koirankakka elää ja kävelee keskellä tietä (vihaajien mielestä) eikä maksa veroja!

maikki...

Asun kaupungin keskustassa. Eräänä päivänä tässä korttelin päässä "naapurissani" seksikauppaa pitävä mies vahti kun koirani kakkasi autojen väliin (ei siis jalkakäytävälle), seurasi minua kadulla noin 200m ja alkoi kovaäänisesti möykkäämään koiran kakan keräämisestä. Sitten tämä oli ilmeisesti vahtinut mihin taloon menen sisälle, ja valittanut asiasta taloyhtiöni talonmiehelle, koska tämä alkoi seuraavana päivänä raivoamaan minulle koiran kakasta ja sanoi että poliiseilta tulee kohta kirje.

Miten se on taloyhtiöni asia keräänkö koiran kakkaa vai en?! Eihän se taloyhtiölle kuulu mitä kadulla teen! Rankaiseeko taloyhtiö minua siitä, jos juon puistossa viiniä, tai metelöin torilla?! Miten helvetissä näiden joidenkin ihmisten elämä pyörii toisten vahtimisesssa! Tekisi mieli ilmiantaa sekä talonmies, että tämä "naapuri" poliisille häiriköinnistä ja ahdistelusta.

Sakotetaanko porttikongiini kuseksijoita (ihmisiä)? Ainakin joka päivä taloni edustalla on kusilammikko. Ainakin koiran kusi on steriiliä! Entäs kuinka moni on saanut sakkoja päin punaisia kävelystä? Onko hevosen paskan keräämisestä lakia? Yksi hevosen kakka peittää nimittäin koko tien!

Eiköhän niillä poliiseilla ole parempaakin tekemistä, kuin vahtia koiran kakkojen keräämistä.

Sitäpaitsi, voisiko joku neuvoa minulle miten kerätään ripuli pussiin, kun koiran vatsa on vetelänä? ;) Pitäisikö ehkä ottaa lusikka mukaan lenkille? Minne koirankakka pussi laitetaan kun koko kadulla ei ole roskiksia? Jätetäänkö se valittajien oven eteen?

Kertoisiko joku minulle, miten koirankakka tienvarressa saastuttaa luontoa? Ja ennen kuin joku taas keksii kuinka on mahdollista saada kakkaa silmäänsä ja kuinka lapset tykkäävät sitä syödä, muistuttaisin, että miksi kukaan ei laadi lakia että ihminen, joka viskaa maahan juomapullon, jonka ikä luonnossa on satoja vuosia saisi siitä rangaistuksen?

Ps: Seksikaupat naapurista voisi kaikki poistaa

66

5064

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kesäkurpitsamandariini

      Oon ihan samaa mieltä! Vein kanssa koiraani ulos tuossa yksi päivä, ja TUNNUSTAN että se ripuloitti parkkipaikan reunalle ja naapuri tuli päätänsä aukomaan välittömästi. Mitä mun olisi siinä tilanteessa pitänyt tehdä? Tunkee sormi koiran perseeseen ja pyydellä anteeksi ja siirtyä tien toiselle puolelle. Ja sitä ripulia on vaikea kerätä!

      • koiran ulkoiluttaja

        Minut koirani ripuloi kadulle ja asia jäi vaivaamaan niin paljon että menin kotiin ja täytin ison pullon vedellä ja otin rätin ja muovipussin, että pesemällä vaan kakka ainakin vähenee.

    • ja anusaukko

      Minäpä tulen ja väännän oikein kunnon pökäleen rapullesi, josta sitten voit tuhria kengänpohjasi ja jota mämmiä sitten vuoden vanha lapsesi voi vähän suuhunsakin tökkiä.
      Voe, voe, minähän olen veroja maksanut ja minulla on häntä, olen jumalolentoon verrattavissa oleva, ei minulta saa mitään kieltää, eikä minua saa moittia.
      Minä saan ulvoa ja haukkua niin paljon kuin ääntä vain lähtee, koska se on tapani kommunikoida ja koksa tunnen eroahdistusta tia muuten vain oloni vittuuntuneeksi...

      • koirankakkavihaajat

        talvella luuraa? Ilmeisesti jossain suljetulla osastolla. Keväällä heidät laitetaan avohoitoon ja niin rupeaa taas koirankakkaa löytymään. Ei tällaiset kirjoitukset ole normaalin ihmisen kirjoituksia. Asiastahan voi kirjoitella ihan asiallisestikin!

      • koirankakat
        koirankakkavihaajat kirjoitti:

        talvella luuraa? Ilmeisesti jossain suljetulla osastolla. Keväällä heidät laitetaan avohoitoon ja niin rupeaa taas koirankakkaa löytymään. Ei tällaiset kirjoitukset ole normaalin ihmisen kirjoituksia. Asiastahan voi kirjoitella ihan asiallisestikin!

        peittyvät lumen alle, joten niitä ei niin huomaa. En muuten ole mikään koirankakkavihaaja, mutta ihmettelen silti, että miksi niitä koirankakkoja ei voisi kaduilta kerätä pussiin ja laittaa roskikseen? Miksi vain muiden ihmisten tulee suvaita niitä pökäleitä ja olla huomaavaisia, mutta koiranomistajien ei tarvitsisi olla huomaavaisia toisia kohtaan siivoamalla sessensä jätökset pois kadulta?

      • niitä roskiksia
        koirankakat kirjoitti:

        johon voisi kerätä kakkoja. Helsingissä niitä oli aika reippaasti. Kun muutin koirani kanssa tänne keskisavoon, ei roskiksia näy mailla eikä halmeilla kilometritolkulla. Talvella minäkin sellaisessa tapauksessa potkisin vain lunta päälle. Nyt keväällä on onneksi jalkakäytävien reunoilla metsikköä, jonne koiraa voi ohjailla. Olenpa löytänyt sen yhden roskiksenkin, yritän saada koiraani tekemään tarpeensa siinä lähistöllä voidakseni kerätä jätökset pussiin ja roskikseen. Tänään koira taisi viimein sen tajuta!

      • se paska
        niitä roskiksia kirjoitti:

        Kotiisi. Kai sinulta sentään roskis tai WC kotoa löytyy? Ei voi olla liian vaikeata.

      • ;DDD
        se paska kirjoitti:

        Kotiisi. Kai sinulta sentään roskis tai WC kotoa löytyy? Ei voi olla liian vaikeata.

        Voi äly teitä imbesillejä. Kantaisitko itse kotiisi paskaa?

        Tai yritäpä todellakin sanoa koiralle, että pidätteleppä sielä sitä kakkaa että päästään sinne roskikselle asti... :DDD

      • ..............
        ;DDD kirjoitti:

        Ihan yhtä hyvin koira osaa pidättää paskaansakin, kuin oppii olemaan nostelematta koipeaankin jokaiseen postilaatikon jalkaan. Meillä aloitetaan lenkki aina samaa reittiä, ja nykyään molemmat kakkaavatkin samaan aikaan, joten saa helposti noukittua ne samaan pussiinkin. Ei siinä tarvita isoa työtä, alkumatkasta vaan pidetään hiukan kovempaa vauhtia, ja sitten annetaan lupa mennä metsään sopivalla paikalla. Siellä missä ei ole asutusta, saa sitä koipeakin nostella tiuhempaan, mutta asuinalueilla se on rajoitettua. Tämä on tottumiskysymys, mutta koira kyllä oppii käytäntöihin, ainakin meillä ei edes kovin kummoista koulutusta ole asia vaatinut. Kakan jälkeen istahtavat odottamaan, että saan kerättyä läjät pois, eikä tosiaan ole mitään ongelmaa.

        Tietysti on joskus tilanteita (vaikka se ripuli), mutta harvassa ne ovat. Ja itse ainakin osaan varautua ripuliin, koska ei se ihan yllättäen ainakaan meillä iske. Koira kyllä viestii senkin hätänsä.

        Ja tosiaan, en ole mielestäni imbesilli, vaikka kannakin paskaa kotiini. Mieluummin teen sen tosin pussissa kuin kengänpohjissani tai rattaiden renkaissa tai lasteni vaatteissa ;)

      • koirillakin
        .............. kirjoitti:

        pitäisi olla sisävessa, johon voivat tehdä tarpeensa silloin kun tarve ilmenee. Eihän sitä itsekään haluaisi odotella, että joku tulee avaamaan lukitun vessanoven, kun töistä pääsee.

      • koiran toiletti
        koirillakin kirjoitti:

        pitäisi olla sisävessa, johon voivat tehdä tarpeensa silloin kun tarve ilmenee. Eihän sitä itsekään haluaisi odotella, että joku tulee avaamaan lukitun vessanoven, kun töistä pääsee.

        voisi olla vesivessa. Eikös muinaisessa Roomassa ollut myös vesivessa niin, että pyttyrivistön alla kulki kanaali, jossa virtasi jatkuvasti vesi? Vesi voisi olla vaikka kertaalleen käytettyä pesuvettä, ja kun koira istuu lattiakaivon päälle, niin suihke alkaa käydä. Sama tietysti kissoille, vain pienempi reikä lattiaan.

      • kirppusirkus olisi
        ;DDD kirjoitti:

        Voi äly teitä imbesillejä. Kantaisitko itse kotiisi paskaa?

        Tai yritäpä todellakin sanoa koiralle, että pidätteleppä sielä sitä kakkaa että päästään sinne roskikselle asti... :DDD

        Niin kyllä minä sen paskat kotiroskikseeni toisin. Eikö sinulle ole kukaan kertonut, että taloyhtiö pihalta löytyy sellainen suurempi roskis? Jos vaikka sinne veisi jollei voi omaan WC:hen asti viedä. Ja minulle on aivan sama, millä sen paskan sieltä kaduilta pois kannat, vaikka toisit suussasi. Suosittelen kuitenkin pussia, niin ei todellakaan tarvitse yritttää sille koiralle sanoa, että pidätteleppä sielä sitä kakkaa että päästään roskiksille asti :DDD Voi vittu mikä idiootti. Olisit jäätänyt sen koiran hankkimatta.

        Kukahan nyt mahtaa olla imbesiili?

        Kumma asia tuo koiran paska: Omaan WC:hen sitä ei voi kantaa, eikä edes roskikseen, mutta kuitenkin se on niin puhdasta, ettei se ketään missään haittaa. Voi voi.

      • hukka´'perii

        Minkä takia et ruoki kakaraasi vaikka niillä pilttivalmisruuilla, että ei sitä paskaa tarvis syödä, tulee varmaan sitten halvemmaksi tai jotain. Vähemmän koen koirista haittaa olevan esim. kauppareissulla, eipä ne koirat niitä itkuraivareita siinä karkkihyllyn edessä vedä, eivätkä sonni kolmea vuotta housuihinsa, mikä ei sen vaippojen käytön ekologisuuden kannalta ole kamalan hieno juttu...

      • Kakkakikkare
        ;DDD kirjoitti:

        Voi äly teitä imbesillejä. Kantaisitko itse kotiisi paskaa?

        Tai yritäpä todellakin sanoa koiralle, että pidätteleppä sielä sitä kakkaa että päästään sinne roskikselle asti... :DDD

        Aina voi ohjata koiraa kakkaamaan sivummalle. Kun koira alkaa paskakouristella keskellä tietä niin sivummalle vaan hihtansta vetäen. Ja keskellä parkkipaikkaako sinä koiraasi ulkoilutat? Uloste on ulostetta, mielestäni on aivan normaalia kokea se epämiellyttäväksi asiaksi. Miksiköhän meillä on muuten viemäriverkosto?

      • Kaukaa haettua
        hukka´'perii kirjoitti:

        Minkä takia et ruoki kakaraasi vaikka niillä pilttivalmisruuilla, että ei sitä paskaa tarvis syödä, tulee varmaan sitten halvemmaksi tai jotain. Vähemmän koen koirista haittaa olevan esim. kauppareissulla, eipä ne koirat niitä itkuraivareita siinä karkkihyllyn edessä vedä, eivätkä sonni kolmea vuotta housuihinsa, mikä ei sen vaippojen käytön ekologisuuden kannalta ole kamalan hieno juttu...

        Nyt haetaan jo vähän kaukaa....

    • Jorma.Kovanen

      Jokakeväinen koirankakkakeskustelu on avattu täälläkin. Koirankakka ei haittaa niinkauan kun sitä ei tarvi omista kengistä putsata. Helvetin hankala ja ällöttävä homma varsinkin jos on karkeakuvioiset kengät. Haisee pitkään vaikka puhtaalta näyttääkin.

      Toinen juttu on sitten tosiaan pikkulapset jotka tota mämmiä saataa syödä, voi aiheuttaa pitkän sairaalareissun.

      Että keräile pois vaan, roskaamista se on siinä missä karkkipaperi tai pullo vaikka maatuukin. Eikös roskaamisesta voida lain mukaan kirjoittaa sakko? Tosin taitaa olla aika harvinaista.

      • maikki...

        Vaikka minulla on monta koiraa ollutkin, naapureilla on koiria, olen käynyt koiranäyttelyissä koko ikäni, olen matkustanut maissa, joissa koirankakkaa on kaduilla joka puolella, ja silti olisinko kerran elämässäni astunut koiran kakkaan. Onkohan siten niin, Jorma Kovanen, että sinulla on se todellinen ongelma, jos joudut jatkuvaan otteeseen koiran kakkaa putsaamaan kengistä? Miksi et katso mihin kävelet? ;) Voit tippua vaikka kaivoon, jos sokkona kävelet ympäriinsä...

        Ja jos joku vanhempi tosissaan antaa lapsensa syödä paskaa (olipa se mitä tahansa jätettä) kadulta, tai nuolla lattioita, tuommoiset vahemmat pitäisi viedä hoitoon! Sitäpaitsi koiran kakasta ei kukaan ole Suomesssa sairastunut tai viety "sauraalaan", mutta kyllä siitä vaan nämä vihaajat jaksavat valittaa. Bakteerikammoisessa Suomessa allergiat yleistyvät, kun taas Etelä-Euroopassa porskutellaan rannalla koirien kanssa, ja kenelläkään ei ole ongelmaa.

        Mutta pitäähän niitä kakkoja olla, eihän näillä valittajilla olisi muuten mitään tekemistä keväisin... ;D

      • monta kertaa!
        maikki... kirjoitti:

        Liikutaan vissiin vähän eri paikoissa, vai.

        Messarin koiranäyttelyssäkin on tullut SISÄTILOISSA astuttua koiranpaskaan parikin kertaa.

        Siivotaan ne koirankakat ihan suosiolla vaan.
        Ei se vaikeaa ole. Näytetään muille, että koiranomistajat on kunnon siistiä väkeä, saadaan siten vähemmän paheksuntaa osaksemme, eikö niin, Maikki?

      • Jorma.Kovanen
        maikki... kirjoitti:

        Vaikka minulla on monta koiraa ollutkin, naapureilla on koiria, olen käynyt koiranäyttelyissä koko ikäni, olen matkustanut maissa, joissa koirankakkaa on kaduilla joka puolella, ja silti olisinko kerran elämässäni astunut koiran kakkaan. Onkohan siten niin, Jorma Kovanen, että sinulla on se todellinen ongelma, jos joudut jatkuvaan otteeseen koiran kakkaa putsaamaan kengistä? Miksi et katso mihin kävelet? ;) Voit tippua vaikka kaivoon, jos sokkona kävelet ympäriinsä...

        Ja jos joku vanhempi tosissaan antaa lapsensa syödä paskaa (olipa se mitä tahansa jätettä) kadulta, tai nuolla lattioita, tuommoiset vahemmat pitäisi viedä hoitoon! Sitäpaitsi koiran kakasta ei kukaan ole Suomesssa sairastunut tai viety "sauraalaan", mutta kyllä siitä vaan nämä vihaajat jaksavat valittaa. Bakteerikammoisessa Suomessa allergiat yleistyvät, kun taas Etelä-Euroopassa porskutellaan rannalla koirien kanssa, ja kenelläkään ei ole ongelmaa.

        Mutta pitäähän niitä kakkoja olla, eihän näillä valittajilla olisi muuten mitään tekemistä keväisin... ;D

        ...koiranomistajan asenne. Vitut muista kunhan mulla ja hauvalla on kivaa. Ei tota koirankakkaa ole joutunut useasti kengänpohjista siivoilemaan, mutta kertakin riittää.

        Koiran/kissan jätöksiä saattaa todellakin joutua lasten suuhun esim. leikkipuiston hiekkalaatikosta, johon vastuullinen kissanomistaja antaa mussukan sontia. Jos jätöksissä on esim. suolistoloisia edessä on todellakin sairaalareissu, tunnen itse henkilökohtaisesti yhden tapauksen. Mistä on peräisin tieto, että kukaan ei ole joutunut ko. syystä sairaalaan, onko tällainen tieto jossain dokumentoituna?

        Mökkinaapurina majailee valitettavasti ihana koiraperhe, jonka mussukat paskovat meidänkin pihaan aidasta huolimatta. Kun ei ole itsellä koiraa, niin toisten paskojen noukkiminen ei vois vähempää kiinnostaa. Kun ystävällinen puhe ei tepsinyt, täytyi herätellä muuten...Palautettuani koitan jätökset pariin otteeseen naapurin rappusille homma aukes yksinkertaisemmallekin.

        Koira päästää muuten vekkulin äänen kun sitä ampuu ilmakiväärillä, kannattaa kokeilla!!!

      • maikki...
        Jorma.Kovanen kirjoitti:

        Tiesitkö että IP osoitteesi voidaan ottaa talteen? On kiellettyä yllyttää ketään eläimiä kohdistuvaan väkivaltaan netissä. Sinuna en leuhkisi netissä moisella asialla, mutta kiitos tästä, kuvaakin täysin millainen ihminen olet! :D

        Vanhemmilta, jotka eivät vahdi lapsiaan sen vertaa, että katsoisivat mitä ne pistävät suuhun puistossa, pitäisi ottaa lapset huostaan. Pitäisikö myös autot kieltää, koska lapset saattavat juosta niitten alle? Entäs pesuaineet, koska lapset saattavat kuolla niihin? Sakset ja puukotkin pitäisi kieltää lailla, koska jonkun lapsihan voi satuttaa niihin itsensä ja vaikka kuolla. En ole koskaan kuullut ihmisestä, joka olisi kuollut koiran kakan takia. Tupakan tumppien tai lasin syömiseen sen sijaan voi.

        Jokainen vahtikoon omista kakaroistaan, ja jokainen vahtikoon omista koiristaan. En minäkään mene puuttumaan siihen, jos naapurin kakarat mellastavat tai sotkevat paikkoja, se on vanhempien asia, ei minun.

        Sinun laisesi eläinrääkkääjät joutavat koe-eläimiksi. Katsotaan sitten kuka nauraa?

        Kohta on varmaan poliisi oven takana? Voin helpottaa oloasi kertomalla että viimeinen lause oli puhtaasti hatusta vedetty. Ilmakivääri on nimittäin ollut jo 10 vuotta rikki. Ainut tarkoitus ko. heitolla oli saada sinut tuhotumaan ja näemmä onnistuin.

        Kannattaa muistaa että ääliö löytyy poikkeuksetta sieltä talutushihnan toisesta päästä, minkä tämäkin ketju taas osoitti.

        Maatuvia koirankakkapusseja saa kaupasta, joten ei pitäisi olla turhan vaikeaa kerätä sitä läjää pois ja viedä roskiin. Vai onko se sinua kohtaan väärin että joutuisit maksamaan niistä pusseista? Sinusta on siis hyväksyttävää jättää koirasi jätökset vieraan taloyhtiön riesaksi, mutta omalta pihalta ne pitää kerätä? Omituista logiikkaa, saanko kipata omat jätteeni sinun pihaasi?

        Kyse on puhtaasti laiskuudesta ja kyvyttömyydestä huomioida muita. Onneksi teissä koiranomistajissa on fiksujakin joukossa. Tällä en tarkoittanut sinua.

      • maikille ja muille
        maikki... kirjoitti:

        Tiesitkö että IP osoitteesi voidaan ottaa talteen? On kiellettyä yllyttää ketään eläimiä kohdistuvaan väkivaltaan netissä. Sinuna en leuhkisi netissä moisella asialla, mutta kiitos tästä, kuvaakin täysin millainen ihminen olet! :D

        Vanhemmilta, jotka eivät vahdi lapsiaan sen vertaa, että katsoisivat mitä ne pistävät suuhun puistossa, pitäisi ottaa lapset huostaan. Pitäisikö myös autot kieltää, koska lapset saattavat juosta niitten alle? Entäs pesuaineet, koska lapset saattavat kuolla niihin? Sakset ja puukotkin pitäisi kieltää lailla, koska jonkun lapsihan voi satuttaa niihin itsensä ja vaikka kuolla. En ole koskaan kuullut ihmisestä, joka olisi kuollut koiran kakan takia. Tupakan tumppien tai lasin syömiseen sen sijaan voi.

        Jokainen vahtikoon omista kakaroistaan, ja jokainen vahtikoon omista koiristaan. En minäkään mene puuttumaan siihen, jos naapurin kakarat mellastavat tai sotkevat paikkoja, se on vanhempien asia, ei minun.

        Sinun laisesi eläinrääkkääjät joutavat koe-eläimiksi. Katsotaan sitten kuka nauraa?

        Vanhemmilta, jotka eivät vahdi lapsiaan sen vertaa, että katsoisivat mitä ne pistävät suuhun puistossa, pitäisi ottaa lapset huostaan.

        Jokainen vahtikoon omista kakaroistaan, ja jokainen vahtikoon omista koiristaan.

        Yllä pari suoraa lainausta tekstistäsi. Ja siihen koiran vahtimiseen kuuluu, ettei se pasko yleisille paikoille, tai KERÄÄ NE PASKAT. En minäkään anna lasteni paskoa mihin vaan. Ja en koirienikaan. Oikeasti niiden kakkojen keräys on helppoa, tietysti ripuli hiukan vaikeuttaa, mutta mahdotonta se ei ole missään tapauksessa. Jokaiselta, joka jättää koiransa valvomatta pitäisi kai saman logiikan mukaan ottaa koirat pois.

        Itselläni on siis kolme lasta ja kaksi koiraa. Luulen myöskin tuntevani molemmat puolet tästä asiasta. Lapsilla on oikeus kulkea yhteisillä alueillamme. On käynyt niinkin, että pikkuinen on kompastunut, ja yllätys ylläty se läjä osuu juuri kohdalleen. Jopa todennäköisyys siihen on suuri tietyillä alueilla.

        Aikuisten kuuluu kantaa vastuu tästä maailmanmenosta, ja jokainen pitäköön huolta omasta osastaan. Omaan laiskuuteen ei ole mikään puolustus, että ei muutkaan huolehdi. Se on ongelman siirtämistä. Minä olen tehnyt sellaisen päätöksen, että siivoilen oman asuinalueeni lähitienoita keväisin. Se ei ole oikeasti iso vaiva, ja kyllä tuohon puuhaan yleensä ilmaantuu muitakin. Esimerkin voima on suuri. Naapuruston lapset jo kyselevät taas, että milloin siivotaan.

        Samaa suosittelen kaikille. Aina on niitä piittaamattomia, jotka eivät yksikertaisesti välitä, mutta heille emme voi mitään.

      • pitäisi ottaa
        maikki... kirjoitti:

        Tiesitkö että IP osoitteesi voidaan ottaa talteen? On kiellettyä yllyttää ketään eläimiä kohdistuvaan väkivaltaan netissä. Sinuna en leuhkisi netissä moisella asialla, mutta kiitos tästä, kuvaakin täysin millainen ihminen olet! :D

        Vanhemmilta, jotka eivät vahdi lapsiaan sen vertaa, että katsoisivat mitä ne pistävät suuhun puistossa, pitäisi ottaa lapset huostaan. Pitäisikö myös autot kieltää, koska lapset saattavat juosta niitten alle? Entäs pesuaineet, koska lapset saattavat kuolla niihin? Sakset ja puukotkin pitäisi kieltää lailla, koska jonkun lapsihan voi satuttaa niihin itsensä ja vaikka kuolla. En ole koskaan kuullut ihmisestä, joka olisi kuollut koiran kakan takia. Tupakan tumppien tai lasin syömiseen sen sijaan voi.

        Jokainen vahtikoon omista kakaroistaan, ja jokainen vahtikoon omista koiristaan. En minäkään mene puuttumaan siihen, jos naapurin kakarat mellastavat tai sotkevat paikkoja, se on vanhempien asia, ei minun.

        Sinun laisesi eläinrääkkääjät joutavat koe-eläimiksi. Katsotaan sitten kuka nauraa?

        huostaan, jonka omistaja on niin laiska, ettei sen jätöksiä korjaa. Hän aiheuttaa toimillaan tarpeetonta koiravihaa.

        Sinulla ei ilmeisesti ole lapsia. Et selvästikään tiedä miten nopeita lapset voivat kulkiessaan olla.

      • keskellä metsää

        En koskaan siivoa koirani jätöksiä, enkä välitä jos joku vähempiälyinen paskaa syö! Lähimpään kylään on n.20km, ennen sitä on kymmeniä hehtaareja metsää sekä peltoa. Joka kevät viljellyille pelloille levitetään elukoiden talvella kertyneet sonnat(sikojen,lehmien sekä hevosten) että en usko parin koirankakan naapureita häiritsevän. Naapurimme käy myös kerta vuoteen vetäsemässä oman likakaivomme, joten myös omat paskamme päätyvät viereiselle pellolle lannoitteeksi. Myös usea naapurimme omistaa hevosia, joiden 3:men kilon paskakasoja on 10 metrin välein pitkin lenkkejä, eikä minua ne haittaa, eikä ketään muutakaan, vaikka vieressä on saimaan kanava.

      • Mämmiä kehiih
        maikki... kirjoitti:

        Vaikka minulla on monta koiraa ollutkin, naapureilla on koiria, olen käynyt koiranäyttelyissä koko ikäni, olen matkustanut maissa, joissa koirankakkaa on kaduilla joka puolella, ja silti olisinko kerran elämässäni astunut koiran kakkaan. Onkohan siten niin, Jorma Kovanen, että sinulla on se todellinen ongelma, jos joudut jatkuvaan otteeseen koiran kakkaa putsaamaan kengistä? Miksi et katso mihin kävelet? ;) Voit tippua vaikka kaivoon, jos sokkona kävelet ympäriinsä...

        Ja jos joku vanhempi tosissaan antaa lapsensa syödä paskaa (olipa se mitä tahansa jätettä) kadulta, tai nuolla lattioita, tuommoiset vahemmat pitäisi viedä hoitoon! Sitäpaitsi koiran kakasta ei kukaan ole Suomesssa sairastunut tai viety "sauraalaan", mutta kyllä siitä vaan nämä vihaajat jaksavat valittaa. Bakteerikammoisessa Suomessa allergiat yleistyvät, kun taas Etelä-Euroopassa porskutellaan rannalla koirien kanssa, ja kenelläkään ei ole ongelmaa.

        Mutta pitäähän niitä kakkoja olla, eihän näillä valittajilla olisi muuten mitään tekemistä keväisin... ;D

        Sä selvästikin todella tykkäät koirista ja ulosteesta.

    • voisi vain kerätä

      sitä koirasi kakkaa pussiin ja viedä lähimpään roskikseen?

      Kyse ei ole saastuttamisesta, mutta koirankakkakököt (joita riittää!!) kaduilla, nurmikoilla, lenkkipoluilla.. ovat inhottavia, varsinkin kun niiden päälle astuu!

      Itselläni on kaksikin koiraa, enkä millään tavalla koe vaivalloiseksi tai ylivoimaiseksi ottaa niiden kakkoja pussiin, kantaa niitä jonkin matkaa ja pudottaa sitten roskikseen.

      Tulee hyvä mieli paitsi itselle, myös muille.

      Älä viitsi olla itsekäs ja tehdä asiasta numeroa!

      Taloyhtiösi talonmiehelle asia saattaa kuulua sikäli, että saatat kakattaa koirasi myös taloyhtiösi alueelle, jolloijn talonmiehesi joutuu kakan siivoamaan!

      • maikki...

        Eihän ongelma olisi kerätä kakkaa jos katujen varsilla olisi roskiksia ja vielä, kuten monessa muussa maassa, maatuvia kakkapusseja tarjolla. Tuskinpa sinäkään kotiisi haluat kakkaa kuljettaa!?

        Koirani ei ole kertaakaan kakkinut taloyhtiön alueelle, tai jos kakkisi, niin toki sen silloin poimisin, talonmiehellä ei pitäisi siis olla mitään valitettavaa.

        Ja toisekseen koirani ei EDES koskaan kaki keskelle katua, koska olen opettanut sen "hakeutumaan" kadun syrjään.

        Enhän minä kakasta numeroa teekään, vaan nämä koiran kakasta valittavat. Koiran kakka on luonnostaan muutamissa päivissä maatuva jäte, muovipussiin aika kapseliin säilötty kakka maatuu ehkä noin sadassa vuodessa... ;) Minä olen luonnonsuojelija, ja huolissani ilmaston lämpenemisestä. Itsekkäämpää ja ajattelemattomampaa kuin koirankakka, on saastuttaa luontoa muovipusseilla ja muulla jätteellä. Koiran kakka ei saastuta, ihmiset saastuttavat!

      • Maatuvia pusseja

        on kaupoissa myynnissä.

        Toisekseen, numeronhan tästä teit.

        Kolmanneksi, minä olen kantanut kotitaloni roskikseen saakka eräitäkin kertoja ne koirieni jätökset.

        Neljänneksi, koirankakka ei maadu ihan muutamassa päivässä. Sadekeleillä se pysyy kivan tuoreena pitkään, ja siihen mennessä sen päälle on joku ehkä jo ehtinyt asta ja kirota holtittomat koiranomistajat alimpaan manalaan.

        Viidenneksi kysyisin: onko sinusta kivaa kun koirankakkaa on joka puolella? Vaikka se maatuukin, tulee sitä jatkuvasti lisää.
        Jos kyse olisi yhdestä ainoasta paskaläjästä, voisi asia olla toinen, mutta kun koiriakin n valtavat määrät, ja lisää tulee.

        Kyllä tässä nyt jäi sellainen maku, että Maikki EI halua siivota koiransa kakkaa!

      • entinen koiranomistaja
        maikki... kirjoitti:

        Eihän ongelma olisi kerätä kakkaa jos katujen varsilla olisi roskiksia ja vielä, kuten monessa muussa maassa, maatuvia kakkapusseja tarjolla. Tuskinpa sinäkään kotiisi haluat kakkaa kuljettaa!?

        Koirani ei ole kertaakaan kakkinut taloyhtiön alueelle, tai jos kakkisi, niin toki sen silloin poimisin, talonmiehellä ei pitäisi siis olla mitään valitettavaa.

        Ja toisekseen koirani ei EDES koskaan kaki keskelle katua, koska olen opettanut sen "hakeutumaan" kadun syrjään.

        Enhän minä kakasta numeroa teekään, vaan nämä koiran kakasta valittavat. Koiran kakka on luonnostaan muutamissa päivissä maatuva jäte, muovipussiin aika kapseliin säilötty kakka maatuu ehkä noin sadassa vuodessa... ;) Minä olen luonnonsuojelija, ja huolissani ilmaston lämpenemisestä. Itsekkäämpää ja ajattelemattomampaa kuin koirankakka, on saastuttaa luontoa muovipusseilla ja muulla jätteellä. Koiran kakka ei saastuta, ihmiset saastuttavat!

        Ensinnäkin, kai oot kuullu maatuvista koirankakkapusseista? Ne voi laittaa biojätteeseen.

        Toiseksi, koirankakka ei siinä kadulla maadu parissa päivässä. Jos se on siitä kadonnut tässä ajassa, se tarkoittaa, että joku on sen siivonnut pois. Mahdollisesti se kiukkuinen talonmies.

        Kolmanneksi, kun päättää asua koiran kanssa kaupungissa, kakkojen keräily nyt vain yksinkertaisesti kuuluu asiaan. Ihan riippumatta siitä, välttyykö joku muu roskaaja rangaistukselta - samalla logiikalla voisi jättää kaikki ostoksensa maksamatta, koska joku onnistuu kuitenkin näpistämään jotain, ja ajaa aina päin punaisia, kun muutkin niin tekevät.

        Itse en enää ottanut koiraa, kun muutin kaupunkiin. Yksi syy on se, että kakkapussi kädessä käveleminen ei oikein houkuta.

      • ihmettelevä suomalainen
        maikki... kirjoitti:

        Eihän ongelma olisi kerätä kakkaa jos katujen varsilla olisi roskiksia ja vielä, kuten monessa muussa maassa, maatuvia kakkapusseja tarjolla. Tuskinpa sinäkään kotiisi haluat kakkaa kuljettaa!?

        Koirani ei ole kertaakaan kakkinut taloyhtiön alueelle, tai jos kakkisi, niin toki sen silloin poimisin, talonmiehellä ei pitäisi siis olla mitään valitettavaa.

        Ja toisekseen koirani ei EDES koskaan kaki keskelle katua, koska olen opettanut sen "hakeutumaan" kadun syrjään.

        Enhän minä kakasta numeroa teekään, vaan nämä koiran kakasta valittavat. Koiran kakka on luonnostaan muutamissa päivissä maatuva jäte, muovipussiin aika kapseliin säilötty kakka maatuu ehkä noin sadassa vuodessa... ;) Minä olen luonnonsuojelija, ja huolissani ilmaston lämpenemisestä. Itsekkäämpää ja ajattelemattomampaa kuin koirankakka, on saastuttaa luontoa muovipusseilla ja muulla jätteellä. Koiran kakka ei saastuta, ihmiset saastuttavat!

        "Eihän ongelma olisi kerätä kakkaa jos katujen varsilla olisi roskiksia ja vielä, kuten monessa muussa maassa, maatuvia kakkapusseja tarjolla."

        Missä maassa oikein asut, kun siellä asiat noin huonosti on? Meillä täällä Suomessahan on roskiksia katujen varsilla, useimpien taloyhtiöiden pihoilla sekä kaikilla taloyhtiöillä on ulkoroskis, jonne asukas voi jätteensä kantaa. Suomessa asuva koiranomistaja siis voi aivan hyvin laittaa koiransa kakat roskikseen ennenkuin menee sisälle kotiinsa. Suomessa myöskin maatuvia koirankakkapusseja löytyy jokaisesta marketista. Lisäksi jokaisella taloyhtiöllä on biojäteastia, jonne sen maatuvan koirankakkapussin sisältöineen voi käydä heittämässä. Ekologisempaa toimintaa tämä on kuin kakkojen asfaltille jättäminen.

      • maikki...
        ihmettelevä suomalainen kirjoitti:

        Tällä kadunpätkällä jossa asun ei ole roskiksia. Lähin roskis on n. 300m päässä. Jos olen kävelemässä vastakkaiseen suuntaan, jossa seuraava roskis on vasta noin puolen kilometrin päässä, niin tuskinpa sinä itsekään kääntyisit takaisin kotiin, jotta voit sen kakan viedä hienosti roskiin. ;)

        Kaikilla ihmisillä ei ole varaa ostaa hienoja ja kalliita maatuvia pusseja, monessa maassa kakkapusseja on järjestetty kunnan toimesta ja ne ovat ilmaisia kaduilla telineissä. Mutta koiranvihaajat varmaan olisivat sitäkin vastaa, eihän koiraveroja saa missään nimessä käyttää mihinkään hyödylliseen. ;)

        Koiran kakan muovipussiin säilöminen on paljon pahempaa ympäristölle, ja sillä on paljon kauaskantoisempia vaikutuksia kuin sillä, jos se jää puistoon ja maatuu luontoon LUONNOLLISESTI.

        Rahat siis loppuu juuri siinä kakkapussien kohdalla? Mites ne muut koiran kulut?

        Ja kyllä sen helposti saa kuljetettua puolikin kilometriä sen pussin, sekään ei ole oikeasti muuta kuin tahdon asia.

        Kaupunkien vähät pu8istoalueet eivät todeöllakaan ole se paikka, jossa ne kakat saavat maatua luonnollisesti. Sama koskee kyllä kaupunkien pikkumetsiköitäkin, monesti ovat niin läjiä täynnä, ettei sinne enää voi viedä vaikkapa lapsiaan tutustumaan siihen luontoon. Ne ovat yhtä tärkeitä alueita jokaiselle asukkaalle, ja ihan yleishuommavaisuuteen kuuluu pitää niistä huolta.

        Monet ovatkin tehneet sen päätöksen, että asuvat syrjemmällä koiriensa kanssa. Nämä ovat ihan oikeasti valintakysymyksiä!

        Niin kauan kuin meillä on paljon korjattavia asioitaverovaroilla, en ole valmis siihen, että kunta kustantaisi ne kalliit paskapussitkin. Koska oikeasti, se on asia, joka kuuluu jokaisen koiranomistajan velvollisuuksiin.

      • ...............
        maikki... kirjoitti:

        Tällä kadunpätkällä jossa asun ei ole roskiksia. Lähin roskis on n. 300m päässä. Jos olen kävelemässä vastakkaiseen suuntaan, jossa seuraava roskis on vasta noin puolen kilometrin päässä, niin tuskinpa sinä itsekään kääntyisit takaisin kotiin, jotta voit sen kakan viedä hienosti roskiin. ;)

        Kaikilla ihmisillä ei ole varaa ostaa hienoja ja kalliita maatuvia pusseja, monessa maassa kakkapusseja on järjestetty kunnan toimesta ja ne ovat ilmaisia kaduilla telineissä. Mutta koiranvihaajat varmaan olisivat sitäkin vastaa, eihän koiraveroja saa missään nimessä käyttää mihinkään hyödylliseen. ;)

        Koiran kakan muovipussiin säilöminen on paljon pahempaa ympäristölle, ja sillä on paljon kauaskantoisempia vaikutuksia kuin sillä, jos se jää puistoon ja maatuu luontoon LUONNOLLISESTI.

        Kyllä ois melkoinen läjä koirankakkaa esim. tuossa meidän lähipuistossa, jos omistajat eivät pääsääntöisesti korjaisi lemmikkiensä jätöksiä pois. Roskiksille on matkaa, mutta jotenkin se heiltä vain onnistuu.

        Minusta on tylsää perustella luonnonsuojelulla sitä, että jättää koirankakat korjaamatta. Oishan sekin luonnonsuojelua, jos tinkisi muusta kulutuksesta sen verran, että saisi niitä maatuvia pusseja...

      • aleta kaikki
        ............... kirjoitti:

        Paskantamaan puistoihin, kun se on niin ekologista. EI kulu hyvää juomavettä huuhteluun, ei tarvita kalliita puhdistuslaitoksia ja puistojen kukkasetkin voisivat paremmin.

        Ei hyvää päivää.

    • ihmisenkin

      pissa on steriiliä. ;o)

    • kananpaskaa

      kohta taas puistonhoitajat heittää kananpaskaa puistot täyteen,siinä vasta mukava haju salmonella

      • Kakkapaska

        Ne ei heitä sitä kävelykadulle! Halloota päivää! Sitä paitsi tuore tortu on aina tuore torttu!

    • nuoleskelija

      Tämän keskustelun aloittaja kuuluu niihin, jotka pussailevat rakkiaan sen tultua ulkoa toisten koirien jätöksiä nuoleskelemasta. Se on sitä siedätyshoitoa, jota on varman harrastanut lapsesta saakka.

    • h.........yi
    • paskoja

      niin mitä valitatte??

      Kuka saatana nyt paskaan haluaisi astua?
      On ihan normaalia siitä suuttua.

      • olet astunut?

        Enkä muuten usko, että olisi lähestulkoonkaan elämäsi pahin ongelma.

      • mielleyhtymä
        olet astunut? kirjoitti:

        Enkä muuten usko, että olisi lähestulkoonkaan elämäsi pahin ongelma.

        Oliskohan joidenkin suunsoittajien kohdalla kyse ylimitoitetusta itsensä häpeämisestä, eli he pelkäävät, että heidät yllätetään tortun vierestä, ja tällöin muille voi muodostua mielikuva heistä istumassa huussissa tuottamassa toisia samanlaisia? Muutenhan sitä ei voisi mitenkään arvata...

      • kun koiran
        olet astunut? kirjoitti:

        Enkä muuten usko, että olisi lähestulkoonkaan elämäsi pahin ongelma.

        kurapaska oli levinnyt pitkin asfalttia.

        Ei ole elämän pahimpia ongelmia, mutta yksi pahimmista.
        Paska levittää tauteja haisee ja ei lähde kengänpohjasta kirveelläkään.

      • Kyllä noi
        mielleyhtymä kirjoitti:

        Oliskohan joidenkin suunsoittajien kohdalla kyse ylimitoitetusta itsensä häpeämisestä, eli he pelkäävät, että heidät yllätetään tortun vierestä, ja tällöin muille voi muodostua mielikuva heistä istumassa huussissa tuottamassa toisia samanlaisia? Muutenhan sitä ei voisi mitenkään arvata...

        on ihan sun omia "fantasioita".

        Ulostaminen on ihan normaalia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ulostellaan mihin tykätään.

        Lapset eivät jossain paikoissa pysty edes leikkimään, kun tienvierusta ja tiet on täynnä ulosteita.

        KYLLÄ KOIRAN OMISTAJAN PITÄISI TIETÄÄ VASTUUNSA!

      • useimmiten
        mielleyhtymä kirjoitti:

        Oliskohan joidenkin suunsoittajien kohdalla kyse ylimitoitetusta itsensä häpeämisestä, eli he pelkäävät, että heidät yllätetään tortun vierestä, ja tällöin muille voi muodostua mielikuva heistä istumassa huussissa tuottamassa toisia samanlaisia? Muutenhan sitä ei voisi mitenkään arvata...

        Paskomine non normaalia, mutta ei se, että kasat jätetään höyryävinä keskelle tietä! Siinä sitä on epänormaalia käytöstä. Kirppukasa aivottoman päänsä kanssa tuskin tajuaa, muutakuin sen, että pökäle tuli perseestä ja olo helpottui, mutta siellä narun päässä kävelevän luulis jotain ymmärtävän.
        Toisaalta, kaikkien koiranomistajien koti on useimmiten hyvin epäsiisti ja tunkkainen. He eivät kovin paljoa ymmärrä normaalista siisteydestä, eivätkä käytöstavoistakaan.

      • huomaamatontakaan ole,
        kun koiran kirjoitti:

        kurapaska oli levinnyt pitkin asfalttia.

        Ei ole elämän pahimpia ongelmia, mutta yksi pahimmista.
        Paska levittää tauteja haisee ja ei lähde kengänpohjasta kirveelläkään.

        joten se on helppo kiertää. Milloin viimeksi täällä on riehunut tauti, jonka alkuperä on ollut lemmikin ulosteessa? Kansanterveyslaitos varmaan tietäisi.

      • olisikohan niin,

        että askakeskustelu kiinnostaa aina silloin, kun tekee mieli sanoa p?

      • pidät
        huomaamatontakaan ole, kirjoitti:

        joten se on helppo kiertää. Milloin viimeksi täällä on riehunut tauti, jonka alkuperä on ollut lemmikin ulosteessa? Kansanterveyslaitos varmaan tietäisi.

        paskaa harmittomana? Kaikenlainen paska kuule aiheuttaa tauteja.

        Ei niitä kurapaskoja joka paikassa huomaa. Polkujen varsilla nyt ainakaan.

        Pää kumarassa ainakin täällä isossa lähiössä joutuu kulkemaan paskakasoja väistellessä.

    • Huh taas!

      "Ainakin joka päivä taloni edustalla on kusilammikko. Ainakin koiran kusi on steriiliä!"

      Siis näinhän ei ole. Koiran eritteet (sylki, virtsa, uloste) sekä hilse ovat allergisoivia ainesosia. Kannattaisiko tutustua lemmikin ominaisuuksiin hieman paremmin?

    • täällä meilläpäin ...

      ..ollaan niin ovelia että kerätään koiran paskat pussiin ja sitten heitetään pussi paskoineen toisten pihoille esim. orapihlaja-aidan juureen.

      Kyllä vittu tekis mieli mennä paskantamaan tollasten ihmisten olohuoneen lattialle ja
      sanoa että tää on ihan luonnollista !

      • tosiaan ei

        teillä tosiaan voi erehtyä luulemaan tulleensa
        vessaan, kun astuu olohuoneeseen,kaivoin osoitteesi tietosuojasta ja tunnen sinut,elät niinkuin puhut

      • älykäs,
        tosiaan ei kirjoitti:

        Olen sanaton.

      • nyt en ..
        tosiaan ei kirjoitti:

        teillä tosiaan voi erehtyä luulemaan tulleensa
        vessaan, kun astuu olohuoneeseen,kaivoin osoitteesi tietosuojasta ja tunnen sinut,elät niinkuin puhut

        .. puhunut omasta olohuoneestani vaan teidän kusipäiden olohuoneista jotka annatte koiranne paskantaa joka paikkaan ja jos keräätte ne pussiin niin ette jaksa kantaa niitä roskikseen vaan heitätte ne toisten pihoille heti kun kukaan ei näe !

        Seuraavan kerran kun näen jonkun heittävän paskapussinsa pihallemme syötän pussin sisällön piskin omistajalle !

      • Miettikää vähän
        nyt en .. kirjoitti:

        .. puhunut omasta olohuoneestani vaan teidän kusipäiden olohuoneista jotka annatte koiranne paskantaa joka paikkaan ja jos keräätte ne pussiin niin ette jaksa kantaa niitä roskikseen vaan heitätte ne toisten pihoille heti kun kukaan ei näe !

        Seuraavan kerran kun näen jonkun heittävän paskapussinsa pihallemme syötän pussin sisällön piskin omistajalle !

        Tuliko kellään mieleen tämä: Juopuneet ihmiset kuseskelevat sinne, tänne ja tuonne. Ihmiset roskaavat luontoa, lasinsiruja ja muovipulloja/-pakkauksia on joka puolella. Huumeneulatkin viskellään kadulle. Näistä asioista ei juuri keskustella, ja silti tämä koiranpaskashow on ainainen? Se sentään maatuu ja häviää lopullisesti (eikä aikaa kulu kymmeniä vuosia). Entäpä mainitsemani huumeneulat tai muovipullot? Häviävätkö ne yhtä lyhyessä ajassa kuin koiranpaska? Empä usko. Katsokaa peiliin, ihmiset. Milloin itse viimeksi viskasitte kaljapullon pusikkoon? Tai rikoitte sellaisen? Milloin viimeksi viskelitte roskia kadulle? Ja me voimme sentään tehdä päätöksen - roskaammeko vai etsimmekö roskiksen. Ei luulisi olevan kovin vaikeata?? No vähän toiselta näyttää.

      • Livistystä ilmassa
        Miettikää vähän kirjoitti:

        On se kumma kun puolustuskannalla aletaan ottamaan muita epäkohtia esiin :) Nyt puhutaan koiran ulosteesta. On monia muitakin epäkohtia mitä tulee yleiseen järjestykseen ja siivottomuuteen mutta nyt ei puhuta siitä.
        Älä yritä livistää muiden ongelmien taaksi.

    • väsynyt kakkakadulta

      Inhoan koiran kakkaa, olen itse leikannut ruohoa tien pientareelta joka on hoidettua aluetta. Liukastuin koiran kakkaan ja likasin vaatteeni ja sain siitä 3päivää kestävän ripulin joka aiheutti haittaa tyäönantajlleni, että on siitä haittaa. Korjatkaa kakkanne ja älää päästäkö koiria toisen tontin eteen pientareille ja ojia tukkimaan.
      Paljon toisen koirien ulostetta korjannut

      • taajamaa...?????

        Kuinkahan suurta taajamaa asukasmäärältään Suomen koirat edustavat?
        Jos Suomessa on suunnilleen miljoona koiraa ja koira painaa keskimäärin 25 kg, niin silloinhan koirakanta vastaaisi suunnilleen 330.000 asukkaan kaupunkia. Siis tällainen asukasmäärä olisi vailla viemäröintiä ja jäteveden puhdistusta.

    • hyilapset

      mielestäni on hyvä että lapset saattavat tunkea suuhunsa koirankin pökäleitä. siinäpähän oppivat samalla vanhemmat katsovat etteivät kuljeta vastenmielisiä ipanoitaan puistoihin.
      katson 100 kertaa mieluummin puistossa/rannassa paskovaa koiraa kuin yhtäkään kiljuvaa ipanaa.

    • -.-OOTPASÄTYHMÄ

      Huoh....!!!! MITÄ VITTUA.... KYLLÄ SE KOIRANKAKKA OIKEESTI PITÄÄ SIIVOTA SINNE PUSSIIN! EI OO NIIN VAIKEETA, EI OO MITÄÄ NOLOA KÄVELLÄ HELKKARI KOIRANKAKKAPUSSI KÄDESSÄ, IHMISET VAAN KATTOO ET ON TÄÄL JOKU JÄRKEVÄ... ITE EN VALITTANU KUN 12VUOTIAANA SAIN EKAN KOIRAN, SEN JÄTÖKSET SIIVOSIN AINA JOS TULI PIHAAN TAI JOLLEKKIN TIELLE, KUN KOIRA ON HANKITTU SEN JÄTÖKSET VITTU SIIVOTAAN! TAJUA KUSIPÄÄ! (KESKUSTELUN ALOITTAJA) HITTO OOT URPO!

    • zcvbnm,.-
    • Hihihihihyhyyyy

      En siivoo, jos kukaan ei ole näkemässä. Tulee vaan hyvä mieli, kun tietää jonkun punaniskan vetävän herneen nenäänsä.

      • Ovela kun mikä

        Sama täällä. Jos joku näkee koirani kakkivan, olen vain siivoavinani jätöksen. Mullon pilailukaupasta ostettu tekokikkare pussissa siltä varalta, et joku tulee urputtaan todistaakseni, että maassa oleva kikkare on jonku muun jättämä.

    • kostaja.

      itse hakkasin naapurin koiran kostoksi tällaisesta toiminnasta.,

    • Koirat*****

      Jos on paljon koiran paskaa pitkin katuja, miksi alatte vihaamaan koiria? Miksi ette koirien omistajia ennemmin? Ei koira ymmärrä että joo tähän ei saa sitten paskoa, menempäs tonne kauemmas koska tuonne saa. Koiran kyllä voi opettaa tekemään tarpeensa esim metikköön tai ojan puolelle, ei juuri siihen kävelytien keskelle tai varteen.

      Itselläni koiria myös, täällä missä asun, ei ole ainuttakaan koirankakka roskista eikä oikein tavallisiakaan edes. Kyllä itteäkin iljettäis kerätä paskat pussiin ja laittaa pussi taskuun siksi aikaa että kotia asti pääsee. Joskus teen niin että nakkaan paskat kauemmas etteivät ihan tielle jää.

      Täällä päin hyvin harva kerää paskat, koska sitä paskaa näkyy joka paikassa jatkuvasti.

      Onhan se tottakai hyvä kerätä paskat pois mutta kyllä voisi kunta huolehtia että laittaisi niitä koirankakka roskiksia tien varsiin niin varmasti siinä vaiheessa moni omistaja paskat keräisikin.

      • ererererrrekokonen

        koiranpaskaakoiranpaskaa. ihme juntteja olette. "tiesittekö että on maaatuvia pusseja" no on joo. verratkaapa vaikka talviivaaran myrkkyjä luffen pökäleeseen.
        kerätkää itse ensin tumppinne ja roskanne. pizzalaatikot, käärepaperit ja lasinpalat.
        minä en ole kymmeneen vuoteen ampunut ilotulitusraketteja ja joka kevät kerään kymmeniä OMALTA tontiltani. eli minäkin voisin paskattaa koirani yleisen puiston sijaan teidän pihaanne rakettien ampujat. raketeissa ja tupakassa on ympäristömyrkkyjä, toisin kuin koirankakakassa.

    • Omat paskat riittää

      Hyvä vinkki on seurata kuka paskattaa koiransa sinun tiensuuhusi tai nurmialueelle. Keräät paskat lapiolla ja käyt viskaamassa ko. asukkaan pihaan, postilaatikkoon, auton päälle tai asunnon seinään. Jos ei ihminen ymmärrä ettei ole OK paskattaa koiraansa toisten pihaan tai tielle, niin omapahan on vikansa.

      Ps. Meillä ymmärsi yhdestä kerrasta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      47
      2498
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2477
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2372
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      57
      2145
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1867
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1685
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1143
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1024
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1005
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      886
    Aihe