet on pyrittävä luomaan samoiksi kuin on
pääväestön lapsilla jo koulunkäynnin alkaessa. Tutkimusten mukaan moni Suomen romanilapsi
keskeyttää peruskoulun. Keskeyttämishuippu ajoittuu yläasteelle.
Romanipolitiikan strategiat selvityksen mukaan: ”Yksi merkittävä osa on osallistuminen ja
vaikuttaminen. Osallistumista ei enää nähdä myöntymisenä valtaväestön kulttuurin arvoihin vaan
osallistuminen voi olla mitä parhainta identiteetin ylläpitoa ja suojelua. Yhteiskunnan uusi strategia
on romanien osallistumisen mahdollistaminen ja sen edellyttämät resurssit.”
Romanien halu erottautua ja suojella omaa perinnettään ei ole ristiriidassa suomalaisen yhteiskunnan
arvojen kanssa. Romanien omaleimainen tapa on olla olemassa ja säilyä. Tähän olemisen tapaan kuuluu
myös halu kouluttautua, tehdä työtä yhteisten asioiden eteen ja elää yhteisten sääntöjen mukaan. Tässä
romaneja tulee tukea ja vahvistaa sekä antaa resursseja: koulutusta, yhteistyökanavia ja palveluita.
10
Suomi on ratifioinut seuraavat vähemmistöjen suojelun kannalta keskeiset kansainväliset sopimukset:
Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (1966, SopS 7-
8/1976);
Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (1966,
SopS 6/1976);
Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen sopimus (1965, SopS 37/1970);
Yleissopimus lapsen oikeuksista ( 1989, SopS 56-60/1991);
Kaikkinaisen syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (1979, SopS 67-68/1986);
Euroopan ihmisoikeussopimus (1950, SopS 18-19/1990);
Alueellisia tai vähemmistökieliä koskeva eurooppalainen peruskirja (1992, SopS 23/1998);
Euroopan sosiaalinen peruskirja (1961, SopS 43-44/1991);
Euroopan unionin liittymissopimuksen 3. pöytäkirja (1994,);
Kansallisten vähemmistöjen suojelua koskeva puiteyleissopimus( 1998, 1-2/1998).
Edellä mainituista sopimuksista Suomi on määräajoin raportoinut kansainväliselle yhteisölle.
Romaniasian Neuvottelukunnan organisaatiokaavio

Tietoa romaneista



Faktaa:

Romaneja maailmassa on noin 50 miljoonaa, joista 8-10 miljoonaa Euroopassa. Suomessa arvioidaan romaneita olevan n.10 000.
Eurooppaan saapumisensa jälkeen romaneja karkotettiin maasta toiseen. He joutuivat vainojen kohteeksi ja heiltä riistettiin ihmisoikeudet. Ruotsi-Suomeen romanit saapuivat 1500-luvulla. Myös siellä romaneihin suhtauduttiin kielteisesti, heiltä kiellettiin sairaanhoito sekä kirkolliset toimitukset. Vuonna 1637 tuli voimaan hirttolaki, jossa annettiin lupa tappaa tavatut romanit.
Toisen maailmansodan aikaan Hitlerin keskitysleireillä kuoli arviolta 500 000 romania.
1900-luvun alkupuolella tavoitteena oli romanien sulauttaminen valtaväestöön.
Vasta 1970-luvulla Suomessa alettiin hyväksyä romanit kansalliseksi vähemmistöksi.
Vuonna 1995 romanien asema vähemmistöryhmänä Suomessa turvattiin lainsäädännöllä perusoikeusuudistuksessa.




Romanit ovat suomalaisessa yhteiskunnassa suurin vähemmistöryhmä, jolla on oma kieli, omaleimainen tapaperinne, kulttuuri sekä suomalaisten vaiheista poikkeava historia.



Romanien historiasta ei ole systemaattista kirjoitusta. 1700-luvun lopulla kielitieteilijät alkoivat kielen avulla tutkia romanien historiaa. Kielentutkimuksen perusteella romanit ovat lähteneet luoteis-Intiasta Punjabin maakunnasta.







Intiasta maailmalle



Romanien vaelluksen syistä on esitetty monenlaisia oletuksia. Lähdön syyksi on esitetty luonnonmullistuksia, kulkutauteja, sotia ja paremman taloudellisen toimeentulon hankkimista. Romanien muutto ei kuitenkaan liene ollut massamuuttoa, vaan he ovat todennäköisesti lähteneet asuinseuduiltaan pienissä ryhmissä hieman eri aikoina. Yleisimmin puhutaan kolmesta suuremmasta muuttoaallosta, joista ensimmäinen ajoittuu ajanlaskumme alkuun, toinen 700-luvun paikkeille ja kolmas ensimmäisen vuosituhannen alkupuolelle. Kaikki romanit eivät vaeltaneet länteen, vaan osa heistä suuntasi pohjoiseen, Armenian kautta Venäjälle ja osa etelään, Pohjois-Afrikan rannikon ja Egyptin kautta sekä Eurooppaan että mahdollisesti myös Amerikan mantereelle.







Kartta suurenee klikkaamalla sitä.





Tulo Eurooppaan



Romanien Eurooppaan tulovuotena pidetään yleisesti vuotta 1322, jolloin Simon Simeonisin muistiinpanojen mukaan ryhmä romaneja oli majoittunut Kreetan saarelle. Saman vuosisadan lopulla romaniryhmästä on mainintoja Kyproksen saarelta. 1300-luvun lopusta vuoteen 1430 mennessä romanit olivat levittäytyneet lähes koko Eurooppaan lukuun ottamatta Pohjois-Eurooppaa. Pohjoismaihin romanit ovat tulleet 1500-luvun alussa. Olaus Petrin kronikassa kerrotaan romanien saapumisesta Ruotsiin 1512. Heistä on mainintoja Ahvenanmaalta v.1559 ja Turusta v. 1580.



Euroopan yhteinäiskulttuuri eli 1300-luvulla aika, jossa vieraat kulttuurit ja uskonnot koettiin vahvana uhkana kristillistä maailmaa ja elämää kohtaan.



Euroopassa hallitsi feodaalijärjestelmä, mikä perustui tarkkaan säätyjakoon. Romanit olivat uusina maahan tulijoina "muukalaisia" ja tarkasti määritellyn läänityslaitokseen perustuvan säätyhierarkian ulkopuolisia.



Euroopassa vihamielisyys muukalaisia kohtaan sai omat piirteensä ja sen vihan kohteeksi joutuivat myös romanit.

Valtio ryhtyi säätämään lakeja, jotta romanit saataisiin karkotettua alueilta; polttoroviot, orjuus, hirttopuu. Perheet ja suvut pyrittiin hajoittamaan ja lapset ottamaan pakkohuostaan.



Romanit pohjoismaissa



Romanit tulivat 1500-luvun alussa Tanskaan ja Ruotsiin. Heidän oletetaan saapuneen Suomeen pääasiassa Ruotsin kautta 1500-luvun puolivälissä. Ruotsi-Suomen hallitusvalta suhtautui kielteisesti romaneihin. He joutuivat saman epäluulon ja vainon kohteeksi kuin Euroopassakin.



Juhana III, Ruotsi-Suomen kuningas, määräsi vuonna 1576 kaikki Norrlandin läänissä tavatut romanit karkotettavaksi valtakunnasta.



Vuonna 1637 kuningatar Kristiina määräsi kaikki Ruotsi-Suomessa tavatut romanit hirtettäväksi. Maassa astui voimaan kuninkaallinen määräys, jonka mukaan kaikki valtakunnan alueella olevat romanit piti karkoittaa ja maahan jäänet voitiin teloittaa ilman oikeudenkäyntiä.



Suomen muuttuessa v.1809 Venäjän keisarikunnan suuriruhtinaskunnaksi, valtiovallan suhtautuminen romaneihin alkoi vähitellen muuttua. Silloisten erityislakien tavoitteena oli romanien sopeuttaminen ja valvominen.




Romanit 1900-luvun Suomessa



Suomi julistautui itsenäiseksi vuonna 1917. Maassa astui voimaan uusi perustuslaki vuonna 1919. Romaneista tuli Suomen täysivaltaisia kansalaisia, mutta vain paperilla. Syntynyt uusi tasavalta lupasi kansalaisilleen tasavertaiset oikeudet lain edessä. Käytännössä ihmisten eriarvoisuus kuitenkin jatkui. Perustuslain julistukset eivät poistaneet romanien syrjintää.



Toisen Maailmansodan aikana romanit saivat kokea historiansa synkimmän ajanjakson. He joutuivat jakamaan juutalaisten kanssa saman kohtalon. Romaneita murhattiin n.600 000 (todennäköisesti jopa 1,5 miljoonaa)



Romanit saivat kokea assimilaatiopolitiikkaa, joka jatkui 1970-luvulle saakka. Romanin oli vaikea täyttää yhteiskuntakelpoisuuden vaatimuksia ilman oman kansallisen identiteetin hylkäämistä. Oman kulttuurin kehittämiselle ei ollut kovin suotuisia edellytyksiä. Vähemmistön elintila jäi yhteiskunnan marginaaliin.



Vähemmistökysymystä hoidettiin köyhäinhoidon tai kriminaalihuollon kysymyksenä. Näin vähemmistö leimattiin ongelmalliseksi alakulttuuriksi.



Yhteiskunnan romanipolitiikkaa



Yhteiskunnallisen yleisen kehityksen myötä myös romaneja koskevat kulttuuri- ja sosiaalipoliittiset toimenpiteet alkoivat 1960-70-luvuilla saada toisenlaisia sisältöä: opittiin näkemään romanikulttuurin säilyttämisen ja kehittämisen arvo.



Romanit saivat mahdollisuuden vakinaiseen asumiseen, joten koulunkäynti ja kouluttautuminen oli mahdollista. Työvoimaviranomaiset ovat pyrkineet tukemaan romaniväestöä työn saannissa ja ammattitaidon hankkimisesta.



Vapauden kaiho
Juttuja sosialidemokratiasta, feminismistä ja ihmisen arjesta. Toisinaan myös yleistä änkyröintiä. Blogin nimi tulee siitä, että pidän työväenlauluista ja kaihoan vapautta, tuskin olen vielä täydellisen emansipoitunut.
Monday, March 27, 2006
Romanien syrjinnän pitkä historia

Lähes kaikissa EU-maissa asuu romanivähemmistö, joka on valtaväestöä heikommassa asemassa kaikilla yhteiskunnan sektoreilla mitattuna; toisaalla erot eivät ole valtavan suuria, toisaalla taas romanien elinolosuhteet ovat karmaisevat. Fakta on kuitenkin se, että kaikkialla tämä vuosisatoja Eurooppaa asuttanut vähemmistö joutuu syrjinnän kohteeksi, ilman, että asiasta juurikaan puhuttaisiin. EU:n laajentuminen vajaa kaksi vuotta sitten nosti romanien aseman hetkeksi puheenaiheeksi, kun Slovakian romaneita saapui Suomeen hakemaan turvapaikkaa. Romaneista käytettiin nimitystä turvapaikkaturistit eikä myönteisiä turvapaikkapäätöksiä myönnetty. Kuinka moni oli todella kiinnostunut siitä millaisissa oloissa romanit EU-alueella elävät? Slovakian romanit pakenivat usein henkensä edestä. Romanit kohtaavat rakenteellista syrjintää ja viranomaisten (poliisien) harjoittamaa suoranaista väkivaltaa. Syrjintä johtaa korkeaan työttömyyteen ja heikkoon elintasoon. Muun muassa kokoomuksen kansanedustaja Sirpa Asko-Seljanvaara väitti, että turvanpaikan haku on näille ihmisille vain hupia ja että Slovakia on täysin turvallinen maa. Kovin kummallinen käsitys huvista ja turvallisuudesta. Samansuuntaisia ajatuksia on nykyisellä sisäministerillä.



Vajaan vuoden päästä EU:n pitäisi jälleen laajentua kahdella valtiolla, kun Romaniasta ja Bulgariasta tulee jäseniä. Ihmisoikeustilanne näissä maissa ei ole edelleenkään vaatimusten mukainen. Viime viikolla Euroopan Parlamentin ihmisoikeuksien alivaliokunta keskusteli mm. romanien tilanteesta näissä uusissa jäsenvaltioissa. Molemmista maista raportoidaan jatkuvasti poliisiväkivallasta romaneita kohtaan. Asuinolot ovat surkeat, monet romaniperheet elävät ilman vettä ja sähköä. Romanien odotettavissa oleva elinikä on selkeästi alhaisempi kuin valtaväestön ja romanit jäävät usein ilman perusterveydenhuoltoa. Myös naisten pakkosterilisaatioita tapahtuu edelleen.

Romanien surkean aseman tekee mielestäni entistä järkyttävämmäksi se, että kyse on etnisestä vähemmistöstä, joka on kuulunut Euroopan historiaan iät ja ajat. Kun asiat ovat vielä 2000-luvulla näin surkeasti, voimmeko olettaa niiden koskaan muuttuvan paremmaksi? Onko kenelläkään kiinnostusta romaneiden aseman parantamiseen? Rasismikeskustelu rajoittuu useimmiten maahanmuuttajiin, eikä romaneja käsitellä omana ryhmänään. Romaneihin kohdistuu valtavasti ennakkoluuloja, jotka aiheuttavat syrjintää ja syrjintä taas vastakkainasettelua romanien ja valtaväestön välillä. Loputon kierre on valmis. Sama kuvio toistuu kaikissa maissa.

Suomessa on 50 vuoden ajan toiminut Romaniasiain neuvottelukunta, joka kuuluu STM:n alaisuuteen. Paljon on Suomessakin vielä tehtävää syrjinnän poistamiseksi, mutta asiat ovat myös edenneet. Edelläkävijävaltioiden olisi tartuttava aktiivisesti tähän EU:n ihmisoikeuksien häpeätarhaan ja nostettava romanivähemmistöt asialistalle. EU:n jäsenvaatimuksista on pidettävä kiinni ja Bulgariaa ja Romaniaa on painostettava puuttumaan ihmisoikeusloukkauksiin. EU:n jäsenyys ei ole tae siitä, että jäsenvaltioissa kaikki olisi kunnossa. Ihmisoikeuskysymyksistä on keskusteltava avoimesti silloin, kun loukkauksia tapahtuu EU:n alueella. PES:n ryhmä on pitänyt romanien asioita esillä Euroopan Parlamentissa. Toivottavasti tulevaisuus näyttää valoisammalta.

Suomeen romanit tulivat Ruotsin kautta 1500-luvulla. Ensimmäiset merkinnät romaneista Suomen alueella on Kastelholman linnan arkistoista, joiden mukaan romaneilta takavarikoitiin kahdeksan työhevosta v. 1559. Ruotsi-Suomessa suhtautuminen romaneihin oli kielteistä ja heidät julistettiin lainsuojattomiksi. Romaneilta evättiin kirkolliset toimitukset. Lapsia ei kastettu, pareja ei vihitty avioliittoon eikä vainajia saanut haudata siunattuun maahan. Jopa sairaanhoito kiellettiin.

Vuonna 1637 tuli voimaan ns. hirttolaki (voimassa vuoteen 1740 saakka), joka antoi luvan tappaa maassa tavatut romanit.

Pienenä ryhmänä mustalaisten oli kuitenkin sopeuduttava saadakseen toimeentulonsa. Pitkällä vaelluksellaan he olivatkin oppineet tulemaan toimeen mitä erilaisempien kansojen kanssa, silti unohtamatta omia tapojaan. Vastineeksi feodaaleilta saamistaan suojelukirjeistä ja toimeentulosta mustalaiset tekivät käsitöitä, lauloivat, soittivat, tanssivat ja pitivät sirkusta. ( KK s.10) Mustalaisille kuuluivat myös sääty-yhteiskunnan ulkopuoliset tehtävät, kuten tinaaminen, läkkisepän ja rautasepän työt sekä hevosten kasvattaminen mihin mustalaisilla oli erittäin korkea ammattitaito. Tyypillistä näille ammateille oli liikkuvuus, joka toisaalta on taannut riittävän toimeentulon ja toisaalta pienen väestöryhmän hengissä säilymisen kulkutautien, sotien ja nälänhädän riehuessa Euroopassa. ( NK s.17)

6. Vainot

Vainot ovat kuuluneet mustalaisten historiaan koko heidän vaelluksensa ajan. Järjestelmällinen vainoaminen alkoi pian mustalaisten Eurooppaan tulon jälkeen 1500-luvun alussa. Varhaisimmat maininnat tästä löytyvät Isabellan ja Ferdinandin hallitsemasta Espanjasta. V.1492 säädetyn lain mukaan mustalaisilla oli 60 päivää aikaa etsiä itselleen pysyvä asuinpaikka ja toimeentulo; muutoin seurasi maastakarkoitus. (Ollikainen s.25)
Pari sataa vuotta myöhemmin Ferdinand IV vangitutti maassa yhtenä vuoden 1749 yönä 12 000 mustalaista, joista useimmat viruivat työleireillä ja pakkotyössä kaivoksissa toistakymmentä vuotta ennen armahtamista. V.1633 Filip IV kielsi käyttämästä sanaa gitanes (mustalainen). Hän kielsi myös mustalaisasusteiden käytön, sekä yritti pakottaa heidät maanviljelijöiksi elinikäisen maastakarkoituksen uhalla. Hollannin vainotoimet olivat niin tehokkaita, että mustalaiset puuttuivat maasta lähes kokonaan 1600-1700-luvuilla. Mustalaisia syytettiin veronkierrosta, irtolaisuudesta ja erilaisista rikoksista. Tuomionsa saivat noidiksi, velhoiksi, vääräuskoisiksi ja pirun lähettiläiksi kutsutut. Myös vieraan vallan vakoojaksi syytetty mustalainen oli helppo passittaa polttoroviolle. V.1489 Speyerin valtiopäivät Saksassa määräsi kaikki mustalaiset karkotettaviksi. V.1544 mustalaisia tuomittiin verille ruoskittaviksi, sieraimet leikattaviksi ja päät ja parrat ajettaviksi. Ranskan Aurinkokuningas Ludvig XIV määräsi mustalaiset kaleeriorjiksi loppuelämäkseen. V.1725 Preussin kuningas Fredrik Wilhelm määräsi miespuoliset mustalaiset hirtettäviksi, naisilta ja lapsilta leikattiin toinen korva irti. Esimerkit kertovat karua kieltään mustalaisten historiasta. Perimmäisenä syynä mustalaisten julmaan kohteluun pidetään taloudellista ristiriitaa mustalaisten ja valtaväestön välillä; mustalaisiahan syytettiin muun muassa veronkierrosta. Tarkkoja tietoja lakien ja määräysten täytäntöönpanosta ei juuri ole. Vaikka ankaria ja julmia lakeja laadittiinkin lähes joka maassa, ei niitä paikallistasolla yleensä pantu täytäntöön kovin ponnekkaasti. Mustalaiset koettiin myös hyödyllisiksi tavallisen kansan keskuudessa. Levottomina aikoina mustalaiset toimivat tiedon välittäjinä, he olivat taitavia eläinten käsittelijöinä, käsitöiden tekijöinä sekä tilapäisenä työvoimana maatöissä . (Ollikainen S.26-27) 1700-luvulla vainot vähenivät valistusaatteen myötä. Suhtautuminen mustalaisiin ei kuitenkaan muuttunut. Kiertämistä pyrittiin jatkuvasti estämään ja pakkotyöhön lähetettiin edelleen. 1800-luvulla liikkumista alettiin rajoittaa erilaisin rekisteröintimenetelmin.

Hitlerin noustessa valtaan 1933 oli olemassa jo useita mustalaisia syrjiviä lakeja. Mustalaiset luokiteltiin "eläviksi olennoiksi, jotka eivät ansaitse elämää". Natsit näkivät suuresti vaivaa tutkiessaan mustalaisten alkuperää ja yrittäessään peittää heidän arjalaisen alkuperänsä. Sana arjalainen tulee sanskritin sanasta arya(herra). Arjalaisiin kieliin kuuluvat muiden muassa germaaniset kielet, sekä Intiasta lähtöisin oleva mustalaisten kieli. Vuonna 1938 SS-valtakunnanjohtaja Heinrich Himmler julisti mustalaiset "sekarotuisiksi, jotka olivat eniten taipuvaisia rikollisuuteen, minkä vuoksi heidät oli pantava poliisivalvontaan." Saman vuoden kesäkuussa pidettiin juutalaisten kristalliyöhön verrattavissa oleva "mustalaissiivousviikko", jolloin satoja mustalaisia pidätettiin, pahoinpideltiin ja tapettiin. Vuonna 1939 päätettiin saksan mustalaisten lähettämisestä pakkotyöhön Puolaan, mittava operaatio toteutui kuitenkin vain osittain.
Vuonna 1941 mustalaisia alettiin luokitella sen mukaan, kuinka paljon heidän suonissaan mustalaisverta virtasi. Heille tatuoitiin rintaan oma merkki kuten juutalaisille. Samana vuonna tapahtui myös ensimmäinen mustalaisten joukkomurha, kun Buchenwaldissa käytettiin 250 mustalaista koekaniineina kuuluisien kaasukristallien testauksessa. Suomi ja Tanska olivat tiettävästi ainoat Saksan liittolaismaat, jotka eivät lähettäneet mustalaisiaan keskitysleireille.

7. Romanit Suomessa

7.1 Tulo Suomeen

Monet romaneista jatkoivat 1500-luvulla edelleen vaellustaan kohti pohjoista paremman ja turvallisemman elämän toivossa. Suurin osa Suomen mustalaisista tuli Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen, mutta pienempi ryhmä saapui Venäjän kautta. (Ollikainen s.67) Ensimmäinen kirjallinen maininta mustalaisista on vuodelta 1595 Kastelholmin linnasta Ahvenanmaalta, missä heiltä takavarikoitiin kahdeksan hevosta ja passitettiin vankityrmään. Ruotsi-Suomessa vallitsi tuolloin ankara säätyjako. Valtakuntaa muokattiin yhdeksi kokonaisuudeksi ja kaikkialla säädettiin voimaan sama uskonto, elintavat ja kieli. Tuohon muottiin eivät mustalaiset sopineet, vaan heidät julistettiin lainsuojattomiksi. Julmuuksista huolimatta mustalaisten määrä Suomessa kasvoi jatkuvasti. Maa tarjosi hyvät levittäytymismahdollisuudet harvan asutuksensa ja suojaavien metsiensä ansiosta. (KK s.12)

Ruotsi-Suomessa mustalaisten kohtelu oli yhtä surkeaa kuin muuallakin. He eivät olleet löytäneet suomestakaan etsimäänsä parempaa ja turvallisempaa maata. 1520-luvulla Kustaa Vaasa määräsi mustalaiset karkotettaviksi. Vuonna 1560 arkkipiispa Laurentius Petri kielsi papistoa olemasta missään tekemisissä heidän kanssaan. Otteet kovenivat, ja vuonna 1637 kuningatar Kristiina määräsi kaikki Ruotsi-suomessa tavattavat mustalaiset hirtettäviksi. ( Ollikainen s.67)

1600-luvulla Suomen kuvernöörinä toiminut Pietari Brahe tarvitsi viljelijöitä Kajaanin vapaaherrakunnassa autioituville tiloille sekä sotilaita itärajaa puolustamaan.

Vuonna 1660 Kajaanin linnan komendantti, majuri Samuel Lang ilmoitti alueella kiertelevistä mustalaisseurueista. He sopivat juuri Brahen tarkoituksiin. Mustalaisille tarjottiin tiloja asuttaviksi ja viljeltäviksi, ja vastavuoroisesti heidän olisi osallistuttava itärajan puolustamiseen. Elämä erämaatiloilla oli kuitenkin hyvin vaikea, ja kolmen vuoden kuluttua näille tiloille asettuneet mustalaiset palasivat kiertolaisiksi.26 Tämän jälkeen astui voimaan laki, joka määräsi "kuolemanrangaistukseen pahuutta tehneet mustalaiset ja muut karkotettaviksi maasta." Laki oli olemassa aina Ruotsin valtakauden loppuun. (KK s.13) Suomen tultua Venäjän suuriruhtinaskunnaksi vuonna 1809 entiset säädökset jäivät pääpiirteittäin voimaan. Lisäksi vuonna 1812 mustalaiset määrättiin valtiovallan toimesta huostaan otettaviksi; miehet määrättiin Viipuriin työlaitokseen ja naiset Turun kehruuhuoneisiin.(Ollikainen s.69) Mustalaiset olivat levittäytyneet koko Suomeen, mutta eniten heitä asui Karjalassa. Viime sotien aikaan he lähtivät evakkoon muun väestön mukana. Arviolta kolmannes heistä muutti Ruotsiin, monet ajautuivat kasvavien kaupunkien slummikortteleihin.(Ollikainen s.74)

7.2 Toimeentulo Suomessa

Toimeentulo oli Suomessakin mukautettava irtolaisen aseman suomiin edellytyksiin. Sen eteen tehtiin kaikkea, mitä maaseutu suinkin tarjosi. Niin mustalaisen kuin valkolaisenkin elämän perusta oli maatalousyhteiskunnassa. Pääasiallisena toimeentulolähteenä oli hevoseen liittyvät työt, lisäksi tehtiin käsitöitä, pieniä palveluja. Ennustettiin ja oltiin välillä töissä maataloissa.

1900-luvun puolivälissä tapahtui maassamme raju elinkeinorakenteen muutos: noin yhdessä vuosikymmenessä maatalousvaltainen yhteiskunta muuttui nykyaikaiseksi teollisuusvaltioksi. Mustalaisten leipäpuusta, maatalosta, tuli kilpailutaloudellinen yksikkö, johon ei mustalaisia sopinut. Mustalaisten perinteiset elinkeinot romuttuivat. Hevosen tilalle tuli auto, käsityöt eivät kyenneet kilpailemaan massatuotannon kanssa, lehtien horoskoopit korvasivat povaajan. Teolliseen yhteiskuntaan mustalaiset olivat soveltumattomia, heiltä puuttui koulutus teollisuusyhteiskunnan töiden vaatima ammattitaito.

8. Romanit muualla Pohjoismaissa

8.1 Ruotsi

Vuosisadan ajan ruotsalainen lainkäyttö ja hallinnolliset toimet olivat samanlaiset Ruotsi-Suomen molemmissa osissa. Suhtautuminen mustalaisiin oli myönteisempää kuin monessa muussa Euroopan maassa. 1600-luvun lopulla Kustaa II Adolf helpotti itämeren pakolaisten maahan tuloa, jolloin valtakuntaan saapui myös paljon mustalaisia. Suomen irtauduttua 1809 Ruotsi alkoi kehittää politiikkaa omaan suuntaansa. 1960-luvulla Suomesta muutti paljon mustalaisia Ruotsiin paremman elämän toivossa. 1970-luvulla heistä kiinnostuttiin yleisen solidaarisuuden hengessä. 1980-luvulla aatteellisuus oli jo haihtunut ja mustalaisten ongelmat hukkuivat Ruotsiin suuntautuneen pakolaistulvan alle. Viime vuosina pakolaisia on tullut Ruotsiin etenkin entisen Jugoslavian alueelta. ( Ollikainen s.78)

13

937

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kilometri veistin

      ja asiasta joka on kaikkien luettavissa kirjoista, olisit laittanut vaikka vain kirjaluettelon jos ylipäätänsä olisi tarvinnut edes laittaa ollenkaan...

      • siksi, että sinä et lue sitä

        siksi, että sinä et lue sitä


    • palstoilkta

      noi sun väittees perusttuu just sun äitis kertomiin legendoihin varokaa mustalaista se viepi teijät ja kaiken mitä irti saa jnejne
      ja rasistisinta jutussas on että yleistät koko mustalais kansan väitteisiis ja mielipiteihis vaikka normaali älyinen ihminen tajuaa ettei se niin mene,jokaisessa heimossa on pahan tekijät ja varsinkin etnisessä ne ovat selvemmin esillä tämän valtaväestön silmissä,aikoinaan (noin 20 vuotta ja siitä taakse päin) mustalaiset joutu kiertää hevos vankkureillaan ja joillakin myöhemin autoilla,oli joitakin paikkoja jonne oltiin tervetulleita talven pakkasilla esim saunaan yöpymään ja tehtiin hevos kauppoja ja pitsiä ja kaikkea mahollista myytin ja vaihtettin leipään,kuten ymmärätte ettei kiertolaisen elämään sovi koulun penkki varsinkaan kun et ole tervetullut mihinkää,totta on että jotkut mustalaiset varastavat mutta kyllä itekin varastasin nälkääni,oletko tietonen miten vaikea mustalaisen on käydä esim koulua tai saada työtä virallisesti,juuri noita vanhoja äidiltä ja isiltä oppittuja ennakkoluuloiden takia on valmiiks varauduttu kun mustalainen astuu ympäristöön,alkaa huutelu mannettelu ja pahimmassa tapauksessa käydään käsiks,se syöpi sitä itsetuntoo jota pitäs kasvattaa vielä lapsen kengissä olevaa että joskus olis tarpees vahva tekemään jotain hienoa elämäsään.. poliisien kanssa joutuu tekemisiin vaikka et ois ikinä mitään luvatta ottanut riittää kun olet mustalainen heillä on omasta mielestään oikeus tulla ja heittää putkaan,syytellä ja eijoo vierasta että on hakattu putkaan monta päivää kun ei tunnusta rikosta jota ei ole tehny,tai istuu linnassa muutaman vuoden kun sattu olemaan rikospaikan lähettyvillä.. no jos mentäs nopeesti mustalaisen kiertoa suomessa alusta asti eli noin 1550 luvulla ensimmäiset mustalaiset tuli suomeen pakoon euroopan hirveyksiä,suomessa oli ollu alussa tervetulleita mustalaiset koska heidän ammatti taitoaan tarvittiin joka puolella(ottakaa ite selvää mitä jos kiinnostaa) ja näin tienattiin leipää ja katto kylmiin öihin pään päälle,no myöhemmin kirkon toimesta julistettiin mustalaiset noidiksi ja pahoilaisen kätyreiks tms ja poltettiin rovioilla,jahattiin ympäriinsä,sitten oli lupa ihan tavan tallukoidenkin ottaa kiinni jos näki ja hirttää jne 1900 luvulla asiat alko muuttua monestakin syystä,sota aikoina alko kelvata apu,vaikkakin väkisin joitakin vietiin ja joillekin luvattiin maita keskeltä suota jne ja tietty etu linjalle mutta sieltäpä noúsi eräs sotasankari joka patisti miehijä pysymään ruodussa kun heikko vatsaisimmat alko juosta väärään suuntaan ja he olivat selviytyneet voittajina,kaikki kunnia heille vapaasta maasta,ei sillä että kannustaisin sota toimia mielestäni se on yksi iso vääristymä ihmisten keskuudessa/mielissä..
      mitäs pahaa mersussa muuten on,on muutes todella hyvä auto varsinkin talven pakkasilla,suotta sä siitä herneitä vejät nenääs..
      toisekseen näitten rasisti natsien faktat on aina niin paikkaansa pitäviä että...pelkkää teini/juopon uhoomista kyllä se on nähty miten te puolutatte isänmaatanne,tuhootte enemmän kun ketkään muut
      ja onha meitä taksikuskeinakin ja bussi kuljettajia ja huippu asianajajia ja kuule vaikka missä korkeita virkoja löytyy, urheilussa huippu tason nyrkkeilyssä,jalkapallossa,yleisurheilussa ja vaikka missä kuten sanottu he eivät tunne velvollisuutta tulla teille erikseen ilmottaa mitä tekevät työksensä,rasistit työ käyttäydytte kuin omistaisitte meijät tai jotain mutta eihän se näin ole kyllä voitte orjuutta tavallanne eli pistämällä kapuloita rattaisiin mutta ette ikinä tule hyppimään meijän ylitte tolla sivistys tasolla,meillä on ollut vasta niin vähän aikaa mahollisuus samoihin asioihin kuin teillä hyvät valkolaiset ja jo on tuloksia aika korkeille heitelty että eiköhän myö tehä vielä jotain suurta välittämättä pienten huudoista ja epämääristä faktoista ja mä tiijän henkilö kohtasesti monia valkolaisia suomalaisia ketkä on alussa vihannut ja niillä vanhoilla ennakkoluuloilla mennyt mutta sitten tilanteesta tai toisesta johtuen joutunut turvautumaan meikäläisen apuun ja sen jälkeen on miele kummasti muuttunut kun huomaa ettei ola läheskään mitä muut väittävät ja on sanottu ettei heijän keskuuvessaan auteta toisia samanlaila läheskään ja myös sen vanhempien kunnioituksen tai voi sanoa melkee epä kunnioituksen olen huomannut monessa perheessä saa huuttaa vaikka mitä rivouksia suoraan vanhempien naamaan eikä minkäänlaista häveliäisyyttä,on kuin että se on tätä nykypäivää mutta luulis tajuavan että se on sivistyneisyyden ensi askeleita,perus pilareita jne
      raamatussa on eräs kohta joka kertoo suoraan mustalaisten elämästä jossa sitten käy lopulta niin että heille langettiin kirous Jumalan toimesta että heidän kansa joutuu kiertää kansojen seassa eikä heille suoda rauhaa missään,heitä tapetaan joka paikassa missä ikinä kulkeakin eikä kukaan tiedä keitä he ovat he itsekin unohtavat sen ja näin on tapahtunut,on vain "legendoja" keitä me ollaan esim valkolaisen en muista nimee keksimä löytö että oltas intialaisia koska meijän kieli on sanskritin velj kieli niin sanottu arjalainen,toki mustalaisia on intiassa ollut ja elänyt mutta ei koskaan intialaisten seassa vaan aina yhteiskunnan ulkopuolella,kiertolaiset,sitten on "legendaa" että olta egyptiläisiä,siinäkin on vinha perä että ollaan oltu egyptissä ja noin tuhat luvulla kun saavuttiin eurooppaan väitettiin että ollaan egyptiläisiä kuningaita ja prinssejä että saatiin mennä ja olla rauhassa,sitten on legendaa että ollaan romaniasta kotosin koska maan nimikinhän sen kertoo,no siinäkin on vinhaa perää koska esim ketkä tietää dracula stoorin niin siinähän kerrotaan että oltiin itse pää verenimijän uskollisia palvelijoita,liekke itse dracula ois ollu mustalainen alun perin who knows *nauraa*
      tosiasiassa meitä ei ole vielä "löydetty" ja tutkimuksia tehää joka aika ja aina löytyy uus väite alkuperällemme,itse uskon täysin että Jumala on asialla ja peittää ihmisten sydämet näkemästä meitä ja saa jonkinlaisen vihan kautta aikoijen meidän päälle sen takia että me ei kkuunneltu silloin häntä eikä pelätty ja lopulta petettiin hänen sanansa hän kirosi meidät kulkemaan maan päällä syntipukkina aina niin kauvan kun siten lopulta kääntyy takas meidän puoleemme ja poistaa kaikki synnit ja puhistaa nääntyneet sielun ja antaa rakkaudensa sydämiimme sitten me teidämme keitä olemme ja mistä tulemme sitten tietää kaikki!
      toivottavasti joku ymmärsi mitä koetan sanoa jos ei niin ei voi mitään kuljetaan siteet silmillä ja törmäillään




      Tässä muutama lainaus kirjasta, EFRAIM miten minä voisin hylätä sinut?

      " mustalaiset ovat epäilemättä salaperäisiä ihmisiä.he ovat elänneet euroopassa 1000-luvulta lähtien josta alkaen on koetettu saada selville,keitä he ovat ja mistä he tulevat.tämä tuntuisi varsin helpolta tehtävältä,mutta mustalaisten se osoitauttuu lähes mahdottomaksi tehtäväksi.joitakin syitä mainitakseni:

      1.valtaosa mustalaisista on lukutaidottomia,eivätkä he tallenna kirjoitettuja muistitietoja pitäen sitä osana Jumalan kirousta.

      2.he välittävät tuleville sukupolville vain vähän historiastaan,koska se on usein niin kammotavaa,mutta myös siksi,että se ei pahemmin kiinosta heitä.he eivät halua elää sen paremmin menneessä kuin tulevassakaan.ainoastaan tätä päivää.

      3.he suhtautuvat hyvin epäluulosesti ei-mustalasiin(joita he kutsuvat "kaajeiksi") ja antavat usein väärää tieoa suojellakseen itseään.

      4.he pitävät kielensä ja tapansa hyvin salaisina eivätkä opeta niitä ulkopuolisille.

      Mustalaisten itsensä suosima nimitys itsestään on "romani" .jossain vaiheessa mustalaiset hajosivat kolmeen osaan:romaneihin,jotka muutivat eurooppaan ja länsimaihin;domaneihin,jotka levisivät Lähi-Idän alueelle ja lomaneihin,jotka levittäytyivät itä-turkin ja ja armenia alueelle.on mielenkiintoista havaita,että kun israelilaiset vietiin pakkosiirtolaisuuteen,heidän sijoitettiin kolmeen eri paikkaan:
      "assyrian kuningas....siirsi israelilaiset assyriaan ja sijoitti heidät halahiin ,gosaniin haburin varsille sekä meedian kaupunkeihin"(2.kun.17:6)
      Joten heidätkin jaettiin todennäköisesti kolmeen osaan.siksi on mahdollista että mustalaisten kolme pääryhmää edustaa näiden kolmen alkuperäisasutuksen jälkeläisiä.ehkäpä jokainen ryhmä vapautui orjuudesta eri aikaan,eikä siitä syystä tiennyt kahden muun ryhmän kohtalosta.
      nämä mustalaisten kolme ryhmää on edelleen jaettu heimoihin,joilla on oma heimopäällikkö.mustalaiset ovat yleensä tummaihosia ja heillä on ruskeat silmät mustat hiukset,vaikka joukossa on toki joitakin vaaleampi-ihosiakin.missä tahansa he ovatkaan eläneet,he ovat aina pysyneet sosiaalisesti erillään valtaväestöstä. tämä on omalta osaltaan suojannut heitä sulautumisesta vieraisiin kansoihin.romanit ovat erittäin ylpeitä siitä,mitä ja keitä he ovat,ja tuntevat usein tietynlaista ylymyydentunnetta ympärillän eläviin ei-mustalaisten nähden.itse asiassa perinteiset mustalaiset uskovat,että liiallinen yhteydenpito valkolaiset kanssa saastutta heidät.

      katsotaanpa,minkä ominaisuuksien perusteella näitä ihmisiä voidaan pitää kymmenen kadoteun heimon jälkeläisinä ja juutalaisten veljinä.tässä yhteydessä kannattaa muistuttaa mieliin,mitä Raamattu sanoo tapahtuvan Jumalan kansalle,jos se jatkaa niskurointia ja verrata sitä mustalaisten historiaan.
      perustavaa laatua oleva kuvaus löytyy 5.mooseksen kirjan luvun 28 ja jakeissa 15-68,jossa Mooses varoittaa israelin lapsia tottelemattomuudesta Jumalaa kohtaan.Otetaanpa siitä erilleen muutamia tärkeimpiä piirteitä:kirottuja kaikialla,kirotut viljakorit ja taikinakaukalot,kirotut lapset,kirottuja työssä,sairausuudessa,sodassa,kuolemassa,sekasorrossa,kirotuna karkotetaan Jumalan maasta ja hajotetaan ympäri maailmaa jne.
      Palattuaan Babylonian pakkosiirtolaisuudesta juutalaiset saivat kokea vielä toisen pakkosiirtolaisuuden Jerusalemin ja temppelin tuhon jälkeen vuonna 70 j.Kr.Joten tämä tarkoittaa sitä,että sekä juutalaisten että mustalaisten historian tulisi heijastella noita Mooseksen kirjassa kuvattuja kirouksia.toisaalta heidän historiansa sekä muun maailman kohtelu pitäisi olla hyvin samankaltaisia,mikäli mustalaiset todellakin ovat israelin kadotettujen heimojen jälkeläisiä.mikäli tässä ei ole mielestänne tarpeeksi todisteita mustalaisten kuulumisesta noihin kauan kadoksissa olleisiin heimoihin,koetapa löytää toinen ihmisryhmä tämän päivän maailmasta,johon viitaukset sopivat paremmin.enpä usko,että löydät.joten millä tavalla mustalaiset ja juutalaiset ovat samanlaisia,ja miten niiden kummankin historia kuvastaa näitä kammottavia kirouksia?
      1.VÄESTÖ
      Maailmassa on pyöreästi 12 miljoonaa mustalaista ja noin 13 miljoonaa juutalaista.
      2.ULKONÄKÖ
      Kummatkin ovat pääsääntöisesti tummaihoisia muutamaa poikkeusta lukuunottamatta
      3.HAJANATUMINEN
      Kummatkin ihmisryhmät ovat hojonneet alkuperäisestä kotimaastaan kaikkiin maailman neljään kolkkaan. Historia myös osoittaa, että niin mustalaisten kuin juutalaisten kohdalla lähes kaikki suuremmat siirtolaisuudet olivat vainojen aiheuttamia, eivät vapaaehtoisia.
      4.ERISTÄYTYMINEN
      Kummatkin ovat pitäneet itsensä erillään ympäröivistä yhteiskunnista, ja ovat säilyttäneet hyvin vahvan ja erillisen edentiteetin. Ja tosiasia, että sinua ei hyväksytä. vain vahvistaa
      laajaa eristäytymisen halua.
      5.VÄLINPITÄMÄTTÖMYS
      Kummatkin ovat taipuvaisia pitämään itseään naapureitaan parempina ja pitäytyvät tästä syystä näistä erillään.
      6.MUSIIKKI JA VIIHDE
      Kummallakin on vahvat musiikilliset perinteet, ja ovat vaikuttaneet tuntuvasti länsimaiseen musikkielämään.
      7.RAKKAUS KULTAAN
      Kummatkin säilövät varansa kultaan; ja niin e...
      8.MORAALINEN SÄÄDÖSTÖ TAI LAKI ELÄMÄN OHJEENA
      Kkumpienkin elämää säätelevät varsin tiukat säännöt.(Tämä tietnkin pitää paikkansa ortodoksi-juutalaisten kuin muiden juutalaisten kohdalla)
      Nämä säännöt koskevat peseytymistä, puhtautta, ruoan valmistus, naisten hygieniaa, avioliittoa ja varsinkin ulkopuolisten kanssa avioitumista.
      Uskon mustalaisten lakien periytyvän Mooseksen laeista. mutta ne ovat muuttuneet vuosituhansien kuluessa, koska mustalaiset eivät harrasta kirjallisuutta ja kirjoitettuja lakeja.
      9.AVIOLIITON SYMBOLIT
      Kummankin heimon naimisissa olevat naiset peittävät päänsä osoittaakseen olevansa varattuja(ortodoksi-juutalaiset)(muun maan romanit)
      10.TUNNE-ELÄMÄ
      Kummatkin ovat hyvin tunteellisia ihmisiä, ja heillä on vahvat siteet esimerkiksi lapsiinsa. He
      myös osoittavat tunteitaan yhteisön toiminnoissa kuten esimerkiksi hautajaisissa.
      11.VAINOT
      Kumpiakin on vainottu täällä Euroopassa;heitä on
      hyljeksitty ja jopa teloitettu pelkästään siitä syystä, että he ovat juutalaisia tai mustalaisia. Vakavien lakien puristuksessa mustalaisilla ei ole
      ollut muuta mahdollisuutta kuin tulla "kansojen seassa kiertelijöiksi"(Hoos.9:17)Juutalaisia on kohdeltu länsimaissa nykyään paremmin, varsinkin laajan USA:han suuntautuneen siirtolaisuuden jälkeen. Tässä suhteessa uskon mustalaisten saaneen kokea kiroukset voimakkaammin.
      12.JOUKKOTUHO
      Natsi-Saksassa kummatkin jouttuivat osallistumaan "lopulliseen ratkaisuun" keskitysleireillä. Itse asiassa suurempi osuus Euroopan mustalaisista kuoli noilla leireillä kuin juutalaisia.
      13.MAANVILJELY
      Sen paremmin juutalaiset kuin mustalaisetkaan eivät mielellään hakeudu töihin, joka sitoo heidät maahan(paitsi Israelin maahan). Kun mustalaisille on annettu maata ja heitä on kannustettu asettumaan aloilleen, he eivät ole osoittaneet mielenkiintoa, aivan kuin tietäisivät olevansa tuolla alueella kirottuja.
      Mikäli tässä ei ole mielestänne tarpeeksi todisteita mustalaisten kuulumisesats noihin kauan kadoksissa olleisiin heimoihin, koetapa löytää toinen ihmisryhmä tämän päivän maailmasta, johon viittaukset sopivat paremmin.
      Enpä usko että, löydät.
      Eli tuossa oli jotaikin yhtäläisyyksiä, mutta tarkastellaanpa nyt selviä eroja heidän välillään
      14.KIELI
      Ennen 1800-luvun loppua, hepreankieli oli säilynyt ainostaan juutalaisten pyhien kirjoitusten traditioiden kielenä. Mutta sitten
      sionistit elvyttivät sen takaisin puhekieleksi.
      Joten Israelissa asuvien juutalaisten lisäksi useimmat muut juutalaiset eivät vieläkään pysty keskustelemaan hepreaksi.mutta ei tämä tee heistä yhtään vähemmän juutalaisia .mustalaiset eivät puhu hepreaa vaan omaa romani tsibiski kutsumaansa sanskritin sukista kieltä.mutta miksi,sen haluaisin tietää.miksi mustalaiset puhuvat täysin eri kieliperheeseen kuuluvaa kieltä kuin juutalaiset?johtava mustalaisia tutkinut kirjailija angus fraser toteaa kirjassaan "the gypsies" että historialliset kielitieteilijät eivät ole päässeet yksimielisyyteen varhaisten romanien kieltä puhuvien ihmisten rodullisesta tai etnisestä alkuperästä.hänen mukaansa on todisteita ,että monien etnisten ryhmien on todettu vaihtaneen kieltä aikojen saatossa.joten millään varmuudella ei voida todistaa sukulaiskieltä puhuvien ihmisryhmien olevan sukua keskenään.tätä taustaa vastaa voimme todeta,että kielten ero ei estä meitä uskomasta.että romani tsibiä puhuvat mustalaiset olisivat pohjoisten israeliläisten jälkeläisiä.
      Voimme myös olettaa että romani tsib ei välttämättä ole mustalaisten alkuperäinen kieli.eli jos kielitieteilijät eivät pysty todistaa mustalaisten rodullista ja etnistä alkuperää.niin on ainakin mahdollista heidän puhuneen hepreaa tai vaihtaneen sen joskus sanskritin sukuiseen kieleen paettuaan israelista.
      meidän pitäisi kuitenkin vielä selittää miksi muinaiset pohjoisisraelilaiset alkoivat puhua assyriaan siirtonsa jälkeen intialaista kieltä.pohdiskellessaani näitä asioita luin werner kellerin kirjaa "the bible as history".selailessani kirjaa pysähdyin kohtaan,joka ei välttämättä kiinostanut minua tutkiessani kadotettuja heimoja.kirjan kohta kertoi nimittäin israelilaisten viettämistä 40 vuodesta erämaassa.mutta juuri silloin löysin hämmästyttävän asian.luin suwardata-nimisen prinssin kuninkaalleen kirjoittamasta kirjeestä.tässä lyhyt ote kirjasta:

      "mielenkiintoisin asia tässä kirjeessä oli tyylin ja sisällön lisäksi sen kirjoittaja,prinssi suwardata.hänen nimensä osoittaa selvästi hänen olleen indoarjalaisten jälkeläisiä.prinssi indaruta jonka hän myös mainitsee kirjeessään oli samaten indoarjalainen.vaikka saattaa kuulostaa omituiselta,kolmanneksella kirjeenvaihtoa harrastaneista kaanaanin prinsseistä on indoarjalainen tausta"

      mitäpä muutakaan tämä voisi merkitä kuin,että muinaiset kaanaanilaiset puhuivat sanskritin sukuista kieltä.tuo tieto ei olisi muuten ehkä merkinnyt minulle mitään,mutta olin juuri lukenut jakeita Jesajan kirjan 19.luvusta.
      "sinä päivänä on viisi kaupunkia egyptin maassa puhuva kaanaanin kieltä ja vannova valan Herralle Sebaotille." (Jes.19:18,vanha käänös)
      Tämä voimakas raamatun kohta kertoo viidessä kaupungissa puhutun Kanaanin kieltä kuten olemme nähneet, tuo kieli oli muinaisen sanskritin sukuista aivan kuten romani tsinbin.


      And Laban called it Jegar-sahadutha: but Jacob called it Galeed." (1 Moos.31:47.) Eli tässä on neljä eri sanaa, Jeggar- saha-dutha ,ja galeet
      Sitten nämä raamatun selitykset näistä on aivan metsässä, "todistusroukkio ja vartiopaikka". Aivan naurattaa mitä kaikkia ne höpöttää. Suomalaiset käänökset ne vasta mahdottomia on. Jatketaan."Massa ja Meriba".( 2.Moos.17:7)Ei se ole ;kiesaus, eikä riita.Lisää lisää.
      ,
      Mitäs tämä sitten tarkoitta? "...sillä sinä nousit isäsi lepoijalle; silloin sinä sen saastutit.. (1. Moos.49:4). mitä Jeesus tarkoitti tässä,
      "Ja hikiliinan, joka oli ollut hänen päässään,ei pantuna yhtenn kääriliinojen kanssa, vaan toiseen paikaan erikseen kokoonkäärittynä."(Joh.20:7) ...sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen.(Joh.21:7)

      Hoos. 9:17 Minun Jumalani on hylkäävä heidät, sillä he eivät ole häntä totelleet. He joutuvat pakolaisiksi pakanain sekaan.
      Katso onko tankalaisille käynyt näin?
      Huomaa miten suomalainen kääntää aivan väärin?
      Mitä luulet että Jumala sanoo tästä.
      Hoos.9:17
      My God will cast them away, because they did not hearken unto him: and they shall be wanderers among the nations.
      Eli tässä oikekeja käännös. "Minun Jumalani on hykkäävä Efraimin, koska se ei ole kuunnellut häntä.KANSOJEN SEASSA SE JOUTUU KIERTELEMÄÄN"

      5. Moos. 28:64 Ja Herra hajottaa sinut kaikkien kansojen sekaan maan äärestä toiseen, ja sinä palvelet siellä muita jumalia, joita sinä et tunne ja joita sinun isäsi eivät tunteneet, puuta ja kiveä.
      5. Moos. 28:65 Ja niiden kansojen seassa sinä et saa rauhaa, eikä jalkasi löydä lepopaikkaa. Herra antaa sinulle siellä vapisevan sydämen, rauenneet silmät ja nääntyvän sielun.
      5. Moos. 28:66 Ja sinun elämäsi näyttää sinusta olevan hiuskarvan varassa, yöt ja päivät sinä olet pelon vallassa etkä ole varma hengestäsi.
      5. Moos. 28:67 Aamulla sinä sanot: 'Jospa olisi ilta!' ja illalla sanot: 'Jospa olisi aamu!' - sellaista pelkoa sinä tunnet sydämessäsi, ja sellaisia näkyjä sinä näet silmissäsi.
      Kuinka paljon tanskalaisia natsit surmasivat toisen maailman sodan aikana? Avaa silmäsi!!
      Mitä yhteistä on tanskalaisilla ja juutalaisilla?
      Eli pitäisi tietää asioita ennenkuin lähtee perättömiä puhumaan.Mellerin sekopäisiä juttuja.
      Onko tanskalaisille käynnyt näin?
      Onko tanskalaisilla ja juutalaisilla ollt samanlainen kohtalo? Todista se! Sanon että p...a
      puhetta. Mutta Katsopa juutalaisen ja mustalaisten historriaa, ja vertaa niittä keskenään .Koska jumala kirosi kummankin heimon.Niin heillä pitäisi olla samanlainen historia. ja onkiin. Vai väitätkö toisin?

      5. Moos. 28:16 Kirottu olet sinä kaupungissa ja kirottu olet kedolla.
      5. Moos. 28:17 Kirottu on sinun korisi ja sinun taikinakaukalosi.
      5. Moos. 28:18 Kirottu on sinun kohtusi hedelmä ja maasi hedelmä, kirotut sinun raavaittesi vasikat ja lampaittesi karitsat.
      5. Moos. 28:19 Kirottu olet tullessasi ja kirottu olet lähtiessäsi.
      5. Moos. 28:20 Herra lähettää sinun sekaasi kirousta, hämminkiä ja uhkaa, mihin tahansa ryhdyt, kunnes äkisti tuhoudut ja hukut töittesi pahuuden tähden, kun olet minut hyljännyt.
      5. Moos. 28:21 Herra antaa ruttotaudin tarttua sinuun, kunnes se sukupuuttoon hävittää sinut siitä maasta, jota menet ottamaan omaksesi.
      . Moos. 28:22 Herra lyö sinua hivutustaudilla, kuumeella, poltteella ja tulehduksella, kuivuudella, nokitähkillä ja viljan ruosteella, ja ne vainoavat sinua, kunnes menehdyt.
      5. Moos. 28:23 Ja taivaasi, joka on sinun pääsi päällä, on niinkuin vaski, ja maa, joka on allasi, on niinkuin rauta.
      5. Moos. 28:24 Herra muuttaa sinun maasi sateen tomuksi ja tuhaksi; taivaasta se tulee sinun päällesi, kunnes tuhoudut.
      5. Moos. 28:25 Herra antaa sinun vihollistesi voittaa sinut; yhtä tietä sinä menet heitä vastaan, mutta seitsemää tietä sinä heitä pakenet; ja sinä tulet kauhistukseksi kaikille valtakunnille maan päällä. Niin onko nämä sinun mielestä tanskalaisia? Hölyn pölyä
      Hoos. 14:10 Kuka on viisas ja ymmärtää nämä? Kuka taitava ja käsittää nämä? Sillä Herran tiet ovat suorat: vanhurskaat niillä vaeltavat, mutta luopiot niillä kompastuvat.
      Niin minä annoin häväistä pyhät ruhtinaat, jätin Jaakobin tuhon omaksi, Israelin alttiiksi pilkalle. Jes.43:28.
      5. Moos. 28:16 Kirottu olet sinä kaupungissa ja kirottu olet kedolla.
      5. Moos. 28:17 Kirottu on sinun korisi ja sinun taikinakaukalosi.
      5. Moos. 28:18 Kirottu on sinun kohtusi hedelmä ja maasi hedelmä, kirotut sinun raavaittesi vasikat ja lampaittesi karitsat.
      5. Moos. 28:19 Kirottu olet tullessasi ja kirottu olet lähtiessäsi.
      5. Moos. 28:20 Herra lähettää sinun sekaasi kirousta, hämminkiä ja uhkaa, mihin tahansa ryhdyt, kunnes äkisti tuhoudut ja hukut töittesi pahuuden tähden, kun olet minut hyljännyt.
      5. Moos. 28:21 Herra antaa ruttotaudin tarttua sinuun, kunnes se sukupuuttoon hävittää sinut siitä maasta, jota menet ottamaan omaksesi.
      5. Moos. 28:22 Herra lyö sinua hivutustaudilla, kuumeella, poltteella ja tulehduksella, kuivuudella, nokitähkillä ja viljan ruosteella, ja ne vainoavat sinua, kunnes menehdyt.
      5. Moos. 28:23 Ja taivaasi, joka on sinun pääsi päällä, on niinkuin vaski, ja maa, joka on allasi, on niinkuin rauta.
      5. Moos. 28:24 Herra muuttaa sinun maasi sateen tomuksi ja tuhaksi; taivaasta se tulee sinun päällesi, kunnes tuhoudut.
      Hoos. 3:4 Sillä kauan aikaa saavat israelilaiset olla ilman kuningasta ja ruhtinasta, ilman uhria ja patsasta, ilman kasukkaa ja kotijumalia
      Jer. 30:24 Eikä Herran vihan hehku asetu, ennenkuin hän on toteuttanut ja täyttänyt sydämensä aivoitukset. Aikojen lopulla te tulette sen ymmärtämään
      Hoos. 14:10 Kuka on viisas ja ymmärtää nämä? Kuka taitava ja käsittää nämä? Sillä Herran tiet ovat suorat: vanhurskaat niillä vaeltavat, mutta luopiot niillä kompastuvat.
      Tässä muutama esim.Siunausta sinulle kovasti.
      Matt. 7:7 Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
      Matt. 7:8 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan

      • hengelliset kilometriviestit

        pois täältä.
        Menkää PALTALKiin!


      • valkolais ateisti pane turp...
        hengelliset kilometriviestit kirjoitti:

        pois täältä.
        Menkää PALTALKiin!

        valkolais ateisti pane turpa kiini ja häivy, tää on mustalais palsta ja mustalaiset on kaikki hengellisiä, mutta et sinä ,kun olet kaajo


      • Itseni kirjoittama viestihän se siinä,en muista minne kirjotin tän tai miks noin kiivaaasti puhuin mutta olihan siinä paljon asiaakin?!


      • koska lainasin sitä, kiitos.
        tsigaan kirjoitti:

        Itseni kirjoittama viestihän se siinä,en muista minne kirjotin tän tai miks noin kiivaaasti puhuin mutta olihan siinä paljon asiaakin?!

        Hyvin kirjoitit, koska lainasin sitä, kiitos.


    • monta sataa vuotta

      Kyllä valkolainen on syönnyt monta sataa vuotta mustalaisten persettä, ei ole mitään valetta suomessakin 60 luvun loppupuolelle asti, hävetkää valkoinen kansa , vai ettekö osaa sitä tempua?

    • Hulda-Hermanni

      Siinäpä sitä oli historiikkiä kerrakseen. Jos tämä tumma heimo saisi vapaasti muokata Suomesta ihanne maansa, millainen se olisi? Kaikki valkolaiset ulos ja tilalle huivipäät hallitsemaan. Olisiko silloin paremmin? Ollaanko jo lähellä ihannetta? Mikä täällä on erilaista euroopan muihin maihin verrattuna? Mitä olisi syytä muuttaa? Mitä romani on itse valmis tekemään muutoksen eteen? Kerro kolme asiaa, joista et ole mistään hinnasta valmis luopumaan? Saisiko muutaman asiallisen vastauksen. Kiitos!

    • ......

      Mistä lähteistä, ja tekiä?

      • vartiopäälikkö

        kirjoitti kaikki jutut


      • ........
        vartiopäälikkö kirjoitti:

        kirjoitti kaikki jutut

        Ainoa tie joka johtais johonkin olisi suunata luonnomukaiseen, nuikkakulutteiseen ja vaattimattomaan elämään.


    • Tässä on mustalaiset

      Tässä on mustalaiset

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      154
      4025
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      41
      2450
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2427
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2322
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2092
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      22
      1816
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1653
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      80
      1590
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      72
      1142
    10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1111
    Aihe