Tässä parin päivän sisällä on näkynyt sellaisia viestejä joissa uskovat sanovat ateistien vihaavan uskovia. On olemassa psykologinen puolustusmekanismi joka tunnetaan nimellä projektio. Löysin tälläisen määritelmän:
"Projektiossa itsessä ahdistavana tai ei-hyväksyttynä koettu tiedostamaton impulssi tai piirre heijastetaan toiseen ihmiseen." [http://tiedostamaton.net/defenssit/projektio.html]
Onko oikeasti niin että uskovat vihaavat ateisteja, mutta projisoivat vihantunteen ateistien vihaksi heitä itseään kohtaan? Onhan se helpompi vihata, jos voi perustella itselleen, että "nekin vihaavat minua".
Viha on hirvittävän vahva tunne. Harva ateisti oikeastaan *vihaa* uskovia. Tunteita uskovia kohtaan on toki; sääli ja pettymys, katkeruus. Sääli siitä että uskovat eivät ymmärrä. Pettymys siitä että he eivät edes yritä. Katkeruus siitä että he eivät hyväksy. Mutta ei vihaa. Minä en ainakaan vihaa. Ei ole mitään syytä vihata. Voin olla pettynyt ja katkera edellämainituista syistä, mutta ne eivät estä minua luottamasta parempaan tulevaisuuteen, jos me vain opimme sietämään toisiamme paremmin. Jos minä vihaisin, olisin jo toivoni heittänyt ihmisten suhteen. Silloin minulla ei olisi enää mitään. Nyt minulla on toivoa siitä että uskovat voisivat joskus kasvaa aikuisiksi, ja hyväksyä erilaisuuden, ja niin kauan kuin toivon, en voi heitä vihatakaan.
Minun maailmankuvaani mahtuvat uskovat ihmiset oikein hyvin. Minä ymmärrän sen että ihmisillä on tarve luulla että on jotain suurempaa. Se ei horjuta minun maailmankuvaani siitä että mitään suurempaa ei ole. Horjuttavatko ateistit uskovien maailmankuvaa? En tiedä varmaksi, ehkä ei, mutta ehkä kyllä. Voi olla melko vaikeaa nojata uskon varassa tyhjään, jos joku huomauttaa siitä ääneen. Ehkä siitä johtuvat uskovien voimakkaat negatiiviset tunteet ateisteja kohtaan, joita he sitten projisoivat ateisteihin.
Vihan hedelmät
10
325
Vastaukset
- omatuntosi mukaan
Mitä se projisoi ateistien jumalanpilkka?
Onko olemassa sellaista ateistia joka ei pilkkaa jumalaa?
Mitä enemmän pilkkaat kristittyjä sitä voimakkaammin vahvistuu oma ismisi ja egosi.- Hattiwatti
Saaakos ihan näin ohimennen kysyä tuosta kaikkivaltiaan (ja kaikkitietävän) itsetunnosta että miksi se olisi mukas noin kehno ettei häntä saisi pilkata ? Ja jos hän kaikkitetävänä tietää jo etukäteen että joku häntä tulee pilkkaamaan, vetääkö hän silti herneen nenäänsä ja vyöryttää päällemme vaikkapa zunamin ? Jos hän ei pidä pilkkaamisesta, eikö hän kaikkivaltiaana voisi heittää herneen vaikka pilkkaajan nenunsieraimiin ?
Ei sillä että saunatonttuasi (tms mihin sitten uskotkin) haluaisin pilkata, evvk. "Mitä se projisoi ateistien jumalanpilkka?"
Tämä näyttää lauseelta, mutta en ymmärrä sen sisältöä.
"Onko olemassa sellaista ateistia joka ei pilkkaa jumalaa?"
Luultavasti on.
"Mitä enemmän pilkkaat kristittyjä sitä voimakkaammin vahvistuu oma ismisi ja egosi."
Minä en pilkannut kristittyjä tuossa yllä kertaakaan. Ensinnäkin puhuin uskovista, jolla viittaan lähinnä kaikkiin teisteihin. Toisekseen, pilkannut ketään, tein vain havaintoja ja etsin niille selityksiä. Reaktiosi vain vahvistaa kaiken sanomani.- Break
Jos sanon, että en usko jumalaan ja pidän uskontoja yleensäkin varsin joutavanpäiväisinä vanhoina tapoina. Olenko nyt pilkannut A) jumalaa B) uskovia C) molempia.
Minusta minä sanoin vain perusteltavissa olevan mielipiteeni.
..Eikös muuten kunnianloukkaus ole asianomistajarikos. Tulkoot siis jumala itse nostamaan syyte..;)
- vaikka olet uskomaton
Tiedätkö että mikä on Jumalan suurin vihollinen?
- Hattiwatti
Saako veikata, saako ? Olisikos tällä hetkellä se lentävä nuudelimonsterihirviö ? Se on aika söpö, ja kuulemma valtaa alaa melko nopeasti
mutta toisaalta, kilpailu on kovaa.. Minä mainitsin *uskon* vain kerran, ja siinäkin lauseessa spekuloiden. En väittänyt tietäväni siitä mitään, arvelin vain. Sen sijaan tällä foorumillakin minulla on ollut kyseenalainen kunnia tutustua moniin *uskoviin*, jotka auliisti jakelevat tuomioitaan täällä kaikille. Teitä tämä kirjoitus koski, ei oletettua jumalaasi tai sen suurinta vihollista.
- Milian Ei.Kirj.
Kuinka usein saa kuulla uskovalta, että heidän Kuuluukin raamatun mukaan saada osakseen vihaa, syrjintää jne? Todella usein.
Tämähän tarkoittaa suoraan sitä, että kaikki kritiikki mitä uskova kohtaa uskontoonsa/uskoonsa, hän ottaa sen raamatun lauseen mukaan vihana, syrjintänä jne, koska Niin Kuuluu Tehdä. En tiedä moniko sitä tajuaa, mutta (alitajuisesti) aivopesun kauttahan se on opittua.
Minusta tuo kohta raamatussa on loistava; Sillä eliminoidaan KAIKKI kritiikki merkityksettömäksi järjen valossa ja sen merkitys on ok vain uskovaisten näkökulmasta.
Toki samoin toimii kaikki muutkin lahkot. Saadaan jäsenet kuvittelemaan, että ulkomaailmasta tuleva arvostelu on ulkomaailman ihmisten tietämättömyyttä, inhoa, vihaa, ymmärtämättömyyttä tätä salattua tietoa kohtaan jne. Tottakai jäsenet tuntevat itsensä entistä ainutlaatuisemmaksi omatessaan tätä suurta Salattua Tietoa olleen osana jotain Suurta Mystistä yhteisöä.
Minulle on aivan selvää, että uskovaisen joka yrittää koko ajan olla mieliksi jumalalleen ja elää itselleen valehdellen, tunteita ja viettejä peitellen, on purettava vihansa johonkin.
Täällä se näkyy loistavana esimerkkinä palstalla kommentoivissa uskovaisissa; projisoivat omaa vihaansa mihin sattuu ampuen.
Ateistilla harvoin on (itse keksimiä tai sieltä täältä nappailtuja) sääntöjä siitä, miten vaikkapa sukupuolisesti tulee käyttäytyä. Yleinen moraali on se mikä jyllää ja sen mukaan elää.
Ei ole pelkoja eikä paineita ikuisista kidutuskammioista. Saa elää mielenrauhassa vailla pakkoa peitellä joitakin ominaisuuksiaan. Se tekee elämästä hurjan paljon helpompaa ja psyykeestä "tasaisemman".
Ymmärrän uskovaisia hyvin tämän aiheen puitteissa. Kumpa he itsekin opettelisivat ymmärtämään. - keksintöä,
että epäuskoiset joutuvat helvettiin, ja tuota uskomusta pitää yllä juuri se viha, mitä he tuntevat niitä kohtaan, jotka eivät jaa heidän jumalharhojaan.
- Agnostikkosissi
Olisin enemmän huolissani niistä uskovaisista jotka eivät käy tällä palstalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k673745On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole382381Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi712338Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä602228Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.301667Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma711574- 761477
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?571047Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?681002Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40909