Rahanpesu operaatio

Nimetön

Tiedote

Kuinka kauan viranomaiset voivat salata tätä asiaa kansalaisilta ja lehdistön edustajilta?

Lappeenrannan poliisin selvitysyksikkö tutkii Suomen oloissa ennen-näkemättömän suurta rahanpesua, jossa pääepäiltynä on viisi virkaa tekevää poliisijohtajaa. Kyseiset rahasummat joita on pesty todistettavasti kotimaisen ja ulkomaalaisen pankkijärjestelmän kautta jo vuoden 2000 alusta alkaen käsittävät useita kymmeniä miljoonia euroja. Kyseisistä rahasummista merkittävä osa on siirretty poliisijohtajien ulkomaille avatuille pankkitileille.Kyseiseen rahanpesuun liittyy muitakin tahoja. Kyseisien summien suuruus perustuu pitkään ajanjaksoon, jolloin rahanpesu on tapahtunut. Lappeenrannan poliisiyksikkö käynnisti salaisen tutkinnan poliisijohtajia vastaan Elokuussa 06. Kyseinen tutkinta on käynistetty eri tutkintanimikkeellä kuin todellisuus, koska se on haluttu käynnistää salassa niin kansalaisilta kuin lehdistön edustajilta, mikä on ollut ymmärrettävää. Lappeenrannassa salaista tutkintaa johtavat vanhemmat rikoskonstaapelit Tero Muurman sekä Minna Hänninen. Kyseiset tutkinnanjohtajat saattavat kieltää asian sekä toimittajille että muille tahoille viimeiseen asti vedoten tutkinnan keskeneräisyyteen sekä sisäiseen/kansalliseen turvallisuuteen. Jokatapauksessa julkistamisvelvollisuus asiasta on ensimmäisenä kyseisillä tutkinnan johtajilla. Asiasta on myös informoitu kahta ulkomaalaista toimittajaa ja he ovat myös samalla linjalla ilmoitusvelvollisuuden järjestyksen suhteen. Me kaikki odotamme milloin Lappeenrannan poliisin tutkinnanjohtajat antavat ensimmäiset poliisijohtajiin kohdistuvat pidätysmääräykset, sillä aikaa on ollut riittävästi. On muistettava että tutkinta poliisijohtajia vastaan käynnistettiin jo Elokuussa 06. Vahvistamme tämän järkyttävän asian todeksi. Kyseiset rahasummat joita on pesty viimeisen seitsemän vuoden aikana poliisijohtajien ja siihen liittyvän organisaation toimesta ovat jo kansainvälisen mittapuun mukaan huomattavat. Kyseiset asiat tuovat pakostakin mieleen Ruotsissa 20 v sitten salamurhatun pääministeri Olof Palmen tapauksen. Tapauksen sanottiin liittyvään asetehdas borforsin laittomiin/hämäriin kauppoihin joihin oli sekaantunut useita silloisia huippunimiä Ruotsin politiikan huipulta Olof Palmea lukuun ottamatta. On muistettava, että Calabrian, Ndrangheta rikollisjärjestöllä on Suomessa yksi suuryritykseksi luokiteltava yritys omistuksessaan, jonka järjestö omistaa monimutkaisen yhtiöjärjestelyjen kautta. Kansainvälisen järjestön rahanpesu ulottuu kaikkialle maailmaan, myös pohjoismaihin. Useimmille Suomalaisille järjestö on tuntematon, mutta hakukone Googleen syötettynä sanat: Calabrian mafia tai sana Ndrangheta antaa järjestöstä totuuden mukaisen kuvan. Kun Ruotsissa johtavassa asemassa rikollisuuden vastaisessa osastossa työskentelevän poliisijohtajan yhteys Ndranghetaan alkoi näyttää yhä varmemmalta, asian tutkinta lopetettiin.
Tervetuloa banaanivaltioon nimeltä Suomi, eletään vuotta 2007 ja maa on olevinaan Suomi. Tätä tiedotetta lukiessanne jotkut ovat jopa pudonneet tuoliltaan, sillä vakaana/rehellisenä pidetyn yhteiskunnan paljastuminen kuplaksi voi olla monelle järkytys.
Yhteystiedot tutkinnan johtaja Minna Hänniseen: 05-7323176, sähköp. [email protected]

87

10391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oudoksuja

      Kirjoittajalle tiedoksi, elämme vuotta 2008.

      • Jorma J

        Ks. alempaa...

        Suomen valtio on kokonaisuudessaan palauttanut norjalaiselle Aktiv Hansalle kauppahinnan, jolla (pankkioikeuksia vailla olleen) omaisuudenhoitoyhtiö Arsenaalin hoitoon annetut lamavelkaisten velkakirjat oli salaisella sopimuksella v. 1999 Aktiv Hansalle myyty.

        Elämme mielenkiintoisia aikoja eläessämme vuotta 2008.

      • Jorma J

        Tämä liittyy KKs:n kertomiin asioihin.

        Presidentti Koivisto oli maininnut Naantalin sikariportaan lentopalloporukalle v. 1987:

        Suomi tulee jonakin päivänä olemaan Euroopan yhteisön jäsen. Olemme siihen valmiit. Vuosittainen jäsenmaksu tulee olemaan kymmeniä miljardeita markkoja per vuosi.

        -Ihan tosi? Miksi niin paljon? kysyi eräs pelaaja.
           
        Koivisto vastasi:
        -No jäsenmaksuperuste perustuu PK-kantaisiin yrityksiin ja tällaisia yrityksiä Suomessa on eniten maailmassa suhteutettuna asukasmäärään.
        Lisäksi saksalaisten mielestä Suomessa on liikaa pankkeja per asukasmäärä.

        --

        1990-luvun lama tehtiin tarkoituksella.
        Vai uskkoko joku tosissaan, että eduskunnasta olisi löytynyt 5/6 kiireellisyysenemmistö EU:hun liittymiseen.
        Tästä syystä tehtiin lama, jotta perustuslain säätämisjärjestystä voitiin muuttaa 2/3 enemmistön tarpeeseen.

      • Jorma J

        Mistä valuutta virtasi Suomeen 1980_luvun lopulla?

        Ettei vaan olisi ollut esim. venäläistä rahaa, joka pestiin Suomessa ja sitten "valuuttapakona" vietiin pois?

        Otetaanpa sitaatti Koiviston kirjasta, s 380-, otsikolla:

        " Markka kelluu

        Markka päästettiin toistaiseksi kellumaan 8. syyskuuta 1992. Toimittajatapaamisessa Linnassa 10. syyskuuta totesin, että olin välttänyt puuttumista talouspolitiikkaan katsoen, että se on selkeästi hallitukselle kuuluva toimintasektori.

        Kun julkisuudessa oli esiintynyt ajatuksia, että Kekkonen oli tavan takaa puuttunut tapahtumain kulkuun ja myös talouspolitiikkaan, torjuin tämän käsityksen. Olin ollut kuusi vuotta pääministerinä ja valtiovarainministerinä, eikä hän kertaakaan puuttunut asioihini.

        "On muistutettu, että Kekkonen kerran julisti maahan hätätilan ja että semmoinen pitäisi nytkin tehdä. Tällöin unohdetaan, että silloin ei maassa ollut poliittista hallitusta. Oli pidetty vaalit ja oli virkamieshallitus, joka hoiti asioita. Kesti kovin kauan, eikä poliittista hallitusta alkanut syntyä."

        Illalla tv-haastattelussa toimittaja viittasi myös Kekkoseen, hänen mukaansa nimettyyn UKK-sopimukseen, ja kysyi, eikö nyt tarvittaisi jotain samaa aktiivisuutta. Toistin näkemykseni, että talouspolitiikan yksityiskohtiin puuttuminen ei ole presidentin tehtävä, tässä poikkeuksellisessa tilanteessa minun täytyi tulla julkisuuteen ja ilmaista luottamukseni siitä, että asiat voidaan hoitaa ja tullaan hoitamaan.

        Kummassakaan tilaisuudessa en arvioinut enempää UKK-sopimusta. Sen pohjalta ei tehty ainuttakaan työehtosopimusta. Hätätilahallitus ei ratkaissut maan poliittisia sen paremmin kuin taloudellisiakaan ongelmia. Vasta puolueiden ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyö synnyttivät Korpilammen hengen ja veivät Suomen nousuun, josta saimme nauttia koko 1980-luvun.
        Muistutin lehdistötapaamisessa, että pääomaliikkeiden vapauttamista muutama vuosi aikaisemmin oli tervehditty suurella tyytyväisyydellä.

        "Valuuttoja virtasi maahan, eikä Suomen Pankki voinut sille paljon mitään. Kun pankin pääjohtaja puhui kulutusjuhlista ja varoitti suuresta velanotosta, sitä paheksuttiin ahdasmielisyyden ilmentymänä." "

      • tietoa
        Jorma J kirjoitti:

        Hei!
        Kirjoituksesta näkyy selvästi että kirjoittajalla on tieto asiasta. Tuo ei ole kansakoulupohjaisen ihmisen kirjoitus. Kyseinen kirjoitus on saanut valtavan huomion. Kun itse soittelin kyseiselle tutkinnanjohtajalle, niin ilmoittivat, että eivät anna asiasta tiedotetta. Olemme saaneet entiseltä toimittajalta jo vahvistuksen asiasta, joten pahin uutispommi on todellakin tulossa, asiaan liittyy tiukasti Italiassa majaansa pitävä huumekartelli, nimeltä Calabrian nrangheta. Kyseiselle huumekatelille on tulossa kansainväliset internet sivutkin, jotka löytyvät osoitteesta:

        www.calabrian-mafia.com

        Niille jotka eivät vielä tiedä Kyseisestä huumekartellista, niin tässä hieman fakta tietoa.
        Maanantai 20.8.2007 klo 8:17 - Liisa Väisänen, Matkalehti blogi

        Ndrangheta järjestö on paljon sisilialaista sisartaan sekä Napolin Camorraa vähemmän tunnettu. Sitä siis käsitellään pienempänä ongelmana. Tosiasiassa se on Italian järjestäytyneistä rikollisjärjestöistä mahtavin ja vaarallisin. Ei vain Italiassa, vaan maailmalla. Oudolta kuulostava nimi on perimää kreikan termistä andragatizomai, joka tarkoittaa suunnilleen rohkean miehen käytöstä. Idea on, että siinä puhutaan miehistä, joilla on rohkeutensa kautta tietynlaista arvoa ja arvovaltaa.

        Niille, jotka yhä haluavat puhua paikallisesta ongelmasta Saksankin tapahtumien jälkeen, on ehkä hyvä miettiä ihan kylmiä lukuja, jotka puhuvat puolestaan. Poliisien arvioiden mukaan ´Ndranghetan vuosittainen liikevaihto on 35 miljardia euroa. Siitä suurin osa eli noin 22,3 miljardia koostuu huumekaupasta, 4,7 miljardia osallisuudesta rehellisesltä näyttävään liiketoimintaan: ravintoloita, pankkitoimintaa jne; 4,6 miljardia näyttää tulevan asekaupasta ja prostituutiosta ja 4,1 miljardia kiristyksestä ja suojelurahoista.
        Liiketoimintayritykset, joista perhe jäi kiinni kertoo, missä he ainakin ovat mukana. Sillä valitettavasti kiinnijääminen kertoo muista, taatusti onnistuneista, vastaavista operaatioista. Saksassa järjestö yritti ostaa pankin avatakseen konttorin Pietarissa. Vuonna 2004, huomattiin, että eräs perhe oli ostanut Brysselistä kokonaisen korttelin: kaupan arvo 28 miljoonaa euroa. (Vahvistettu/lisätty tieto) Järjestö omistaa kaksi pankkia Euroopassa. (Järjestö omistaa myös Suomessa kansainvälisen luokan yrityksen)

        Alberto Cisternan, Italian antimafia komission VT prokuraattorin vertaus Al Qaidaan ei varmasti naurata ketään näiden lukujen jälkeen. Cisterna sanoo haastetattelussaan LA Repubblica -lehdelle seuraavaa: "Kuten Al Qaida järjestö kehittyi heiman primitiivisessä Afghanistanissa, ´Ndrangheta kehittyi primitiivisessä Kalabriassa Molemmat järjestöt ovat osanneet käyttää hyväkseen globalisoitua ja levittäytyneet ympäri maailmaa. ´Ndrangheta on järjestönä, kuten Al Qaidakin hyvin traditionaalinen ja samaan aikaan kuitenkin innovatiivinen. Ne ovat keskiaikaisia sekä moderneja."

        Iltalehti otsikoi tämän uutisen, jolla on yhteys Suomalaisiin poliisijohtajiin.
        Ruotsalaispoliisi pidätettiin
        21.3.2007 21:21
        Korkea-arvoinen tukholmalaispoliisi on pidätetty törkeästä lahjusrikoksesta epäiltynä. Pidätyksen yhteydessä poliisin asunnosta takavarakoitiin raskauttavaa aineistoa. viestimien mukaan poliisikomis-saarin epäillään luovuttaneen salaista tietoa rikollisille(ndrangheta). Pidätetty toimi pitkään johtavassa asemassa järjestäytyneen rikollisuuden vastaisessa poliisityössä, kunnen hänet vuosi sitten siirrettiin muihin tehtäviin rikosepäilyjen vuoksi. Pidätetty kiistää syyllisyytensä ja pitää syytöksiä loukkaavina.
        STT-TT
        Tieto uutistoimisto STT:lle annettu maaliskuussa 07, jonka jälkeen myös iltalehti julkaisi uutisen 21.03.2007, 21:21

    • KKs

      Suomen valtio myi 31.3.2000 Arsenalin hallussa olleet 12 miljardin markan arvoiset 76 000 velkakirjaa norjalaiselle perintä toimisto Aktiv Hansalle 5 %;n, eli 600 miljoonan markan kauppahinnalla, jonka Suomen valtio on myöhemmin maksanut kokonaisuudessa takaisin AktivHansalle.

      Kauppakirjan on allekirjoittanut ministeri Suvi-Anne Siimes (yksin) ja päätöksiin ovat ottaneet osaa 29.11.1999 talouspoliittisessa ministerivaliokunnan kokouksessa läsnäolleet ministerit:
      Lipponen, Heinonen, Siimes ja Biaudet; sekä toisessa 8.12.1999 kokouksessa läsnäolleet ministerit: Niinistö, Heinonen, Mönkäre, Hemilä, Siimes ja Tuomioja.

      Siis mitä isot kihot edellä, sitä pienet nilkit perässä; ja edessämme on taas LAMA.

      Mikä erottaa rikollisen ja poliisin - virkapukuko - ei sekään.

      • kysymys:

        KKs kirjoitti:
        " Suomen valtio on myöhemmin maksanut kokonaisuudessa takaisin AktivHansalle. "

        Hyvä kysymys kuluu:

        Miksi Suomen valtio on palauttanut kauppahinnan Aktiv Hansalle?

        Miettikääpä ,mistä syystä näin tapahtui!

      • KKs
        kysymys: kirjoitti:

        OTE 25. vuodeksi salaiseksi määrätystä Siimeksen Arsenal-kauppakirjasta 31.3.2000

        Eduskunta muutti mm. ulosottolakia ja siitä syystä valtio joutui maksamaan Aktiv Hansalle koko 600 miljoonaa markkaa takaisin; mutta velkakirjat (saamistodistukset) ovat edelleen tiellä tietymättömillä...?

        Toisaalta Aktiv Hansa on perinyt (pakkotoimin) saatavia, kuinka paljon sitä ei tiedetä... ja huolimatta armahduslaista Aktiv Hansa voi edelleen jatkaa perintätoimia; tai kolmas osapuoli, jolle Aktiv Hansa on mahdollisesti myynyt velkakirjat?

        Myyjät Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oyj
        Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-SSP Oyj
        Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-Silta Oyj

        Ostajat Aktiv Hansa Oy
        C & A Finland Oy
        Kaupan kohde
        yhteensä noin 76.000 saatavaa
        yhteensä noin 57.000 vastuussa olevaa

        Myytyjen saatavien pääomat
        yhteensä noin 12 miljardia markkaa

        Kauppahinta
        600 miljoonaa markkaa, joka myöhemmin on alentunut jonkin verran kauppakirjan ehtoihin perustuvien hinnanalennusten vuoksi

        Ote kauppaehdoista
        Kohta 4.2.3.2 Lainmuutos

        Tämä kohta koskee kaikkia relevantin lainsäädännön mutoksia tai jokaista uutta lakia tai säädöstä (jäljempänä ”Lainmuutos”) tai mitä tahansa Suomen Eduskunnassa alullepantua virallista menettelyä sellaisen lainmuutoksen aikaansaamiseksi mukaan lukien muun muassa ulosottolain uudistaminen ennen vuoden 2008 loppua. Mikäli tällainen Lainmuutos taannehtivasti rajoittaa Ostajien kaupan kohteeseen kuuluvien saamisten tai panttivakuuksien täytäntöönpanoon, perintään, pakkorealisointiin tai pakkotäytäntöönpanoon käytettävissä olevaa aikaa lyhyemmäksi kuin 10 vuodeksi (10) siirtopäivästä lukien, niin silloin Myyjät ovat velvollisia tarkoituksella saattaa Ostajat samaan asemaan kuin he olisivat olleet, mikäli lainmuutosta ei olisi tapahtunut, korvaamaan Ostajille silloin jäljellä olevan kaupan kohteen käyvän arvon Lainmuutoksesta johtuvan alenemisen maksamalla Ostajille rahamäärän, joka vastaa kaupan kohteen arvioitua ja/tai todellista arvon alenemista.

        Sellaisen Lainmuutoksen tai alullepannun virallisen menettelyn seurauksena Ostajat voivat milloin tahansa ennen vuoden 2008 loppua antaa Myyjille tiedoksi sitä koskevan ilmoituksen ja Myyjillä on velvollisuus neuvotella Ostajien kanssa sellaisen arvonalennuksen määrästä. Mikäli kyseisestä määrästä ei ole päästy osapuolten kesken kuudenkymmenen (60) päivän kuluessa ilmoituksen tiedoksiannosta, kummallakin osapuolella on oikeus saattaa asia tämän sopimuksen 19 kohdan mukaisesti lopullisesti ratkaistavaksi.

        19 VÄLITYSLAUSEKE

        Tätä sopimusta kokevat kaikki riidat ratkaistaan lopullisesti Suomen välimiesmenettelylain (967792) mukaisessa välimiesmenettelyssä. Sekä Ostajat yhteisesti että myyjät yhteisesti valitsevat kumpikin yhden välimiehen ja näin valitut välimiehet valitsevat välimiesoikeuden puheenjohtajan. Mikäli Ostajat tai myyjät eivät ole nimenneet välimiestään kolmen (3) viikon kuluessa välimiesmenettelyn aloittamista koskevan ilmoituksen vastaanottamisesta tai välimiehet eivät ole nimenneet puheenjohtajaa kolmen (3) viikon kuluessa vastaajan välimiehen nimeämisestä nimeää puuttuvan välimiehen tai puheenjohtajan Suomen Keskuskauppakamarin Välityslautakunta. Välimiesmenettelyn paikka on Helsinki ja välimiesmenettelyn kieli englanti.

      • Helinä-keiju3

        Onko näissä jäsenissä Koiviston konklaavilaisia?

        http://www.arbitration.fi/jasenet.html

        Jos on, niin hyvin on miinotettu lamauhreja vastaan koko oikeudenkäyntiketju tuoltakin osin.

      • Helinä-keiju3
        Helinä-keiju3 kirjoitti:

        miksi keskuskauppakamarin lakivaliokunta on aina vastustanut kaikkia lamapankkien uhrien perintää koskevia pienimpiäkin helpotuksesityksiä. Jopa taaperoikäisten velkavankeudesta vapautumista he vastustivat lausunnoissaan sellaisella pontevuudella, että se vaikutti jo varsin humoristiselta.

    • hmm-?

      Tällä jotain tekoa Euroopan unionin kanssa?

      • KKs

        Mielenkiintoinen kysymys .. Suomi on ollut Euroopan Unionin jäsenvaltio vuodesta 1995 lähtien ja sen seurauksen Suomen on NOUDATETTAVA eurooppaoikeutta kansalaisiin kohdistuvassa OIKEUDENHOIDOSSA.

        Jop valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki on ilmaissut huolestumisensa kotimaisesta asiaintilasta:

        XXXVIII ASIANAJAJAPÄIVÄT
        Helsinki 13.1.2006

        Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäen puheenvuorosta:

        Suomessa on joka tapauksessa ennen pitkää pakko pystyä yleisemminkin katsomaan totuutta silmiin ja päättämään se, osoitetaanko oikeudenhoitoon perustuslain tavoitteiden edellyttämät voimavara vai onko otettava lusikka kauniiseen käteen ja muokattava järjestelmää realistisempaan suuntaa. Hyvä oikeusturva on oikeudenkäynneissäkin aina useiden komponenttien tasapainoinen kokonaisuus, jossa yhden ylikorostus painaa vääjäämättä toista alaspäin.

        Vastuullisia näiden päätösten tekemiseen olisi löydyttävä pian, koska koko järjestelmän toimivuuden perusta on jo vaarassa; ei ainoastaan vaara saada Strasbourgista yksittäisiä ”pyyhkeitä”.

        Siitä miten Kuusimäen projekti etenee .. ei ole saatu tietoja.

      • tämä..

        on aivan kotimaan asia, ei tällä ole mitään tekemistä Euroopan unionin kanssa, eikä edes sen syytä. Näille on ihan omat palstansa, löydät ne linkistä
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123

      • Jorma J
        tämä.. kirjoitti:

        Laman synnyllä ja hoidolla on yhteys tälle palstalle.

        Rahamarkkinoiden vapauttamisessa (Sorsan hallituksen aikana) tehty valuuttalain (954/1985)muutos oli Suomen ensimmäinen EY-sopeutus.

        Sitaatti Antero Jyrängin kirjasta "Valta ja vapaus", sivut 240-247:

        "5. Mitä perustuslainsäätäjä voi saada aikaan?"

        ”Perustuslain muuttaminen ei ole ainoa eikä välttämättä kaikkein tehokkainkaan keino vaikuttaa syvällisesti julkisiin ja yhteiskunnankin asioihin. Kun esimerkiksi Suomen Pankin johtokunta vuosina 1986-1989 uuden valuuttalain (954/1985) nojalla annetulla valtioneuvoston päätöksellä saamansa valtuutuksen turvin päätti asteittain pääomaliikkeiden vapauttamisesta, nämä päätökset vaikuttivat maan poliittiseen ja tosiasialliseen valtiosääntöön, suomalaiseen yhteiskuntaan ja ihmisten jokapäiväiseen elämään luultavasti paljon enemmän kuin mitkään samanaikaisesti vireillä olleet ja vähän myöhemmin vireille tulleet perustuslain uudistushankkeet.

        Perustuslaki ei liioin estänytkään tätä prosessia. Perustuslakien antama "suoja" on aina suhteellista ja valikoivaa. Muutenkin on syytä välttää sellaisia uskomuksia, että yhteiskunnallisia valtasuhteita voitaisiin kovin paljon muuttaa perustuslain säännöksin. Erityisesti suuret valtasuhteiden muutokset tapahtuvat ensin muilla yhteiskunnan tasoilla. Vasta sitten, jos silloinkaan, ne kirjataan perustuslakiin.”

        Valuuttalain muutos oli ensimmäinen EY-temppu, jolla yksi Suomen Pankin tärkeä tehtävä vietiin.

        Sillä tehtiin myös lama, jonka avulla päästiin rukkaamaan valtiopäiväjärjestyksen säätämisjärjestystä.

        Lama-/valuuttalaina-velallisten todistusaineisto hävitettiin/myytiin norjalaiselle Aktiv Hansalle.

      • Jorma J

        On huomattava, että presidentti Koivisto johti Suomen ulkopolitiikkaa Hallitusmuodon 33 §:n suomin valtaoikeuksin.

        EY:hyn meno oli nimenomaan ulkopolitiikkaa.

        EY puolestaan rakennettiin nimenomaan yhteiselle taloudelle ja tavoitteena oli yhteinen raha.

        Liittymislain hyväksymisessä HE 135 -1994 Suomi sitoutui blankettisopimuksiin, joiden sisältöä ei yleisesti tiedetty.

        Miksi kansalta kysyttiin, pitäisikö Suomen liittyä Euroopan unioniin NEUVOTETTLUN SOPIMUKSEN MUKAISESTI, koska vain harvat tiesivät, mihin kaikkeen Suomi oli blankettisopimuksin sitoutunut?

        Jyränki kertoo kirjassaan "Valta ja vapaus" blankettisopimuksista, jotka hyväksyttiin 2/3 enemmistöllä. Sopimus kuitenkin piti sisällään sisällön, joka olisi perustuslain kanssa ristiriitaisena vaatinut vaikeutetun perustuslainsäätämisen.

        Jyränkiä hämmästyttää, miten perustuslain säätämisjärjestystä vaatinut perustuslainmuutos voidaan liittymissopimuksen 2/3 hyväksymisen jälkeen hyväksyä yksinkertaisella enemmistöllä...

        Markka ehdittiin kirjoittamaan Hallitusmuodon 72 §:ksi vasta 1991, kun se oli ollut Holkerin hallituksen esityksenä lepäämässä yli vaalien.

        HM 72 §:lla haluttiin estää itsenäisestä talouspolitiikasta luopuminen.
        Sehän olisi vaatinut Ahon hallituksen aikaan eduskunnalta 5/6 kiireellisyysenemmistön, jota ei mitenkään olisi löytynyt. Samalla EU-jäsenyys olisi kaatunut.

        Sillä, että Suomen markka ehdittiin kirjoittamaan Hallitusmuotoon, haluttiin asettaa esteitä sille, mitä tulossa oli.

        Ketkä isänmaalliset mahtoivat olla tuon hallitusmuodon muutoksen takana?

        Väliin voisi kysyä:

        Miksi Suominen, Väyrynen ja Taxell tekivät kassakaappisopimuksen?!

        Laman johdosta laki supistetusta (2/3 määräenemmistö perustuslainsäätämisjärjestyksestä annettiin eduskunnalle 17.1.1992.

        Tämä tie EY-lakien hyväskymiseen:
        Supistettu perustuslainsäätämisjärjestys - 2/3 määräenemmistö – hoidettiin kansalaisen perusturvaan ja verolakeihin verhottuna 5/6 kiireellisyysnenemmistöllä.

        Kyseessä oli keväällä 1992 tilapäinen poikkeuslaki, joka vasta elo-syyskuun vaihteessa 1992 astui kokonaisuudessaan lopullisena lakina voimaan.

        Olisiko "tilapäinen" poikkeuslaki ilman lamaa tullut eduskunnassa hyväksytyksi?

        Lainaus: "on aivan kotimaan asia, ei tällä ole mitään tekemistä Euroopan unionin kanssa, eikä edes sen syytä. Näille on ihan omat palstansa, löydät ne linkistä
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123 .."

        OK. meni himaan .. Olen pahoillani, että häiritsin tätä "uskovaisten" joukkoa... Ei toistu tämän koommin... ei tungeta kun ei tykätä.

        Vaikkakin EU lienee lienee sinunkin oikeustoimialueesi maailman kartalla. Direktiivit määräävät sinunkin elämääsi .. vai eikö?

        Talous- ja rahaliiton historiaa

        Lähde:
              
        Euroopan yhdentymisen kronologia, Edita:

        - 9.2.1971 Wernerin suunnitelma. Kuutosten sopimus rahaliitosta.

        - 3.4.1973 Rahapolitiikan toteuttamisrahasto, keskeinen osa Euroopan talous- ja rahaliittoa, eurooppalaista valuuttaa.

        - 6.-7.7.1978 Euroopan valuuttajärjestelmä EMS, valuuttakurssimekanismi ERM.

        - 1.1.1981 Korivaluutta ECU.

        - 17.-19.6.1983 Eurooppaneuvosto Stuttgartissa: Julistus EU:sta (EY:stä).

        - 14.6.1985 Valkoinen kirja. Tekniset esteet pois.

        - 17. ja 28.2.1986 Yhtenäisasiakirja.

        - 1.7.1987 Yhtenäisasiakirja astui voimaan.

        - 27.-28.6. 1988 Rahaliitosta sopimus

        - 17.4.1989 Delorsin esitys rahaliitosta

        - 1.7.1990 EMU I vaihe. Suomi mukana on mukana.

        Kirjasta
        MAUNO KOIVISTO, KOKO KANSAN PRESIDENTTI,

        toimittanut Heikki Kymäläinen, Tammi, HKI 1982

        ISBN 951-30-5578-7

        Tietoa kirjasta:

        Mauno Koivisto valittiin 8.8.1957 Helsingin Työväen Säästöpankin johtajaksi – ilman vaihtoehtoja.
        Koivistot muuttivat joulukuussa 1957 Helsinkiin.

        Luku TURUSTA TYÖVÄEN SÄÄSTÖPANKKIIN, sivulta 45 sivulle 50, on kahden henkilön kirjoittama:
        Kaarlo af Heurlin kirjoitti sivut 45-47 ja Seppo Heikki Salonen 48-50.

        Kirjoitus sivun 47 alalaidasta alkaen saattaa olla kokonaan Salosen kirjoittama:

        "Ystävät uudessa kaupungissa löytyivät kolmelta taholta. Ensinnäkin oli joukko Helsingissä asuvia turkulaisia, ensimmäisenä heistä Timo Helelä, merkittävimpänä Rafael Paasio.

        Pankin väestä osa asui samassa rapussa Koivistojen kanssa, mm. Suomen Työväen Säästöpankin myöhempi pääjohtaja Timo Lavola perheineen.

        Kolmanneksi tuttujen ryhmäksi muodostui joukko Suomen Pankissa ja valtiovarainministeriössä työskennelleitä talousmiehiä ja tutkijoita.

        Aluksi Koivistot liittyivät Akateemiseen sos.dem. yhdistykseen, mutta sen ylioppilasmaailma ei jaksanut heitä kiinnostaa. Niinpä Mauno Koivisto ryhtyi toimiin uuden puolueosaston perustamiseksi. Joulukuun lopussa 1961 Koivistolle tutuksi käyneen taloustutkijoiden ryhmän sosialidemokraatit kokoontuivat Yhteiskuntapoliittisen sos.dem. yhdistyksen perustavaan kokoukseen. Mauno Koivisto, Pentti Viita ja Touko Markkanen muodostivat johtokolmikon.

        Perustavaa kokousta johtanut Koivisto sanoi, että olisi tarpeen perustaa yhdistys, joka "loisi järjestyneet puitteet vaativalla tasolla käytävälle yhteiskuntapoliittiselle keskustelulle ja toiminnalle. Yhdistykselle tulisi olla ominaista sosialidemokratian periaatteisiin nojautuva, tieteenomaisessa hengessä tapahtuva käytännön ongelmien tarkastelu ja intohimoton suhtautuminen politiikan kysymyksiin.

        Toimintasuunnitelmassa Koivisto sai tehtäväkseen alustaa aiheesta: Sosialidemokratian yhtenäisyyden mahdollisuudet. Jussi Linnamon tuli alustaa valtiontalouden näkymistä. Pentti Viita alusti maatalouspolitiikasta. Jo ensimmäisessä kokouksessa päätettiin kutsua K-A. Fagerholm puhumaan hallitusyhteistyöstä kommunistien, maalaisliiton ja kokoomuksen kanssa. R. H. Oittinen, joka liittyi myöhemmin yhdistykseen, kutsuttiin alustamaan korkeakoulu- ja koulupolitiikasta. Pöytäkirjoista näkyy sihteerin itselleen tekemä merkintä, että Koivisto ehdotti Rafael Paasiota alustajaksi aiheesta "Suomen ulkopoliittinen linja". "

        samasta kirjasta:
        MAUNO KOIVISTO, KOKO KANSAN PRESIDENTTI:

        ”Ekonomistiryhmällä oli oma nimimerkkinsä Suomen Sosialidemokraatissa. Siinä he Kärjekkään nimellä saattoivat tuoda julki omia näkemyksiään. Arviolta 3/4 kirjoituksista lähti Mauno Koiviston kynästä. On syytä mainita, että ryhmä ei suinkaan ollut yksimielinen. Hitaasti, mutta varmasti esiintuodut ajatukset saivat vastakaikua.”

        "Yhteydet puoluejohtoon kulkivat paljolti Rafael Paasion kautta. Yhdistyksen jäsenistä vain Pentti Viita oli puoluetoimikunnan jäsen. Kun Paasiosta tuli pääministeri, niin hän luontevasti siirsi Mauno Koiviston valtiovarainministeriksi. Puolen vuosikymmenen ajan kestäneen keskustelun oli tuolloin aika siirtyä käytännön työssä punnittavaksi."

        --

        Tästä urkeni Mauno Koiviston uraputki, ei vain Suomen talouden kahvaan, vaan myos kansainvälisen kansainvälisen talouden ydinryhmään.

        Koivisto kirjoittaa vallankäytöstään kirjassaan
        Kaksi kautta, sivulla 9:

        ”LUKIJALLE

        Kotikaupunkini Turun ruotsinkielisen yliopiston, Åbo Akademin, valtio-opin professori Sven Lindman lähetti minulle vuonna 1975 eripainoksen mietteistänsä Presidentin asema ja perustuslakiuudistus. Tämän eri painoksen päälle hän oli käsin kirjoittanut tekstin, joka suomeksi kuuluu seuraavasti:

        ”Kun tässä eräänä päivänä väittelin Merikosken kanssa sanoin, että pitää ajatella tulevaisuutta. Jos esimerkiksi entinen oppilaani Mauno Koivisto valittaisiin presidentiksi, niin hänelle minä soisin vähän todellista valtaa.” "

        --

        Näin siis jo vuonna 1975.

      • Jorma J
        Jorma J kirjoitti:

        samasta kirjasta:
        MAUNO KOIVISTO, KOKO KANSAN PRESIDENTTI:

        ”Ekonomistiryhmällä oli oma nimimerkkinsä Suomen Sosialidemokraatissa. Siinä he Kärjekkään nimellä saattoivat tuoda julki omia näkemyksiään. Arviolta 3/4 kirjoituksista lähti Mauno Koiviston kynästä. On syytä mainita, että ryhmä ei suinkaan ollut yksimielinen. Hitaasti, mutta varmasti esiintuodut ajatukset saivat vastakaikua.”

        "Yhteydet puoluejohtoon kulkivat paljolti Rafael Paasion kautta. Yhdistyksen jäsenistä vain Pentti Viita oli puoluetoimikunnan jäsen. Kun Paasiosta tuli pääministeri, niin hän luontevasti siirsi Mauno Koiviston valtiovarainministeriksi. Puolen vuosikymmenen ajan kestäneen keskustelun oli tuolloin aika siirtyä käytännön työssä punnittavaksi."

        --

        Tästä urkeni Mauno Koiviston uraputki, ei vain Suomen talouden kahvaan, vaan myos kansainvälisen kansainvälisen talouden ydinryhmään.

        Käskyttikö Koiviston Suomen Pankin toimintaa Presidentin Linnasta?

        Ensimmäinen viite laman tuloon löytyy jo 3.11.1988, jolloin Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg totesi Länsi-Savossa-lehdessä:

        "Kysyntä Suomessa on pakotettava alas ja tarpeen niin vaatiessa se on tehtävä luomalla Suomeen keinotekoinen taantuma, ja taantuman on oltava melko syvä."

      • Jorma J
        Jorma J kirjoitti:

        samasta kirjasta:
        MAUNO KOIVISTO, KOKO KANSAN PRESIDENTTI:

        ”Ekonomistiryhmällä oli oma nimimerkkinsä Suomen Sosialidemokraatissa. Siinä he Kärjekkään nimellä saattoivat tuoda julki omia näkemyksiään. Arviolta 3/4 kirjoituksista lähti Mauno Koiviston kynästä. On syytä mainita, että ryhmä ei suinkaan ollut yksimielinen. Hitaasti, mutta varmasti esiintuodut ajatukset saivat vastakaikua.”

        "Yhteydet puoluejohtoon kulkivat paljolti Rafael Paasion kautta. Yhdistyksen jäsenistä vain Pentti Viita oli puoluetoimikunnan jäsen. Kun Paasiosta tuli pääministeri, niin hän luontevasti siirsi Mauno Koiviston valtiovarainministeriksi. Puolen vuosikymmenen ajan kestäneen keskustelun oli tuolloin aika siirtyä käytännön työssä punnittavaksi."

        --

        Tästä urkeni Mauno Koiviston uraputki, ei vain Suomen talouden kahvaan, vaan myos kansainvälisen kansainvälisen talouden ydinryhmään.

        .

        Tämä Mauno Koiviston oma vappukirjoitus/puhe todistaa Koviiston olleen mukana eurooppalaisen talouden yhdentymisprosessissa.

        VAPPUNA 1968

        "Euroopan taloudellinen yhdentyminen on pitkittynyt ja mutkistunut, eikä sillä suunnalla ole lähiaikoina odotettavissa ainakaan meidän kauppapoliittisen asemamme kannalta ratkaisevaa kehitystä. Tässä tilanteessa on uusi pohjoismainen yhteistyö varsin tervetullut, koska meille nyt tarjoutuu tilaisuus toteuttaa kyllin pitkän ylimenokauden aikana ja pääoman liikkuvuuden ja pohjoismaisen finanssituen turvin tarpeellisia rakennemuutoksiamme. Tässä vaiheessa on ennenaikaista lähteä yksityiskohtaisesti tarkastelemaan pohjoismaiseen taloudelliseen lähentymiseen liittyviä moninaisia kysymyksiä, joiden kohdalla nyt alkaa määrätietoinen selvitystyö. Tähän on meidän lähiaikoina keskitettävä kauppapoliittiset voimamme.

        Kun Euroopassa tapahtuvassa taloudellisessa yhdentymiskehityksessä on nyt menossa eräänlainen hengähdystauko, on meillä Suomessakin aikaa hoitaa tämänhetkiset ongelmamme siten, että voimme vastaisuudessa ponnistella eteenpäin paremmista kilpailuasemista lähtien, kuin ..."

        --

        Sitaatti on kirjasta:
        Mauno Koivisto: Linjan vetoa
        Kirjayhtymä, 1968, sivu 206.

      • Jorma J
        Jorma J kirjoitti:

        samasta kirjasta:
        MAUNO KOIVISTO, KOKO KANSAN PRESIDENTTI:

        ”Ekonomistiryhmällä oli oma nimimerkkinsä Suomen Sosialidemokraatissa. Siinä he Kärjekkään nimellä saattoivat tuoda julki omia näkemyksiään. Arviolta 3/4 kirjoituksista lähti Mauno Koiviston kynästä. On syytä mainita, että ryhmä ei suinkaan ollut yksimielinen. Hitaasti, mutta varmasti esiintuodut ajatukset saivat vastakaikua.”

        "Yhteydet puoluejohtoon kulkivat paljolti Rafael Paasion kautta. Yhdistyksen jäsenistä vain Pentti Viita oli puoluetoimikunnan jäsen. Kun Paasiosta tuli pääministeri, niin hän luontevasti siirsi Mauno Koiviston valtiovarainministeriksi. Puolen vuosikymmenen ajan kestäneen keskustelun oli tuolloin aika siirtyä käytännön työssä punnittavaksi."

        --

        Tästä urkeni Mauno Koiviston uraputki, ei vain Suomen talouden kahvaan, vaan myos kansainvälisen kansainvälisen talouden ydinryhmään.

        ´
        Koiviston tämänhetkinen "uraputki" päättyi lama-aikaisen oikeuspoliittisen seminaarin asiakirjojen Koiviston (henk koht.) salaamispyyntöön nyk. presidentti Tarja Haloselle heinäkuussa 2002:

        "Presidentti Mauno Koiviston pyynnöstä päätän ja määrään presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi, että ..."

        Lue koko salaamispäätöksen teksti:
        http://www.promerit.net/halonen_manninen.htm

        --

        Jotta Koiviston diktaattorin tavoin tekemät talous- ja oikeuskuprut pysyvät salassa, tarvitaan lojaalit sidosryhmät, joita ovat mm.:

        - Oikeuskansleri.

        - Oikeuslaitos

        - Poliisi

        - Valtakunnan päätöksenteossa olevat muut henkilöt.

        - Valtamedia.

      • Euroopasta
        Jorma J kirjoitti:

        Laman synnyllä ja hoidolla on yhteys tälle palstalle.

        Rahamarkkinoiden vapauttamisessa (Sorsan hallituksen aikana) tehty valuuttalain (954/1985)muutos oli Suomen ensimmäinen EY-sopeutus.

        Sitaatti Antero Jyrängin kirjasta "Valta ja vapaus", sivut 240-247:

        "5. Mitä perustuslainsäätäjä voi saada aikaan?"

        ”Perustuslain muuttaminen ei ole ainoa eikä välttämättä kaikkein tehokkainkaan keino vaikuttaa syvällisesti julkisiin ja yhteiskunnankin asioihin. Kun esimerkiksi Suomen Pankin johtokunta vuosina 1986-1989 uuden valuuttalain (954/1985) nojalla annetulla valtioneuvoston päätöksellä saamansa valtuutuksen turvin päätti asteittain pääomaliikkeiden vapauttamisesta, nämä päätökset vaikuttivat maan poliittiseen ja tosiasialliseen valtiosääntöön, suomalaiseen yhteiskuntaan ja ihmisten jokapäiväiseen elämään luultavasti paljon enemmän kuin mitkään samanaikaisesti vireillä olleet ja vähän myöhemmin vireille tulleet perustuslain uudistushankkeet.

        Perustuslaki ei liioin estänytkään tätä prosessia. Perustuslakien antama "suoja" on aina suhteellista ja valikoivaa. Muutenkin on syytä välttää sellaisia uskomuksia, että yhteiskunnallisia valtasuhteita voitaisiin kovin paljon muuttaa perustuslain säännöksin. Erityisesti suuret valtasuhteiden muutokset tapahtuvat ensin muilla yhteiskunnan tasoilla. Vasta sitten, jos silloinkaan, ne kirjataan perustuslakiin.”

        Valuuttalain muutos oli ensimmäinen EY-temppu, jolla yksi Suomen Pankin tärkeä tehtävä vietiin.

        Sillä tehtiin myös lama, jonka avulla päästiin rukkaamaan valtiopäiväjärjestyksen säätämisjärjestystä.

        Lama-/valuuttalaina-velallisten todistusaineisto hävitettiin/myytiin norjalaiselle Aktiv Hansalle.

        mallia...mainitaan siellä toki Suomikin.

        "Laittomien pääomasiirtojen kätkemistä. Veroparatiiseja. Huumekauppaa. Asekauppaa. Terrorismia. Rahanpesua. Rinnakkaista kirjanpitoa. Tietokonerikoksia. Pankkiirien ja mafiosojen yhteistyötä. Murhia. Poliitikkojen kaksinaismoraalia. Oikeusviranomaisten riippuvuutta. Poliisin kanssarikollisuutta. Todisteiden hävittämistä. Todistajien painostamista. Median hiljaisuutta. Julkista tyhmyyttä.

        Le Monde ja Der Spiegel ovat toki kertoneet asiasta. Mutta suomalaiset lehdet eivät ole vieläkään kirjoittaneet siitä, vaikka kokonainen vuosi on ehtinyt kulua suuren mustakantisen kirjan ilmes-tymisestä. Kirjan nimi on Revelation$, suomeksi Palja$tuksia. "

        http://www.kaapeli.fi/book/pesukone.htm

        http://www.attac.kaapeli.fi/lib/own/taxhavens/004International/001Clearstream/index_html?expand_all=1

      • clearstreasm
        Euroopasta kirjoitti:

        >Arvopaperiselvityksen kehityksestä voidaan mainita muun muassa Clearstream, jolla yhdistettiin saksalainen Deutche Börse Clearing ja luxemburgilainen Cedel International.>

        http://www.edilex.fi/virallistieto/he/20010184/

        http://www.kauppalehti.fi/avar/plehti/trindex.jsp?xid=28413&date=2001/02/27

        >Euroopan suurin selvitystalo, Brysselissä sijaitseva Euroclear on jo aiemmin käynyt fuusiokeskusteluja Clearstreamin kanssa.

        EU:n komission asiantuntijat ovat omasta puolestaan puhuneet yhdistymisen puolesta. Brysselissä katsotaan, että fuusio voisi pienentää arvopaperikauppojen selvityksen kustannuksia.

        Muiden Clearstreamin tilipankkien tavoin Merita omistaa osuuden selvitysyhtiöstä.>

        http://www.kauppalehti.fi/avar/plehti/trindex.jsp?xid=35710&date=2001/05/17

        http://en.wikipedia.org/wiki/Clearstream

      • tästä..
        Jorma J kirjoitti:

        Laman synnyllä ja hoidolla on yhteys tälle palstalle.

        Rahamarkkinoiden vapauttamisessa (Sorsan hallituksen aikana) tehty valuuttalain (954/1985)muutos oli Suomen ensimmäinen EY-sopeutus.

        Sitaatti Antero Jyrängin kirjasta "Valta ja vapaus", sivut 240-247:

        "5. Mitä perustuslainsäätäjä voi saada aikaan?"

        ”Perustuslain muuttaminen ei ole ainoa eikä välttämättä kaikkein tehokkainkaan keino vaikuttaa syvällisesti julkisiin ja yhteiskunnankin asioihin. Kun esimerkiksi Suomen Pankin johtokunta vuosina 1986-1989 uuden valuuttalain (954/1985) nojalla annetulla valtioneuvoston päätöksellä saamansa valtuutuksen turvin päätti asteittain pääomaliikkeiden vapauttamisesta, nämä päätökset vaikuttivat maan poliittiseen ja tosiasialliseen valtiosääntöön, suomalaiseen yhteiskuntaan ja ihmisten jokapäiväiseen elämään luultavasti paljon enemmän kuin mitkään samanaikaisesti vireillä olleet ja vähän myöhemmin vireille tulleet perustuslain uudistushankkeet.

        Perustuslaki ei liioin estänytkään tätä prosessia. Perustuslakien antama "suoja" on aina suhteellista ja valikoivaa. Muutenkin on syytä välttää sellaisia uskomuksia, että yhteiskunnallisia valtasuhteita voitaisiin kovin paljon muuttaa perustuslain säännöksin. Erityisesti suuret valtasuhteiden muutokset tapahtuvat ensin muilla yhteiskunnan tasoilla. Vasta sitten, jos silloinkaan, ne kirjataan perustuslakiin.”

        Valuuttalain muutos oli ensimmäinen EY-temppu, jolla yksi Suomen Pankin tärkeä tehtävä vietiin.

        Sillä tehtiin myös lama, jonka avulla päästiin rukkaamaan valtiopäiväjärjestyksen säätämisjärjestystä.

        Lama-/valuuttalaina-velallisten todistusaineisto hävitettiin/myytiin norjalaiselle Aktiv Hansalle.

        on höpötystä viime vuodelta..

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000106&posting=22000000029342464

      • olekaan mitään
        tästä.. kirjoitti:

        on höpötystä viime vuodelta..

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000106&posting=22000000029342464

        höpötystä!

      • koko..
        KKs kirjoitti:

        Lainaus: "on aivan kotimaan asia, ei tällä ole mitään tekemistä Euroopan unionin kanssa, eikä edes sen syytä. Näille on ihan omat palstansa, löydät ne linkistä
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123 .."

        OK. meni himaan .. Olen pahoillani, että häiritsin tätä "uskovaisten" joukkoa... Ei toistu tämän koommin... ei tungeta kun ei tykätä.

        Vaikkakin EU lienee lienee sinunkin oikeustoimialueesi maailman kartalla. Direktiivit määräävät sinunkin elämääsi .. vai eikö?

        EU:sta.

    • on" laillistettu"

      joko nyt viimeistään ymmärrät, ja rebublikaanihallintomme johtajat ovat amerikkalaisella vaalirahoituksella valtaan ostetut.

      • Jorma J

        ´

        Kysymys:

        Miksi presidentti Koivisto halusi SKOPin hävitettäväksi syksyllä?

        Pestiinkö sen kautta ulkomaalaista rahaa?

        --

        Lopuksi:

        Ei ole ihme, että Suomessa olisi alustuksessa kerrottua rikollista toimintaa, koska se on ollut maan hyväksyttynä tapana jo 20 vuotta.

        Lojaaleista sidosryhmistä seuraa, että on mahdotonta joutua kiinni.

        Kirjoitin vajaan lauseen:

        "Miksi presidentti Koivisto halusi SKOPin hävitettäväksi syksyllä? "

        Pitää olla syksyllä 1991.

        kun Koivisto ja Postipankki joutui liriin ns. Norjalaiseen Boxiin. Kyllä se aivan on tiedossa että sinne valui rahaa kuin kankkulan kaivoon eikä irtipääsyä ollut.

    • tietolähde

      Hei!
      Kirjoituksesta näkyy selvästi että kirjoittajalla on tieto asiasta. Tuo ei ole kansakoulupohjaisen ihmisen kirjoitus. Kyseinen kirjoitus on saanut valtavan huomion. Kun itse soittelin kyseiselle tutkinnanjohtajalle, niin ilmoittivat, että eivät anna asiasta tiedotetta. Olemme saaneet entiseltä toimittajalta jo vahvistuksen asiasta, joten pahin uutispommi on todellakin tulossa, asiaan liittyy tiukasti Italiassa majaansa pitävä huumekartelli, nimeltä Calabrian nrangheta. Kyseiselle huumekatelille on tulossa kansainväliset internet sivutkin, jotka löytyvät osoitteesta:

      www.calabrian-mafia.com

      Niille jotka eivät vielä tiedä Kyseisestä huumekartellista, niin tässä hieman fakta tietoa.
      Maanantai 20.8.2007 klo 8:17 - Liisa Väisänen, Matkalehti blogi

      Ndrangheta järjestö on paljon sisilialaista sisartaan sekä Napolin Camorraa vähemmän tunnettu. Sitä siis käsitellään pienempänä ongelmana. Tosiasiassa se on Italian järjestäytyneistä rikollisjärjestöistä mahtavin ja vaarallisin. Ei vain Italiassa, vaan maailmalla. Oudolta kuulostava nimi on perimää kreikan termistä andragatizomai, joka tarkoittaa suunnilleen rohkean miehen käytöstä. Idea on, että siinä puhutaan miehistä, joilla on rohkeutensa kautta tietynlaista arvoa ja arvovaltaa.

      Niille, jotka yhä haluavat puhua paikallisesta ongelmasta Saksankin tapahtumien jälkeen, on ehkä hyvä miettiä ihan kylmiä lukuja, jotka puhuvat puolestaan. Poliisien arvioiden mukaan ´Ndranghetan vuosittainen liikevaihto on 35 miljardia euroa. Siitä suurin osa eli noin 22,3 miljardia koostuu huumekaupasta, 4,7 miljardia osallisuudesta rehellisesltä näyttävään liiketoimintaan: ravintoloita, pankkitoimintaa jne; 4,6 miljardia näyttää tulevan asekaupasta ja prostituutiosta ja 4,1 miljardia kiristyksestä ja suojelurahoista.
      Liiketoimintayritykset, joista perhe jäi kiinni kertoo, missä he ainakin ovat mukana. Sillä valitettavasti kiinnijääminen kertoo muista, taatusti onnistuneista, vastaavista operaatioista. Saksassa järjestö yritti ostaa pankin avatakseen konttorin Pietarissa. Vuonna 2004, huomattiin, että eräs perhe oli ostanut Brysselistä kokonaisen korttelin: kaupan arvo 28 miljoonaa euroa. (Vahvistettu/lisätty tieto) Järjestö omistaa kaksi pankkia Euroopassa. (Järjestö omistaa myös Suomessa kansainvälisen luokan yrityksen)

      Alberto Cisternan, Italian antimafia komission VT prokuraattorin vertaus Al Qaidaan ei varmasti naurata ketään näiden lukujen jälkeen. Cisterna sanoo haastetattelussaan LA Repubblica -lehdelle seuraavaa: "Kuten Al Qaida järjestö kehittyi heiman primitiivisessä Afghanistanissa, ´Ndrangheta kehittyi primitiivisessä Kalabriassa Molemmat järjestöt ovat osanneet käyttää hyväkseen globalisoitua ja levittäytyneet ympäri maailmaa. ´Ndrangheta on järjestönä, kuten Al Qaidakin hyvin traditionaalinen ja samaan aikaan kuitenkin innovatiivinen. Ne ovat keskiaikaisia sekä moderneja."

      Iltalehti otsikoi tämän uutisen, jolla on yhteys Suomalaisiin poliisijohtajiin.
      Ruotsalaispoliisi pidätettiin
      21.3.2007 21:21
      Korkea-arvoinen tukholmalaispoliisi on pidätetty törkeästä lahjusrikoksesta epäiltynä. Pidätyksen yhteydessä poliisin asunnosta takavarakoitiin raskauttavaa aineistoa. viestimien mukaan poliisikomis-saarin epäillään luovuttaneen salaista tietoa rikollisille(ndrangheta). Pidätetty toimi pitkään johtavassa asemassa järjestäytyneen rikollisuuden vastaisessa poliisityössä, kunnen hänet vuosi sitten siirrettiin muihin tehtäviin rikosepäilyjen vuoksi. Pidätetty kiistää syyllisyytensä ja pitää syytöksiä loukkaavina.
      STT-TT
      Tieto uutistoimisto STT:lle annettu maaliskuussa 07, jonka jälkeen myös iltalehti julkaisi uutisen 21.03.2007, 21:21

    • läht

      Seppo Nevala on johtanut suojelupoliisia vuodesta 1994 lähtien aina vuoteen 2007. Jos 2000 luvulla toteutunut rahanpesu on saanut Seppo Nevalan valvonnassa toteutua tuossa mittakaavassa, niin mitähän sitä on tapahtunut sitten 1990 luvulla?
      On vaikea uskoa, että Supuon ex-päällikkö Seppo Nevala olisi asiasta tietämätön?

      On tämä uskomatonta

    • tietoa

      Viimeisimmän olemassa olevan tiedon mukaan Lappeenrannan selvitysyksikkö pitää asiasta lehdistötilaisuuden. Jo on aikakin.
      Olenpa varma, että kansalaisten paine asiata kohtaan on pakottanut poliisit lehdistön eteen.

      Ei tätä enää voi salassa pitää

      • Jumala vihaa vääryyttä

        Toki on vuosien mittaan omaankin tietooni tullut kaikenlaista kertomusta kansalaisia kohtaan tehdyistä rikoksista ja petoksista, joten eivät nämäkään enää suuresti ihmetytä.
        Eikä suomalaisia kuulemma pidetä ollenkaan niin rehellisinä muualla Euroopassa kuin täällä saa ymmärtää.

        Mutta kiitos Jumalalle ja Kristukselle, että nämäkin ilmeisesti totta olevat rikkomukset tulevat esiin.

        Jos ihmisiä, jopa heimoveljiään, vähän aikaa pystyykin pettämään tekonsa salaten, Jumalan edessä nekin kaikki salaiset synnit ovat paljastettuina ja Hän tuo ne esiin haluamallaan hetkellä.
        Toivottavasti tuo hetki on nyt käsillä ja tämä maa käännetään todella ylösalaisin monien tahojen toimien selvittämiseksi ja rangaistamiseksi.

        Mutta saapa nähdä, missä vaiheessa tavallisen kansan pinna lopulta katkeaa, kun tajunnan valtaa ajatus siitä, että tämä yhteiskunta on läpikotaisin petosta, valehtelua ja ihmisten törkeätä hyväksikäyttämistä.

        On aika miettiä jotakin uutta ja parempaa tilalle - tietenkin Jumalan Sanan mukaisesti toteutettuna.

      • odottamaan,

        mitä saadaan tietää.

    • Nevala

      Nyt alan vihdoin ymmärtää miksi Supon ex-päällikkö Seppo Nevala sai kenkää.Kauan hän on saanutkin tätä peliä pitää.
      Kyllä tämä järkytys on.Tuon uutispommin jälkeen mikään ei tule tässä maassa olemaan entisellään

    • esille

      Mielenkiintoista olisi tietää onko Seppo Nevalan nimi epäilyjen listalla. Kirjoituksesta käy ilmi, että tutkinta tosin koskee viittä virkaa tekevää poliisijohtajaa..
      Aikaisemmin asiasta on annettu vain epämääräisiä lausuntoja, että tutkinnat koskisivat vain vuosia sitten tapahtunutta "vinkkimiestä".

      Onko sisäasianministeriö niin yksinkertaista että uskoo tälläisten vinkkimiesten tarinoiden menevän läpi?

    • Kuka?

      Kenellä on todellakin vastuu näin vakavasta asiasta? Kuinka ylipäätään on mahdollista, että tämän kokoluokan asia on onnistuttu salaamaan? Poliisiviranomaisten lausunnot viidestä virkaa tekevästä poliisijohtajista ovat olleet kokonaan muuta, niitä "vinkkimies tarinoita" Joita kukaan ei vain tahdo uskoa

    • ja pikaisesti

      Joka vielä tämän jälkeen uskoo poliisijohdon rehellisyyteen/nuhteettomuuteen ja ylipäätään lausuntoihin, joita he ovat pitkin viime syksyä antaneet kyseisestä asiasta.

      Se todellakin uskoo vielä lumikin ja seitsemän kääpiönkin olevan olemassa.

    • tietoa

      Olemme yrittäneet ottaa yhteyttä kyseisiin tutkinnanjohtajiin. Omituista asiassa on se että he eivät kiistäkkään kyseistä tutkintaa...

    • eivät kyllä kiistä

      Kyllä kirjoituksesta niin paljon paistaa totuutta, siis kirjoitus ei todellakaan ole mitään pilaa, sen näkee kaikesta, kun katsoo kirjoituksen kokonaisuutta ja millä tavalla se on tuotu esille.
      Kyllä näin vakava asia antaa jonkinasteisen luvan poikkeustilan julistamiseen, jos poliisin selvitysyksikkö ei anna asiasta pian lehdistötiedotetta

    • kuulostaa

      Miksi poliisin selvitysyksikkö ei kiistä kyseistä tutkintaa? Tietojemme mukaan useita ihmisiä on ottanut yhteyttä kyseisiin rikostarkastajiin ja kumpikaan ei kiistä tapahtunutta..
      Jos kyseisessä tiedotteessa ei olisi perää, se olisi jo aikoja sitten poistettu keskustelufoorumista, samoin www.promerit.net internet sivuilta.
      Tietojemme mukaan selvitysyksikkö ei uskalla kiistää asiaa sen olemassaolon takia,jos tässä vaihessa annettaisiin vielä valheellinen tieto, siis kiistämällä tutkinta siitä voisi kyseiselle poliisille jo häkki heilahtaa.

    • asiasta

      Mitä pitemmälle tämän asian käsittely on edennyt, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut asian todenperäisyydestä.Miksi kyseiset rikostarkastajat ovat hiljaa asiasta? Miksi he eivät kiistä kyseistä asiaa? Heidän pitäisi viimeistään tässä vaiheessa alkaa puolustella/tai järjestää asiasta vaikka lehdistötiedote meidän kaikkien Suomalaisten turvallisuuden vuoksi ja jo heidän itsensäkkin puolesta.
      Mitä kauemmin he ovat hiljaa asiasta sitä suurempi kohu tästä syntyy. Hiljasisuus/vaikeneminen on yleensä myös myöntymisen merkki.
      Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, jos tässä asiassa ei olisi perää, se olisi jo valtiovallan puolesta käsketty poistamaan.

    • asioita

      Jos ja kun asiaan liitty Italian järjestätynyt rikollisuus,ja siinä pahimmassa mahdollisessa muodossa, siis Calabrian Nrangheta.Tiedotte antoi selvästi ymmärtää kyseisen kytkennän. Asia ei ole enää yksinkertainen.
      Toiseksi:
      Moni entinen rikosvyyhti jouduttaisiin purkamaan ja aloittamaan uudestaan, jos kyseisten rikosjuttujen yhteydessä epäilyksien alaiset poliisijohtajat olisivat johtaneet.

      • Helinä-keiju3

        Viljasen määräyksestä kauheella kiireellä piti Salmisen väsätä selvitys autonkäytöstään täksi maanantaiksi mutta nyt kun se on valmis, niin Viljanen itse ehtiikin perehtyä siihen vasta pääsiäisen jälkeen palattuaan matkoilta.
        Menikö Viljasella sittenkin pääsiäispupu pöksyyn.

      • pelkää

        Ruotsissa tutkinta lopetettiin välittömästi kun poliisijohtajan yhteys sotilaallisesti mahtavan huumekartellin johtoon näytti varmistuvan. Tieto julkaistu monissa ulkomaalaisissa lehdissä, sekä STT, että Iltalehti toi asian näyttävästi esille 21.03.07.
        www.calabrian-mafia.com

        Italiassa toimivan huumekartellin lonkerot ylettyvät kaikkialle. Sen näkymätön valtakunta ulottuu Argentiinasta aina tänne Pohjois-maihin. Rahallisesti järjestö pyörittää noin 40 miljardin vuosivaihtoa, eikä asiaa helpota yhtään se että 24 miljardia euroa tuntuu tulevan kokaiinin tuottamisesta sekä markkinoimisesta.

        Ei siinä ihme ole jos Viljanen on säikähtänyt.

      • Helinä-keiju3
        pelkää kirjoitti:

        että meillä on viranomaisina pelkureita, niin heti pitää vaihtaa rohkeammat tilalle.
        Pelkurit ovat vaarallisia.

      • etsivälle
        Helinä-keiju3 kirjoitti:

        että meillä on viranomaisina pelkureita, niin heti pitää vaihtaa rohkeammat tilalle.
        Pelkurit ovat vaarallisia.

        Pelkäänpä, että tämä vyyhti ei selviä koskaan. Yksikään median edustaja ei ole uskaltanut sanallakaan tuoda esille, sanaa "Calabrian Nrangheta"

        Asiaan varmasti on vaikuttanut ne kymmenet jäljettömiin kadonneet poliisit sekä tuomarit. varsinkin Italiassa ja Euroopassa. kadonneille tuomareille ja poliiseille on löytynyt yksi yhteinen piirre. He olivat tutkimassa juuri Nranghetaa. Suomi ei jostakin syystä ole halunnut tuoda näitä asioita mediassa esille

        Iltalehti otsikoi tämän uutisen, jolla on yhteys Suomalaisiin poliisijohtajiin.
        Ruotsalaispoliisi pidätettiin
        21.3.2007 21:21
        Korkea-arvoinen tukholmalaispoliisi on pidätetty törkeästä lahjusrikoksesta epäiltynä. Pidätyksen yhteydessä poliisin asunnosta takavarakoitiin raskauttavaa aineistoa. viestimien mukaan poliisikomis-saarin epäillään luovuttaneen salaista tietoa rikollisille(ndrangheta). Pidätetty toimi pitkään johtavassa asemassa järjestäytyneen rikollisuuden vastaisessa poliisityössä, kunnen hänet vuosi sitten siirrettiin muihin tehtäviin rikosepäilyjen vuoksi. Pidätetty kiistää syyllisyytensä ja pitää syytöksiä loukkaavina.
        STT-TT
        Tieto uutistoimisto STT:lle annettu maaliskuussa 07, jonka jälkeen myös iltalehti julkaisi uutisen 21.03.2007, 21:21

        Nrangheta

        Maanantai 20.8.2007 klo 8:17 - Liisa Väisänen, Matkalehti blogi

        Ndrangheta järjestö on paljon sisilialaista sisartaan sekä Napolin Camorraa vähemmän tunnettu. Sitä siis käsitellään pienempänä ongelmana. Tosiasiassa se on Italian järjestäytyneistä rikollisjärjestöistä mahtavin ja vaarallisin. Ei vain Italiassa, vaan maailmalla. Oudolta kuulostava nimi on perimää kreikan termistä andragatizomai, joka tarkoittaa suunnilleen rohkean miehen käytöstä. Idea on, että siinä puhutaan miehistä, joilla on rohkeutensa kautta tietynlaista arvoa ja arvovaltaa.

        Niille, jotka yhä haluavat puhua paikallisesta ongelmasta Saksankin tapahtumien jälkeen, on ehkä hyvä miettiä ihan kylmiä lukuja, jotka puhuvat puolestaan. Poliisien arvioiden mukaan ´Ndranghetan vuosittainen liikevaihto on 35 miljardia euroa. Siitä suurin osa eli noin 22,3 miljardia koostuu huumekaupasta, 4,7 miljardia osallisuudesta rehellisesltä näyttävään liiketoimintaan: ravintoloita, pankkitoimintaa jne; 4,6 miljardia näyttää tulevan asekaupasta ja prostituutiosta ja 4,1 miljardia kiristyksestä ja suojelurahoista.
        Liiketoimintayritykset, joista perhe jäi kiinni kertoo, missä he ainakin ovat mukana. Sillä valitettavasti kiinnijääminen kertoo muista, taatusti onnistuneista, vastaavista operaatioista. Saksassa järjestö yritti ostaa pankin avatakseen konttorin Pietarissa. Vuonna 2004, huomattiin, että eräs perhe oli ostanut Brysselistä kokonaisen korttelin: kaupan arvo 28 miljoonaa euroa. (Vahvistettu/lisätty tieto) Järjestö omistaa kaksi pankkia Euroopassa. (Järjestö omistaa myös Suomessa kansainvälisen luokan yrityksen)

        Alberto Cisternan, Italian antimafia komission VT prokuraattorin vertaus Al Qaidaan ei varmasti naurata ketään näiden lukujen jälkeen. Cisterna sanoo haastetattelussaan LA Repubblica -lehdelle seuraavaa: "Kuten Al Qaida järjestö kehittyi heiman primitiivisessä Afghanistanissa, ´Ndrangheta kehittyi primitiivisessä Kalabriassa Molemmat järjestöt ovat osanneet käyttää hyväkseen globalisoitua ja levittäytyneet ympäri maailmaa. ´Ndrangheta on järjestönä, kuten Al Qaidakin hyvin traditionaalinen ja samaan aikaan kuitenkin innovatiivinen. Ne ovat keskiaikaisia sekä moderneja."

      • Helinä-keiju3
        etsivälle kirjoitti:

        Meil on täällä ihan omat organisaatiot, joihin voidaan turvallisesti keskittyä, esim. Koiviston konklaavi ja kuinka sen peittely on onnistunut 15 vuoden ajan. Eipä ole kanttia edes sitä syynätä.

      • mainitun..

        Nranghetan korkein johto on käytännössä italian poliisin hallussa ja putkassa, samoin suurin osa Camorran johtajista.

    • ottaa vastuun

      Olisi mielenkiintoista tietää, ketkä viisi virkaa tekevää poliisijohtajaa ovat epäilyksen alla? Onko itse Salminen epäiltyjen joukossa? Häneltähän vaaditaan perinpojainen selvitys ajoista, jotka hän on virka-autolla tehnyt. Moni on tätäkin ihmetellyt. Salminen on itse väittänyt että häneen on kohdistunut konkreettinen uhka, niin miksi hän ei ole tätä asiaa aikaisemmin tuonut julki. MM koskinen oli maininnut että virka-autolle ei ole lupaa yksityisajoihin. Joten kovin on ristiriitaiset poliisiylijohtajan lausunnot.

      • Helinä-keiju3

        ei kai nyt sisäministeriössäkään niin toopeja olla, että maan korkeimman poliisipäällikön maine vaarannetaan muutaman kilometrin ajomatkan takia. Sama vaikka olis traktorille menny. Jos kansalaisten turvallisuus on tosiaan tollasen näpertelyn asteella, niin hei, please, mistä saa palkata gorilloja.

    • ihmetyttää

      Moni on tällä keskustelupalstalla ihmetellyt, miksi poliisin selvitysyksikkö ei ole puolustellut millään lailla näin rankkaa väitettä? Jo tutkivien poliisien turvallisuuden vuoksi olisi heille itsellekkiin edullista pitää asiasta lehdistötilaisuus tai antaa julkinen tiedote asiasta. monet ovat jo ottaneet yhteyttä lappeenrantaan ja ovat laittaneet merkille, että he eivät kiistä kyseistä tutkintaa. Aika outoa.

      vai onko tosiaan niin, että he eivät enää uskalla valehdella asian suhteen, koska tietävät itse ,että tutkinta poliisijohtajia vastaan on käynnissä, joten valehteluun ei enää olisi varaa? Tämä kaikki kyllä kertoo tilanteesta.

      Jos asiassa ei olisi perää, niin miksi ihmeessä he eivät kerro sitä.....???Ja tuo hiljaisuus...

    • lehdistölle töitä

      Käykööpä tutustumassa internet osoitteeseen www.promerit.net
      Kyseisillä sivuilla on tuotu asia esille ja oikein poliisiylijohtaja Markku Salmisen kuvan kanssa.
      Oikeuspolitiikan ja lainkäytön tukijaryhmän Kalevi Kannuksen ajatuksia tilanteen vaaallisuudesta.
      Salaaminen, peittelu ja valehteluko poliisihallinnossa virallinen maantapa?

      Asiaan tuntuu liittyvän hyvin tiiviisti Italian järjestätynyt rikollisuus.
      MM Roberto Saviano toi näitä samoja asioita esille Helsingin Sanomien video haastattelussa 17.11.07. Calabrian Nrangheta ja Cammora toimii Suomessa pitkälti jo valmiiksi pestyn rahan suhteen. Joten Suomi on heille turvallinen sijoituskohde, mutta ei suuremmissa määrin. Venäjän mafia on sen sijaan sijoittanut Suomeen jo enemmänkin.

    • aiotaan salata

      www.promerit.net sivuilla jo tieto, jossa kerrotaan, että "poliisiylijohtajan selvitys salataan, sekä kansalaisilta, että lehdistön edustajilta". Mistä on kysymys?

      Myös Iltalehti on tuonut asian esille, jossa kerrotaan "poliisiylijohtajan selvitys salataan".

      Meidän kaikkien Suomalaisten oikeusturvan kannalta olisi tärkeää, että tämä vyyhti selvitetään,keinolla millä tahansa. Ei ole kansalaisia kohtaan oikein, että kaikki poliisien toiminta salataan, varsinkin kun niihin näyttää liittyvän rikoksia/ väärinkäytöksiä.

      • vakavasti!

        >> Meidän kaikkien Suomalaisten oikeusturvan kannalta olisi tärkeää, että tämä vyyhti selvitetään,keinolla millä tahansa. Ei ole kansalaisia kohtaan oikein, että kaikki poliisien toiminta salataan, varsinkin kun niihin näyttää liittyvän rikoksia/ väärinkäytöksiä.

      • aavistellut
        vakavasti! kirjoitti:

        >> Meidän kaikkien Suomalaisten oikeusturvan kannalta olisi tärkeää, että tämä vyyhti selvitetään,keinolla millä tahansa. Ei ole kansalaisia kohtaan oikein, että kaikki poliisien toiminta salataan, varsinkin kun niihin näyttää liittyvän rikoksia/ väärinkäytöksiä.

        samaa:
        "Selvää on, että poliisijohdossa kuohuu. "

      • lähellä
        aavistellut kirjoitti:

        samaa:
        "Selvää on, että poliisijohdossa kuohuu. "

        Onko näin, että kansalaisten annetaan vielä tämä pääsiäinen viettää rauhassa, jonka jälkeen totuus poliisitutkinnoista annetaan julki? Vaikuttaa hiukan siltä.
        Kyllä tässä pelonsekaisin tuntein ensiviikkoa odotetaan

      • kertoi tuota samaa
        aavistellut kirjoitti:

        samaa:
        "Selvää on, että poliisijohdossa kuohuu. "

        Italialainen toimittaja/kirjailija kertoi Helsingin Sanomissa jo Marraskuussa 07 samansuuntaisia asioita, joten on helppo yhtyä häneen. Tämä kaikkeen tuntuu liittyvän italian järjestätynyt rikollisuus, kartelleista pahimmat: cammora, nrangheta.

        www.calabrian-mafia.com

        Nranghetan tiedetään omistavan Euroopassa lukuisia suuryrityksiä, joissa kartellin jättimäinen rahanpesu voidaan toteuttaa. Maailman mahtavimman huumekartellin tiedetään tarvitsevan jatkuvasti suuryrityksiä omistukseensa sen kasvavalle dynastialleen. Kansainvälisen huumekartellin tiedetään jo hyvää vauhtia siirtyneen kokaiinin valmistuksesta/myymisestä plutoniumin valmistukseen.

        From cocaine to plutonium: mafia clan accused of trafficking nuclear waste
        Authorities in Italy are investigating a mafia clan accused of trafficking nuclear waste and trying to make plutonium.
        The 'Ndrangheta mafia, which gained notoriety in August for its blood feud killings of six men in Germany, is alleged to have made illegal shipments of radioactive waste to Somalia, as well as seeking the "clandestine production" of other nuclear material.

        Two of the Calabrian clan's members are being investigated, along with eight former employees of the state energy research agency Enea.

        The eight are suspected of paying the mobsters to take waste off their hands in the 1980s and 1990s. At the time they were based at the agency's centre at Rotondella, a town in Basilicata province in the toe of Italy, which today treats "special" and "hazardous" waste. At other centres, Enea studies nuclear fusion and fission technologies.

        The 'Ndrangheta has been accused by investigators of building on its origins as a kidnapping gang to become Europe's top cocaine importer, thanks to ties to Colombian cartels. But the nuclear accusation, if true, would take it into another league.

        An Enea official who declined to be named denied the accusation, saying: "Enea has always worked within the rules and under strict national and international supervision."

        A magistrate, Francesco Basentini, in the city of Potenza began the investigation following others by magistrates and the leaking to the press of the police confession of an 'Ndrangheta turncoat, detailing his role in the alleged waste-dumping.

        An Enea manager is said to have paid the clan to get rid of 600 drums of toxic and radioactive waste from Italy, Switzerland, France, Germany, and the US, the turncoat claimed, with Somalia as the destination lined up by the traffickers.

        But with only room for 500 drums on a ship waiting at the northern port of Livorno, 100 drums were secretly buried somewhere in the southern Italian region of Basilicata. Clan members avoided burying the waste in neighbouring Calabria, said the turncoat, because of their "love for their home region", and because they already had too many kidnap victims hidden in grottoes there.

        Investigators have yet to locate the radioactive drums allegedly buried in Basilicata - although, in a parallel investigation, police are searching for drums of non-radioactive toxic waste they believe were dumped by the 'Ndrangheta near the Unesco town of Matera in Basilicata, famous for its ancient houses dug into the rock, the Ansa news agency reported yesterday.

        Tom Kington in Rome The Guardian, Tuesday October 9 2007

        Maanantai 20.8.2007 klo 8:17 - Liisa Väisänen, Matkalehti blogi

        Ndrangheta järjestö on paljon sisilialaista sisartaan sekä Napolin Camorraa vähemmän tunnettu. Sitä siis käsitellään pienempänä ongelmana. Tosiasiassa se on Italian järjestäytyneistä rikollisjärjestöistä mahtavin ja vaarallisin. Ei vain Italiassa, vaan maailmalla. Oudolta kuulostava nimi on perimää kreikan termistä andragatizomai, joka tarkoittaa suunnilleen rohkean miehen käytöstä. Idea on, että siinä puhutaan miehistä, joilla on rohkeutensa kautta tietynlaista arvoa ja arvovaltaa.

        Niille, jotka yhä haluavat puhua paikallisesta ongelmasta Saksankin tapahtumien jälkeen, on ehkä hyvä miettiä ihan kylmiä lukuja, jotka puhuvat puolestaan. Poliisien arvioiden mukaan ´Ndranghetan vuosittainen liikevaihto on 35 miljardia euroa. Siitä suurin osa eli noin 22,3 miljardia koostuu huumekaupasta, 4,7 miljardia osallisuudesta rehellisesltä näyttävään liiketoimintaan: ravintoloita, pankkitoimintaa jne; 4,6 miljardia näyttää tulevan asekaupasta ja prostituutiosta ja 4,1 miljardia kiristyksestä ja suojelurahoista.
        Liiketoimintayritykset, joista perhe jäi kiinni kertoo, missä he ainakin ovat mukana. Sillä valitettavasti kiinnijääminen kertoo muista, taatusti onnistuneista, vastaavista operaatioista. Saksassa järjestö yritti ostaa pankin avatakseen konttorin Pietarissa. Vuonna 2004, huomattiin, että eräs perhe oli ostanut Brysselistä kokonaisen korttelin: kaupan arvo 28 miljoonaa euroa. (Vahvistettu/lisätty tieto) Järjestö omistaa kaksi pankkia Euroopassa. (Järjestö omistaa myös Suomessa kansainvälisen luokan yrityksen)

        Alberto Cisternan, Italian antimafia komission VT prokuraattorin vertaus Al Qaidaan ei varmasti naurata ketään näiden lukujen jälkeen. Cisterna sanoo haastetattelussaan LA Repubblica -lehdelle seuraavaa: "Kuten Al Qaida järjestö kehittyi heiman primitiivisessä Afghanistanissa, ´Ndrangheta kehittyi primitiivisessä Kalabriassa Molemmat järjestöt ovat osanneet käyttää hyväkseen globalisoitua ja levittäytyneet ympäri maailmaa. ´Ndrangheta on järjestönä, kuten Al Qaidakin hyvin traditionaalinen ja samaan aikaan kuitenkin innovatiivinen. Ne ovat keskiaikaisia sekä moderneja."

      • että..
        kertoi tuota samaa kirjoitti:

        joku ei ole lukenut pienenä Jerry Cottoneita ollenkaan, tai sitten on lukenut niitä liikaa, sieltä löytyy kaikki Mafiasta :)

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Jerry_Cotton

      • nähdä,
        lähellä kirjoitti:

        Onko näin, että kansalaisten annetaan vielä tämä pääsiäinen viettää rauhassa, jonka jälkeen totuus poliisitutkinnoista annetaan julki? Vaikuttaa hiukan siltä.
        Kyllä tässä pelonsekaisin tuntein ensiviikkoa odotetaan

        mitä tuleva viikko tuo tullessaan...

      • yhteiskuntamme
        nähdä, kirjoitti:

        mitä tuleva viikko tuo tullessaan...

        Mm. kaksikymmentä toimittajaa on joutunut salamurhien uhreiksi venäjällä vuoden 2000 jälkeen. Monet murhatuista olivat tutkineet Venäjän/kremlin viranomaisten korruptiota ja rahanpesua. Yhtäkään palkkamurhaa ei ole pystytty Venäjällä selvittämään.
        Helsingin Sanomat 22.maaliskuuta 2008

        Calabrian nrangheta on murhauttanut Italiassa ja Euroopassa lähes kolmekymmentä poliisimiesta sekä syyttäjää viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yhteistä murhatuille poliiseille ja tuomareille on ollut se, että he olivat sekaantuneet Nranghetan tutkimiseen. kaikki nuo palkkamurhat ovat edelleen selvittämättä.

        www.calabrian-mafia.com

        Nyt tämä sama tilanne on tulossa yhteiskuntaamme, mikäli viisi virkaa tekevää poliisijohtajaa on huumekartelli Nranghetan otteessa. Lähes 50 miljardia vuodessa tahkoavan huumekartellin edessä useamman Suomalaisenkin poliisijohtajan on helpompi ottaa vastaan hopeaa kuin lyijyä. Nrangheta ei epäile surmauttaa Suomalaista poliisia mikäli joku astuisi heidän tielleen.

      • Erkki Aho
        kertoi tuota samaa kirjoitti:

        Italialainen toimittaja/kirjailija kertoi Helsingin Sanomissa jo Marraskuussa 07 samansuuntaisia asioita, joten on helppo yhtyä häneen. Tämä kaikkeen tuntuu liittyvän italian järjestätynyt rikollisuus, kartelleista pahimmat: cammora, nrangheta.

        www.calabrian-mafia.com

        Nranghetan tiedetään omistavan Euroopassa lukuisia suuryrityksiä, joissa kartellin jättimäinen rahanpesu voidaan toteuttaa. Maailman mahtavimman huumekartellin tiedetään tarvitsevan jatkuvasti suuryrityksiä omistukseensa sen kasvavalle dynastialleen. Kansainvälisen huumekartellin tiedetään jo hyvää vauhtia siirtyneen kokaiinin valmistuksesta/myymisestä plutoniumin valmistukseen.

        From cocaine to plutonium: mafia clan accused of trafficking nuclear waste
        Authorities in Italy are investigating a mafia clan accused of trafficking nuclear waste and trying to make plutonium.
        The 'Ndrangheta mafia, which gained notoriety in August for its blood feud killings of six men in Germany, is alleged to have made illegal shipments of radioactive waste to Somalia, as well as seeking the "clandestine production" of other nuclear material.

        Two of the Calabrian clan's members are being investigated, along with eight former employees of the state energy research agency Enea.

        The eight are suspected of paying the mobsters to take waste off their hands in the 1980s and 1990s. At the time they were based at the agency's centre at Rotondella, a town in Basilicata province in the toe of Italy, which today treats "special" and "hazardous" waste. At other centres, Enea studies nuclear fusion and fission technologies.

        The 'Ndrangheta has been accused by investigators of building on its origins as a kidnapping gang to become Europe's top cocaine importer, thanks to ties to Colombian cartels. But the nuclear accusation, if true, would take it into another league.

        An Enea official who declined to be named denied the accusation, saying: "Enea has always worked within the rules and under strict national and international supervision."

        A magistrate, Francesco Basentini, in the city of Potenza began the investigation following others by magistrates and the leaking to the press of the police confession of an 'Ndrangheta turncoat, detailing his role in the alleged waste-dumping.

        An Enea manager is said to have paid the clan to get rid of 600 drums of toxic and radioactive waste from Italy, Switzerland, France, Germany, and the US, the turncoat claimed, with Somalia as the destination lined up by the traffickers.

        But with only room for 500 drums on a ship waiting at the northern port of Livorno, 100 drums were secretly buried somewhere in the southern Italian region of Basilicata. Clan members avoided burying the waste in neighbouring Calabria, said the turncoat, because of their "love for their home region", and because they already had too many kidnap victims hidden in grottoes there.

        Investigators have yet to locate the radioactive drums allegedly buried in Basilicata - although, in a parallel investigation, police are searching for drums of non-radioactive toxic waste they believe were dumped by the 'Ndrangheta near the Unesco town of Matera in Basilicata, famous for its ancient houses dug into the rock, the Ansa news agency reported yesterday.

        Tom Kington in Rome The Guardian, Tuesday October 9 2007

        Maanantai 20.8.2007 klo 8:17 - Liisa Väisänen, Matkalehti blogi

        Ndrangheta järjestö on paljon sisilialaista sisartaan sekä Napolin Camorraa vähemmän tunnettu. Sitä siis käsitellään pienempänä ongelmana. Tosiasiassa se on Italian järjestäytyneistä rikollisjärjestöistä mahtavin ja vaarallisin. Ei vain Italiassa, vaan maailmalla. Oudolta kuulostava nimi on perimää kreikan termistä andragatizomai, joka tarkoittaa suunnilleen rohkean miehen käytöstä. Idea on, että siinä puhutaan miehistä, joilla on rohkeutensa kautta tietynlaista arvoa ja arvovaltaa.

        Niille, jotka yhä haluavat puhua paikallisesta ongelmasta Saksankin tapahtumien jälkeen, on ehkä hyvä miettiä ihan kylmiä lukuja, jotka puhuvat puolestaan. Poliisien arvioiden mukaan ´Ndranghetan vuosittainen liikevaihto on 35 miljardia euroa. Siitä suurin osa eli noin 22,3 miljardia koostuu huumekaupasta, 4,7 miljardia osallisuudesta rehellisesltä näyttävään liiketoimintaan: ravintoloita, pankkitoimintaa jne; 4,6 miljardia näyttää tulevan asekaupasta ja prostituutiosta ja 4,1 miljardia kiristyksestä ja suojelurahoista.
        Liiketoimintayritykset, joista perhe jäi kiinni kertoo, missä he ainakin ovat mukana. Sillä valitettavasti kiinnijääminen kertoo muista, taatusti onnistuneista, vastaavista operaatioista. Saksassa järjestö yritti ostaa pankin avatakseen konttorin Pietarissa. Vuonna 2004, huomattiin, että eräs perhe oli ostanut Brysselistä kokonaisen korttelin: kaupan arvo 28 miljoonaa euroa. (Vahvistettu/lisätty tieto) Järjestö omistaa kaksi pankkia Euroopassa. (Järjestö omistaa myös Suomessa kansainvälisen luokan yrityksen)

        Alberto Cisternan, Italian antimafia komission VT prokuraattorin vertaus Al Qaidaan ei varmasti naurata ketään näiden lukujen jälkeen. Cisterna sanoo haastetattelussaan LA Repubblica -lehdelle seuraavaa: "Kuten Al Qaida järjestö kehittyi heiman primitiivisessä Afghanistanissa, ´Ndrangheta kehittyi primitiivisessä Kalabriassa Molemmat järjestöt ovat osanneet käyttää hyväkseen globalisoitua ja levittäytyneet ympäri maailmaa. ´Ndrangheta on järjestönä, kuten Al Qaidakin hyvin traditionaalinen ja samaan aikaan kuitenkin innovatiivinen. Ne ovat keskiaikaisia sekä moderneja."

        Sardiniasta kotoisin oleva italialainen työskenteli 1990-luvulla Kera Oy:n Savonlinnan yksikön kanssa PunkaHaus Oy:n konkurssissa ja samat taustavoimat olivat mukana PR-talojen konkurssivyyhdessä. He jäivät kiinni Taorminan hotellin myynnin yhteydessä. Viisi sai Yhdysvalloissa 170 vuotta vankeutta. Yhdelle esitettiin 210 vuotta vankeutta, mutta hän kuoli ennenoikeudenkäyntiä. Yksi, joka teki Suomessa väärän valan ja muita rikoksia, joita poliisi ei selvittänyt, sai varsin lyhyen tuomion. Katso

        http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=232

      • ei ollut

        Tarkoitushan oli vain huhuilla savustaa Salminen virasta jotta puolue pääsee valtaan poliisivoimissa. Salminen oli rehellinen. Saastaista peliä ja rikollisuuden edistämistä.

    • uutinen

      Miksi ihmeessä nyt Poliisiylijohtajankin virkarikokset aiotaan salata? Eikö jo riitä että viittä virkaa tekevää poliisijohtajaa vastaan on käynnistetty salainen tutkinta?

      Näissä salaisissa tutkinnoissa on aina se vaara, että mikä salassa aloitetaan, niin se on helppo myös salassa lopettaa, vaikka syytökset/ todisteet poliisijohtajia vastaan olisivat kuinka pitäviä.
      Jos kyseinen asia julkaistaan ja epäiltyjen poliisijohtajien nimet paljastetaan, niin se tarkoittaisi että kaikki 2000-luvulla käynnistetyt rikostutkinnat joudutaan mitätöimään ja aloittamaan uudestaan. Joten syy miksi kyseinen poliisijohtajien tutkinta lopetaan salassa on jokseenkin ymmärrettävää, vaikkakin erittäin tuomittavaa. Suomen valtion resurssit eivät yksinkertaisesti riittäisi hoitamaan tätä vyyhtiä.

      Jatkoa ajatellen siinä se vaara, että poliisit tietävät ,että he voivat tehdä mitä tahansa, ilman että heitä rangaistaan millään tavalla.

      • liittyy Nrangheta

        Jo sotilaallisesti mahtavan huumekartellin tiedetään hallitsevan liki puolta Euroopan kokaiini markkinoista ja lähes neljäsosaa maailman huumemarkkinoista. Suuri osa huumekartellin miljardeista pestään Monacon Casinolla. Toki tämä ei uutinen ole, mutta keinot jolla kyseisen huumekartellin toimintaan voitaisiin puuttua ovat vähissä.

        www.calabrian-mafia.com

      • unohdetaan
        liittyy Nrangheta kirjoitti:

        Jo sotilaallisesti mahtavan huumekartellin tiedetään hallitsevan liki puolta Euroopan kokaiini markkinoista ja lähes neljäsosaa maailman huumemarkkinoista. Suuri osa huumekartellin miljardeista pestään Monacon Casinolla. Toki tämä ei uutinen ole, mutta keinot jolla kyseisen huumekartellin toimintaan voitaisiin puuttua ovat vähissä.

        www.calabrian-mafia.com

        www.promerit.net sivuilla artikkeli, jossa entinen sisäministeri kari Häkämies puolustelee omia toimiaan."Ei minun aikana tälläistä tapahtunut".
        Valehtelu, salaaminen taitaa tosiaan olla maantapa. Jos toimita on ollut näin leväperäistä 2000 luvulla, niin mitähän sitä on tapahtunut 1990 luvulla?

    • TTP

      Näin suomessa...

      • fft

        nämä paikkaansa?

    • Kreikan vuohi

      rahanpesua, tai ainakin siltä se näyttää. Ja hölmöt maksavat. Kiitti vaan Katainen ja kokoomus talouspolitiikasta aivan perseestä.
      Kreikan vuohi vastaan suomalainen pässi.

      • Kokoomusta

        Tämä koko juttu on juuri sitä kokoomuslaista politikointia jolla ihmisiä pistetään matalaksi. Kokoomus on itse mafiapuolue . Se saa rahoitusta noilta roistoilta.
        Markku Salmisen tapaus oli pöyristyttävä osoitus puolueen härskiydestä. Se lokasi tahallaan Salmisen maineen keksityillä jutuillaan. Salminen oli täysrehellinen suomalainen.Tunsin hänet ja tiedän asian. Jos näitä lahtaajia ei saada pois vallasta niin teidän suomalaisten käy huonosti. Johan sen näette. Tuo porukka on näet työntänyt suomalaisille EU-aikana jo biljoonan euron velat ja maksut ja kääntänyt ne rahat tileilleen ympäri maailmaa. Vain vanhojen puolueiden täysboikotti voi muuttaa asiat.

      • veroparatiisi

        Hötörahalla toimiva. Esko Seppäsen kirja: Pimeän rahan syksy...?, jossa ex-MEP esitti viimevouhotuksensa
        kapitalismin kauheudesta tai Veroparatiisit LOVE-julkaisu.

      • Kokoomusta kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8881788#comment-42810220

        http://eurooppa-tossun-alla.blogspot.com/

        Eurooppa Usan tossun alla
        Kokoomus vienyt Suomen mukaan kansainväliseen huumekauppaan.
        Kokoomus haluaa pitää Suomen huumeenturvajoukot Afganistanissa, nämä joukot toimivat Usan ja CIAn silminä ja korvina, jottei "pahat" talebanit pääse taas lopettamaan unikonviljelyä.

        http://www.youtube.com/watch?v=_w_eDJNICUQ

        Mike Ruppert entinen huumepoliisi "CIA pyörittänyt kansainvälistä huumekauppaa jo ainakin 20 vuotta". Tuotuaan tämän tiedon viranomaisille, hän joutui murhayrityksen kohteeksi.

        Todellisuudessa Englanti ja USA/CIA on pyörittänyt maailman huumekauppaa jo ensimmäisestä oopiumsodasta 1839-1842 lähtien, todennäköisesti jo kauemminkin.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimmäinen_oopiumisota
        "Koska Britannian tuottamat tekstiilit eivät tehneet kauppaansa Kiinassa, Itä-Intian kauppakomppania alkoi tuottaa oopiumia Intiasta Kiinaan lisätäkseen myyntiään. Oopiumikaupasta saadut tulot tulivat pian myös Intialle tärkeiksi."

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Zbigniew_Brzezinski
        "Yhdysvaltain pitäisi pureutua Persianlahdelle ja Keski-Aasiaan öljynsaannin varmistamiseksi"
        "Yhdysvallat on tällä hetkellä shakkilaudan kuningas, eli kansainvälisen järjestelmän hegemoninen valtio"
        "Mahdollisten kilpailijoiden tunnistamiseksi Yhdysvaltojen tulee Brzezinskin mukaan analysoida Euraasian valtioiden toimintaa, jotta se löytää sieltä sellaiset aktiiviset ja dynaamiset valtiot, jotka voivat suoraan aiheuttaa haittaa Yhdysvalloille, sekä sellaiset passiiviset valtiot, jotka voivat toimia katalyytteinä aktiivisten valtioiden muutoksille."
        Eli myös Eurooppa on juutalaisen Zbigniew Brzezinskin mukaan pidettävä tossun alla, ja niinhän se on ollutkin, jo toisen maailmansodan päättymisestä asti Usan miehittämä

      • Ihmettelen suuresti
        veroparatiisi kirjoitti:

        Hötörahalla toimiva. Esko Seppäsen kirja: Pimeän rahan syksy...?, jossa ex-MEP esitti viimevouhotuksensa
        kapitalismin kauheudesta tai Veroparatiisit LOVE-julkaisu.

        Tämä keskustelu pitää nostaa ylös arkistosta!

      • huumeita
        Fucusa kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8881788#comment-42810220

        http://eurooppa-tossun-alla.blogspot.com/

        Eurooppa Usan tossun alla
        Kokoomus vienyt Suomen mukaan kansainväliseen huumekauppaan.
        Kokoomus haluaa pitää Suomen huumeenturvajoukot Afganistanissa, nämä joukot toimivat Usan ja CIAn silminä ja korvina, jottei "pahat" talebanit pääse taas lopettamaan unikonviljelyä.

        http://www.youtube.com/watch?v=_w_eDJNICUQ

        Mike Ruppert entinen huumepoliisi "CIA pyörittänyt kansainvälistä huumekauppaa jo ainakin 20 vuotta". Tuotuaan tämän tiedon viranomaisille, hän joutui murhayrityksen kohteeksi.

        Todellisuudessa Englanti ja USA/CIA on pyörittänyt maailman huumekauppaa jo ensimmäisestä oopiumsodasta 1839-1842 lähtien, todennäköisesti jo kauemminkin.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimmäinen_oopiumisota
        "Koska Britannian tuottamat tekstiilit eivät tehneet kauppaansa Kiinassa, Itä-Intian kauppakomppania alkoi tuottaa oopiumia Intiasta Kiinaan lisätäkseen myyntiään. Oopiumikaupasta saadut tulot tulivat pian myös Intialle tärkeiksi."

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Zbigniew_Brzezinski
        "Yhdysvaltain pitäisi pureutua Persianlahdelle ja Keski-Aasiaan öljynsaannin varmistamiseksi"
        "Yhdysvallat on tällä hetkellä shakkilaudan kuningas, eli kansainvälisen järjestelmän hegemoninen valtio"
        "Mahdollisten kilpailijoiden tunnistamiseksi Yhdysvaltojen tulee Brzezinskin mukaan analysoida Euraasian valtioiden toimintaa, jotta se löytää sieltä sellaiset aktiiviset ja dynaamiset valtiot, jotka voivat suoraan aiheuttaa haittaa Yhdysvalloille, sekä sellaiset passiiviset valtiot, jotka voivat toimia katalyytteinä aktiivisten valtioiden muutoksille."
        Eli myös Eurooppa on juutalaisen Zbigniew Brzezinskin mukaan pidettävä tossun alla, ja niinhän se on ollutkin, jo toisen maailmansodan päättymisestä asti Usan miehittämä

        prostituoiduille? Onko kaikki nyt oikeasti siitä kiinni, ettei kaikki miehet saa elinaikanaan pillua, koska kukaan nainen ei halua luuseria, jolloin ukkojen "pitää" käydä ilotaloissa?????? Jos maailma on tästä asiasta niin paska kuin on, niin kumpa äiti rakkaani olisi minut aikoinaan abortoinut!!!!!!

    • wöliuyjthgr
    • nimettykö edellä?

      Kuka johtaa suomalaista huumepoliisia?

    • Seurataan rahaa

      "Kuka johtaa suomalaista huumepoliisia?"

      Poliisiylijohtaja Mikko Paatero?

      Kuka antaa oheistukset ja käskyt Paaterolle?

      Kokoomuksen puoluetoimisto?

    • ddetth wr rtth weett

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11919228

      Poliisi turvaa jonkun elantoa?

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/8822415

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11851129

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9129160

      USA/CIA ja Englanti
      valloittaa ja valvoo kasvatus-alueita, Euroopan ja Suomen eliitti ohjailee mediaa, lainsäädäntöä, sekä suojelee korkeita poliisiviranomaisia jotka puolestaan valvovat rikollisliikoja/liivikerhoja, jotka toimivat eliitin huumekaupan tukkuportaana.

      Yksityinen kasvatus ja yksityinen tuonti on eliitin huumebusineksille kilpailua, joten eliitti usuttaa tavalliset poliisit näiden kimppuun.

      -29.02.2008 Ilmianto: "Huumepoliisi johtaa suomalaista huumekauppaa" Vähitellen mukaan on otettu myös korkeita poliisijohtajia, kuten Helsingin apulaispäällikkö Jari Liukku sekä ylikomisariot Tero Haapala ja Jari Aarnio.
      Kaikki epäillyt kiistävät jyrkästi syyllistyneensä mihinkään rikokseen tai rikkomukseen.

      -13.3.2008 Poliisiylijohtaja Markku Salminen ei tiedä, kuka hänestä on tehnyt ilmiantoja. Hänelle määrättiin turvallisuussyistä aseistettu kuljettaja.
      - Eihän tällainen ole mukavaa, sanoo nimettömien ilmiantojen kohteeksi joutunut poliisiylijohtaja Markku Salminen.
      - Ministeri (sisäministeri Anne Holmlund) näytti minulle kirjeet ja sanoi ihmettelevänsä asiaa

      -Alkukesällä 2008 poliisiylijohtaja Markku Salminen nimesi kolmihenkisen ryhmän tutkimaan ja haastattelemaan Helsingin huumepoliisin ryhmiä, haastattelut nauhoitettiin.

      -30.7.2008 Sisäasiainministeriössä on tuhottu kaikki nauhoitukset, jotka syntyivät ministeriön virkamiesten tehdessä tutkinta- ja tarkastustoimintaa Helsingin huumepoliisijutussa. Helsingin huumepoliisin oli väitetty syyllistyneen laittomuuksiin rikoksia tutkiessaan. Sisäministeri vuonna 2008 oli Anne Holmlund avustajanaan Sami Paatero, nykyisen Holmlundin nimittämän poliisiylijohtaja Mikko Paateron poika.

      -15.08.2008 Paaterosta poliisiylijohtaja

      -04.09 2008 Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Semi vaatii videolla, että kassakaappi avataan. Poliisi kieltäytyi tästä. Kassakaapissa piti olla asiakirjoja, joista olisi voinut selvitä poliisin tietolähteiden nimiä. Semi tutki Vantaan poliisien ja keskusrikospoliisin epäiltyjä virkarikoksia.

      -05.09.2008 Espoon kihlakunnansyyttäjä Marianna Semi koki tulleensa uhatuksi pyytäessään Krp:n kassakaapin avaamista. Hän haki itselleen julkisuudelta suojaa. Semillä olivat Vantaan ja Krp:n huumepoliisien edesottamukset syyteharkinnassa, mistä tehtävästä hänet vapautettiin

      -02.10.2008 52 vuotias Jouni Välkki surmasi itsensä. Poliisien laillisuusvalvonnasta vastattannut Jouni Välkki ajautui puun ja kuoren väliin, ns. "tapaus Jukaraisen" johdosta. Tapausta pidettiin (Paatero) salassa viimeiseen asti.
      Välkkiä oli painostettu ankarasti "tapaus Jukaraisen" selvittämiseksi.
      Jouni Välkillä oli muitakin vakavia tilanteita hoidettavanaan.

      -04.12.2008 Seppo Nevala, entinen suojelupoliisin päällikkö, kuolee hämärissä olosuhteissa 61 vuotiaana.

      -12..02.2009 62 vuotias poliisiylijohtaja Markku Salminen surmaa itsensä

      -29.11.2011 Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajana toiminut rikoskomisario ampui itsensä KRP:n pikkujoulunvietossa KRP:n tiloissa.

      Poliisiylijohtaja Paatero (kok), jonka aikoinaan nimitti virkaansa silloinen sisäministeri Anne Holmlund (kok), jonka poliittisena avustajana toimi nimittämisen aikoihin poliisiylijohtaja Paateron poika Sami Paatero (kok), on suurella tarmolla vaatinut poliisille lisää verkkovalvontavaltuuksia.

      Eli sisäministeri Holmlund, jolla on avustajana Sami Paatero, saa "nimettömän" ilmiannon Poliisiylijohtaja Markku Salmisesta, joka erotetaan, ja Holmlund nimittää uudeksi poliisiylijohtajaksi Mikko Paateron....juu juu

      Ei täällä ole mitään nähtävää....hajaantukaa...hajaantukaa...

      • Anonyymi

        Nyt elämme vuotta 2021 ja vuosi 2020 meni jo näissä merkeissä. Onneksi tilanne on edennyt, vaikka tuskastuttavan hitaasti, mutta onhan kyse jättimittavasta kokonaisuudesta. Kohta Suomessakin ollaan ulkonaliikkumiskiellossa, ja varmaan ilmatilakin suljetaan taas.

        <<Italiassa käynnistyi merkittävin mafiaoikeudenkäynti yli 30 vuoteen

        13.1. 21:04

        355 SYYTETTYÄ, 400 asianajajaa, lähes 1 000 todistajaa. Nämä luvut kertovat omalta osaltaan, missä kokoluokassa liikutaan Italian Calabriassa keskiviikkona käynnistyneessä mafiaoikeudenkäynnissä.<<

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007738088.html

    • Tekstin laadusta päätellen, tämä ei ole mistään merkkijulkaisusta...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5168
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1343
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1036
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      948
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      727
    Aihe