Asperger parisuhteessa

Palstoilta luettuina as-piirteet kuulostavat aina juuri sellaisilta kuin omalla miehellä on. Jos olet oikeasti tavannut tai ollut tekemisissä as-henkilöiden kanssa, niin ehkä huomaisit jonkun laatueron heissä ja miehessäsi (tai sitten et).

Se että olisi diagnoosi, ei anna mitään oikeutta käyttäytyä noin. Tuo on yhtä älytöntä kuin puolustautua sillä, että henkilöllä on vaikea luonne. Diagnoosin idea on tunnistaa ominaisuus ja sitten suunnitella siihen korjaava kuntoutus. Useamman vuoden kovalla työllä jotkut as-henkilöt pystyvät toimimaan kohtalaisesti alkeellisissa sosiaalisissa tilanteissa. Jos puolisosi on as, niin mitään rakkautta tai kiintymystä muistuttavaa sinun on tietenkin turha koskaan odottaa.

nyt asian vierestä meneekin, niin meillä oli niin, että ex kuvitteli, että kun sain dg:n, niin muutun sitten ns. tavalliseksi kuin kuin taikaiskusta.
Ex vielä on rajatila persoonallisuushäiriöinen, mikä teki meidän elämästä melko myrskyisän, mistä mä taas kärsin valtavsti, koska pidän rauhallisesta elosta ja ahdistun arvaamattomuudesta.
Niinhän siinä sitten kävi, että mä super uskollisena halusin miellyttää suurta rakkauttani, loppuaikoina lähinnä myös siksi, ettei se aina saisi raivokohtausta. Jossain vaiheessa mulle välähti, ettei ex rakastanutkaan mua vaan tekojani, siihen loppui meidän suhde mun puolelta.

"Minä ainakin koen, että minua vaaditaan muuttumaan enkä saa olla oma itseni, koska minun tulee joustaa sekä ymmärtää. Mutta kuka tulee minua asioissa vastaan ja ymmärtää?"

Nyt olet kyllä kehitellyt jotain omia juttujasi. En usko, että miehesi voi olla sieltä vaikeapiirteisemmästä päästä, jos on saanut naisen itselleen ja siten hän tuskin myöskään mitään erityiskohtelua tarvitsee.

Kun itse assina seurustelin, niin ymmärsin mielestäni tyttöystävääni jopa epätavallisen hyvin. Tulin asioissa vastaan liikaakin ja ymmärrin itseni kustannuksella. Toinen ei kuitenkaan empatiaa tuntenut, eikä nähnyt ihmisiä, kuin korkeintaan rahallisina arvoina.


"Hän sanoo, että rakastaa minua varmasti maailmassa eniten, mutta se "maailmassa eniten" ei näy mitenkään minulle. Minun siis on elettävä sanojen varassa. Se on vaikeaa, koska minulla on tunteet ja toinen ei tiedä mitä se tarkoittaa."

Nyt menet jo provojen puolelle. Itseasiassa tuo vaikuttaa joko manipuloinnilta, tai sitten miehesi ei ole assi.
Hyvin mahdollista on myös se, että olet yhtä epäempaattinen miehellesi, kuin palstalle kijoittamisessasi, etkä anna tälle edes mahdollisuutta osoittaa rakkautta.


"Välillä koen, että mitä enemmän mieheni lukee aspergerista sitä enemmän hän käyttäytyy assin tavoin ja on haluton tulemaan vastaan."

Mielestäni vaikuttaa siltä, että näet projektion: selität miehesi persoonaa aspergerilla ja kehittelet itsellesi fantasiaa ja projisoit fantasian mieheesi, mikä kuuluu myös fantasiaasi ja luulet, että mies onkin se, joka selittelee asioita aspergerilla.


"esim. Jos hän lukee palstoilta tunnekylmyydestä, hän lakkaa kokonaan osoittamasta sitäkään vertaa huomiota, mihin hän pystyy ja kykenee ja mikä on minulle riittävästi.
Tällaisista asioista koen turhautuneisuutta."

Tämäkin viittaa samaan, eli oman projektion näkemiseen toisessa ihmisessä. Mielestäni tuo kuulostaa muuten erittäin epäloogiselta päätelmältä, joten ilmeisesti näet oman ajattelutyylisi toisessa ihmisessä.
Toisaalta fantasiasi miehesi assista voimistuu, kun itsellesi uskotellaksesi uskottelet hänelle hänen olevan assi, jolloin saat hänet käyttäytymään assin tavoin, ainakin omissa silmissäsi.

Aikana ennen as-dg:a eräs kokenut vanhempi, varattu nainen sanoi ihan ystävänä
tuskin tulet onnistumaan parisuhteessaa. Siihen kuitenkin ajauduin.
Tavallaan olen tehnyt 2 ihmistä tyytymättömäksi. Kun vaimoni katuu avioitumistamme toistuvasti,
joudun toteamaan aina saman; tämä on ihan vapaaehtoista.

Ollaan kai jonkin sortin riippuvuussuhteessa. Huolehdimme toisistamme, mutta...
Kun muistelen sukumme miesten avioliittoja, kyllä miehet aina ovat olleet 'diktaattoreita'.
Joko pysytään tai lähdetään, mut turpa rullalle pakkoliitosta.

Että tälleen meitillä.

miettimään tuota tunnekylmyyttä. Se kun sopii myös persoonallisuushäiriöihin.

Itse en tosiaakaan ole tunnekylmä mulle tärkeitä ihmisiä kohtaan. Tosin niitä nyt ei kyllä kovin montaa olekaan.

Onko miehelläsi ollut tai onko nyt jotain eritystä mielenkiinnonkohdetta, johon hän uppoaa lähes fanaattisesti? Se on ainakin yksi aspergerin oire.
Itse keräin penskana ravihevosten sukutauluja. Kirjoittelin niitä välillä päiväkausia vihkoihin, mitä mulla oli paljon. Mulla on edelleenkin ne vihot tallessa. Sukutauluja on tuhansia. Osaan niistä vieläkin suuren osan ulkoa, nelikymppisenä. Tietokone olisi ollut unelma siihen aikaan.
Jos joku yritti häiritä sukutaulujen kirjoittelua, saatoin kyllä suuttua melkoisesti, jos en saanut rauhassa jatkaa kirjoittelua.

As on hieman ns. muoti-ilmiö tällä hetkellä, vaikka on toki oikeasti olemassa. Se on jotain uutuutta, johon on kiva sovittautua, jos on jotenkin ns. tavallisesta poikkeava.
Tosin itseäni mietityttää, mikä se ns. tavallinen sitten lopulta oikein on.

http://women.timesonline.co.uk/tol/life_and_style/women/body_and_soul/article3416502.ece

http://assijorinat.blogspot.com/

itselläni on autistinen mies ja oln hänen kanssaan kihloissa,vaikeita aikoja on paljon ollut mutta niistä on selvitty :) voit kysellä lisää sähköpostiin [email protected]

Minä olen aspergerilainen nainen ja suhteessa neurotyypillisen miehen kanssa. Meidän parisuhteemme on hyvin erilainen kuin sinun, ajatuska. On tärkeää tiedostaa, että parisuhteen sisällä molemmat ovat vain erilaisia, kumpikaan ei sen pikkuisen kuvion sisällä ole epänormaalimpi kuin toinen ja toisen outoudet täytyy vain hyväksyä ja sietää ja molempien täytyy joustaa siinä missä pystyy. Kommunikaatio on tärkeää, mutta nonverbaalisena se menee hukkaan ainakin meillä. Minulla on diagnoosi ja ehkä olen työstänyt asiaa aika paljon ja tiedän, mikä on minua itseäni ja mikä aspergeria. Tiedän, että jos tekemiseni keskeyttää, minä ahdistun, ja sen voi sanoa kumppanille suoraan, että hän tietää, mistä se johtuu. Tiedän, että ahdistun jos jotain tapahtuu suunnittelematta. Menen sekaisin, jos huonekalujen paikat muuttuvat. Parasta on vain sanoa se kumppanille sillä tavalla rauhallisesti ja selvästi niin, että viesti menee perille ilman syytöksiä. Tietysti huonekaluja voi siirtää ja kauppaan pitää mennä joskus yllättäen, mutta minulta ei kannata silloin odottaa liikoja ja minä tiedän kyllä, että käytökseni ei tunnu toisesta kovin kivalta. Menen siis todella poissaolevaksi ja törmäilen paikkoihin, enkä osaa kertoa mielipiteitäni.

Niin, rakkaudenosoitukset tavalla tai toisella ovat tärkeitä. Jos hän rakastaa sinua, hän ei ehkä vain yksinkertaisesti keksi, miten voisi rakkautensa osoittaa. Hänen tuntoaistinsa saattaa olla yliherkkä.. Sellaiset asiat tulkitaan tunnekylmyydeksi, vaikka ne eivät aina sitä ole. No, en tiedä. Minulla ei ole sellaista. Saan sellaisia rakastan-rakastan-rakastan -kohtauksia ja olen aivan hullaantunut.

Miehesi ehkä elää assiuden työstämisvaihetta. Hän hakee itseään. Onko parempi olla kylmä vai lämmin? Omaa sisintään on joskus vaikea nähdä. Häntä voi ärsyttää suunnattomasti se, jos hän kuvittelee sinun yrittävän tehdä hänestä "normaalia" ja se saa vetäytymään. Koita kirjoittaa hänelle tuntemuksistasi. Asiat saattavat mennä kirjallisina paremmin perille.

Edellinen suhteeni muuten oli sellainen, jossa mies ei ymmärtänyt alkuunkaan. Kaikki aspergerpiirteeni hän selitti sillä, että olin häntä yli kymmenen vuotta nuorempi ja nainen. Hänen mielestään minun piti joustaa ja muuttua, koska minähän se vammainen olen, ei hän. Hän oli kaikinpuolin törkeä ja epäkunnioittava sitä itse tajuamatta ja lopulta sanoin, että nyt riittää. Vähän aikaa sitten hän soitti minulle ja kysyi, olenko jo löytänyt lääkkeen "sairauteeni". Hänestä asperger ei voinut olla mikään neurologinen juttu, kun se kerta ei näy magneettikuvassa ja ainakaan minulla ei voinut olla sellaista, kun olen ihan erilainen kuin hänen työkaverinsa 7 -vuotias lapsi, jolla on AS. Että sellaista. Ei hän uskonut, vaikka kuinka kerroin ja selitin. En viitsi miettiä häntä enempää, tulee vain ikävä olo.

Ihan samoja tuntemuksia ku ajatuskallakin, aina puhutaan että mitä assista tuntuu yms. mut ei esim. miltä puolisosta ja mitä se on arkena joka päivä.. Et jos tuntee samallalailla ku ajatuska ja mä ni ei oo varmasti ainut maailmassa. Ja aika törkeetä väittää että ne olis jotain provoja yms.. Jos/kun ei oo kokenut sitä samalta kantilta kuin me ja ne on jonkun toisen tunteita ja haluais ehkä sitä vertais tukea sille asialle. Omalla miehellä on diagnoosi mut siltin se on yhtä taistelua joka päivä. Itsekkin toivoisin että olis enemmä vertais tukea puolisoillekkin.

Itse elän keskellä kriisiä assi-mieheni kanssa. Mielelläni jakaisin kokemuksia muiden puolisoiden kanssa asperger arjesta ja kuinka jaksaa huomiseen. Minut tavoittaa myös dioriina/åt/wippies.fi

Aspalsta pyörii vaan assien paremmuuden ylistämisessä, joten sieltä on turha tälläistä tukea hakea :(

Avioliittoni jälkeen ihastuin toimeliaaseen, itseäni nuorempaan mieheen. Hän oli hyvin kokematon läheisessä suhteessa. Mutta en antanut periksi ja opetin häntä monella tapaa, koska minulle saa ihmiset olla sellaisia kuin ovat. Sitten astui kuvioon entinen läheinen nainen, joka oli saanut selville seurustelumme ja halusi tulla ystäväksi kanssani myös. Aluksi niin halusinkin, mutta asioiden ja ajan kuluessa naisen itse kertoessa tämän miesystäväni olleen ainoa, kenen matkaan oli avoliitossaan lähtenyt, mielipiteeni ystävyydestään ystäväni kanssa muuttui. Mielestäni oikeutetusti. Miesystäväni tapaili tätä naista aina tämän otettua yhteyttä ja perusteli, että tämä oli kahvitteluihin ja muut jutut minun kanssa. Minun kanssani ei ulos lähtenyt. Vuosi sitten olin niin kovassa kriisissä tämän suhteeni takia. Kävin psykologillakin ihmettelemässä, miksi nämä ihmiset ovat minulle näin ilkeitä. Erään miesystäväni työhakemukseen vaaditun psykologisen testin luettuani sain vinkin lukea aspergerista. Ja sitä lukiessa tuli olo kuin olisin suoraan lukenut hänen käyttäytymistään: johonkin asiaan täysin uppoutumisesta, päivittäin ja edelleenkin. Myös käytökset, jotka toistuvat hänen arjessaan, tulivat hyvin ilmi. Se helpotti silloin huomattavasti. Syksyllä em. nainen taas järjesti tilanteen niin, että viikottain tapaisivat. Siitäkin kauan neuvottelimme ja minun oli annettava periksi hänen lupaukselleen toiselle. Rankkaa oli. Lopuksi kävikin niin, että hän jäi pois niistä tapaamisista ja minä päinvastoin menin sinne, testaten,jäänkö henkiin. Voitin pelkoni ja jäin henkiin. Monenlaisia asoita, joita koen parisuhteessa tärkeiksi kokea, ei ole tapahtunut. Nyt sitten laitoinkin viestiä, että en enää pakota suhteeseen. Ollan ystäviä ja harrastetaan kaveriseksiä halutessa. Ei hän varmaan sitäkään ymmärrä. Kerran viikossa korkeintaan tavataan..Nyt katsottava, miten tästä jatkan hänen kanssaan.Rankkaa on ollut. Ei tietenkään halua olla ilkeä.

Hei,
Miehelläni on myös todennäköisesti AS. vaikkei ole diagnosoitu. Tehtiin juuri netin kautta testin ja oli positiivinen.
Olen ollut hämilläni 20 vuotta kaiksesta kylmyydestä ja välinpitämättömyydestä. Vaikka kuinka lämpöä osoitat, on jääpuikko vastassa omituisuuksineen.
Olen usein ajatellut eroa, kun joutuu selittää kaikki juurta jaksain, vertaiskuvin ym. jotta toinen käsittäis. Aviovuoteessa ei ole nukkunut 20 vuoteen.
Ulkomailla ei voi käydä, kun se pöllöilee siellä.
Olen niin väsynyt kaikkeen.
Ymmärrän sinua hyvin, mitä joudut kestämään.
Toivotaan, että jaksat.

VOI HUOH!!!!!!!! minulla on aspergeri DIAGNOSOITU sellainen ja se on niin henkilökohtaista aspergerit ei tosiaan oo mitään klooneja niinku toi yks valopää niin väittää onks se ees nähny millasii 14-18 v naiset on sitä lissu kloonien määrää jos et tiedä asiasta mitään ni parempi ku ootte vaa hiljaa ja meette lääkärii ni saatte diagnoosin ni tääki sirkus ois oikeest ohi siis jos naisten maailma kaatuu suhteessa johonki aspergerii ja käyttää sitä syynä ku jotkuu miehet on ikävä kyllä jotai ihme tunnevammasii jäämiehii jotka ei aivojäätymisen takii saa mitää aikaseks esim. haettuu töitä ja sen kautta sais rahaa ni ois ees rahaa hommaa toinen harmaa aivosolu enemmä ni menis senki elämä hituse paremmin ja sais niit kavereitaki säkäl et esimerkiks mulla on noin 60 kaveria joita nään vähintää 20 kertaa vuodessa ja vähä alle puolta päivittäin yhteensä ja 20 näist kavereista on naisia ja oon suhteessa ollu jo 9 kk ja ei oo tullu valituksii kertaakaa ei oo ollu ees riitoja koko aikana ja jos tähä aspergerii kaatuu naisen maailma ni miten meiän miesten maailma ei oo viel kaatun naisten iha vitun ärsyttävien oikkujen ja piirteiden ja nalkutusten takia esim hiukset vaatteet oluen juonti saunan jälkee -.- ja vastikää sain uuden naispuolisen kaverin joka on toisen naipuolisen kaverini sisko niin hän on tässä 2 kk aikana sanonut pelkkää positiivista kun ollaan pidetty henkeviä paskan jauhanta hetkiä niin kaikki noi kommentit mitä jotkuu äkäset eukot on laittan ni täält on tullu iha päin vastaista että oon rento, positiivinen, huomaavainen, luotettava, rehellinen, huumorintajuinen yms. joita itse asiassa olenkin voin sanoa valehtelematta koska en halua valehdella en tiedä miksi mutta en vain halua valehdella ja kaikki mitä tuossa tekstissäkin lukee on täysin 100% totta joten jos ette oo saanu oikeeta lausuntoo ja mies joutuu tästäki muijien päähänpistosta ryyppää ittesä rauhalliseks ni repikää jo perseenne ja jos mies on oikeesti täys perse ni lempatkaa ja lähtekää seurahuoneelle kalastamaa uutta ja parempaa tilallle ja täällä 24:ssakin on deitti palvelu koska ei se äijä valittamalla siitä parane kautta vaihdu mut ei mitää sainpaha sanottua mut lippu korkeella ihmiset.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/6689140

Tässä viestiketjussa oli joku muukin mielenkiintoinen blogi-linkki.

Olet aivan oikeassa:

Ei aikuisen kannata mitään dg hakea ja mitä hyötyä siitä olisikaan? Lapsuusiässä jos on ylipääsemättömiä vaikeita ongelmia saattaa dg olla eduksi. Mutta aina mutta. Dg voi aiheuttaa lapsuudessa sen, että toiset ihmiset alkavat katsoa aina lasta ja nuorta liian erilaisena eivätkä osaa suhtautua. Pidetään liian outona kummajaisena ja dg tulee taakka ja rasite elää normaalia elämää. Koulussa opiskelupaikoissa ym tulee aina eteen.

Sosiaalisuus ahdistaa - miksi ei voi vaan olla yksin. Miksi tuputetaan seuraa?

http://keskustelu.suomi24.fi/node/12122481#comment-66810115

Ei seurattomuus tee vammaista

Ei sen ihanampaa tilaa kyin yksinäisyys - älkää viekö sitä pois - älkää pakottako karsinaan, ken viihtyy laitumella paremmin...