EU perustuslaki - kuolemantuomio

EU perustuslaki, jota myös Lissabonin sopimukseksi kutsutaan, sallii kuolemanrangaistuksen käyttöön ottamisen Euroopassa.

Kaikissa Euroopan maissa kuolemanrangaistus on poistettu käytöstä, uudessa Lissabonin sopimuksessa tämä mahdollistetaan, vaikka siinä ensin hienosti todetaan, että, "kuolemanrangaistus ei ole käytössä."

Kuolemantuomio tulisi kuitenkin mahdolliseksi mielenosoittajia ja mellakoitsijoita vastaan, samalla se mahdollistaisi kuolemantuomion käyttöön oton sotatilan aikana. Professori Schachtschneiderin tutkimukset vahvistivat asian hiljattain.

- Kuolemanrangaistus voisi uhata valtionvihollisia, EU kriittisiä mellakoita, tai vallankumouksellisia tahoja.

(Lissabonin sopimukseen on lisätty muutamia kohtia koskien kuolemanrangaistusta.
"except in the case of war, riots, upheaval.")

Tämä on se määritelmä joka sallii kuolemanrangaistuksen Euroopan Unionissa, tämä lukee suoraan Lissabonin sopimuksessa. Käytännössä erittäin laaja käsite, se voidaan ulottaa myös oppositioon joka myöhemmin haluaa erota unionista, minkäänlainen "upheaval" ei ole sallittua. EU vastaisesta mielenosoituksesta voi saada kuolemantuomion, sillä "riots" toiminta, eli mellakat ja mielenosoitukset kielletään.

Lissabonin sopimusta on rusikoitu agressiivisesti lävitse, sopimusta ei ole tarjottu kansakuntien luettavaksi. Kaikki nämä toimet sotivat hyviä demokraattisia pelisääntöjä vastaan. Sensuuri lisääntyy, kontrolli kasvaa, kohta meillä on jo kuolemanrangaistuskin tarjolla valtionvihollisille ja demokratian ystäville.

117

4412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • (e-m)

      Olemme siis riskiryhmää ja vaarassa joutua teloitetuiksi, jos pullikoimme, EU:a vastaan. Ilmankos Väyrynenkin on sopeutunut ;=) Olen itsekkin sopeutunut, vaikka valmis kyllä eroamaan. Jos Ruotsi ei eroa, ei eroa Suomikaan. Näi se vaan menee, valitettavasti.

      • (e-m)

      • kaikkea sitä..

      • tunniton
        kaikkea sitä.. kirjoitti:

        vai semmottia on haluttu, tehdä toisinajattelijoista terroristeja oikein lakien voimalla.

        Ollaan nöyriä ja kuuliaisia kansalaisia ja kumarretaan ylemmälle niin meillä ei ole mitään hätää. Kyllähän me pärjätään 5 euron tuntipalkallakin. Olenko oikeessa ?

      • aika vähän
        tunniton kirjoitti:

        Ollaan nöyriä ja kuuliaisia kansalaisia ja kumarretaan ylemmälle niin meillä ei ole mitään hätää. Kyllähän me pärjätään 5 euron tuntipalkallakin. Olenko oikeessa ?

        Vasnhasen työreformissa sillai, että se on työttömyyskorvaus ja 8€uroa päälle/päivä.

        "Tästä työntekijä 500 eurolla

        Kokopäiväinen työntekijä avustaviin tehtäviin 500 eurolla kuussa ilman työllistämisvelvoitetta!"

        http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2009/08/05/tasta-tyontekija-500-eurolla/200917652/139

        "Työmarkkinatukiuudistus on työreformi Vanhasen malliin
        Tuen vastikkeellisuus merkitsee, että tämän jälkeen työttömän tulisi osallistua erilaisiin valtion ja kuntien järjestämiin työllistämistoimiin melkein minkälaisella palkalla tahansa. On vaarana, että nämä työllistämistoimet mahdollistavat todellisen halpatyövoiman käytön. Onpa jo puhuttu orjatyövoiman käyttöön otosta."
        http://www.euvkr.com/1-05tanski.html

      • narsu
        aika vähän kirjoitti:

        Joo muta tämä Lissabonin sopimus poikkeustilan kautta muuttaa tän toimeentulon suuruutta ja jos et suostu sut ammutaan.

      • halpatyövoimaa

        "Asia kävi ilmi, kun Tampereen työvoimatoimiston työlupayksikkö pyysi Hämeen työsuojelupiiriä selvittämään bussikuskien työlupahakemuksessa olleita palkkaepäselvyyksiä."

        http://www.taloussanomat.fi/yrittaja/2009/10/01/suomalaisyritys-maksoi-103-euron-tuntipalkkaa/200921176/137

        Oikealla tavaalla tehtynä tuollainen halpatyövoiman dumbbaus olisi onnistunut, nimenomaan EU-lainsäädännön avulla. Siitä on esimerkkejä, Laval-, Ryffert- ja Luxemburg-tuomioissa.

      • niinkö siis
        halpatyövoimaa kirjoitti:

        kyllä eu järkkää hyväksynnät halpatyölle ja sen tuonnille?

      • kohti NWO:ta-TAI SITTEN EI.!
        (e-m) kirjoitti:

        oli kai, "teloitus" joka poliisi suoritti Lontoossa, ampumalla E-Amerikkalaista opiskelijaa päähän.

        Näin tää homma etenee,olisitte heränny ajoissa.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8523331

      • .......

      • .......
        ....... kirjoitti:

        http://en.euabc.com/

        unohtavat tärkeimmän,lähes puol miljarjia eurooppalaista on asiast eri mieltä.
        mitä nää muutamat pellet voi asialle?

        kansa on aina oikeessa kunha eivät lankee valheeseen.

        EU=100% kusetus

      • 15+15

        Tässä tekstitiedosto suomenkielellä:

        http://www.consilium.europa.eu/uedocs/cmsUpload/10015.fi08.pdf

        sivulta 5:

        YKSITTÄISET TAPAUKSET
        EU:n havaitessa yksittäisiä kuolemanrangaistustapauksia, joissa ei noudateta vähimmäisnormeja, se voi myös harkita erityiseen menettelyyn ryhtymistä. Toimia tarkastellaan tapauskohtaisesti.
        Näissä tapauksissa nopea toiminta on usein tärkeätä. Menettelyjä ehdottavien jäsenvaltioiden olisi siksi hankittava mahdollisimman paljon taustatietoja kaikista käytettävissä olevista lähteistä. Näihin olisi sisällyttävä lyhyt selvitys syytteestä ja oikeudenkäynnistä sekä vähimmäisnormien loukkaamisen yksityiskohdat, tilanne muutoksenhaussa ja tuomion täytäntöönpanopäivä, jos se on tiedossa.
        Jos aikaa on riittävästi, olisi harkittava tapausta koskevien yksityiskohtaisten tietojen ja neuvojen pyytämistä edustustojen päälliköiltä ennen kuin menettelyt aloitetaan.

        sivulta 6:
        III VÄHIMMÄISNORMEJA KOSKEVA ASIAKIRJA
        Tapauksissa, joissa valtiot säilyttävät edelleen kuolemanrangaistuksen, EU katsoo, että on tärkeätä, että seuraavat vähimmäisnormit täyttyvät:
        i) Kuolemantuomio voidaan langettaa ainoastaan kaikkein vakavimmista rikoksista siten, että sitä sovelletaan ainoastaan ennalta harkittuihin rikoksiin, joiden seuraukset ovat kuolettavat tai muuten erittäin vakavat. Kuolemantuomiota ei tule langettaa talousrikoksista, uskonnon harjoittamisesta, omatunnon ilmaisuista tai aikuisten välisistä ja heidän omaan tahtoonsa perustuvista sukupuolisuhteista, joihin ei liity väkivaltaa, eikä sitä tule käyttää enimmäisrangaistuksena.
        ii) Kuolemantuomio voidaan langettaa ainoastaan rikoksista, joista rikoksen tekohetkellä voimassa olevan lain mukaan voidaan määrätä kuolemanrangaistus, kuitenkin siten, että jos rikoksen teon jälkeen lailla säädetään sovellettavaksi lievempi rangaistus, rikoksentekijän tulee päästä tästä osalliseksi.
        iii) Kuolemantuomiota ei saa langettaa:

        henkilölle, joka rikoksentekohetkellä oli alle kahdeksantoistavuotias

        raskaana oleville tai vastasynnyttäneille naisille

        mielisairaille.
        6
        iv) Kuolemantuomio voidaan langettaa ainoastaan, kun syytetyn syyllisyys perustuu selkeisiin ja vakuuttaviin todisteisiin, jotka eivät jätä sijaa tulkita asiaan liittyviä seikkoja toisin.
        v) Kuolemantuomio voidaan panna täytäntöön ainoastaan riippumattoman, puolueettoman ja toimivaltaisen tuomioistuimen lopullisen tuomion nojalla sellaisen – myös erityistuomioistuimessa suoritetun – oikeudenkäynnin jälkeen, jossa on kaikin mahdollisin tavoin pyritty varmistamaan rehellinen oikeudenkäynti vähintäänkin kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainväliseen yleissopimuksen 14 artiklaan sisältyvien edellytyksien mukaisesti ja jossa on pyritty varmistamaan myös sellaisesta rikoksesta, josta voidaan langettaa kuolemantuomio, epäillyn tai syytetyn oikeus riittävään oikeusapuun oikeudenkäynnin kaikissa vaiheissa ja tarvittaessa oikeus ottaa yhteyttä konsulaatin edustajaan.
        vi) Jokaisella kuolemaantuomitulla on oltava todellinen oikeus viedä asia ylempään tuomioistuimeen ja olisi pyrittävä siihen, että asian vieminen ylempään tuomioistuimeen tulisi pakolliseksi.
        vii) Soveltuvin osin jokaisella kuolemaantuomitulla on oikeus esittää henkilökohtainen valitus kansainvälisten menettelyjen mukaisesti; kuolemantuomiota ei saa panna täytäntöön niin kauan kuin valitus on näiden menettelyjen mukaisesti edelleen tarkasteltavana; kuolemantuomiota ei saa panna täytäntöön minkään asiaa koskevan kansainvälisen tai kansallisen tason oikeudenkäynnin tai virallisen menettelyn aikana.
        viii) Jokaisella kuolemaantuomitulla on oikeus anoa armahdusta tai tuomion muuttamista. Amnestia, armahdus tai kuolemantuomion muuttaminen voidaan myöntää kaikissa tapauksissa.
        ix) Kuolemantuomiota ei saa panna täytäntöön vastoin valtion kansainvälisiä sitoumuksia.
        x) Kuolemantuomion langettamisen jälkeen kulunut aika voidaan myös ottaa harkintaan.
        xi) Kuolemantuomio on pantava täytäntöön siten, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän kärsimystä. Sitä ei saa panna täytäntöön julkisesti eikä millään muulla halventavalla tavalla.
        xii) Kuolemantuomiota ei saa langettaa vastoin vähimmäisnormeja poliittisena kostotoimena esimerkiksi vallankaappausta yrittäneitä vastaan.

      • suosittelen
        15+15 kirjoitti:

        ketjua lukien...

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/5627645/36289673

        Monta hyvää juttua ketjussa.

      • Saas näkee
        narsu kirjoitti:

        Joo muta tämä Lissabonin sopimus poikkeustilan kautta muuttaa tän toimeentulon suuruutta ja jos et suostu sut ammutaan.

        Nythän tuolla etelässä sitten jo mellakoidaan, mitä vielä seuraakaan?

        "Pahaenteisiä merkkejä Etelä-Euroopassa: ”Vastaavaa ei ole koskaan nähty maassa, joka ei ole sodassa”

        Euroopan talouskriisi voi pahimmillaan johtaa sotilaalliseen vallankaappaukseen kriisimaissa, uskoo europarlamentaarikko Tarja Cronberg (vihr.). Hänen mielestään Euroopassa näkyy tällä hetkellä huolestuttavia merkkejä, jotka ovat tyypillisiä sotia ja kumouksia edeltäville ajoille.

        Syynä ovat Cronbergin mukaan etenkin Etelä-Euroopan maiden säästöohjelmat, jotka saattavat kurjistaa ihmisten arkea vuosiksi eteenpäin..."

        http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/53899-tarja-cronberg-huolestui-euroopasta-vastaavaa-ei-ole-koskaan-nahty-maassa-joka-ei-ole

      • Upheaval
        Saas näkee kirjoitti:

        Espanjassa Katalonai aikoo tai yrittää itsenäistyä, kumiluodit jo lentää.

        https://www.adressit.com/kuolemantuomiot-suomeen

      • Ovat.aivan.pihalla

    • merkittävä havainto

      ei ihme ettei kansanäänestyksiä haluta
      Kirjoittanut: kuolemantuomio päivä 17.4.2008 klo 08.30

      No nyt ei tarvitse enää funtsata, miksei sitä kansanäänestystä Lissabonin sopimuksesta suoriteta. Kohta kapinoiva kansa viedään mestauspölkylle!

    • pian se on totta

      Kaikki eurokratian vastustajat tapetaan, laillisesti!

      • otan

        >kriisinhallintajoukot rauhoitteleen kuumapäitä, jos se ei riitä, niin Nato rauhoittaa, ne on jo harjoitellut sitä.

        >Suomessa Naton kriisinhallintaharjoitus. Esitellään mm. Ahtisaaren aloitteesta kehitetty ITCM-järjestelmä.
        Mikä ITCM?
        Siviilien aiheuttamien kriisien (=mellakoitten) torjuntaa kehitetty järjestelmä, jossa koordinoidaan sotilaallisten ja ei-sotilaallisten ryhmien yhteistoimintaa:>

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8491723/40110355

      • Natsit tappaa suomalaisia

        Me emme ole myyneet maamme itsenäisyyttä tuhokapitalisteille, kuten äärioikeistohallitus.

      • vasurit.mokas
        Natsit tappaa suomalaisia kirjoitti:

        Me emme ole myyneet maamme itsenäisyyttä tuhokapitalisteille, kuten äärioikeistohallitus.

        Vasurit oli tasan tarkkaan mukana, lakkasivat jopa keskustelemasta EU:sta kun sekosivat siihen.

    • tulkinta!

      Kuolemanrangaistus ei ole käytössä!
      Se on faktaa, muu on vain sanahelinää.

      • käytössä

        yhdessäkään läntisessä sivistysvaltiossa.

        Kohta sen käyttäminen on mahdollista mainituissa tilanteissa sopimuksen allekirjoittaneissa maissa.

        Suomessakin siis kohta saattaa saada kuolemantuomion EU-kriittisestä suhtautumisesta.

      • (e-m)
        käytössä kirjoitti:

        USA:a enään sivistysvaltioksi? ;=))

      • sitä?
        (e-m) kirjoitti:

        USA:a enään sivistysvaltioksi? ;=))

        Sivistysvaltioko kulkee ympäri maailmaa torrakoiden kanssa.

      • saunakaverin tuttava
        käytössä kirjoitti:

        yhdessäkään läntisessä sivistysvaltiossa.

        Kohta sen käyttäminen on mahdollista mainituissa tilanteissa sopimuksen allekirjoittaneissa maissa.

        Suomessakin siis kohta saattaa saada kuolemantuomion EU-kriittisestä suhtautumisesta.

        EU varautuu tällä kuolemaantuomiolla politiikkansa tuottamiin seuraamuksiin.

      • eu on paha
        saunakaverin tuttava kirjoitti:

        EU varautuu tällä kuolemaantuomiolla politiikkansa tuottamiin seuraamuksiin.

        mitä sanotaan kapitalistiseksi globalisaatioksi, sen seuraukset ovat enemmistölle surullisia, EU ei tässä auta, vaikka kirjoittajat kymmen vuotta sitten niin luulivat...

        >Globalisaatio vaara suurelle enemmistölle:>

        http://vanha.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/6.maaliskuu/GLOBE998.HTM

      • Köyhyys TAPPAA Suomessa

        Kuolemantuomio on käytännössä Suomessakin koko ajan: Miljoona suomalaista köyhyysrajan alapuolella, monet heistä kuolevat suoraan tai välillisesti köyhyyden seurauksena: Kansanmurha silkkihansikkain.

      • Totuus ei pala tulessakaan

        Köyhyys tappaa tänäänkin Suomessa: Miljoona suomalaista köyhyysrajan alapuolella, monet kuolevat suoraan tai välillisesti köyhyyden aiheuttamiin sairauksiin, itsemurhiin jne KANSANMURHA SILKKIHANSIKKAIN=KUOLEMANRANGAISTUS

      • Hallitus rikkoo perustuslakia

        Mitenkäs sitä perustuslakia on oikein tulkittu, kun se piti mennä myymään tuhokapitalisteille

      • Tulevaisuutta??
        käytössä kirjoitti:

        yhdessäkään läntisessä sivistysvaltiossa.

        Kohta sen käyttäminen on mahdollista mainituissa tilanteissa sopimuksen allekirjoittaneissa maissa.

        Suomessakin siis kohta saattaa saada kuolemantuomion EU-kriittisestä suhtautumisesta.

        "Aivan. Kuolemanrangaistusta ei ole
        käytössä
        yhdessäkään läntisessä sivistysvaltiossa"

        Niin, USA, jossa kuolemantuomio on käytössä, ei ole sivistysvaltio. EU ei myöskään ole sivistysvaltio eikä edes liittovaltio. Valtioliittokaan se ei ole, vaan teollisuuspohattojen ja bankstereiden alullepanema järjestelmä ryöstää maanosan vallankäyttö ja resurssit itselleen.

        Vaikka Lissabonin sopimukseen sisällytetty mahdollisuus käyttää kuolemantuomiota olisi pelkkä peloke, on se silti negatiivista vallankäyttöä, passivoidaan kansa pelottelulla ja sopivilla "esimerkeillä" pelokkeen todellisuudesta.

        USA:lla on eniten väkeä vankiloissa väkilukuun nähden, ja ne ovat halpatyövoimaa. Yhä useampi vankila jenkeissä on yksityisomistuksessa, ja vangit tahkovat rahaa tätä halpatyövoimaa käyttäville firmoille.

        Lissabonin Sopimusta lukien täälläkin varmaan halutaan samanlainen vankiloiden halpatyövoima "oikeisiin tahoihin" kytköksessa oleville firmoille:

        www.bop.gov/news/research.../pub.../oreprres_note.pdf

      • Määritelmä?!
        Tulevaisuutta?? kirjoitti:

        "Yhä useampi vankila jenkeissä on yksityisomistuksessa, ja vangit tahkovat rahaa tätä halpatyövoimaa käyttäville firmoille."

        Mussolini sanoi että fasismi tarkoittaa yritysmaailman ja viranomaisten naimisiinmenoa. Vankilabisnes jossa viranomaiset tuomitsevat vankilaan ja yksityisvankilat korjaavat sadon ilmaistyövoiman muodossa on fasismia??!!

      • Valtaan...
        Hallitus rikkoo perustuslakia kirjoitti:

        Mitenkäs sitä perustuslakia on oikein tulkittu, kun se piti mennä myymään tuhokapitalisteille

        "...kun (Suomi) piti mennä myymään tuhokapitalisteille."

        Ei Suomea kukaan ostanut, vaan maamme hallitus joko peloteltiin tai lahjottiin hyväksymään kirkkaassa päivänvalossa suoritettu ryöstöoperaatio.

        Veikkaisin viimeksimainittua. Kuka tutkisi tämän valtionpetoksen suorittaneita poliitikkojamme, mitä heillä on osakkeita, pankkitileillä tai etelänmaan luksustila-omistuksina kiitokseksi hyvin tehdystä työstä. Eikö kukaan tutki??!!

        Suomen liittyminen Euroopan Unioniin on yhä rikos perustuslakiamme vastaan, ja rikolliset ovat yhä vapaalla jalalla. Eikö kukaan tee rikos-ilmoitusta? Eikö tällaisen rikoksen ilmoittaminen ole edes enää mahdollista?

        Mitä tämä sanoo tämän maan ihmisistä, nynnyistä lampaista, jotka eivät nouse barrikaadeille mistään?!?!?!?!?

        Pitäisikö veikata että fluori, television, näyttöruudun ja kännykän säteily yhdistettynä aivopesupropagandaan on tappava yhdistelmä?? Heil Reich, Hitlerin tärkeimpiä passivisoijia oli juuri fluori, arvaa miksi sitä on niin monessa tuotteessa?

        http://www.greaterthings.com/Lexicon/F/Fluoride.htm

      • qqq,
        Valtaan... kirjoitti:

        se on globaalia...

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/3652035/flat_thread#comment-19144639

    • kaikissa maissa

      on kuolemantuomio käytössä.

      • (e-m)

        Suomessa(?) Se lienee poistettu.

      • poistettu..

      • (e-m)
        poistettu.. kirjoitti:

        perustuslaista on jo poistettu lause, että suomen armeijan komentokielenä olisi suomi...

        http://www.kaapeli.fi/seppanen/lehti/NatoSuomi.htm

        kuolemanrangaistusta, mutta kun muistutit, niin.... teloituskielenä on käytetty myös ruotsia, kun omia on ammuttu. ;=))

      • että..
        (e-m) kirjoitti:

        kuolemanrangaistusta, mutta kun muistutit, niin.... teloituskielenä on käytetty myös ruotsia, kun omia on ammuttu. ;=))

        Suomi ei ole enään itsenäinen valtio...

      • (e-m)
        että.. kirjoitti:

        Suomi ei ole enään itsenäinen valtio...

        kaiken aikaa. Aiemmin juhlin, vain kolmea päivää vuodessa: Itsenäisyyspäivää, syntymäpäivääni ja hääpäiväämme(vaimon kanssa) Nyt en juhli, mutta muistan hääpäiväni ja syntymäpäiväni. Pienen, suomenlipun vielä nostan pöydälle itsenäisyyspäivänä, muistoksi ja toivon, että olisimme vielä joskus itsenäisiä.

      • kerettiläistä..

        >Pienen, suomenlipun vielä nostan pöydälle itsenäisyyspäivänä>

        ettei vain olisi ajatuspoliisi kohta oven takana :)

      • joku???
        kerettiläistä.. kirjoitti:

        >Pienen, suomenlipun vielä nostan pöydälle itsenäisyyspäivänä>

        ettei vain olisi ajatuspoliisi kohta oven takana :)

        ??? ;=))

      • oli..

      • Miljoona köyhää Suomalaista
        että.. kirjoitti:

        Suomi ei ole enään itsenäinen valtio...

        Suomi on ja tulee aina olemaan itsenäinen valtio ihmisille, jotka ovat suomalaisia.
        Maanpetturihallitus on vietävä valtionoikeuteen vastaamaan tekosistaan.

    • britit..
    • ihme kun hallitus salailee

      Ei ihme, että porvari hallitus salailee ja ajaa Lissabonin sopimusta läpi. Kansa on liian tyhmä päättääkseen haluaako se kuolla, jos myöhemmin päättää valittaa esiintyvistä epäkohdista.

      • on..

        peittänyt mukavasti asiauutiset :)

      • säätiörahoitus
        on.. kirjoitti:

        peittänyt mukavasti asiauutiset :)

        "Lautagate" Vanhasen tuppeen sahatut laudat :)

    • alkaa..

      jumttaminen?

    • kuolemantuomion kannalla

      Olen kuolemantuomion kannalla. Ajattele jos vasemmisto yrittäisi uusia 1918 vallankaappauksen Suomessa, EU sallisi teloitukset laillisina toimenpiteinä. Mahdollisesti Unioni lähettäisi myös joukkoja avuksi, eikä tilanne ehtisi kehittyä pitkäaikaiseksi kriisiksi. Lissabonin sopimus mahdollistaa vakaan kehityksen ja markkinavoimien toimivuuden, pieni kapina ei tämän jälkeen kykene horjuttamaan vakaata talouskehitystä.

      • vai vakaata

        vakaata talouskehitystä :) EU on lamassa ja Suomessa käytiin deflaatiossa, Ruotsi ei emumaana ja EU:n ulkopuolinen maailma vei suomesta työpaikkoja kiitettävästi valuutojensa devalvoiduttua €uroon nähden, niitä työpaikkoja ei ikinä saada takaisin.

      • Ihmiset Ensin

        Ihmisen ei pidä ottaa vastuulleen kenenkään toisen henkeä. Ihmisten tappaminen on väkivaltaa , väkivalta ei poistu väkivallalla, vaan kääntyy aina tekijäänsä vastaan. Joudun hokemaan tätä itsellenikin, kun luen kaltaisesi ihmisraakileen sepustuksia. Et tiedä elämän arvoa, etkä tuota vauhtia tule sitä koskaan tuntemaankaan.
        Vallankaappaus nykymetodeilla tapahtuu silmänräpäyksessä ja niin nopeasti, ettei siihen kukaan ehdi reagoida millään tavalla. Emme ole enää vuodessa 1918.
        Ihmiset ovat tärkeämpiä, kuin sinun talouskehitysideologiasi. Mitään pieniä kapinoita, tai pitkäaikaisia kriisejä ei tässä ajassa enää tarvita, jos valta halutaan kaapata, tai ainakin romuttaa pysyvästi.

      • hurjaa
        Ihmiset Ensin kirjoitti:

        eivät eliitit tykkää, uskon niin.

    • alkaa:

      Oi suuri ja mahtava Eurostoliitto...
      Perustuslakihan on kopioitu suoraan neukkulasta!

      • tehostaa

        käytäntöä että jokaisen on edes teskenneltä olevansa
        samaa mieltä tai käy huonosti.Tapahtuupa mitä vain
        vaikka ruokaa ei enää olisi niin mikäli mieltäsi näytät kuolemantuomio tulee.

      • eikö olekin

        mielenkiintoista, kuinka EU lähestyy Vänäjää, kysehän on vain toisinajattelijoista :)

      • näkyy..

    • oikeaa asiaa

      ilman turhaa rasismintynkää, onnittelut.

      • tulkittuna..

        suomennettuna.

    • eje

      EU perustuslaki sallii poliisin ampua kohti mielenosoittajia tappaakseen.

      EU perustuslaki sallii sen että pidätystä voi jatkaa yhdeksän kuukautta ilman että syyte kerrotaan tai että todisteita pidätettyä vastaan esitetään.

      EU perustuslaki sallii lapsityövoiman käyttöä - ja pitää 13-vuotiaita työikäisinä.

      EU perustuslaki kieltää sosiaaliavun ja voi pakottaa meitä jopa 65 tuntiseen työviikkoon.

      EU perustuslaki peruuttaa vapauden ilmaista mielipiteitään ja tiedottaa näistä.

      EU perustuslaki aiheuttaa epäsuorasti sen että se laskee minimipalkkoja.

      • asdfas

        olet tulkinnut väärin, missä perustuslaissa noin lukee?

    • jooh..

      I Osa - Oikeudet ja vapaudet
      2 artikla - Oikeus elämään
      1. Jokaisen oikeus elämään on suojattava laissa. Keneltäkään ei saa
      riistää hänen elämäänsä tahallisesti, paitsi tuomioistuimen päätöksen
      täytäntöönpanemiseksi silloin, kun hänet on tuomittu rikoksesta, josta
      laissa määrätään tällainen rangaistus.

      2. Elämän riistämistä ei voida katsoa tämän artiklan vastaiseksi teoksi
      silloin, kun se seuraa voimankäytöstä, joka on ehdottoman
      välttämätöntä:
      a. kenen hyvänsä puolustamiseksi laittomalta väkivallalta;
      b. laillisen pidätyksen suorittamiseksi tai laillisen vapaudenriiston
      kohteeksi joutuneen henkilön paon estämiseksi;
      c. mellakan tai kapinan kukistamiseksi laillisin toimin.

      http://www.echr.coe.int/NR/rdonlyres/235FB947-3ABB-4EAF-AD0F-FA020B6A3ADD/0/FinnishFinnois.pdf

      • sellainen soppari.

        nyt toiseen kertaan, ensimmäisellä kerralla kansa kuulemma äänesti väärin ;) Eihän sellaista demokratiaa voi sallia, että kansa päättäisi omista asioistaan.

      • tyhmä kansa?
        sellainen soppari. kirjoitti:

        nyt toiseen kertaan, ensimmäisellä kerralla kansa kuulemma äänesti väärin ;) Eihän sellaista demokratiaa voi sallia, että kansa päättäisi omista asioistaan.

        ko. sopimukselle iloisesti karvaisia käsiään heilutellen :)

    • eu ei ole hyvä asia

      mutta totta.

      • ja huijattiin

        isolla rahalla ja kansaa huijattiin. Kaikki lupaukset vesitetään pienen ajan kuluessa.

    • ylenkö annan

      "Alkujaan unionille kaavailtiin perustuslakia, mutta ranskalaiset ja hollantilaiset torjuivat sen kansanäänestyksissään vuonna 2005. Tilalle neuvoteltiin Lissabonin sopimus joka muuttaa EU:n vanhoja perussopimuksia mutta ei korvaa niitä."

      http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/10/tata_lissabonin_sopimus_tarkoittaa_1053175.html?origin=rss

      Lissabonin sopimus on käytännössä sama paperi kuin EU perustuslaki, siitä tiputettiin muutamia toisarvoisia asioita pois.

      "Esko Seppänen: Perustuslain uudet vaatteet

      On nähty aivan erityinen vaiva sen seikan korostamiseksi, että kyseessä ei ole perustuslaki, vaikka nimenomaan siitä on kysymys; onhan Lissabonin sopimus keskeisiltä osiltaan samansisältöinen kuin se Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä kuollut perustuslaki, jota kutsuttiin avoimesti perustuslaiksi.

      Perustuslain nimen hävittämisen lisäksi laista ovat pois selkeät viitteet liittovaltioon. On poistettu liittovaltiosymbolit (lippu, hymni ja motto), joita on voitu ja voidaan käyttää symboleina ilman perustuslakiakin. Samoin voidaan ilman, että niin on lakiin kirjoitettu, viettää ylikansallista Eurooppa-päivää (9.5) kansallispäivän tapaan."

      http://www.hymy.fi/seppasen-kolumni/esko-seppanen-perustuslain-uudet-vaatteet

      http://www.hymy.fi/seppasen-kolumni/esko-seppanen-eun-perustuslaki-nurin

      • MikäLaki

        Me puhutaan perustuslaista. Nytkö tämä EU vasta perustetaan ?
        Missäs maassa on perustuslain mukaista esim. tuloverotus. Ei missään.
        Missäs perustuslaissa tai yleensä laissa kunnioitetaan ihmisen syntymäoikeuksia.
        Syntymäoikeudet ovat Terveys, Varallisuus, Onnellisuus, Ilo yms. hyvät jutut.
        Mut meidän pitää maksaa hengitettävästä ilmasta, meidän pitää maksaa kun ajattelemme.
        Missä nämä kaikki rahat ovat jotka on painettu ajansaatossa.
        Ei ne ole minnekkään hävinneet. Ne on vain ryöstetty meiltä.
        Nyt sit tehdään uusi kotkotus joku perustuslaki joka on 300 sivua linkityksiä 3000 muihin sopimuksiin.
        Amerikan perustuslaki mahtuu yhteen tauluun, mut EU:n ei ???

      • ......

      • ihan mielikuvitusta
        MikäLaki kirjoitti:

        >Missäs perustuslaissa tai yleensä laissa kunnioitetaan ihmisen syntymäoikeuksia.>

        Syntymäoikeudet ovat vain ihmisten itse määrittelemiä fiktioita.

      • kultakauha
        MikäLaki kirjoitti:

        Me puhutaan perustuslaista. Nytkö tämä EU vasta perustetaan ?
        Missäs maassa on perustuslain mukaista esim. tuloverotus. Ei missään.
        Missäs perustuslaissa tai yleensä laissa kunnioitetaan ihmisen syntymäoikeuksia.
        Syntymäoikeudet ovat Terveys, Varallisuus, Onnellisuus, Ilo yms. hyvät jutut.
        Mut meidän pitää maksaa hengitettävästä ilmasta, meidän pitää maksaa kun ajattelemme.
        Missä nämä kaikki rahat ovat jotka on painettu ajansaatossa.
        Ei ne ole minnekkään hävinneet. Ne on vain ryöstetty meiltä.
        Nyt sit tehdään uusi kotkotus joku perustuslaki joka on 300 sivua linkityksiä 3000 muihin sopimuksiin.
        Amerikan perustuslaki mahtuu yhteen tauluun, mut EU:n ei ???

        Olisipa joku kertonut minulle pari kymmentä vuotta sitten minulla olleen Varallisuuden syntymäoikeutena. Miksi kukaan käy enää töissä?

        Kuten edellinen jo sanoi niin oikeudet ovat ihmisten keksimiä. Kaikki oikeudet ja almut ovat orjien ja saamattomien loisien kusettamista ja puolelleen ostamista.

        Oikeudet eivät toteudu niitä huutelemalla. Silloin olet kuin pikkulapsi joka itkee vanhemmilleen tai joku taikauskoinen alkuasukas. Sellainen käyttäytyminen olettaa sinun ulkopuolisen toimijan ja olet alisteisessa asemassa suhteessa siihen joka ne oikeudet sinulle myöntää. Oikeudet on taattava asevoimin ja fyysisellä toiminnalla. Valtaapitävät päättävät miten he käyttävät valtaansa. Tunteelliset pösilöt saadaan Maailman Hallituksen puolelle ihmisoikeuksilla ja kv.tuomioistuimilla. Seisoisitte omilla jaloillanne.

        Vain luonnonlaeilla ja fyysisellä toiminnalla on merkitystä, kaikki muu on ihmisten keksimiä aivopieruja ja keinotekoisia jaotteluita.

        "Missäs maassa on perustuslain mukaista esim. tuloverotus. Ei missään."

        Pakistan.
        http://www.pakistanconstitution-law.com/const_results.asp?artid=165A
        1[165A. Power of 2[Majlis-e-Shoora (Parliament)] to impose tax on the income of certain corporation, etc.-(1) For the removal of doubt, it is hereby declared that 2[Majlis-e-Shoora (Parliament)] has, and shall be deemed always to have had, the power to make a law to provide for the levy and recovery of a tax on the income of a corporation, company or other body or institution established by or under a Federal law or a Provincial law or an existing law or a corporation, company or other body or Institution owned or controlled, either directly or indirectly, by the Federal Government or a Provincial Government, regardless of the ultimate destination of such income.

        Intia.
        http://indiacode.nic.in/coiweb/welcome.html
        (29) “tax on income” includes a tax in the nature
        of an excess profits tax;
        2
        [(29A) “tax on the sale or purchase of goods”
        includes—
        (a) a tax on the transfer, otherwise than in
        pursuance of a contract, of property in any goods
        for cash, deferred payment or other valuable
        consideration;
        (b) a tax on the transfer of property in goods
        (whether as goods or in some other form)
        involved in the execution of a works contract;
        (c) a tax on the delivery of goods on hire-
        purchase or any system of payment by
        instalments;

    • kuolemanrangaistuksen

      Muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimus ja Suomen perustuslaki kieltävät kuolemanrangaistuksen.
      Ne, jotka muuta väittävät ovat vainoharhaisia.

      • hoi hoi

        Suomen perustuslailla ei ole merkitystä koska Lissabonin-sopimus alias Euroopan perustuslaki jyrää sen yli. Euroopan ihmisoikeussopimus = sanahelinää.

      • Eri mieltä

        Suuntaan tai toiseen, ei ole oikealla asialla. Ihmisen tehtävä ei ole määräillä kenenkään hengestä. Ei ihmisten eikä kansojen. Siihen ei ole valtuuksia fasistiliittymä eu:llakaan.
        Ei tarvitse olla vainoharhainen nähdäkseen missä mennään. eu on rikollisjärjestö. Vastoin perustuslakiamme.
        Toisinajattelijat leimataan paranoideiksi, sehän on kyllä tuttua jo lähihistoriastakin, tämän n. sadan vuoden ajalta, jonka tuhokapitalisti-fasistit ovat onnistuneet tuhoamaan ihmisiä ja planeetan luonnon kohta asuinkelvottomaksi ahneudellaan.

      • Kirkonrottia viilataan linssiin
        Eri mieltä kirjoitti:

        Suuntaan tai toiseen, ei ole oikealla asialla. Ihmisen tehtävä ei ole määräillä kenenkään hengestä. Ei ihmisten eikä kansojen. Siihen ei ole valtuuksia fasistiliittymä eu:llakaan.
        Ei tarvitse olla vainoharhainen nähdäkseen missä mennään. eu on rikollisjärjestö. Vastoin perustuslakiamme.
        Toisinajattelijat leimataan paranoideiksi, sehän on kyllä tuttua jo lähihistoriastakin, tämän n. sadan vuoden ajalta, jonka tuhokapitalisti-fasistit ovat onnistuneet tuhoamaan ihmisiä ja planeetan luonnon kohta asuinkelvottomaksi ahneudellaan.

        Kautta Euroopan ihmiset ovat köyhempiä kuin aikoihin ja sama eriarvoistamiskehitys senkun syvenee. Kun puhutaan talouskasvusta, se tarkoittaa maailman pienen raha- ja valtaeliitin talouskasvua, ei kansojen, eikä ihmisten.

      • lue ensin

    • mielknekiintoista..

      tämä palsta on tuon avauksen jälkeen tyhmetynyt aika tavalla, liekö se EU:n tarkoituskin?

      • On kuolemanrangaistus kuulua EU:iin

        Euvostoliiton mallioppilaat tunnistaa "mielknekiintoista" -tyyppisistä kirjoitusvirheistä.

    • Tuotaa

      Kuolemantuomio ei koske mua koska mä olen rehellinen kansalainen. Tosin kun tässä kituvassa köyhyydessä elää ja on jo aika lailla ikääkin ja elämässä kaiken kokenut niin jospa tuo sattuis kohilleen niin eipä kovin paljoo haittais.

      • Hallitus rikkoo perustuslakia ja tappaa köyhiä

        Kyseessä on miljoonan köyhän suomalaisen ja heidän jälkeläistensä elämä, ei ole kellään varaa ajatella vain omaa itseään. Kannattais sitä evää vähän täräyttää edes heikompiosaisten ja puolustuskyvyttömien edestä, jos omat hommat tuntuvat olevan pulkassa. Ihmisten hätä on valtava, hallituksen köyhiin kohdistama taloudellinen, ja sitä kautta fyysinen, väkivalta tekee tuhoaan joka päivä maassamme.

      • ja kaikki omilla aivoillaan ajattelevat
        Hallitus rikkoo perustuslakia ja tappaa köyhiä kirjoitti:

        Kyseessä on miljoonan köyhän suomalaisen ja heidän jälkeläistensä elämä, ei ole kellään varaa ajatella vain omaa itseään. Kannattais sitä evää vähän täräyttää edes heikompiosaisten ja puolustuskyvyttömien edestä, jos omat hommat tuntuvat olevan pulkassa. Ihmisten hätä on valtava, hallituksen köyhiin kohdistama taloudellinen, ja sitä kautta fyysinen, väkivalta tekee tuhoaan joka päivä maassamme.

        Kuten natseille riitti se että on tiettyä rotua tai uskontoa, kyllähän sen tämänkin palstan pikkufasistien kirjoituksista selkeästi on nähtävissä, että alamaiset ovat valmiita hommiin, kunhan vain lupa maanpettureilta tulee.

        Suosittelen köyhille toistensa tappamisen sijasta suuntamaan katseen maanpetturihallitukseen.

    • EI VOI OLLA TOTTA

      HYVÄSTI SANANVAPAUS! HYVÄSTI DEMOKRATIA! HYVÄSTI HYVINVOINTI! HYVÄSTI SUOMI!

      • Ihmiset Ensin

        On paljon ja me emme ole hylänneet kotomaatamme ja sen itsenäisyyttä mihinkään. Tavoitteemme on saada maanpetturihallitus valtionoikeuteen vastaamaan rikoksistaan.
        Tuhokapitalisteille on aivan sama mistä kulttuurista, tai sijainnista kartalla, ne ilmaiset työntekijät ja orjat, jotka sitä prosentin raha- ja valtaeliittiä lihottavat, tulevat. Kuten joku proffa uutisissa totesi: Äärioikeisto on myynyt länsimaitten omat kulttuurit tuhokapitalismin alttarille .

      • 13

        Nyt jos menet osoittamaan mieltä vaikkapa mediamaksua, tai mikä ylevero se onkaan, vastaan niin saatat saada kuulan kalloon ja se on sitten sillä sipuli etkä voi valittaa. Eipä tässä ihmeemmin hymyilytä tämän maan meininki. No, heikkoa on monessa muussakin suunnassa. Taitaa joutua olemaan kusi sukassa ja luumuilemaan miten kuten parhaiten taitaa.

        Taisi sodassa ollut isoisä kääntyä haudassaan taas. Johan se varmasti silloin kun EU osavaltioleikkiin ylipäätään lähdettiin. Tässä vaiheessa se alkaisi jynssätä pyssyä käyttökuntoon.

    • Heil 4 Reich!

      "- Kuolemanrangaistus voisi uhata valtionvihollisia, EU kriittisiä mellakoita, tai vallankumouksellisia tahoja.

      (Lissabonin sopimukseen on lisätty muutamia kohtia koskien kuolemanrangaistusta.
      "except in the case of war, riots, upheaval.")"

      Käytännössä tuo tarkoittaa että kun superyhtiöt haluavat tappaa kilpailun niin liittovaltio tulee avuksi. Lue Mussolinin määritelmä fasismista jos et muista... Myös mm. kotimaassamme vaikkapa Perussuomalaiset puolueen aktiivijäsenet ovat vaarassa vaihtaa kehoa seuraavan vaalikampanjan puitteissa.

      Mm. Smithfield, globaali sikalafirma, on saanut EU:n valtioliiton tukea.

      NIMENOMAAN Euroopan Unioin Kehityspankin miljoonarahoituksella ollaan Puolassa tapettu kilpailu eli pientilalliset. Joku USA:n vientiteollisuusvirasto on pesiytynyt ko. pankin johtokuntaan, mitenkähän tuo on mahdollista??? On lobbailtu ja valehdeltu räikeästi paikallishallituksille jne.

      Asian tiimoilta kapinaan ryhtyvät (pientilalliset) ovat Lissabonin Sopimuksen myötä vaarassa tulla teloitetuksi protestoidessaan. Lue mitä Robert F Kennedy Jr paljastaa mm. moisen sikalafirman aikaansaannoksista:

      "Smithfield is one of a handful of large multinationals who are transforming global meat production from a traditional farm enterprise to factory style industrial production. Smithfield is the largest hog producer in the world and controls almost 30% of the U.S. pork market. Smithfield’s style of industrial pork production is now a major source of air pollution and probably the largest source of water pollution in America.

      Smithfield and its cronies have driven tens of thousands of family farmers off the land, shattered rural communities, poisoned thousands of miles of American waterways, killed billions of fish, put thousands of fishermen out of work, sickened rural residents and treated hundreds of millions of farm animals with unspeakable and unnecessary cruelty..."

      http://robertlindsay.wordpress.com/2009/05/07/robert-f-kennedy-jr-statement-on-smithfields-pig-factories/

    • !!!!!!!!

      Ja sama käytäntö kun arvostelet pakolaispolitiikkaa, sehän on EU:n suojeluksessa

      • Kolmesormea

        EUsta ja Amerikan valtiosta eli Yhdysvallat, Mexico, Kanada tulee yksi valtio, ainakin niin ne suunnittelevat.
        Kuolemantuomio on jo valmiiksi olemassa.
        Bill Cooper tapettiin omalle koti pihalle, kun oli jo Kesäkuussa 2001 ottanut radioohjelmassaan esille, että
        VTC tornit tullaan pudottamaan lentokoneilla.

      • huihai...
        Kolmesormea kirjoitti:

        EUsta ja Amerikan valtiosta eli Yhdysvallat, Mexico, Kanada tulee yksi valtio, ainakin niin ne suunnittelevat.
        Kuolemantuomio on jo valmiiksi olemassa.
        Bill Cooper tapettiin omalle koti pihalle, kun oli jo Kesäkuussa 2001 ottanut radioohjelmassaan esille, että
        VTC tornit tullaan pudottamaan lentokoneilla.

        näköjään heränneet :)

      • lentokapteeni
        huihai... kirjoitti:

        näköjään heränneet :)

        Sä se varmaan olisit myös sitä mieltä jos hesarissa lukisi, että Vanhasella on kaksoisveli ja se onkin meidän oikee pääministeri.
        Etkä havannoi sitä, että internet on ainut vapaan tiedon lähde mailmassa.
        Ajatellaan jos nettiä ei olisi, niin meillevoisi syöttää mitä propakandaa tahansa ja valtaosa meistä uskoisi sen kun vielä hesari kirjottas samallatavalla.
        Salaliittoteoria on klise.
        Luuletko ettei suomen eduskunnassa ole vuosiensaatossa syntynyt omaaetuaan ajavia ryhmittymiä.
        Eikö ne ole jonkunmoisen salaliittoteorian pohjana.
        Miten on mahdollista, että amerikassa julkaistaan uutinen VTC tornien alaspudottamisesta lentokoneilla jo useampi kuukausi ennen tapahtumaa.
        Joo selitys on se että nämä ns. terroristit ilmoittivat aikeensa etukäteen.
        HERÄTKÄÄ NÄKEMÄÄN METSÄ PUILTA

      • Juristit herätkää
        huihai... kirjoitti:

        näköjään heränneet :)

        Käykääpäs katsomassa ns. valtionsyyttäjänviraston sivuja. Sivuilla on pelleilevien ihmisten kuvia, mikä kuvaa osuvasti koko viraston olemassaoloa. Virastohan on perustuslain vastaisesti perustettu juuri eu:ta varten. Valituksiakin on roppakaupalla sadellut kyseisen yrityksen (sillä nimellähän se eniron sivuilla on, yritys) oudoista päätöksistä, joissa on hyväksytty lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja jopa pedofiliaa.

        Ensinnäkin herää kysymys, onko kansalaisten oikeudellisten asioitten hoitoon soveltuva virasto, joka onkin yritys ?

        Väitän, että eu:n pakkovaltahallintoa varten perustettu virasto, tai siis yritys, on ensinnäkin laiton, koska koko eu on laiton, ja toiseksi se on suoraan vaaraksi ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnin toteutumiselle oikeudellisista näkökulmista.

      • Ihmiset Ensin
        Juristit herätkää kirjoitti:

        Uusia lukijoita tarvitaan, että tietoisuus kansanvallan mahdollisuudesta leviää. Meillä on oikeus saada perustuslakia , kansaa ja maata raiskaavat poliitikot valtionoikeuteen vastaamaan rikoksistaan.

      • pidä tehdä
        Ihmiset Ensin kirjoitti:

        Uusia lukijoita tarvitaan, että tietoisuus kansanvallan mahdollisuudesta leviää. Meillä on oikeus saada perustuslakia , kansaa ja maata raiskaavat poliitikot valtionoikeuteen vastaamaan rikoksistaan.

        ei tietenkään pidä tehdä, se vastaa toistoa ilman uutta asiaa argimentointivirhettä aivan täysin, ja on pelkästään tyhmää.

        "Argumentum ad nauseam
        Wikipedia
        Loikkaa: valikkoon, hakuun

        Argumentum ad nauseam (kirjaimellisesti "argumentointia pahoinvointiin saakka") merkitsee argumentointia asian toistamisella ilman uutta asiaa. Se kuuluu argumentointivirheisiin. Se yhdistyy usein sanahelinään sekä ignoratio elenchiin. Argumentum ad nauseam kuuluu usein diktatuurien retoriikkaan. Joseph Göbbelsin sanoin Kun valhetta toistetaan riittävän monta kertaa, se muuttuu totuudeksi. Loogisesti kuitenkaan saman asian toistaminen ei todista yhtään mitään. Sen yleinen kaava on:

        1. A on B
        2. B on C
        3. C on D
        4. jne
        5. Siispä koska Ö, niin A on tosi."

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_nauseam

        Sivistä itseäsi ja lue Wikipediaa, ilmaista verkkotietosanakirjaa.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentointivirhe

    • 'Iivan

      terroriin ja terroristeihin. On aivan oikein, että tällainen mahdollisuus on laillisella yhteiskunnalla olemassa, ja laki pitäisi olla vielä paljon jyrkempi, niin ettei teosta tavattua terroristia saisi koskaan jättää henkiin.
      Näin säästyisi paljon tavallisten, syyttömien ihmisten henkiä.

      • Live´n let Live

        Sen perustotuuden eteen, että murhaaminen ei lopu murhaamalla, vaan päin vastoin. Jos todella rauhaa haluaa, on haettava myös rauhanomaisia keinoja, kuolemanrangaistus ei niihin kuulu.

    • Pastafarian

      The EU Guidelines on the Death Penalty were the first set of human rights guidelines adopted by the Council in 1998. This guideline underlines the priority the EU attaches to the fight against the death penalty as a strongly held policy view agreed by all member states. The EU is opposed to capital punishment in all circumstances and considers that abolition of the death penalty contributes to the enhancement of human dignity and the progressive development of human rights.

      In line with the Treaty on European Union obligation (Article 6) to respect fundamental rights, as guaranteed by the European Convention for the Protection of Human rights and Fundamental Freedoms, all EU member states have abolished the death penalty. Article 2 (2) of the EU Charter of Fundamental Rights provides that no one shall be condemned to the death penalty, or executed.

      http://www.consilium.europa.eu/showPage.aspx?id=1702&lang=EN

      • Itsenäinen Suomi nyt

        Että eu on Suomen Perustuslain vastainen, eli laiton, tarkoittaa, että se on mitätön, ei voimassa.

      • Ihmiset Ensin
        Itsenäinen Suomi nyt kirjoitti:

        Että eu on Suomen Perustuslain vastainen, eli laiton, tarkoittaa, että se on mitätön, ei voimassa.

        Pidämme mielissä, nyt se Valtionoikeus käyttöön !

    • LLopen llottatyttö :

      Euroopan Unioni on ikuinen valltakunta. Vain Maailman Unioni voi sen llakkautaa! Euroopan Unioni on demokraattinen. Vaaleilla valitut puolueet päättävät johtonsa kautta ne virkamiehet, jotka valitsevat komissaarit EU:n johtoon. Vai voiko joku väittää, että tää nykyinen Suomen polliittinen systeemi olisi muka jotenski parempi lahjuksinee, puolluetukineen ja muine kähmintöineen? Kansanedustajan on äänestettä niin kuin puolluejohto käskee, eli ryhmäkuri. Onks se demokratiaa vai?

      Simppeliä ja reilua! :)

    • CONTRO EU

      Muistaan lukeneeni haastattelun, joa oli eräässä suomalaisessa lehdessä, luulisin noin ainakin kolmisenkymmentä vuotta sitten. Haastateltava oli YK:ssa työskentelevä suomalainen nainen, muistaakseni asianajaja - hänen nimeään en muista - ammatiltaan. Muistan erittäin tarkasti, mitä hän sanoi EU:sta, jota muodostettiin tai jonka perustamisesta neuvoteltiin.

      Hän sanoi, että EU:n PERUSTAMISTA AJAVAT VOIMAKKAASTI KANSAINVÄLISET YHTIÖT JA PANKIT, KOSKA AINOASTAAN NIILLE ON SIITÄ ETUA ja HYÖTYVÄT KILPAA kaikista resursseista. Tavalliselle KANSALAISELLE siitä TULEE vain PAINO. Siinäpä se!

      Useampana kesänä olen mieheni kanssa kiertänyt Eurooppaa. En ole vielä toitaiseksi tavannut YHTÄKÄÄN ihmistä, joka olisi EU:ta kiittänyt. Kaikki aivan "laidasta laitaan" sadattelevat sen alimpaan helvettiin. Olemme oppineet kirosanat niilläkin kielillä, joita emme vielä puhu sujuvasti; viidellä kielellä Euroopassa pärjäämme kyllä jo hyvinkin. Vain määrätty ylhäisökasti on EU:sta hyötynyt. Ja meitä on ammuttu takaapäin suoraan peppuun.

      • Monnetinoppi

        Koko EU:n perustuslain/perussopimuksen ovat laatineet ylikansalliset suuryhtiöt, taktiikkana on ollut ujuttaa ja pakottaa niitä hiljalleen EU-maiden käyttöön ja niiden lakeihin, se vain on tehty niin hiljaa aiv an Monnetin "pienten askelten" oppien mukaan, että maiden kansalaiset eivät tajua mistä on kyse, ennen kuin huomaavat että käytännössä kaikki valta on annettu Muodostettavalle liittovaltiolle, se oli jo alunperinkin suunnitelma, ja tieto löytyy netistä edelleen kun hakee Monnetin pienten askelmien politiikalla.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      101
      4230
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      50
      3020
    3. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      308
      2732
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      62
      2262
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      72
      1486
    6. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      76
      1344
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      95
      1245
    8. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1121
    9. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      77
      1108
    10. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      62
      1039
    Aihe