Kuinka moni on maistanu kärpässientä? punalakkista sientä jolla on valkoisia pilkkuja päässä..olen kuullut että son hyvänmakuista ja sitä voi nauttia ainoastaan kerran!
Kärpässieni
13
4747
Vastaukset
Tunsin aikoinani erään hörhön, jolla oli tapana panna nimenomaan punaisia kärpässieniä mehulinkoon ja litkiä sitten mehut. Kyllähän sillä pää meni entisestäänkin sekaisin, mutta oli sitä oksentelua aika ruma seurata.Kyllähän se tyyppi sillä menolla itsestään hengen sai. Oli löytynyt lopulta Amsterdamista kanavasta kellumasta.En siis suosittele kokeilemaan sitä tietä.
Valkoisiin ei kannata edes koskea, koska niistä lähtee rivakasti henki.- tosiaankin varsin
mieto, ei siis lainkaan myrkyllisen oloinen.
kyllä sitä voi syödä useammankin kerran, ei tapa.
mutta oksettaa ja muutenkin saa pahoinvoimaan
tuoreena nautittuna. joten ei sitä kannata nautiskella huvikseen. - Extreme laji
Ei kannata leikitellä, ei edes yhtä kertaa,- Myrkky kerääntyy munuaisiin.
- kerääntyy?
on vesiliukoista hermomyrkkyä, erittyy virtsan mukana pois (ainakin suurin osa).
toisin kuin valkokärpässienen solumyrkyt, jotka tuhoavat maksan, munuaiset ja ehkäpä muutkin sisäelimet (aivothan tälläisellä kokeilijalla ovakin jo tuhoutuneet tai jääneet kehittymättä).. - olet. Punainen
kerääntyy? kirjoitti:
on vesiliukoista hermomyrkkyä, erittyy virtsan mukana pois (ainakin suurin osa).
toisin kuin valkokärpässienen solumyrkyt, jotka tuhoavat maksan, munuaiset ja ehkäpä muutkin sisäelimet (aivothan tälläisellä kokeilijalla ovakin jo tuhoutuneet tai jääneet kehittymättä)..kärpässieni on ryöpättynä täysin syötävää. Raakana taas shamaanien hommaa.
- kulinaristinen herkku
Punakärpässienet kannattaa kuivata ennen käyttöä - aluksi esim. pöytätuulettimen edessä kuiviksi ja sen jälkeen vielä säilytykseen puoleksi vuodeksi, jolloin pahoinvointia aiheuttavat aineet hajoavat ja jäljelle jää lähinnä muskimolia (joka on gaba-a agonisti ja vaarallisuudeltaan ja toimintatavaltaan vastaa bentsoja, ei ollenkaan maksa/munuaistoksinen kuten valkokärpässieni). Valko- ja kavalakärpässieni aiheuttavat yli 90% sienikuolemista mutta punakärpässieneen ei tiedetä kenenkään kuolleen.
Kuivatuista sienistä voi tehdä esim. pizzaa. 10g kuivaa sientä murennellaan tomaattimurskan sekaan ja lisäksi valkosipulia, öljyä, mustapippuria, basilikaa ja oreganoa, makuyhdistelmä on erittäin herkullinen ja tässä vaiheessa jo vesi herahtaa kielelle. Puolen tunnin liuotuksen jälkeen sieni-tomaattimurskan voi käyttää pizzanteossa ja siitä tulee miellyttävä euforinen olo mutta ei minkäänlaista pahoinvointia.
Jossain päin maailmaa, esim. Japanissa punakärpässientä pidetään kulinaristisena herkkuna ja sitä voi tilata hienoista ravintoloista. Tietyissä osissa Japania myös uudenvuodenateria tehdään punakärpässienistä.- haoma
mitenkä tuon uunikuivatuksen kanssa,ei millään viitsisi puolta vuotta odotella että pääsee herkuttelemaan...
- Jotain tietävä
Kuulemma aivan saatanan pahaa kuivattunakin, tietää heti että ei tätä kuulu suuhun panna.
Voi aiheuttaa Suurina Annoksina pysyviä psyykkisiä ja mentaalisia häiriöitä. Tiedän mistä puhun. Vai liekkö niitä oli jo valmiiksi kun meni niitä ottamaan? Se on varmaa että sen jälkeen siitä ei enää kukaan ota selvää. - hermans
no kyllä sitä voi useammin käyttää kun vain kerran...
- tattityttö
.. onko koko sieni syötävää kuivattuna ? että siis ihan lakki ja jalka molemmat? ja tarkalleen tuosta kuivauksesta ; kerättyään sienet metsästä, pitääkö ne kuivattaa siis ensin jonkun tuulettimen alla kuiviksi, ettei oo sellanen kostee enää ja sitten tyrkätä jonnekkin kaappiin kuivumaan puoleksi vuodeksi ?
kun ihan kuin olisin kuullu eräältä kaverilta joka harrastaa punakärpässieniä, että ensin keittää hieman ja sitten puolvuotta kuivata ja sitten taas keittää ja syödä. tai jotain tälläistä, en tiiijä.
mutta miten on nuo tarkat ohjeet kuivattamiselle ? - Hoo Moilanen
tattityttö kirjoitti:
.. onko koko sieni syötävää kuivattuna ? että siis ihan lakki ja jalka molemmat? ja tarkalleen tuosta kuivauksesta ; kerättyään sienet metsästä, pitääkö ne kuivattaa siis ensin jonkun tuulettimen alla kuiviksi, ettei oo sellanen kostee enää ja sitten tyrkätä jonnekkin kaappiin kuivumaan puoleksi vuodeksi ?
kun ihan kuin olisin kuullu eräältä kaverilta joka harrastaa punakärpässieniä, että ensin keittää hieman ja sitten puolvuotta kuivata ja sitten taas keittää ja syödä. tai jotain tälläistä, en tiiijä.
mutta miten on nuo tarkat ohjeet kuivattamiselle ?pitää juuri kärpässieniä syödä, onhan metsä täynnään kunnollisia ruokasieniä?
Sehän on ulkonäöltäänkin lähinnä kuvottava. - Anonyymi
Hoo Moilanen kirjoitti:
pitää juuri kärpässieniä syödä, onhan metsä täynnään kunnollisia ruokasieniä?
Sehän on ulkonäöltäänkin lähinnä kuvottava.Pitää kun lääkärit ei anna reseptei lääkkeisiin. Pitäskö sit mieluummi salakuljettaa bentsoi tai ostaa Albanian ja Kreikan mafialta? Kärpässieni on kuivattuna ihan sika superlääke kipuihin ja jos ahdistaa eikä saa unta yms.
- Anonyymi
Paskaa. Söin 0.7g pantterikärpässientä 2kk 2krt päivässä. Ei mitään käyny ku tulin terveemmäksi pään sisältä. Jengi kuulkaa niitä saa syödä jotain 15 lakkii ni ehkä siinä käy jotain. Mut raakana vaan kuivattuina tulee dystorfinen trippi jos liikaa ottaa. Parempi melkee ku pregabaliini kipuihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole442494Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742477Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.562140Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321867Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211143Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411005Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886